27. toukokuuta 2019

Euroviisut 2019: Onnistunut viisuvuosi tarjosi jokaiselle jotain


Eurovision laulukilpailun 64. vuosikerta on taputeltu. Ylipitkästä kestostaan huolimatta finaalilähetys osoitti, ettei Euroviisuja voi ainakaan luonnehtia tylsiksi. Lauantai-illan finaali tarjosi jokaiselle jotakin. Israelin televisioyhtiö KAN järjesti puitteiltaan erinomaisen show'n mutta Israelin arvostelijatkin saivat finaalissa balsamia haavoilleen. Huippujännittävään äänestystrilleriin mahtui lukuisia täydellisiä yllätyksiä – mutta silti suurin ennakkosuosikki veti pisimmän korren.

Sisällys:
  • Ennakkosuosikki piti pintansa
  • "Euroviisut on kuin heittäisi tikkaa kännissä" – tai sitten ei
  • Myönnytys vanhan liiton viisufaneille
  • Madonnaa ja politiikkaa
  • Quo vadis Suomi?
  • Voisiko Alankomaista ottaa oppia?

Ennakkosuosikki piti pintansa


Aluksi on todettava kaikkien mahdollisten valko- ja pinkkipesusyytösten uhallakin Israelin suoriutuneen viisujärjestelyistä erittäin hyvin. Erityisesti kaltaiseni nostalgikko ilahtui lukuisista viittauksista viisuhistoriaan. Tel Avivin viisuissa ei häpeilty menneitä aikoja, vaan esimerkiksi maan kaikki neljä euroviisuvoittajaa marssitettiin viisulähetyksiin sangen näkyviin rooleihin. Israelin ensimmäisen viisuedustajan Ilanitin lyhyt esiintyminen tarjosi allekirjoittaneelle viisuvuosikerran juhlavimman hetken.

Kun äänestys lopulta pitkitettyjen väliaikanumerojen jälkeen pääsi alkamaan, saatiin jälleen kerran havaita, ettei euroviisutuloksia voi ennakoida aukottomasti. Tänä vuonna äänestys onkin aiheuttanut poikkeuksellisen paljon päänvaivaa ja jälkipuintia, sillä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998 Euroopan yleisradioliitto (EBU) joutui korjaamaan pisteitä jälkikäteen lähetyksessä sinne livahtaneiden virheiden vuoksi. Valko-Venäjän raatipisteet kun jaettiin "inhimillisen erehdyksen" takia vahingossa kymmenelle huonoimmin pärjänneille, ja virhe saatiin korjattua vasta neljä päivää kilpailun jälkeen.

Äänestys sisälsi useampia täysin odottamattomia käänteitä. Tuskin juuri kukaan osasi etukäteen ennustaa Pohjois-Makedonian uskomatonta menestystarinaa raatiäänestyksessä. Yhtä lailla aivan puun takaa tuli Norjan sijoittuminen ykköseksi yleisöäänestyksessä. Pohjois-Makedonia ja Norja eivät missään vaiheessa olleet veikatuimpien ennakkosuosikkien joukossa. Kaikista yllätyksistä huolimatta lopulta voiton vei Alankomaat, joka oli paistatellut koko kevään vedonlyönnin ykkösenä. Yleisöäänestyksen kakkonen ja raatien kolmonen.

Alankomaiden voittosävelmä Arcade on tyypillinen 2010-luvun euroviisuvoittaja. Kuluneen vuosikymmenen aikana Eurovision laulukilpailu on muuttunut entistä ammattimaisemmaksi tapahtumaksi, jonka musiikkitarjonta lähestyy yhä enemmän nykyaikaista valtavirran musiikkikulttuuria. Arcade on laadukkaasti ja korkeatasoisesti tuotettu hienostunut balladi. Arcadea ei ole sävelletty alun perin Euroviisuja varten vaan laulu on ollut olemassa monta vuotta "pöytälaatikossa" ennen kuin se julkaistiin.

