30. joulukuuta 2018

Taiskan oma tie – paljasjalkaisen finnhits-artistin sielussa palaa rock

Kesällä 2018 Finnhits-festivaaleilla juontaja Timo Virkkula esitteli Taiskan tyylipuhtaana finnhits-äänenä ja paljasjalkaisena finnhits-artistina. Luonnehdinnat ovat kieltämättä osuvia. Taiska levytti ensimmäisen levytyksensä vuonna 1975, jolloin ilmestyivät ensimmäiset legendaariset Finnhits-kokoelmat. Suunnattoman suuren suosion saavuttaneita Finnhits-levyjä julkaistiin vuoteen 1981 asti, ja vain paria vuotta myöhemmin Taiska kävi ikuistamassa uransa ensimmäisen aktiivikauden viimeisen levytyksen. Taiskan menestysvuodet ajoittuvat juuri kultaisiin finnhits-vuosiin ja hänen levytyksiään sisällytettiin säännöllisesti Finnhits-kokoelmille.

Toisaalta perehtyminen Taiskan levytystuotantoon osoittaa, että hän ehti uransa aktiivisina vuosina olla muutakin kuin vain perinteinen finnhits-artisti – koko kansan tuntema Mombasa-Taiska. Erityisesti 1980-luvulla hänen levytysmateriaalinsa tyylilaji alkoi lähestyä artistin itsensä rakastamaa rockmusiikkia. Taiska halusi levyttää lauluja, joissa kuuluisi hänen oma äänensä ja joiden sanoituksissa olisi enemmän ajatuksia kuin perinteisissä iskelmäteksteissä.

Taiskan artistiprofiili kiteytyy erinomaisesti hänen viimeisen albuminsa Oma tie (1982) nimikkobiisiin, johon Raul Reiman on kirjoittanut seuraavasti:
"Sen oon mä oppinut
en vieraan virttä mä laulaa vois
mä niitä kuuntelin
mut kaikki hylkäsin
mun vain se laulu on
mä josta ääneni tunnistan"

Vicky Rostin seuraaja


Nuoren Hannele Suomisen (nyk. Kauppinen, s. 1955) sydän sykki rokille. Hänen suosikkilaulajiaan ja -bändejään olivat muun muassa Frank Zappa, Herbie Hancock, Yes ja Genesis. Lukioikäisenä Hannele paukutteli rumpuja ja lauloi rokkibändeissä.

Tie kohti finnhits-koneistoa alkoi keväällä 1975. Hannele Suominen voitti Helsingissä ravintola Alibissa Pop-Muusikot ry:n järjestämän Suomen Iskelmämestaruus-kilpailun. Virve "Vicky" Rosti oli edellisenä vuonna kruunattu samaisen kilpailun voittajaksi. Hän oli saanut samaksi kesäksi kiinnityksen Danny-show'hun ja hänen ensilevytyksestään Kun Chicago kuoli tuli kesän 1975 kuumin hitti Suomessa. Vickyn suursuosio sai luonnollisesti levy-yhtiöt kiinnostumaan kilpailun seuraavan voittajan potentiaalista. Vickyn oli napannut levy-yhtiö Scandia, nyt sen kilpailija Fazer Finnlevy tarjosi Hannelelle levytyssopimusta.

1970-luvulla suomalaisilla iskelmälaulajilla ja poptähdillä ei ollut juurikaan sananvaltaa levytysmateriaalinsa suhteen. Levy-yhtiön pomot sanelivat jokseenkin kaiken – he käyttivät päätösvaltaansa artistin taiteilijanimeä ja tyyliä myöten. Parikymppinen Hannele Suominen osoitti kuitenkin olevansa temperamenttinen tapaus, joka uskalsi ilmaista tuottajilleen painokkaasti omat näkemyksensä. Ensimmäinen kiista koski taiteilijanimeä. Hannelea oli kutsuttu jo koulussa Taiskaksi. Nimen hän oli bongannut venäläisen lastenkirjailijan Ljubov Voronkovan kirjasta Sinihilkkainen tyttö. Keväällä 2016 Ylen haastattelussa Hannele Kauppinen kuvaili kertomuksen Taiskaa:
"Se Taiska oli siinä kirjassa rohkea, vahva ja suorapuheinen tyttö joka uskalsi sanoa mitä ajattelee. Ihailin häntä paljon! En välttämättä kokenut olevani samanlainen, en ole koskaan ollut rohkea mutta olen hirveän sitkeä. Halusin olla rohkea kuin Taiska."
Finnlevyn pamput eivät olleet innostuneita slaavilaiselta kalskahtavasta esiintymisnimestä. Heidän mielestään länsimaiselle poptähdelle olisi sopinut taiteilijanimeksi paremmin Jenny. Mutta suorapuheinen tyttö ilmoitti olevansa Taiska – ja siihen ei lopulta kenelläkään ollut nokan koputtamista.

Mombasa – kaikkien aikojen turisti-iskelmä


Taiskan ensimmäinen single Mombasa / Lokki purkitettiin syksyllä 1975. Mombasa on alun perin italialaisen elokuvasäveltäjä Fabio Frizzin sävellys Ibo-lele, joka sävellettiin Amore libero -elokuvaan (1974). Alkuperäisessä Ibo-lelessä ei ole lainkaan sanoitusta. Suomessa oli ollut pitkään tapana tehdä mielenkiintoisista instrumentaalisävellyksistä laulettuja versiota. Jyrki Lindström kirjoitti lomamatkallaan Mombasassa Ibo-leleen sanoituksen. Mombasa tulikin myöhemmin Jyrki Lindströmille tutuksi paikaksi, sillä hänet nimitettiin muutamaa vuotta myöhemmin Yleisradion ensimmäiseksi Afrikan kirjeenvaihtajaksi. 1970-luvulla popiskelmien sovitukset olivat suuria ja kunnianhimoisia. Paul Fagerlund laati Mombasaan suggestiivisen – suorastaan katarttisen – sovituksen, joka kasvaa oikeaoppisesti laulun edetessä.

Aluksi Taiskan single ei herättänyt minkäänlaista huomiota. Kesti yli puoli vuotta ennen kuin Mombasa löydettiin. Laajempaa julkisuutta laulu saavutti helmikuussa 1976, jolloin Taiska pääsi esittämään sen Yleisradion Iltatähti-ohjelmaan. (Yle Areenassa katsottavissa lähetyksestä otteita, myös Taiskan esiintyminen kohdasta 09:50 alkaen.) Huhtikuussa Mombasa nousi ensimmäistä kertaa listoille. Kesällä Mombasa pomppasi singlelistoilla viiden myydyimmän joukkoon ja kappale menestyi myös erinomaisesti radion Jokamiehen listalla. Mombasa sisällytettiin syksyllä 1976 julkaistulle Finnhits 4 -kokoelmalle. Finnhits-kokoelmien myyntiluvut hipoivat tuohon aikaan sataatuhatta äänitettä, joten Mombasa on raikunut suomalaisten kotitalouksien levysoittimissa sekä autojen ja matkaradioiden kasettipesissä. Sangen tuntemattomaksi jääneestä italialaisesta elokuvasävelmästä muodostui valtava menestyshitti Suomessa.

Kappaleen menestyksen vanavedessä Taiska matkusti valokuvausmatkalle Mombasaan. Intian valtameren rannalla ikuistettiin valokuvat hänen ensimmäiselle LP-levylleen, joka sai luonnollisesti nimekseen Mombasa. Muutamat lauluntekijät olivat hieman nyreissään, koska lomamatkalle pääsi laulun tulkitsija eikä kappaleen sanoituksen kehittänyt Jyrki Lindström. Hannele Kauppinen tähdentää, että hän maksoi matkan omasta pussistaan, vaikka huhujen mukaan kyseessä olisi ollut jonkinlainen palkintomatka Mombasan tunnetuksi tekijälle.

Mombasa on vuosikymmenien saatossa noussut todelliseksi ikivihreäksi finnhits-klassikoksi. Movetron levytti laulusta ysärivaikutteisen version kolmannelle albumilleen 3. aste vuonna 1997. Todellisen uuden tulemisen laulu koki vuonna 2002, kun metalliyhtye Denigrate versioi kappaleen Menolippu Mombasaan -elokuvan tunnuskappaleeksi. Elokuvan myötä uusi sukupolvi löysi Mombasan. Denigraten versio soi radiokanavilla tiuhaan tahtiin ja valloitti singelistan kärkisijat. Tätä nykyä laulu on karaokelaulajien puhkikuluneimpia suosikkeja ja onpa laulu muun muassa noteerattu kaikkien aikojen matkabiisinä.

Hittiputki jatkuu vuonna 1976


Mombasa nosti Taiskan iskelmäkansan suosikiksi. Syksyllä 1976 listoille kohosi Taiskan seuraava hitti Moi moi vain. Kappale julkaistiin alkuvuodesta 1977 ilmestyneellä Finnhits 5 -kokoelmalla, minkä myötä varmistettiin, että Moi moi vain -rallatuksen tarttuva kertosäkeistö soi ympäri Suomenniemeä. Kappaleen sovituksesta vastasi muuan 23-vuotias Kalervo Halonen. Moi moi vain on hänen pitkän ja ansiokkaan uransa ensimmäinen sessio iskelmälevytyksen sovittajana ja orkesterin johtajana. Elettiin aikaa, jolloin kepeimpiäkin iskelmärenkutuksia säestettiin laajalla kokoonpanolla: esimerkiksi Moi moi vain -levytyksen taustalla soittaa neljä jousisoittajaa ja kolme puhallinsoittajaa.

Syksyllä 1976 Taiska osallistui Syksyn sävelen loppukilpailuun kappaleella Haltin häät. Tarunomainen kilpailulaulu oli Hannu Seppäsen ideoima, jota levy-yhtiömies Arto Alaspää hieman modifioi mieleisekseen. Syksyn sävel eli vuonna 1976 todellista kukoistusaikaansa. Katsojaluvut liikkuivat kahden ja puolen ja kolmen miljoonan välillä. Kansalaiset osallistuivat postikorttiäänestykseen aktiivisesti ja postinkantajat kantoivat selkä vääränä satojatuhansia postikortteja Mainostelevisioon ääntenlaskentaan. Jo esiintyminen Syksyn sävelen finaalissa tarjosi suunnattoman julkisuusarvon ja takasi keikkojen riittävyyden ja hintatason. Taiska – uusi tulokas – kilpaili vuoden merkittävimmässä musiikkikilpailussa samalla viivalla 1970-luvun hittinimien, kuten Katri Helenan, Hectorin, Fredin ja Jussi Raittisen kanssa. Haltin häät sijoittui postikorttiäänestyksessä kuudenneksi. Vaikka laulu ei kärkisijoille yltänytkään, se on noussut ajan myötä elämää suuremmaksi kestosuosikiksi, joka muistetaan paremmin kuin kilpailussa edelle sijoittuneet kappaleet. Erityisesti lapset tykästyivät kappaleeseen ja Haltin häitä hoilattiin koulujen juhlissa. Ja onhan laulu sittemmin päätynyt ala-asteen laulukirjoihin.

Kolme menestyshittiä vuoden 1976 aikana pitivät Taiskan nimen hyvin esillä. Keväällä 1977 julkaistiin hänen debyyttialbuminsa Mombasa. Älppäri sisälsi uuden hitin Ihmemaa, joka oli parhaimmillaan jukeboksien viidenneksi kuunnelluin kappale ja – luonnollisesti – löysi tiensä Finnhits 6 -kokoelmalle. Taiskan Mombasa-albumi viihtyi albumilistoilla usean kuukauden ajan sijoittuen parhaimmillaan miltei kärkikymmenikköön.

Laulukilpailuja ja kansainvälisiä edustustehtäviä


Loppuvuodesta 1977 koitti Taiskan uran kansainvälisesti merkittävin esiintyminen. Hän kilpaili Tokiossa Yamahan musiikkifestivaaleilla (World Popular Song Festival) Arto Alaspään ja Pertti Reposen svengaavalla menobiisillä Boogie man. Veikko Samuli laati kappaleeseen erinomaisen mukaansatempaavan sovituksen, jonka intro lähtee kuin tykin suusta ja pitää otteessaan koko kolmeminuuttisen ajan. Toiseksi esitykseksi kilpailuun Taiska oli valikoinut repertuaaristaan Haltin häät, johon Pertsa Reponen kynäili englanninkielisen sanoituksen Arctic wedding. Boogie man tehosi tuomaristoon sen verran hyvin, että Taiska äänestettiin finaalikierrokselle asti. Samaan kilpailuun osallistuivat muun muassa Baccara ja tuleva euroviisuvoittaja Olsen Brothers Tanskasta – sekä monia muitakin 1970-luvun Euroviisuista tuttuja nimiä.

Helmikuussa 1978 Taiska kilpaili Viisut '78 -ohjelmassa, jossa Yleisradio etsi edustussävelmät Eurovision ja Intervision laulukilpailuihin. Taiska voitti interviisuehdokkaiden kilpailusarjan ylivoimaisesti Arto Alaspään ja Hannu Seppäsen tenhoavalla kappaleella Miksi näin.


Intervision laulukilpailut oli järjestetty Puolassa Sopotin musiikkifestivaaleilla edellisenä vuonna ensimmäistä kertaa ja tuolloin osallistuvat yleisradiot olivat saaneet lähettää kilpailuun kaksi edustajaa. Käytäntöä oli tarkoitus jatkaa vuonna 1978, joten matkalipun Sopotiin lunasti Taiskan lisäksi interviisukarsinnoissa toiseksi sijoittunut yhtye Ikaros, jota luotsasi Reijo Karvonen. Ennen elokuun h-hetkeä puolalaiset kilpailujärjestäjät lähettivät Yleisradiolle ukaasin: Intervision laulukilpailu on tänä vuonna paisumassa liian suureksi, minkä seurauksena suurin osa osallistujamaista saa sittenkin lähettää vain yhden kilpailijan. Ja mikä ikävintä Taiskan kannalta, puolalaiset ilmoittivat kilpailuun osallistuvan niin paljon naissolisteja, joten voisiko Suomi lähettää sen bändin. Niinpä Taiskan edustusmatka Sopotiin torpattiin ja Suomea lähti edustamaan Interviisuihin Suomen-karsinnassa toiseksi sijoittunut Ikaros – joka tosin esitti Sopotissa toisena kilpailukappaleenaan Miksi näin englanniksi nimellä Tell me why. "Ikaros lähtee Sopotiin – Taiska kalaan", otsikoi Katso-lehti Interviisujen erikoisia käänteitä.

Seuraavana vuonna Taiska oli jälleen mukana interviisukarsinnoissa Kim Kuusen sävellyksellä Tule. Ikävä kyllä Taiska ei saanut revanssia, sillä Tule jäi raadin kynsissä neljänneksi. Euroviisukarsinnoissa Taiska nähtiin vuonna 1981. Hän osallistui Raul Reimanin säveltämällä ja sanoittamalla vaikuttavalla balladilla Hiroshima, jonka kantaaottavaa sanoitus istui hyvin ajan henkeen. 1980-luvun alkuvuosina ydinasevarustelu Euroopassa kiihtyi ja laajat kansanosat ympäri maanosaa mobilisoituivat rauhanliikkeisiin. Euroviisukarsintojen rockhenkinen asiantuntijaraati sijoitti Hiroshiman kolmanneksi ja valitsi Suomen viisuedustajaksi Riki Sorsan. Koskettava Hiroshima on vuosikymmenien saatossa osoittanut kestävyytensä ja laulun sanoma ei valitettavasti ole menettänyt ajankohtaisuuttaan.

Syksyn säveleen Taiska pyrki uudelleen vuosina 1977 ja 1978, mutta hänen esittämänsä kilpailukappaleet eivät läpäisseet esiraadin seulaa. Vuonna 1977 yritettiin kappaleella Silmiesi meri ja 1978 laululla Loitsukannel – joka kieltämättä on veistetty aika lailla samasta puusta kuin Haltin häät. Mytologiasta ammentavia iskelmiä.

Taiskan finnhitsit

Finnhits 4: Mombasa (1975)
Finnhits 5: Moi moi vain (1976)
Finnhits 6: Ihmemaa (1977)
Finnhits 8: Miksi näin (1978)
Finnhits 9: On uusi päivä huominen (1978)
80-luvun Finnhits 2: Yhden kerran (1980)
80-luvun Finnhits 3: Rannalla (1980)
80-luvun Finnhits 4: Hiroshima (1981)

Diskoa ja Disneyä


Taiskan toinen albumi, joka sai ytimekkäästi nimekseen Taiska, ilmestyi vuonna 1978. 1970-luvun viimeisinä vuosina länsimaisen popmusiikin teollisuudessa elettiin todellista diskohuumaa. Kotimaiset popiskelmälevyt ottivat runsaasti vaikutteita muodikkaasta diskomusiikista, joten Taiskakin pääsi tekemään tuttavuutta diskorytmien kanssa. Toiselle albumille sisältyi muun muassa seitsemänminuuttinen kiihkeä diskoversio 60-luvun ikivihreästä Don't let me be misunderstood (Sä vain tiedät mistä aloittaa), jonka keskieurooppalainen yhtye Santa Esmeralda oli tuunannut diskoasuun. Ajanmukaista hittisoundia edusti niin ikään Baccara-käännös Sulle ainiaan (Love you till I die). Myös suomalaiset säveltäjät innostuivat diskosta: Jori Sivosen Sataa vain ja Michael Kujawan Pieni musta kissa ovat mitä mainioimpia näytteitä varhaisista kotimaisista diskoiskelmistä.

Loppuvuodesta 1978 ensi-iltansa Suomessa sai Disney-animaatio Pelastuspartio Bernard ja Bianca (The Rescuers, 1977). Elokuvasta ilmestyi suomenkielinen kuunnelma-LP, jolle Taiska sai kunnian laulaa piirretyssä kuultavat kappaleet (YouTubessa kuultavissa On uusi päivä huominen ja Sua jossain kaivataan). Laulujen suomenkieliset sanoitukset syntyivät Hectorin kynästä.

Lällärit pois! – täältä tulee rock-Taiska


Nuorena rokkia kuunnellut Hannele Suominen ei koskaan mieltänyt tyypillistä finnhits-musikkia – popiskelmiä ja käännöshittejä – omaksi jutukseen. Hänen sielussaan paloi rock, ei iskelmä. Keikoilla hän esittikin monenmoista musiikkia. Artistiuransa kaksijakoisuudesta hän kirjoitti vuonna 2005 seuraavasti:
"Kymmeneksi vuodeksi oli selkeä kuva Taiskasta käännösiskelmä-genressä potkaistu takapuoleeni: ala painua siitä keikalle tanssilavoille, ja -ravintoloihin. Ei siinä mitään, laulaminen oli aina intohimo, lauloinpa mitä hyvänsä. Ja lauloinkin ihmisten kiusaksi kaikenlaista. Kuusamon Käylässä parit hiihtivät lattialla Rainbow'n tahtiin ja Turun Ruissalossa vetäisin valssia odottavalle kansalle Lontoon skidit. Tehtiin Arto Sotavallan kanssa kaksi kesäshow'ta (Dannystä katsottiin mallia). Opiskelin klassista äänenmuodostusta, soittelin vanhaa kitaraani, säveltelin ja sanoittelin. Keikalla soitettiin Elviksestä Helismaahan." (Hannele Kauppinen, 2005)
Vuonna 1978 Finnlevyyn palkattiin Pekka "Takku" Kotilainen, jonka vastuulla oli muun muassa artistikontaktien hoitaminen. Takku oivalsi nopeasti, että Taiskan ääntä on hyödynnetty aivan vääränlaisessa musiikkigenressä – hänen äänestäänhän tunki läpi rock. Takku Kotilaisen ansiosta vuosikymmenen vaihduttua 1980-luvuksi Taiskan musiikkityyli muuttui. Siinä missä kaksi ensimmäistä älppäriä olivat tyylipuhtaita "finnhits"-levyjä, kolmannella albumilla Villi vapaudenkaipuu (1980) tuotiin esille Taiskan rockmieltymystä. 1970-luvun albumit oli tuottanut Arto Alaspää, 80-luvulla Taiskan levytysten musiikillisena nokkamiehenä toimi Jori Sivonen. Vaikka Sivonen profiloitui myöhemmin vankaksi iskelmämieheksi, hänen taustansa oli rockissa ja progessa: 1970-luvulla Jori Sivonen oli soittanut koskettimia progebändi Tabussa.

Taiskan 1980-luvun levytyksiä on usein luonnehdittu jonkinlaiseksi iskelmärokiksi. Kitaristit Janne Louhivuori ja Juha Björninen tiluttelivat antaumuksella tarjoten lauluille riittävän uskottavan rocksoundin. Rocklevyille ominaiseen tapaan Villi vapaudenkaipuu -vinyylin takakanteen kirjattiin kaikkien levyllä soittavien muusikoiden nimet. Iskelmälevyillä sellainen ei ollut suinkaan yleistä; useimmiten taustasäestys kuitattiin korkeintaan maininnalla "sovittajan johtama studio-orkesteri". Kuuleman mukaan Tasavallan Presidentissäkin soittanut basisti Häkä Virtanen ei ollut mielissään ajatuksesta, että hänen nimensä päätyy "iskelmälaulajan" levylle ja rokkipoliiseille paljastuu hänen tienaavan elantonsa iskelmälevytysten studiomuusikkona.

Kolmannella levyllään Taiska lauloi muun muassa Rainbow'n tunnetuksi tekemän Since you've been gone -hitin suomeksi nimellä Prätkä ja tie. Levyn kansikuvassa esiteltiin räväkkä prätkämimmi-Taiska, tosin siihen tuskin vaadittiin sen erikoisempaa stailaamista: Taiska kulki näihin aikoihin keikkamatkansa moottoripyörällä. Yhdysvaltalaisen rocklaulajan Linda Ronstadtin repertuaarista poimittiin Justine (Näin käy) ja Girls talk (Anna lämpösi loistaa). Hillel Tokazier sävelsi levylle lystikkään rallin Lällärit pois. Raul Reimanin kirjoittama sanoitus kuvastaa osuvasti Hannele Suomisen musiikillista heräämistä:
"Silloin maailma syntyi kun mä kohtasin rokin
järkytti sydäntäni rokissa se jokin"
Villi vapaudenkaipuu -albumin todellinen niitti on kuitenkin Taiskan versio Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen tuoreehkosta hitistä Tahdon rakastella sinua.

Kotimaisen musiikkihistorian myyttejä: Taiska ja Albert Järvinen


Taiska levyttämässä Tahdon rakastella sinua oli alun perin Takku Kotilaisen idea. Hän ajatteli kappalevalinnan ravistelevan perusteellisesti Taiskan imagoa. (Katso Yle Areenasta Taiskan Tahdon rakastella sinua -esitys Iltatähdessä joulukuussa 1980) Vastaanotto oli ristiriitainen. Kappaleen kirjoittanut Ari Taskinen ilmaisi suorasukaisesti ärsyyntyneensä, kun iskelmälaulajan maineessa ollut Taiska esitti heidän kappaleensa. Raja-aidat musiikkikentällä olivat tuohon aikaan jyrkät, eikä niiden ylittäminen ollut suotavaa. Taiska oli noussut musiikkimaailmaan kaupallisen finnhits-koneiston kautta, mikä oli suorastaan kirosana punkpiireistä ponkaisseille Pelle Miljoonalle ja hänen bändikavereilleen. 1980-luvulla vastakkainasettelu teolliseksi leimatun iskelmän ja omaehtoiseksi kehutun suomirockin välillä vain syveni.

Taiskan Tahdon rakastella sinua -levytykseen liittyy eräs kotimaisen rockmusiikin historian myyteistä. Pitkään eli sitkeästi käsitys, jonka mukaan kappaleen kitarasoolon soittaisi Albert Järvinen. Aikoinaan Hurriganesin internetsivuilla ja keskustelufoorumeilla vannoutuneimmat Ganes-fanit ilmoittivat käyneensä ostamassa Taiskan 20 suosikkia -CD:n, koska se sisältää "harvinaisen Albertin soittaman soolon". Tieto on kuitenkin osoittautunut vääräksi. Albert Järvisen nimeä ei ylipäätään mainita Villi vapaudenkaipuu -LP:n soittajatiedoissa ja myytti on murrettu esimerkiksi John Fagerholmin ja Jaakko Riihimaan Albert Järvinen -tietokirjassa (2010):
"Näiden aikojen sitkeä urbaani legenda puolestaan on se, että Järvinen olisi mukana 1980 äänitetyllä Taiskan (oik. Hannele Kauppinen) singlen Lällärit pois B-puolella, jossa on Ari Taskisen kappale Tahdon rakastella sinua. Mitenkään erityisesti Järviseltä kyseinen kitara ei kuulosta. Tämän vahvistaa Juha Björninen: 'Soolon soitan Tahdon rakastella -biisissä minä ja Janne Louhivuori hoitaa komppikitaran. Tieto Järvisestä tässä yhteydessä on joku väärinymmärrys.'" (Fagerholm & Riihimaa 2010, 238)
Vaikka Taiskan kolmas pitkäsoitto Villi vapaudenkaipuu sisältää rokahtavia levytyksiä, albumi ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan rokkia. Taiska itse kiteytti Villi vapaudenkaipuu -albumin tyylin tyhjentävästi vuonna 2005:
"Ei siitä mitään rokkilevyä oikeastaan tullut, mutta suuntaviitta pyörähti jo 45 astetta." (Hannele Kauppinen, 2005)
Älppärin sadosta listoille nousivat sen ensimmäiset singlelohkaisut Yhden kerran ja Rannalla, jotka edustavat levyn iskelmällisintä antia. Esko Koivumiehen säveltämä Yhden kerran etenee lähestulkoon humppapoljennossa, joskin säestyksessä pääosassa on rautalankasoundia jäljittelevä kitara. Rannalla taas on alun perin ruotsalaisen Björn Skifsin levyttämä Angelica & Ramone. Villi vapaudenkaipuu -albumin helmiin lukeutuu ehdottomasti myös tunnelmallinen Aamulla yksin, joka on suomenkielinen versio yhdysvaltalaisen Styx-yhtyeen hitistä Boat on the river. Taiskan levytys jäi aikoinaan vähälle huomiolle, mutta vuonna 1993 Riki Sorsa levytti laulusta suurhitin versiollaan Joki. Näin ollen Riki Sorsa on päihittänyt Taiskan ainakin kahdesti: vuoden 1981 euroviisukarsinnoissa ja Boat on the river -laulun suomenkielisen levytyksen menestyksessä.

Kaikkien aikojen ensimmäinen koneiskelmä


Taiskan 1980-luvun levytysten sovittaja ja tuottaja Jori Sivonen erikoistui syntetisaattoreihin ja konesoundeihin. Häntä pidetään suomalaisen koneiskelmän kehittäjänä ja hänen perehtyneisyytensä konesoundeihin teki hänestä 1980-luvun alkupuoliskolla Suomen työllistetyimmän iskelmäsovittajan. Vuonna 1981 Sivonen sovitti Taiskalle kappaleen, joka on tiedettävästi kaikkien aikojen ensimmäinen kokonaan koneilla ilman ensimmäistäkään oikeaa instrumenttia säestetty valtavirran iskelmälevytys. Ei voittajaa on alun perin ranskalaisen Janic Prévostin kappale J'veux d'la tendresse, josta itse Elton John innostui niin paljon, että levytti sen englanniksi nimellä Nobody wins.

Jori Sivonen taustoitti keväällä 2005 Selvis-lehden haastattelussa Ei voittajaa -levytyksen valmistumisprosessia. Taustat valmistuivat Mini-Moogilla ja Rolandin Jupiter 8 -syntikalla.
"Aamulla kello 9 Takomostudiossa alettiin tehdä ja kello 6 seuraavana aamuna lopetettiin. Mini-Moogilla ja simppeleillä analogisilla sekvenssereillä trigattiin esim. virvelisoundi erilaisia kohinoita lisäämällä. Rumpukoneet siihen aikaan oli naurettavia vehkeitä, ei ollut vielä esim. TR-808:aa. Jokainen rumpusoundi oli vaan potikoita vääntelemällä väsättävä. Kyllä siinä meni valtavasti aikaa nimenomaan rumpujen tekemiseen. – – Pakko sanoa, kun sattumalta äskettäin kuulin sen biisin, ettei siinä mitään vikaa ole edelleenkään." (Selvis-lehti 02/2005)
Ei voittajaa on Raul Reimanin väkevimpiä sanoituksia, jossa ollaan aivan perimmäisten kysymysten äärellä. Mitä hyötyä on ihmiskunnan valtataisteluissa, kun loppu häämöttää väistämättä jokaisella. "Ei voittajaa jää yhtäkään, kun viimein loppu koittaa." Huoli ihmisten ahneudesta, iänikuisesta voitontavoittelusta, saastuttamisesta ja ydinasevarustelusta on synnyttänyt viiltävän sanoituksen. "Voit voittaa aina taistelun mut sama tuomio on sun." Nämä viisaat sanat ovat olleet usein mielessä viime aikoina niin suurvaltapolitiikkaa kuin tyhjänpäiväisiä sosiaalisen median kiistoja seuratessa.

Omin päin omalla tiellä


Taiskan neljäs pitkäsoitto valmistui vuonna 1982. Albumin sisältöä kuvastaa osuvasti sen nimi Oma tie. Taiska ei halunnut laulaa pelkästään tavanomaisia rakkauslauluja ja iskelmäsanoituksia. Hiroshiman ja Ei voittajaa -kaltaisten kantaa ottavien kappaleiden ohella levyllä on lauluja muun muassa itsensä etsimisestä (Oma tie ja Omin päin) ja nuoruuden kasvukivuista (Kolmentoista). Vapaan kasvatuksen kauhukuvia maalaillaan Taiskan itsensä kirjoittamassa laulussa Milloin etsit lastasi. Systeemi on Raul Reimanin kiehtova sanoitus dystopiasta, jossa tietokoneet ovat vallanneet kaiken, jopa ihmisten mielet.
"Et pääse pois
se mahdotonta ois
aina systeemi valvoo
et yksin tee ees kuolemaa
sen tallentaa ATK
pelkkä tunnus et muuta oo
aina kuulumme systeemiin
meiltä tahtomme poistettiin"
Ehkäpä Raul Reiman osasi jo kolmisenkymmentä vuotta aikaisemmin ennakoida nykyaikaisen digitaalisen verkkomaailman algoritmeineen, kyberhyökkäyksineen ja evästeineen, joiden avulla suuryritykset valvovat pienen ihmisen nettikäyttäytymistä. Kasarivaikutteisen futuristisen sovituksen ehdoton kohokohta on kaikuefekti säkeessä "oot 110950-robotti". 11.9.1950 on sanoituksen kirjoittaneen Raul Reimanin syntymäpäivä.

Oma tie -albumilla Taiskan soundia jalostettiin entistä rokimmaksi. Loistavina rockkitaristeina musisoivat jälleen Juha Björninen ja Janne Louhivuori. Raspikurkkuinen Pat Benatar oli saavuttanut kappaleellaan Fire and ice Grammy-palkinnon vuoden 1982 parhaana naisrockaktina. Taiska levytti laulun suomeksi nimellä Tuli ja jää. Levytyksen taustasäestyksessä Björninen ja Louhivuori kepittelevät siihen malliin, että soitannan luulisi kelpaavan kriittisimmällekin rockpuritaanille. Autenttista rockilmaisua tavoitellaan myös kappaleissa Milloin etsit lastasi, Beatles-coverissa Hei pojat (Daytripper) ja Kielletyt käskyt.

Päätösraita Kielletyt käskyt on älppärin huikeimpia vetoja. Kristina Hautala lauloi kyseisen Lasse Mårtensonin säveltämän ja Jukka Virtasen sanoittaman kappaleen alun perin Jörn Donnerin ohjaamassa elokuvassa Mustaa valkoisella (1968). 1960-luvun lopussa valloillaan olivat arvoristiriidat ja sukupolvien väliset konfliktit. Aikakauden ilmapiiri huokui yhteiskunnan moraaliarvoja ravistelevassa sanoituksessa. Kiellettyjen käskyjen päivittäminen suoraviivaiseksi rockversioksi punkin ja uuden aallon aikana oli nerokas oivallus, sillä Taiskan levytyksessä on jopa pienoinen anarkistinen vivahde. Ilmiselvää kulttikamaa. Poprocklaulajatar Irina levytti laulusta oman versionsa vuonna 2010, mutta hänen näkemyksensä asiasta on hyvin samankaltainen kuin Taiskalla.

Taiska kirjoitti vuonna 2005 Oma tie -albumistaan seuraavasti:
"Aloin löytää viimeiselle LP:lleni selkeämmän linjan. Jori Sivonen, tuottaja, auttoi ja uskalsi olla radikaali. Kappaleet asettuivat paikoilleen nopeasti ja sovitukset veivät selvästi rokkiin päin. Silti jotain puuttui, tai jotain oli liikaa... En oikein kelvannut mihinkään genreen, olin yhä se Taiska, joka maistuu vähän tuolta, vähän tältä. Ja se olen ilmeisesti vieläkin. Ehkäpä se onkin voimavara?" (Hannele Kauppinen 2005)
Näin kolme ja puoli vuosikymmentä myöhemmin voisi luonnehtia Taiskan Oma tie -LP:n olevan täysin omanlaisensa kokonaisuus vuoden 1982 "iskelmätarjonnassa" ja aikoinaan aivan liian vähälle huomiolle jäänyt helmi. Taiskan tuotanto on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin muiden aikansa iskelmälaulajien – persoonallisuudessa hän päihittää paulakoivuniemet, anitahirvoset ja einit mennen tullen. Taiskan levytykset ovat pyrkineet yhdistämään iskelmä- ja rockilmaisua aikana, jolloin se ei ollut lainkaan yleistä. Vaikka nykyään eri musiikkityylien sekoittumista pidetään voimavarana, 1980-luvun alussa kevyt musiikki kategorisoitiin vahvasti eri lokeroihin, joten ei ollut suinkaan ihmeellistä, ettei Taiska kokenut kelpaavansa mihinkään genreen. Haltin häihin ja Mombasaan ihastuneet vieroksuivat rokahtavampaa materiaalia ja kotimaiset rockpiirit eivät missään vaiheessa ottaneet iskelmästä ponnistanutta artistia omakseen. Taiskan rockuskottavuutta vähensi entisestään, että laulut olivat enimmäkseen muiden tekemiä ja suurelta osin käännöskappaleita. Fundamentalistisessa rockdiskurssissa musiikki hyväksytään aidoksi ainoastaan siinä tapauksessa, jos se on tehty itse. Kun vielä Taiskan 1980-luvun levytysten sanoituksista vastasi enimmäkseen iskelmämies Raul Reiman, Taiskan laulujen myyminen rockväelle osoittautui suorastaan toivottomasti tehtäväksi. Taiskan 1980-luvun levytystuotanto on jälleen yksi osoitus siitä, että Raul Reiman oli tuohon aikaan Suomen ylivoimaisesti tuotteliain iskelmäsanoittaja.

Hyvästit laulaja-Taiskalle


Vuonna 1983 Taiska levytti vuoden euroviisuvoittosävelmän Si la vie est cadeau, johon Juha Vainio kirjoitti suomenkielisen sanoituksen Lahjan sain. Se jäi Taiskan viimeiseksi levytykseksi pitkään aikaan. Taiska oli leipääntynyt keikkailevan iskelmälaulajan työnkuvan kapea-alaisuuteen ja halusi oppia muutakin ilmaisua. Taiska on myöhemmin paljastanut, että viimeisinä vuosina keikkaillessaan hän saattoi lauluihin eläytymisen sijaan ajatella esimerkiksi veroilmoituksen täyttämistä. Intohimo tekemiseen alkoi hiipua. Vuonna 1986 Hannele – tässä vaiheessa sukunimeltään – Kauppinen pääsi opiskelemaan Teatterikorkeakouluun ohjaajalinjalle. Tony Latvan ja Petri Tuunaisen Iskelmän tähtitaivaan mukaan "laulaja-Taiska" haudattiin sillä hetkellä, kun opiskelupaikka varmistui (Latva & Tuunainen 2004, 423). Valmistumisensa jälkeen hän on vaikuttanut Kemin kaupunginteatterissa ohjaajana ja dramaturgina. Teatterissa sai luoda taidetta ilman rajoja.

