Kuukauden levyartikkeli: Toivo Kärki muistoissamme (Fazer Finnlevy, 1992)

Joulukuussa 2015 tuli kuluneeksi 100 vuotta Toivo Kärjen syntymästä. Vaikka varsinaista Kärjen juhlavuotta vietettiinkin viime vuonna, pyhitän hieman "jälkijunassa" tammikuun albumiartikkelin vuonna 1992 julkaistulle muistokokoelmalle, jossa aikansa tähtilaulajat esittävät sangen tasokkaita versioita Kärjen säveltämistä ikivihreistä. Ressu Redford ja Samuli Edelmann saivat projektista itselleen pienoiset hitit. Vaikuttavan panoksen levylle toivat myös iskelmämaailman ulkopuoliset esiintyjät Hector ja Pepe Ahlqvist.

Toivo Kärki (1915–1992), jos kuka, on ansainnut tittelin Suomalaisen musiikin Grand Old Man. Hänen vaikutuksensa kotimaisen kevyen musiikin kehitykseen etenkin sotienjälkeisinä vuosikymmeninä on kiistattoman merkittävä. Sellaiset sävelmät kuten Hiljainen kylätie, Eron hetki on kaunis tai Täysikuu ovat paitsi merkittäviä ajankuvia myös suomalaisen populaarikulttuurin virstanpylväitä, jotka ovat juurtuneet syvälle Peter von Baghin luonnehtimaan "kansakunnan salaiseen muistiin". Pitkän uransa aikana Toivo Kärki ehti säveltää arviolta noin 1 500 levytettyä sävellystä. Lisäksi hän on säveltänyt musiikkia lukuisiin elokuviin, etenkin 1950-luvulla suurta arvostelua herättäneisiin "rillumarei"-elokuviin. Sävellystyönsä ohessa Toivo Kärki toimi miltei neljännesvuosisadan Suomen suurimmassa levy-yhtiössä vaikuttavassa asemassa, joten monen suomalaisen kestosuosikin ura levyttävänä artistina on alkanut aikoinaan Toivo Kärjen koelaulutilaisuudesta.

Toivo Kärjen elämästä ja urasta on laadittu lukuisia historiikkeja. Siitä huolimatta ajattelin itsekin kirjoittaa tämän albumin alustukseksi eräänlaisen "biografian", jonka myötä on helpompi hahmottaa, millaisessa elämänvaiheessa levyn laulut ovat alun perin valmistuneet. Toivo Kärjen ensimmäiset sävellykset äänitettiin jo 1930-luvulla. Vuonna 1939 Kärjen sävellys Things happen that way voitti englantilaisen sävellyskilpailun. Talvisodan syttyminen esti kansainvälisen uran urkenemisen. Kärki, joka luonnehti itseään pasifistiksi ja antimilitaristiksi, joutui viettämään miltei neljä ja puoli vuotta rintamalla. Oman kertomansa mukaan rintamalla Syvärillä syntyivät ensimmäiset ikivihreät: Liljankukka, Siks' oon mä suruinen ja Tule hiljaa levytettiin vuosina 1944–45. Sanat Kärki tilasi Kerttu Mustoselta, jota Kärki kuvaili myöhemmin näin:

"Kerttu Mustonen oli hyvin eloisa ihminen, mutta luultavasti onneton. Hän oli ammatiltaan kirjanpitäjä, sympaattinen lyhyt lihava vanhapiika, jonka omat rakkaudet eivät oikein sujuneet." (Niiniluoto 1982, 100)

Vuonna 1948 alkoi yhteistyö Reino Helismaan kanssa, mikä kestikin intensiivisesti 17 vuotta aina Helismaan kuolemaan asti. Vuonna 1955 Kärki lopetti esiintymiset kiertävänä muusikkona ja aloitti työnsä Fazer-levy-yhtiön kotimaisen musiikin tuotantopäällikkönä. Kärki kohosi arvovaltaiseen asemaan, jossa hän vaikutti erittäin vahvasti siihen, minkälaista musiikkia Suomen suurin levy-yhtiö julkaisi ja millaiset artistit pääsivät levyttämään Fazerille. Kärjen asemaa on kotimaisen kevyen musiikin historiikeissa luonnehdittu jopa autoritaariseksi ja "yksinvaltiaaksi". Kärki vastasi arvosteluun vuonna 1982 seuraavalla tavalla:

"Diktaattorina en itseäni ole kuitenkaan koskaan pitänyt, olen arvioinut taiteilijoita musiikillisin perustein ja ottanut kansan maun huomioon. Ehkä vahvat mielipiteeni ja nopea puhetapani ovat aiheuttaneet sen, että monet ovat tunteneet itsensä nujerretuiksi tai väärinymmärretyiksi." (Niiniluoto 1982, 283)

Suomalaisen populaarimusiikin historiaan on jäänyt sitkeästi elämään asetelma, jossa Toivo Kärkeä ja hänen levy-yhtiötään Fazeria pidettiin taantumuksellisena ja muutosvastaisena kehityksen jarruna. Usein toistuu näkemys, jonka mukaan 1950-luvun jälkipuoliskolla Fazerin pahin kilpailija Scandia-levy-yhtiö toi suomalaiseen kevyeen musiikkiin raikkaita tuulahduksia reippaiden jazz-iskelmien myötä: Brita Koivunen levytti svengaavan Suklaasydämen ja Laila Kinnunen hämmästytti kansainvälisyydellään. Perinteisen tulkinnan mukaan 50-luvun viimeisinä vuosina sävelletyt Kärki-ikivihreät, kuten Vanhan veräjän luona tai Onni, jonka annoin pois olivat Kärjen "vastaiskuja" Scandian tuottamalle menestyksekkäälle nuorekkaammalle linjalle. Kalervo Kärki on Toivo Kärki -tutkimuksessaan lähtenyt oikeutetustikin purkamaan myyttiä, jossa Kärki leimataan kritiikittä patavanhoilliseksi konservatiiviseksi tangosäveltäjäksi. Toivo Kärjen musiikilliset juuret olivat nimenomaan angloamerikkalaisessa jazz-musiikissa. 1930-luvulla hän oli pianisti, joka olisi halunnut soittaa jatsia. Kalervo Kärki muistuttaa, että Toivo Kärki oli säveltänyt jazzhenkisiä svengi-iskelmiä jo ennen sotia, ja 1950-luvun jälkipuoliskolla hänen johdollaan julkaistiin jazziskelmiä siinä missä myös edistyksellisenä pidetyssä Scandiassa. (Kärki 2015, 422–431) Sangen hupaisaa, että Toivo Kärki on ollut kaikki nämä vuosikymmenet nuorisomusiikin ja uusien musiikkityylien vastustajan maineessa. Vaikka hän ei varsinaisesti pitänytkään rautalankamusiikista, hän kuitenkin arvosti esimerkiksi The Beatlesin korkealle ja moitti heikkoja suomenkielisiä versioita (Niiniluoto 1982, 211). Hän on myös esimerkiksi muistelmateoksessaan vuonna 1982 maininnut pitävänsä Hassisen Koneesta! (Niiniluoto 1982, 278) Kaiken lisäksi Kärki suhtautui 1960-luvulla suopeasti ennakkoluulottomasti ajattelevaan nuorisoon ja kertoi idealistisen nuorison synnyttämän liikehdinnän muovanneen hänen maailmankatsomuksellisia käsityksiään (Niiniluoto 1982, 229–232).