Duncan Laurence on Alankomaiden viides euroviisuvoittaja.
Kuva: © Thomas Hanses / Eurovision.tv
Voittaneen laulun esittäjä – ja samalla yksi sen tekijöistä – Duncan Laurence, oikealta nimeltään Duncan de Moor (s. 1994), on noussut julkisuuteen The Voice -kykykilpailun kautta, kuten niin monet muut poplaulajat 2010-luvulla. Duncan osallistui kilpailuun vuonna 2014 ja hän valitsi tähtivalmentajakseen Ilse DeLangen, joka samana vuonna edusti Alankomaita menestyksekkäästi Euroviisuissa The Common Linnets -duon osapuolena. Ja kuten nykyiselle musiikkiteollisuudelle on ominaista, Duncan ei suinkaan voittanut The Voice of Hollandia eikä edennyt edes finaalikierroksille asti. Onhan meillä Suomessakin esimerkiksi Alma tai Evelina, jotka musiikkibisnes on imaissut mukaansa, vaikka he eivät näissä kykykilpailuissa sijoittuneetkaan lähellekään kärkisijoja.

Ilse DeLangella oli merkittävä rooli myös Duncanin euroviisuedustuksen suhteen. Hän ihastui entisen valmennettavansa Arcadeen ikihyviksi ja oli sitä mieltä, että laulu olisi erinomainen valinta Euroviisuihin. DeLangen kehottamana Arcade lähetettiin Alankomaiden yleisradioyhtiö AVROTROSin kuultavaksi ja loppu on historiaa: Duncan Laurence ja Arcade valittiin Alankomaiden viisuedustajaksi sisäisesti ilman minkäänlaista julkista karsintaa.

Eurovision laulukilpailut voitettiin tänä vuonna pelkistetyllä esityksellä. Duncan Laurence oli lavalla yksin ja tulkitsi pianon ääressä vereslihalla tunnepitoisen eroballadinsa. Laurence oli ilmoittanut haluavansa osallistua kilpailuun musiikki edellä ja hän luonnehti voittoaan musiikin voitoksi, vaikka ilmaisikin näkemyksensä huomattavasti sovinnaisemmin ja kohteliaammin kuin Portugalin viisuvoittaja Salvador Sobral. Vaikka Arcade vaikuttaa ilmeisen omakohtaiselta tarinalta, laulussa on tarttumapintaa ja sen kertosäkeistössä on aineksia suuren luokan stadionballadiksi. "All I know, all I know loving you is a losing game" on soinut tehokkaana korvamatona. Sovituksessa on hypnoottinen tunnelma, joka vangitsee kuulijan mukaansa kolmen minuutin ajaksi. Arcadesta välittyy vilpittömiä tunne-elämyksiä, joihin kuulija pääsee mukaan ja kykenee samaistumaan. Arcade on teos, joka osoittaa, että intiimistä ja introvertihkosta taideballadista on suuren yleisön musiikiksi.

Arcade on noussut listoille ympäri Eurooppaa. Spotifyssa kappaletta on kuunneltu euroviisuksi poikkeuksellisen paljon: nyt tätä kirjoittaessa yhteensä liki 35 miljoonaa kertaa ja se on käväissyt monessa maassa viraalilistan kärjessä. YouTubessa virallista musiikkivideota on katsottu 15 miljoonaa kertaa. Ennusmerkeistä päätellen viisuvoittajasta muodostunee Måns Zelmerlöwin Heroesin ja Nettan Toyn tapaan vähintään hitinpoikanen. Kotimaassaan Alankomaissa se on jo myynyt ja striimannut platinaa.

"Euroviisut on kuin heittäisi tikkaa kännissä" – tai sitten ei


Euroviisujen 2019 tulokset:

1. Alankomaat "Arcade" 498 (261 + 237)
2. Italia "Soldi" 472 (253 + 219)
3. Venäjä "Scream" 370 (244 + 126)
4. Sveitsi "She got me" 364 (212 + 152)
5. Ruotsi "Too late for love" 334 (93 + 241)
6. Norja "Spirit in the sky" 331 (291 + 40)
7. Pohjois-Makedonia "Proud" 305 (58 + 247)
8. Azerbaidžan "Truth" 302 (100 + 202)
9. Australia "Zero gravity" 284 (131 + 153)
10. Islanti "Hatrið mun sigra" 232 (186 + 46)
11. Tšekki "Friend of a friend" 157 (7 + 150)
12. Tanska "Love is forever" 120 (51 + 69)
13. Kypros "Replay" 109 (32 + 77)
14. Malta "Chameleon" 107 (20 + 87)
15. Slovenia "Sebi" 105 (59 + 46)
16. Ranska "Roi" 105 (38 + 67)
17. Albania "Ktheju tokës" 90 (47 + 43)
18. Serbia "Kruna" 89 (54 + 35)
19. San Marino "Say na na na" 77 (65 + 12)
20. Viro "Storm" 76 (48 + 28)
21. Kreikka "Better love" 74 (24 + 50)
22. Espanja "La venda" 54 (53 + 1)
23. Israel "Home" 35 (35 + 0)
24. Valko-Venäjä "Like it" 31 (13 + 18)
25. Saksa "Sister" 24 (0 + 24)
26. Iso-Britannia "Bigger than us" 11 (3 + 8)