Musiikkia Hannele Kauppinen ei missään vaiheessa hylännyt, vaikka elämä keikkalaulajana päättyikin. Musiikki näytteli merkittävää roolia lukuisissa Kauppisen teatteriproduktioissa. Hän teki läheistä yhteistyötä Kemin kaupunginteatterin kapellimestarin Sami Itkosen kanssa. Uutta musiikkia tarvittiin monenmoisiin tarpeisiin myös teatterimaailmassa.

Finnhits-nostalgia tuo takaisin estradeille


Onneksi Hannele Kauppinen ei missään vaiheessa luopunut lopullisesti "laulaja-Taiskasta". Aktiiviuransa päätyttyä Taiska esiintyi silloin tällöin satunnaisissa nostalgiateemaisissa tilaisuuksissa ja television muisteluohjelmissa. 1990-luvulla alkoi esiintyä orastavaa finnhits-nostalgiaa ja kysyntä kasvoi entisestään. Mombasa on jäänyt pysyvästi kotimaisen populaarimusiikin historiaan. Laulu on valikoitu mukaan kymmenille ja taas kymmenille "kaikkien aikojen ikivihreitä suomihittejä" sisältäville kokoelmajulkaisuille. Nostalgiahuumassa kyseltiin, missäköhän Mombasan alkuperäinen esittäjä mahtaakaan vaikuttaa. Mombasa yhdistettiin ja yhdistetään edelleen Taiskaan tavaramerkin omaisesti. Sinänsä Taiskan levytystuotannon monipuolisuuden huomioon ottaen on harmillista, että monien käsitys Taiskasta rajoittuu ainoastaan Mombasaan.

Taiskan 61 levytyksestä 40 on julkaistu 20 suosikkia -sarjan
kokoelmilla. Varsinkin toisen harvinaisempia levytyksiä
sisältäneen Rannalla-kokoelman julkaiseminen oli todellinen
kulttuuriteko, mutta eikö Warnerin arkistoista tosiaan löytynyt
edustavampaa kansikuvaa?
Taiskan tuotannosta julkaistiin ensimmäinen CD-julkaisu vuonna 1996 Fazerin 20 suosikkia -sarjassa. Kokoelma sai luonnollisesti alaotsikokseen Mombasa. Loppuvuodesta 2000 Taiskan musiikkia aikoinaan fiilistelleet hieraisivat silmiään hämmästyksestä: levykauppoihin oli ilmestynyt toinenkin Taiskan 20 suosikkia -kokoelma. Taiska levytti ensimmäisen aktiivikautensa aikana kaikkiaan 61 levytystä, joten 20 suosikkia -levyjen ansiosta hänen tuotantonsa oli erinomaisen hyvin saatavilla CD-formaatissa. VLMedia julkaisi viime vuonna ensimmäisestä Mombasa-kokoelmasta uusintapainoksen, jota myydään edulliseen hintaan marketeissa ja huoltoasemilla.

Syksyllä 2004 Taiska esiintyi vierailevana tähtenä Einin kaikkien aikojen ensimmäisessä juhlakonsertissa Savoy-teatterissa Helsingissä. Vuoden vaihduttua vuorossa olivat Esa Niemisen luotsaamat Finnhits-teemaiset esiintymistilaisuudet yhdessä Einin, Dannyn, Markku Aron ja Kisun kanssa. (YouTubessa katsottavissa viisikon pitkä hittipotpuri sekä Einin ja Taiskan yhteisesitys laulusta Vie vain, jonka molemmat ovat levyttäneet vuonna 1978.) Keväällä 2006 Taiska keikkaili yhdessä Kirkan kanssa Kahden hullun matka -kiertueella. Kirka ja Taiska – kaksi rocksielua, jotka ovat joutuneet tekemään uriensa aikana kompromisseja iskelmäyleisön kanssa.

Vuosi 2005 merkitsi Taiskalle eräänlaista comebackia. Hannele Kauppinen täytti 50 vuotta ja Mombastasta tuli kuluneeksi 30 vuotta. Juhlavuosien kunniaksi Fazer Finnlevyn äänitearkiston omistava Warner Music Finland julkaisi kesäkuussa hienon tuplakokoelman Matkalla – Kaikki parhaat eilen ja tänään, johon koottiin 36 Taiskan levytystä. Hannele Kauppinen palasi yli 20 vuoden tauon jälkeen takaisin levytysstudioon, sillä vanhojen Taiska-hittien ohella kokoelma sisältää kaksi uutta kappaletta: Marenkiranta ja Saat saattaa mua ovat Taiskan itsensä kirjoittamia lauluja, jotka esittelivät artistin 2000-luvun tyylin persoonallisena laulaja-lauluntekijänä. Juhlakokoelma menestyi mukavasti: se oli Suomen albumilistalla yhdeksän viikon ajan saavuttaen parhaimmillaan sijan 21. Ei lainkaan huono saavutus menneiden vuosikymmenien "finnhits-tähdeltä". Tuplalevyn myötä Taiskan vanhaa tuotantoa siirrettiin lisää CD-aikaan, sillä kokoelmalle valikoitiin ilahduttavan paljon levytyksiä, joita ei ollut sisällytetty aikaisemmin julkaistuille 20 suosikkia -kokoelmille. Mukaan kelpuutettiin aikoinaan vähäiselle huomiolle jääneitä helmiä, kuten esimerkiksi Ruusu (1980), joka on suomenkielinen versio Grammy-palkitusta Bette Midlerin hitistä The Rose.

Taiska uran ensimmäisen aktiivikauden (vuodet 1975–1983) levytyksistä noin viitisenkymmentä on julkaistu CD-formaatissa. Taiskan omien kokoelmien lisäksi esimerkiksi hänen laulamansa joululaulu Kukkurinmäen joulupolkka – joka levytettiin alun perin vuonna 1978 legendaariselle Soiva joulumaa -joululevylle – on päätynyt lukuisille joulumusiikkia sisältäville kokoelmalevyille. Vuonna 2013 Warner Music Finland avasi digitoidut arkistonsa, minkä seurauksena Taiskan neljä albumia ovat kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.

Vuonna 2011 Taiska levytti Poptorille albumin Hitit, joka sisältää uusia versioita hänen vanhoista hiteistään. Levylle päätyi myös ennenjulkaisematon kappale Lähellä jokainen sydän – sävel ja sanat: Hannele Kauppinen.

Vuonna 2016 Taiska sai laulettavakseen Yleisradion Futisvanhemmat-televisiosarjan tunnussävelmän Maailman ääriin, jonka ovat tehneet tämän hetken kysytyimmät lauluntekijät Mariska ja Mikko Tamminen. Kappale nousi Radio Suomessa soitetuimpien joukkoon. 40 vuotta Mombasan jälkeen Taiska oli jälleen ajankohtainen artisti.

Vuoden 2017 aikana julkaistiin uusia Taiskan laulamia levytyksiä. Taiska oli mukana Säv. San. Suomelleni -projektissa, jossa rovaniemeläinen lauluntekijäpariskunta Saija Juulia Kojo ja Tuomas Aarnio kirjoittivat lappilaisten sotaveteraanien kokemuksista ja kertomuksista kolme laulua: Mun Suomi-mies, Viisi yötä jouluun ja Taikasukset. Projektilla juhlistettiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta.

Katso YouTubesta Taiskan esiintyminen Finnhits-festivaaleilla elokuussa 2018.

Lauluntekijä Hannele "Taiska" Kauppinen


Tyypilliset finnhits-artistit eivät olleet lauluntekijöitä. 1970-luvun lopussa kaupallisissa levy-yhtiöissä laulajan tehtävänä oli levyttää kiltisti tuottajien hänelle osoittamat kappaleet. Finnhits-aikakaudella levytyksistä valtaosa oli käännöskappaleita, jotka levy-yhtiöiden musiikkipäälliköt olivat bonganneet maailman musiikkimarkkinoilta. Ammattisanoittajat kynäilivät lauluihin suomenkieliset sanoitukset ja luotettavat sovittajat vastasivat levytyksen loppusilauksesta. Laulajilla oli hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia levytysmateriaalinsa suhteen.

Taiska pääsi kuitenkin esittelemään lauluntekijän kykyjään jo ensimmäisillä albumeillaan. Ei mitenkään merkittävästi – Taiskan älppäreillä on korkeintaan yksi tai kaksi laulua, joiden tekemiseen hän oli itse osallistunut – mutta sekin on selvästi enemmän kuin monien muiden finnhits-artistien kohdalla.

  • Taiskan esikoissinglen Mombasa (1975) kääntöpuolen kappale Lokki on Hannele Suomisen sanoittama.
  • Debyyttialbumi Mombasa (1977) sisältää suomenkielisen version Carpentersin iki-ihanasta I need to be in lovesta. Taiska kirjoitti lauluun suomenkielisen sanoituksen Ajan hammas. Anne Mattila levytti laulusta coverin vuonna 2008.
  • Toisen levyn (1978) lauluntekijätiedoissa Taiskan nimi esiintyy kahteen otteeseen: Syksyn sävel -tyrkky Silmiesi meri on Taiskan ja Arto Alaspään yhteinen sävellys.
  • Toisella älppärillä on myös Beatlesin joutsenlaulun The long and winding road suomenkielinen versio Ovensuu, jonka sanoittajaksi on merkitty Juha Vainio ja Taiska. Pepe Willberg oli vuonna 1976 levyttänyt Ovensuun ja hänen levytyksensä sanoittajaksi on merkitty ainoastaan Juha Vainio. Willbergin ja Taiskan versioiden sanoitukset poikkeavat toisistaan joissakin kohdissa – esimerkiksi Taiskan versiossa B-osa on laitettu kokonaan uusiksi – joten oletettavasti Taiska on omaa levytystään varten korvannut Vainion alkuperäisestä sanoituksesta kohtia paremmin omaan suuhunsa sopivilla säkeillä.
  • Oma tie -albumi (1982) sisältää Taiskan säveltämän ja sanoittaman kantaa ottavan rokin Milloin etsit lastasi.

Teatterin parissa Hannele Kauppinen pääsi toteuttamaan ambitiotaan lauluntekijänä huomattavasti paremmin kuin osana finnhits-koneistoa. Teatterivuosina valmistui runsaasti muun muassa näytelmämusiikkia. 2000-luvulla paluunsa myötä Taiska on levyttänyt itse säveltämänsä ja sanoittamansa kappaleet Marenkiranta, Saat saattaa mua (2005) ja Lähellä jokainen sydän (2011). Taiska on ilmaissut viime vuosina haastatteluissa, että häneen on iskenyt jälleen todellinen luomisvimma. Biisintekemiskärpänen puraisi muutama vuosi sitten, kun Heikki Salo houkutteli Hannelen mukaan Kreetalle biisileirille. Näin hän kertoi keväällä 2016 Ylen haastattelussa:
"Menin sitten sinne biisileirille, Kreetalle, ja siellä hanat aukesi ihan täysillä! Sen jälkeen mie oon tehnyt hirveästi tekstejä ja kaivanut kaikki vanhatkin tekstini esille. Ja sitten viime joulukuussa alkoi tulla uusia tekstejä ja nyt oon tehnyt biiseihin melodiat. Mulla on nyt sellainen murrosvaihe menossa, en tiedä mistä johtuu, mutta nyt tällä hetkellä tuntuu, että oon kalunnut niin paljon teatteria että haluan nyt tehdä nimenomaan musiikkia." (Ylen haastattelu 15.4.2016)
Hannele Kauppinen ei ole tehnyt uusia lauluja pelkästään Taiskan esitettäväksi, vaan niitä on tarjottu muillekin esiintyjille. Uusi lupaava kyky pohjoisesta Ramina Vaara lauloi vastikään Hannele "Taiska" Kauppisen sanoittaman laulun Vieläkö on aikaa. Viimeistä lukua Taiskan biografiassa ei ole suinkaan vielä kirjoitettu.

Lähteet


Taiskan haastattelu Finnhits-festivaaleilla Himoksella 11.8.2018.

Kirjallisuus:


Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Fagerholm John, Riihimaa Jaakko (2010) Albert Järvinen. Johnny Kniga, Helsinki.

CD-levyjen kansitekstit:


Hannele Kauppinen (nimellä Hannele) 2005. Taiska: Matkalla – Kaikki parhaat eilen ja tänään (Warner Music Finland, 2005)

Salmi Vexi 2000. Taiska: 20 suosikkia – Rannalla (Warner Music Finland, 2000)

Verkkolähteet:


Yle.fi 15.4.2016: Taiskan matka Mombasasta Maailman ääriin. (Verkkolinkki)

Iltalehti.fi 9.9.2018: Juha Veli Jokinen, Minne katosi Mombasa-Taiska? Tältä hän näyttää nyt. (Verkkolinkki)

Selvis-lehti 02/2005: Juha Kaarsalo, Joria duurissa ja mollissa – Sävellystyö lähentelee parhaimmillaan hurmostilaa. (Verkkolinkki)

Selvis-lehti 4/2007: Pekka Nissilä, Luontevuus on biisinteossa tärkeintä. (Verkkolinkki)

Suomen Kuvalehti 43/2014: Lauri Lehtinen, Fabio, soita Mombasa!. (Luettavissa verkkosivuilla)

Laajakuva.com: Tuomas Porttila, Zombeja ja Suomi-iskelmää – haastattelussa säveltäjä Fabio Frizzi. (Verkkolinkki)

KenNetti: Kenneth Sundberg, Disney suomeksi – 80 vuotta suomalaista Disney-viihdettä. (Verkkolinkki)

Väylän Pyörre 7.4.2016: TAISKAN uusin sinkku suoraan Radio Suomen soitetuimpien kakkoseksi. (Verkkolinkki)

Väylän pyörre 25.4.2018: RAMINA VAARAN laulua vihdoin levylle! (Verkkolinkki)

Suomi Music Finland -tietokanta: SÄESTÄJIÄ ÄÄNITTEELLÄ (MUSICIANS ON THAT RECORD): TAISKA/ OMA TIE – LP (1982); SÄESTÄJIÄ ÄÄNITTEELLÄ (MUSICIANS ON THAT RECORD): TAISKA/ TAISKA (LP) (1978); MUITA ESITTÄJIÄ TAISKAN ÄÄNITETALTIOINNEILLA (THE OTHER PERFORMERS ON HER RECORDS).

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt, Suomen albumilistat ja Suomen singlelistat, Populaarimusiikin museon pomus.net -sivuston Listatietokannasta sekä Musiikkituottajien sivulta, jossa on Suomen viralliset albumilistat kesästä 1995 lähtien.

29. lokakuuta 2018

Kirka, Hector, Pave Maijanen & Pepe Willberg – Mestarit Areenalla (EMI / BMG Finland, 1999)

Päivälleen 20 vuotta sitten Hartwall Arenassa järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäinen julkinen Mestarit Areenalla -konsertti. Kirkan, Hectorin, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin yhteisprojekti synnytti ilmiömäisen nostalgiabuumin, jonka järisyttävää suuruusluokkaa ei oikein ymmärrä vieläkään. "Tässä ei ole mitään järkeä", kommentoivat ohjelmatoimiston edustajat Mestareiden ällistyttävää megasuosiota. Historian siivet havisivat viimeistään elokuussa 1999, kun Mestarit konsertoivat ensimmäisenä kotimaisena esiintyjänä Olympiastadionilla – 15 vuotta ennen Cheekiä. Ensimmäisestä konsertista taltioitu tupla-CD on Suomen kaikkien aikojen myydyin livelevy.

"Ja tulevaisuus näyttää
mihin vielä pystynkin
vain harjoittelu aikaan
voi saada Mestarin."
(Hector: Monofilharmoonikko, 1977)

Ensimmäinen musiikillinen projekti, joka yhdisti Kirkan, Hectorin, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin, lienee ollut Kirkan rockhenkinen albumi Nykyaikaa vuodelta 1972. Levyllä musisoivat tuon ajan johtavat rock-kokoonpanot, niiden joukossa Paradise, jonka jäseniä Pepe Willberg ja Pekka "Pave" Maijanen olivat. Pepen kitaroinnin ja Paven bassokuvioinnin lisäksi älppärillä on nuoren Hectorin kynäilemiä sanoituksia.

Kaikki neljä mestaria olivat tehneet vuosikymmenien aikana jonkinasteista yhteistyötä. Kirkan lisäksi niin Pave kuin Pepekin olivat levyttäneet Hectorin sanoituksia. Paradise-yhtyeen lisäksi Pave Maijanen ja Pepe Willberg olivat 1970- ja 80-lukujen vaihteessa Suomen työllistetyimpiä taustalaulajia ja heidät nähtiin lukuisissa samoissa kööreissä television viihdeohjelmissa. Kirka kilpaili vuoden 1984 euroviisukarsinnoissa Pave Maijasen säveltämällä ja sanoittamalla laululla Laulu maailmalle.

Joka tapauksessa Mestarit-projekti juontaa juurensa erityisesti Hectorin ja Pave Maijasen tiiviiseen yhteistyöhön, joka alkoi vuonna 1990. Pave Maijanen ryhtyi Hectorin albumien tuottajaksi ja vastavuoroisesti Hector alkoi kirjoittaa sanoituksia Paven levyille. Kaksikon tuotoksesta sai nauttia toukokuussa 1992 koko (läntinen) Eurooppa, kun Pave Maijanen edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa Yamma yammalla. Hectorin ja Pave Maijasen yhteistyö ei rajoittunut pelkästään ääniteteollisuuteen, sillä kaverukset olivat erottamaton parivaljakko myös keikkalavoilla. Yhteisten keikkojen lisäksi Pave toimi useaan otteeseen Hectorin kiertueilla bändin liiderinä.

Paikka, jossa kylvettiin siemenet Mestareille, oli Vuokatissa sijaitseva viihdekeskus Katinkulta. Katinkullan ravintoloitsija Kari Mensonen ryhtyi järjestämään vuodesta 1992 lähtien Ande Päiväläisen – entinen Paradise-muusikko hänkin – luotsaaman Taurus Music -ohjelmatoimiston kanssa Back to the Sixties -festivaaleja. Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattaneet Back to the Sixties -viikonloput kokosivat suomalaisia 1960-luvun rock- ja poptähtiä samalle lavalle. Alusta lähtien festareiden vakioesiintyjiä olivat Hector ja Pave Maijanen, Kirka sekä Pepe Willberg, jonka legendaariset bändit Jormas ja Paradise tekivät Vuokatin lavalla comebackin vuosikymmenten tauon jälkeen.

Back to the Sixties -tapahtumissa muusikoille oli olennaista esiintymisen ohella hauskanpito ja kavereiden tapaaminen. Varsinkin ensimmäisinä vuosina ilmapiiri oli erittäin rento eikä esiintymisvuoroista oltu turhan tarkkoja. Kulisseissa syntyi spontaanisti monenmoisia esiintymiskombinaatioita ja kollegat saattoivat ilmestyä lavalle jammailemaan toisen keikan aikana – eikä kenelläkään ollut siihen mitään vastaansanomista. Pepe Willberg on muistellut festivaalien letkeää tunnelmaa elämäkerrassaan:
"Ensimmäisinä vuosina siellä syntyi erikoiskokoonpanoja. Koska yleisöä oli vielä melko vähän ja esiintyjiä oli paljon, niin rupesimme pitämään hauskaa. Joku oli esiintymässä, toiset säestivät ja kun jostakin tuntui, että osasi biisin, niin meni mukaan soittamaan." (Lindström 2012, 202)
Niinpä esimerkiksi jo toisilla Back to the Sixties -festivaaleilla syksyllä 1993 lavalla nähtiin samanaikaisesti Hectorin ja Pave Maijasen kanssa Kirka, joka säesti folkhenkistä keikkaa viisirivisellä haitarilla (Lindström 2012, 189). Yhteisesiintymisestä inspiroituneena Hector ja Kirka kaavailivat yhteistä kiertuetta vuodeksi 1994. Turnee ei kuitenkaan toteutunut, koska aikataulut menivät ristiin.

Back to the Sixties -tapahtuman kasvatettua yleisömääräänsä vuosi vuodelta Ande Päiväläinen alkoi pohtia, voisiko festivaaleilla syntynyttä nostalgiahuumaa hyödyntää muillakin foorumeilla. Keväällä 1997 Suomen isännöidessä jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuja avajaisjuhlassa vastavalmistuneessa Hartwall Areenassa esiintyivät Kirka, Hector, Pave Maijanen ja Pepe Willberg. Kokoonpano MM-kilpailujen avajaisgaalaa varten syntyi luontevasti: Kirka oli esiintynyt festivaaleilla Hectorin ja Pave Maijasen kanssa, ja Pepe Willberg lukeutui niin ikään Back to the Sixties -vakiokasvoihin. Willberg tosin oli ehtinyt korkata Hartwall Areenan sen ihan ensimmäisessä yleisötapahtumassa: The Beach Boysien konsertissa 17. huhtikuuta 1997 lämmittelybändinä sai kunnian toimia Jormas.

Mestareiden suursuosion syyksi voisi tarjota eräänä selityksenä, että kokoonpano syntyi melko spontaanisti. Jos markkinamies olisi pyrkinyt 1990-luvun lopussa laskelmoiden kokoamaan neljän lähes yhtä pitkän uran luoneen miesartistin ryhmää, hän tuskin olisi valikoinut Pave Maijasta tai Pepe Willbergiä, sillä esimerkiksi Tapani Kansa tai Danny olisivat vaikuttaneet myyvemmiltä nimiltä. Neljän mestarin artistiprofiilit olivat melkoisen erilaisia. 1990-luvulla Kirka levytti Vexi Salmen sanoittamia hempeitä rakkauslauluja, jotka kohdistettiin – sanoittajan oman määritelmän mukaan – "keski-ikäiselle työelämässä olevalle naiselle, jolla voi olla helkutinmoinen hellyydentarve, joka ei enää täyty kotielämässä" (Laine 2013, 127). Niin paljon rakastan, Kanssani käy, Ole luonani, Sydämeni pyytää, Luokseni jää... Samoihin aikoihin Hectorin levyillä kuultiin väkeviä sanomallisia lauluja maailman epäkohdista: kuolemaantuomituista lapsista tai Pahuuden Avenuesta, jossa "lesbokuningatar sakset silmiin lyö aidon Lumikin nähdessään". Jos Kirka lukeutui mieliartisteihin, haluaisiko samassa konsertissa kuunnella Hectorin maailmantuskaa? Teoriassa Kirkan ja Hectorin yhdistäminen samalle lavalle vaikuttaisi yhtä absurdilta kuin kutsua Ismo Alanko ja Kake Randelin yhteiseen "80-luvun huiput" -konserttiin.

Mestareiden kohdalla erilaisuus oli kuitenkin valttia. Jokaisella neljällä mestarilla oli oma vahvuusalueensa: Pepe Willberg oli nelikon lahjakkain tulkitsija, Pave Maijanen ammattitaitoisin muusikko, Hector ylivertaisin lauluntekijä ja Kirka valovoimaisin esiintyjä. Ja siltikin miehillä oli yksi yhteinen lähtökohta: kaikki ovat ponnistaneet musiikkimaailmaan 1960-luvulla ja saaneet innostuksensa kyseisen vuosikymmenen rock-musiikista. Mestareiden kiertueella jokainen konsertti alkoi Beatlesin läpimurtokappaleella Please please me (1963) ikään kuin muistutuksena, mistä nelikon juuret ovat lähtöisin. Mutta mikä tärkeintä, koska Mestareiden kokoonpano syntyi melkein kuin itsestään, kvartetin jäsenet olivat samanhenkisiä kaveruksia. Ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia mahduttaa neljän staran egot yhtä aikaa samalle lavalle. Kirka luonnehti Mestareita tuoreeltaan vuonna 1999 seuraavasti:
"On olemassa sielujen sympatia – tajusi heti että näiden kanssa voi tehdä. On se aika kova juttu, että neljä persoonana niin erilaista kundia, staraa, pannaan kasaan eikä kellään ole mitään vastaansanomista. Kukaan ei ole sellainen, että tuon takia ja eteen en tee tätä, koska koen sen kilpailijaksi. Rockilla ja 60-luvulla on erittäin suuri merkitys ajattelutapaan – sen ajan hitit olivat myös bändihittejä, niissä riitti tilaa muillekin kuin solistille. En usko, että tästä olisi tullut mitään, jos mukana olisi ollut Tapani Kansa tai joku muu vastaava – joista voisi olettaa että he kokevat kaikki muut kilpailijoiksi. Me ollaan kaikki samassa veneessä, samalla lähtöviivalla, samoilta kulmilta rock'n'rollia (sic) aloittaneita jätkiä, ei meillä ole mitään ongelmaa." (Babitzin, Kinnunen 1999, 273–274)
Helsingin Sanomien toimittaja Jarkko Jokelainen kirjoittikin helmikuussa 1999 Mestareiden kiertueen uskomattoman suosion johtuneen "pitkälti oikean yhdistelmän löytymisestä":
"Yksinään tuskin kukaan kotimainen tähti pystyisi vetämään läpi tällaista rupeamaa, mutta yhteistyössä on voimaa." (Helsingin Sanomat 18.2.1999)
Reijo Vahtokari taas analysoi Suomen Kuvalehdessä, että neljä mestaria löysivät toisensa nimenomaan erilaisuuden ansiosta:
"Kukaan ei tallaa toisen varpaille, roolit ovat kaukana toisistaan – ja ennen kaikkea – ne ovat luontevat. Pepe Willberg hoitaa omat ja muiden säveltämät balladit, Hector kokonaisen sukupolven tunnot, Pave Maijasessa kiteytyy 80-luvun melodinen nuorisomusiikki ja Kirkassa suomalainen viihdemusiikki rock-klubeista Euroviisuihin. Lisäksi yleisö saa ihailla mestarien kunnioittavia vierailuja toistensa kappaleilla. Konsertin edetessä tuntuu aina vain vahvemmin siltä, että Mestarit kaiken lisäksi ovat ihan oikea bändi." (Suomen Kuvalehti 7/1999)

Ja kuten Raimo Öystilä on tyhjentävästi kiteyttänyt Mestareista Pepe Willbergin epävirallisilla weppisivuilla: "1+1+1+1 ei ollut neljä, vaan moninkerroin enemmän".

Jääkiekon MM-kisojen gaalaesiintymisen jälkeen nelikko koottiin uudelleen kesäksi 1998. Suomen nousukauden lippulaiva Nokia järjesti henkilöstölleen messevät kesäjuhlat ympäri maata. Tapahtumiin tiedusteltiin ohjelmaa Taurus Musicista, joka oli erikoistunut tuottamaan ohjelmakokonaisuuksia juuri yritystapahtumiin. Niinpä nokialaiset saivat juhliinsa esiintymään Kirkan, Hectorin, Paven ja Pepen. Yhteistyökumppaniksi valikoitui toinen ohjelmatoimisto Eastway, jolla oli vankkaa kokemusta massiivisten suurkonserttien tekniikan hoitamisesta. Tapahtumia oli kaikkiaan viisi: Äänekoskella, Tampereella, Oulussa, Salossa ja Espoossa. Kesäjuhlat olivat ulkoilmatilaisuuksia ja Suomen kesä 1998 oli sateinen ja epävakainen. Surkeasta säästä huolimatta Mestareiden viehätysvoima iski nokialaisiin, jotka nauttivat täysin siemauksin nostalgiantäyteisistä keikoista alusta loppuun, vaikka pahimmillaan vettä satoi taivaan täydeltä. Aitiopaikalla ennennäkemätöntä hurmosta todistanut Ande Päiväläinen rupesi tosissaan pohdiskelemaan. Jos kvartetti saa kaatosateista huolimatta Nokian henkilöstön bailaamaan täysillä, kuinka mittava potentiaali ryhmällä voisikaan olla suuren yleisön keskuudessa. Nokian kesäjuhlien jälkeen oli aika ryhtyä suunnittelemaan Kirkan, Hectorin, Paven ja Pepen ensimmäistä omaa julkista konserttia. (YouTube: Pave Maijanen muistelee Mestareiden syntyä pomus.netin haastattelussa vuonna 2011)

Eastwayn toimitusjohtaja Juha Hytti heitti ilmoille ajatuksen Hartwall Areenan varaamisesta. Aluksi tokaisua pidettiin vitsinä, mutta Hytti vakuutti olevansa vakavissaan. Ohjelmatoimiston laskelmien mukaan lippuja myytäisiin todennäköisesti sen verran, ettei konsertti tekisi tappiota. Kotimaisten esiintyjien areenakonsertit olivat tuohon aikaan huomattavasti harvinaisempia kuin nykyään. Lopulta areena todella varattiin ja konsertin ajankohdaksi valikoitui torstai 29. lokakuuta 1998. Eastwayn ja Taurus Musicin palavereissa nelikolle kehitettiin nimi Mestarit Areenalla. Oikein kukaan ei ole suostunut tunnustamaan olleensa nimen takana. Pepe Willberg on muistellut kuulleensa nimen ensimmäistä kertaa Eastwayn tekniseltä johtajalta Jyrki Hytiltä (Lindström 2012, 203–204). Toki suomalaiseen vaatimattomuutta rakastavaan mielenlaatuun ei sopinut parhaalla mahdollisella tavalla itsensä ylentäminen "mestariksi" – nimeä syytettiin itsetehostuksesta. Hector esimerkiksi muisti painottaa haastatteluissa, että nelikko otti Mestarit-nimen ensisijaisesti haasteena. Alun perin työnimenä tosin oli ollut "neljä tunaria", mikä oli saanut inspiraationsa Kolmelta tenorilta ja Neljältä Baritonilta.

Hector: "Keikkojen järjestäjät ja taustavoimat painostivat meitä muuttamaan Tunarit-nimen joksikin muuksi. Ja äkkiä ne olivatkin painaneet jo julisteita, joissa luki Mestarit Areenalla. Me ajattelimme, että voi vittu mitä saatanan mestareita." (Soundi 10/1999)
Kun projektiin otettiin mukaan tiedottajaksi kokenut markkinamies Lasse Norres, saatettiin luottaa siihen, ettei Mestareiden konsertin promootio jäänyt suinkaan pienimuotoiseksi. Pian Mestareiden konserttia mainostettiinkin näyttävästi televisiossa ja lehtien sivuilla.

H-hetken lähestyessä havaittiin, ettei Juha Hytin ehdotus Hartwall Areenan varaamisesta ollut suinkaan niin suuruudenhullu kuin alun perin kuviteltiin. Mestarit Areenalla 200-vuotisjuhlakonsertti myytiin täyteen, joten Kirka Babitzin (s. 1950), Heikki Harma (s. 1947), Pave Maijanen (s. 1950) ja Pepe Willberg (s. 1946) saivat laulaa hittejään lokakuisena torstai-iltana yli 12 000 katsojalle. Toisin kuin usein väitetään, Mestarit eivät olleet ensimmäisiä kotimaisia artisteja, jotka uskaltautuivat esiintymään uudella areenalla. Ennen Mestareita Hartwall Areenalla olivat konsertoineet Tapani Kansa (30-vuotisjuhlakonsertti marraskuussa 1997) ja Jari Sillanpää (Auringonnousu-kiertueen konsertti joulukuussa 1997). Katri Helena järjesti uransa 35-vuotisjuhlakonsertin areenalla joulukuussa 1998 viisi viikkoa Mestareiden konsertin jälkeen. Tapani Kansa totesikin areenakonserttinsa alkuspiikissä rehvakkaasti: "Ajatus itselleni kun tämän konsertin täällä ajattelin pitää on se, että kerrankin mahtuvat kaikki ystävät ja kaverit, eikä tarvitse aina sanoa, että 'on loppuunmyyty, loppuunmyyty', koska ystävät ja kaverit soittelevat aina viime hetkellä." 20 vuotta sitten Tapani Kansalla ei ollut samanlaisia huolia konserttiensa lipunmyynnistä kuin nykyään...

Konsertissa Mestareita säestivät 13 ensiluokkaista muusikkoa. Areenakonsertti päätettiin järjestää kaikin puolin prameissa puitteissa, joten myös musisointi pyrittiin tarjoamaan mahdollisimman korkeatasoisena ja sovitukset laadittiin suuriksi. Varsinaisen bändin muodostivat Pekka Kuorikoski (koskettimet ja viulu), Okko Laru (rummut), Jyrki "Muta" Manninen (kitarat), Janne Lehto (kitarat) ja Masa "Paven serkku" Maijanen (basso). Tuttuja nimiä Paven ja Hectorin keikkabändeistä. Esimerkiksi Manninen soitti aikoinaan jo 1980-luvun alussa Paven Mistakes-yhtyeessä. Bändiä täydensivät neljähenkinen puhallinpoppoo Kallio Horns (Heikki Keskinen, Matti Lappalainen, Antero Priha ja Jukka Tiirikainen) ja konsertin toisella puoliajalla seuraan liittynyt jousiryhmä Orbis-kvartetti, johon kuuluivat Kreeta-Maria Kentala (1. viulu), Juha-Pekka Vikman (2. viulu), Torsten Tiebout (alttoviulu) ja Tuija Rantamäki (sello). Pave Maijanen oli tehnyt Orbis-kvartetin kanssa yhteistyötä edellisellä studioalbumillaan Kohti uutta maailmaa (1998) ja laati myös Mestareiden konsertin jousisovitukset. Lisäksi Mestarit itse soittivat instrumentteja: Hector ja Pepe Willberg säestivät itseään kitaralla, Kirka näppäili haitaria ja multi-instrumentalisti Maijanen ehti soittaa konsertin aikana kitaraa, bassoa, koskettimia, huuliharppua ja mandoliinia.

Pepe Willberg on elämäkerrassaan ottanut itselleen kunnian siitä, että hänen ehdotuksestaan konserttiin päätettiin toimittaa äänityskalusto mahdollista äänilevyä varten (Lindström 2012, 204). Tähän tehtävään mitä luontevin valinta oli MTV3:n studioilla työskennellyt Jorma "Hämis" Hämäläinen, jolle oli kertynyt rutkasti kokemusta livelevyjen äänittämisestä. Hämäläinen oli muun muassa vuonna 1992 nauhoittanut MTV:n liikkuvalla yksiköllä Hectorin In Concert -livealbumin (1992) materiaalin. Lopulta Mestareiden konsertin lipunmyynnin ylittäessä kaikki odotukset televisiokanava MTV3:n kiinnostus heräsi muutoinkin ja konsertista päätettiin taltioida televisiolähetys. Jorma Hämäläisen MTV3:lle äänittämästä materiaalista koottiin ja miksattiin Mestareiden livelevy. Kokeneetkin konkarit pitävät livelevyprojekteja haastavina, koska kaiken pitäisi sujua äänityksessä sataprosenttisesti. Mestareiden konserttia harjoiteltiinkin runsaasti Eastwayn tiloissa.

Mestareiden 200-vuotiskonsertti 29. lokakuuta 1998 saavutti yleisöltä hurmoksellisen vastaanoton. Konsertin loppuvaiheessa kenttäpaikoilla istuneet nousivat penkkirivi toisensa jälkeen ylös joraamaan. Viimeisenä lauluna esitetty Daa-da daa-da sai areenan raikumaan yhteislauluun, josta ei meinannut tulla loppua. Rumpali Okko Laru oli jo lyömässä laulun loppufilliä, mutta yleisö vain jatkoi Daa-da daa-dan kertosäkeistön laulamista. Konserttiyleisö poistui konsertista syksyiseen viimaan erittäin tyytyväisenä. Mestareiden valtakunnallinen läpimurto tapahtui reilua viikkoa myöhemmin, lauantaina 7. marraskuuta 1998, jolloin MTV3 välitti konsertista vajaan kahden tunnin koosteen. Suuret katsojamäärät saavuttaneen lähetyksen myötä kansan syvät rivit heräsivät ja alkoivat vaatia lisää Mestareita. Ylistävän palautteen seurauksena tasavallan presidentti Martti Ahtisaari kutsui Mestarit vaimoineen Linnan juhliin 1998 ja Mestarit palkittiin Emma-gaalassa lauantaina 30. tammikuuta 1999 Vuoden yllättäjä -tunnustuksella.

Konserttilähetyksen herättämän kiinnostuksen innoittamana ryhdyttiin suunnittelemaan koko maan kattavaa kiertuetta, joka toteutettiin helmikuussa 1999 Suomen suurimmissa jäähalleissa ja urheilukeskuksissa. Kiertueen tiedotteeseen kirjoitettiin sumeilematta: "yleisön toivomuksesta – ellei peräti vaatimuksesta." Konsertteja oli alun perin tarkoitus järjestää yhdeksän. Kiertueen ensimmäinen konsertti oli maanantaina 1. helmikuuta Rovaniemellä Lapin liikuntakeskuksessa. Samana päivänä levykauppoihin ilmestyi ensimmäisestä konsertista koottu livetupla-CD Mestarit Areenalla.

Albumilla kuultavien laulujen lisäksi tai tilalla Mestarit esittivät kiertueensa
aikana konserteissa ainakin Please, please me, Yhtenä iltana, Kaikki pääsee
taivaaseen
, Kulman kundit, Juodaan viinaa, Mandoliinimies, Yö tanssittaa,
Tunne et mua vieläkään, Fever, Vapaa maailma, Eurooppa, Melkein sonetti
Lauralle
ja Ai ai ai. Kuten Mestareiden tuotantoa hyvin tunteva voi havaita,
Hector vaihteli selvästi eniten kappaleita eri konserttien välillä.
Mestareiden livealbumin tuottajana toimi luonnollisesti Pave Maijanen, jolla on vankkaa kokemusta useampien suomirockin suurnimien levyjen tuottamisesta (Wigwam, Hurriganes, Dingo...). Albumin julkaisivat yhteistyössä kahteen kansainväliseen levy-yhtiöjättiin kuuluneet EMI Finland ja BMG Finland. Hector ja Pave olivat EMIn artisteja ja Kirka levytti BMG:lle. Pepe Willbergillä ei ollut Mestareiden ensimmäisen konsertin aikaan voimassaolevaa levytyssopimusta.

Mestarit Areenalla -tuplaliven 29 raidassa on kuultavissa ensimmäinen konsertti lähes kokonaisuudessaan. Albumilta puuttuu ainakin Hectorin suomenkielinen versio Neil Youngin hitistä Rockin' in the free world eli Vapaa maailma, jonka levyttämiseen Hector ei ole koskaan saanut käännöslupaa. Jostain kirjoituksesta muistaisin lukeneeni, että ensimmäisessä konsertissa Hector olisi vetänyt Takataan roos -hittinsä, mutta esitys oli mennyt solistin itsensä mielestä penkin alle, minkä vuoksi hän ei halunnut sitä missään nimessä levylle. Muutoin albumilta on toki poistettu osa keikkaspiikeistä. Mestareiden konsertissa spiikkaajan rooli lankesi luontevasti Hectorille – onhan Heikki Harma tehnyt pitkän rupeaman puhetyön ammattilaisena radio- ja televisiotoimittajana. Livealbumilla on ollut tarkoitus välittää areenan innostunutta meininkiä, joten kuultavissa on Kirkan lukuisat yleisön villitsemiset ja esimerkiksi Lähtisitkö-laulun katkaisee Pave Maijasen vetoomus yhteislaulun puolesta. Parhaimmillaan esitykset toimivat käyttökelpoisina rock-levytyksinä ja muutamat livevedot onnistuvat päihittämään alkuperäiset levytetyt versiot. Toisaalta eräänlaiseksi hupinumeroksi tarkoitettu kakkoskiekon aloittava Nellyn palmikko on erinomaisen mukaansatempaava juuri sen vuoksi, että levyltä välittyy selvästi yleisön hyvä fiilis ja osallistuminen laulun "välihuutoihin".

Mestareiden kantavana voimana oli luonnollisesti nostalgia. Konsertin kohdeyleisö sai kuulla nuoruutensa hitit koreasti tarjoiltuna. Ohjelmistoon oli kuitenkin valikoitunut lauluja melko pitkältä aikaväliltä. On muistettava, että esimerkiksi sellainen suomalaisen kevyen musiikin klassikko kuin Surun pyyhit silmistäni oli Mestareiden ensimmäisen konsertin aikaan vasta kymmenen vuotta vanha teos. Toki suhteellisen nuoresta iästään huolimatta laulun suurmenestys oli ehtinyt tehdä siitä kansakunnan yhteistä omaisuutta – olihan laulun nimeä kantava Kirkan albumi pitkään Suomen kaikkien aikojen myydyin äänite. Mestareiden itsensä levyttämistä livelevyn lauluista vanhin on Palkkasoturi, jonka Hector levytti alun perin joulukuussa 1965, ja tuorein Ikävä, joka julkaistiin vuonna 1990. Lisäksi albumilla on jokunen laulu, mitä kukaan Mestareista ei ollut koskaan levyttänyt.

Rööperiin julkaistiin singlenä
radiosoittoa varten.
Mestarit Areenalla -livelevyn aloitusraita Rööperiin toimi eräänlaisena Mestareiden tunnusbiisinä, jossa jokaisella neljällä mestarilla on oma soolo-osuutensa, ja kertosäkeistössä nelikon yhteislaulu kuulostaa komealta ja harmoniselta. Juha Vainion aikoinaan kirjoittamaa Beatles-käännöstä, jonka Pepe Willbergin yhtye Jormas levytti keväällä 1967, on kehuttu lajinsa onnistuneimmaksi Suomessa. Rööperiin soi Mestareiden konserttien televisiomainoksissa ja siitä lohkaistiin erillinen single radiosoittoa varten. Laulusta kuvattiin keikalla musiikkivideo, jota esitettiin muun muassa Yleisradion Lista TOP 40 -ohjelmassa.

Siitä alkaakin melkoinen hittiputki lauluja, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen suomalaisen rockin, popin ja iskelmänkin historiaan. Kakkosraidassa Varrella virran Kirka tempaisee yleisön mukaan yllyttämällä yli kymmentuhatpäisen kuulijakunnan yhteislauluun. Levyltä on häivytetty pois Kaikki tahtoo rakastaa -intron aikana Pave Maijasen pitämä tervetuliaispuhe, jossa hän ilahtuneena totesi konsertin suosion osoittavan suomalaisen musiikin elävän ja voivan hyvin. Tarkkakorvaisimmat saattavatkin kuulla levyltä kappaleen intron aikana jonkinlaista muminaa. Itse laulu soi levyllä komeasti ja sopiihan kappaleen avainsäe "on tämä talo täynnä ihmisiä" osuvasti loppuunmyytyyn konserttisaliin. Moninaisuutta ylistävä hymni vuodelta 1987 on noussut Hectorin myöhäisemmän tuotannon klassikoksi, jota on laulettu aina Tarja Halosen presidentinvaalivalvojaisia myöten. Jopa yleensä niin ilmeetön Pentti Arajärvi lauloi antaumuksella mukana.

Erityyliset laulut eri vuosikymmeniltä vuorottelevat konserttiohjelmistossa luontevasti. Pepe laulaa kuinka miehen saa kyyneliin ja Kirka heti perään kuinka suru pyyhkiytyy silmistä. Raflaava versio Hectorin Ake, Make, Pera ja mä -klassikkohitistä kuultiin ensimmäisessä konsertissa seitsemäntenä. Myöhemmin Mestareiden kiertueella ja muissa konserteissa se esitettiin setin loppupuolella ensimmäisenä encorena.

Mestarit Areenalla -tuplaliven ykköskiekon eniten kuuntelua kestäviin vetoihin lukeutuu ehdottomasti kahdeksas raita Hermes. Procol Harumin Procol's Ninth -älppärin (1975) aloitusbiisin Pandora's box suomenkielinen versio muovautuu Mestareiden bändin käsittelyssä täysiveriseksi rockvedoksi. Niin ikään Mestarit Areenalla -levyllä on hienoa, että Kirkan rockversio hänen Leijat-klassikostaan on ikuistettu äänitteelle. Keikoilla Kirkan Leijat oli jo pitkään saanut aivan toisenlaisen käsittelyn kuin alkuperäisen levytyksen (1968) hieman hippivaikutteinen sovitus. Erityisen maininnan ansaitsevat loistavat rockkitaristit Muta Manninen ja Janne Lehto, jotka molemmat kepittävät uskottavat soolot. Täysin merkityksettömänä anekdoottina mainittakoon, että alkuperäinen Leijat eli Kites on päätynyt jopa Kauniiden ja rohkeiden Ridge Forresteria näytelleen Ronn Mossin soololevylle Uncovered (2005). Kun Moss albumin tiimoilta vieraili Suomessa, iltapäivälehden toimittaja saattoi Mossin ja Kirkan yhteen keskustelemaan kappaleesta. Ronn Moss kuunteli sekä Kirkan alkuperäisen että Mestareiden levyllä olevan version ja ilmaisi pitävänsä ehdottomasti enemmän Mestareiden rock-versiosta.

1970-luvun popklassikon Elämältä kaiken sain – jossa kolme muuta mestaria laulavat Pepen taustalla laulun legendaariset taustastemmat – jälkeen kuullaan konsertin ensimmäinen lainakappale Tuulelta vastauksen saan. Bob Dylanin ikiklassikon Blowin' in the wind levytti suomeksi ensimmäisenä folkyhtye Finntrio vuonna 1964. Tuulelta vastauksen saan omistettiin laulun sanoittaneen – ja Finntriossakin aikoinaan soittaneen – saman vuoden elokuussa menehtyneen Pertti Reposen muistolle. Hector pitää ennen laulun alkamista koskettavan muistopuheen Reposesta, jonka kanssa hän oli tehnyt vuosikymmenien mittaan yhteistyötä ja jonka kynästä ovat syntyneet useat Mestareiden konsertissakin kuultavien laulujen sanoitukset. Erityisesti Kirkan 1960- ja 70-lukujen vaihteessa levyttämät hitit ovat lähes poikkeuksetta kaikki Pertsa Reposen sanoittamia. Tuulelta vastauksen saan on tyylikäs valinta Reposen muistokappaleeksi, sillä hän on suomenkielisessä sanoituksessa hienosti osannut kielellistää Dylanin yleishumanistisen sanoman. Mestarit eivät esittäneet Tuulelta vastauksen saan kuin tässä ensimmäisessä konsertissa. Myöhemmin Pertsa Reposta muisteltiin Silta yli synkän virran -kappaleen yhteydessä. Laulun, jonka Kirka sai kunnian esittää Reposen hautajaisissa syksyllä 1998.

Mestareiden konsertin toinen puoliaika alkoi akustisella ja tunnelmallisella balladisetillä. Livelevyllä tämä konsertin osio on sijoitettu ensimmäisen levyn päätteeksi. Konsertin balladiosion aloittaa Mestareiden yhteisesitys Hectorin ensihitistä Palkkasoturi, jonka pasifistinen sanoma on ajaton. Hectorin alkuperäinen levytys, jonka 18-vuotias helsinkiläinen folknuorukainen pääsi levyttämään joulukuussa 1965, on nopeatempoinen, sillä sen esikuvana oli ollut Glen Campbellin versio Universal Soldieriesta. Muistelmissaan Hector on kritisoinut ensilevytystään "kantrihölkkä"-versioksi (Harma 2017, 99). Sittemmin keikoillaan Hector on esittänyt Palkkasoturia koskettavana folkballadina, joka muistuttaa huomattavasti enemmän laulun säveltäneen Buffy Sainte-Marien alkuperäistä näkemystä sävelmästä. Palkkasoturi-yhteislaulun jälkeen kukin mestareista laulaa slovarin omasta ohjelmistostaan.

60-lukulaisuuden virstanpylväät jatkuvat, kun Pepe Willberg tulkitsee Kaj Chydeniuksen säveltämän klassikon Sinua, sinua rakastan. Laulu oli kuulunut jo pitkään Pepen vakituiseen repertuaariin, vaikka hän ei olekaan sävelmän alkuperäinen esittäjä. Vain jousikvartetin ja kitaran säestämä harmoninen kamarimusiikkisovitus tarjoaa ehdottomasti konsertin taiteellisesti ansioituneimman esityksen. Pepe Willbergin antaumuksellinen tulkinta Aulikki Oksasen runosta on pysäyttävä. Kuten hän vastikään omassa Vain elämää -jaksossaan luonnehti, Sinua, sinua rakastan on taideteos, jonka kuuluukin "järkyttää", herättää tunteita kuulijassa, eikä suinkaan mennä ohituksella. Hartwall Areenan konserttiyleisö kuuntelee hievahtamatta esityksen loppuun asti, vaikka viimeistä säettä vielä vähän viivytellään, ja palkitsee koskettavan esityksen illan tuohon mennessä raikuvimmilla suosionosoituksilla. Onneksi tämäkin sovitus on Mestarit Areenalla -livelevyn myötä tallennettu levylle, sillä Pepen itsensä laulusta levyttämä versio vuodelta 1986 on sovitukseltaan vaisu ja hieman halpahintaisten kasarisoundien latistama.

Tunteiden vuoristorata jatkuu. Kirka laulaa Silta yli synkän virran. Paul Simonin Bridge over troubled water on toistuvasti listattu maailmankaikkeuden merkittävimpien musiikkikappaleiden joukkoon. Pave Maijasen Ikävä lukeutuu niihin esityksiin, joiden kohdalla Mestareiden liveveto päihittää mennen tullen alkuperäisen studiolevytyksen. Kuusiminuuttinen riipaisevan kaunis versio alkaa puhuttelevalla ja liikuttavalla jousi-introlla. Tämä liveversio menee tunneskaalassa todella syvälle – alkuperäinen Kuutamokeikka-albumille (1990) äänitetty ensilevytys kuulostaa tähän verrattuna suorastaan raakileelta. Juuri Ikävän kaltaisissa balladeissa kaunisäänisen Maijasen tulkinnat ovat sävykkäimmillään ja hänen lauluäänessään on poikkeuksellisen hieno sointi. Olen silloin tällöin illanistujaisissa yön pikkutunneilla soittanut juuri tätä Mestareiden live-esitystä Ikävästä. Useampi raavas mies on viinihuuruissa on ryhtynyt avoimesti nyyhkimään Paven laulaessa "ootko omaa elämääsi ikävöinyt / joka ohi kulkee ettet huomaakaan / päiviä lyhyitä tai pitkiä joista / et koskaan saanut otettakaan..."

Mestareiden balladiosiota kuunnellessa joutuu toteamaan, että nyt ollaan suurien tunteiden, suurien asioiden ja suurien kysymysten äärellä. Ja mikä vielä kruunaisi tunteisiin vetoavan osion? No tietenkin Lumi teki enkelin eteiseen – kaikkien aikojen ikivihreä täällä synkkien laulujen rakastamassa maassa. Laulu, jonka merkitystä suomalaisille Mikael Gabriel vertasi Maamme-lauluun Hectorin Vain elämää -jaksossa. Lumi teki enkelin eteiseen levytettiin aikoinaan Hectorin legendaariselle Herra Mirandos -albumille (1973). Älppäri muistetaan ennen kaikkea hätkähdyttävästä ja mullistavasta soundimaailmasta, joka luotiin Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksen VCS-3-syntetisaattorilla. Lumi teki enkelin eteiseen elää kuitenkin Mirandoksesta riippumatonta elämää. Hector levytti vuonna 1980 Linnut, linnut -albumilleen laulusta ajattomamman version, jota Mestareiden levylläkin kuultava versio muistuttaa enemmän. Maaltamuuttovuosista oli kulunut jo niin paljon aikaa, että isä lähti aikoja sitten Ruotsiin, eikä enää vain viisi vuotta sitten.

Entä miltä tällaisten suurien tunteiden herättäminen tuntuu lavalta käsin? Siitä saadaan pieni aavistus Kirkan elämäkerrasta:
"On ihan hellyttävää kun Pave esittelee lavalla, että hyvät naiset ja herrat, on olemassa kappaleita jotka ovat hienoja ja iättömiä ja sitten on olemassa kappaleista jättiläisiä – tässä se tulee. Ja sitten alkaa Lumi teki enkelin eteiseen – jengi tajuaa sen ja reaktio on hurja – ja vaikka se on vakava laulu, Heikin kasvoille nousee onnellinen hymy. Kun Pave sanoo sen mitä sanoo, Heikki tietää, että me ollaan vilpittömästi sitä mieltä, se on helvetin hieno biisi ja yleisö ottaa sen vastaan joka kerta yhtä innoissaan, huutomyrsky on mieletön. Ja Heikki nauttii siitä, se nostaa sen itsetuntoa valtavasti." (Babitzin, Kinnunen 1999, 275)
Mestarit Areenalla -tuplan kakkoslevy alkaa Nellyn palmikolla, jonka folkduo Bosse & Robert levytti vuonna 1964. Kukaan Mestareista ei ole levyttänyt laulua, mutta Pave oli ottanut sen keikkaohjelmistoonsa. Kepeä hupinumero keventää sopivasti tunnelmaa emotionaalisen balladiosion päätteeksi. Tunnelma pysyy katossa, kun Pekka Kuorikoski soittaa koskettimistaan Kirkan läpimurtohitin Hetki lyö (1967) uhkaavat alkutahdit. Hittikimara saa jatkoa Pepen ikivihreällä Syksyn sävel -klassikolla Aamu (1973).

"Onko nostalgia päässyt jollain tavalla yllättämään?", kysyy Pepe Willberg yleisöltä. Kysymykseen on luonnollisesti itsestään selvä vastaus, mutta se johdattelee luontevasti seuraavaan kappaleeseen, joka on – yllätys, yllätys – Hectorin Nostalgia. Hectorin 25-vuotiaana levyttämät ajatukset ovat kestäneet aikaa erinomaisesti ja kuulostavat yhtä ajankohtaisilta myös viisikymppisen laulaja-lauluntekijän tulkitsemina. Aina. Iankaikkisesti. Alun perin vuonna 1972 Hector levytti Nostalgian debyyttialbumilleen kaksiosaisena. Mestareiden konsertissa kuullaan Nostalgian ykkösosa ja sen päätteeksi kakkososasta se kaikkein viisain ajatus: "Mutta tiedän mä sen / että ei ihminen / yksin muuttaa voi kuin itseään / Kautta helvettien / tiedän kulkevan sen / joka eilistä jää etsimään." Eksistentiaaliset pohdinnat jatkuvat Nostalgian jälkeen Paven Elämän nälässä.

Konsertin draaman kaari kääntyy väistämättä kohti loppukliimaksiaan. Bileet lähtevät käyntiin Kirkan Hengaillaan-euroviisun (1984) myötä. Meno on huipussaan ja vauhti hurja, joten ei haittaa, vaikka Kirkalla menee eri säkeistöjen sanat hieman sekaisin. Tuottajanoikeudella Pave Maijanen esittää Dingon suurhitin Levoton Tuhkimo. Pekka Kuorikoski etsii koskettimistaan oikean soundinamiskan ja alkaa näppäillä kappaleen jäljittelemätöntä alkuintroa. Hector spiikkaa esityksen omistetun "heille, jotka elivät nuoruutensa kiihkeimmät hetket 80-luvulla". Samalla yleisölle muistutetaan, että lavalla on koko illan esiintynyt yksi Suomen maineikkaimmista levytuottajista. Mestareiden käsittelyssä Dingon kasarimonumentti muovautuu ajattomaksi bailuklassikoksi. Muta Mannisen vetävässä soolossa tiivistyy jotain olennaista konsertin kiihkeästä tunnelmasta. Myöhemmin Mestareiden kiertueen Helsingin-konserteissa Neumann saapui vierailevana tähtenä lavalle Levottoman Tuhkimon aikana. Dingohan oli muutenkin vuonna 1999 jälleen hyvin esillä: bändi oli palannut keikoille ja kesällä julkaistu tuplakokoelma Parhaat nousi peräti listaykköseksi kuukauden ajaksi.

Jotta tunnelma ei aivan riistäytyisi käsistä, keikkaohjelmistossa on tilaa vielä yhdelle balladille. Levottoman Tuhkimon jälkeen ääneen pääsee toinen Pertti Porista. Merimies – Procol Harumin A salty dog – on Pepen bravuureja. Eikä ihme, sillä kaikista Mestareiden levyn esityksistä juuri Merimiehessä Pepen uskomattoman upea ääni tuntuu pääsevän kaikkein parhaiten oikeuksiinsa. Pepe revittelee äänirekisterissään sen ylimmille huipuille. Ennen Merimiehen alkamista kuullaan kuitenkin Mestarit Areenalla -levyn hämmentävin episodi. Spiikissään Pepe toteaa: "Jotenkin vaikealta tuntuu tässä kohtaa, tai oikeastaan aina silloin kun on mun vuoro laulaa, tulee lähinnä mieleen, että mä jollain tavalla niinku pilaan fiiliksen." Hämmentävää huonoitsetuntoisuutta tai todella omituista huumoria. Ei jatkoon.

Merimiehen jälkeen alkaa konsertin vauhdikkaiden kappaleiden loppuputki: Koko hela maailma, hard rock- Kirkan tavaramerkiksi muodostunut raivokas Born to be wild ("laitetaanpas Fenderillä What'd I say oikein kunnolla", Kirka esittelee kappaleen), Pidä huolta ja Daa-da daa-da. Daa-da daa-da on kuulunut Kirkan keikkaohjelmistoon vuodesta 1997 lähtien, jolloin Sammy Babitzinin Syksyn sävel -voitosta tuli kuluneeksi 25 vuotta ja silloisen studiotekniikan suomilla mahdollisuuksilla ikuistettiin Sammyn ja Kirkan duettolevytys. Kirka oli aluksi vierastanut ajatusta, koska hän ei halunnut millään tavalla ratsastaa Sammyn traagisella kohtalolla, mutta levy-yhtiö oli saanut Kirkan oivaltamaan, että duettolevytyksellä tuotaisiin Sammy kokonaan uuden sukupolven tietoisuuteen (Babitzin, Kinnunen 1999, 257).

Mestarit Areenalla on kaikin puolin erinomainen levy, etenkin livetaltionniksi. Kokonaisuus on aikaa kestävä, viihteellinen ja mukaansa tempaava – eikä suinkaan minkäänlainen pinnallinen vedätys, mitä livetaltiointien sisältö voi pahimmillaan olla. Suuret sovitukset ovat huoliteltuja ja säestys on hoidettu kaikin puolin tyylikkäästi. Tällä konserttiäänityksellä ei kuulu räkäisen keikkapaikan patinaa, vaikka levyltä välittyykin areenan käsinkosketeltava tunnelma ja yleisön innostunut fiilis. Huomioimisen arvoista on Mestareiden ohjelmiston monipuolisuus. Harvalle keikkataltioinnille sisältyisivät yhtä luontevasti Sinua, sinua rakastan ja Born to be wild – ja mikä sattuma: molemmat omien tyylilajiensa säveltaiteen mestariteokset ovat alun perin vuodelta 1968 ja kumpikin Mestareista on levyttänyt oman versionsa ensimmäistä kertaa vuonna 1986. Luonnollisesti Mestareiden levyn kansaan vetoavat viihteelliset sovitukset eivät olleet kaikkien musiikkikriitikoiden mieleen, sillä esimerkiksi Helsingin Sanomien Ilkka Mattila luonnehti arvostelussaan levyä "massojen liikutteluksi":
"Raivokkaaksi tarkoitetuissa rock and roll -numeroissa on euroviisumaista turvotusta ja yliampuvaa hyvän meiningin maksimointia." (Helsingin Sanomat 1.2.1999a)
Mestarit olivat nousseet melkoiseksi ilmiöksi ennen kuin heidän konserttikiertueensa helmikuussa alkoi. MTV3:n ja Mestareiden symbioosi jatkui, kun juuri sopivasti ennen kiertuetta Mestarit vierailivat Bumtsibum-ohjelmassa. Lähetys esitettiin lauantaina 23. tammikuuta 1999 ja se saavutti uskomattomat 1,72 miljoonaa katsojaa. Se oli koko vuoden kolmanneksi katsotuin televisio-ohjelma ja Bumtsibumin historian (1997–2005) kaikkien aikojen katsotuin jakso. Bumtsibum-jakso lähetettiin uusintana huhtikuussa ja toukokuussa MTV3 näytti toistamiseen taltioinnin Mestareiden ensimmäisestä konsertista.

Mestareiden helmikuisen kiertueen konsertit myytiin yksi toisensa jälkeen loppuun. Aivan ensimmäisenä täyteen varattiin Helsingin konsertti Hartwall Areenalla, mikä sai järjestäjät äimistymään. Mestarit onnistuivat myymään toistamiseen Hartwall Areenan loppuun. Kysyntä oli kuitenkin niin valtavaa, että Hartwall Areenalla päätettiin järjestää edeltävänä päivänä ylimääräinen konsertti – ja sekin myytiin viimeistä piippuhyllypaikkaa myöten täyteen. Kolme loppuunmyytyä konserttia Hartwall Areenassa muutaman kuukauden sisällä oli tuohon aikaan historiallinen saavutus.

Helmikuussa Suomen talvisilla maanteillä matkasi maan historian siihen mennessä massiivisin rock-kiertue. Kiertue työllisti 50 henkeä ja kalusto kuljetettiin kolmella rekalla. Helsingin Sanomien arvion mukaan mittasuhteet olivat osapuilleen samat kuin keskisarjan kansainvälisten tähtien Euroopan-kiertueilla. Ennennäkemättömän mittavat kiertuejärjestelyt herättivät huomiota Suomen kulttuurielämässä. Suomen Kuvalehden mukaan Mestareiden megakiertueen ansiosta "suomalainen viihde-elämä otti pitkän askeleen eteenpäin". Vastaavasti Helsingin Sanomat luonnehti kiertuetta "nykyaikaisen popmarkkinoinnin voimannäytteeksi". Suuren luokan puitteet aiheuttivat myös jonkin verran lieveilmiöitä: pienemmissä kaupungeissa raportoitiin logistisista ongelmista, koska jäähalleissa ei ollut aikaisemmin totuttu järjestämään vastaavanlaisia suurkonsertteja. Mestareiden bändin kokoonpano oli helmikuun kiertueella muutoin sama kuin lokakuun ensimmäisessä konsertissa, mutta jousiryhmä oli vaihtunut Orbis-kvartertista Polaris-kvartettiin (Juha-Pekka Koivisto, 1. viulu, Petri Päivärinne, 2. viulu, Markku Lintunen, alttoviulu, Max Lilja, sello).

Mestareiden uskomaton menestys ulottui myös äänitemarkkinoille. Mestarit Areenalla nousi välittömästi ilmestyttyään Suomen listaykköseksi. Jo parissa viikossa se oli myynyt yli 20 000 kappaletta ja kultalevyt luovutettiin Mestareille Helsingin konsertissa 16. helmikuuta 1999. Platinalevyyn oikeuttavat 40 000 äänitettä ylittyi maaliskuun alussa, jolloin albumi komeili edelleen listaykkösenä. Mestarit Areenalla pysyi listaykkösenä kaikkiaan kuusi viikkoa, kunnes Ultra Bran Kalifornia julkaistiin. Seuraavat neljä viikkoa Mestarit olivat listakakkosena. Kaiken kaikkiaan Mestareiden livelevy viihtyi listalla peräti 41 viikkoa. Kymmenen myydyimmän joukossa se pysyi yhtäjaksoisesti elokuun loppuun asti. Seuraavan vuoden puolella albumi alennettiin midprice-luokkaan, minkä seurauksena se valloitti midprice-listan kärkisijan. Mestarit Areenalla oli vuoden 1999 myydyin levy Suomessa. Myöhemmin tosin samana vuonna julkaistu Bomfunk MC'sin In stereo päihitti Mestareiden myyntiluvun – ja rehellisyyden nimessä on mainittava, että Mestareilla oli kalenterivuoden myydyimmän äänitteen "kilpailussa" etu, kun heidän levynsä ilmestyi helmikuussa ja Bomfunk MC'sin vasta kesäkuussa. Tilastojen mukaan Mestarit Areenalla -levyä on myyty yhteensä yli 131 000 kappaletta. Se on kaikkien aikojen myydyin livealbumi Suomessa – ja kotimaisten äänitteiden listalla kolmenkymmenen eniten myydyimmän joukossa. Edellinen livelevyennätys kuului Hullujussin nimeä kantavalle albumille (1974), jota myytiin noin 70 000 äänitettä. Vuoden 1999 Emma-gaalassa Mestarit Areenalla palkittiin vuoden albumina. Patsaan kävi pokkaamassa levyn tuottaja Pave Maijanen. Liveäänitteellä oli merkittävä vaikutus ilmiön suunnattoman suosion syntyyn. Mestarit-buumi ei rajoittunut ainoastaan konserttitilaisuuksiin vaan levisi levysoittimien välityksellä kotitalouksiin.

Mestarit pääsivät helmikuussa 1999 Suomen
Kuvalehden
kansikuvapojiksi.
Keväällä 1999 Suomessa elettiin todellista Mestarit-huumaa. Mestareiden uskomatonta menestystä hämmästeltiin lukuisissa kotimaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Neljä mestaria vierailivat milloin yhdessä ja milloin erikseen television viihde- ja keskusteluohjelmissa. Huomenta Suomi, Joonas Hytönen Show, Late Show, Tuttu Juttu Show... Miltei kaikki viestinnän instituutiot halusivat osansa hämmästyttävästä nostalgiabuumista. Mestareiden kuvat koristivat Fazerin musiikkikerhon julkaisuja ja heihin viitattiin Salatuissa elämissä, kun Pihlajakadun vanhemmat yrittivät houkutella nuorisoa mukaan Mestareiden konserttiin. Eräänlaisena rimanalituksena julkisuuden suhteen voitaneen pitää Mestareiden esiintymistä Joka kodin asuntomarkkinoissa, jossa Kirka, Hector ja Pave saapuivat Poriin Pepe ja Kirsti Willbergin omakotitalon kattotalkoisiin.

Mestareiden livelevyn myyntiluvut eivät ainakaan hälventäneet kvartetin suosiota. Huikean kysynnän vuoksi kiertuetta päätettiin jatkaa huhtikuussa kolmella lisäkonsertilla: Mestarit valloittivat Mikkelin, Lahden ja toistamiseen Turun Elysée Arenan. Liput menivät kuin kuumille kiville ja areenat myytiin jälleen nopeasti loppuun. Konsertit saivat yleisömassat suorastaan hurmioon. Allekirjoittanut pääsi todistamaan Turun konsertissa keskiviikkona 21. huhtikuuta 1999, kuinka tyypillisesti niin pidättyväinen suomalainen konserttiyleisö osoitti harvinaislaatuista vapautumista. Konsertin toisella puoliajalla heti nopeiden kappaleiden alettua permannolla ei olisi tarvittu istumapaikkoja enää lainkaan, ihmismassat kerääntyivät käytäville bailaamaan. Ja oltiin vielä Lounais-Suomessa aina niin varautuneiden varsinaissuomalaisten keskuudessa. Katsojien kertakaikkinen hullaantuminen illasta toiseen osoitti, että Mestareiden konserteissa ei ollut kyse tavanomaisista keikoista vaan ainutlaatuisista elämyksistä. Mestarit pursuivat hämmästyttävää hyväntuulista energiaa, jonka kuvailemiseen eivät sanat riitä.

Mestarit onnistuivat iskemään saumaan, jolle oli selvästi kansankunnan keskuudessa sosiaalinen tilaus. Konserttien ällistyttävä suosio ja haltioitunut vastaanotto olivat osoituksia siitä, että nelikko vastasi onnistuneesti suomalaisten kollektiiviseen nostalgiankaipuuseen – ilmiöön, jonka olemassaoloa moni yksilö ei edes välttämättä tiedosta. "Muistot suloiset vie lapsuuteen – kai vielä muistat sen?" Mestareiden konserteissa tiivistyi jotain, minkä Juha Numminen oli kielellistänyt Mestarit Areenalla -levyn hivenen pateettiseen esipuheeseen:
"He laulavat omia ja toistensa lauluja, milloin yksin, milloin kaksin ja milloin kaikki yhdessä. Ja minä tunnen niistä jokaisen. Laulut ovat neljältä vuosikymmeneltä ja niihin on latautunut juuri niitä tunnelmia, jotka ovat muovanneet mielikuvaani ihmisten elämästä tässä maassa. Nuo neljä miestä laulavat minulle ja minusta. Heidän laulunsa saavat uskomaan, että olen elänyt ennenkin, ja huomaan, että maailma on muuttunut vielä vähemmän kuin minä. Heidän laulaessaan kolme vuosikymmentä tuntuu kolmelta päivältä ja kolmetoista vuotta yhdeltä tunnilta, ja he pakottavat minut poimimaan sirusia menneistä iloista ja tavoittelemaan haaveita, joiden luulin kauan sitten haihtuneen." (Numminen 1999)
Tietenkään Mestarit eivät tarjonneet mitään uutta ja ainutlaatuista. 1990-luvulla oli esiintynyt orastavaa finnhits-nostalgiaa ja olihan esimerkiksi vuonna 1991 perustettu Menneisyyden vangit noussut vuosikymmenen mittaan maan johtavaksi bilebändiksi. CD-aikakauteen siirtyminen sai levy-yhtiöt kahlaamaan vanhat kataloginsa läpi, minkä seurauksena yhä useammat löysivät nuoruuden suosikkinsa uudestaan levyhyllyihinsä. Mutta Mestareiden ennätyksellisen suosion myötä nostalgia synnytti todellisen megalomaanisen Ilmiön isolla iillä.

Mestarit-projekti nosti etenkin Pave Maijasen ja Pepe Willbergin jälleen kotimaisen musiikkikentän eturiviin. Willberg oli 1970-luvun jälkeen pitänyt urallaan matalaa profiilia ja hän oli pikemminkin palvellut musiikkiteollisuutta nöyränä rividuunarina. 1980- ja 90-luvuilla Pepe oli muiden projektiensa ohella levyttänyt muutamia sooloalbumeja, mutta ne jäivät vähälle huomiolle. Pave Maijanen taas on toistuvasti kertonut tarinaa, jonka mukaan hänen urallaan "kaikki loppui" mönkään menneiden Euroviisujen (1992) jälkeen. Suomen Kuvalehdessä hän hämmästelikin Mestareiden saavuttamaa suosiota:
"Niin monta vuotta on ollut selvää alamäkeä, itse asiassa totaalinen lopahdus. Ja sitten salamana ylös sillä musiikilla, jota tein ennen alamäkeä." (Suomen Kuvalehti 7/1999)
Pave Maijanen tosin vetää narratiivissaan hieman mutkia suoriksi ja unohtaa, että esimerkiksi Euroviisujen jälkeen ilmestynyt Sirkus saapuu tivoliin -albumi (1994) poiki muutaman mukavasti menestyneen radiohitin.

Kirkalla sen sijaan oli mennyt lujaa ennen Mestareitakin. 1990-luvun alkaessa hän oli Suomen suosituin laulaja niin levynmyynnin kuin erinäisten kyselytutkimusten perusteella. Vuonna 1997 Kirka juhlisti uransa 30-vuotistaiteilijajuhlaa menestyksekkäällä kiertueella. Konsertteja oli alun perin tarkoitus järjestää 18. Lopulta kiertue jatkui pitkälle vuoteen 1998 ja konsertteja kertyi peräti 56 – ja kaikki olivat yhtä lukuun ottamatta loppuunmyytyjä. Hector oli vakiinnuttanut asemansa suomirockin kestosuosikkina, jonka levyt myivät 1990-luvulla kultaa ja platinaa. Toisaalta kaikkein fundamentalistisimmat rockpuritanistit tuomitsivat Hectorin 90-luvun tuotannon banaaliksi. Eräänlaisena osoituksena on Ylen Lista TOP 40 -ohjelman juontajan Sami Aaltosen tokaisu marraskuulta 1995: "Kannattaisikohan hectorien ja juicejen jo jättää levyntekeminen muille, kun ei niissä enää sitä hampaan- ja munantynkää ole."

Kesäksi 1999 buukattiin kaksi festivaaliesiintymistä kaupunkeihin, joissa Mestarit eivät olleet aikaisemmin esiintyneet: kesäkuussa Mestarit konsertoivat Joensuun Laulurinteessä ja heinäkuussa Kotkan meripäivillä. Kun Mestareiden hämmästyttävä menestys ei ottanut laantuakseen, Taurus Musicin ja Eastwayn päälliköt löivät viisaat päänsä yhteen: kun areenat on jo valloitettu menestyksellä, voisiko Mestarit viedä vielä suuremmalle tasolle. Toukokuussa ilmoitettiinkin todellinen jymypaukku: Mestarit konsertoivat Helsingin Olympiastadionilla torstaina 5. elokuuta 1999.

Stadionkonsertit rantautuivat Suomeen oikeastaan vasta 1990-luvulla – vaikka Rolling Stones olikin esiintynyt Helsingin Stadionilla jo vuonna 1970. Kylmän sodan aikana Suomi oli läntisen Euroopan pussinperä, minkä vuoksi maamme ei ollut rockin suurnimille kaikkein houkuttelevin keikkapaikka. Neuvostoliiton hajottua Venäjän konserttimarkkinat avautuivat länsimaisille esiintyjille ja Suomesta tuli luonteva kauttakulkuyhteys itäiseen Eurooppaan. Dire Straits korkkasi Stadionin kesällä 1992. 90-luvun edetessä Stadionin lavalla nähtiin Rolling Stones kahteen otteeseen (1995 ja 1998), Bon Jovi (1996), Tina Turner (1996), Michael Jackson (1997) ja Elton John (1998). Vuonna 1999 Stadionilla eivät konsertoineet kansainväliset legendat, vaan Mestarit – ensimmäisenä kotimaisena esiintyjänä. 15 vuotta ennen Cheekiä. Vuoden 1999 stadionkonsertissa eivät raikuneet angloamerikkalaiset rock- ja popklassikot, vaan Pidä huolta ja Sinua, sinua rakastan. Viimeistään stadionkonsertillaan Mestarit jättivät ohittamattoman jälkensä kotimaisen kevyen musiikin historiaan. Onneksi Cheekin legendaarisen lehdistötilaisuuden jälkeen Ilta-Sanomat muistutti, että on Stadionille ennenkin uskaltauduttu kotimaisin voimin.

Mestareiden stadionkonsertista muodostui kesän 1999 musiikkitarjonnan ehdoton ykköstapahtuma. Samalla viikolla Hartwall Areenassa esiintyi kahdesti Backstreet Boys – yhteensä 24 000 katsojaa, ihan kelvollinen saavutus sekin. Mestarit Stadionilla -konserttiin myytiin miltei 36 000 lippua. Stadionin yleisökapasiteetti riitti 40 000 katsojalle, joten tapahtumaa ei ihan myyty loppuun. Lipunmyynti ylitti kuitenkin järjestäjien tavoitteen. Ohjelmatoimistot eivät lukuisten areenakonserttien jälkeen enää unelmoineetkaan Olympiastadionin myymisestä täyteen. Viralliseksi tavoitteeksi asetettiin, että Stadion myytäisiin edes puolilleen, jotta konsertti ei tekisi tappiota. 20 000 myydyn lipun raja ylittyi jo parissa viikossa. Myös puitteiltaan Mestareiden konsertti Stadionilla oli historiallinen. Kotimaiset artistit esiintyivät lavalla, jollaisia oli aikaisemmin nähty Suomessa vain kansainvälisten tähtien huippukonserteissa:
"'Luvassa on sellainen show, että missään ei ole säästelty', Mestareiden manageri Lasse Norres pohjustaa illan tapahtumaa. 'Esimerkiksi lava on suurin mitä kotimaisille esiintyjille on rakennettu.' 60 metriä leveällä ja 25 metriä korkealla lavalla on äänentoistolaitteita 200 000 watin edestä ja valotehoa 500 000 wattia. Lisäksi stadionilla on neljä videonäyttöä." (Helsingin Sanomat 5.8.1999)
Suomen kesä 1999 oli aurinkoinen ja helteinen. Olympiastadionilla lavanrakentajat huhkivat paidatta. Pitkä hellejakso päättyi juuri tuona torstaipäivänä, jolloin Helsingissä alkoi todellinen myräkkä. Mestareiden lämmittelybändit Steel Pan Lovers ja Jean S. joutuivat esiintymään rankkasateessa ja Stadionille ajoissa raahautuneet seurasivat kokoonpanoja sadeviitat yllään. Mestareiden osuuden oli määrä alkaa kello 20.15. Noin kolme varttia ennen h-hetkeä sade lakkasi ja pilviverho alkoi repeillä. Kesän musiikkitapahtumien kohokohta saatiin kuin saatiinkin nauttia kauniissa kesäillassa.

Stadionilla Mestarit olivat laajentaneet ohjelmistoaan ja esittivät lauluja, joita ei ollut kuultu aikaisemmissa konserteissa. Mestareiden nettisivuilla oli järjestetty kesän aikana biisiäänestys, jossa sai esittää toiveensa, minkä kappaleen konsertissa haluaisi kuulla. Äänestyksen lopputulos oli vähintäänkin hämmentävä: eniten mainintoja kaikista mahdollisista kappaleista oli saanut Kirkan CCR-käännös Kulman kundit (1970). Kuinkakohan aktiivista äänestykseen osallistuminen oli todellisuudessa ollut ja kukakohan oli mahtanut laskea äänet? Muutamat uudet biisivalinnat menivät puhtaasti uuden tuotannon promoamiseksi. Kirka esitti Simply Red -coverin Tunne et mua vieläkään, jonka hän oli levyttänyt vasta kaksi vuotta aikaisemmin, ja Hector häikäilemättömästi testasi suuren yleisön edessä ennenjulkaisematonta kappaletta Kaikki pääsee taivaaseen, joka julkaistiin hänen tulevan Hidas-albuminsa aloitusraitana. Pepe Willbergin ainoa lisäys keikkaohjelmistoon oli Pentti Saaritsan suorasukaisen seksuaalinen runo Melkein sonetti Lauralle, jossa lauletaan puremisesta, imemisestä ja laukeamisesta – kieltämättä persoonallinen kappalevalinta, varsinkin kun se esitettiin ensimmäisenä encorena...

Stadionilla Mestareiden ennestään laajaa bändiä täydensivät trumpetisti Markku Johansson sekä perkussionistit Mongo Aaltonen ja Petri Korpela. Sellisti Max Lilja keikkaili Apocalyptican riveissä, joten hänet korvasi Markus Hohti. Naisen paikka oli tanssia vähäpukeisena sambakulkueessa: tanssiryhmä Samba Carioca valloitti Stadionin lavan Pave Maijasen Ai ai ai -esityksen aikana. Tunnelmaa nostattivat myös vierailevat esiintyjät: Neumann ja konsertin ensimmäisen puoliajan huipentanut Remu Aaltonen Get onillaan. Myös Neumann ja Remu saivat varmasti esiintyä tuona iltana elämänsä suurimmalle yleisölle.

Stadion-konsertissa havaittiin, että Mestareista oli tullut ilmiö kaikenikäisten keskuudessa. Vaikka Mestareiden menestyksen sysäsi varmasti aluksi liikkeelle keski-ikäisten suomalaisten nostalgiankaipuu, Mestareiden suursuosio herätti kiinnostusta nuorempien sukupolvien keskuudessa. Mestarit saivat uusia kuuntelijoita nuorista, joille laulut eivät olleet ennestään tuttuja, mutta ne otettiin haltuun kuuntelemalla Mestareiden livelevyä. Vaikka Yleisradion TV-uutisten toimittaja hieman leukailikin keikkapaikan ulkopuolella tekemässään reportaasissa, kuinka Stadionille oli virtaamassa "vauraan ja varttuneen oloista yleisöä", jonka olettaisi ennemmin suuntavan oopperan ensi-iltaan kuin rockkonserttiin, Mestarit Stadionilla -konsertti keräsi katsojia mukulasta muoriin. Varsinkin kentän seisomapaikat täyttyivät nuorista ja nuorista aikuisista, jotka lauloivat elämänsä antaumuksella mukana jo kauan ennen syntymäänsä ilmestyneitä lauluja. Eturivin nuoret naiset olivat askarrelleet "Kirka on sexy" ja "Pave on sexy" -kannustuskylttejä. Vastaavanlaisia kylttejä Hectorista ja Pepestä ei onnistuttu bongaamaan... Mestareiden konserteissa toteutui ainutlaatuisella tavalla sukupolvien välinen jatkumo.
"Kirkan luo tulee nuori rouva kiittämään konsertista: 'Minulla oli kahdeksanvuotiaana kärpässienikuvioinen mekko, ja pikkuveljen kanssa istuimme keinussa ja lauloimme Varrella virran. Nyt minulla on yhdeksän- ja kuusivuotiaat lapset, jotka laulavat Varrella virran. Aiotko laulaa vielä heidän lapsilleen?'" (Suomen Kuvalehti 7/1999).
Väliaikoineen lähes neljä tuntia kestänyt konsertti huipentui vuorokauden vaihtuessa ilotulitukseen. Kotiinviemisinä Mestareilla oli tuplaplatinalevyt, jotka luovutettiin keikan aikana. Mestarit Areenalla -levyä oli myyty yli 80 000 kappaletta.

Mestarit Stadionilla -konsertti oli ehdottomasti vuoden 1999 merkittävin kotimainen musiikkitapahtuma. Konsertti saavutti laajalti huomiota joukkoviestimissä. Televisiokanavat uutisoivat vuoden musiikkitapauksesta. Iltapäivälehdet ylistivät Mestareita historiaa tehneiksi sankareiksi. Kirkan luottotoimittaja Raila Kinnunen kirjoitti Apu-lehteen kattavan artikkelin historiallisesta keikkapäivästä. Sosiaalista mediaa ei ollut vielä keksitty ja online-journalismikin oli vasta ottamassa ensiaskeleitaan, joten tavalliset kansalaiset kiittivät Mestareita elämyksellisestä konsertista sanomalehtien yleisönosastoissa.

Stadion-konsertista lupailtiin videotaltiointia. Mitään ei kuitenkaan kuulunut loppuvuoden 1999 aikana. Kirkan fanit kysyivät hänen fan clubinsa nettisivuilla taltioinnin perään, jolloin Kirka paljasti, etteivät Mestarit olleet tyytyväisiä näkemäänsä videomateriaaliin ja Hectorin leikkaavan nauhoituksen mieleisekseen. Minkäänlainen videojulkaisu ei kuitenkaan nähnyt päivänvaloa ja lopulta asia tuntui unohtuneen.

Mestarit olivat saavuttaneet Suomessa kaiken, mikä tuohon aikaan oli saavutettavissa. Usein sanotaan, että olisi viisasta lopettaa huipulla. Julkisuuden lainalaisuuksiin kuuluu, että jatkuva yltiöpositiivinen huomio synnyttää aina jossain vaiheessa vastareaktion. Ensin silitetään höyhenellä ja sitten lyödään halolla päähän. Mestareiden Stadion-konsertin päätyttyä kuuluttaja kuitenkin innostui kailottamaan mikrofoniin: "Mestarit lupaavat: me tapaamme vielä!"

Syyskuuksi Mestarit buukattiin esiintymään Ruotsi–Suomi-maaottelun aikoihin Göteborgiin. Mainosjulisteissa he olivat Mästarna på arenan – Årets jättesuccé i Finland. Etukäteen tiedotteissa uhottiin Ruotsin valloittamisesta ja villeimmissä suunnitelmissa kaavailtiin jopa studiolevyn äänittämistä Ruotsin markkinoille. Mestareiden nettisivut kääntyivät nopeasti ruotsiksi ja Lasse Norres laati jokaisesta neljästä mestarista lennokkaat biografiat. Göteborgin legendaariseen Scandinavium-jäähalliin ei kuitenkaan saapunut yleisöä kuin noin 2 700 katsojaa. Vaikka tunnelma enimmäkseen ruotsinsuomalaisista koostuneen yleisön – niiden, jotka olivat muuttaneet aikoja sitten Ruotsiin – keskuudessa oli katossa, suomalaisten iltapäivälehtien lööpit ilakoivat vähäisellä katsojamäärällä. Eivät ne Mestarit myykään jokaista konserttiareenaa täyteen.

Niin ikään syyskuussa Martti Syrjä kritisoi haastattelussa Mestareita, ja Ilta-Sanomat nosti hänen näkemyksensä lööppiin kissankokoisin kirjaimin: "Mestarit nolasivat itsensä." Ilta-Sanomien nettisivujen päivän kysymyksessä kysyttiin ovatko Mestarit kehäraakkeja. Tulosjakauma oli fifty-fifty ja kommenttikenttä täyttyi Mestareita kritisoivista kommenteista. Mestareiden kuherruskuukausi suomalaisen mediakentän kanssa oli päättynyt. Viikkoa myöhemmin Martti Syrjä pyysi kohua herättänyttä lausuntoaan anteeksi.

Vielä Göteborgiakin suuremmaksi flopiksi osoittautui Mestareiden Millennium-konsertti, joka järjestettiin vuosituhannen vaihteessa Hartwall Areenassa. Vuosituhansien bileiksi mainostetussa tapahtumassa esiintyivät Mestareiden lisäksi Osmo's Cosmos ja bilebändi Lauantai-illan huumaa. Liput millenniumjuhlaan maksoivat aluksi lähes 500 markkaa, mikä oli tuohon aikaan konserttilipulle poikkeuksellisen tyyris hinta. Vaikka konserttiin myytiin lopulta lippuja roimalla alennuksella, Mestarit eivät enää herättäneet kiinnostusta. Muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa joukkoviestimet päivittelivät tilaisuuden onnetonta menekkiä. Paikalle saapui lopulta toista tuhatta henkeä, tosin yleisömäärään vaikuttivat olennaisesti yhteistyökumppanien lahjoittamat ilmaisliput työntekijöilleen. Äärimmäisen kiusallisen millennium-fiaskon jälkeen Mestareille ei enää suunniteltu lisää esiintymisiä.

Toki Mestareiden projekti oli herättänyt jossain määrin kritiikkiä myös menestyksekkäiden kiertueiden aikana. Etenkin kaupallista konserttikiertuetta syytettiin nostalgialla rahastamisella. Pave Maijanen vastasi rahastuskritiikkiin Helsingin Sanomissa:
"Jos kauppiaalla on varastossa juustoa, josta ihmiset tykkää helvetisti, niin kauppias myy sitä juustoa, eikä sano, että pidetään ihmisiä vähän nälässä, ettei tule ylikuumenemista." (Helsingin Sanomat 1.2.1999b)
Samaisessa aviisissa kesäkuussa 1999 musiikkitoimittaja Jukka Hauru antoi ymmärtää, että Mestareiden mittavan menestyksen takana on ainoastaan ilmiöön liitetty nostalgiaräkä eivätkä suinkaan musiikilliset ansiot:
"Sitten nostalgiat nostivat esiin Mestarit, joiden nykyilmaisun häkellyttävä banaalius jäi menneisyyden paisteessa stadionjengiltä huomaamatta. - - Mestarien on vaikea kehittyä ja transponoida epookkiaan, jos he eivät ymmärrä mitä tuli aikoinaan tehtyä. Ei se mitään, pääasia lienee, että kansa ei ymmärrä." (Helsingin Sanomat 25.6.1999)
Rumba-lehden Jarmo Juhala naljaili Mestarit-ilmiölle lehdelle ominaiseen tyyliin vuoden 1999 musiikkikatsauksessa:
"Keikkoja heitettiin loppuunmyydyissä jäähalleissa ympäri Suomea, kevään korvilla Hector, Kirka, Pepe & Pave kilistelivät kassaa kaikkien pop-promoottoreiden painajaisartikkelilla eli tuplalivelevyllä ja kesällä kvartetti esiintyi Olympiastadionilla. Tiedotusvälineissä nelikon toimintaa ihasteltiin vähän ja arvosteltiin paljon. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos joku tämän kokoisen kielimarginaalimaan markkinoilla pystyy menestymään moisessa mittakaavassa, kannatan ehdottomasti nk. tuhkatkin pesästä -toimintamallia. Sitä paitsi, rahastuksesta puhuminen tässä yhteydessä on liioittelua, koska oheiskrääsäbisnes on jätetty vähäiseksi – missä viipyvät Mestarit-brändätyt golfmailat, tohvelit, kävelysauvat ja dementialääkkeet?" (Rumba 24/99)
Rumban lukijat äänestivät Mestarit vuoden 1999 kotimaiseksi iljetykseksi. Mestareiden voitto tässä lukijaäänestyksen vähemmän mairittelevassa kilpailusarjassa oli kiistaton: Mestarit saivat 286 ääntä toiseksi sijoittuneen Tiktakin kerätessä 154 ääntä.

Soundi-lehden haastattelussa syksyllä 1999 Hector tokaisi, että ilkeä kirjoittelu loukkasi enemmän Mestareiden yleisöä kuin nelikkoa itseään:
"Media nosti ensin juttua, ja yhtäkkiä osa siitä lähtikin toiseen leiriin ja alkoi kyseenalaistaa ja lopulta soimata ja halveksia koko hommaa. - - Ja on kauheaa, kun kateus ei näkynyt siellä 130 000 ihmisen joukossa, joka näki tämän meidän jutun. Ei siellä ollut kateellisia ihmisiä. Tai sitten ne vain fuulasivat hyppiessään ja taputtaessaan ja laulaessaan mukana. Minusta tuntuu, että nämä mustakynäisimmät kolumnistit ja kirjoittajat eivät luultavasti itse käyneet katsomassa keikkoja, eivätkä ne tiedä, mikä se fiilis siellä fyysisesti oli. He loukkasivat enemmän yleisöä kuin meitä näillä kirjoituksilla." (Soundi 10/1999)
Valtavan suosion jälkeen Mestareilla oli soolourien suhteen takki hieman auki ja suomalaisten annostus vaikutti hetkeksi aikaa täyttyneen. Pave Maijanen oli jo ennen Mestareita suunnitellut lähtevänsä 30-vuotisjuhlakiertueelle syksyllä 1999. Hän oletti, että Mestareiden myötä keikoille voisi olla kysyntää, mutta kiertueella kävikin yleisökato. Pepe Willberg muisteli näitä aikoja Rumbassa kesällä 2014:
"Mestarit-rundin jälkeen sekä Maijanen että minä pohdittiin yhdessä, että nyt varmaan tulee nostetta keikkasysteemeihin. Kummallekin meistä kävi täysin päinvastoin. Seuraaville keikoille ei tullut juuri ketään. Hahhah! No, kaikkihan tasoittuu aikanaan ja syitä on monenlaisia." (Rumba 6/2014)
Sittemmin Pave Maijanen ei enää keikkaillut bändin kanssa, vaan on keskittynyt esiintymään lähinnä trubaduurikeikoilla tai yhdessä Heikki Silvennoisen kanssa.

