6. syyskuuta 2019

Antti Tuisku – En kommentoi (Warner / Hyökyaalto Records, 2015)

Antti Tuisku palaa tauolta julkisuuteen tänään oman Vain elämää All Stars -jaksonsa myötä. Tuisku toistaa mielellään narratiivia, jonka mukaan hänen urallaan jokseenkin kaikki oli pielessä, kunnes keväällä 2015 julkaistu En kommentoi -albumi pelasti hänet. Kieltämättä menestyslevyn ansiosta Antti Tuiskun suosio ja ennen kaikkea arvostus nousi uusiin sfääreihin. Uudenlaisen ja modernin albumin myötä Antti Tuisku vapautui kaikista sapluunoista, joihin hänet oli vuosien varrella yritetty mahduttaa.

Tosi-tv rantautui vuosituhannen vaihduttua Suomeen. Nuorekas ja rempseä kotimainen matkailuaiheinen kilpailuohjelma Far out esitteli keväällä 2001 suurelle yleisölle uuden sukupolven mediapersoonat Jaana Pelkosen, Tuomas Enbusken ja Wallu Valpion. Ohjelmassa keekoilleet Tatu ja Eeka kuuluvat olennaisena osana tietyn ikäluokan sukupolvikokemukseen. Samoihin aikoihin MTV3 alkoi lähettää Selviytyjiä, jota on useassa yhteydessä luonnehdittu tosi-tv:n läpimurtosarjaksi.

Tosi-tv levisi nopeasti kaikenlaisiin mahdollisiin ohjelmatyyppeihin, myös musiikkiaiheisiin ohjelmiin. Vuonna 2001 MTV3 järjesti viimeisen kerran perinteisen Syksyn sävel -kilpailun. Vanhanaikainen iskelmämusiikkiin keskittyvä ohjelma ei enää houkutellut mainostajia entiseen malliin. Syksyn sävelen sijaan MTV3 alkoi satsata uudenlaisiin musiikkiohjelmiin. Syksyllä 2002 kanavalla pyöri kykykilpailu Popstars, jossa kuka tahansa sai hakeutua tyttöbändin jäseneksi. Popstars oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Syksyllä 2003 tasavalta kohisi, kun Suomessa alkoi Pop Idolin – eli suomalaisittain Idolsin – ensimmäinen tuotantokausi. Kaikille kansalaisille tarjottiin mahdollisuus pyrkiä poptähdeksi.

2010-luvun surkuhupaisia Idolseja seuratessa (kuka osaa luetella pari viimeisintä Idols-voittajaa?) voi olla vaikea hahmottaa, kuinka merkittävä ja vallankumouksellinen ilmiö ensimmäinen Idols aikoinaan olikaan. Idols oli mediatapaus, joka lävisti kaikki kansankerrokset. Niin koulujen välitunneilla kuin maakuntien huoltoasemien kahviparlamenteissa vaihdettiin ajatuksia Idolsista. Aluksi koelauluvaiheessa kohua herättivät tuomariston ilkeämieliset ja julmat kommentit. Lähetysten perusteella monet poistuivat raadin luota nöyryytettyinä kyyneleet silmissä. Ohjelmaa myös syytettiin epäeettisyydestä, koska siinä päästettiin arvostelukyvyttömät ihmiset nolaamaan itsensä miljoonayleisön silmissä. Brittityylinen suorapuheinen tosi-tv oli verrattain tuore ilmiö, joten Suomessa ei ollut totuttu tylyyn ilkeilytelevisioon, jossa itketetään tavallisia kansalaisia. Idols-tuomariston ilmaisutyyli kirvoitti lööpin jos toisenkin ja aiheesta keskusteltiin kiivaasti muun muassa Susanne Päivärinnan emännöimässä keskusteluohjelmassa. Toisaalta koelaulujaksojen kohdalla katsojat eivät välttämättä ymmärtäneet, ettei Idolsissa ollut kyse koulun laulukokeesta ja palautteen antamisesta, vaan ohjelmasta, jossa aidosti pyrittiin etsimään potentiaalista eturivin poptähteä. Joka tapauksessa keskustelu kävi kuumana ja katsojaluvut olivat korkeita.

Kilpailun edetessä ammattimaisempaan vaiheeseen, eräät kilpailijat alkoivat herättää suoranaista fanihysteriaa. Nuorison sydämet valloitti etenkin Antti Tuisku, 19-vuotias Siwan kassa Rovaniemeltä. Vuodenvaihteessa 2003–2004 nettiin perustettiin lukuisia fanisivuja, joissa ihailijat tunnustivat rakkautensa tälle suklaasilmäiselle miehenalulle. Idolsin finaalivaiheen suorissa lähetyksissä yleisön joukossa nähtiin lukuisia Antille askarreltuja plakaatteja ja kylttejä.

Antti Tuisku sijoittui Idolsissa kolmanneksi. Vokalisteina vihoviimeiseen finaalilähetykseen yltäneet Hanna Pakarinen ja Jani Wickholm olivat kieltämättä Tuiskua lahjakkaampia. Ensimmäistä Idolsia ei seurannut ainoastaan nuoriso, ja varttuneempiin katsojiin Pakarinen ja Wickholm vetosivat enemmän.

Idolsin ensimmäinen tuotantokausi oli eittämättä Suomen merkittävimpiä viihdetapahtumia vuosien 2003 ja 2004 vaihteessa. Tähtien nimikirjoituksia jonotettiin kauppakeskuksissa satojen metrien pituisissa jonoissa. Tuomariston sutkautuksista – myös niistä positiivisista – muodostui lentäviä lauseita: Nanna Mikkosen "sä kosketit mua" jäi elämään. Vanhan liiton veteraani Jukka Kuoppamäki kirjoitti Mikkosen inspiroimana laulun Sä kosketit mua (2006). Idols-finaalissa tammikuussa 2004 annettiin yli 713 000 ääntä – erittäin merkittävä saavutus yhtään missään yleisöäänestyksessä. Ensimmäisen kauden suurenmoisuudesta voi saada jonkinlaisen aavistuksen Oskari Onnisen kirjoituksesta. Joulukuussa 2018 hän analysoi Helsingin Sanomissa kykykilpailun alamäkeä:
"Ohjelmat eivät enää luo ilmiöitä; turha kuvitella, että enää kysyttäisiin 'Jani vai Hanna, Hanna vai Jani', kuten koko Suomen kansa tuntui tekevän 15 vuotta sitten." (Helsingin Sanomat 26.12.2018)
Idols-finaalin kärkikaksikosta kohistiin kuin presidentinvaalien toisen kierroksen ehdokkaista. Kyllä lapsukaiset, ennen kuningas Sauli I:tä Suomessa on ollut sellaisiakin.

Levy-yhtiö BMG tarjosi levytyssopimukset Idolsin kärkikolmikoon sijoittuneille. Huhtikuussa 2004 julkaistiin Tuiskun ensimmäinen single En halua tietää ja myöhemmin keväällä hänen debyyttialbuminsa Ensimmäinen, joka nousi albumilistan ykköseksi.

Antti Tuisku edusti uudenlaista miesartistin tyyppiä kotimaisen kevyen musiikin kentällä. Suomen musiikkimarkkinat eivät olleet otollisia miespuolisille popidoleille. Ennen Antti Tuiskua ei ollut oikein ketään, jota olisi voinut luonnehtia luontevasti vaikkapa Suomen Justin Timberlakeksi. Idols-tuomarina toiminut Asko Kallonen on kertonut Antti Tuiskun elämäkerrassa Antti Tapani (2018) ensireaktionsa olleen "vau, tämmösiä popstaroja oikeasti löytyy Suomesta".
Asko Kallonen: "Siihen aikaan alalle pyrkineet ihmiset pohjasivat joko iskelmän tai rockin liturgiaan. Harvassa olivat tyypit, joiden lempibändi on Backstreet Boys." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 65)
Idols herätti luonnollisesti ärtymystä autenttisissa musiikkipiireissä. Arvostelijoiden mukaan Idols-tähdet olivat levy-yhtiöiden ohjailtavissa olevia tuotteita, markkinointikoneiston pikaruokaa, jolla pyritään saavuttamaan hetkellisesti kaupallisia pikavoittoja ilman minkäänlaisia musiikillisia ambitioita. Idols-kilpailijat ovatkin vuosien saatossa joutuneet tekemään työtä karistaakseen Idols-leiman harteiltaan. He ovat kohdanneet rajuja ennakkoasenteita, joissa heidät on leimattu tosi-tv-tähdiksi, minkä vuoksi heitä ei ole varauksettomasti kelpuutettu oikeiden muusikoiden joukkoon. Tähdet ovat vakuutelleet tekevänsä musiikkia suurella sydämellä, vaikka ovatkin nousseet julkisuuteen kaupallisen "pikakaistan" kautta. Vielä 2015 Antti Tuiskun Vain elämää -jaksossa (siinä ensimmäisessä) konkari Pave Maijanen pahoitteli ennakkoluulojaan: hänkin oli pitkään mieltänyt Antti Tuiskun "tuotteeksi" eikä ollut lainkaan ymmärtänyt, kuinka kunnianhimoisesti Tuisku suhtautuu musiikin tekemiseen ja visionäärisesti hän pyrkii kehittämään uraansa ja ammattitaitoaan.

Antti Tuiskun kohdalla kritiikki ei ikävä kyllä jäänyt ainoastaan siihen, että hänet olisi haukuttu muoviseksi Idols-tuotteeksi. Suomen oloissa uudenlainen popidoli herätti voimakkaita reaktioita puolesta ja vastaan. Pikkutyttöjen hysterian ohella Antti Tuiskun olemus sai monet äijät raivostumaan. Suomalaisten miespuolisten laulajien profiili oli ollut perinteisesti maskuliinisempi. Tuisku vannoi tanssittavan popmusiikin nimiin. Musiikkityylin, joka oli perinteisesti mielletty jossain määrin feminiiniseksi. Suomalainen mieslaulaja sai esittää kernaasti rähinärokkia, itse kirjoittamiaan laulelmia kitaralla säestäen tai sitten täysin rehellistä iskelmää. Tanssipopin nimeen vannova miesartisti oli Suomen oloissa kummajainen. Varsinkin Antti Tuisku, joka vielä tanssi ja satsasi koreografioihin. Vuonna 2013 Antti Tuisku pohdiskelikin kappaleessaan Mies "hei kerro, kuinka ollaan mies / kuinka se oikein ansaitaan".

Antti Tuiskun Wikipedia-artikkeliin käytiin jatkuvasti lisäilemässä lauseita, joissa spekuloitiin hänen seksuaalista suuntautumistaan. "Hän ei ole tiedettävästi koskaan seurustellut naisen kanssa" ynnä muuta sontaa. Henkinen ilmapiiri Suomessa on muuttunut noista ajoista huomattavasti. Edellisellä vuosikymmenellä oli vielä täysin yleistä, että pelkkä oletus, ettei Antti Tuisku välttämättä olisikaan heteroseksuaali – koska hän ei vastaa mielikuvaa perinteisestä suomalaisesta heterojuntturasta – riitti monien mielestä perustelluksi syyksi väheksyä hänen artistiuttaan. Samalla tavalla Jari Sillanpäätäkin pyrittiin vähättelemään ja asettamaan outoon valoon ennen kuin hän tuli julkisesti kaapista. Ennen ei todellakaan ole ollut aina paremmin.

Kesällä 2004 Antti Tuiskun esiintyminen Helsinki-päivän konsertissa keskeytyi, kun lavalle heitettiin pulloja. Kaikkien aikojen limbo on ollut Virpi Salmen murskaavat levyarvostelut NYT-liitteessä Antti Tuiskun syksyllä 2006 ilmestyneistä albumeista New York ja Rovaniemi. Tarkoitushakuisen mediarepresentaation tavoitteena ei ole ollut mitään rakentavaa: kirjoittaja positioi itsensä eliittiin haukkumalla ala-arvoisesti kaupallisesti menestyneen artistin ja pahoittamalla hänen nuorten faniensa mielet. Virpi Salmi muun muassa kirjoitti, että Rovaniemi-albumin Lämpö on "Suomen huonoin biisi ikinä". En tiedä, kuinka kirjoittaja on onnistunut kuulemaan kaikki mahdolliset Suomessa koskaan äänitetyt kappaleet, mutta mielestäni hän voisi esimerkiksi kuunnella jokaisen tämän blogin Suomidiskotärpit-juttusarjassa (#1, #2, #3, #4) esitellyn kappaleen ja kertoa sen jälkeen käsi sydämellä onko hän tosiaan vieläkin samaa mieltä. Uskaltaisin kuitenkin veikata, että Antti Tuiskun uusimman suosion myötä Virpi Salmenkin takki on kääntynyt – kuten niin monen muunkin suomalaisen.

Kaikista negatiivisista lieveilmiöistä huolimatta Asko Kallonen on todennut viisaasti Tuiskun merkityksestä ja suosiosta:
Asko Kallonen: "Yksi hyvä suosion mittari on myös se, kuinka paljon artistia vihataan. Silloin tuntui, että joka toinen suomalainen yli 35-vuotias valkoinen heteromies tuli sanomaan, että on se saatanan Antti Tuisku sitten kauhee. Mitä siitä voi päätellä? Sen, että jos Antti Tuiskua vihataan niin paljon, se tekee jotain tosi oikein." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 66)
Suosikkibloggarini Klaus Laitinmäki on kirjoittanut Hulivilipoika-blogiinsa upean artikkelin aiheesta erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa. Kirjoitus tarjoaa erinomaisen kehyskertomuksen Antti Tuiskun levytysurasta: vähitellen albumi albumilta laulujen sanoituksissa alkaa kuulua yhä enemmän Antti Tuiskun oma ääni.

Kuten Hulivilipoika-blogissa on ilmaistu: "Kahdella ensimmäisellä levyllään – Ensimmäinen (2004) ja Antti Tuisku (2005) – Tuisku teki vielä sitä, mitä häneltä teini-idolina odotettiinkin." Uransa alkuvaiheessa Tuisku on ollut lähimpänä sitä, mistä monet ovat häntä kritisoineet: kaupallinen tuote, jonka tarkoituksena on tuoda pikkutyttöjen viikkorahat levy-yhtiön kassaan.