Suluissa ensin pisteet yleisöäänestyksestä
ja sitten raatiäänestyksen pistemäärä.
Laatu ja ammattitaito olivat menestyksen takeet tämänkin vuoden viisukilpailussa. Toiseksi sijoittunut Italian Soldi on ollut koko kevään kotimaassaan Italiassa valtava megahitti ja myynyt siellä kolminkertaista platinaa. Spotifyssa kappaletta on kuunneltu yhteensä yli 65 miljoonaa kertaa. Laulun esittäneen Mahmoodin esityksessä ei ollut minkäänlaista erityistä kikkailua, mutta hänen lavatyöskentelyssään ja läsnäolossaan oli jotain poikkeuksellisen vangitsevaa. Hänen luontainen karismansa suorastaan tunki ruuduista läpi.

Kolmanneksi yltäneen Venäjän Sergei Lazarev on kotimaassaan todellinen supertähti, joka on kuulunut venäläisen popskenen kärkinimiin yli vuosikymmenen ajan. Eikä ihme, hänen laulusuorituksensa oli uskomattoman vahva. Ehdottomasti tämän viisuvuoden paras. Kylmät väreet olivat taatut, kun Sergei revitteli äänirekisterillään hienoa Scream-voimaballadiaan, jonka säestyksestä vastaa aito sinfoniaorkesteri.

Suomessa heikkoa viisumenestystä selitellään Euroviisujen arvaamattomuudella. Kyllästymiseen asti on hoettu fraasia "Euroviisut on kuin heittäisi tikkaa kännissä", koska kilpailun lopputuloksia pidetään yllättävinä ja ennustamattomina. Mutta loppujen lopuksi ei ole mitenkään ihmeellistä tai yllättävää, että juuri nämä edellämainitut erityisen professionaaliset esitykset sijoittuivat kärkeen. Ammattitaitoisuus tehoaa – ja esimerkiksi Italia ja Venäjä tarjosivat musiikkimarkkinoidensa kärkilaatua.

Sama pätee muihinkin kärkiviisikkoon äänestettyihin esityksiin. Neljänneksi sijoittunut Sveitsi osoitti, että tehokkaan kappaleen ja karismaattisen solistin lisäksi olennaista on viimeisen päälle työstetty lavaperformanssi, jolla onnistutaan myymään esitys sadoille miljoonille katsojille. Pop-estetiikan ymmärtäminen on tärkeää. Sveitsi olikin palkannut esityksensä suunnittelijaksi arvostetun ruotsalaisen koreografin Sacha Jean-Baptisten. Sveitsi on pärjännyt viime vuosikymmeninä suorastaan surkeasti, mutta tämänvuotinen sijoitus osoittaa, että mikä tahansa maa voi menestyä Euroviisuissa hyvin tehdyllä työllä.

Kamerat kuvasivat sekunnin murto-osan liian pitkään Ruotsin edustajaa, kun
selvisi, ettei Ruotsi pärjännyt yleisöäänissä yhtä hyvin kuin raatien kynsissä.
Toisaalta liian millitarkka esitys saattaa olla rasite. Sen sai jälleen tänä vuonna kokea viidennelle sijalle päätynyt Ruotsi, jonka esitys taisi olla hieman liian steriili suurelle yleisölle. Ainakaan Ruotsi ei pärjännyt yleisöäänestyksessä yhtä hyvin kuin raatien keskuudessa. Menestyvässä euroviisuesityksessä saa olla rosoa ja inhimillistä särmää, joka luo tarvittavaa tarttumapintaa.