Pepe Willberg levytti keväällä 1999 – eli kuumimman Mestarit-huuman aikana – lähinnä klassiseen musiikkiin keskittyvälle Ondine-levy-yhtiölle albumin Syliisi aamuun jään. Otto Donnerin tuottama pitkäsoitto ei ollut varsinaisesti mikään myyntimenestys, sillä se oli Suomen albumilistalla vain viikon verran sijalla 34. Albumi tosin on kokonaisuutena melko taiteellinen, joten se ei ollut muutenkaan mikään suurten massojen levy – vaikka joukkoon eksyikin pari radioystävällisempää poppista ja Willbergin itsensä säveltämiä tangoja, jotka olivat menestyneet Tangomarkkinoiden sävellyskilpailussa. Pepe Willberg on sittemmin elämäkerrassaan paljastanut, ettei hän kokenut olevansa Mestarit-projektissa täysin omalla mukavuusalueellaan: hän kun ei ole koskaan mieltänyt itseään isojen estradien esiintyjäksi. Myös yksityiselämästä johtuvat vaikeudet vaikuttivat siihen, ettei hän kyennyt nauttimaan megasuosiosta täysillä. Muutamaa vuotta myöhemmin keltaisessa lehdistössä retosteltiinkin Pepe ja Kirsti Willbergin riitaisasta avioerosta.
"Mestarit-konsertit menivät minulta elämäntilanteestani johtuen jotenkin 'ohi'. En ole oikein myöskään isojen salien ja areenoiden artisti. Toivon mahdollisuuksien mukaan, että minulla on katsekontakti kuulijoiden kanssa. Haluan valoa saliin, enkä pidä siitä, jos en näe ihmisten ilmeitä. En halua laulaa mustalle seinälle. - - Elokuisessa Helsingin Olympiastadionin konsertissa minusta tuntui, ettei yleisöön saanut oikein minkäänlaista kontaktia, koska se oli liian kaukana esiintyjistä. Yleisöstä ei saanut mielestäni irti tarvitsemaani informaatiota. Keikkatilanteessa laulaja imuroi yleisöstä tulevaa tunneilmapiiriä, palautetta esityksestä. Samalla hän analysoi näkemäänsä ja kokemaansa, toimii sen pohjalta, jatkaen joko samalla tyylillä tai muuttaen sitä." (Lindström 2012, 206)
Hectorilta julkaistiin syksyllä 1999 albumi Hidas, joka menestyi Hectorin albumiksi harvinaisen vaatimattomasti: levy oli Suomen albumilistalla korkeimmillaan sijalla 21 – vertailun vuoksi mainittakoon viisi vuotta aikaisemmin ilmestyneen Salaisuuksien talon yltäneen listaykköseksi. Myöhemmin Hector itsekin kommentoi, ettei Hidas "oikein löytänyt yleisöään, enkä minäkään löytänyt siitä itseäni, muutamaa biisiä lukuun ottamatta" (Harma 2005, 23). Hectorin imago saattoi kärsiä Mestarit-kiertueesta eniten. Etenkin pitkän linjan Hector-fanit olivat pettyneitä, kun kokivat Hectorin kaltaisen omaehtoisen ja yhteiskuntakriittisen taiteilijan myyneen sielunsa yltiökaupalliselle kiertueelle, jota puffattiin kaikkialla aina television viihdeohjelmia myöten. Hectorin kuuntelijat huokailivat, että kunpa Hectorin soolokeikoilla esiintyisi taas "se Hector ennen Mestareita". Toisaalta Mestareiden ansiosta Hector sai varmasti nuoremmista sukupolvista runsaasti uusia kuuntelijoita, jotka löysivät hänen omaleimaisen tuotantonsa.

Sen sijaan Kirkan kestosuosio ei aluksi osoittanut laantumisen merkkejä. Syksyllä 2000 Kirka täytti 50 vuotta ja hän järjesti juhlavuoden kunniaksi oman areenakiertueen, joka alkoi juhlallisesti loppuunmyydyltä Helsingin Hartwall Areenalta. Kirka sai siis yksinäänkin areenan täyteen. Kyseisessä konsertissa Mestarit esiintyivät jälleen yhdessä: Hector, Pave ja Pepe lauloivat Kirkalle onnittelulauluna Suuret setelit ja nelikko esitti yhdessä tunnuskappaleensa Rööperiin. Lopulta kuitenkin Kirkankin menestys tasaantui eivätkä hänen kahdeksi viimeiseksi jääneet albuminsa Sinut siinä nään (2002) ja Elämääni eksynyt (2005) myyneet mairittelevasti.

Mestareiden ennätyksellistä saavutusta on pyritty myöhemmin väheksymään. Kesällä 2004 Eppu Normaali konsertoi Tampereella loppuunmyydyllä Ratinan Stadionilla. Musiikkitoimittajat hehkuttivat tapahtuman olevan ensimmäinen kotimaisen rockesiintyjän stadionkonsertti. Eput myivät oman konserttinsa toki loppuun, mutta loppuunmyydyllekin Ratinan Stadionille saapui vähemmän katsojia kuin Mestareiden Olympiastadionin konserttiin. Myös esimerkiksi Kari Tapion, Paula Koivuniemen, Jorma Kääriäisen ja Riku Niemi Orchestran yhteisen Vihdoinkin!-kiertueen (2008) tiedotteissa hehkutettiin kiertueen olevan puitteiltaan paljon suurempi ja historiallisempi kuin Mestareiden konsertit. No, Mestarit muistetaan vielä 20 vuoden jälkeen – kuinkakohan monelle on jäänyt Vihdoinkin!-konsertti lähtemättömästi mieleen? Vihdoinkin!-konsertista julkaistiin Mestareiden tapaan tuplalivelevy – Rumban toimittajan määritelmän mukaisesti "pop-promoottoreiden painajaisartikkeli" – joka käväisi kahden viikon ajan Suomen albumilistalla saavuttaen korkeimmillaan sijan 29. Ei "aivan" ylletty Mestareiden levyn lukemiin. Tietenkin on imartelevaa, että Mestarit on edelleen eräällä tavalla mitta, johon myöhempiä megakonserttikiertueita verrataan. Historiallisesti merkittävintä olikin, että Mestarit avasivat kotimaisille artisteille ladun massiivisille areenakiertueille.

Mestareiden konsertit

29.10.1998 Helsinki, Hartwall Areena
1.2.1999 Rovaniemi, Lapin liikuntakeskus
2.2.1999 Oulu, Jäähalli
4.2.1999 Vaasa, Botniahalli
5.2.1999 Jyväskylä, Jäähalli
8.2.1999 Tampere, Jäähalli
9.2.1999 Kuopio, Jäähalli
15.2.1999 Helsinki, Hartwall Areena
16.2.1999 Helsinki, Hartwall Areena
17.2.1999 Lappeenranta, Jäähalli
18.2.1999 Turku, Elysée Arena
19.4.1999 Mikkeli, Jäähalli
20.4.1999 Lahti, Jäähalli
21.4.1999 Turku, Elysée Arena
25.6.1999 Joensuu, Laulurinne
30.7.1999 Kotka, Meripäivät
5.8.1999 Helsinki, Olympiastadion
4.9.1999 Göteborg, Scandinavium Arena
31.12.1999 Helsinki, Millennium-konsertti
Kolmea viimeistä konserttia lukuun ottamatta
kaikki ilmoitettiin loppuunmyydyiksi. Mestareiden
konserttien yleisömäärä oli yli 130 000.
Vaikka Mestarit-projekti synnytti vastalauseitakin ja Stadion-konsertin jälkeen arvostelukyvyn suhteen mopo ajautuikin rotkoon, Mestarit olivat tehneet vuosina 1998–99 kotimaisen kevyen musiikin historiaa. Kaiken kaikkiaan Mestareiden konsertit keräsivät yleisöä reilut 130 000 henkilöä. Ilmiö kasvoi lumipalloefektin tavoin ja mittasuhteet kasvoivat suuruusluokkaan, johon eivät enää riittäneet järkiselitykset. Ande Päiväläinen päivitteli ilmiötä Gramex-lehdessä alkuvuodesta 2000:
"'Jos ilmiötä tarkastelee suhteutettuna esimerkiksi Amerikan väestöön, kaikki pitää kertoa väkiluvun suhteella, eli viidelläkymmenellä. Tämän mukaan Mestareiden kahdessakymmenessä tilaisuudessa saama 150 000 hengen yleisö tarkoittaisi noin 7 miljoonan huikeaa väkimäärää Yhdysvalloissa. Suomessa on jo myyty 100 000 levyä, joten saman kaavan mukaan levymyynti olisi jo viidessä miljoonassa kappaleessa. Ilmiötä on todella vaikea käsittää. Luin juuri, että megatähti Ricky Martin piti Yhdysvalloissa 28 konsertin kiertueen ja keräsi 400 000 kuulijaa. Voisin siis lähettää hänelle terveisiä, että painii vielä mutasarjassa', Ande nauraa. Hän tunnustaa myös rehellisesti, että kyse ei ole ollut hänen omasta huikeasta visiostaan vaan siitä, että ilmiö on ajanut eteenpäin. Koko ajan tekijöillä, hänellä ja mukana olleella Eastway-yrityksessä, on takonut päässä: 'Tässä ei ole mitään järkeä. Areena täyteen kolme kertaa, valtakunnallinen kiertue täysille saleille ja lopuksi vielä Olympiastadionille yli 30 000 henkeä.'" (Gramex 1/2000)
Kukapa ei haluaisi toisintaa moista ainutlaatuista huumaa? Varsinkin kun soolouran projektit eivät herätä yleisössä toivottua vastakaikua. Syksyllä 2001 ryhdyttiin suunnittelemaan Mestareiden comebackia. Lokakuussa 2001 Mestarit esiintyivät huumeidenvastaisessa Katkolla tulevaisuus -hyväntekeväisyystelevisiokonsertissa jälleen yhdessä. Muutamaa viikkoa myöhemmin Mestarit olivat iltapäivälehtien otsikoissa: "YLLÄTYSERO! Kirka jätti Mestarit." Lopulta koko asia kuitattiin keikkamyyjien välisellä väärinymmärryksellä – mutta kieltämättä tempaus haiskahti julkisuustempulta.

Mestareiden paluuesiintyminen koitti lauantaina 26. tammikuuta 2002 Tampereella Kalevan viihdekeskuksessa, jossa järjestettiin viihteellinen suurkonsertti: ensin Suomen euroviisukarsinnat, minkä jälkeen Kirkan, Hectorin, Paven ja Pepen osuus alkoi. Tapahtumaa mainostettiin nimenomaan Mestareiden nimellä ja naamoilla viisukarsintojen jäädessä markkinoinnissa vain sivumaininnaksi. Lopulta tilaisuutta ei myyty edes puolilleen, ja paikan päälle saapunut yleisö oli raahautunut paikalle viisukarsintojen vuoksi. Mestareita jäi katsomaan vain murto-osa viisukarsintoja seuranneista katsojista. Todella kiusallisen vastaanoton seurauksena suunnitelmat Mestareiden comebackista haudattiin nopeasti.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Mestareiden epätoivoinen paluuyritys synnytti yhden kauniin hedelmän. Comebackia pohjustaakseen loppuvuodesta 2001 ilmestyi vihdoin ja viimein taltiointi Mestareiden kahden vuoden takaisesta Stadion-konsertista. Finnkino julkaisi VHS:nä ja DVD:nä kaksituntisen koosteen Mestarit Stadionilla. Vaikka taltiointi ei ole laadultaan paras mahdollinen – ajoittain kuvaus on hivenen sekavaa, leikkaukset hämmentäviä ja välillä on suorastaan kiusallisia lähikuvia yleisöstä – se on kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas. Livetaltioinnin parasta antia on julmetun upea versio Hectorin Euroopasta. Parhaimmistoon lukeutuu ehdottomasti myös Pave Maijasen intensiivinen Fever-esitys, jonka nerokkaassa sovituksessa koko bändi puhaltimineen ja jousineen pistää parastaan.

Hector sai rockuskottavuutensa takaisin vuonna 2004 ilmestyneellä huikeaan menestykseen yltäneellä Ei selityksiä -albumillaan, joka kirvoitti kriitikoiltakin suopeita arvioita. Etenkin levyn suurin hitti, uskonnollisfilosofinen Kuunnellaan vaan taivasta osoitti Hectorin kynän terävyyden. Viimeistään tällä albumilla Hector sinetöi asemansa suomirockin legendana. Sittemmin Hector on järjestänyt lukuisia menestyksekkäitä konserttikiertueita, joiden konsertit Helsingissä on useimmiten järjestetty Hartwall Areenalla – jopa jäähyväis- ja comeback-kiertuetta myöten.

Pepe Willberg nousi ennennäkemättömään suosioon keväällä 2014 Matti Mikkolan tuottaman Pepe & Saimaa -levyn menestyksen siivittämänä. Kriitikoiden suuresti ylistämä albumi poiki Pepelle kolme Emma-palkintoa ja soolouran ensimmäisen kultalevyn. Pave Maijanen uskaltautui loppuvuodesta 2015 Vain elämää -televisio-ohjelman herättämän huomion seurauksena pitkästä aikaa valtakunnalliselle konserttisalikiertueelle Polaris-kvartetin kanssa.

Kirka Babitzin poistui keskuudestamme 31. tammikuuta 2007. Rakastetun kansansuosikin yllättävä menehtyminen oli hetken aikaa valtakunnan ykkösuutinen. Internet ja sanomalehdet täyttyivät osanotoista ja Kirkan muisteluista. Hänen muistotilaisuutensa aiheutti väkiryntäyksen Uspenskin katedraaliin. Kirka lukeutuu eittämättä suomalaisen populaarikulttuurin legendoihin. Helsingin Kaupunginteatteri on esittänyt hänen elämäntarinastaan musikaalin ja hänen kunniakseen järjestetään edelleen tänä päivänä tribuuttikonsertteja.

Lähteet


Kirjallisuus:

Babitzin Kirill, Kinnunen Raila (1999) Enimmäkseen Kirkasta. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.

Harma Heikki (2017) Hector – Asfalttihippi: muistelmia putkiradiosta Ruusuportille. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.

Lindström Georg (2012) Pepe Willberg – Kai vielä muistat sen. Readme.fi, Helsinki.

CD-levyjen kansitekstit:

Harma Heikki 2005. Hector: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005 (EMI Finland, 2005).

Numminen Juha 1999. Mestarit Areenalla. (EMI Finland & BMG Finland, 1999)

Journalistinen aineisto:

Apu 32/1999: Avun työryhmä, "Tänä iltana Hetki lyö – Näin syntyi Mestarit stadionilla -konsertti".

Gramex 1/2000: Tom Kalima, "Musiikkibisneksen suuret vaikuttajat Merimaa ja Päiväläinen".

Helsingin Sanomat 1.2.1999a: Ilkka Mattila, "Massojen liikuttelua". (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 1.2.1999b: Ilkka Mattila, "Vaikuttaa siltä, että nyt menis lujaa". (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 18.2.1999: Jarkko Jokelainen, "Hittikonsertti puhtaimmillaan". (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 25.6.1999: Jukka Hauru, "Pepe Willberg: Elämältä kaiken...". (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 5.8.1999: Jarkko Jokelainen, "Mestarit tekevät historiaa stadionilla".

Rare – levyjenkeräilijän erikoislehti nro 24 (2001): Riihimaa Jaakko, "Hectografia – Heikki Harman artistihistoria".

Rumba 24/99: Jarmo Juhala, "Meluteollisuuden toimintakertomus 1999".

Rumba 1/00: "Rumbapolli 1999".

Rumba 6/2014: Janne Flinkkilä, "Pepe Willberg: 'Mestarit-rundin jälkeen pohdittiin, että nyt varmaan tulee väkeä keikoille. Kävikin täysin päinvastoin'". (Verkkolinkki)

Soundi 3/1994: Juho Juntunen, "Omaelämänkertaa, rauta-aikaa ja työttömän päiviä – Hector avaa ovet salaisuuksien taloon".

Soundi 10/1999: Juho Juntunen, "Kun laulu on lunastettu – Hectorissa on moneksi".

Suomen Kuvalehti 7/1999: Reijo Vahtokari, "Elämältä kaiken sain".

Verkkolähteet:

Raimo Öystilä: Pepe Willberg – komppikitaristista eturiviin: Menestystarina Mestarit (Epävirallinen Pepe Willberg weppisivu) (Verkkolinkki)

Kikka Laitinen: Kuinka mestariksi tullaan (Selvis-lehti 3/1999) (Verkkolinkki)

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Suomen albumilistat sekä Musiikkituottajien sivulta, jossa on Suomen viralliset albumilistat kesästä 1995 lähtien.

Vilkaisepas blogistani myös


Kuukauden levyartikkeli: Kirka – Anna käsi (Flamingo Music, 1989)

Hectorin keskipitkä oppimäärä

Kuukauden levyartikkeli: Hector – Hectorock I (PSO, 1974)

Pave Maijasen lyhyt oppimäärä

Kuukauden levyartikkeli: Pave Maijanen – Sirkus saapuu tivoliin (EMI Finland, 1994)

Pepe Willbergin keskipitkä oppimäärä