Vuonna 2006 Antti Tuisku vaihtoi levy-yhtiötä. Hän jätti BMG:n ja seurasi Asko Kallosta uuteen HMC – Helsinki Music Company -levy-yhtiöön. Irtioton myötä Antti Tuiskun musiikissa alkoi kuulua enemmän hänen omat näkemyksensä ja musiikkimieltymyksensä. Etenkin New York -albumi (2006) on ollut jossain määrin uraauurtava pioneerityö: albumi oli ilmiselvä yritys luoda suomalaisin voimin varteenotettavaa modernia tanssimusiikkia. Toki Suomessa oli ollut dance-esiintyjiä ennenkin – etenkin dancen kulta-aikana 1990-luvulla, jolloin aikakoneet ja movetronit myivät huikeita lukemia – mutta 2000-luvulla dance oli ajautunut kotimaan musiikkimarkkinoilla marginaaliin, joten Antti Tuisku teki albumillaan omanlaisensa avauksen: eturivin poptähti pyrki tuomaan tanssipopin jälleen osaksi valtavirtaa. Harvinaista täällä Pohjolan perukoilla. Suomalaiset äijät eivät tietenkään dancen päälle ymmärtäneet, mutta ainakin itse muistan elävästi Antti Tuiskun kuuntelijakunnan laajentuneen näihin aikoihin. Hänestä innostuivat muutkin kuin esipuberteettiset tytöt. Jouluna 2006 Antti Tuiskun New York -levyä saattoi toivoa lahjaksi perheen kouluikäisen tytön lisäksi miesystävänsä kanssa asusteleva setä...

Seuraavilla albumeilla Tuiskun laulujen sanoitukset heijastivat hänen omia elämänkokemuksiaan. Levyillä Hengitän (2009), Kaunis kaaos (2010) ja Toisenlainen tie (2013) Antti Tuisku ei ollut enää millään tavalla koneiston "tusinatuote", jolle tarjotaan valmiita tuotoksia, jotka olisi voinut esittää periaatteessa kuka tahansa. Laulujen sanoitukset räätälöitiin varta vasten häntä varten ja Antti Tuisku osallistui itsekin sanoitusten kirjoittamiseen. Hulivilipoika-blogin artikkelissa kerrotaan Antti Tuiskun laulavan näillä albumeilla muun muassa erilaisuuden hahmottamisesta ja hyväksymisestä, poikkeavasta elämäntyylistä sekä sisäistettyjen odotusten ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Tuiskun tuotannossa toistuvana teemana on itsensä hyväksyminen, vaikka oma elämäntyyli ei täyttäisikään ulkopuolisten asettamia normeja. Myös henkimaailman asiat olivat tämän aikakauden lauluissa läsnä. Näillä kolmella albumilla Antti Tuiskusta pyrittiin muovaamaan "koko kansan Antti", jonka tarinoita voivat kuunnella muutkin kuin nuoret tytöt tai yökerhojen tanssilattioiden travoltat.

Antti Tuisku on jatkuvasti jaksanut jankuttaa, kuinka hänen uransa oli syöksykierteessä ennen vuonna 2015 ilmestynyttä En kommentoi -albumia. Alamäen käsite on vähintäänkin suhteellinen. Esimerkiksi kaikki Antti Tuiskun levyt ovat myyneet vähintään kultaa – tosin Antti Tapani -elämäkerran mukaan Toisenlainen tie -albumin kohdalla kultalevy perustui ainoastaan levyn painosmääriin. Albumia toimitettiin levykauppoihin kultalevyyn oikeuttavat 10 000 äänitettä mutta todellisuudessa levyjä ostettiin noin 8 000 kappaletta. Antti Tuisku ilmoitti levy-yhtiölle, ettei halua vastaanottaa albumista kultalevyä. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 199–200)

Listablogin Timo Pennanen kirjoitti bloginsa Facebook-sivulle 22. marraskuuta 2017:
"Tänään Hesarissa kirjoitettiin, yleistä narratiivia noudattaen ja pönkittäen, että 'Antti Tuisku pelasti uransa syvästä alhosta modernilla En kommentoi -levyllään ja banaanipantomiimillään'. Kuinkas syvä se Tuiskun alho taas olikaan? En kommentoi -albumin edeltäjä Toisenlainen tie (2013) nousi listakakkoseksi ja vietti Top 50:ssä 21 viikkoa, mikä aikana ennen striimijuuttumista oli oikein mukava saavutus."
Oheisessa linkissä Toisenlainen tie -albumin listamenestys.

Moni artisti ei kehtaisi puhua alamäestä ja syvästä alhosta, mutta Antti Tuisku on kunnianhimoinen ja hänen tavoitteensa olivat paljon korkeammalla. Antti Tuiskun uralla tämä vaihe edustikin ennemmin henkistä lamaannusta kuin kaupallista katastrofia. Antti Tuisku koki uransa polkevan paikallaan, eikä hän saanut levytysmateriaalissaan toteuttaa artistiuttaan haluamallaan tavalla. Tuisku kuunteli kauhistuneena Asko Kallosen näkemystä, jonka mukaan hän oli "popimpi Juha Tapio" (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 200). Antti Tuisku ei nauttinut täydellä sydämellä siitä, että hän levytti totista itseterapiapoppia. Hänhän on eloisa, vauhdikas ja tarvittaessa sopivan ilkikurinen persoona – mutta se ei kuulunut millään tavalla musiikissa. Antti Tuisku oli vakiinnuttanut asemansa kotimaisen kevyen musiikin kentällä – ja esimerkiksi Juuret (2009) ja Hyökyaalto (2010) olivat merkittäviä hittejä – mutta moneen vuoteen hän ei ollut onnistunut räväyttämään kunnolla, eikä hän ollut enää kaikkein ajankohtaisin artisti. Pysyi vakaasti mukana skenessä mutta hinkui eturiviin.
"En ollut luottanut omaan näkemykseeni. – – Musta tuntui, että mulle oli tähän asti tärkeämpää muiden miellyttäminen. En tehnyt musiikkia mun omilla ehdoillani." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 226)
HMC – Helsinki Music Company myytiin Warner Music Finlandille vuosikymmenen vaihteessa. Toisenlainen tie -albumin jälkeen Antti Tuiskun levytyssopimus oli katkolla. Yhteistyötä Warnerin kanssa jatkettiin – tokihan mikä tahansa kilpaileva levy-yhtiö olisi ottanut mielellään Antti Tuiskun rosteriinsa – mutta näkemyksellinen artisti tähdensi haluavansa vastaisuudessa tehdä musiikkia uudella reseptillä uusien ihmisten kanssa. Seuraavan albumin valmistamiseen hän toivoi saavansa vapaat kädet ja mielellään mahdollisimman vähän levy-yhtiön kontrollointia ja ulkopuolista ohjausta. Antti Tuiskun uralla käännettiin uusi sivu. Pitkä yhteistyö Asko Kallosen kanssa päättyi yhteisymmärryksessä. Kallosen tilalle Tuiskun A&R:ksi nimitettiin Kari Hynninen, jonka kanssa Antti oli tosin tehnyt yhteistyötä jo ensimmäisessä levy-yhtiössään Sony BMG:ssä. Uusimmat Warner-levyt on julkaistu Antti Tuiskun omalla Hyökyaalto Records -levymerkillä.

Pian Antti Tuiskun elämään käveli muuan Simo "Jurek" Reunamäki. Miehillä synkkasi välittömästi. Bingo! Antti Tuisku oivalsi Jurekin olevan luova ja innovatiivinen tuottaja, joka vie hänen musiikkinsa uusille urille. Irtiotto sujui suorastaan luontevasti: Jurek kun on avoimesti ilmaissut, ettei häntä ollut oikein koskaan kiinnostanut Antti Tuiskun kappaleet. (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 217–219) Antti Tuiskun uuden suurmenestyksen seurauksena Jurekista on tullut Suomen tämän hetken suosituimpia ja työllistetyimpiä musiikkituottajia. En kommentoi -albumin esipuheeseen Antti Tuisku on kirjoittanut tuottajavelhostaan seuraavasti:
"Haluan ensiksi kiittää tästä levystä tuottajaani Jurekia, joka omalla huikealla ammattitaidollaan ja rohkeudellaan sai mut jälleen kerran oppimaan jotain uutta ja tulemaan pois omalta mukavuusalueeltani. En muista milloin musan tekeminen on tuntunut näin mahtavalta!"
Nykyään miltei kaikki popmusiikki suunnitellaan ah-niin-muodikkailla biisileireillä. Jurek, Antti Tuisku ja hänen pitkäaikainen muusikkoystävänsä Kalle Lindroth suuntasivat Lappiin biisileirille. Ilmeisen levottomissa tunnelmissa syntyivät tulevan En kommentoi -albumin kappaleista Veli, Keinutaan ja Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen. Kun Veli oli saatu valmiiksi, biisileiriläiset hihkuivat intoa: nyt on syntymässä jotain todella suurta ja mahtavaa. Vähänpä tiesivät, sillä paljon suurempia hittejä oli vielä tulossa, ja lopulta Veli jäi ainoastaan albumiraidaksi. Kappale sai inspiraationsa Antti Tuiskun ja Kalle Lindrothin pitkästä ystävyydestä. Muutama vuosi sitten netin keskustelufoorumeilla kohistiin, kun Lindroth meni naimisiin – vuosikausia velloneet spekulaatiot Tuiskun ja hänen parisuhteesta eivät pitäneetkään paikkansa. Itse asiassa Lindrothin ansiosta Antti ja Jurek tutustuivat toisiinsa.

Antti Tapani -kirjassa tuodaan paikoitellen esille hivenen jälkiviisaasti ja teleologisesti, kuinka tavoitteena oli saada aikaiseksi levy, joka nostaisi Antti Tuiskun jälleen Suomen suosituimmaksi poptähdeksi. Lopputulosta tuskin osattiin ennustaa biisileireillä Lapissa, mutta alusta lähtien oli selvää, että musiikkia tehtäisiin aivan toisenlaisella asenteella kuin aikaisemmin. Turvalliselta kultaiselta keskitieltä kurvattaisiin ulos. Tulevalla levyllä Antti Tuiskua ei voisi enää mahduttaa raameihin, joihin hänet oli vuosien saatossa yritetty tunkea: hän ei halunnut olla nuorisoidoli tai koko kansan sovinnainen ja kiiltokuvamainen "popimpi Juha Tapio". Uudella levyllä Antti Tuiskua ei kategorisoitaisi mihinkään olemassaolevaan lokeroon, vaan hän loisi itselleen kokonaan uuden lokeron. Enää Tuisku ei laulaisi anteeksipyydellen, ettei ole onnistunut elämänvalinnoillaan täyttämään muiden odotuksia. Nyt hän on suorasukainen ja itsevarma stara, joka ei pyytele anteeksi keneltäkään, vaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja kehottaa muitakin samaan. Ihan sama mitä muut ihmiset ajattelevat, Blaablaa (En kuule sanaakaan). Aukokaa vain päätänne fiksut jätkät, minulla on luurit korvissa ja kuuntelen täysillä voimabiisiäni. Ihminen on vapaa tekemään mitä itse haluaa, sanovat ulkopuoliset mitä tahansa.

En kommentoi -albumin materiaali syntyi useammalla biisileirillä vuosien 2014 ja 2015 aikana. Joukkoon iloiseen liittyi lauluntekijäpariskunta Aku Rannila ja Saara Törmä, joiden kynästä ovat syntyneet lukuisat 2010-luvun suomipophitit. Antti Tuisku oli tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä jo edellisellä Toisenlainen tie -albumillaan. Myös Rannila ja Törmä nauttivat tilanteesta, jossa lauluja sai kirjoittaa ilman rajoitteita.
Jurek: "Mä olin tuottajana turhautunut siihen, etten päässyt tekemään haluamiani juttuja. Mun sisällä soi ihan erilainen kama kuin mitä olin tehnyt tuottamieni artistien levyille. Mulla oli sellainen henkinen keskari pystyssä. Niin oli myös Saaralla ja Akulla. Ne oli pitkään kirjoittaneet maailmaa syleileviä isoja iskelmähittejä, ja halusivat päästellä vähän höyryjä. Kun Anttikin oli turhautunut omaan kädenlämpöiseen musiikkiinsa, meitä oli lopulta neljä tyyppiä keskarit pystyssä." (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 222)
Tällaisista lähtökohdista on siis syntynyt eräs kotimaisen popmusiikin merkittävimmistä albumeista.

En kommentoi -levyllä rikottiin rajoja monella tavalla. Jurek loihti kappaleisiin vallankumouksellisen modernit soundit, jollaisia ei ollut aikaisemmin kuultu kotimaisella pop-albumilla. Suorastaan avantgardistisiakin piirteitä tavoittavassa soundimaailmassa on monenmoisia luovia ratkaisuja – ei vähiten kokeilevampana lyhyt sämpläys Fröbelin Palikoiden alun perin tutuksi tekemästä Jumppalaulusta Keinutaan-biisissä. Jurekin luoman äänimaailman on luonnehdittu vievän suomalaista popmusiikkia ja -kulttuuria eteenpäin. Arvostelijoiden mukaan ensimmäistä kertaa Suomessa kyettiin tuottamaan täydellisen katu-uskottavaa popmusiikkia.

Albumin sanoitukset ovat ennakkoluulottomia ja erittäin suorapuheisia – ainakin verrattuna Antti Tuiskun aikaisempaan tuotantoon. Lyyrikat eivät ammentaneet siloitellusta iskelmäpoptekstien maailmasta, vaan niissä hyödynnettiin kielenkäyttöä, jollaista esimerkiksi nuoret kaverukset puhuvat arkitilanteissa keskenään. Tekstejä rustaillessa ei ole jääty märehtimään onko jonkin ilmaisun ääneen laulaminen soveliasta tai voiko joku loukkaantua ja pahoittaa mielensä jostain. Uusi Antti Tuisku kehottaa laittamaan "perseen pyörimään" ja kertoo kuinka "sylkee vaihtuu". Nimikkobiisissä En kommentoi on sanastoa, jota harvemmin oli kuultu valtavirran poplyriikassa. Biiseissä Antti Tuisku on parhaimmillaan tai pahimmillaan hävytön ja härski, mutta samalla suorasukaisuus tekee musiikista äärimmäisen rehellistä. Antti Tuisku on vilpitön. En kommentoi -albumi on toki sen vuoksi poikkeuksellisen lystikäs. Niin hulvaton, että Antti Tuisku on kuvaillut levyn fiilistä "kainalopieru"-meiningiksi. Biisileireillä oli ollut riemastuttavan hauskaa, mikä totisesti kuuluu lopputuloksessa.