Myönnytys vanhan liiton viisufaneille


Eurovision laulukilpailujen nykyinen kehitys on ollut katkera pala nieltäväksi eräille vanhan liiton viisufaneille. Heidän mielestään kilpailussa on nykyään aivan liikaa "oikeaa musiikkia". Minne ovat kadonneet kaikki kulahtaneet schlagerit ja formaattieuroviisut? Älyttömät lukuisilla modulaatioilla varustetut viisuhumpat, jollaisia ei kuultu missään muualla kuin Euroviisuissa. Viisupojat eivät osaa arvostaa Islannin hätkähdyttävää industrialkarjuntaa tai Slovenian intiimiä hipsterihuohotusta. Tämän vuoden tulokset tarjosivat yhden kädenojennuksen perinteisen viisumusiikin ystäville. Yleisöäänestyksen ykkönen ei ollutkaan Alankomaat, vaan Norjan KEiiNO, jonka revontulihumppa Spirit in the sky tuomittiin alun perin OGAEn pojille suunnatuksi fanisuosikiksi. OGAE on kansainvälinen euroviisufanien yhdistys.

KEiiNOn huikea menestys yleisöäänestyksessä vastasi yhdestä finaalilähetyksen suurimmasta yllätyksestä. Yleisöäänestyksessä on helppo menestyä, mikäli onnistuu erottumaan massasta. Kun euroviisufinaalissa esitetään kuin liukuhihnalta 26 esitystä peräkkäin, positiivinen erottuminen kilpailukavalkadin joukossa on miltei edellytys sille, että katsojat tarttuvat puhelimeen ja haluavat maksaa äänestämisestä. Ehkäpä Norjan vanhanaikainen campviisu onnistuikin iskemään kaivattuun saumaan, sillä kansa saattaa kaivata modernin viisutarjonnan joukkoon myös sävyjä menneiden aikojen kitsch-karnevaalista. Kenties jonakin päivänä Eurovision laulukilpailuun voi jälleen osallistua Flying the flagin kaltainen esitys, joka onnistuu voittamaan yleisöäänestyksen, koska se kilpailee omassa sarjassaan "oikean musiikin" hallitsemassa kavalkadissa.

Monet ovat olleet ymmärrettävästikin nyreissään, koska raadit riistivät yleisön suosikilta voiton. Raadit olivat rankanneet Norjan niin alas, että Norja sijoittui lopullisissa tuloksissa vasta kuudenneksi. On kuitenkin syytä muistaa, että raatien äänestyskäyttäytyminen poikkeaa merkittävästi puhelinäänestyksestä. Satunnainen viisukatsoja tarttuu puhelimeen jos sattuu hotsittamaan ja äänestää useimmiten vain yhtä esitystä – sellaista, joka onnistuu herättämään ensikuulemalta värinöitä. Raatilaiset joutuvat arvioimaan jokaisen esityksen ja heidän tehtävänään on palkita kilpailukappaleita musiikillisten ansioiden perusteella. Sen vuoksi raatiäänestyksessä pärjäävät sellaiset sävellykset, jotka saattavat olla liian "vaikeita" suuren yleisön makuun – Pohjois-Makedonia lienee oivaltavin esimerkki: taidokas sävellys, kannattamisen arvoinen sanoma ja vaikuttava tulkinta, mutta ei suurten massojen musiikkia. Raadit antavat pisteitä hyvin tehdystä työstä. Tämänvuotisesta viisuäänestyksestä tulee mieleen kotoinen Syksyn sävel -kilpailu, jossa yleisö äänesti voittajaksi usein jonkun hassutteluesityksen. Vaikka Erkki Liikasen Jokkantii tai Mikko Alatalon Rikoo on riskillä ruma voittivat kansan mielipiteen mukaisesti Syksyn sävelen, myöhemmin todellisiksi ikivihreiksi klassikoiksi osoittautuivat molemmissa tapauksissa Katri Helenan toiseksi sijoittuneet Syysunelma ja Mun sydämeni tänne jää. Voittajat jäivät hetken vitseiksi. Vaikka Syksyn sävelessä toteutui kansan tahto, kilpailu alkoi tulosten myötä kärsiä uskottavuusongelmasta, minkä seurauksena vakavasti otettavat muusikot ja lauluntekijät alkoivat karttaa siihen osallistumista.