Toivo Kärjen maine tangosäveltäjänä vahvistui kuitenkin 1960-luvun alkupuoliskolla, kun Suomen valtasi ennennäkemätön tangobuumi, joka sai alkunsa Reijo Taipaleen Satumaan (1962) suuresta suosiosta. Muutaman vuoden ajan tango dominoi Suomen levymyyntilistoja, ja uusia tangolevytyksiä syntyi kuin sieniä sateella. 1960-luvun tangobuumin aikana Kärjen vanhat tangot nousivat jälleen suosioon, kun uuden sukupolven tangotulkit alkoivat versioida niitä. Lisäksi Kärki sävelsi lukuisia uusia tangoja, joista tunnetuin lienee Taisto Tammen tulkitsema Tango merellä.

Tangobuumin laannuttua Kärki sävelsi edelleen niin kutsuttuja "piilotangoja", joissa rytmi ja poljento ovat samanlaisia kuin tangoissa. Tällaisia lauluja ovat muun muassa 1960- ja 70-lukujen vaihteessa levytetyt Sanat eivät riitä kertomaan ja Jos vielä oot vapaa. Näissä sävellyksissä yhdistyy angloamerikkalainen Engelbert Humperdinck -tyylinen pop-musiikki suomalaiseen iskelmäasuun. Pisimmälle kansainvälisen tyylin apinnoinnissa Kärki taisi mennä vuonna 1972: Markku Aron Syksyn sävelessä esittämä Oo - mikä nainen on jo melko väkinäinen pastissi maailmalla jylläneestä purukumipop-musiikista à Sweet.

Lisäksi on muistettava, että kaikkien näiden vuosikymmenien aikana Toivo Kärki oli Suomen johtavia kupletti- ja huumorimusiikin säveltäjiä. 1950-luvun alun rillumarei-klassikoiden – kuten Rovaniemen markkinoilla ja Lentävä kalakukko – melodiat ovat syntyneet Kärjen kynästä. Helismaan menehtymisen jälkeen yhteistyö jatkui edelleen esimerkiksi Esa Pakarisen kanssa. Vuonna 1967 Kärki sävelsi hänelle ikimuistoisen Rapurallaa-klassikon. Myös monet Juha Vainion varhaiset menestykset, kuten Vanha salakuljettaja Laitinen, Tulta päin tai Kauhea kankkunen ovat Kärjen säveltämiä. Vielä vuonna 1976 Kärki jatkoi suomalaisen kuplettimusiikin rahvaanomaista perinnettä Gulliver-yhtyeen levytyksessä Alli, ethän muiden salli.

Toivo Kärki sävelsi iskelmiä ja kupletteja aikana, jolloin kevyen musiikin tekijät eivät nauttineet merkittävää arvostusta. 1950-luvun rillumarei-elokuvat aiheuttivat jopa kulttuurisodan ja niiden pelättiin levittävän kansan keskuuteen huonoa makua. Saavutustensa arvostuksesta Kärki on todennut muun muassa seuraavaa:

"Jotkut ovat aina huokailleet, että Topi Kärki, niin lahjakas säveltäjä ja koko ikänsä tehnyt pelkkää iskelmämusiikkia. Siihen olen kysynyt, että mitä musiikkia sitten rupeaisin säveltämään? Pitääkö säveltää pianokonsertto siitä syystä, että saa nimensä tietosanakirjaan tai voi kirjata sen Kuka kukin on -opukseen. Eihän siinä ole mitään järkeä. Olen säveltänyt mitä olen säveltänyt. Ei minulla ole kunnianhimoa, että pitää tehdä sinfonia." (Niiniluoto 1982, 153–154)

1970-luvulla Toivo Kärjeltä ei syntynyt enää samaan tahtiin menestysiskelmiä kuin edellisillä vuosikymmenillä. Populaarimusiikissa puhalsivat uudet tuulet: käännösiskelmiä levytettiin ahkerasti, ja kotimaisia sävellyksiä hallitsivat uuden sukupolven nimet, kuten Rauno Lehtinen, Jukka Kuoppamäki, Kari Kuuva, Markku Johansson ja Veikko Samuli vain muutamia mainitakseni. Parhaimmillaan Kärki laati edelleen tarttuvia sävellyksiä, mutta perusvire alkoi väistämättä olla hivenen vanhahtava. 1970-luvun viimeisinä vuosina Fazer Finnlevyllä tapahtui suuria yritysbyrokraattisia muutoksia, minkä seurauksena Toivo Kärki yritettiin syrjäyttää palliltaan. Kärki koki kohtelunsa niin epäoikeudenmukaiseksi, että on kertonut mielenilmauksellisesti irtisanoutuneensa levy-yhtiön palveluksesta vain hetki ennen eläkkeelle siirtymistään (Niiniluoto 1982, 271–272). Kalervo Kärjen Toivo Kärki -tutkimus ei kuitenkaan uskalla vahvistaa raflaavaa väitettä täysin totuudenmukaiseksi (Kärki 2015, 762–763). Vielä 1980-luvulla eläkkeellä Kärki sävelsi aktiivisesti lauluja, mutta ne eivät saavuttaneet merkittävää suosiota. Kärjen 80-luvun sävellyksistä muistetuimmasta päästä lienevät Tapani Kansan esittämä Paista päivä sekä Reijo Taipaleen Elämän parketeilla. Monet 1980-luvulla kirjoitetut sävellykset eivät koskaan päätyneet levytykseksi asti, sillä Kärki ei ollut enää minkään levy-yhtiön palveluksessa.

1980-luvun viimeisinä vuosina suomalaisessa iskelmässä esiintyi mielenkiintoinen retrobuumi. Agents nousi ilmiömäiseen suosioon soittamalla menneiden vuosikymmenien tanssisuosikkeja. Samalla 1950- ja 60-lukujen iskelmät kelpasivat jälleen iskelmälaulajien levytysrepertuaariin. Lea Lavenin ja Tapani Kansan albumit alkoivat täyttyä tuon ajan ikivihreiden päivitetyistä versioista. Diskomimminä suosioon noussut Eini levytti vuonna 1989 albumillisen vanhaa tanssimusiikkia. Laulava näyttelijä Taneli Mäkelä saavutti menestystä levyttämällä uusia versioita vanhoista ikivihreistä. Bluesshakers-yhtyeestä tuttu Timo Turpeinen aloitti soolouransa levyttämällä vuonna 1989 albumillisen Tapio Rautavaaran klassikoita. Etenkin kaksi viimeisenä mainittua artistia tulkitsivat 1980- ja 90-lukujen vaihteessa älppäreilleen lukuisia Kärjen sävellyksiä. Ylipäätään 1980-luvulla Toivo Kärjen mittavaa elämäntyötä ja meriittejä alettiin arvostaa uudella tavalla, ja hän ehtikin saavuttaa lukuisia tunnustuksia, palkintoja ja kunnianosoituksia – muun muassa kaikkien aikojen ensimmäisen Kultaisen Emman vuonna 1985 – ennen menehtymistään huhtikuussa 1992.

Alkuvuodesta 1992 Fazer Finnlevyllä alettiin koota kokoelmajulkaisua Kärjen tunnetuimmista sävellyksistä. Kokoelma Liljankukka – Toivo Kärjen suosituimmat sävellykset ei kuitenkaan ehtinyt valmistua Kärjen elinaikana, joten siitä tuli ilmestyessään muistokokoelma. Välittömästi Kärjen menehtymisen jälkeen ryhdyttiin toteuttamaan varsinaista muistolevyä. Suunnitelmana oli levyttää albumillinen uusia versioita Kärjen suosituista ikivihreistä. Albumin toimituskunnan muodostivat Jaakko Salo, Jaakko Karilainen, Osmo Ruuskanen ja Vexi Salmi. Herrat edustivat eri levy-yhtiöitä, mutta kunnioitus Kärkeä kohtaan sai levy-yhtiöt kerrankin tekemään saumatonta yhteistyötä. Jaakot Salo ja Karilainen olivat Kärjen vanhan levy-yhtiön Fazerin miehiä. Osmo Ruuskanen oli tehnyt Kärjen kanssa läheistä yhteistyötä Fazerilla usean vuosikymmenen ajan. 1970-luvun lopussa Ruuskanen koki Kärjen tapaan Fazer Finnlevyllä epäoikeudenmukaista kohtelua, minkä vuoksi hän lähti puljusta ovet paukkuen ja perusti uuden Bluebird-levy-yhtiön. Vexi Salmi oli 1970-luvulla ollut Kärjen läheinen yhteistyökumppani ja sanoittanut lukuisia hänen sävellyksiään. Salmi oli kuitenkin vuonna 1977 jättänyt Fazerin ja perustanut oman levy-yhtiön. 1990-luvun alkuvuosina Flamingo Music oli yksi merkittävimpiä suomalaisia levytuottajia.