Laulujen sanoituksissa on monenmoisia metatasoja. Peto on irti muuttuu henkilökohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun DJ:lle tehdään selväksi "sä oot sä ja mie oon Antti Tuisku". Hiton pelkurin voisi tulkita ihmissuhdelauluksi, joka saa omakohtaisia sävyjä, kun laulun loppuvaiheessa todetaan sanoituksen sinän "aina yksin baarissa pyytävän Antti Tuiskua". Sittemmin biisintekijätiimi on valottanut, että laulu on alun perin omistettu niille kyynisille sieluille, jotka eivät julkisesti myönnä pitävänsä Antti Tuiskusta, mutta kuuntelevat silti hänen musiikkiaan salaa. Hei ho paita pois sopii sanomansa puolesta täydellisesti albumille, jonka punaisena lankana on kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä. Biisi vaatii unohtamaan ulkonäköön liittyvät kompleksit, mutta lopussa irtaudutaan ydinsanomasta laulamalla: "elä häpee sun vartaloo, täss on kitarasoolo". Ja sitten alkaa Lasse Sakaran soittama kitarasoolo. Virkistävää vaihtelua konesoundien keskellä.

Entäs kappale nimeltään Saikkuu? (sanat: Jurek, Kalle Lindroth & Saara Törmä)
"Jos työtä, työtä,
työtä teet vielä enemmän
saat superhyvän elämän
joskus myöhemmin.
Joten paina, paina
paina joka päivä pidempään
ja kyllä sua kiitetään
saat suuren mitalin.
Nyt nöyränä tee mitä
muut susta vaatii"
Mitä tästä kaikesta raatamisesta lopulta seuraa? Viikonloppuisin saa nollata jonottamalla yökerhoon ja lopulta saa palkinnoksi saikkuu. Näin viiltävällä ironialla heivataan hiiteen protestanttinen etiikka, luterilainen työmoraali ja suomalaisten mielenlaatuun syvälle juurtunut työn eetos. Laulu opettaa, ettei kannata luottaa sitku-elämän koittamiseen. Elämäänsä ei pidä tuhlata siihen, että stressaa itsensä kuoliaaksi. Ehkäpä huonon omantunnon ei tarvitsisi kolkuttaa joka kerta, kun ei kykene täydelliseen työsuoritukseen. Ja mitäpä jos ihmisen arvo ei olisikaan kiinni siitä, kuinka hyvin on "menestynyt" elämässä. Piristävää kuultavaa näinä aikoina, jolloin ihmisten oletetaan toistavan iänikuista menestysjargonia, jossa jopa burn outit kuuluisi kääntää voitoiksi "kasvattavina kokemuksina".

Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen on ihmissuhdelaulu uudenlaisesta perspektiivistä. Saara Törmä oli edellisenä vuonna sanoittanut Jari Sillanpäälle suurhitin Sinä ansaitset kultaa. Sanoitus herätti huomiota, koska siinä käsiteltiin parisuhdetta ja sen päättymistä iskelmätekstille epätyypillisestä näkökulmasta. Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen menee tavanomaisen lähestymistavan rikkomisessa vielä pidemmälle. Laulun kertoja kuvaa tunnetta, jossa haluaa tuhota ihastuksensa nykyisen parisuhteen. Sairaalloinenkin mustasukkaisuus lienee yleinen tunne, jota harvemmin on käsitelty poplyriikan keinoin yhtä rehellisesti.

2010-luvulla poplaulajat ja hip hop -artistit ovat eläneet pyhässä liitossa. Ilmiön vastustajat menettivät pelin viimeistään siinä vaiheessa, kun Jari Sillanpään Malagaan (2014) sisälsi hip hop feattauksen. Antti Tuisku eli trendien harjalla, joten En kommentoi -albumilla vierailevat VilleGalle (biisissä Keinutaan) ja Mikael Gabriel (Veli) – hämmästyttävää kyllä, Mikael Gabriel on saanut luvan esiintyä Warnerin albumilla, vaikka hän olikin ja onkin Universalin artisti. Jotain Antti Tuiskun asemasta pre En kommentoi -aikakautta kuvastaa Ilta-Sanomien referoimat VilleGallen reaktiot, kun häntä pyydettiin mukaan Antti Tuiskun levytykseen:
"Se oli hauska juttu mullekin, kun Antti Tuisku ei ollut tullut vielä takaisin ja kysyitte mua vierailemaan. Olin vähän, että Antti Tuisku on silleen, no... Sos, en tiedä, räppipiireissä ja tälleen... En ensin uskaltanut kertoa meidän Jarelle tuosta yhtään mitään."
Nykyään kenelle tahansa hip hop -esiintyjälle olisi vain kunnia-asia saada vierailla Suomen ykköspopparin biisillä.

Antti Tuisku ravisteli imagoaan perusteellisesti kaikilla rintamilla. Peto on irti valikoitiin ensimmäiseksi maistiaiseksi albumilta. Kappaleen musiikkivideon ideoivat sisarukset Cristal Snow ja Viivi Huuska. Aikaisemmin esimerkiksi Juuret-musiikkivideolla Antti Tuisku oli pyöräillyt kiltisti pois kaupungista jylhiin luonnonmaisemiin. Hyökyaalto-videolla hytkyttiin tanssiryhmän kanssa. Peto on irti -videon tematiikka oli... noh... toisenlaista. Musiikkivideolla esiteltiin myös uudistuneen Antti Tuiskun tavaramerkki: banaani.

Peto on irti julkaistiin 20. helmikuuta 2015. Levy-yhtiössä kappaletta oli pidetty riskinä ensimmäiseksi singlejulkaisuksi. Antti Tuiskun entinen tuottaja Asko Kallonen oli uumoillut, että biisi joko floppaa täysin tai siitä tulee tosi iso (Tuisku, Aro & Vanha-Majamaa 2018, 243). Kappale saikin yleisöltä aluksi erittäin ristiriitaisen vastaanoton. Nuoriso oli hämillään ja kolmekymppiset yrittivät selittää, että sellaista se voi olla kauheimmillaan, kun vanhat ja väsyneet suuntaavat arkiviikon päätteeksi irrottelemaan yökerhoon. Lopulta alun hämmennys vaihtui kuitenkin innostukseen. Biisi on hölmö mutta röyhkeä – ja sen vuoksi juuri niin kutkuttava. Peto on irti sai rutkasti lisää julkisuutta, kun Antti Tuisku esitti sen lauantain prime timessa Uuden Musiikin Kilpailussa väliaikanumerona. Sosiaalinen media räjähti ja Antti Tuisku varasti show'n. Euroviisuehdokkaat jäivät varjoon. Ja vaikka Antti Tuisku tekikin uutta tuotantoa puhtaalta pöydältä, tavallaan Peto on irti -kappaleessa ympyrä sulkeutui. Anttiahan oli kutsuttu Pedoksi jo Idols-aikoina.

Peto on irti -kappaleen julkaiseminen ensimmäisenä singlenä ilmensi musiikkiteollisuuden muutosta. Biisi ei ollut radioystävällinen, mutta suoratoistopalveluiden aikana sillä ei ollut enää merkitystä. Aikaisemmin radiosoitto oli ollut suorastaan poptähtien elinehto. 2010-luvun puolivälissä ihmiset kuuntelevat musiikkinsa yhä enemmän esimerkiksi Spotifysta tai YouTubesta: juuri nämä foorumit mahdollistivat Peto on irti -kappaleen nousemisen hitiksi – aina latauslistan ykköseksi asti. Listablogin Timo Pennanen on havainnoinutkin, ettei En kommentoi -menestysalbumi poikinut yhtäkään Top 10 -radiohittiä. Laulut nousivat suurmenestyksiksi ilman radiosoittoakin.

Blaablaa (En kuule sanaakaan) julkaistiin toisena singlenä huhtikuussa 2015. Antti Tuisku paljasti Iltalehden haastattelussa, että ensimmäinen revittelysinglen vastapainoksi haluttiin julkaista vakavampi kappale: "Peto on irti -sinkun jälkeen jotkut olivat järkyttyneitä siitä, missä on se Antti, jolla on isoja ajatuksia. Siksi halusin julkaista Blaablaan kakkossinkkuna." Lauri Laukkasen ja Matias Koskisen ohjaama Blaablaa (En kuule sanaakaan) -musiikkivideo kuvattiin Thaimaassa. Oheisessa Iltalehden jutussa Antti Tuisku kertoo albumin kaikkien kappaleiden taustatarinat. Niitä ei liene hedelmällistä toistaa tässä.

En kommentoi -albumi julkaistiin toukokuun 22. päivä. Uudenlainen Antti Tuisku kirvoitti uudenlaisia reaktioita. Kriitikot kehuivat ennakkoluulottomasti tuotettua levyä. Helsingin Sanomien Ilkka Mattila kirjoitti Tuiskun "tehneen uransa parhaan levyn vasta nyt":
"Tähän asti Tuisku on ollut persoonana musiikkiaan mieleenpainuvampi. En kommentoi -levyllä on löytynyt oiva tasapaino tutun, vähän totisen sekä romanttisen ja uuden, itsevarman, nokkelan ja aikuisemman Tuiskun välillä." (Helsingin Sanomat 27.5.2015)
Soundin Eero Tarmo luonnehti kontrastia aikaisempaan:
"Kymmenennellä En kommentoi -studioalbumillaan entinen koko perheen poju soutaa ennenkuulumattoman eroottisilla vesillä – lyriikoissa vaihdetaan sylkeä, vaakamambataan ja puntaroidaan mimmien pantavuutta. Myös artistimme yllä leijuvalla homo–hetero-mystiikalla leikitellään."
Arvioissa toisteltiin, kuinka albumilla esiintyy vapautuneempi, rennompi, kypsempi, rosoisempi ja varmempi Antti Tuisku. Aina niin kyyninen Rumbakin kirjoitti muutama vuosi sitten, että "levyn ympärille ladattu uhkapeli onnistui: Tuiskusta tuli ehkä ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä Poptähti isolla p:llä Suomessa".

Asiantuntevimman arvostelun kirjoitti Aki Lehti, joka antoi albumille arvosanaksi 5/5. Arvostelu kuvastaa oivaltavasti, kuinka albumi muutti kriitikoiden suhtautumista Antti Tuiskuun.
"Maailma vuonna 2015 osaa olla välillä myös omituisen hieno paikka. Antti Tuisku on nimittäin tehnyt vuoden parhaan suomenkielisen pop-levyn. Albumin jota mukamas maailman parhaan maun omaavan musiikinharrastajan tai yleensä aina väärässä olevan kriitikonkaan ei tarvitse kuunnella vain salaa kotona tai ironian taakse piiloutuen.
En kommentoi on rehellinen, uskalias ja kaikille laulajaa aiemmin mollanneille hymyillen keskisormea näyttävä pop-ilottelu. Sillä Tuisku tekee vihdoinkin ihan mitä lystää omalla tyylillään, pitää hauskaa, on itseironinen ja kehottaa kuulijoitaan samaan. Poissa on se vielä edellisellä Toisenlainen tie -levyllä laulanut Tuisku, joka yritti parhaansa mukaan todistaa olevansa vakavasti otettava artisti. Elämän suuria kysymyksiä pohtimalla moinen ei onnistunut, mutta En kommentoi -albumin höpsismin avulla asia tulee selväksi.
Tuottaja Jurek eli Simo Reunamäki on loihtinut levylle ultramodernit konesoundit. Albumilla on äänimaailmoja ja sovitusratkaisuja, joita ei suomalaisessa valtavirran popissa ole tähän mennessä taidettu juurikaan kuulla."
Pitkä sitaatti mutta täyttä asiaa – tämän tyhjentävämmin tuskin olisin osannut ilmaista En kommentoi -albumin syvimmän olemuksen.

Arvostelijat kirjoittivat albumista suopeasti ja suuri yleisö söi Antti Tuiskun kädestä. En kommentoi -albumi ylsi välittömästi albumilistan ykköseksi. Tietenkin näinä striimiaikoina albumilistan sijoituksilla ei ole samanlaista merkitystä kuin fyysisten äänitteiden aikana. Yksittäisten kappaleiden kuuntelumäärät suoratoistopalveluissa vaikuttavat koko albumin listamenestykseen. Siitäkin huolimatta Antti Tuiskun listasijoituksia tutkittaessa En kommentoi -albumin suosio ällistyttää. "Listaviikkoja" on kertynyt kaikkiaan 173. Listaykköseksi En kommentoi noteerattiin yhdeksänä viikkona. Albumin kestävyydestä kertonee jotain, että vuosien saatossa se nousi aina vähän väliä uudestaan kärkisijoituksille. (Albumin listamenestys katsottavissa IFPIn sivuilta.)

Biisien striimilukemat ovat huikeita: esimerkiksi Spotifyssa Hiton pelkuri on saavuttanut tätä kirjoittaessa 3,5 miljoonaa kuuntelua, nimikkobiisi En kommentoi 3,9 miljoonaa kuuntelua, Blaablaa (En kuule sanaakaan) 4,1 miljoonaa ja Peto on irti 9,2 miljoonaa kuuntelua. Albumin suurimmaksi hitiksi osoittautui kuitenkin lopulta VilleGallen kanssa esitetty Keinutaan – 15,8 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa, "singlelistan" kakkonen ja striimatuimpien kolmonen. VilleGalle, joka oli aluksi empinyt yhteistyötä Antti Tuiskun kanssa ja kynäillyt oman osuutensa nopealla aikataululla, sai ansioluetteloonsa jälleen valtaisan megahitin. Heinäkuussa 2015 julkaistiin kappaleen musiikkivideo, jonka ohjauksesta vastasi Miro Laiho. Biisintekijätiimi Jurek, Kalle Lindroth ja Antti Tuisku on kertonut, että Keinutaan oli ollut olemassa ensimmäisestä biisileiristä lähtien, mutta se oli hakenut muotoaan koko albumin valmistumisprosessin ajan. Lopulta tiimillä oli välähtänyt, että biisistä voisi tehdä ikään kuin Suomen Macarenan. Biisin suosio on ollut niin valtaisaa, ettei tavoite liene kaukana. Keinutaan tulee jäämään kuluvan vuosikymmenen soundtrackiin ja se tulee olemaan itsestäänselvyys tulevien vuosikymmenien 2010-luvun retronostalgiabileiden soittolistoilla – samalla tavalla kuin Macarena on must kaikissa mahdollisissa ysäribileissä.