Alankomaiden Arcaden voittoa on kritisoitu, koska esitys ei ollut kummankaan äänestyskompontentin ykkössijalla. Raatiäänestys oli kuitenkin tänä vuonna kärjen osalta ennätyksellisen tasainen, sillä kärkikolmikko mahtui kymmenen pisteen sisään (1. Pohjois-Makedonia 247, 2. Ruotsi 241, 3. Alankomaat 237). Lopulta saattoi olla vain tuurista kiinni, kuka kolmikosta sijoittui ykköseksi. Yleisöäänestyksessä Norjan (291 pistettä) ja Alankomaiden (261 pistettä) ero oli hivenen selkeämpi, mutta senkin osalta kärkikamppailu oli aikaisempia vuosia tasaisempi. Esimerkiksi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011 yleisöäänestyksen ykkönen jäi alle 300 pisteen. Arcade onnistui saavuttamaan yleisöäänestyksessä pisteitä jokaisesta 40 maasta – tasaisesti niin lännestä kuin idästä, sekä etelästä että pohjoisesta. Norjan kohdalla pistejakauma oli epätasaisempi ja pari maata jätti Norjan kokonaan pisteittä. Yleisöäänestyksen kakkossija ja raatiäänestyksen kolmossija on vahva mandaatti. Eurovision laulukilpailussa pelin henki on nykyään sellainen, että menestyäkseen pitää koskettaa suurta yleisöä ja samalla vakuuttaa musiikin asiantuntijoista koostuvat raadit. Toisaalta olisi tärkeä muistaa, että Eurovision laulukilpailu ei ole kilpaurheilua, jossa sijoitus määrittäisi absoluuttisen suorituksen. Norjalaiset tulevat varmasti muistamaan hamaan tulevaisuuteen vuoden 2019 Euroviisut kilpailuna, jolloin heidän edustajansa oli yleisön suosikki. KEiiNOn jäsenet ja fanit voivat lohduttautua ajatuksella, että ainakin kansa tykkäsi.

Norjan menestys sekä ilahduttaa että hiertää meitä suomalaisia. KEiiNOn viisussa kuuluu nimittäin suomalaisen tuottajan Henrik Talan kädenjälki. Tala tunnetaan muun muassa Arttu Wiskarin takapiruna. KEiiNOn Spirit in the sky -viisua on väitetty Saara Aallon Monstersin plagiaatiksi, sillä molempien laulujen kertosäkeistöjen alut kuulostavat samankaltaisilta. Ei ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta viisuhistoriassa, kun Suomen edellisen vuoden euroviisua jäljitellään. Sveitsin viisun Mikado vuodelta 1975 a-osa muistuttaa kovasti Suomen edellisen vuoden viisua Keep me warm. Siinä missä Carita Holmström ja Saara Aalto pärjäsivät viisuissa vaatimattomasti, Sveitsin Mikado ja Norjan Spirit in the sky sijoittuivat kummatkin kuudennelle sijalle!

Madonnaa ja politiikkaa


Islannin Hatarin tempaus tulee jäämään popkulttuurin historiaan.
Israelin kilpailuisännyys kirvoitti ymmärrettävästi runsaasti kiivasta keskustelua. Onko oikein, että yhteisöllisyyden ja avarakatseisuuden juhla järjestetään maassa, jonka valtiollinen johto samanaikaisesti harjoittaa anteeksiantamattoman julmaa voimapolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan. Kriitikoiden mukaan osallistuminen Euroviisuihin merkitsi tuen osoittamista Israelin hallinnolle ja Israelin voimapolitiikan siunaamista. Sosiaalisessa mediassa nuorisopoliitikot keräsivät irtopisteitä julistamalla kovaan ääneen, etteivät aio tänä vuonna vilkaista silmäystäkään Euroviisuja.

Eurovision laulukilpailu pyritään pitämään epäpoliittisena tapahtumana, mutta ei ollut suinkaan yllättävää, ettei finaalilähetyksessä vältytty kannanotoilta. Ensimmäisenä palestiinalaisten aseman nosti esiin väliaikaesiintyjä Madonna, jonka esityksessä nähtiin rinnakkain Israelin ja Palestiinan liput. Madonnan esitys ei kuitenkaan onnistunut kohahduttamaan, sillä katsojien huomio kiinnittyi ennemmin hänen epävireiseen laulusuoritukseensa. Ehkäpä Madonnankin olisi kannattanut osallistua muiden esiintyjien tapaan viisufinaalin kolmeen kenraaliharjoitukseen. Pisteidenlaskun aikana Ruotsin raatipisteet ilmoitti Eric Saade, jonka isä Walid Saade on libanonilaispalestiinalainen. Saaden kommentti oli ilmiselvästi tulkittavissa piikiksi Israelille ja tulehtuneille naapurisuhteille: "I really wish I was there but I'm not, maybe next year, who knows."