Toivo Kärki muistoissamme -albumi koostuu 17:stä levytyksestä. Levyllä esiintyvät artistit olivat Fazerin (10), Flamingon (5) ja Bluebirdin (2) levytyskaartista. Esiintyjäjoukossa on mukana Paula Koivuniemen ja Eino Grönin kaltaisia kestosuosikkeja, joilla on omakohtaisia kokemuksia Toivo Kärjen kanssa työskentelystä, sekä aikansa hittinimiä – kuten Ressu Redford tai Samuli Edelmann – jotka eivät olleet aikaisemmin levyttäneet Kärkeä lainkaan. Kaikki artistit – myös sellaiset, jotka olivat tulkinneet runsaasti Kärkeä – esittävät laulun, jota eivät olleet aikaisemmin levyttäneet. Kukin artisti valmisti levytyksensä omien taustajoukkojensa kanssa, eikä kokonaisuutta pyritty millään tavalla yhdenmukaistamaan eheäksi kokonaisuudeksi, joten albumilla kuullaan paikoitellen hyvin erilaisia sovituksia. Yhtenäistä kaikille versioille on tietynlainen modernisointi. Yksikään esitys ei lähde mukailemaan vanhaa alkuperäistä levytystä, vaan jokaiseen sävelmään on pyritty tuomaan jonkinlainen uusi näkökulma. Esimerkiksi albumilla ei kuulla ainuttakaan tangosovitusta, vaikka muutamat laulut ovatkin alun perin esitetyt tangoina. Osa sovituksista noudattaa silti edelleen melko perinteisiä iskelmämusiikin konventioita, osa taas on tuunattu uuteen uskoon leimallisilla "ysärisoundeilla".

Ressu Redfordin päivitys Jos vielä oot
vapaa -klassikosta menestyi hyvin.

Heti kokoelman alkajaisiksi kuullaankin mielenkiintoinen päivitys, sillä ensimmäisen raidan solisti on Ressu Redford. 80-luvulla dancemusiikkia esittäneen Bogart Co. -yhtyeen keulahahmo oli aloittanut 90-luvun alkaessa soolouran ja noussut huippusuosituksi hittiensä Kuka on se oikea ja Älä mee myötä. Ressun kahta ensimmäistä soololevyä myytiin molempia reippaasti päälle 80 000 äänitettä, joten suosio oli huikeaa. Ressun soolohittien tuontantotiiminä toimi Bogart Co:n jäsenien kanssa muodostettu R.E.L.S., joka vastasi laulujen sovitusten ajanmukaisista konesoundeista. Toivo Kärki -tribuutilla Ressu ja R.E.L.S. päivittivät Jos vielä oot vapaa -ikivihreän vuodelta 1970. Jousisovituksen levytykseen laati Jaakko Salo.

Triolifoxi Jos vielä oot vapaa oli alun perin tarkoitettu Joukolle ja Kostille, mutta he kieltäytyivät laulun levyttämisestä, joten sen sai esitettäväkseen pop-tähti Markus, jonka ura onkin Suomen iskelmähistorian kiinnostavimpia. Markus levytti ensimmäisen levytyksensä Viimeinen kevät vuonna 1969. Vaikka laulu ei alun perin herättänytkään huomiota, se on vuosien saatossa noussut kestosuosikkien joukkoon. Seuraavana vuonna Markus levyttikin sitten tuplajättipotin: Jos vielä oot vapaa -singlen toisella puolella julkaistiin Vain kotka lentää aurinkoon, joka on suomenkielinen versio Simon & Garfunkelin superhitistä El condor pasa. Molemmat levytykset olivat suuria menestyksiä ja Markuksen single nousi kesällä 1970 listaykköseksi. Markuksen ura alkoi siis todella lupaavasti, mutta heti varsinaisen läpimurron jälkeen hittihanat hyytyivät. Hän levytti säännöllisesti 1980-luvun puoliväliin asti, mutta uusia menestyshittejä ei vain osunut kohdalle, vaikka levytysten joukossa on useitakin kivoja kappaleita. Jos vielä oot vapaa on kuitenkin jäänyt elämään.

Ressu Redfordin päivitys menestyi myös mukavasti, sillä sitä soitettiin radiossa sangen aktiivisesti. Ressun versio on sovitettu hänen tuotantoonsa hyvin istuvaksi ja se julkaistiin myös hänen platinaa myyneellä albumilla Taas aurinko nousee (1993). Versio on konesoundeineen niin "ressumainen", että monelle 90-luvulla Ressua fanittaneelle on tullut yllätyksenä, että laulu onkin vanha suomihitti 70-luvun alusta. Jos vielä oot vapaa on löytänyt tiensä myös lukuisille Ressun kokoelmalevyille.

Jos Ressu Redford onnistui modernisoimaan ikivihreän omannäköiseksi hitiksi, raita numero kaksi edustaa traditionaalisempaa iskelmäilmaisua. Konkari Reijo Taipale laulaa Kärjen tyttären mukaan nimetyn laulun Anna-Liisa, jonka Henry Theel levytti alun perin tangona vuonna 1947. Tälle albumille Markku Johansson on sovittanut Anna-Liisan beat-rytmiseksi juhlavaksi estradi-iskelmäksi, jota säestää iso orkesteri (tai sitten syntikkaäänet on tehty todella onnistuneesti saaden ne kuulostamaan isolta orkesterilta). Komeaäänisen Taipaleen tulkinnasta ei löydy moitteen sijaa. Samana vuonna 1992 Reijo Taipale innostui levyttämään kokonaisen albumillisen Kärjen kauneimpia tangoja. Häneltä oli ilmestynyt vastaavanlainen älppäri jo vuonna 1984 nimellä 25 vuotta Taipaleella – 12 Toivo Kärjen suosittua tangoa.

Katri Helena levytti jo vuonna 1982
albumillisen Toivo Kärjen ikivihreitä.

Artistikaartin konkariosastoon lukeutuu ilman muuta Katri Helena. Katri Helenan ensimmäinen Kärki-kytkös on vuodelta 1965, jolloin hän kilpaili euroviisukarsinnoissa Kärjen sävellyksellä Minne tuuli kuljettaa. Muutoin Katri Helena ei saanut Kärkeä esitettäväkseen, sillä hän levytti eri levy-yhtiölle. Itse asiassa Minne tuuli kuljettaa -laulun lauloi levylle ensimmäisenä Fazerin artisti Ragni Malmsten. Katri Helena ikuisti laulun lopulta kaksi kuukautta euroviisukarsintojen jälkeen, mutta lauluhan on aina mielletty nimenomaan Katri Helenan kappaleeksi. 1982 Katri Helena ehdotti yhteistyötä Toivo Kärjelle. Tuloksena syntyi tribuutti-LP Minä soitan sulle illalla, jossa Katri Helena versioi Kärjen tuttuakin tutumpia klassikoita. Levytykset ovat sovitetut paikoitellen hyvin voimakkaasti 80-luvun soundeilla, minkä vuoksi albumi on nykypäivän valossa helppo tuomita aikansa tuotteeksi. Tarkoituksena lienee ollut päivittää ikivihreitä ajanmukaisin soundein. Maj-Lis Doktár on muistellut, kuinka Minä soitan sulle illalla -albumin julkistamistilaisuudessa oli "hellyyttävää nähdä miten yleensä juro, murahteleva Toivo Kärki liikuttuneena kiitti Katria kunnianosoituksesta sävellyksiään kohtaan" (Doktár 1997).