Keväällä 2015 ilmestynyt albumi menestyi kaikin puolin loistavasti ja saman vuoden syksyllä Antti Tuisku sai rutkasti lisää valtakunnallista julkisuutta Vain elämää -televisio-ohjelman myötä. Huisin onnistunut päivitys Sata salamaa -euroviisusta osoittautui instant-klassikoksi ja ylsi listaykköseksi. Vicky Rostin alkuperäinen levytys ei ollut aikoinaan noussut listoilla edes kahdenkymmenen parhaan joukkoon.

En kommentoi muokkasi Antti Tuiskun arvostusta kauttaaltaan. 12 vuotta läpimurtonsa jälkeen Antti Tuisku voitti vihdoin ja viimein elämänsä ensimmäiset Emma-palkinnot: hänet palkittiin vuoden miessolistina ja En kommentoi sai tunnustukset vuoden albumina ja vuoden pop-albumina.

Antti Tuiskusta oli tullut popmusiikin suunnannäyttäjä, joka oli mullistanut kotimaisen popilmaisun. Hänestä tuli kiistatta Suomen suosituin poptähti. Suursuosion vanavedessä seurasivat omat konsertit Hartwall Arenassa. Megalomaanisissa spektaakkeleissa heittäytymiskykyinen Antti Tuisku osoitti olevansa showesiintyjänä Suomen ehdoton ykkönen, jonka rinnalle samalle viivalle kukaan ei ole vähään aikaan tunkemassa. Petokesä 2016 vei Antti Tuiskun kaikkien Suomen merkittävimpien festareiden päälavoille. Yleisömäärät olivat huikeita. Antti Tuisku kyseli innostuneelta parikymmentuhatpäiseltä yleisöltä: "Missä te ootte olleet kaikki nää vuodet?" Ei ehkä välttämättä kaikkein tyylitajuisinta, mutta uusi Antti Tuisku on vilpitön ja tekee sitä, mikä sattuu hotsittamaan ja tuntumaan hyvältä.

Suoratoiston aikakaudella perinteinen pitkäsoitto on konseptina menettänyt merkityksensä. Nykyään yhä useammat artistit suosivat tapaa, jossa julkaistaan ainoastaan uusia yksittäisiä kappaleita. Antti Tuisku, Jurek ja kumppanit takoivat raudan ollessa kuumaa: vuonna 2016 ilmestyi kolme uutta laulua Party (papiidipaadi) (tällä kertaa mukana feattaamassa Nikke Ankara), Pyydä multa anteeks kunnolla ja Suurin fani, jotka julkaistiin huhtikuussa 2016 En kommentoi -albumin Deluxe-painoksessa. Tuiskun uudistunutta tyyliä oli jalostettu näillä kolmella vielä pidemmälle: positiivisen palautteen kannustamana entistä itsevarmempi tuotantotiimi antoi palaa entistä rohkeammin. Etenkin sovintoseksin nautinnoista kertova Pyydä multa anteeks kunnolla menestyi listoilla hienosti ja kelpasi radioillekin. Suurin fani -kappaleessa luvataan pysyä rinnalla vaikka kaikki menis perseelleen. Nykyinen Antti Tuisku sanoo ruman sanan niinku se on, mutta kieltämättä täytyy myöntää, ettei sana "perseelleen" solju kovinkaan lyyrisesti. Spotify-aikoina CD-levyt on pyritty ajamaan alas mutta vastaiskuna vinyylit ovat tulleet uudestaan muotiin. En kommentoi Deluxe julkaistiin myös LP-painoksena.

Ääniteteollisuuden uusista toimintatavoista huolimatta Antti Tuiskulta julkaistiin syksyllä 2017 uusi albumikokonaisuus Anatude. Levyllä on kappaleita, jotka tulevat varmasti jäämään pysyvästi Antti Tuiskun repertuaariin, kuten Rahan takii tai Mä hiihdän, mutta kokonaisuutena Anatude tuskin tulee muodostumaan yhtä historialliseksi ja merkittäväksi kuin mullistava En kommentoi.

Vaikka Antti Tuisku tekee nykyään omannäköistään musiikkia vapaasti ilman ulkopuolisten ohjeistusta, hän toisintaa monella tavalla 2010-luvun popkaanonia. Esimerkiksi hänen stailinsa, ulkonäkönsä sekä julkaisujensa layout ja design ovat hyvin samankaltaisia kuin monilla muilla nykyhetken kansainvälisillä popstaroilla.

Antti Tuiskun arvostuksen muutos heijastaa suomalaisen yhteiskunnan ja asenneilmapiirin muuttumista. Uransa alkuvaiheessa Antti Tuisku herätti paljon arvostelua ja vastustusta. Äijät, jotka huokuivat nykyajan muoti-ilmaisua "toksista maskuliinisuutta", eivät voineet sietää eloisaa ja tanssivaa poptähteä. 2010-luvun päättyessä Antti Tuisku uskaltaa olla yhä rohkeammin oma itsensä, ja samalla hänestä on tullut Suomen kansan suuresti rakastama. Aikaisemmilla levyillä hän hillitsi itseään. Ehkä ei olisi tarvinnut tai sitten aika oli vasta tämän vuosikymmenen puolivälissä kypsä särmikkäälle poptähdelle, joka päästeli vapaasti eikä enää sensuroinut itseään. Samoihin aikoihin vastaavanlainen vapautuminen tapahtui Jari Sillanpäälle Rakkaudella merkitty mies -menestysalbumilla (2014). Levy-yhtiö oli empinyt Sillanpään uusia suorasukaisempia kappaleita – mitä hänen perinteiset faninsa mahtavat ajatella. Ei tarvinnut sievistellä. Sillanpään ura lähti huikeaan nousuun.

Suomalaiset ovat entistä avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Antti Tuiskun En kommentoi -albumin hiteistä on tullut kansakunnan yhteistä omaisuutta. Antti Tuiskulla ei ole enää rajattua kohderyhmää. Häntä kuuntelevat eri-ikäiset suomalaiset ympäri maata ja kaikkien sukupuolten edustajat. Antti Tuisku saa värjätä hiuksensa vaikka minkä väriseksi ja tunkea lavalla banaaneja nieluunsa vaikka kuinka eroottisesti. Sellainen ei enää karkota miespuolisia kuuntelijoita. Antti Tuiskun uran johtavana teemana on ollut itsensä hyväksyminen. Aihe korostuu etenkin En kommentoi -albumilla. Hän on konserteissaan pitänyt pitkiä monologeja sen puolesta, että jokainen saisi olla oma itsensä ja kelpaisi sellaisena kuin on. Antti Tuisku on myös opettanut suomalaisia – synkän ja melankolisen suomirokin tai mörököllihevin nimeen vannovaa kansakuntaa – kuuntelemaan iloista ja hulluttelevaa bailumusiikkia.

Samalla Antti Tuisku on vihdoin ja viimein onnistunut takomaan suomalaisten kaaliin, ettei hän ole ainoastaan Idolsin kautta kansan tietoisuuteen noussut tuote, vaan näkemyksellinen taitelija, joka toteuttaa kaikki mahdolliset projektinsa poikkeuksellisen pieteetillä pikkutarkkuutta hipoen. Kuten Matin ja Tepon Matti Ruohonen sanoi muutama päivä sitten Ilta-Sanomien haastattelussa painokkaasti:
"Sanottiin, ettei hänestä ole mihinkään, mutta kundi tiesi että hänessä on potentiaalia ja päätti, että mä näytän. Ja nyt hän on kehittynyt show-artistien ykkösnimeksi."
Taidatkos sen sattuvammin kiteyttää.




Lähteet


Kirjallisuus:


Tuisku Antti, Aro Antti, Vanha-Majamaa Anton (2018) Antti Tapani. WSOY, Helsinki.

CD-julkaisujen kansiteksit:


Tuisku Antti. Antti Tuisku: En kommentoi (Warner Music Finland / Hyökyaalto Records, 2015)

Verkkolähteet ja siteeratut artikkelit:


Hulivilipoika-blogi: ”Et ole sellainen”: erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa.

Lehti Aki: Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat 27.5.2015: Mattila Ilkka, Antti Tuisku on tehnyt uransa parhaan levyn vasta nyt.

Helsingin Sanomat 26.12.2018: Onninen Oskari, Idols ja The Voice of Finland eivät toimi ponnahduslautana laulajille, vaan hankkivat näkyvyyttä "tähtituomareille".

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Salmi Virpi, Tahmea/imelä – nolottavaa kolmen sentin limudiskopoppia. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat NYT-liite 41/2006: Salmi Virpi, Rovaniemi – Tekosyvällistä häröilyä. (Verkkolinkki)

Iltalehti.fi: Rask Anne, Uuden levyn julkaissut Antti Tuisku: "Olen aina ollut se hulttioveli".

Ilta-Sanomat – Nelonen: Biisipaljastus! Antti Tuiskun hitin takana kaksimielinen tarina – biisin vetävää Elastista naurattaa: "Olisi pitänyt arvata!"

Ilta-Sanomat.fi: Kilpamäki Heini, Legendaariset laulajaveljekset Matti ja Teppo suunnittelevat jättävänsä keikkalavat syksyn jälkeen: "Mä olisin jo 20 vuotta halunnut himmata, mutta Masa..."

Listablogi: Radio #17: Antti Tuisku.

Listablogi: Sata pisintä #25.

Rumba.fi: Hilden Markus, Onko edellisellä levyllä herätetty peto kesytetty? Arviossa Antti Tuiskun Anatude.

Soundi 6–7/2015: Tarmo Eero, Antti Tuisku: En kommentoi. (Verkkolinkki)

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Musiikkituottajien sivulta.

27. toukokuuta 2019

Euroviisut 2019: Onnistunut viisuvuosi tarjosi jokaiselle jotain


Eurovision laulukilpailun 64. vuosikerta on taputeltu. Ylipitkästä kestostaan huolimatta finaalilähetys osoitti, ettei Euroviisuja voi ainakaan luonnehtia tylsiksi. Lauantai-illan finaali tarjosi jokaiselle jotakin. Israelin televisioyhtiö KAN järjesti puitteiltaan erinomaisen show'n mutta Israelin arvostelijatkin saivat finaalissa balsamia haavoilleen. Huippujännittävään äänestystrilleriin mahtui lukuisia täydellisiä yllätyksiä – mutta silti suurin ennakkosuosikki veti pisimmän korren.

Sisällys:
  • Ennakkosuosikki piti pintansa
  • "Euroviisut on kuin heittäisi tikkaa kännissä" – tai sitten ei
  • Myönnytys vanhan liiton viisufaneille
  • Madonnaa ja politiikkaa
  • Quo vadis Suomi?
  • Voisiko Alankomaista ottaa oppia?

Ennakkosuosikki piti pintansa


Aluksi on todettava kaikkien mahdollisten valko- ja pinkkipesusyytösten uhallakin Israelin suoriutuneen viisujärjestelyistä erittäin hyvin. Erityisesti kaltaiseni nostalgikko ilahtui lukuisista viittauksista viisuhistoriaan. Tel Avivin viisuissa ei häpeilty menneitä aikoja, vaan esimerkiksi maan kaikki neljä euroviisuvoittajaa marssitettiin viisulähetyksiin sangen näkyviin rooleihin. Israelin ensimmäisen viisuedustajan Ilanitin lyhyt esiintyminen tarjosi allekirjoittaneelle viisuvuosikerran juhlavimman hetken.

Kun äänestys lopulta pitkitettyjen väliaikanumerojen jälkeen pääsi alkamaan, saatiin jälleen kerran havaita, ettei euroviisutuloksia voi ennakoida aukottomasti. Tänä vuonna äänestys onkin aiheuttanut poikkeuksellisen paljon päänvaivaa ja jälkipuintia, sillä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998 Euroopan yleisradioliitto (EBU) joutui korjaamaan pisteitä jälkikäteen lähetyksessä sinne livahtaneiden virheiden vuoksi. Valko-Venäjän raatipisteet kun jaettiin "inhimillisen erehdyksen" takia vahingossa kymmenelle huonoimmin pärjänneille, ja virhe saatiin korjattua vasta neljä päivää kilpailun jälkeen.

Äänestys sisälsi useampia täysin odottamattomia käänteitä. Tuskin juuri kukaan osasi etukäteen ennustaa Pohjois-Makedonian uskomatonta menestystarinaa raatiäänestyksessä. Yhtä lailla aivan puun takaa tuli Norjan sijoittuminen ykköseksi yleisöäänestyksessä. Pohjois-Makedonia ja Norja eivät missään vaiheessa olleet veikatuimpien ennakkosuosikkien joukossa. Kaikista yllätyksistä huolimatta lopulta voiton vei Alankomaat, joka oli paistatellut koko kevään vedonlyönnin ykkösenä. Yleisöäänestyksen kakkonen ja raatien kolmonen.

Alankomaiden voittosävelmä Arcade on tyypillinen 2010-luvun euroviisuvoittaja. Kuluneen vuosikymmenen aikana Eurovision laulukilpailu on muuttunut entistä ammattimaisemmaksi tapahtumaksi, jonka musiikkitarjonta lähestyy yhä enemmän nykyaikaista valtavirran musiikkikulttuuria. Arcade on laadukkaasti ja korkeatasoisesti tuotettu hienostunut balladi. Arcadea ei ole sävelletty alun perin Euroviisuja varten vaan laulu on ollut olemassa monta vuotta "pöytälaatikossa" ennen kuin se julkaistiin.

Duncan Laurence on Alankomaiden viides euroviisuvoittaja.
Kuva: © Thomas Hanses / Eurovision.tv
Voittaneen laulun esittäjä – ja samalla yksi sen tekijöistä – Duncan Laurence, oikealta nimeltään Duncan de Moor (s. 1994), on noussut julkisuuteen The Voice -kykykilpailun kautta, kuten niin monet muut poplaulajat 2010-luvulla. Duncan osallistui kilpailuun vuonna 2014 ja hän valitsi tähtivalmentajakseen Ilse DeLangen, joka samana vuonna edusti Alankomaita menestyksekkäästi Euroviisuissa The Common Linnets -duon osapuolena. Ja kuten nykyiselle musiikkiteollisuudelle on ominaista, Duncan ei suinkaan voittanut The Voice of Hollandia eikä edennyt edes finaalikierroksille asti. Onhan meillä Suomessakin esimerkiksi Alma tai Evelina, jotka musiikkibisnes on imaissut mukaansa, vaikka he eivät näissä kykykilpailuissa sijoittuneetkaan lähellekään kärkisijoja.