Näyttävimmän mielenilmauksen tarjosi Islannin Hatari. Islannissa kerättiin viime toukokuussa adressia, jossa vaadittiin boikotoimaan Euroviisuja, mikäli tapahtuma järjestetään Israelissa. Adressiin kertyi miltei 30 000 nimeä, mikä on ällistyttävä saavutus suhteutettuna Islannin asukaslukuun. Lopulta Islanti – kuten mikään muukaan maa – ei vetäytynyt viisuista Israelin vuoksi, mutta Islantia edustava yhtye Hatari ilmoitti pyrkivänsä viisuihin vain protestoidakseen Israelia. Finaalissa Hatarin jäsenet ottivat artistilämpiössä esiin televisiokuvaan Palestiina-huivit. Tempaus oli taitavasti suunniteltu, sillä yhtye toteutti sen hetkellä, jolloin heidät oletettavasti viimeistä kertaa kuvattaisiin televisiolähetyksessä läheltä – siinä vaiheessa kun Islannin yleisöäänestyspisteet kerrottiin. Viisu-urakka oli jo suoritettu ja kaikki pisteet olivat plakkarissa – diskaaminen ei olisi ollut tuossa vaiheessa enää mahdollista.

Poliittinen mielenilmaus viisulähetyksessä on Eurovision laulukilpailun sääntöjen vastainen. Islannin yleisradioyhtiö voinee saada EBU:lta jonkinlaisen sanktion Hatarin tempauksesta. Mahdollinen rangaistus lienee kuitenkin oikeudenmukaisuudeltaan verrattavissa Nelson Mandelan vankeustuomioon tai suomalaisten sotasyyllisyystuomioihin. Tulevaisuus osoittanee, että Hatarin jäsenet olivat historian oikealla puolella. He hyödynsivät etuoikeutettua asemaansa ja tarjosivat sorretuille valtavan medianäkyvyyden eräässä Euroopan katsotuimmassa televisio-ohjelmassa. Hatarin tempaus tullee jäämään populaarikulttuurin – ei pelkästään Euroviisujen – historiaan. Mikäli Euroviisuja ei olisi tänä vuonna järjestetty Israelissa, sillä tuskin olisi ollut minkäänlaista vaikutusta Israelin valtion politiikkaan. Sen sijaan Hatarin temppu tarjosi palestiinalaiskysymykselle suunnattomasti julkisuutta.

Sivumennen voisi kommentoida Madonnan esiintymisen tuoneen etukäteen Euroviisuille runsaasti huomiota, mutta ehkä olisimme voineet elää ilmankin. Etenkin, kun ennen Madonnaa nähty viisuartistien Switch Song -ohjelmanumero uuden ajan Hallelujah-versioineen oli niin hersyvän hauska ja viihdyttävä. Ylipäätään on järjetöntä, että nykyään väliaikanumeroita paisutellaan niin pitkään, että viimeisen esityksen päätyttyä kestää yli tunnin ennen kuin pisteidenlasku alkaa. Suomessa kello ehti olla yli yksi yöllä, kun ensimmäiset pisteet lävähtivät ruutuun.

Quo vadis Suomi?


Daruden ja Sebastian Rejmanin viehätysvoima ei purrut toivotulla tavalla.
Kuva: © Thomas Hanses / Eurovision.tv
Jos Eurovision laulukilpailu olisi urheilukilpailu, Suomen tämänvuotinen sijoitus – semifinaalin viimeinen sija – olisi kieltämättä lohduton. Taidealoilla kilpaileminen on tietenkin aina enemmän tai vähemmän kyseenalaista ja keinotekoista, vaikka tottahan toki menestyminen kutkuttaisi. Lienee kuitenkin syytä muistuttaa vanhasta viisaudesta, jonka mukaan Euroviisuissa viimeiseksi jää useimmin huomaamattomin eikä huonoin. Tuskinpa lauantain finaalissakaan viimeiseksi sijoittunut Iso-Britannia oli juuri kenenkään mielestä absoluuttisesti kamala. Se oli vain täydellisen unohdettava.