Tällä vuoden 1992 Kärki-muistolevyllä Katri Helena tulkitsee Liljankukan – yhden Toivo Kärjen kaikkein tunnetuimmista sävellyksistä, jonka ensimmäisenä levytti vuonna 1945 Kärjen sävellysten silloinen hovilaulaja Henry Theel. Liljankukkaa on perinteisesti pidetty Kärjen läpimurtosävellyksenä, jolle on annettu suurempiakin merkityksiä suomalaisen kevyen musiikin kehityksessä. Ilkeämielisimmät arvostelijat ovat jopa luonnehtineet, että Liljankukalla Toivo Kärki aloitti suomalaisten musiikkimaun pilaamisen. Kärki kuitenkin itse arveli, että sodanaikaiset tapahtumat loivat otollisen maaperän sävelmän edustamalle melankolisemmalle musiikkityylille:

"Sodat muuttavat ihmisiä ja heidän tottumuksiaan. - - Toinen maailmansota oli paljon raskaampi, talvi (sic) ja jatkosota vaikuttivat suomalaisiin paljon syvemmin. Tämä loi varmasti omalta osaltaan maaperää melankolisemmalle musiikille vaikka toisaalta tanssikiellon loppumisen jälkeen riehaannuttiin valtavasti. Kun on sanottu, että sen jälkeen kun Topi Kärki sävelsi Liljankukan Suomen kansa ei ole palannut entiselleen, niin voihan näinkin ajatella. Mutta ehkä sota, kärsimykset ja ihmishenkien menetykset vaikuttivat siihen enemmän kuin nämä tangot, vaikea sanoa. Mutta jostain syystä tangoni onnistuivat kun niitä on haluttu kohta 40 vuotta kuunnella." (Niiniluoto 1982, 150)

Seppo Hovi on taas analysoinut Liljankukan merkitystä oivaltavasti Pekka Laineen Yleisradiolle tuottamassa ja käsikirjoittamassa Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjassa (2013):

"Liljankukan ensimmäinen sävel ja sointu sen osoittaa. Siinä on paljon muuta kuin se, miltä se kuulostaa. Suomen kansa otti sen luonnollisena vastaan, kun sen teki tarpeeksi taitavasti. Toivo Kärki oli nopea. Tämä big bandien ja amerikkalaisen svengin ihannoija ja toisaalta suomalaisen tangon ketjun vahvistaja oivalsi heti, kun 1945 oli Lotta Svärd ja suojeluskunnat lakkautettu, saksalaisuus työnnetty syrjään kiellettynä, inhottuna. Tilalle oli tullut Suomi–Neuvostoliitto-seura ja SKDL ja kommunistit." (Laine 2013, 31)

Alkuperäinen Henry Theelin levyttämä Liljankukka on itse asiassa beguine. 1960-luvun tangobuumin aikana Markus Allan levytti laulusta selkeän tangoversion, minkä jälkeen laulu on mielletty tangoksi. Sävellyksestä on laadittu lukuisia erilaisia versioita, esimerkiksi Päivi Kautto-Niemi levytti siitä sähäkän diskoversion vuonna 1977. Tällä kokoelmalla Katri Helenan hovisovittaja Esa Nieminen on muovannut useasti versioituun klassikkoon uudenlaisen tulokulman, jossa laulu esitetään tunnelmallisena lattariballadina. Sovituksessa kuullaan muun muassa saksofonia, joka tuo levytykseen hienoisen sensuellin vivahteen. Taustakuorolla on stemmoja, joita ei ole missään muussa versiossa. Katri Helenan levytys on mielenkiintoinen päivitys, jota ei valitettavasti sisällytetty yhdellekään hänen albumilleen, mutta se löytyy sentään hänen 80- ja 90-luvun levytyksiä sisältävän 20 suosikkia -sarjan kokoelmalta. Fredi levytti Liljankukan vuonna 2005 ilmestyneelle coveralbumilleen Muuttuvat laulut, ja kyseinen Pertti Jalosen sovitus on ottanut ilmiselvästi vaikutteita tästä Katri Helenan levytyksestä.

Laulava näyttelijä Samuli Edelmann oli noussut vuonna 1991 suoranaiseksi ilmiöksi sijoittumalla kahdesti toiseksi valtakunnan merkittävimmissä laulukilpailuissa. Alkuvuodesta Peggy kilpaili euroviisukarsinnoissa ja syksyllä Pienestä kii hävisi täpärästi voiton Syksyn sävelessä. Molemmista lauluista muodostui suuria menestyksiä, minkä ansiosta albumi Samuli Edelmann myi huikeat 86 000 äänitettä. Samuli Edelmann ei ollut varsinaisesti iskelmälaulaja, vaan hänet oli luontevampi lokeroida trendikkäämmän poprock-genren edustajaksi, minkä vuoksi hänen Toivo Kärki -vetonsa edustaa albumilla nuorekkaampaa linjaa. Edelmannin kappaleena on Sinun silmiesi tähden, alun perin Olavi Virran klassikko vuodelta 1953. Tämä suuri ikivihreä on kuultu ensimmäistä kertaa elokuvassa Pekka ja Pätkä kesälaitumilla. Nuorekas foxtrot huokui aikoinaan melkoisen kansainvälistä otetta. Kärki sävelsi laulun salanimellä W. Stone, minkä myötä laulun ympärillä on liikkunut legendaarinen huhu, jonka mukaan nuorison edustajat olivat käyneet levykaupassa kyselemässä laulun "alkuperäistä amerikkalaista versiota". Samuli Edelmann kuului Flamingo Musicin artistikaartiin ja levy-yhtiön nokkamies Kassu Halonen on sovittanut laulun beat-rytmiseksi popiksi, jonka Edelmann tulkitsee letkeän rennosti. Edelmannin versiota soitettiin syksyllä 1992 radiotaajuuksilla, joten Sinun silmiesi tähden kartutti hänen hittisaldoaan.

Flamingon artistikaartiin kuului vuonna 1992 myös Kirka. Hänen esittäväkseen albumille valikoitui Siks' oon mä suruinen, jonka Olavi Virta levytti alun perin jo vuonna 1944. Suurempaan menestykseen laulu nousi kuitenkin vasta vuotta myöhemmin Eero Väreen versioimana. Kirka ei ollut levyttänyt Kärkeä koskaan aikaisemmin, mutta sen sijaan hänen veljensä Sammy oli 1960-luvulla ennen suurinta suosiotaan saanut levytettäväkseen muutaman Kärjen sävellyksen. Kassu Halosen Siks' oon mä suruinen -sovituksessa rauhallisen pianointron jälkeen ensimmäinen säkeistö esitetään a cappellana, ja vasta kertosäkeistössä soittimet tulevat mukaan. Pekka Nissilä on kehunut sovitusta Kassu Halosen uran ehdottomaksi huippusaavutukseksi. Sovituksen syntymistä Halonen kuvailee näin:

"Se on kyllä sellainen sovitus, jota mietin pitkään. Se ei ole mitenkään 'iso' arri, mutta sitäkin enemmän se teetti ajatustyötä. Tietynlaista 'steelydania' siinä on; kompakti ja hillitty. Pirun vaikeata oli saada pojat soittamaan niin, että se pysyi staattisena; ei tule mitään lentoa, vaan pidättymistä koko ajan." (Selvis-lehti 4/2007)

Kassu Halosen beat-lattaria muistuttava sovitus sopi hyvin Kirkan tuonaikaiseen iskelmätuotantoon, ja raita sisällytettiinkin Kirkan vuonna 1992 ilmestyneelle Pyydä vain -albumille, joka ylsi kultalevylukemiin.