Ilse DeLangella oli merkittävä rooli myös Duncanin euroviisuedustuksen suhteen. Hän ihastui entisen valmennettavansa Arcadeen ikihyviksi ja oli sitä mieltä, että laulu olisi erinomainen valinta Euroviisuihin. DeLangen kehottamana Arcade lähetettiin Alankomaiden yleisradioyhtiö AVROTROSin kuultavaksi ja loppu on historiaa: Duncan Laurence ja Arcade valittiin Alankomaiden viisuedustajaksi sisäisesti ilman minkäänlaista julkista karsintaa.

Eurovision laulukilpailut voitettiin tänä vuonna pelkistetyllä esityksellä. Duncan Laurence oli lavalla yksin ja tulkitsi pianon ääressä vereslihalla tunnepitoisen eroballadinsa. Laurence oli ilmoittanut haluavansa osallistua kilpailuun musiikki edellä ja hän luonnehti voittoaan musiikin voitoksi, vaikka ilmaisikin näkemyksensä huomattavasti sovinnaisemmin ja kohteliaammin kuin Portugalin viisuvoittaja Salvador Sobral. Vaikka Arcade vaikuttaa ilmeisen omakohtaiselta tarinalta, laulussa on tarttumapintaa ja sen kertosäkeistössä on aineksia suuren luokan stadionballadiksi. "All I know, all I know loving you is a losing game" on soinut tehokkaana korvamatona. Sovituksessa on hypnoottinen tunnelma, joka vangitsee kuulijan mukaansa kolmen minuutin ajaksi. Arcadesta välittyy vilpittömiä tunne-elämyksiä, joihin kuulija pääsee mukaan ja kykenee samaistumaan. Arcade on teos, joka osoittaa, että intiimistä ja introvertihkosta taideballadista on suuren yleisön musiikiksi.

Arcade on noussut listoille ympäri Eurooppaa. Spotifyssa kappaletta on kuunneltu euroviisuksi poikkeuksellisen paljon: nyt tätä kirjoittaessa yhteensä liki 35 miljoonaa kertaa ja se on käväissyt monessa maassa viraalilistan kärjessä. YouTubessa virallista musiikkivideota on katsottu 15 miljoonaa kertaa. Ennusmerkeistä päätellen viisuvoittajasta muodostunee Måns Zelmerlöwin Heroesin ja Nettan Toyn tapaan vähintään hitinpoikanen. Kotimaassaan Alankomaissa se on jo myynyt ja striimannut platinaa.

"Euroviisut on kuin heittäisi tikkaa kännissä" – tai sitten ei


Euroviisujen 2019 tulokset:

1. Alankomaat "Arcade" 498 (261 + 237)
2. Italia "Soldi" 472 (253 + 219)
3. Venäjä "Scream" 370 (244 + 126)
4. Sveitsi "She got me" 364 (212 + 152)
5. Ruotsi "Too late for love" 334 (93 + 241)
6. Norja "Spirit in the sky" 331 (291 + 40)
7. Pohjois-Makedonia "Proud" 305 (58 + 247)
8. Azerbaidžan "Truth" 302 (100 + 202)
9. Australia "Zero gravity" 284 (131 + 153)
10. Islanti "Hatrið mun sigra" 232 (186 + 46)
11. Tšekki "Friend of a friend" 157 (7 + 150)
12. Tanska "Love is forever" 120 (51 + 69)
13. Kypros "Replay" 109 (32 + 77)
14. Malta "Chameleon" 107 (20 + 87)
15. Slovenia "Sebi" 105 (59 + 46)
16. Ranska "Roi" 105 (38 + 67)
17. Albania "Ktheju tokës" 90 (47 + 43)
18. Serbia "Kruna" 89 (54 + 35)
19. San Marino "Say na na na" 77 (65 + 12)
20. Viro "Storm" 76 (48 + 28)
21. Kreikka "Better love" 74 (24 + 50)
22. Espanja "La venda" 54 (53 + 1)
23. Israel "Home" 35 (35 + 0)
24. Valko-Venäjä "Like it" 31 (13 + 18)
25. Saksa "Sister" 24 (0 + 24)
26. Iso-Britannia "Bigger than us" 11 (3 + 8)

Suluissa ensin pisteet yleisöäänestyksestä
ja sitten raatiäänestyksen pistemäärä.
Laatu ja ammattitaito olivat menestyksen takeet tämänkin vuoden viisukilpailussa. Toiseksi sijoittunut Italian Soldi on ollut koko kevään kotimaassaan Italiassa valtava megahitti ja myynyt siellä kolminkertaista platinaa. Spotifyssa kappaletta on kuunneltu yhteensä yli 65 miljoonaa kertaa. Laulun esittäneen Mahmoodin esityksessä ei ollut minkäänlaista erityistä kikkailua, mutta hänen lavatyöskentelyssään ja läsnäolossaan oli jotain poikkeuksellisen vangitsevaa.

Kolmanneksi yltäneen Venäjän Sergei Lazarev on kotimaassaan todellinen supertähti, joka on kuulunut venäläisen popskenen kärkinimiin yli vuosikymmenen ajan. Eikä ihme, hänen laulusuorituksensa oli uskomattoman vahva. Ehdottomasti tämän viisuvuoden paras. Kylmät väreet olivat taatut, kun Sergei revitteli äänirekisterillään hienoa Scream-voimaballadiaan, jonka säestyksestä vastaa aito sinfoniaorkesteri.

Suomessa heikkoa viisumenestystä selitellään Euroviisujen arvaamattomuudella. Kyllästymiseen asti on hoettu fraasia "Euroviisut on kuin heittäisi tikkaa kännissä", koska kilpailun lopputuloksia pidetään yllättävinä ja ennustamattomina. Mutta loppujen lopuksi ei ole mitenkään ihmeellistä tai yllättävää, että juuri nämä edellämainitut erityisen professionaaliset esitykset sijoittuivat kärkeen. Ammattitaitoisuus tehoaa – ja esimerkiksi Italia ja Venäjä tarjosivat musiikkimarkkinoidensa kärkilaatua.

Sama pätee muihinkin kärkiviisikkoon äänestettyihin esityksiin. Neljänneksi sijoittunut Sveitsi osoitti, että tehokkaan kappaleen ja karismaattisen solistin lisäksi olennaista on viimeisen päälle työstetty lavaperformanssi, jolla onnistutaan myymään esitys sadoille miljoonille katsojille. Pop-estetiikan ymmärtäminen on tärkeää. Sveitsi olikin palkannut esityksensä suunnittelijaksi arvostetun ruotsalaisen koreografin Sacha Jean-Baptisten. Sveitsi on pärjännyt viime vuosikymmeninä suorastaan surkeasti, mutta tämänvuotinen sijoitus osoittaa, että mikä tahansa maa voi menestyä Euroviisuissa hyvin tehdyllä työllä.

Kamerat kuvasivat sekunnin murto-osan liian pitkään Ruotsin edustajaa, kun
selvisi, ettei Ruotsi pärjännyt yleisöäänissä yhtä hyvin kuin raatien kynsissä.
Toisaalta liian millitarkka esitys saattaa olla rasite. Sen sai jälleen tänä vuonna kokea viidennelle sijalle päätynyt Ruotsi, jonka esitys taisi olla hieman liian steriili suurelle yleisölle. Ainakaan Ruotsi ei pärjännyt yleisöäänestyksessä yhtä hyvin kuin raatien keskuudessa. Menestyvässä euroviisuesityksessä saa olla rosoa ja inhimillistä särmää, joka luo tarvittavaa tarttumapintaa.

Myönnytys vanhan liiton viisufaneille


Eurovision laulukilpailujen nykyinen kehitys on ollut katkera pala nieltäväksi eräille vanhan liiton viisufaneille. Heidän mielestään kilpailussa on nykyään aivan liikaa "oikeaa musiikkia". Minne ovat kadonneet kaikki kulahtaneet schlagerit ja formaattieuroviisut? Älyttömät lukuisilla modulaatioilla varustetut viisuhumpat, jollaisia ei kuultu missään muualla kuin Euroviisuissa. Viisupojat eivät osaa arvostaa Islannin hätkähdyttävää industrialkarjuntaa tai Slovenian intiimiä hipsterihuohotusta. Tämän vuoden tulokset tarjosivat yhden kädenojennuksen perinteisen viisumusiikin ystäville. Yleisöäänestyksen ykkönen ei ollutkaan Alankomaat, vaan Norjan KEiiNO, jonka revontulihumppa Spirit in the sky tuomittiin alun perin OGAEn pojille suunnatuksi fanisuosikiksi. OGAE on kansainvälinen euroviisufanien yhdistys.

KEiiNOn huikea menestys yleisöäänestyksessä vastasi yhdestä finaalilähetyksen suurimmasta yllätyksestä. Yleisöäänestyksessä on helppo menestyä, mikäli onnistuu erottumaan massasta. Kun euroviisufinaalissa esitetään kuin liukuhihnalta 26 esitystä peräkkäin, positiivinen erottuminen kilpailukavalkadin joukossa on miltei edellytys sille, että katsojat tarttuvat puhelimeen ja haluavat maksaa äänestämisestä. Ehkäpä Norjan vanhanaikainen campviisu onnistuikin iskemään kaivattuun saumaan, sillä kansa saattaa kaivata modernin viisutarjonnan joukkoon myös sävyjä menneiden aikojen kitsch-karnevaalista. Kenties jonakin päivänä Eurovision laulukilpailuun voi jälleen osallistua Flying the flagin kaltainen esitys, joka onnistuu voittamaan yleisöäänestyksen, koska se kilpailee omassa sarjassaan "oikean musiikin" hallitsemassa kavalkadissa.

Monet ovat olleet ymmärrettävästikin nyreissään, koska raadit riistivät yleisön suosikilta voiton. Raadit olivat rankanneet Norjan niin alas, että Norja sijoittui lopullisissa tuloksissa vasta kuudenneksi. On kuitenkin syytä muistaa, että raatien äänestyskäyttäytyminen poikkeaa merkittävästi puhelinäänestyksestä. Satunnainen viisukatsoja tarttuu puhelimeen jos sattuu hotsittamaan ja äänestää useimmiten vain yhtä esitystä – sellaista, joka onnistuu herättämään ensikuulemalta värinöitä. Raatilaiset joutuvat arvioimaan jokaisen esityksen ja heidän tehtävänään on palkita kilpailukappaleita musiikillisten ansioiden perusteella. Sen vuoksi raatiäänestyksessä pärjäävät sellaiset sävellykset, jotka saattavat olla liian "vaikeita" suuren yleisön makuun – Pohjois-Makedonia lienee oivaltavin esimerkki: taidokas sävellys, kannattamisen arvoinen sanoma ja vaikuttava tulkinta, mutta ei suurten massojen musiikkia. Raadit antavat pisteitä hyvin tehdystä työstä. Tämänvuotisesta viisuäänestyksestä tulee mieleen kotoinen Syksyn sävel -kilpailu, jossa yleisö äänesti voittajaksi usein jonkun hassutteluesityksen. Vaikka Erkki Liikasen Jokkantii tai Mikko Alatalon Rikoo on riskillä ruma voittivat kansan mielipiteen mukaisesti Syksyn sävelen, myöhemmin todellisiksi ikivihreiksi klassikoiksi osoittautuivat molemmissa tapauksissa Katri Helenan toiseksi sijoittuneet Syysunelma ja Mun sydämeni tänne jää. Voittajat jäivät hetken vitseiksi. Vaikka Syksyn sävelessä toteutui kansan tahto, kilpailu alkoi tulosten myötä kärsiä uskottavuusongelmasta, minkä seurauksena vakavasti otettavat muusikot ja lauluntekijät alkoivat karttaa siihen osallistumista.

Alankomaiden Arcaden voittoa on kritisoitu, koska esitys ei ollut kummankaan äänestyskompontentin ykkössijalla. Raatiäänestys oli kuitenkin tänä vuonna kärjen osalta ennätyksellisen tasainen, sillä kärkikolmikko mahtui kymmenen pisteen sisään (1. Pohjois-Makedonia 247, 2. Ruotsi 241, 3. Alankomaat 237). Lopulta saattoi olla vain tuurista kiinni, kuka kolmikosta sijoittui ykköseksi. Yleisöäänestyksessä Norjan (291 pistettä) ja Alankomaiden (261 pistettä) ero oli hivenen selkeämpi, mutta senkin osalta kärkikamppailu oli aikaisempia vuosia tasaisempi. Esimerkiksi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011 yleisöäänestyksen ykkönen jäi alle 300 pisteen. Arcade onnistui saavuttamaan yleisöäänestyksessä pisteitä jokaisesta 40 maasta – tasaisesti niin lännestä kuin idästä, sekä etelästä että pohjoisesta. Norjan kohdalla pistejakauma oli epätasaisempi ja pari maata jätti Norjan kokonaan pisteittä. Yleisöäänestyksen kakkossija ja raatiäänestyksen kolmossija on vahva mandaatti. Eurovision laulukilpailussa pelin henki on nykyään sellainen, että menestyäkseen pitää koskettaa suurta yleisöä ja samalla vakuuttaa musiikin asiantuntijoista koostuvat raadit. Toisaalta olisi tärkeä muistaa, että Eurovision laulukilpailu ei ole kilpaurheilua, jossa sijoitus määrittäisi absoluuttisen suorituksen. Norjalaiset tulevat varmasti muistamaan hamaan tulevaisuuteen vuoden 2019 Euroviisut kilpailuna, jolloin heidän edustajansa oli yleisön suosikki. KEiiNOn jäsenet ja fanit voivat lohduttautua ajatuksella, että ainakin kansa tykkäsi.

Norjan menestys sekä ilahduttaa että hiertää meitä suomalaisia. KEiiNOn viisussa kuuluu nimittäin suomalaisen tuottajan Henrik Talan kädenjälki. Tala tunnetaan muun muassa Arttu Wiskarin takapiruna. KEiiNOn Spirit in the sky -viisua on väitetty Saara Aallon Monstersin plagiaatiksi, sillä molempien laulujen kertosäkeistöjen alut kuulostavat samankaltaisilta. Ei ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta viisuhistoriassa, kun Suomen edellisen vuoden euroviisua jäljitellään. Sveitsin viisun Mikado vuodelta 1975 a-osa muistuttaa kovasti Suomen edellisen vuoden viisua Keep me warm. Siinä missä Carita Holmström ja Saara Aalto pärjäsivät viisuissa vaatimattomasti, Sveitsin Mikado ja Norjan Spirit in the sky sijoittuivat kummatkin kuudennelle sijalle!