Onneksi Daruden ja Sebastian Rejmanin lausunnoista on huokunut terve asenne viisutouhua kohtaan. Kaksikko on ymmärtänyt, että kyse on musiikkifestivaalista ja yhteisöllisyyden juhlasta, jossa ei tarvitse kilpailla hampaat irvessä. Darude on ilmeisesti onnistunut viisumatkallaan verkostoitumaan ja luomaan kontakteja ympäri Eurooppaa. Vaatimattomasta kilpailumenestyksestä huolimatta viisuprojekti kääntyy plussan puolelle. Darude ja Rejman lähtivät viisuihin tekemään omaa juttuaan, mutta sillä ei ollut oikeanlaista viisupotentiaalia. Ehkäpä miehet eivät tarkalleen tienneet millaiseen tapahtumaan olivat osallistumassa. Suomen esityksen visuaalisessa toteutuksessa oli epäilemättä ideaa – mutta ikävä kyllä on todettava kilpailun olleen armotonta, ja Look awayn visuaalisuus oli kuin vain kalpea varjo verrattuna esimerkiksi Australian, Maltan tai Azerbaidžanin hämmästyttävän näyttäviin performansseihin.

Kaikki kunnia Darudelle ja Sebulle. Suomen toistuva heikko menestys on kuitenkin herättänyt entistä enemmän kriittisiä äänenpainoja suomalaista viisutuotantoa kohtaan. Helsingin Sanomissa oli viisuviikon jälkeisenä keskiviikkona aiheesta kolme yleisönosastokirjoitusta. Päättyvä vuosikymmen ei sujunut Suomen osalta menestyksen suhteen mairittelevasti: neljä finaalipaikkaa ja paras sijoitus Softenginen 11. sija vuodelta 2014. Muutoin Suomi ei yltänyt kertaakaan edes kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Softenginen viiden vuoden takaisen 11. sijan jälkeiset viisusijoitukset ovat kieltämättä karua luettavaa, sillä vuosikymmenen jälkipuoliskolla Suomi ylsi lauantain loppukilpailuun vain yhden ainoan kerran – ja silloinkin Saara Aalto jäi finaalin toiseksi viimeiselle sijalle. Vain surullisenkuuluisalla 1990-luvulla meni heikommin.

Edes nykyinen UMK:n kutsuartistiformatti ei ole onnistunut kääntämään Suomen viisumenestystä. Suomalaiset viisuharrastajat haikailevat jälleen avointa sävellyskilpailua, mutta aika on ilmeisesti ehtinyt kullata muistot, sillä harva on enää muistellut millaista amatöörimäistä sähellystä viimeisin avoimen kilpailun UMK vuonna 2017 olikaan. Suomalaisella viisutuotannolla on edessään kova haaste nostaa Suomen viisukurssi ylöspäin. Julkisuus oli tänäkin vuonna kohtuuttoman armotonta Suomen euroviisuilua kohtaan – negatiivinen arvostelu alkoi ennen kuin edes tiedettiin, että Darude on suostunut kutsuartistiksi – joten Suomen edustaminen Euroviisuissa ei liene kovin houkutteleva vaihtoehto eturivin artisteille. Mutta voisimmeko oppia mahdollisesti jotain tämän vuoden voittajamaasta? Alankomaiden viisuhistoria sisältää jaksoja, jolloin maa on tarponut todella syvällä suossa.

Voisiko Alankomaista ottaa oppia?


Alankomaat voitti Eurovision laulukilpailut viidettä kertaa. Tieto saattaa kuulostaa yllättävältä, sillä edellisestä voitosta oli kulunut peräti 44 vuotta. Teach-In -yhtyeen legendaarinen viisuklassikko Ding-a-dong voitti Eurovision laulukilpailut vuonna 1975. Alankomailla on myös kaksi voittoa aivan viisuhistorian alkutaipaleelta vuosilta 1957 (Corry Brokkenin Net als toen) ja 1959 (Teddy Scholtenin Een beetje) ja lisäksi neljän voittajan viisuvuonna 1969 Alankomaiden edustaja (Lenny Kuhrin De Troubadour) oli yksi voittajista.

Euroviisut on järjestetty Alankomaissa edellisen kerran vuonna 1980. Israel oli edellisenä vuonna kotikentällään Jerusalemissa voittanut viisut toista kertaa peräkkäin, mutta Israelin televisioyhtiö joutui myöntämään, ettei budjetti riitä kilpailun järjestämiseen uudestaan heti seuraavana vuonna. Alankomaiden silloinen yleisradioyhtiö NOS tarjosi auttavan kätensä ja vuoden 1980 Euroviisut järjestettiin Haagissa. Tämä onkin viimeisin kerta, kun Eurovision laulukilpailu on järjestetty muualla kuin edellisen vuoden voittajamaassa. ABBAn Waterloon toteamus historiankirjasta hyllyssä pitää taas erinomaisesti paikkansa: kuten 40 vuotta sitten, viisuruljanssi siirtyy jälleen Israelista Alankomaihin.