Suomirockin konkareita Kärki-tribuutilla edustaa Hector, joka levytti Flamingolle vuosina 1987–1992. Hector on aina muistanut mainita, kuinka Bob Dylanin, John Lennonin, David Bowien ja Leonard Cohenin ohella Reino Helismaa on hänen merkittävimpiä esikuviaan ja vaikuttajiaan sanoittajana. Helismaan 1950-luvun sanoitukset, joihin Toivo Kärki niin usein laati sävelen, tekivät pysyvän vaikutuksen Heikki Harmaan hänen lapsuudessaan. Hector esittää albumilla Kulkurin iltatähden, joka on kelvannut muutenkin rock-artisteille hyvin: Ismo Alanko oli versioinut sen vuonna 1989 ja muun muassa Viikate on levyttänyt laulun vuonna 2000. Hector on itse kertonut versionsa taustasta seuraavasti:

"Olen miettinyt kymmenen vuotta, miten teen laulun Kulkurin iltatähti, jos saan siihen tilaisuuden. Kuulin aikoinaan Ismo Alangon version, ja se oli maaginen. Liikun samoilla linjoilla. Toivo Kärki merkitsee minulle lapsuutta ja nuoruutta ja musiikillista identiteettiä. Toivo Kärki on perusasia – tai Topi ja Repe yhdessä." (Kärki 2015, 873)

Kulkurin iltatähden levytti aikoinaan Matti Louhivuori vuonna 1951. Tapio Rautavaara levytti sen vasta vuonna 1965, mutta nykyään laulu mielletään nimenomaan Rautavaaran klassikoksi. Esimerkiksi Timo Koivusalon Kulkuri ja joutsen -elokuva vuodelta 1999 antaa ymmärtää, että laulu olisi alun perin tarkoitettu Rautavaaralle, mutta hänen ja Helismaan välirikon takia se päätyi toisen laulajan levytettäväksi. Kun Rautavaaran versiot alkoivat myöhemmin soida radiossa, Louhivuoren väitetään todenneen: "Nyt ne pirut laulaa meikäläisen kappaleita." Hectorin rock-sovitus Kulkurin iltatähdestä on Toivo Kärki muistoissamme -albumin vaikuttavimpia. Siinä on väkevyyttä ja dramaattisuutta. Sovituksellisten ratkaisujen ansiosta dramaattisuus kasvaa laulun edetessä. Viimeinen säkeistö esitetään melko "jyräävästi". Versio on pysäyttävän tyylikäs ja erottuu edukseen tällä yleisilmeltään sangen iskelmällisellä kokoelmalla.

Hector julkaisi Helismaan lastenlauluja
sisältävän albumin vuonna 2001.

Kulkurin iltatähti jäi Hectorin viimeiseksi levytykseksi Flamingolle. Samana vuonna hän levytti EMIlle seuraavan albuminsa Ensilumi tulee kuudelta. Flamingo julkaisi tämän version kokoelmalevyllä Kulkurin iltatähti, joka sisältää 12 Hectorin levytystä vuosilta 1987–1992. Hector halusi Kulkurin iltatähden uudelle levylleen, mutta hän ei voinut käyttää Flamingon levytystä, koska oli vaihtanut levy-yhtiötä. Niinpä Ensilumi tulee kuudelta -albumille Hector äänitti uuden version Kulkurin iltatähdestä, joka muistuttaa kovin paljon Kärki-albumin levytystä. Joitakin pieniä eroja sovituksissa on havaittavissa. Jos halutaan testata todellista Hector-tietämystä, voisi laittaa jomman kumman version soimaan ja kysyä onko kyseessä Flamingolle vai EMIlle levytetty Kulkurin iltatähti. Hector on esittänyt Kulkurin iltatähteä myöhemmin omilla keikoillaan. Reino Helismaan poika Markku vaikuttui Hectorin versiosta ja ehdotti, että Hector levyttäisi enemmänkin Helismaan tuotantoa. Syksyllä 2001 Hector julkaisikin teema-albumin Helismaan pikajuna, jossa hän esittää hassunhauskoina versioina Helismaan sanoittamia lastenlauluja. Albumi oli Hectorin "kiitollisuudenosoitus hänen omalle Mestarilleen" (Harma 2001).

Paula Koivuniemi aloitti levytysuransa vuonna 1966 Toivo Kärjen Fazerilla. Hänen varhaisimpiin menestyksiin lukeutuu Kärjen sävellys Jos helmiä kyyneleet ois vuodelta 1968. Tällä albumilla Koivuniemi tulkitsee laulun Rakkauden rikkaus, jonka Taisto Tammi ensiesitti vuoden 1964 euroviisukarsinnoissa. Tämänkin laulun Esa Nieminen on sovittanut beat-lattariksi. Vaikka versio on onnistunut, sitä ei jostain syystä sisällytetty Koivuniemen seuraavana vuonna ilmestyneelle Rakkaudella, sinun -albumille. Levytys löytyy kuitenkin esimerkiksi vuonna 2001 julkaistulla Koivuniemen koko uran kattavalta Kaikki parhaat -tuplakokoelmalta.

"Kaikessa soi (rhythm and) blues"
sopisi Pepe Ahlqvistin motoksi.
Kaikessa soi blues on hänen 20
suosikkia -kokoelman ainoa
suomenkielinen levytys.

Raita numero kahdeksan onkin sitten albumin ehdottomia kohokohtia. Lauluna kuullaan Kaikessa soi blues, joka sijoittui toiseksi vuoden 1963 euroviisukarsinnoissa. Monelle suomalaiselle tuli tuolloin yllätyksenä, että laulun olikin säveltänyt "tangosäveltäjäksi profiloitunut" Toivo Kärki. Hyvin yleisesti edelleen kuvitellaan, että laulun takana on sen tunnetuin esittäjä Lasse Mårtenson. Kärki on kuitenkin itse todennut, että: "sieluni on musta, ja siinä soi blues." (Niiniluoto 1982, 15) Lasse Mårtensonin alkuperäinen levytys nyt ei välttämättä edusta puhdasoppista bluesia, mutta tällä Kärki-albumilla laulu on puettu todelliseen bluesballadiasuun. Laulun esittää nimittäin suomalainen bluesjumala Pepe Ahlqvist H.A.R.P.-yhtyeensä kanssa. Englanninkielistä rhythm and bluesia levyttänyt ja kansainvälistäkin tunnustusta saavuttanut Ahlqvist ei ole ensimmäinen artisti, jonka kuvittelisi esiintyvän iskelmälaulajien joukossa Kärki-tribuutilla. Juha Tikan sovittama Kaikessa soi blues -versio onkin koko albumin omaleimaisin. Yli viisiminuuttinen veto on tiukkaa juurevaa bluestunnelmointia. Välisoitossa kuullaan autenttista blues-kitaraa ja kaiken kruunaa tyylikäs huuliharppusoolo. Ahlqvistin veto on oivaltavan onnistunut näyte siitä, kuinka erilaisiin muotoihin Kärjen sävellykset taipuvat. Kaikessa soi blues oli aikoinaan ainutlaatuinen levytys senkin vuoksi, että Ahlqvist lauloi suomeksi. Ennen tätä Ahlqvist oli ikuistanut tietääkseni vain kaksi suomenkielistä levytystä Eero Koivistoisen albumille Kallista on ja halvalla menee (1988).

Broadcast-yhtyeestä tuttu Kim Lönnholm lauloi itsensä kansan sydämiin vuonna 1989 jättihitillään Minä olen muistanut. Lönnholm levytti Flamingolle kaksi albumia ja lisäksi hänen ääntään kuultiin useiden Flamingo-albumien taustakuoroissa. Kärki-tribuutilla Kim Lönnholm tulkitsee laulun Onni, jonka annoin pois. Eila Pellinen levytti laulun alun perin vuonna 1958 ja se iskikin kansan makuhermoon erinomaisesti. Kassu Halonen on sovittanut laulun letkeäksi popiksi, jossa on hieman hillittyjä rokahtavia piirteitä muun muassa sähkökitarasoolon muodossa.

Tapani Kansan albumi Täysikuu (1991)
sisältää myös Kärjen klassikoita.

Tapani Kansan ura sai räjähtävän lähtölaukauksen 1960-luvun viimeisinä vuosina, kiitos Scandialle levytettyjen suurmenestyshittien. Kansa on kertonut nuorempana "kiertäneensä Kärjen kaukaa, ennakkoluulojensa vankina, mutta tulleensa myöhemmin järkiinsä" (Kärki 2015, 691). Vaikka Tapani Kansa levytti vuosina 1967–1976 lähinnä Scandialle, hän teki vuonna 1973 muutaman singlen pyrähdyksen Fazer Finnlevyn puolelle. Tuolloin hän levytti ensimmäisen Kärki-sävellyksensä Runon ja rajan tie, jonka sanoitus pohjautui Kärjen kiinnostukseen karjalaisia sukujuuriaan kohtaan. Yhteistyö jatkui 1980-luvun alkuvuosina: vuonna 1982 Tapani Kansa kilpaili euroviisukarsinnoissa Kärjen sävellyksellä Paista päivä, ja seuraavana vuonna Minä odotan sinua niin (jota Kansa on luonnehtinut Kärjen "viimeiseksi helmeksi") pyrki Syksyn säveleen. 1980-luvun jälkipuoliskolla Tapani Kansa alkoi levyttää entistä enemmän omia versioitaan 1950- ja 60-lukujen ikivihreistä. Tyyli jatkui vuonna 1991 Bluebirdin julkaisemalla Täysikuu-albumilla, jossa Kansa tulkitsee komeat versiot viidestä Kärjen klassikosta. Vuoden 1992 Kärki-tribuutilla Tapani Kansa otti haltuunsa sävelmän Kaksi vanhaa tukkijätkää, jonka ensimmäisen version Kauko Käyhkö levytti vuonna 1951. Markku Johanssonin sovitus on tunnelmallinen ja maalaa hyvin laulun tunnelmaa, jossa kaksi iäkästä tukkimiestä muistelee menneitä pimenevässä kesäillassa. Kansan levytys päätyi vuonna 1993 Bluebirdin julkaisemalle Kansa-kokoelmalle Onni jonka annoin pois.

Vuoden 1989 tangokuningatar Arja Koriseva oli kohonnut 1990-luvun alkuvuosina suomalaisten eturivin artistien joukkoon. Hän esittää Kärki-kokoelmalla albumin tuoreimman laulun Anna kaikkien kukkien kukkia, jonka Markku Aro lauloi vuoden 1974 euroviisukarsinnoissa. Laulun sanoittaja Vexi Salmi on muistellut laulun saaneen inspiraationsa Maon Punaisesta kirjasta (Salmi 1999; 2005). Jaakko Salo on sovittanut Korisevan version mahtipontisesti isolle orkesterille. Olen kuullut monien sanovan, että Korisevan versio olisi huomattavasti onnistuneempi kuin Markku Aron alkuperäinen. Kieltämättä on todettava, että Korisevan tulkinta on innostuneempi ja siitä huokuu enemmän lämpöä ja aurinkoisuutta. Markku Aro tulkitsee laulun hieman ponnettomasti. Ehkäpä tällainen suomalainen mollitrioli ei ollut kaikkein sopivinta musiikkia Markku Arolle, joka esitti 70-luvulla enimmäkseen suomenkielisiä versioita angloamerikkalaisista pop-hiteistä. Korisevan versio on julkaistu lukuisilla hänen kokoelmalevyillään, muun muassa hänen uransa virallisella 5-vuotisjuhlakokoelmalla Enkelin silmin 1990–1995.

Eino Grön on Kärki-albumin artistikaartin veteraani. Hän sai Kärjeltä levytyssopimuksen vuonna 1958 ja hänen ensimmäisten menestysiskelmiensä joukossa olivat Kärjen säveltämät Illan viimeinen tango ja Liian paljon rahaa. Tällä albumilla Grön laulaa Kärki-klassikon Vanhan myllyn taru, jonka Esa Nieminen on sovittanut mukavan svengaavaksi ja jatsahtavaksi menopalaksi. Toivo Kärjellä oli aikoinaan vahva mielipide Eino Grönin ominaiseen tapaan laulaa hieman "jäljessä" viipyilevästi (jota myös Reijo Taipale harrastaa):

"Grönin perusolemus ja laulutyyli on aito eikä hän ole koettanut sitä keinotekoisesti muuttaa. Kokonaan eri asia on sitten, että hän toisinaan laulaa hieman ylihienosti ja laahaa. Olenkin Eikkaa monta kertaa siitä haukkunut, että älä sä laahaa, ei laulu siitä taiteeksi muutu." (Niiniluoto 1982, 201)

Bluesshakers-yhtyeen keulakuva Timo Turpeinen päätyi soolouralle kuin vahingossa. Hän oli 1980-luvun lopulla äänittänyt Pekka Witikan kanssa omintakeisen näkemyksen Rautavaara-klassikosta Tuopin jäljet, Kärjen sävellys sekin. Fazerilla versiosta innostuttiin, minkä ansiosta Turpeinen sai mahdollisuuden levyttää kokonaisen albumillisen Rautavaara-covereita nimellä Reissumiehen muistot (1989). Versioita Kärjen ikivihreistä kuultiin myös Turpeisen toisella albumilla Liehuva liekinvarsi (1991). Tälläkin kokoelmalla Turpeinen esittää Rautavaara-klassikon Lauluni aiheet, joka lienee Rautavaaran pidetyimpiä esityksiä. Timo Turpeisen cover-versioille oli ominaista niiden päivittäminen 90-luvun soundimaailmaan. Lauluni aiheet -levytyksen musisoinnista vastaa Timo Turpeisen silloinen vakituinen bändi: Vesa Anttila (kitara), Pille Peltonen (basso), Anssi Nykänen (rummut) ja Marko Kataja (koskettimet). Bändin laatimaa sovitusta on luonnehdittu raskaaksi back-beatiksi. Siinä missä Rautavaaran alkuperäinen levytys on lennokas ja rivakka, Turpeisen versio on tempoltaan huomattavasti rauhallisempi ja yleisilmeeltään raskaampi. Lauluni aiheet julkaistiin Turpeisen kolmannella albumilla Timo Turpeinen (1992). Kyseisellä albumilla on lisäksi aivan uusi ennenjulkaisematon Kärjen sävellys Hyvää päivää, joka on iskelmäksi poikkeuksellisen raju tavallisen ihmisen purkaus lama-ajan kurjuudesta. Kriittisessä sanoituksessa huutia saavat niin toimitusjohtajat, poliitikot kuin kirkollisverokin!

Kari Tapio lukeutuu niihin artisteihin, jotka Toivo Kärki aikoinaan koelaulussa torjui. Kun kaivattua levytyssopimusta ei syntynytkään, katkeroitunut Kari Tapio vannoi, ettei tulisi koskaan enää esittämään Kärjen musiikkia. Vuonna 1982 Kari Tapio lauloi kuitenkin mukana Kärki-potpurilla albumilla Suomalaisia supertähtiä. Tällä levyllä Kari Tapio sai käsiteltäväkseen Lapin jenkan. Kauko Käyhkö levytti laulun ensin vuonna 1953, mutta tämänkin laulun kohdalla tunnetuin versio on Tapio Rautavaaran levytys vuodelta 1964. Rautavaara tulkitsee varsin miehekkäästi tämän Lappi-aiheisen laulun, jossa kerrotaan, kuinka vain jäntevimmät jätkät pärjäävät Lapin luonnon ankarissa oloissa. Yhtä lailla Kari Tapion tulkinta on luonnehdittavissa miehekkääksi ja hän fraseeraa Helismaan sanoituksen hyvin. Jaakko Salon sovitus on kitaravoittoinen, mistä voisi kuvitella, että hän on hakenut Agentsin ja Mustangsin tyylistä soundia. Jenkan poljennosta ei tällä levytyksellä ole tietoakaan. Lapin jenkka jäi Kari Tapion viimeiseksi levytykseksi Fazerille. Kari Tapio oli ollut vuosikausia tyytymätön levy-yhtiön hänelle tarjoamaan levytysmateriaaliin (Salmi 2002, 156). Kari Tapio vaihtoi levy-yhtiötä Audiovoxiin. Yhteistyön ensimmäinen hedelmä kuultiin vuoden 1992 Syksyn sävelessä, johon Kari Tapio osallistui laululla Ei toivetta sen kummempaa. Kari Tapion versio Lapin jenkasta on julkaistu muun muassa hänen vuonna 1999 ilmestyneellä koko uran kattavalla tuplakokoelmalla Kaikki parhaat.

Laulava näyttelijä Taneli Mäkelä on
versioinut harvinaisempiakin Kärjen
helmiä, kuten Märkää asfalttia, jonka
Tamara Lund levytti alun perin 1966.

Taneli Mäkelä nousi Timo Turpeisen tapaan 1980-luvun viimeisinä vuosina suosioon levyttämällä omia tulkintojaan vanhoista ikivihreistä. Taneli Mäkelän koruttomat ja hieman lakoniset tulkinnat vetosivat Suomen kansaan, sillä hänen kaksi ensimmäistä albumiaan Askelees kuulu ei (1988) ja Kielletty rakkaus (1988) myivät molemmat kultaa. Kummallakin albumilla oli Kärjen sävellyksiä, kuten myös Taneli Mäkelän kolmannella albumilla Tulenliekki (1990). Taneli Mäkelän albumien tuotantotiimin muodostivat Kojo ja Jussi Liski, jotka vastasivat laulujen bluesvivahteisista sovituksista. Tällä Kärki-tribuutilla Mäkelä tulkitsee Jussi Liskin sovittamana laulun Harhakuva, jonka nuori Erkki Junkkarinen levytti vuonna 1950. Musiikin ammattilaiset – jopa sellaiset, jotka ovat muuten suhtautuneet Kärjen musiikkiin nuivasti – ovat kehuneet tätä sävellystä yhdeksi Kärjen ammattitaitoisimmaksi. Melodiaa on luonnehdittu jossain määrin haastavaksi, minkä vuoksi sävelmä ei ehkä ole noussut niin suureksi ikivihreäksi kuin muut tämän kokoelman laulut. Mäkelän tulkinta ei valitettavasti ole hänen parhaita suorituksiaan ja sovituskin on hieman hahmoton. Ikävä kyllä on todettava, että Harhakuva ei edusta tämän muutoin mainion kokoelman karismaattisinta puolta. Harhakuvaa ei julkaistu millään Mäkelän albumilla, eikä se ole päätynyt hänen kokoelmalevyillekään, vaikka ne sisältävät lukuisia muita Kärjen sävellyksiä.

Melankolisen Harhakuvan jälkeen kokoelmalle saadaan jälleen iloa, kun solistivuorossa on Meiju Suvas. 1980-luvulla diskopoljentoisella musiikilla läpimurtonsa tehnyt Suvas oli kokenut vuonna 1992 uuden nousun Pure mua -hitin ansiosta. Suvas esittää vauhdikkaan ja riemukkaan version laulusta Liian paljon rahaa. Seija Eskola levytti tämän jazz-iskelmän ensin vuonna 1956, mutta suurempaan suosioon se nousi muutamaa vuotta myöhemmin Eino Grönin versioimana. Meiju Suvaksen hovisovittaja Kari Litmanen on päivittänyt sävelmän nopeaksi lattariksi. Sovituksessa ei ole säästetty puhallinäänissä ja soolokin soitetaan trumpetilla. Muhkea sovitus on mielestäni ehdottomasti albumin onnistuneimpia. Meno on kuin sambakarnevaalissa. Meiju Suvaksen Liian paljon rahaa on julkaistu muun muassa hänen toisella 20 suosikkia -sarjan kokoelmalla sekä tuplakokoelmalla Pure mua – Juhlalevy.

Vesa-Matti Loiri julkaisi albumillisen
Helismaan sanoituksia vuonna 1977,
vuotta ennen ensimmäistä Eino Leino
-albumia.

Viimeisenä levyllä ääneen pääsee tunteiden maestro Vesa-Matti Loiri. Loiri on vuosikymmenien saatossa esittänyt omia näkemyksiään lukuisista kotimaisista ikivihreistä, joiden joukossa on ollut luonnollisesti Kärkeä. Toivo Kärki on ollut tietenkin hyvin edustettuna Loirin albumilla Vesku Helismaasta (1977), jossa Loiri tulkitsee Olli Ahvenlahden jatsahtavina sovituksina Helismaan sanoittamia klassikoita. Tällä vuoden 1992 albumilla Loiri laulaa Aurinko laskee länteen, jolla Viktor Klimenko edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa Napolissa vuonna 1965. Laulua on usein väitetty Reino Helismaan viimeiseksi sanoitukseksi. Useampien tietolähteiden mukaan hän olisi kirjoittanut tekstin kuolinvuoteellaan. Pitävät nämä tiedot paikkansa tai eivät, ainakin sanoitus sisältää vahvaa symboliikkaa. "Uskonut illan en koskaan, saapuvan äkkiä näin / kunnes näin sinisen linnun lentävän etelää päin. / Näin sen ja ymmärsin sen / poissa aika on rakkauden / kun aurinko laskee länteen." Tekstiä on pidetty Helismaan testamenttina. Tällä Kärki-tribuutilla se soi viimeisenä lauluna suuren säveltäjämestarin muistoksi. Tyylilleen uskollisesti Vesa-Matti Loiri tulkitsee laulun hieman teatraalisesti. Kassu Halonen on pyrkinyt tuomaan sovitukseen puhtia ja mahtipontisuutta sähkökitaroilla ja puhaltimilla, minkä seurauksena esitys ei ole lainkaan niin melankolinen ja slaavilainen kuin Klimenkon alkuperäinen levytys.

Toivo Kärki muistoissamme -albumi ilmestyi syyskuussa 1992. Albumi julkaistiin CD:nä, LP:nä ja C-kasettina. Albumilta lohkaistiin kaksi vinyylisingleä: Jos vielä oot vapaa / Anna kaikkien kukkien kukkia ja Rakkauden rikkaus / Harhakuva. Myös Flamingo julkaisi oman LP-singlensä, jonka urille kaiverrettiin Siks' oon mä suruinen ja Onni, jonka annoin pois. Syyskuussa 1992 Tampere-talossa järjestettiin kahtena iltana Marjatta Leppäsen juontama Toivo Kärjen muistokonsertti, jossa albumin satoa esitettiin livenä. YouTuben kätköistä löytyy ainakin Pepe Ahlqvistin esitys.

Toivo Kärjen elämäntyön tiivistäminen yhteen kiekolliseen on luonnollisesti äärimmäisen haastava tehtävä. Sanomattakin lienee selvää, ettei tällaiselle 17 laulun kokoelmalle ole päätynyt minkäänlaisia herkullisia harvinaisuuksia. Kappalekavalkadista puuttuu joitakin Kärjen uran täysin olennaisia merkkipaaluja, kuten esimerkiksi Täysikuu, Vanhan veräjän luona tai Eron hetki on kaunis, mutta näitä sävellyksiä on toki vuosien saatossa versioitu runsaasti muutenkin. Albumilta loistaa poissaolollaan kokonaan Kärjen laaja kupletti- ja huumorimusiikin kirjo. Muutoin kokoelma tarjoaa näppärän läpileikkauksen Kärjen säveltäjänuran "vakaviin" iskelmiin. Laulut ovat syntyneet 30 vuoden aikana. Siks' oon mä suruinen levytettiin ensimmäistä kertaa 1944 ja tuorein sävellys Anna kaikkien kukkien kukkia keväällä 1974. Levyllä on ymmärrettävästi vahvasti esillä Kärjen kukoistuskausi 1950-luvun alussa, jolloin syntyi lukuisia ikivihreitä (peräti 7 laulua / 17:stä: Sinun silmiesi tähden, Kulkurin iltatähti, Kaksi vanhaa tukkijätkää, Vanhan myllyn taru, Lauluni aiheet, Lapin jenkka ja Harhakuva). 1950-luvun jälkipuoliskon jazziskelmien aikakautta edustavat Onni, jonka annoin pois ja Liian paljon rahaa. 1960-luvulta on kolme euroviisutyrkkyä (Kaikessa soi blues, Rakkauden rikkaus ja Aurinko laskee länteen). 1970-luvun Kärki-hittejä edustavat Jos vielä oot vapaa ja Anna kaikkien kukkien kukkia. 1960-luvun tangobuumin aikana syntyneitä lukuisia tangoja ei ole tällä albumilla lainkaan. Niitä sivuaa ainoastaan Rakkauden rikkaus, joka itse asiassa alun perin oli beguine, vaikka siitä on levytetty myös lukuisia tangoversioita. Albumille valittujen laulujen sanoituksista selvästi suurin osa on Reino Helismaan käsialaa (peräti 11 laulua / 17:stä). Muita sanoituksia ovat kirjoittaneet Kerttu Mustonen (3 laulua) sekä Kullervo, Juha Vainio ja Vexi Salmi (kultakin yksi sanoitus).

Toivo Kärki muistoissamme -albumi kirvoitti aikoinaan lehtiarvosteluissa ristiriitaista palautetta. Kalervo Kärki on luonnehtinut, että levyn kokonaisuus on epätasainen, mutta mukana on "useitakin hienoja, jopa loistavia" esityksiä. Kalervo Kärki on Toivo Kärki -teoksessaan referoinut muutamia albumin arvosteluja sanomalehdistä. Kritiikkiä herätti ennen kaikkea joidenkin levytysten 90-luvun "kolkko" soundi. Esimerkiksi Pirkko Kotirinta moitti joidenkin laulujen sovitusten olevan mekaanisia ja kylmänä kaikuvia. Myös Seppo Rothin arvostelun mukaan "pahiten karahdetaan kivelle, kun on lähdetty 'modernisoimaan' Kärkeä, pakottamaan hänen säveliään uusiin tyylilajeihin". (Kärki 2015, 873–874) Kalervo Kärjen referaateista ja sitaatinpätkistä ei selviä tarkemmin, mitkä levytykset eivät olleet arvostelijoiden mieleen, mutta mahdollisesti voisi kuvitella, että esimerkiksi Timo Turpeisen ja Taneli Mäkelän levytysten konevoittoiset sovitukset olisivat innoittaneet moiseen kritiikkiin. On toki myös täysin mahdollista, että Ressu Redfordin esitys R.E.L.S.-sovituksineen on ollut arvostelijoille liian nykyaikainen, mutta ainakin omasta mielestäni tuossa esityksessä laulun päivittäminen 90-luvun soundeihin on onnistunut. Kehuja arvosteluissa sen sijaan saivat esitykset, joissa on hyödynnetty runsaasti soittajia. Kalervo Kärki mainitsee, kuinka joissakin levytyksissä on käytetty isoa orkesteria, mikä oli tuon ajan iskelmätuotannossa suorastaan "ylellisyyttä". (Kärki 2015, 873) Seppo Rothin arvostelu nostaa myös esille, että joissakin versioissa käytetään kummallisen hitaita tempoja. "Poissa on rillumarei-ajan huoleton eteenpäinmeno. [- -] Jännää sinänsä, että uusversioijat hieman hyljeksivät rillumarei-kautta. Ehkä se ei oikein sovi arvokkaaseen muisteluun." (Kärki 2015, 874) Rothin arvio osuu oikeaan. Esimerkiksi Lauluni aiheet, joka on Rautavaaran esittämänä konstailematon ja nopeatempoinen, Turpeisen versio on siihen verrattuna laahaava ja raskaasti sovitettu. Myös esimerkiksi Liljankukka ja Siks' oon mä suruinen ovat modernisoidut arvokkaiksi balladeiksi. Eräänlaista tukkilaisromantiikkaa tihkuva Kaksi vanhaa tukkijätkääkin kuulostaa Tapani Kansan esittämänä paljon totisemmalta kuin alkuperäinen levytys. Myös Hectorin Kulkurin iltatähti – niin hieno versio kuin onkin – on huomattavasti hidastempoisempi ja vakavampi kuin laulun ensimmäiset valssina esitetyt levytykset.

Toivo Kärki muistoissamme nousi lokakuun toisella viikolla Suomen albumilistan sijalle 33. Albumi viihtyi listalla kahdeksan viikkoa, nousten parhaimmillaan sijalle 12, mikä ei ollut lainkaan huono saavutus ei-ajankohtaiselta iskelmäalbumilta.

Lähteet

Kirjallisuuslähteet:

Kärki Kalervo (2015) Sydämeni sävel – Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa. Mediapinta.

Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas. WSOY, Helsinki.

Niiniluoto Maarit (1982) Toivo Kärki – Siks' oon mä suruinen. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.

Salmi Vexi (2002) Kari Tapio – Olen suomalainen. WSOY, Helsinki.

Verkkolähteet:

Kaivanto Petri: Timo Turpeinen – Turbokultakurkku Karjalasta. Selvis-lehti 4/2014. (Verkkolinkki)

Nissilä Pekka: Luontevuus on biisinteossa tärkeintä. Selvis-lehti 04/2007. (Verkkolinkki)

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Doktár Maj-Lis. Katri Helena: 20 suosikkia – Anna mulle tähtitaivas (Fazer, 1997).

Harma Heikki, "Hector": Helismaan pikajuna (Mirandos, 2001).

Salmi Vexi. 20 suosikkia – Sanat: Vexi Salmi (Warner, 1999).

Salmi Vexi. Toivo Kärki: Suuri suomalainen säveltäjämestari – Romantiikkaa (Warner, 2005).

Aiheesta muualla

Peltonen Matti (toim.) (1996) Rillumarei ja valistus – Kulttuurikahakoita 1950-luvun Suomessa. Suomen historiallinen seura, Helsinki.

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt sekä Suomen albumilistat.