Madonnaa ja politiikkaa


Islannin Hatarin tempaus tulee jäämään popkulttuurin historiaan.
Israelin kilpailuisännyys kirvoitti ymmärrettävästi runsaasti kiivasta keskustelua. Onko oikein, että yhteisöllisyyden ja avarakatseisuuden juhla järjestetään maassa, jonka valtiollinen johto samanaikaisesti harjoittaa anteeksiantamattoman julmaa voimapolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan. Kriitikoiden mukaan osallistuminen Euroviisuihin merkitsi tuen osoittamista Israelin hallinnolle ja Israelin voimapolitiikan siunaamista. Sosiaalisessa mediassa nuorisopoliitikot keräsivät irtopisteitä julistamalla kovaan ääneen, etteivät aio tänä vuonna vilkaista silmäystäkään Euroviisuja.

Eurovision laulukilpailu pyritään pitämään epäpoliittisena tapahtumana, mutta ei ollut suinkaan yllättävää, ettei finaalilähetyksessä vältytty kannanotoilta. Ensimmäisenä palestiinalaisten aseman nosti esiin väliaikaesiintyjä Madonna, jonka esityksessä nähtiin rinnakkain Israelin ja Palestiinan liput. Madonnan esitys ei kuitenkaan onnistunut kohahduttamaan, sillä katsojien huomio kiinnittyi ennemmin hänen epävireiseen laulusuoritukseensa. Ehkäpä Madonnankin olisi kannattanut osallistua muiden esiintyjien tapaan viisufinaalin kolmeen kenraaliharjoitukseen. Pisteidenlaskun aikana Ruotsin raatipisteet ilmoitti Eric Saade, jonka isä Walid Saade on libanonilaispalestiinalainen. Saaden kommentti oli ilmiselvästi tulkittavissa piikiksi Israelille ja tulehtuneille naapurisuhteille: "I really wish I was there but I'm not, maybe next year, who knows."

Näyttävimmän mielenilmauksen tarjosi Islannin Hatari. Islannissa kerättiin viime toukokuussa adressia, jossa vaadittiin boikotoimaan Euroviisuja, mikäli tapahtuma järjestetään Israelissa. Adressiin kertyi miltei 30 000 nimeä, mikä on ällistyttävä saavutus suhteutettuna Islannin asukaslukuun. Lopulta Islanti – kuten mikään muukaan maa – ei vetäytynyt viisuista Israelin vuoksi, mutta Islantia edustava yhtye Hatari ilmoitti pyrkivänsä viisuihin vain protestoidakseen Israelia. Finaalissa Hatarin jäsenet ottivat artistilämpiössä esiin televisiokuvaan Palestiina-huivit. Tempaus oli taitavasti suunniteltu, sillä yhtye toteutti sen hetkellä, jolloin heidät oletettavasti viimeistä kertaa kuvattaisiin televisiolähetyksessä läheltä – siinä vaiheessa kun Islannin yleisöäänestyspisteet kerrottiin. Viisu-urakka oli jo suoritettu ja kaikki pisteet olivat plakkarissa – diskaaminen ei olisi ollut tuossa vaiheessa enää mahdollista.

Poliittinen mielenilmaus viisulähetyksessä on Eurovision laulukilpailun sääntöjen vastainen. Islannin yleisradioyhtiö voinee saada EBU:lta jonkinlaisen sanktion Hatarin tempauksesta. Mahdollinen rangaistus lienee kuitenkin oikeudenmukaisuudeltaan verrattavissa Nelson Mandelan vankeustuomioon tai suomalaisten sotasyyllisyystuomioihin. Tulevaisuus osoittanee, että Hatarin jäsenet olivat historian oikealla puolella. He hyödynsivät etuoikeutettua asemaansa ja tarjosivat sorretuille valtavan medianäkyvyyden yhdessä Euroopan katsotuimmassa televisio-ohjelmassa. Hatarin tempaus tullee jäämään populaarikulttuurin – ei pelkästään Euroviisujen – historiaan. Mikäli Euroviisuja ei olisi tänä vuonna järjestetty Israelissa, sillä tuskin olisi ollut minkäänlaista vaikutusta Israelin valtion politiikkaan. Sen sijaan Hatarin temppu tarjosi palestiinalaiskysymykselle suunnattomasti julkisuutta.

Sivumennen voisi kommentoida Madonnan esiintymisen tuoneen etukäteen Euroviisuille runsaasti huomiota, mutta ehkä olisimme voineet elää ilmankin. Etenkin, kun ennen Madonnaa nähty viisuartistien Switch Song -ohjelmanumero uuden ajan Hallelujah-versioineen oli niin hersyvän hauska ja viihdyttävä. Ylipäätään on järjetöntä, että nykyään väliaikanumeroita paisutellaan niin pitkään, että viimeisen esityksen päätyttyä kestää yli tunnin ennen kuin pisteidenlasku alkaa. Suomessa kello ehti olla yli yksi yöllä, kun ensimmäiset pisteet lävähtivät ruutuun.

Quo vadis Suomi?


Daruden ja Sebastian Rejmanin viehätysvoima ei purrut toivotulla tavalla.
Kuva: © Thomas Hanses / Eurovision.tv
Jos Eurovision laulukilpailu olisi urheilukilpailu, Suomen tämänvuotinen sijoitus – semifinaalin viimeinen sija – olisi kieltämättä lohduton. Taidealoilla kilpaileminen on tietenkin aina enemmän tai vähemmän kyseenalaista ja keinotekoista, vaikka tottahan toki menestyminen kutkuttaisi. Lienee kuitenkin syytä muistuttaa vanhasta viisaudesta, jonka mukaan Euroviisuissa viimeiseksi jää useimmin huomaamattomin eikä huonoin. Tuskinpa lauantain finaalissakaan viimeiseksi sijoittunut Iso-Britannia oli juuri kenenkään mielestä absoluuttisesti kamala. Se oli vain täydellisen unohdettava.

Onneksi Daruden ja Sebastian Rejmanin lausunnoista on huokunut terve asenne viisutouhua kohtaan. Kaksikko on ymmärtänyt, että kyse on musiikkifestivaalista ja yhteisöllisyyden juhlasta, jossa ei tarvitse kilpailla hampaat irvessä. Darude on ilmeisesti onnistunut viisumatkallaan verkostoitumaan ja luomaan kontakteja ympäri Eurooppaa. Vaatimattomasta kilpailumenestyksestä huolimatta viisuprojekti kääntyy plussan puolelle. Darude ja Rejman lähtivät viisuihin tekemään omaa juttuaan, mutta sillä ei ollut oikeanlaista viisupotentiaalia. Ehkäpä miehet eivät tarkalleen tienneet millaiseen tapahtumaan olivat osallistumassa. Suomen esityksen visuaalisessa toteutuksessa oli epäilemättä ideaa – mutta ikävä kyllä on todettava kilpailun olleen armotonta, ja Look awayn visuaalisuus oli kuin vain kalpea varjo verrattuna esimerkiksi Australian, Maltan tai Azerbaidžanin hämmästyttävän näyttäviin performansseihin.

Kaikki kunnia Darudelle ja Sebulle. Suomen toistuva heikko menestys on kuitenkin herättänyt entistä enemmän kriittisiä äänenpainoja suomalaista viisutuotantoa kohtaan. Helsingin Sanomissa oli viisuviikon jälkeisenä keskiviikkona aiheesta kolme yleisönosastokirjoitusta. Päättyvä vuosikymmen ei sujunut Suomen osalta menestyksen suhteen mairittelevasti: neljä finaalipaikkaa ja paras sijoitus Softenginen 11. sija vuodelta 2014. Muutoin Suomi ei yltänyt kertaakaan edes kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Softenginen viiden vuoden takaisen 11. sijan jälkeiset viisusijoitukset ovat kieltämättä lohdutonta luettavaa, sillä vuosikymmenen jälkipuoliskolla Suomi ylsi lauantain loppukilpailuun vain yhden ainoan kerran – ja silloinkin Saara Aalto jäi finaalin toiseksi viimeiselle sijalle. Vain surullisenkuuluisalla 1990-luvulla meni heikommin.

Edes nykyinen UMK:n kutsuartistiformatti ei ole onnistunut kääntämään Suomen viisumenestystä. Suomalaiset viisuharrastajat haikailevat jälleen avointa sävellyskilpailua, mutta aika on ilmeisesti ehtinyt kullata muistot, sillä harva on enää muistellut millaista amatöörimäistä sähellystä viimeisin avoimen kilpailun UMK vuonna 2017 olikaan. Suomalaisella viisutuotannolla on edessään kova haaste nostaa Suomen viisukurssi ylöspäin. Julkisuus oli tänäkin vuonna kohtuuttoman armotonta Suomen euroviisuilua kohtaan – negatiivinen arvostelu alkoi ennen kuin edes tiedettiin, että Darude on suostunut kutsuartistiksi – joten Suomen edustaminen Euroviisuissa ei liene kovin houkutteleva vaihtoehto eturivin artisteille. Mutta voisimmeko oppia mahdollisesti jotain tämän vuoden voittajamaasta? Alankomaiden viisuhistoria sisältää jaksoja, jolloin maa on tarponut todella syvällä suossa.

Voisiko Alankomaista ottaa oppia?


Alankomaat voitti Eurovision laulukilpailut viidettä kertaa. Tieto saattaa kuulostaa yllättävältä, sillä edellisestä voitosta oli kulunut peräti 44 vuotta. Teach-In -yhtyeen legendaarinen viisuklassikko Ding-a-dong voitti Eurovision laulukilpailut vuonna 1975. Alankomailla on myös kaksi voittoa aivan viisuhistorian alkutaipaleelta vuosilta 1957 (Corry Brokkenin Net als toen) ja 1959 (Teddy Scholtenin Een beetje) ja lisäksi neljän voittajan viisuvuonna 1969 Alankomaiden edustaja (Lenny Kuhrin De Troubadour) oli yksi voittajista.

Euroviisut on järjestetty Alankomaissa edellisen kerran vuonna 1980. Israel oli edellisenä vuonna kotikentällään Jerusalemissa voittanut viisut toista kertaa peräkkäin, mutta Israelin televisioyhtiö joutui myöntämään, ettei budjetti riitä kilpailun järjestämiseen uudestaan heti seuraavana vuonna. Alankomaiden silloinen yleisradioyhtiö NOS tarjosi auttavan kätensä ja vuoden 1980 Euroviisut järjestettiin Haagissa. Tämä onkin viimeisin kerta, kun Eurovision laulukilpailu on järjestetty muualla kuin edellisen vuoden voittajamaassa. ABBAn Waterloon toteamus historiankirjasta hyllyssä pitää taas erinomaisesti paikkansa: kuten 40 vuotta sitten, viisuruljanssi siirtyy jälleen Israelista Alankomaihin.

Ding-a-dongin -voiton jälkeen Alankomaiden menestys tasaantui. Matkan varrelle mahtui muutamia valonpilkahduksia, kuten Maggie MacNealin ikiklassikko Amsterdam (1980, 5. sija), Ruth Jacottin Vrede (1993, 6. sija) ja Edsilia Rombleyn Hemel en aarde (1998, 4. sija). Muutoin Alankomaat ei onnistunut hätyyttelemään kärkisijoja. 2000-luvulla Alankomaat vaikutti pudonneen viisukärryn kyydistä kokonaan. Itä-Euroopan maat rantautuivat Euroviisuihin ja suhtautuivat kilpailuun asiaankuuluvalla vakavuudella. Perinteiset länsimaat – Alankomaat etunenässä – eivät pysyneet trendien perässä ja sijoitukset romahtivat. BBC:n ilkikurinen selostaja Terry Wogan vitsaili vuonna 2004 Alankomaiden esityksen jälkeen: "Alankomaat ei ole voittanut 29 vuoteen, taitaa tulla 30 vuotta täyteen."

Semifinaalien aikakausi oli pitkään Alankomaille menestyksen suhteen lohduton katastrofi. Vuodesta 2005 vuoteen 2012 Alankomaat ei päässyt kertaakaan semifinaalista jatkoon lauantain finaaliin. Kahdeksan karsiutumisen putki on ainutlaatuinen saavutus Euroviisujen historiassa. Vuodesta 2007 lähtien Alankomaat on pääsääntöisesti valinnut viisuedustajansa joko täysin sisäisesti tai nykyisen UMK:n kaltaisella kutsuartistiformaatilla. Aluksi valintatapa ei vaikuttanut euroviisusijoituksiin. 2010-luvun alkaessa syntyi kuitenkin hittejä kotimarkkinoille. Sieneken Ik ben verliefd (Sha-la-lie) (2010) ja 3JS-trion Never alone (2011) nousivat Alankomaissa listaykkösiksi, vaikka nämä "kansalliset perversiot" eivät menestyneetkään Euroviisuissa.

Vuonna 2013 Alankomaat ampui vihdoinkin kovilla panoksilla. Maan viisuedustajaksi valittiin paikallinen pitkän linjan supertähti Anouk, joka on saavuttanut urallaan kansainvälistäkin menestystä. Hänen elegantti taideballadinsa Birds vei Alankomaat kahdeksan vuoden tauon jälkeen finaaliin ja sijoittuikin siellä hienosti yhdeksänneksi. Anoukin jälkeen tie oli auki ja Alankomaissa suhtauduttiin Euroviisuihin jälleen tosissaan. Seuraavana vuonna The Common Linnets -duo sijoittui tyylikkäällä kantriballadillaan Calm after the storm upeasti toiseksi, mikä oli Alankomaiden paras sijoitus sitten vuoden 1975. Sisäinen valinta on vain kerran tuottanut hutilaukauksen: Trijntje Oosterhuis ei edennyt finaaliin vuonna 2015, mutta yhdestä vastoinkäymisestä ei ole syytä lannistua. Vuodesta 2016 lähtien Alankomaat on ollut vakiofinalisti. Duncan Laurence osoittaa, että sisäinen valinta voi tuottaa nappisuorituksen, vaikka esiintyjä ei olisikaan kotimaansa eturivin artisteja. Kokonaispaketti ratkaisee.

Aiheesta muualla


Helsingin Sanomat 19.5.2019: Juuso Määttänen "Alankomaiden voitto Euroviisuissa osoittaa, että musiikki ratkaisee – ja Islannin tempaus, että Euroviisuissa ei ole kyse vain musiikista"

Yle.fi: Eva Frantz "Kommentar: Sluta deppa, Finland är inte alls sämst i Eurovisionen!"

STT 15.5.2019: "Viisuekspertti antaisi Darudelle urhoollisuusmitalin ja väläyttää Suomelle välivuotta kisoista"

Yle.fi: Markku Haavisto "Kommentti: Totuus Madonnasta"

Blogini muut kirjoitukset aiheesta Eurovision laulukilpailu 2019


Euroviisut 2019: 1. semifinaalin arviot ja veikkaukset

Euroviisut 2019: 2. semifinaalin arviot ja veikkaukset

Euroviisut 2019: Kuka Madonnan 26 lämppäristä kruunataan viisuvoittajaksi?

18. toukokuuta 2019

Euroviisut 2019: Kuka Madonnan 26 lämppäristä kruunataan viisuvoittajaksi?


Eurovision laulukilpailujen 64. tuotantokausi lähestyy loppukliimaksiaan. Ennakkoarvioissa viisuvuosikertaa 2019 kritisoitiin latteaksi ja yksitoikkoiseksi, mutta viikolla nähdyt semifinaalilähetykset ovat osoittaneet nämä julmat luonnehdinnat aiheettomiksi. Tänäkin vuonna Euroviisuissa on riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tiistain semifinaalin kattaus oli hämmästyttävän monipuolinen aina Islannin raivokkaasta industrialräminästä Australian taidepläjäykseen, jonka visuaaliset efektit olivat jotain aivan mullistavia ja ennennäkemättömiä. Ei Euroviisuissa ole ennen nähty ja kuultu moista. Uudet tuulet puhaltavat television historian pitkäikäisimmässä viihdeohjelmassa – ja se lienee tapahtuman tulevaisuudennäkymien kannalta vain hyvä asia. Portugalin hämmästyttävää avantgardistista performanssia tämän illan finaalissa ei tosin nähdä. Ja euroviisufanit, jotka ovat pitkään pitäneet lempilapsenaan Portugalia, tuota euroviisuperheen oman tien kulkijaa, ovat olleet maan karsiutumisesta aidosti närkästyneitä.

Torstain semifinaali todisti taas useaan otteeseen esittämäni teesin, jonka mukaan Eurovision laulukilpailu on 2010-luvulla muuttunut entistä ammattimaisemmaksi kilpailuksi. Lavalla kuultiin toinen toistaan upeampaa laulajaa ja vahvoja tulkintoja. Kilpailu oli sen verran kovatasoinen, että useampi vahva tulkitsija jäi nuolemaan näppejään. Armenian Sbruk, Romanian Ester Peony, Kroatian Roko ja Moldovan Anna Odobescu karsiutuivat finaalista. Viidentoista vuoden takaiset synkät ajat, jolloin lauluvireyden sijaan kilpailtiin vähäpukeisuudella ja mauttomilla sirkusesityksillä, ovat auttamatta jääneet menneisyyteen. Eurovision laulukilpailu on nykyään kaikkea muutakin kuin camp. Toki kaikkia edellä mainittuja neljää taidokasta esiintyjää saattaa ottaa päähän häviäminen Norjan KEiiNOlle, jonka esitys oli lähinnä kiusallista amatöörimäistä koheltamista, mutta kaipa viisufinaaliin mahtuu yksi perinteinen vanhan liiton schlagerhumppa. Mielenkiinnolla odotetaan semifinaalien kokonaisia tuloksia, jotka julkaistaan finaalin päätyttyä. Euroopan yleisradioliitto on tiedottanut, että kilpailu viimeisistä finaalipaikoista on ollut erittäin tiukka. Tiistain semifinaalissa sijalle 11 sijoittunut hävisi finaalipaikan kahdella pisteellä ja torstaina oli vieläkin täpärämpää: ero 10:ksi ja 11:ksi sijoittuneiden välillä oli yksi vaivainen piste.

Nykyisten Euroviisujen ammattimaisuus tarjonnee selityksen sille, minkä vuoksi tänä vuonna viisufinaali käydään jälleen ilman suomalaisedustusta. Darude ja Sebastian Rejman edustivat viisutapahtumissa mallikkaasti ja olivat selvästi terveellä asenteella mukana. On ollut suorastaan liikuttava seurata kaksikon matkaa Euroviisuihin. Lausuntojen perusteella miehet ymmärsivät, että Euroviisuissa on kyse paljon muustakin kuin kilpailusta. Viisuihin ei pitäisi suhtautua kilpaurheiluna vaan yhteisöllisenä musiikkifestivaalina – olkoonkin, että kilpailussa menestyminen olisi tietenkin kutkuttavaa. Suomen delegaatio hoiti leiviskänsä moitteettomasti. Yleisradio oli yrittänyt tavoitella visuaalisilla elementeillä muiden maiden esitysten tasoa, mutta ikävä kyllä kokonaisuus ei ollut niin vahva, että olisimme onnistuneet erottumaan massasta. Tarkoituksenani on viisujen jälkeen kirjoittaa viimevuotiseen tapaan yhteenveto viisuvuoden saldosta ja pyrin siinä reflektoimaan näkemyksiäni suomalaisen euroviisuilun tulevaisuudesta. Onneksi aiheesta on jo kirjoitettu hyviä analyyseja esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Ylipäätään on todettava, että suomalaisen euroviisujournalismin taso on 2010-luvun aikana petrannut kuin sika juoksuaan. Esimerkiksi juuri Helsingin Sanomien Juuso Määttänen on kirjoittanut tällä viikolla pääsääntöisesti erinomaisia artikkeleja ja näkökulmia. Samat sanat voi sanoa ilman muuta myös Yleisradion Ville Vedenpäästä. Menneiden aikojen väheksyvä asenne on onneksi jäänyt historiaan ja toimittajilla on nykyään selvästi käsitys minkälaisesta tapahtumasta on kyse.

Ei ole kuitenkaan syytä vaipua epätoivoon. Euroviisuissa kaikki on mahdollista. Tämän illan finaalissa kilpailevat esimerkiksi finaalissa harvoin nähdyt Malta, Sveitsi, San Marino ja Pohjois-Makedonia. Malta oli viimeksi finaalissa vuonna 2016, Sveitsi ja San Marino vuonna 2014. Islantikin on edellisen kerran edennyt finaaliin vuonna 2014. Makedonialainen edustaja äänestettiin finaaliin viimeksi seitsemän vuotta sitten vuonna 2012. Jos ei yritä ja osallistu kilpailuun, ei ainakaan voi menestyä.

Alankomaiden Duncan Laurence on suurin ennakkosuosikki.
Kuva: © Andres Putting / Eurovision.tv
Tänä iltana Eurovision laulukilpailun finaaliin osallistuu 26 esitystä. Suurin ennakkosuosikki on Alankomaiden Duncan Laurence, jonka pysähdyttävän hieno eroballadi Arcade on paistatellut vedonlyöntitilastojen ykkössijalla koko kevään. Usein vedonlyöntitilastot päivittyvät harjoitusten alkaessa, kun päästään näkemään, miltä esitykset vaikuttavat livenä. Alankomaat on kuitenkin torstain semifinaalin jälkeen vain vahvistanut asemaansa vedonlyönnin ykkössuosikkina. Toiseksi on noussut tiistain semifinaalin jälkeen Australian Kate Miller-Heidke. Harva uskoi, että Euroviisujen voittaja tulisi tänä vuonna ensimmäisestä semifinaalista, jota pidettiin yleisesti heikompitasoisena. Ja jos jonkun ykkössemifinaalin kilpailijan odotettiin tekevän yllätystemput, niin ennemmin Islannin hätkähdyttävän Hatarin. Mutta kuten jo edellä mainitsin, Australian vallankumouksellinen esitys oli televisioruudussa jotain sellaista, mitä ei ollut koskaan aikaisemmin nähty euroviisulähetyksessä. Australian voitto saattaisi herättää närää, mutta ulkomusiikillisilla keinoilla pelaamisesta on viisuhistorian aikana syytetty niin Dana Internationalia, Bucks Fizzia kuin Abbaa. Kolmas ennakkosuosikki on viisujen ikuinen kestomenestyjä Ruotsi, jonka edustaja John Lundvik on jälleen pelottavan professionaalinen. Sveitsin Luca Hännin sijoitus vedonlyönnissä on sahannut viisuviikon aikana edestakaisin ja harjoitusraporttien perusteella häntä luonnehdittiin vaisuksi. Mutta hevonpaskat, torstain semifinaaliesitys oli tulta ja tappuraa ja nyt "Sveitsin Despacito" She got me on neljäntenä. Vedonlyönnissä kymmenen veikatuimman joukossa ovat myös Venäjä, Azerbaidžan ja Islanti, jotka löytävät itsensä mitä todennäköisimmin myös oikeiden tulosten kärkikymmeniköstä. Suorista finalisteista eniten pöhinää ovat aiheuttaneet Italia ja Ranska.

26 viisuesityksen jälkeen suurimman huomion varastanee väliaikaesiintyjä, joka on tänä vuonna – ei enempää eikä vähempää – kuin popmusiikin ylipapitar Madonna. Israelilais-kanadalainen miljardööri Sylvan Adams on kustantanut omasta pussistaan Madonnan esiintymisen, joka kulut ovat kivunneet kuuleman mukaan miltei kahteen miljoonaan euroon. Madonnan show'n jälkeen päästään näkemään äänestys, johon on täksi vuodeksi jälleen tehty pienoinen uudistus.

Muutos äänestysprosessissa: uusi tapa ilmoittaa yleisöäänestyksen pisteet


Eurovision laulukilpailuun lanseerattiin vuonna 2016 uusi äänestysjärjestelmä, jossa aluksi kunkin maan ammattilaisraadit antavat pisteensä ja lopuksi kerrotaan esitysten saavuttamat pistemäärät yleisöäänestyksessä. Raatien pisteet käydään läpi maa kerrallaan – Suomen raadin pisteet ilmoittaa tänä iltana Christoffer Strandberg – mutta eri maiden yleisöäänestysten pisteet on laskettu yhteen ja suorassa lähetyksessä juontajat paljastavat kuinka monta pistettä kukin esitys on saavuttanut. (Euroviisujen nykyisestä äänestysjärjestelmästä kirjoitin pitkästi tässä blogissa maaliskuussa 2016) Tänä vuonna on tehty kosmeettinen muutos tapaan, miten yleisöäänestyksen pisteet kerrotaan finaalissa. Uudella systeemillä ei ole minkäänlaista vaikutusta tuloksiin.

Tätä ei pitäisi yrittää edes kirjoittaa, koska oheinen video selittää uuden järjestelmän paljon valaisevammin, mutta yritetään kuitenkin. Aikaisempina vuosina juontajat ovat lukeneet yleisöäänestyksen pisteet pienimmästä suurimpaan. Eli kertoneet ensin, mikä maa on saanut vähiten yleisöpisteitä, sitten mikä toiseksi vähiten, sitten mikä kolmanneksi vähiten ja niin edelleen... Tänä vuonna edetään raatiäänestyksen tuloksen perusteella. Kun raadit ovat antaneet pisteensä, ensimmäisenä kerrotaan kuinka monta pistettä yleisöäänestyksessä on saanut raatiäänestyksessä viimeiseksi jäänyt (sijalle 26 sijoittunut), sitten 25. sijoittunut, sitten 24. sijoittunut ja niin edelleen. Eli vuorossa on maa, joka on pistetaulukossa sillä hetkellä hännillä. Uudessa järjestelmässä on kaksi hyvää puolta. Ensinnäkin se tekee esimerkiksi selostajille äänestyksen seuraamisesta ennakoitavampaa. Nyt jokainen osaa henkisesti varautua, koska ilmoitetaan oman maan yleisöäänestyspisteet. Toisekseen jännitys säilyy aivan varmasti loppuun asti. Viime vuoden yleisöäänestyksen voittaja Israel (317 yleisöäänestyspistettä) sijoittui raatiäänissä kolmanneksi. Mikäli uusi järjestelmä olisi ollut käytössä viime vuonna Israelin yleisöäänestyspistepotti olisi ilmoitettu kolmanneksi viimeisenä. Vielä olisi pitänyt odottaa raatiäänestyksen kärkikaksikon – Ruotsin ja Itävallan – yleisöpisteitä ennen kuin Israelin voitto varmistui.

Viisuarviot: BIG 5 ja isäntämaa Israel


Arvioin seuraavaksi semifinaalipostausten tapaan (semifinaali 1; semifinaali 2) kuutta kilpailuesitystä, jotka ovat suoraan finaalissa. Finaaliin pääsevät automaattisesti Eurovision viisi suurta rahoittajamaata ja kilpailun isäntämaa. Edetään esiintymisjärjestyksen mukaan.

4. SAKSA: S!sters – Sister


Nanoihmiset Carlotta, 19 ja Laurita, 26 eivät ole siskoksia vaikka huutolaulavatkin sisarellisuudesta.

"I'm tired / tired of always losing" ovat laulun aloitussanat. Saksalla on kuitenkin kokemusta Euroviisuissa häviämisestä. 2015 ja 2016 Saksa jäi viimeiseksi ja 2017 toiseksi viimeiseksi. Viime vuonna maa ylsi hienosti neljänneksi, mutta ikävä kyllä, tänä vuonna odottanee jälleen sijoitus häntäpäästä... Aivan liian heiveröinen paketti pärjätäkseen kovatasoisessa kilpailussa.

Veikkaus: BOTTOM 5
Arvioni: 2 / 5

14. ISRAEL: Kobi Marimi – Home


Isäntämaata edustaa Freddie Mercurya etäisesti ulkoisesti muistuttava tenori, joka laulaa paatoksellisesti kotikentällä... kotiin saapumisesta.

Voi, voi, Kobi tulkitsee niin tunteella henkilökohtaisista itsetunto-ongelmistaan ja hyväksytyksi tulemisesta, mutta viisufanit ovat vain naureskelleet isäntämaan edustussävelmän tahattomalle koomisuudelle. Mutta tällaisella paatoksellisella tyylillä voi olla kannattajansa, joten Israel saattaa menestyä paremmin kuin moni uskookaan.

Veikkaus: sijat 15–26
Arvioni: 1,5 / 5

16. ISO-BRITANNIA: Michael Rice – Bigger than us


Ruotsin viisuedustaja John Lundvik pääsee kilpailemaan itseään vastaan. Hän on nimittäin yksi Britannian laulun säveltäjistä. Valitsi itselleen paremman sävellyksen...

Iso-Britannia ei enää tee itseään naurunalaiseksi. Nykyään maa lähettää viisuihin lähinnä yhdentekevää keskinkertaisuutta. Tässä, kuten Britannian kolmessa edellisessä viisussa, ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Ne vain ovat sellaisia keskitason paketteja, jotka eivät yllä huippuesitysten tasolle. Ihan kiva, mutta jääkö mitään mieleen ja erottuuko mitenkään massasta? Toivottavasti pisteitä tulee sen verran, että välttää jumbosijat.

Veikkaus: sijat 15–26
Arvioni: 2,5 / 5

21. RANSKA: Bilal Hassani – Roi


Yksi Ranskan suosituimmista YouTube-tähdistä päätti ryhtyä laulamaan. Tänään hän esittää sadoille miljoonille tv-katsojille laulun erilaisuuden ja itsensä hyväksymisestä ranskaksi ja englanniksi. Kieli vaihtuu lennosta koko ajan. "Haaveissani olen kuningas", laulaa syrjittyjen ja päähänpotkittujen nuorien puolestapuhuja Bilal. Esityksessä body positivity -aspekti mukana.

Ranskan viisun on säveltänyt maan viimevuotinen edustusduo Madame Monsieur, jonka Mercy oli vuosi sitten ennakkosuosikkeja mutta jämähti lopulta sijalle 13. Bilalin laulussa on oikeastaan samantyylistä tenhoavaa tunnelmaa. Mutta Bilal on todellinen persoona. Hänellä on YouTubessa miljoonia seuraajia ja Ranskassa kiihkeä fanikunta. Jos hän onnistuu olemaan esityksessä valloittavimmillaan, hän voi saada miljoonittain uusia faneja ympäri Eurooppaa.

Bilalin viisuedustus ehti aiheuttaa keväällä pienoisen kohun, joka johtui erittäin epäonnekkaasta sattumasta. Israelin televisiossa oli tarkoitus esittää keväällä groteski huumorisarja, johon oli käsikirjoitettu hahmoksi Ranskan euroviisuedustajaksi muslimitaustainen homoseksuaali Gay Baron, joka paljastuu Isis-terroristiksi. Tilanne muodostui kiusalliseksi, kun Ranska mistään israelilaisesta komediasarjasta tietämättä valitsi edustajakseen muslimitaustaisen homoseksuaalin. Ilmeisesti sarja jätettiin lopulta väärinkäsityksen välttämiseksi esittämättä.

Veikkaus: TULOSTAULUN VASEN PUOLISKO?
Arvioni: 3,5 / 5

22. ITALIA: Mahmood – Soldi


Italia on valinnut jälleen viisuedustajakseen San Remon musiikkifestivaalien voittajan, joka on noussut kotimaassaan megahitiksi. Italialaisegyptiläisen Mahmoodin laulun sanoitus kertoo, kuinka rahanhimo tuhoaa ihmissuhteita. Kappaleessa on ilmiselvä piikki Mahmoodin isälle, joka aikoinaan jätti perheensä ja lähti menestyksen perässä seilaamaan maailman meriä.

Italia on laadukas, kuten on ollut miltein aina paluunsa (2011) jälkeen. Vangitseva kappale on tuotettu modernisti ja siinä yhdistyy nuorekas puhelaulu arabimusiikin elementteihin. Laulussa on illan tarttuvimmat välitaputukset. Esitystä on luonnehdittu vaatimattomaksi, mutta toisaalta ehkäpä Mahmoodin välinpitämättömästä olemuksesta huokuu italialaisille ominainen "hällä väliä" -asenne. Mahmood on muuten tehnyt kappaleestaan remixin, jossa on mukana suomalainen Isac Elliot!

Veikkaus: TOP 10
Arvioni: 4 / 5

26. ESPANJA: Miki – La Venda


Bileet pystyyn! Ratkiriemukas bailuhitti voi hyvinkin soida kesällä etelän lomakohteissa.

Espanja on useimmiten viime aikoina lähettänyt viisuihin laadutonta kuraa ja pärjännyt kilpailussa huonosti. Mikin hyväntuulinen bilebiisi ei ole sekään mikään korkeatasoisuuden multihuipentuma, mutta voisiko tässä olla jotain sellaista vilpitöntä kuplivaa iloa, mikä nostaisi Espanjan tänä vuonna vaikka edes puolivälin tienoihin? Mikin ulkoinen habitus tuskin ainakaan koituu menestyksen esteeksi... eikä viimeinen esiintymisnumero...

Veikkaus: sijat 11–15
Arvioni: 3 / 5

Lopuksi käyn vielä läpi illan esiintymisjärjestyksen ja kommentoin väliin, jos on jotain kommentoitavaa.

Eurovision laulukilpailun 2019 finaalin esiintymisjärjestys


1. MALTA: Michela – Chameleon

Mukavaa, että Malta pääsi finaaliin, ja 17-vuotiaan Michaela Pacen reaktiot finaalipaikan selvittyä tarjosivat erinomaista tv-viihdettä. Aloitusnumerolta en usko Maltan yltävän kummoiseen menestykseen. Malta on tupannut aina menestymään raatiäänestyksessä paremmin kuin yleisöäänestyksessä. Saarivaltiolla ei ole naapurimaita eikä Maltalla ole minkäänlaista diasporaa. Esimerkiksi viimeksi Maltan ollessa finaalissa 2016 maan viisu Walk on water oli raatiäänestyksessä neljäs mutta yleisöltä tuli vain 16 pistettä.

2. ALBANIA: Jonida Maliqi – Ktheju tokës

Itsensä Euroviisujen ylijumalaksi nostanut ruotsalainen Christer Björkman on jälleen ängennyt mukaan viisujen tuotantotiimiin ja hän on laatinut jo neljättä kertaa peräkkäin esiintymisjärjestyksen. Esiintymisnumerolta 2 ei ole koskaan voitettu ja usein pahamaineiselle esiintymisnumerolle on uhrattu jokin tuotannon mielestä "vääränlainen" viisu – useimmiten Itä-Euroopasta. Onneksi Albanialla tuppaa olemaan taipumus saavuttaa yleisöäänestyksestä 40–50 pistettä, joten niiden turvin vältettäneen jumbosijat.

3. TŠEKKI: Lake Malawi – Friend of a friend

Mukavaa, että Tšekki on alkanut pärjätä siinä missä muutkin maat. Viimevuotisen kutossijan kaltaiseen menestykseen tuskin tänä vuonna kuitenkaan ylletään.

4. SAKSA: S!sters – Sister

5. VENÄJÄ: Sergei Lazarev – Scream TOP 10?

Torstaina kirjoitin, että Venäjä ei voita mutta sijoittunee viiden parhaan joukkoon. Sergein esitys oli kuitenkin niin vahva, että aloin pitää voittoakin mahdollisena. Sergein upean voimakas ääni pääsee tässä kappaleessa paljon paremmin oikeuksiinsa kuin hänen edellisessä viisussaan. Sitten Björkman halusi varmistaa, ettei viisufanien tarvitse seuraavana vuonna matkustaa homovastaiseen Venäjään, ja laittoi Venäjän esiintymään näin aikaisin. Pysyttelen siis aikaisemmassa kannassa: TOP 5 -sijoitus, mutta tuskin voittaa.

6. TANSKA: Leonora – Love is forever

Kiva, että Tanska pärjäsi semifinaalissa. Nyt finaalissa kisa lienee aivan liian kova.

7. SAN MARINO: Serhat – Say na na na

Serhat todella riemastutti yltämällä finaaliin karaoketasoisella epävireisellä laulusuorituksella. San Marinon paras sijoitus on tähän mennessä finaalin 24. Se voitaneen ylittää mutta tuskinpa kovinkaan monella pykälällä.

8. POHJOIS-MAKEDONIA: Tamara Todevska – Proud

Aivan mahtavaa, että makedonialainen viisuedustaja kilpailee finaalissa ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Maan paras sijoitus on 12. Ennätystä tuskin kuitenkaan rikottaneen?

9. RUOTSI: John Lundvik – Too late for love TOP 10?

Mutta mikäs maa voittikaan viimeksi, kun kilpailu järjestettiin Israelissa? Ruotsi on pelottavan hyvä tänäkin vuonna. Ruotsi muistuttaa kovasti viime vuoden Itävaltaa, joka voitti raatiäänestyksen 271 pisteellä. Ruotsia on luonnehdittu vielä Itävaltaa huomattavasti laadukkaammaksi, joten Ruotsin pelätään voittavan tänä vuonna raatiäänestyksen jollain 400 pisteellä, minkä jälkeen kenellekään muulla ei olisi mitään mahdollisuutta. Vaikka Ruotsi on vuoden parhaimmistoa, olisi kieltämättä antikliimaksi jos Ruotsi TAAS voittaisi. Ei kuitenkaan mielestäni yllä aivan Abba/Herreys/Carola/Loreen -tasolle. Mutta Ruotsi saa kernaasti sijoittua toiseksi.

10. SLOVENIA: Zala Kralj & Gašper Šantl – Sebi

Krista Siegfridsin harmiksi Euroviisuissa kuullaan nykyään muutakin kuin ding dong -hömppää ja ruotsalaista muovia. Slovenialaisen hipsteriduon intensiivinen ja pelkistetty esitys kilpailee omassa sarjassaan ja saattaa olla vuoden musta hevonen.

11. KYPROS: Tamta – Replay

Tiistain semifinaalia pidettiin torstain semifinaalia heikompana. Sen vuoksi monelle tiistain semifinalistille voi olla luvassa kylmää kyytiä. Viimevuotisen kakkossijan kaltainen menestys jää Kyprokselle kaukaiseksi haaveeksi.

12. ALANKOMAAT: Duncan Laurence – Arcade TOP 10?

Vuoden suurin ennakkosuosikki on niin laadukkaasti tuotettu, että sen uskoisi kelpaavan mukisematta raadeille. Kysymys kuuluukin, onnistuuko Duncan pysäyttämään tältä esiintymisnumerolta koko Euroopan ja hiljentämään meluisat kisakatsomot. Salvador Sobral kykeni siihen kaksi vuotta sitten esiintymisnumerolta 11.

13. KREIKKA: Katerine Duska – Better love

Ks. Kypros

14. ISRAEL: Kobi Marimi – Home

15. NORJA: KEiiNO – Spirit in the sky

Sittenkin suomalaisväriä finaalissa! KEiiNOn revontulihumpan tuottajana on nimittäin Arttu Wiskarinkin takapiruna ansioitunut Henrik Tala.

16. ISO-BRITANNIA: Michael Rice – Bigger than us

17. ISLANTI: Hatari – Hatrið mun sigra TOP 10?

Islannin on otaksuttu tekevän "lordit". Ainakin esiintymisnumero on lupaava: Lordi esiintyi viisufinaalissa numerolla 17. Todella mielenkiintoista nähdä raati- ja yleisöäänestyksen eroavaisuudet Islannin suhteen. Btw. Islannin paras sijoitus on toinen, jonka se on saavuttanut vuosina 1999 ja 2009. Kuinka käy 2019? Jätetään nyt kertomatta, että vuonna 1989 Islanti jäi nollille. Suomen yleisöäänestyksen 12 pistettä saattaisi mennä tänä iltana Islannille. Ainakin ehkä mieluummin kuin iänikuiselle Virolle...

18. VIRO: Victor Crone – Storm

19. VALKO-VENÄJÄ: ZENA – Like it

Virosta ja Valko-Venäjästä voisi sanoa täsmälleen sanat kuin Kreikasta ja Kyproksesta.

20. AZERBAIDŽAN: Chingiz – Truth TOP 10?

Tästä alkaa kieltämättä todella kova ennakkosuosikkien putki. Monta potentiaalista TOP 10 -ehdokasta peräkkäin. Mahtavatko kaikki sijoittua kärkeen vai syövätkö toistensa tehoa?

21. RANSKA: Bilal Hassani – Roi

22. ITALIA: Mahmood – Soldi TOP 10?

23. SERBIA: Nevena Božović – Kruna

Serbia tuskin kiilaa kärkikymmenikköön vaikka onkin illan viimeinen balladi, joilla on taipumus pärjätä hyvin. Serbia tuppaa kuitenkin aina sijoittumaan yleisöäänestyksessä vähintään puolivälin tienoille.

24. SVEITSI: Luca Hänni – She got me TOP 10?

Voittaja? Ei lainkaan mahdotonta, mutta ehkä vedonlyönnin povaama neljäs sija kuulostaa uskottavammalta. Luca Hänni on tähti saksankielisessä Euroopassa ja viisustansa voi tulla hitti kesäksi.

25. AUSTRALIA: Kate Miller-Heidke – Zero gravity TOP 10?

Todella mielenkiintoista nähdä kuinka näin erikoinen viisu voi pärjätä. Australia on noussut vedonlyönnin kärkisijoille kumouksellisen esityksen myötä. Esiintymisnumeroa on pidetty erinomaisena, mutta vähän epäilen, että muut ympärillä esiintyvät ennakkosuosikit voivat viedä Australialta liike-energiaa? Entäs jos Australia voittaa? Mikä maa isännöisi Euroviisuja ensi vuonna? Australiahan kilpailee EBU:n erikoisluvalla sillä ehdolla, että maan voittaessa seuraavan vuoden kilpailut järjestetään Euroopassa.

26. ESPANJA: Miki – La Venda

Minkäköhän ihmeen takia kaksi iloista bailuviisua Sveitsi ja Espanja on laitettu esiintymään näin lähekkäin?

Omat viisupisteeni tälle illalle


12 p. ALANKOMAAT: Duncan Laurence – Arcade
10 p. ITALIA: Mahmood – Soldi
8 p. SVEITSI: Luca Hänni – She got me
7 p. VENÄJÄ: Sergei Lazarev – Scream
6 p. RUOTSI: John Lundvik – Too late for love
5 p. ISLANTI: Hatari – Hatrið mun sigra
4 p. AZERBAIDŽAN: Chingiz – Truth
3 p. RANSKA: Bilal Hassani – Roi
2 p. TŠEKKI: Lake Malawi – Friend of a friend
1 p. ALBANIA: Jonida Maliqi – Ktheju tokës

Muita hyviä arvioita


Viisukuppila: Viekö ennakkosuosikki Alankomaat illan jännitysnäytelmän? Katso Viisukuppilan veikkaus illan voittajasta!
Tobson in Euroland: ESC 2019: Tobson's Final Say
David i Tel Aviv: Betygen på Sveriges värsta konkurrenter