Ding-a-dongin -voiton jälkeen Alankomaiden menestys tasaantui. Matkan varrelle mahtui muutamia valonpilkahduksia, kuten Maggie MacNealin ikiklassikko Amsterdam (1980, 5. sija), Ruth Jacottin Vrede (1993, 6. sija) ja Edsilia Rombleyn Hemel en aarde (1998, 4. sija). Muutoin Alankomaat ei onnistunut hätyyttelemään kärkisijoja. 2000-luvulla Alankomaat vaikutti pudonneen viisukärryn kyydistä kokonaan. Itä-Euroopan maat rantautuivat Euroviisuihin ja suhtautuivat kilpailuun asiaankuuluvalla vakavuudella. Perinteiset länsimaat – Alankomaat etunenässä – eivät pysyneet trendien perässä ja sijoitukset romahtivat. BBC:n ilkikurinen selostaja Terry Wogan vitsaili vuonna 2004 Alankomaiden esityksen jälkeen: "Alankomaat ei ole voittanut 29 vuoteen, taitaa tulla 30 vuotta täyteen."

Semifinaalien aikakausi oli pitkään Alankomaille menestyksen suhteen lohduton katastrofi. Vuodesta 2005 vuoteen 2012 Alankomaat ei päässyt kertaakaan semifinaalista jatkoon lauantain finaaliin. Kahdeksan karsiutumisen putki on ainutlaatuinen saavutus Euroviisujen historiassa. Vuodesta 2007 lähtien Alankomaat on pääsääntöisesti valinnut viisuedustajansa joko täysin sisäisesti tai nykyisen UMK:n kaltaisella kutsuartistiformaatilla. Aluksi valintatapa ei vaikuttanut euroviisusijoituksiin. 2010-luvun alkaessa syntyi kuitenkin hittejä kotimarkkinoille. Sieneken Ik ben verliefd (Sha-la-lie) (2010) ja 3JS-trion Never alone (2011) nousivat Alankomaissa listaykkösiksi, vaikka nämä "kansalliset perversiot" eivät menestyneetkään Euroviisuissa.

Vuonna 2013 Alankomaat ampui vihdoinkin kovilla panoksilla. Maan viisuedustajaksi valittiin paikallinen pitkän linjan supertähti Anouk, joka on saavuttanut urallaan kansainvälistäkin menestystä. Hänen elegantti taideballadinsa Birds vei Alankomaat kahdeksan vuoden tauon jälkeen finaaliin ja sijoittuikin siellä hienosti yhdeksänneksi. Anoukin jälkeen tie oli auki ja Alankomaissa suhtauduttiin Euroviisuihin jälleen tosissaan. Seuraavana vuonna The Common Linnets -duo sijoittui tyylikkäällä kantriballadillaan Calm after the storm upeasti toiseksi, mikä oli Alankomaiden paras sijoitus sitten vuoden 1975. Sisäinen valinta on vain kerran tuottanut hutilaukauksen: Trijntje Oosterhuis ei edennyt finaaliin vuonna 2015, mutta yhdestä vastoinkäymisestä ei ole syytä lannistua. Vuodesta 2016 lähtien Alankomaat on ollut vakiofinalisti. Duncan Laurence osoittaa, että sisäinen valinta voi tuottaa nappisuorituksen, vaikka esiintyjä ei olisikaan kotimaansa eturivin artisteja. Kokonaispaketti ratkaisee.

Aiheesta muualla


Helsingin Sanomat 19.5.2019: Juuso Määttänen "Alankomaiden voitto Euroviisuissa osoittaa, että musiikki ratkaisee – ja Islannin tempaus, että Euroviisuissa ei ole kyse vain musiikista"

Yle.fi: Eva Frantz "Kommentar: Sluta deppa, Finland är inte alls sämst i Eurovisionen!"

STT 15.5.2019: "Viisuekspertti antaisi Darudelle urhoollisuusmitalin ja väläyttää Suomelle välivuotta kisoista"

Yle.fi: Markku Haavisto "Kommentti: Totuus Madonnasta"

Blogini muut kirjoitukset aiheesta Eurovision laulukilpailu 2019


Euroviisut 2019: 1. semifinaalin arviot ja veikkaukset

Euroviisut 2019: 2. semifinaalin arviot ja veikkaukset

Euroviisut 2019: Kuka Madonnan 26 lämppäristä kruunataan viisuvoittajaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti