30. lokakuuta 2020

Arja Korisevan keskipitkä oppimäärä

Television musiikkiohjelmien kruununjalokivi Vain elämää porskuttaa porskuttamistaan, vaikka sarja on edennyt jo tuotantokauteen numero 11. Katsojaluvut ovat olleet tänäkin vuonna varsin korkeita. Synkkänä koronasyksynä hyvän mielen musiikkiohjelmalle on varmasti sosiaalinen tilaus ja kieltämättä tämänkertaisessa kokoonpanossa on enemmän rosoa ja särmää kuin koskaan aikaisemmin ohjelman historian aikana, minkä vuoksi tuotantokausi lienee mielenkiintoisin pitkään aikaan.

Tänä iltana hemmotellaan meitä iskelmän ystäviä iskelmäkuningatar Arja Korisevan jaksolla. Kuten Finnhitsaajan konventioihin on tähän asti kuulunut, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa on vuorossa finnhits-mielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistaan hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Illan jakson kunniaksi referoin Arja Korisevan tähänastisen elämäntyön kiintopisteitä 14 väliotsikon alle ja kokosin hänen levytystuotannostaan Spotify-soittolistan otsikolla Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää.

Sisällys:

Pienestä pitäen iskelmien lumossa
Kaikkien aikojen tangokuningatar
Levytysuran huikea startti
Televisiosta tuttu
Laulukilpailuja ja kansainvälisiä edustustehtäviä
Ensiluokkaiset taustajoukot
Kolme kovaa koota: Katri, Koivuniemi, Koriseva
Näyttelijä Arja Koriseva
Uuteen levy-yhtiöön
1990-luvun ilmiö ja supertähti
Helmut Lotti tarjosi säpinää levytysrintamalle
Luottosäestäjät ja -muusikot
Taittuu multakin rock'n'roll
Laulaja vailla hittiä?
Soittolista: Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää
Aiheesta muualla
Vilkaisepas blogistani myös

Pienestä pitäen iskelmien lumossa


Laulaja. Näyttelijä. Opettaja. Kouluikäinen Toivakan kasvatti Arja Koriseva kirjoitti kyläkoulussa elämänsä uravaihtoehdot. Kaksi ensimmäistä ovat toteutuneet ja lähellä oli myös työura kansankynttilänä. Keväällä 1989 Arja Koriseva valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksesta. Koulumaailman sijaan viihde-elämä vei mennessään. Samana kesänä hänet kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuningattareksi.

Vaikka Arja Korisevan (s. 1965) varsinainen läpimurto viihdetaiteilijana koitti Tangomarkkinoilla 1989, hän oli ottanut ensiaskeleensa kohti ammattimuusikkoutta jo kauan aikaisemmin. Ensimmäiset tanssikeikkansa Arja Koriseva lauloi hädin tuskin teini-ikäisenä. 13-vuotias Arja ja hänen kaksi vuotta vanhempi sisarensa Eija olivat solisteina kokoonpanossa, joka sai nimekseen Siskokset ja Peräkylän pojat. Tanssiorkesteri keikkaili viikonloppuisin Korisevan perheen kotikulmilla Keski-Suomessa. Musiikillinen lahjakkuus on kulkenut suvussa verenperintönä: Arja Korisevan eno Erkki Friman on maineikas harmonikkataiteilija, joka on tehnyt läheistä yhteistyötä lukuisten suomalaisten laulajalegendojen kanssa.

Myöhemmin Korisevat esiintyivät muun muassa Kastanja-orkesterin solisteina. 17-vuotiaana Arja Koriseva aloitti lauluopinnot Keski-Suomen konservatoriossa. Opiskeluaikoina 1980-luvun jälkipuoliskolla hän kartutti kokemuksia esiintymällä muun muassa Napakymppi-juontaja Kari Salmelaisen kesäkiertueella ja Hämeenlinnan paikallistelevision HÄM-TV:n ohjelmakuuluttajana.

1980-luvun puolivälissä Arja Koriseva kävi koelaulussa Matin ja Tepon levy-yhtiössä M & T Productionissa, mutta varsinaista levytyssopimusta ei tässä vaiheessa syntynyt. Kotimaiseen musiikkikulttuuriin perehtynyt sivusto Vinyylin rahinaa on selvittänyt, että levy-yhtiö julkaisi vuonna 1985 huoltoasemakasetin Super 20, joka sisältää erittäin mielenkiintoisen levytyksen: kasetilla on Matti Ruohosen säveltämä ja Raul Reimanin sanoittama kasari-iskelmä Sä lupasit tulla, jonka esittäjäksi on merkitty muuan Arja. Laulajan äänenväri kuulostaa kovasti vuoden 1989 tangokuningattarelta...

Kaikkien aikojen tangokuningatar


Seinäjoen Tangomarkkinat järjestettiin vuonna 1989 viidettä kertaa ja tapahtuma oli vakiinnuttamassa asemansa kotimaisen iskelmäkentän vuosittaisena kohokohtana. Televisioitavan tangolaulukilpailun katsojaluvut hätyyttelivät kahta miljoonaa. Vuonna 1989 kilpailu etenkin naisten sarjassa oli kova: Arja Korisevan lisäksi muun muassa Tarja Lunnas tavoitteli tangokuningattaren titteliä. Finaalissa Koriseva vakuutti tuomariston virheettömällä Kultaiset korvanrenkaat -tulkinnallaan ja hänet äänestettiin voittajaksi. Tangokuninkaaksi kruunattiin Risto Nevala

Ennen Tangomarkkinoille osallistumistaan Arja Koriseva oli saanut kuulla runsaasti kommentteja nimestään. Voiko laulajan nimi olla Koriseva? Arja Koriseva on sittemmin paljastanut, että hän oli ulkopuolisten paineiden saattelemana kaavaillut itselleen taiteilijanimeä Arja Karèn. Lopulta hän oli kuitenkin pitänyt päänsä ja päätti osallistua kilpailuun reilusti omalla nimellään – ja siitäkös innostui Tangomarkkinoiden juontaja Heikki Hietamies, joka jaksoi vääntää sukunimestä Koriseva jos monenmoista vitsiä ja sutkautusta.

Vuoden 1989 Tangomarkkinoiden voittajakaksikko pääsi levyttämään Seinäjoen tango-orkesterin säestyksellä kokonaisen tangoalbumin, joka nimettiin yksinkertaisesti Tangokuningatar ja -kuningas. Ikivihreiden tangojen ohella levylle ikuistettiin saman vuoden Tangomarkkinoiden tangosävellyskilpailun satoa: jaetulle ykkössijalle sijoittui Vesa Tuomen säveltämä ja Tuula Heikkilän sanoittama Rannalla, jonka tuore tangokuningatar Arja Koriseva sai esitettäväkseen. Rannalla on osoittautunut uuden ajan tangoklassikoksi, joka on yksi Korisevan tunnetuimmista esityksistä. Arja Korisevan ja Risto Nevalan yhteisalbumi myi upeasti yli 50 000 äänitettä eli platinaa. Tangomarkkinoiden 1989 sadosta julkaistiin myös teema-albumi, jolle Arja Koriseva tulkitsi ikivihreät Yö saaristossa ja Siks' oon mä suruinen.

Arja Korisevalle Tangomarkkinoiden voitto merkitsi todellista ponnahduslautaa valtakunnalliseen julkisuuteen. Siitä alkoi eräs suomalaisen kevyen musiikin historian hienoimmista menestystarinoista: Arja Koriseva kohosi nopeasti Suomen suosituimmaksi iskelmälaulajaksi. Hänestä tuli kaiken kansan tuntema supertähti, joka valloitti suomalaisten sydämet välittömällä, vilpittömällä ja elämänmyönteisellä olemuksellaan. Ennennäkemättömän valtaisa kansansuosio ei piitannut ikä- eikä sosiaalirakenteista: ihailijoita piisasi vauvasta vaariin niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Jos Arja Koriseva hyötyi Tangomarkkinoiden voittamisesta, myös Tangomarkkinat tapahtumana hyötyi varmasti Arja Korisevan suursuosiosta. 1990-luvulla kiinnostus Tangomarkkinoita kohtaan kasvoi huikeaksi. Tapahtuma eli kukoistusaikaansa ja vuosittain tuhannet kokelaat kävivät kokeilemassa onneaan kilpailun alkukarsinnoissa. Monet laulajanalut unelmoivat samanlaisesta tähteydestä ja toivoivat nousevansa Tangomarkkinoiden kautta uudeksi Arja Korisevaksi. Eipä ihme, että Arja Korisevaa on usein tituleerattu kaikkien aikojen tangokuningattareksi.

Levytysuran huikea startti


Arja Koriseva solmi levytyssopimuksen Suomen suurimman levy-yhtiön Fazer Finnlevyn kanssa. Hänen ensimmäisen albuminsa tuottivat yhteistyössä MTV-Musiikkituotannon Ari Oinonen ja Fazerin Timo Lindström. Hallitsevan tangokuningattaren omaa levyä oli valmistamassa komea joukko Suomen eturivin iskelmänikkareita. Kappaleiden sovituksia laativat muun muassa Veikko Samuli, Antti Hyvärinen, Jari Puhakka ja Juha Tikka.

Kesällä 1990 ilmestynyt debyyttialbumi Arja Koriseva oli suurmenestys, joka viihtyi albumilistalla miltei puoli vuotta ja myi kultaa, platinaa – ja lopulta tuplaplatinaan vaadittavat maagiset 100 000 äänitettä. Saavutus on huomattava etenkin ottaen huomioon, että kyseessä on artistitulokkaan esikoisälppäri.

Arja Korisevan menestyslevyltä ovat jääneet elämään muun muassa freesit versiot ikivihreistä Kuningaskobra ja Hymyhuulet. Alkuperäisistä Annikki Tähden ja Johnnyn levytyksistä oli kulunut jo niin paljon aikaa, että uuden sukupolven iskelmänkuuntelijat mielsivät laulut Arja Korisevan "omiksi" kappaleiksi. Ja sopiihan esimerkiksi Hymyhuulet erinomaisesti juuri Arja Korisevalle, jonka imagoon on aina liitetty hyväntuulisuus ja pulppuava iloisuus. Albumilla on myös studiobändin säestämä versio Rannalla-tangosta. Kokonaan uusia iskelmiä edustavat esimerkiksi konkarisäveltäjien tuotokset Tää ystävyys (säv. Jori Sivonen) ja Sua ilman rakkain (säv. Veikko Samuli). Lisäksi huomiota herätti duetto Kun minuun kosketat yhdessä Syksyn sävel -voittaja Ari Klemin kanssa.

Televisiosta tuttu


Arja Korisevan työnkuva ei suinkaan rajoittunut pelkästään iskelmälaulajan rooliin. Hän on kunnostautunut myös televisio-ohjelmien juontajana. Television puolelle hänet keksi – ei enempää eikä vähempää – kuin itse Spede Pasanen, joka ihastui Arja Korisevan luonnollisen positiiviseen persoonaan. Vuosina 1990–92 televisiossa pyöri Speden tee-se-itse-tv, jonne tavalliset kansalaiset saivat lähettää omia kotivideoitaan. Ohjelman juontajapariksi pestattiin Arja Koriseva ja Lasse Norres. Humoristisessa ohjelmassa suomalaisille tuli hyvin tutuksi yksi Arja Korisevan tavaramerkeistä: nauru. Speden kanssa synkkasi niin hyvin, että Arja Koriseva sai joskus tuurata Spedeä Speden sallittujen leikkien (myöhemmin Speden spelit) vetäjänä. Spede-kytkös poiki Arja Korisevalle pieniä rooleja muun muassa Suomen kansan syviä rivejä hauskuuttaneissa Vääpeli Körmy -elokuvissa.

Keväillä 1995 ja 1996 Arja Koriseva emännöi lauantai-illan parhaassa katseluajassa Näytönpaikka-viihdeohjelmaa TV1-kanavalla. Televisiotyöt toivat Arja Korisevalle rutkasti näkyvyyttä. Hän oli 1990-luvulla varsinainen superjulkkis ja viihteen monitoimiammattilainen, joka tavoitti sellaisetkin suomalaiset, joita iskelmämusiikki ei olisi voinut vähemmän kiinnostaa.

Juontajan hommat jatkuivat keväällä 2000 Suuri luokkakokous -televisio-ohjelmassa ja vuosina 2002–2003 musiikki-ilottelussa Jos sais kerran yhdessä Joel Hallikaisen kanssa. Kolmesti kaikkien aikojen tangokuningatar on juontanut Tangomarkkinat (vuosina 1991, 1994 ja 2004).

Laulukilpailuja ja kansainvälisiä edustustehtäviä


Arja Korisevan turnauskestävyys kansainvälisissä edustustehtävissä testattiin jo uran alkuvaiheessa. Syyskuussa 1990 Arja Koriseva edusti Yleisradiota Kuala Lumpurissa Malesiassa Kultainen Leija -kilpailussa Olli Ahvenlahden säveltämällä tunnelmallisella balladilla Kun tunteet kuljettaa. Ensimmäinen kilpailumatka sujui hienosti: Kun tunteet kuljettaa palkittiin kilpailun toiseksi parhaana sävellyksenä.

Lokakuussa 1990 vuorossa oli kotoinen Syksyn sävel -kilpailu, johon Arja Koriseva osallistui Kaj Westerlundin säveltämällä sympaattisella sinivalkoisella iskelmällä Rakkauden värit. Esitys sijoittui kovatasoisessa kilpailussa kunniakkaasti neljänneksi ja sai tunnustuksen lehdistön suosikkina.

Maaliskuussa 1991 Arja Koriseva kilpaili Suomen euroviisukarsinnoissa kahdella ehdokassävelmällä: Matti Puurtisen sävellyksellä Enkelin silmin ja Jukka Vuollen kynäilemällä höpsöllä hassuttelulla Molto presto. Asiantuntijaraati rankkasi Enkelin silmin -laulun viidenneksi ja osoitti ehkä pienoista huumorintajuttomuutta jättämällä Molto preston tylysti viimeisten joukkoon – tosin raadissa istunut legendaarinen euroviisukapellimestari emeritus Ossi Runne piti esitystä kympin arvoisena. Arja Koriseva ei levyttänyt Molto prestoa koskaan, sen lauloi levylle ensimmäisenä tenavatähti Johanna Virtanen. Sen sijaan Enkelin silmin -kappaleesta muodostui eräänlainen Arja Korisevan tunnussävelmä. Nimeä Enkelin silmin ovat kantaneet Arjan kokoelmajulkaisut, juhlakonserttikiertueet ja jopa ihailijakerhon jäsenlehti.

Arja Koriseva osallistui uudestaan euroviisukarsintoihin seuraavana vuonna Cris Owenin säveltämällä tyylikkäällä festivaaliballadilla Huomiseen. Viisukarsintojen 1992 lavalla esiintyi kuin uudestisyntynyt Arja Koriseva. Teuvo Loman oli stailannut naapurintytön Toivakasta kansainvälisen tason glamourtähdeksi. Huomiseen olisi ollut monien mielestä täsmäisku Euroviisuihin, mutta asiantuntijaraati piti Pave Maijasen Yamma yammaa sopivampana valintana. Vaikka euroviisuedustusta ei siunaantunutkaan, Huomiseen-laulusta muodostui Arja Korisevan käyntikortti kansainvälisissä yhteyksissä. Vuonna 1992 hän esitti laulun englanninkielisen version Hold me now Romaniassa Kultainen Hirvi -laulufestivaalilla sijoittuen omassa kilpailusarjassaan hienosti toiseksi! Sama laulu kuultiin samana vuonna myös Monacossa World Music Awards -juhlagaalassa, jossa Arja Koriseva palkittiin maansa myydyimpänä artistina. Gaalan juontanut Cliff Richard esitteli kymmenille miljoonille katsojille Arja Korisevan laulajana, jonka levyjä on myyty autolasteittain.

Vuonna 1993 Arja Koriseva oli jälleen mukana euroviisukarsinnoissa. Kilpailuehdokkaat olivat Olli Ahvenlahden Sulta laulun sain sekä Kassu Halosen ja Kisu Jernströmin Vain taivas yksin tietää. Sijoitukset hienosti toinen ja kolmas, mutta Katri Helenan Tule luo oli lyömätön. Hyvistä yrityksistä huolimatta rakastettu kansansuosikki ei saanut tilaisuutta edustaa maatamme Eurovision laulukilpailuissa.

Arja Koriseva palasi euroviisukarsintoihin vuonna 2004, jolloin hänet kutsuttiin kilpailemaan ruotsalaisten viisukonkarien Thomas G:sonin ja Henrik Sethssonin tekemällä schlagerilla 'Til the end of time.

Ensiluokkaiset taustajoukot


Kesällä 1991 valmistui Arja Korisevan toinen albumi Me kaksi vain, jonka tuotannosta vastasi poikkeuksellisen kovatasoinen kaksikko: Jaakko Salo ja Pave Maijanen. Levy oli parhaimmillaan albumilistan ykkössijalla ja sitä myytiin upeasti yli 80 000 kappaletta. Mahtavan menestyksen saattelemana Arja Koriseva palkittiin vuoden 1991 Emma-gaalassa vuoden naissolistina.

Me kaksi vain -levyn satoa on muutaman edellä mainitun kilpailukappaleen lisäksi muun muassa Tapani Kansan kanssa levytetty duetto Se on rakkautta oikeaa ja Pave Maijasen kaunis sävellys Kevätvalssi, jonka runollinen sanoitus on Hectorin käsialaa. Niin ikään Pave Maijasen säveltämä hupaisa kantri-iskelmä Wanhaan malliin on jäänyt elämään jonkinasteisena kulttisuosikkina. Älppärin aloitusraita Hienohelma sai uuden elämän vuonna 1995, kun Tenavatähden voittanut Annika Siltaniemi valitsi laulun kilpailukappaleekseen.

1990-luvun alkuvuosina musiikkivideot olivat rantautuneet olennaiseksi osaksi musiikkiteollisuutta. Fazer Finnlevy halusi kokeilla uutta formaattia ja tuoda musiikkivideokulttuurin kotimaiseen iskelmämusiikkiin. Niinpä Me kaksi vain -albumi julkaistiin myös audiovisuaalisessa muodossa VHS-videokasettina. Tamperelainen Vipvision kuvasi albumin jokaisesta kappaleesta musiikkivideon tapaiset. Näitä kieltämättä hivenen hellyttävän kotikutoisia pätkiä voi ihailla nykyään YouTubessa.

Jaakko Salon tuotantovastuulla purkitettiin myös Arja Korisevan ensimmäinen joululevy Saa joulu aikaan sen, joka ilmestyi joulumarkkinoille 1991. Tämänkin levyn materiaalista filmattiin videokasetti. Ensimmäisestä joululevystään Arja Koriseva vastaanotti jälleen platinalevyn. Joulualbumeja hän on sittemmin levyttänyt useampia.

Kolme kovaa koota: Katri, Koivuniemi, Koriseva


Arja Korisevan viimeinen yhteistyö Jaakko Salon kanssa oli korkeatasoinen versio ikivihreästä Anna kaikkien kukkien kukkia, joka levytettiin Toivo Kärjen muistoalbumille Toivo Kärki muistoissamme vuonna 1992.

Jaakko Salon jälkeen Arja Korisevan levytystuotannon vetovastuuseen astui Esa Nieminen, jolla on yhtä lailla vankka kokemus iskelmälevyjen tuottajana. Esa Nieminen tuotti näihin aikoihin myös muun muassa Katri Helenan ja Paula Koivuniemen levyjä, joten näinä vuosina hänen kädenjälkensä on kuulunut Suomen suosituimpien iskelmälaulajattarien urakehityksissä.

Ensimmäinen Esa Niemisen Arjalle tuottama albumi Kun ilta saapuu kaupunkiin julkaistiin syksyllä 1992. Esa Niemisen johdolla Arja Korisevan soundimaailmaa ajanmukaistettiin 90-luvulle. Artisti itse oli erityisen tyytyväinen levyn sataprosenttiseen kotimaisuusasteeseen. Varsinkin albumin nimikkokappaletta soitettiin tiuhaan tahtiin radiotaajuuksilla.

Esa Niemisen tuottamana syntyi myös seuraava albumi Naisen tie, joka näki päivänvalonsa syksyllä 1994. Edellisestä levystä poiketen Naisen tie -albumille kelpuutettiin käännöskappaleitakin. Saksankielisiltä musiikkimarkkinoilta poimittiin tarttuvia iskelmämelodioita, kuten Naisen tie (Prinz Eisenhertz) ja Kuin häkkilintu (Ich will nicht länger dein Geheimnis sein). Radiohitiksi ylsi Kai virheen tein, alun perin alankomaalaisen Anny Schilderin I take it back.

Molemmat Esa Niemisen tuottamat albumit myivät vaivattomasti kultaa.

Näyttelijä Arja Koriseva


Vuonna 1995 Arja Koriseva toteutti erään ikimuistoisimmista työtehtävistään. Ensi-iltansa sai Disneyn suursatsaus Pocahontas-animaatioelokuva. Arja Koriseva pestattiin suomenkielisen ääniraidan päärooliin. 1990-luvun lapset muistavat edelleen Arja Korisevan ensisijaisesti juuri "Suomen Pocahontasina" ja dubbausrooli oli omiaan lisäämään hänen suosiotaan perheen pienimpien keskuudessa. Arja Koriseva loi suomenkielisen asun elokuvan Oscar-palkitulle ikimuistoiselle sävelmälle Colors of the wind, suomeksi Tuulen värit. Arja Koriseva antoi äänensä Pocahontasille myös kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessä jatko-osassa Pocahontas II – matka uuteen maailmaan.

Arja Koriseva on todellinen estradien kuningatar – keikka- ja konserttilavojen ohella hän on luonut uraa teatterinäyttämöillä, erityisesti musikaalirooleissa hän on ollut tuttu näky. Hänen ensimmäinen ammattimainen kosketuksensa teatterimaailmaan ajoittuu kevääseen 1995, jolloin hän oli mukana Teatteri Eurooppa Neljän produktiossa Tuhkimo – kenpä hukassa. Sen jälkeen hän on näytellyt muun muassa naispääosat klassikkomusikaaleissa Laulavat sadepisarat (Lahden kaupunginteatteri 1998), My Fair Lady (Turun Samppalinnan kesäteatteri 2000) ja Sound of Music (muun muassa Seinäjoen kaupunginteatteri 2005 ja Imatran Teatteri 2008), vain muutamia näytelmäprojekteja mainitakseni. Arja Korisevan ansioluettelo koostuu monenlaisista näytelmistä, joita on esitetty eri puolilla Suomea. Tutuksi ovat tulleet musikaalien ohella farssit, komediat ja vakavammatkin dramatisoinnit.

Television puolella Arja Koriseva on näytellyt Kari Väänäsen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa draamasarjassa Taivaan tulet ja viime vuosina Kummeli-ryhmän komediasarjassa Kummeli esittää: Kontio & Parmas.

Uuteen levy-yhtiöön


Vuonna 1995 Arja Koriseva vaihtoi levy-yhtiötä Sony Music Finlandiin. Sonylle hän levytti kaikkiaan viisi pitkäsoittoa: kolme perinteistä iskelmälevyä ja kaksi teemalevyä. Uudessa levy-yhtiössä uudet tuottajat toivat Arja Korisevan musiikkiin ripauksen modernimpaa pop-ilmaisua.

Juha Tikka
tuotti syksyllä 1995 ilmestyneen albumin Rakastunut nainen. Otsikkokappale on uusi suomenkielinen versio Barbra Streisandin klassikosta Woman in love. Sanoituksen rustaili Hector. Albumi sisältää useampia iloluontoisia duuri-iskelmiä, jotka tuotantotiimi oli bongannut länsinaapurimme sävelaarteistosta. Sellainen on esimerkiksi albumin toinen hittikappale Kattojen primadonna (Inget stoppar oss nu), jonka on säveltänyt maineikas ruotsalainen euroviisusäveltäjä Lasse Holm.

Rakastunut nainen -albumi ylitti kultalevyrajan, mutta tämän älppärin jälkeen Arja Korisevan levyjen menekki tasaantui. Hannu Korkeamäen vastuulla valmistui kesäksi 1997 albumi Mieli maailmoja juoksee. Rami Alangon kirjoittama menevä nimikappale kohosi iskelmäradiokanavien suosikiksi. Pitkän linjan studiomuusikko Juha Björninen taas tuotti vuonna 1998 purkitetun tasaisen tasokkaan albumin Pieni kultainen avain. Levyn ykkösbiisiksi muodostui Kassu Halosen ja Vexi Salmen erinomaisen raflaava Valloitan koko maailman.

Ainaiseen nurinaan siitä, etteivät tangokuninkaalliset palaa tangoon enää Tangomarkkinoiden jälkeen, Arja Koriseva vastasi vuonna 1996 levyttämällä kokonaisen albumillisen tangoklassikoita. Tango Illusion -levyä säestää laajan kokoonpanon orkesteri, ja Arjan lauluosuus äänitettiin samanaikaisesti orkesterin kanssa. Riku Niemen ja Veijo Laineen laatimat hienostuneet orkesterisovitukset tuovat mieleen ennemmin argentiinalaisen salonkitangon kuin suomalaisen tanssilavatangon.

Mielenkiintoisin levyjulkaisu on yhteisäänite Tapani Kansan kanssa Yö on hellä vuodelta 1997. Turun kaupunginteatterissa esitettiin tuolloin Ilpo Tuomarilan dramatisoima musiikkinäytelmä Yö on hellä, joka perustui F. Scott Fitzgeraldin romaaniin. Näytelmää varten Kassu Halonen sävelsi ja Vexi Salmi sanoitti 17 laulua. Sävelmiä pidettiin levylle taltioimisen arvoisina. Sony Music Finland julkaisi "soundtrackin", jossa näytelmän lauluja tulkitsevat Arja Koriseva ja Tapani Kansa, vaikka he eivät esiintyneetkään produktiossa lainkaan – eivätkä edes ehtineet käydä katsomassa koko esitystä. Arja Koriseva lauloi kaikki naisroolien laulut ja Tapani Kansa vastaavasti miesroolien.

1990-luvun ilmiö ja supertähti


Arja Korisevan valtaisa kansansuosio jatkui läpi koko 1990-luvun. Hänen nimensä esiintyy säännöllisesti listattaessa suomalaisia 1990-luvun ilmiöitä. Juhlapuheissa Korisevan luonnehdittiin olevan "kansakunnan yhteistä omaisuutta". Sydämellinen taiteilija tunnetaan poikkeuksellisen helposti lähestyttävänä tähtenä, jolla on aina esiintymisten yhteydessä aikaa faneilleen. Samalla Arja Koriseva on osoittanut kuuntelijakunnalleen olevansa ammattitaitoinen taiteilija, joka rakentaa uraansa määrätietoisesti. Arja Koriseva on esimerkiksi järjestänyt säännöllisesti kunnianhimoisia konserttisalikiertueita, joissa hän on osoittanut monipuolisuutensa astumalla ulos perinteisen iskelmätanssittajan muotista tulkitsemalla muutakin kuin suomenkielistä iskelmämusiikkia.

Arja Korisevan huikea vuosikymmen saavutti hienon huipennuksensa 10-vuotisjuhlakiertueen merkeissä. Turneen viimeinen konsertti esitettiin Helsingin Hartwall Areenassa marraskuussa 1999. Nykyään joka toinen suomalainen poppari konsertoi areenalla, mutta tuohon aikaan kotimaisin voimin järjestetyt areenakonsertit olivat huomattavasti harvinaisempia. 1990-luvulla suuren luokan konserttijärjestelyissä pelättiin taloudellisen riskin uhkaa eikä suomalainen viihdeteollisuus ollut kehittynyt vielä niin ammattimaiseksi kuin nykyään. Arja Koriseva on ensimmäisiä kotimaisia esiintyjiä, jonka juhlakonsertti uskaltauduttiin järjestämään Hartwall Areenassa. Ennen häntä uudella areenalla olivat ehtineet esiintyä suomalaisista taiteilijoista ainoastaan Tapani Kansa, Jari Sillanpää, Mestarit, Katri Helena ja Kari Tapio. Arja Korisevan areenakonsertti oli musiikillista ja visuaalista ilotulista: show-elementeistä vastasi erityisesti näyttävä tanssiryhmä, jonka koreografian oli suunnitellut Marco Bjurström. Viimeistään juhlakonsertissaan Arja Koriseva teki selväksi, että hän on kansainväliset kriteerit täyttävä valovoimainen viiden tähden viihdyttäjä.

Helmut Lotti tarjosi säpinää levytysrintamalle


Arja Korisevan suurin suosiokausi ajoittuu 1990-luvulle. Se on kiistaton fakta. Taitavinkaan mainos- tai viestintätoimistoammattilainen ei onnistuisi uskottavasti esittämään, että Arja Korisevan aikaansaannokset 2000-luvulla olisivat herättäneet yleisössä yhtä innostunutta vastakaikua kuin 1990-luvulla. Mutta sehän ei suinkaan tarkoita, etteikö Arja Koriseva olisi tämänkin vuosituhannen puolella saanut aikaiseksi hienoja projekteja tai etteikö hänen uudet levytyksensä sisältäisi onnistuneita kohokohtia.

Vuosituhannen vaihduttua Arja Koriseva palasi vanhaan levy-yhtiöönsä, tosin perinteinen Fazer oli myyty osaksi kansainvälistä Warner-konsernia. Warner Music Finlandille levytettiin keväällä 2001 albumi Kuuntelitko sydäntäs, jonka antia ovat muun muassa mestarisäveltäjä Petri Laaksosen kynästä syntyneet iskevät Sun armoillas oon ja Sydämeni säästää aion sulle. Ikävä kyllä, millenniumin aikoihin suuret ylikansalliset levy-yhtiöt potivat jonkinlaista "iskelmäallergiaa", minkä seurauksena iskelmätuotanto rajattiin murto-osaan entisestä. Päitä alkoi pudota ja vain kaikkein myydyimpien iskelmäesiintyjien levytyssopimuksia jatkettiin. Koska Arja Korisevan levyt eivät enää entiseen tapaan myyneet automaattisesti kultaa, yhteistyö Warnerin kanssa jäi vain tähän yhteen albumiin.

Pelastukseksi osoittautui iskelmämyönteinen levy-yhtiö Magnum Music, joka julkaisi Arja Korisevan seuraavan levyn: Nauran ja rakastan vuodelta 2003 on tyylipuhdas iskelmälevy, jonka sisältö kelpasi mukisematta tanssilavayleisölle. Vastaiskuna musiikin teollistumiselle Nauran ja rakastan -albumi äänitettiin kokonaan aidoilla soittimilla.

Säpinää levytysrintamalle aiheutti belgialainen operettiprinssi Helmut Lotti, parinkymmenen vuoden takainen ilmiö, joka tulkitsi koulutetulla äänellään viihdemusiikin standardeja. Lottilla oli tapana levyttää duetto yhden artistin kanssa niistä maista, joissa hän esiintyi säännöllisesti. Helmut Lottin levyt menivät Suomessa kuin kuumille kiville ja hän esiintyi säännöllisesti loppuunmyydyille konserttiareenoille, joten ilman muuta oli perusteltua äänittää duetto suomalaisen laulajan kanssa. Suomalaiseksi duettokaveriksi valikoitui Arja Koriseva. Koriseva ja Lotti levyttivät kaksikielisen version Aranjuez-konserton teeman Näkemiin / All my life. Levytyksessä kuullaan Arja laulamassa englanniksi ja Helmutiltakin taittuu suomi yllättävän luontevasti. Yhteisesitys sisällytettiin Helmut Lotti goes Classic III -albumin suomalaispainokselle (2001).

00-luvulla ilmestyivät vielä albumit Kun aika on (2007) ja Minä taistelen (2009). Ensin mainittu on pieteetillä valmistettu coverlevy, jonka Arja Koriseva tuotti itse oman yhtiönsä kautta. Arja Koriseva on Jari Sillanpään tapaan aina tulkinnut konserteissaan ikivihreitä ja ihailijoidensa iloksi hänen tulkintansa 1960- ja 70-luvun klassikkohiteistä ikuistettiin levylle. Upouusia iskelmiä sisältänyt Minä taistelen -levy valmistettiin Risto Asikaisen ja Ilkka Vainion luotsaamana Edel Records -levy-yhtiölle. Levylle lauluja kirjoittivat aikansa työllistetyimmät iskelmänikkarit: Asikaisen ja Vainion ohella esimerkiksi Petri Somer, Lasse Wikman, Pertti Jalonen, Sinikka Svärd, Kikka Laitinen, Sana Mustonen...

Luottosäestäjät ja -muusikot


Arja Korisevan uralla merkittävässä asemassa ovat olleet luotettavat säestäjät ja taustamuusikot. Arja Koriseva perusti taustalleen yhtyeen vuonna 1989 jo ennen osallistumistaan Tangomarkkinoiden loppukilpailuun. Muusikot löytyivät näppärästi samasta opinahjosta eli Keski-Suomen konservatoriosta. Näin sai alkunsa tanssiorkesteri Fortuna. Koriseva oli laskeskellut, että vaikka voittoa tangokilpailusta ei tulisikaan, esiintyminen televisiossa miljoonayleisölle saattaisi silti lisätä kysyntää keikkamarkkinoilla. Arja Koriseva on esiintynyt Fortunan kanssa kaikki nämä vuodet. Kokoonpano on luonnollisesti vaihdellut vuosien varrella mutta yhtä lailla yhdistelmä Arja Koriseva ja Fortuna on ollut vakiintunut näky tanssilavojen, huvipaikkojen ja ravintoloiden ilmoitustauluilla.

Fortunan nykyinen kapellimestari on Minna Lintukangas, jonka kanssa yhteistyö on sujunut saumattomasti. Kaksikon ylväs taidonnäyte on Arja Korisevan viimeisin albumijulkaisu, akustinen Majakanvartijat (2019), joka koostuu tekstivetoisista syvällisemmistä iskelmistä.

Vuosien saatossa Arja Korisevan rinnalla on esiintynyt myös lahjakas konserttipianisti Jouni Somero, joka on ollut Korisevan luottosäestäjä muun muassa joulu- ja kirkkokonserteissa. Parivaljakon musisointia on tallennettu 2010-luvun alussa kahdelle teema-albumille.

Taittuu multakin rock'n'roll


Viimeisen viiden vuoden aikana Arja Koriseva on ollut jälleen enemmän esillä valtakunnallisessa julkisuudessa. Runsaasti mediahuomiota hän saavutti keväällä 2015 osallistuessaan Tähdet tähdet -televisiokilpailuun. Sosiaalisessa mediassa noteerattiin Korisevan hulvattomat versiot Rebel yell -punk-klassikosta tai Stratovariuksen Eagleheartista.

Eräänlaiseksi paluukappaleekseen Arja Koriseva oli kaavaillut Mariskan, Mikko Tammisen ja Väinö Walleniuksen yhteistyön tulosta Leipää, lempee, lämpöö, joka edustaa tämän päivän soundia, missä eri musiikkityylit kohtaavat toisensa entistä saumattomammin. Sanoituskin edustaa syvällisempää ja elämänmakuisempaa tyyliä kuin hänen alkuaikojensa kappaleet, joiden lyriikat nojautuivat enimmäkseen perinteiseen naiivimpaan iskelmätraditioon. Laulun ensiesitys koitti kesällä 2016.

Viime vuonna Arja Koriseva juhlisti komeasti uransa 30-vuotista merkkipaalua kiertueella luovan kokkolalaisen tango- ja viihdeorkesteri Guardia Nuevan kanssa. Arviot ja yleisöpalaute olivat yksimielisen ylistäviä.

Tämänvuotinen Vain elämää -osallistuminen osuu hyvään saumaan. Arja Koriseva on tullut alalle jäädäkseen ja nähtäväksi jää, millaisten projektien parissa häneen vielä törmätäänkäään.

Laulaja vailla hittiä?


Olen kirjoittanut ihan mielettömän paljon tekstiä Arja Korisevasta sivuamatta kertaakaan häneen niin usein liitettyä väitettä: hänellä ei ole hittiä. Tähän olettamukseen törmäsi taas sosiaalisessa mediassa välittömästi, kun tämän tuotantokauden Vain elämää -osallistujat julkistettiin. Oikeastaan syy aiheen sivuuttamiseen johtuu osittain siitä, että pohdiskelin tätä sitkeästi elävää käsitystä viisi vuotta sitten yhdessä ensimmäisistä täällä julkaistuissa kirjoituksissa.

Todellisuudessa Arja Koriseva on saavuttanut 1990-luvulla useampia listamerkintöjä. Hänen levytyksensä soivat sen verran aktiivisesti esimerkiksi Radio Suomessa ja paikallisradioissa, että Arja Korisevan nimi toistui usein radiosoittoa mittaavilla listoilla ja Rumban 50 hittiä -listalla. Vaikka laulut eivät välttämättä tavoittaneetkaan kaiken kansan huomiota, ne menestyivät iskelmäväen suosimilla foorumeilla. On totta, että Arja Korisevalta puuttuu sellainen jättihitti, joka yhdistettäisiin häneen tavaramerkin omaisesti. Esimerkiksi hänen aikalaisistaan Joel Hallikaisella oli Kuurankukkansa ja Kaija Koolla Kuka keksi rakkauden. Arja Korisevan kohdalla mielikuva "hitittömyydestä" saattaa johtua hänen poikkeuksellisen suuresta suosiostaan. Kaikki suomalaiset tiesivät Arja Korisevan, mutta eivät välttämättä osanneet nimetä häneltä yhtään kappaletta – toisin kuin esimerkiksi Joel Hallikaiselta tai Kaija Koolta. Arja Koriseva miellettiin ensisijaisesti iskelmälaulajaksi, mutta häntä ei assosioitu automaattisesti johonkin tiettyyn kappaleeseen.

Tätä kirjoittaessa Spotifyssa Arja Korisevan kaikkien aikojen kuunnelluin levytys on Enkelin silmin, kuuntelukertoja 1,4 miljoonaa. Enkelin silmin -kappaletta voitaneen nykyään luonnehtia vähintään jonkinasteiseksi kestosuosiksi ja ikivihreäksi. Sen mainitseminen on ollut usein paras vasta-argumentti, kun jossain yhteydessä mainitaan Arja Koriseva laulajana, jolta puuttuu hitti. Myös esimerkiksi Rannalla-tango on vakiinnuttanut asemansa iskelmäväen suosikkina ja tottahan toki Pocahontas-elokuvasta tuttu Tuulen värit on jäänyt suomenkielisenäkin versiona kansakunnan muistiin.

Soittolista: Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää


Spotify-soittolistalle kokosin 50 Arja Korisevan levytystä (jokseenkin) kronologiseen järjestykseen. Pituutta soittolistalla on tasan kolme tuntia. Soittolistan agendana on yhtäältä tarjota yhdenlainen läpileikkaus Arja Korisevan levytystuotantoon ja toisaalta osoittaa, että hänen laaja levytysantologiansa sisältää lukuisia miellyttäviä ja mukavia iskelmälauluja, vaikka yleisen mielikuvan mukaan hänellä ei olisikaan yhtään "tunnettua hittiä". Kuitenkin useammat soittolistan kappaleista kuuluvat olennaisena osana 1990-luvun suomalaisen iskelmän soundtrackiin.

Soittolistaa kootessani tein yhden mielivaltaisen linjauksen: jätin tarkoituksella pois cover- ja teema-albumien tarjonnan. En suinkaan sen vuoksi, että niissä olisi mitään vikaa, mutta lauluista suurin osa mielletään edelleen leimallisesti toisten artistien kappaleiksi, ja halusin soittolistalla nostaa valokeilaan nimenomaan Arja Korisevan tutuksi tekemiä lauluja ja levittää niiden avulla iskelmän ilosanomaa. Siksi soittolista on saanut nimekseen Arja Koriseva – 50 kivaa iskelmää. Soittolistan pääpaino on ymmärrettävästi 1990-luvun menestysalbumeissa, mutta mukana on levytyksiä molemmilta vuosituhannelta, tuoreimpina Leipää, lempee, lämpöö (2016), Enkeleitä yövuorossa (2018) ja Majakanvartijat (2019).



Itsestään selvien virstanpylväiden valikoin listalle muutamia vähemmälle huomiolle jääneitä albumiraitoja, joita luonnehtisin unohdetuiksi helmiksi. Listalla on toki veikeä ylistyslaulu finnhits-aikakaudelle Uudet tähdet vuodelta 2003. Oikeastaan Arja Korisevan laulamien iskelmien filosofian voisi tiivistää Sana Mustosen sanoitus Pieni laulu (2009):

"Irrota se surun lieka
ennen kuin se kiristää.
Laula vaikka pieni laulu
jos se mieltä piristää.
Murheenkahle kaulallasi
joskus tekee kipeää.
Laula silloin pieni laulu
sydämees sen lämpö jää."

Säkeisiin on kiteytetty eräs iskelmien perimmäisistä tarkoituksista: lohdun ja ilon tuominen tavallisen harmaan arkirutiinin keskelle.

Aiheesta muualla


Arja Korisevan viralliset sivut

Arja Korisevan pitkän oppimäärän voi lukea Hellevi Poudan ja artistin itsensä kirjoittamasta teoksesta Kuningatar Arja – Ammattina artisti (Docendo 2015).

Vilkaisepas blogistani myös


Onko Arja Korisevalla hittiä?

23. elokuuta 2020

Suomi Intervision laulukilpailussa 1/2 – Kultaisten nuottiavainten runsaat annit

Perjantai 22. elokuuta 1980
on kääntynyt kotvan aikaa sitten lauantain puolelle. Sopotissa, Itämeren rannalla sijaitsevassa puolalaisessa kylpyläkaupungissa, hotelli Grandin yökerhoon on kerääntynyt sadoittain viihdetaiteilijoita ja ääniteteollisuuden edustajia niin idästä kuin lännestä. Sopotin maineikkaiden musiikkifestivaalien hulppeat esiintymispalkkiot maksetaan zlotyina. Valuuttaa ei saa viedä pois sosialistisesta Puolasta, joten setelitukkuja tuhlataan paikan päällä hummaamalla. Samppanjapullojen korkit poksahtelevat Grandin yökerhossa samalla kun levy-yhtiöiden ja musiikkikustantamoiden väki käy kuumeisesti kauppaa ja luo verkostoja. Puolaan on tosin määrätty alkoholinmyyntikielto poikkeusolojen vuoksi – ennennäkemätön lakkoliikehdintä oli alkanut vain kivenheiton päässä Gdańskin telakoilla – mutta se ei koske Sopotin festivaalien esiintyjien asuttamaa hotellia. Grandissa majailee myös Suomen delegaatio, joka odottaa jännittyneenä. Marion on päättyneenä päivänä edustanut Sopotin festivaalien lavalla Yleisradiota Intervision laulukilpailuissa häikäisevän upeasti esityksillään Hyvästi yö ja Riviera. Tunnelma suomalaisten keskuudessa sähköistyy, kun Jarmo Porola ilmestyy yökerhoon. Porola on tämänvuotisten Interviisujen raadin suomalaisjäsen. Hän etsii Marionin, kumartuu ja kuiskaa jotain hänen korvaansa. Marion häkeltyy ja puhkeaa kyyneliin. Onnen kyyneliin. Jarmo Porola oli kuiskinut Marionille juuri ne sanat, jotka suomalaiset olivat toivoneetkin kuulevansa: Marion on äänestetty vuoden 1980 Intervision laulukilpailun voittajaksi. Alkavana lauantaipäivänä hän vastaanottaisi Sopotin festivaalien päättäjäisgaalassa satojen miljoonien televisiokatsojien todistaessa Intervision laulukilpailun Grand Prix -pääpalkinnon.

Marionin interviisuvoitosta on kulunut 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kolmiosaisen kirjoitussarjan, jossa käsittelen Suomen ja Yleisradion osallistumista tähän laulukilpailuun, jota on kutsuttu muun muassa "Itä-Euroopan Euroviisuiksi" ja "sosialististen maiden omiksi Euroviisuiksi". Tämä ensimmäinen kirjoitus ajoittuu vuosiin 1946–1968. Taustoitan Euroopan yleisradioyhteistyön kahtiajakautumisen ja esittelen ensimmäiset Intervision laulukilpailut, jotka käytiin 1960-luvun jälkipuoliskolla ja jotka kantoivat nimeä Kultainen nuottiavain. Myöhemmin julkaistava toinen osa keskittyy 1970-luvun ja 80-luvun alkuvuosien legendaarisiin Interviisuihin, jotka järjestettiin Sopotin musiikkifestivaalien yhteydessä. Kolmannessa tekstissä ruoditaan kuinka Interviisuihin suhtauduttiin aikoinaan kotimaisissa kansalais- ja kulttuurikeskusteluissa.

Silkan historioinnin ohella toivon, että nämä kirjoitukset auttaisivat murtamaan myyttejä ja oikaisemaan sitkeästi eläviä virheellisiä mielikuvia, joita esimerkiksi Sopotin festivaaleihin ja niissä järjestettäviin Intervision laulukilpailuihin liitetään. Itä-Euroopan laulukilpailuja usein vähätellään jonkinlaisiksi sosialististen maiden keinotekoisiksi varjoeuroviisuiksi – ikään kuin asenteella: ressukat kehittivät omat mittelönsä koska eivät saaneet osallistua varsinaiseen aitoon ja alkuperäiseen tapahtumaan. Yllättävän varteenotettavat tahot ylläpitävät käsitystä, jonka mukaan Suomi olisi ollut ainoa Interviisuihin osallistunut ei-sosialistinen valtio, mitä taasen pidetään yhdenlaisena osoituksena suomettumisesta. Todellisuudessa Intervision laulukilpailuissa musiikkitarjontaansa esittelivät muutkin Länsi-Euroopan maat. Itäisen Euroopan musiikkitapahtumat olivat veistetyt hyvin erilaisesta puusta kuin läntiset Euroviisut, joten Intervisio-kilpailujen formaatit poikkesivat melkoisesti Euroviisuista.

Sisällys:

Euroopan kaksi yleisradioliittoa EBU ja OIRT
    Kylmä sota iskee yleisradioyhteistyöhön
    Televisioyhteistyötä yli rajojen
Itä-Euroopan lukuisat musiikkifestivaalit
Kultainen nuottiavain – ensimmäiset Intervision laulukilpailut 1960-luvulla
    Intervision "omat Euroviisut"
    Suomi osallistuu Interviisuiluun
    Lailalle pronssia Bratislavasta
    Kultainen nuottiavain 1968: viisuilua Prahan keväässä
Lähteet

Euroopan kaksi yleisradioliittoa EBU ja OIRT


Kylmä sota iskee yleisradioyhteistyöhön


Kylmän sodan aikana taistelua ihmisten sieluista käytiin kaikilla mahdollisilla rintamilla. Myös kulttuuri ja viestinvälitys valjastettiin osaksi ideologioiden välistä kamppailua. Suomi sai osansa lännen ja idän niin kutsutun "soft powerin" keinovalikoimista. Esimerkiksi Valittujen palojen tai Aku Ankka ja kumppanit -lehtien rantautuminen Suomeen on mainittu esimerkkeinä, joilla pyrittiin vaikuttamaan siihen, että suomalaiset pysyisivät osana läntistä kulttuuriympäristöä. Samoin Armi Kuuselan kruunaamista Miss Universumiksi ja Olympialaisten järjestämistä Helsingissä vuonna 1952 on luonnehdittu tapahtumiksi, jotka sävyttivät Suomen kansainvälistä asemaa kohti länttä Neuvostoliiton läheisyydestä ja vaikutusvallasta huolimatta.

Euroopan kahtiajakautuminen ilmeni siinäkin, että maanosassa toimi kaksi kansainvälistä yleisradioliittoa: Länsi-Euroopan maat olivat muodostaneet Euroopan yleisradioliiton (European Broadcasting Union, EBU) ja sosialistisilla Itä-Euroopan valtioilla oli oma liittonsa OIRT (Organisation Internationale de Radiodiffusion et de Télévision). Suomen historiassa tupataan aina erillistämään kaikki mahdollinen – ja kieltämättä Suomella oli tässäkin historianvaiheessa oma eriskummallinen ja poikkeuksellinen asemansa: Suomen Yleisradio kuului ainoana kumpaankin Euroopan radioliittoon.

Maailmansotien välisenä aikana Euroopan valtioiden radiot tekivät kansainvälistä yhteistyötä UIR:n (Union Internationale de Radiodiffusion) puitteissa. Toisen maailmansodan päätyttyä useat Euroopan maat ilmaisivat, ettei UIR enää nauti luottamusta – muun muassa Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki oli painokkaasti tätä mieltä. Elokuussa 1946 Brysselissä perustettiin uusi yleisradioliitto OIR. Perustajavaltiot pitivät tärkeänä pesäeron tekemistä sodanaikaiseen radiotoimintaan, minkä vuoksi katsottiin parhaaksi järjestäytyä uuteen neutraalimpaan radioliittoon.

Seuraavina vuosina kylmä sota yltyi, rintamalinjat voimistuivat ja rautaesirippu lävisti Euroopan. Nopeasti kävi selväksi, etteivät läntisten ja itäisten Euroopan valtioiden radiot kyenneet saumattomaan yhteistyöhön. Elokuussa 1949 Italian Stresassa järjestetty OIR:n konferenssi johti ilmiriitaan Länsi- ja Itä-Euroopan maiden valtuutettujen välillä. Syksyllä 1949 Länsi-Euroopan maat toisensa jälkeen erosivat OIR:n jäsenyydestä. Sosialistiset Itä-Euroopan valtiot "kaappasivat" OIR:n itselleen ja siirsivät liiton päämajan Brysselistä Prahaan. Suomen Yleisradio ei seurannut länsieurooppalaisia vastineitansa vaan pysyi OIR:n jäsenenä.

Länsi-Euroopan maat päättivät muodostaa "puhtaalta pöydältä" uuden yleisradioliiton. Helmikuussa 1950 Britannian Torquayssa järjestettiin EBU:n perustamiskokous. Suomen Yleisradion uusi pääjohtaja Einar Sundström oli kokouksessa läsnä ja hän liitti Yleisradion EBU:n jäseneksi. Sundström oli aikaisemmin OIR:n kokouksessa ilmaissut Suomen osallistuvan myös läntisen yleisradioliiton toimintaan. Ilmoitus oli saanut virallisissa yhteyksissä "viileän kohteliaan vastaanoton", mitä nyt myöhemmin Tšekkoslovakian tiedotusministeri oli käynyt sähisemässä Sundströmille suomalaisten epälojaaliudesta.

Suomesta tuli täten Euroopan kummajainen, joka oli jäsenenä sekä EBU:ssa että OIR:ssä. 1950- ja 60-luvuilla Suomi oli mitä luontevin maaperä EBU:n ja OIR:n yhteisille kokouksille, joissa neuvoteltiin radioliittojen välisestä yhteistyöstä. Vaikka Yleisradio kuului molempiin kansainvälisiin liittoihin, käytännössä Yleisradio oli 1960-luvun puoliväliin asti huomattavasti aktiivisempi EBU:ssa.

Televisiotoiminnan käynnistyttyä EBU perusti vuonna 1954 kansainvälisen televisiolähetysten välitysverkon, joka nimettiin Eurovisioksi. OIR kehitti vuonna 1960 vastaavanlaisen verkon, jonka nimeksi annettiin Intervisio. Samoihin aikoihin OIR muutti nimensä OIRT:ksi (Organisation Internationale de Radiodiffusion et de Télévision), sillä aikaisempi nimi oli viitannut ainoastaan radioyhteistyöhön.

Suomen Yleisradion televisioverkko liitettiin Eurovisioon vuoden 1959 viimeisenä päivänä. Marek Fieldsin tuoreen tutkimuksen mukaan BBC piti erittäin tärkeänä, että Suomi liittyy mahdollisimman nopeasti Eurovisioon. Neuvostoliitto oli perustanut 1950-luvulla Tallinnaan televisioaseman, jonka lähetykset näkyivät eteläisessä Suomessa. Lännessä pelättiin Neuvostoliiton pyrkivän vaikuttamaan suomalaisiin televisiolähetystensä avulla. Eurovision jäsenyydellä varmistettiin, että Yleisradio saavuttaa tarpeeksi kansainvälistä sisältöä lännestä eikä sen tarvitse tukeutua neuvostoliittolaiseen Tallinnan televisioon.

Televisioyhteistyötä yli rajojen


1960-luvun alkaessa Eurovisio ja Intervisio solmivat yhteistyösopimuksen ja ryhtyivät välittämään sisältöä toisilleen. Suomi toimi tärkeänä linkkinä Eurovision ja Intervision välisessä ohjelmavaihdossa, sillä Suomen televisiolinkkiketju oli yhtymäkohta EBU:n ja OIRT:n televisioverkoille: Porkkalasta oli yhteys Tallinnan televisioon ja Ahvenanmaalta Ruotsiin. EBU:n ja OIRT:n välinen suhde ei ollut missään vaiheessa tasapainoinen: Eurovisiosta lähetettiin huomattavasti enemmän ohjelmia ja uutismateriaalia Intervisioon kuin toisin päin. Eurovisiossa oli enemmän jäsenvaltioita kuin Intervisiossa ja muutoinkin EBU oli selvästi laajempi organisaatio kuin OIRT.

Eino S. Repo nimitettiin Yleisradion pääjohtajaksi vuonna 1965. Revon kaudella Yleisradion suhtautuminen OIRT:n jäsenyyteen muuttui passiivisesta aktiiviseksi. Reporadion aikana Yleisradiota pyrittiin muokkaamaan yhteiskunnalliseksi toimijaksi, mitä muun muassa eräällä tavalla indikoi kunnostautuminen idänsuhteissa: ohjelmanvaihtoa Itä-Euroopan sosialististen maiden kanssa lisättiin 1960-luvun jälkipuoliskolla. Intervision jäseneksi Yleisradio liittyi vuonna 1965. Yleisradion johtokunnan kokouksen pöytäkirjassa luonnehdittiin Intervisio-jäsenyyden legalisoivan siihen mennessä "hieman häilyvän ja vapaan suhteen" OIRT:n kanssa. Yleisradion pääjohtajana Eino S. Repo otti tavoitteekseen toimia lännen ja idän välisenä sillanrakentajana. Revon agendana oli EBU:n ja OIRT:n suhteiden lähentäminen ja yhteistyön tiivistäminen.

Yleisradion suhtautuminen Euroopan yleisradioliittoihin mukailee Suomen ulkopoliittista linjaa. Einar Sundströmin pääjohtajakaudella (vuodet 1949–1964) Yleisradion on mainittu edustaneen Paasikiven linjaa. Paasikiven ulkopoliittisen linjan keskeisenä teesinä oli pyrkiä välttämään konflikteja Neuvostoliiton kanssa ja varomaan Neuvostoliitolle vihamielistä politiikkaa. Toisin kuin muut länsieurooppalaiset yleisradiot, Yleisradio ei eronnut OIR:n jäsenyydestä. Neuvostoliitolla oli vaikutusvaltaa OIR:ssä ja eroaminen olisi saatettu tulkita Neuvostoliiton vastaiseksi eleeksi. Yleisradio jäi OIR:n passiiviseksi jäseneksi, mikä osaltaan heijastaa Paasikiven edustamaa passiivista puolueettomuuspolitiikkaa. Yleisradio ei radioliittojen jäsenyyksillä ottanut kantaa suurvaltojen eturistiriitoihin vaan loi mielikuvaa tasapuolisuudesta kuulumalla molempiin eurooppalaisiin radioliittoihin.

Urho Kekkosen toisen presidenttikauden aikana (vuodet 1962–1968) Suomen ulkopoliittinen linja terästäytyi passiivisesta aktiiviseen puolueettomuuspolitiikkaan. Suomi pyrki osaltaan rakentamaan pragmaattista yhteistyötä idän ja lännen välille, mistä konkreettisimpana esimerkkinä on Suomen aktiivinen rooli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) prosessissa. Urho Kekkosen tukemana Eino S. Repo ryhtyi sillanrakentajaksi EBU:n ja OIRT:n välille. 1960-luvun jälkipuoliskolla idänsuhteiden ja ystävyyspolitiikan vaalimisesta vallitsi konsensus suomalaisen yhteiskunnan eri osa-alueilla, ja Yleisradion aktivoituminen Itä-Euroopan Intervisiossa oli linjassa tämän ilmiön kanssa.

Itä-Euroopan lukuisat musiikkifestivaalit


Kylmän sodan aikana itäblokkiin syntyi kevyen musiikin festivaaleja kuin sieniä sateella. Lähes jokaisessa maassa lanseerattiin vuosittain järjestettävä kansainvälinen musiikkitapahtuma: Puolassa Sopotin musiikkifestivaalit, Romaniassa Kultainen Hirvi, Bulgariassa Kultainen Orfeus ja Tšekkoslovakiassa Lyyra-festivaalit. Itä-Saksassa oli musiikkifestivaaleja ja laulukilpailuja esimerkiksi Rostockissa, Leipzigissa ja Dresdenissä. Edellä mainitut festivaalit olivat juhlavia suuren luokan viihdespektaakkeleita, jotka edellyttivät järjestäjiltään mittavia panostuksia. Ilmiselvänä esikuvana oli Italian San Remon laulujuhlat. Itäblokin festivaaleista useammat televisioitiin ja ne välitettiin Intervision televisioverkossa. Kansainvälisten festivaalien lisäksi rautaesiripun takana asuvia kansalaisia viihdytettiin monilla kansallisilla laulukilpailuilla (muun muassa Pesnia goda Neuvostoliitossa tai Ki Mit Tud Unkarissa).

Itä-Euroopan kansainväliset musiikkifestivaalit olivat pääsääntöisesti alusta alkaen avoimet länsieurooppalaisille esiintyjille. Itäblokin musiikkitapahtumat muodostuivatkin vuosien saatossa merkittäviksi markkinointi- ja messutapahtumiksi länsieurooppalaisille esiintyjille ja levy-yhtiöille. Sosialististen maiden massiiviset viihdemusiikkifestivaalit osoittavat, että kylmän sodan aikana lännen ja idän väliset suhteet ovat olleet huomattavasti dynaamisempia ja monimuotoisempia kuin perinteisessä kahden blokin vastakkainasettelua korostavassa historiankirjoituksessa on annettu ymmärtää. Suomessa toimi pitkään vain yksi kansainvälinen levy-yhtiö EMI Finland – muut levy-yhtiöt olivat kotimaisissa omistuksissa – ja esimerkiksi 1970-luvulla juuri EMIn Raimo Henriksson oli avainhenkilö, joka värväsi suomalaisia esiintyjiä Itä-Euroopan festivaaleille. Oikeastaan kaikesta tästä on tiivistetty olennainen Kojon tuoreessa muistelmateoksessa Kojo – Tasasta ku Sveitsissä:
"Siihen aikaan Raimo Henriksson oli iskelmätuottaja ja sillä oli jotain ihme suhteita itäblokkeihin." (Ahomaa 2019, 84)
Varsovan liiton vaikutuspiirissä järjestetyissä laulukilpailuissa suomalaiset saavuttivat menestystä. Muun muassa Marion pokkasi pääpalkinnon vuonna 1968 Kultaisen Orfeuksen festivaaleilla. Jukka Kuoppamäki voitti vuosina 1971 ja 1972 Rostockissa Itämeren laulukilpailut. Vuonna 1978 Greger äänestettiin Kultaisen Orfeuksen festivaaleilla jaetulle ykkössijalle. Myöhempinä vuosina Itä-Saksan kilpailuissa mitalisijoille ylsivät Monica Aspelund, Ami Aspelund, Lea Laven, Danny ja Armi sekä Anneli Saaristo.

Kylmän sodan aikaisiin ilmiöihin perehtyneet akateemiset tutkijat ovat esittäneet, että suurelliset musiikkitapahtumat tarjosivat kansalaisille eräänlaisen keinon paeta hetkeksi reaalisosialismin arjesta. Yhtä lailla kansainväliset festivaalit osoittivat sosialististen maiden kykenevän toteuttamaan samanlaisia kulttuuritapahtumia kuin lännessä. Toisaalta aikalaiset kiinnittivät huomiota, että idässä musiikkiin ja musiikillisiin arvoihin suhtauduttiin suuremmalla pieteetillä kuin lännessä. Aarno Walli kirjoitti Katso-lehdessä keväällä 1967:
"Itä-Euroopan maiden piirissä on musiikki aina ollut toisin arvostettu taide kuin länsimaissa. Tämä koskee klassillista ja konserttimusiikkia, mutta myös viihdemusiikkia. Itäblokin maat rakastavat hyvää laulua, oli se sitten oopperaa, liediä, kansanmusiikkia tai yhtä hyvin viihdemuotoista iskelmämusiikkia. Laulelman alalla festivaalit avaavat uusia uria, ja niinpä niiden kansansuosio on aivan hurja." (Katso 15/1967)
Idän festivaalit olivat solisteille ainutlaatuisia tilaisuuksia päästä esiintymään suurelle areenalle laajalle yleisölle ja harjoittelemaan estradikulttuuria. Kirka Babitzin, jota voidaan pitää todellisena suomalaisena laulukilpailukonkarina, on myöhemmin elämäkerrassaan kuvaillut kokemuksiaan kansainvälisissä laulukilpailuissa merkittäviksi uransa ja ammattitaitonsa kehittämisen kannalta:
"Ulkomaisista festareita (sic) ja kilpailuista oli ainakin se hyöty, että pääsi kokeilemaan siipiään suurella estradilla ja ison yleisön edessä: meneekö pupu pöksyyn vain ei? Sen huomasi, että monelta meni ja itseltäkin välillä. Mutta sitten vain leijonan kitaan, maksoi mitä maksoi, yllytyshulluna. – – Ei kevyen musiikin puolella opeteta estradikulttuuria – kuinka pokkaat kapellimestarille, menet sanomaan päivää etuviulistille ja hänen kauttaan koko bändille. Sellaiset kaikki tuli opituksi heti." (Babitzin, Kinnunen 1999, 134)

Kultainen nuottiavain – ensimmäiset Intervision laulukilpailut 1960-luvulla


KULTAINEN NUOTTIAVAIN
ensimmäiset Intervision laulukilpailut 1960-luvulla


1965: 12. kesäkuuta, Praha
voittaja: Karel Gott (Tšekkoslovakia) – Tam, kam chodí vítr spát
Suomella ei edustajaa

1966: 25. kesäkuuta, Bratislava
voittaja: Lili Ivanova (Bulgaria) – Adagio
Suomen edustajat: Viktor Klimenko – Vieras rakastettuni
Lasse Mårtenson – Pieni sana

1967: 17. kesäkuuta, Bratislava
voittaja: Eva Pilarová (Tšekkoslovakia) – Rekviem
Suomen edustaja: Laila Kinnunen – Unohdusta ei ole (3. sija)

1968: 22. kesäkuuta, Karlovy Vary
voittaja: Karel Gott (Tšekkoslovakia) – Proč ptáci zpívají
Suomen edustaja: Irina Milan – Pois kuihtuu ruusu kaunein

Intervision "omat Euroviisut"


Vuodesta 1956 lähtien järjestetyt Eurovision laulukilpailut osoittautuivat todelliseksi Eurovisio-yhteistyön lippulaivaksi. Euroviisut ilmensivät Eurovisio-aatetta mitä täydellisimmällä tavalla. Vain reilu kymmenen vuotta maailmansodan jälkeen Euroopan maat kokoontuivat samaan viihdegaalaan yhteisen asian ääreen ja saattoivat samalla esitellä muille kansakunnille omaa kulttuuriaan. Eurovision laulukilpailun kaltainen kansainvälinen ohjelma poikkesi arkisesta televisiotarjonnasta, minkä ansiosta se saavutti valtavat katsojaluvut. Vuonna 1965 Yleisradion vuosikirja mainitsi Eurovision laulukilpailun kaikkine esiasteineen "näkyvimmäksi ja kuuluvimmaksi" Eurovision yhteistyömuodoksi.

Vuonna 1964 OIRT:n edustajat olivat omien sanojensa mukaan ehdottaneet EBU:lle yhteistä laulukilpailua Euroviisujen hengessä. Suunnitelma ei koskaan toteutunut, mutta vuonna 1965 Eurovision laulukilpailut välitettiin ensimmäistä kertaa Intervisio-verkossa ja Intervision maille kehitettiin oma vastaavanlainen laulukilpailunsa.

Ensimmäiset Intervisio-maiden laulukilpailut järjestettiin kesäkuussa 1965 Prahassa. Nämä varhaiset Intervision laulukilpailut saivat nimekseen Kultainen nuottiavain. Ensimmäisiin Kultaisen nuottiavaimen Interviisuihin osallistui kuusi maata: Tšekkoslovakia, Itä-Saksa, Unkari, Puola, Neuvostoliitto ja Jugoslavia, joka tosin ei ollut virallisesti OIRT:n jäsenmaa mutta oli liittynyt Intervisioon tarkkailijajäsenen statuksella. Osallistujamaat lähettivät kilpailuun kaksi edustajaa. Voittajaksi äänestettiin tšekkoslovakialainen supertähti Karel Gott laululla Tam, kam chodí vítr spát.

Kultainen nuottiavain kilpailtiin neljästi vuosina 1965–1968. Kilpailu käytiin joka kerta Tšekkoslovakiassa – ja useimmiten voitto napsahti isäntämaan edustajille. Vain kerran, vuonna 1966, ykkössija livahti bulgarialaiselle Lili Ivanovalle ja silloinkin tšekkiläiset esiintyjät ponkaisivat toiselle ja kolmannelle sijalle.

Kultaisen nuottiavaimen säännöt olivat selkeän yksinkertaiset. Kilpailuun sai osallistua ulkomailla julkaisematon sävelmä, jonka tulkitsi laulusolisti tai duo. Esitysten enimmäispituudeksi oli määritelty neljä minuuttia, mutta sen ylittäminen ei johtanut automaattisesti hylkäykseen. Kilpailujen järjestäjät tarjosivat mahdollisuuden hyödyntää kahdeksanhenkistä taustakuoroa. Kukin osallistujamaa lähetti paikan päälle yhden tuomarin kilpailun raatiin. Äänestysprosessi ei ollut Euroviisujen tapaan julkinen.

Suomi osallistuu Interviisuiluun


"Suomi osallistuu Interviisuiluun", julisti Helsingin Sanomat 27. joulukuuta 1965:
"Yleisradion tekemän periaatepäätöksen mukaisesti Suomi osallistuu myös Intervision laulukilpailuun, jonka nimi on 'Kultainen nuottiavain'. Kilpailua arvostelee tuomaristo, jossa on yksi jäsen kustakin osanottajamaasta. Kilpailut järjestetään Prahassa 26.6. Suomen edustussävelmät valittaneen maamme Eurovisio-karsintojen parhaista." (Helsingin Sanomat 27.12.1965)
Vuoden 1966 Kultaista nuottiavainta ei lopulta järjestetty Prahassa vaan Bratislavassa osana nelipäiväisiä Lyyra-festivaaleja. Festivaalin kolmas päivä – juhannuspäivä 25. kesäkuuta – oli pyhitetty Intervisio-kilpailulle. Kahta päivää aikaisemmin festivaaliohjelmassa oli Tšekkoslovakian omat kansalliset laulukilpailut, jonka voittajat edustivat maata Kultaisessa nuottiavaimessa. Uusina maina kilpailuun osallistuivat Suomen ohella Romania ja Bulgaria. Suomen ensimmäiset interviisuedustajat Yleisradio seuloi saman vuoden euroviisukarsintojen sadosta: Viktor Klimenko kilpaili Jaakko Borgin sävellyksellä Vieras rakastettuni ja Lasse Mårtenson esitti oman sävelmänsä Pieni sana – euroviisukarsinnoissa 1966 laulu kuultiin Dannyn tulkitsemana. Viktor Klimenko sijoittui jaetulle viidennelle sijalle itäsaksalaisen Bärrel Wachholzin kanssa. Lasse Mårtenson ei pärjännyt raadin kynsissä mainittavasti. Kilpailua ei voinut seurata Suomesta suorana lähetyksenä, sillä Yleisradio välitti sen seuraavana päivänä myöhäisillassa. Kieltämättä juhannuslauantai ei olisikaan ollut otollisin katseluaika Suomessa.

Aarno Walli kirjoitti kilpailusta reportaasin myöhemmin Katso-lehteen:
"Juontajat hallitsivat suvereenisti ohjelman menoa, siro kaunotar Jarmila Košťová ja hänen parinaan todellinen tyylikkään ja huumorinkylläisen 'vetäjän' esikuva Vladimír Dvořák. Viimeksimainittu teki ohjelmasta todella hauskan ilman että siinä tehtiin kömmähdyksiä päin tai puolin. Vladimir muuten muistutti ulkonäöltään ja olemukseltaan niin yksityiskohtaisen tarkasti Simo Salmista, että odotti hänen koska tahansa ryhtyvän haastelemaan selvää suomea. Mutta niin ei käynyt, ja saimme tyytyä hänen tshekkiläisiin sukkeluuksiinsa, jotka olivat niin hyviä, että niille nauroi vaikkei ymmärtänytkään." (Katso 15/1967)
Aarno Walli arvosti Kultaisen nuottiavainta etenkin sen vuoksi, että hänen mukaansa kilpailun pääpaino oli esitysten taiteellisuudessa. Kapellimestari Ossi Runne ylisti festivaalin orkesteria: "Orkesteri ansaitsee täyden kympin, tämän paremmin ei juuri enää voi soittaa." (Katso 15/1967)

Lailalle pronssia Bratislavasta


Kolmannet Kultaisen nuottiavaimen kilpailut kesäkuussa 1967 sujuivat suomalaisittain hienosti. Kilpailun sääntöjä muutettiin siten, että kukin osallistujamaa lähetti vain yhden edustajan. Yleisradio valitsi edustustehtävään Laila Kinnusen Valto Laitisen sävellyksellä Unohdusta ei ole, joka oli sijoittunut vuoden 1967 viisukarsinnoissa viidenneksi. Bratislavassa Lailan esitys palkittiin kunniakkaasti kolmannella sijalla. Lailaa paremmaksi tuomarit arvioivat ainoastaan kilpailun voittaneen Tšekkoslovakian Eva Pilarován esityksellään Rekviem ja Jugoslavian Vice Vukovin laulullaan Bokeljska noć. Ossi Runne tiesi kertoa, että Suomi oli saanut aluksi äänestyksessä yhtä monta pistettä kuin Romanian edustaja, mutta raati ratkaisi tasapelin Suomen eduksi.

Mitalisijan kunniaksi suomalaiset saivat muistoksi pronssiset nuottiavaimet. Omansa saivat Laila Kinnunen, laulun säveltäjä Valto Laitinen ja sanoittaja Tuula Valkama. Ossi Runne joutui raahaamaan liki kymmenkiloisen palkintosaaliin mukanaan Suomeen, sillä lauluntekijäkaksikko ei ollut paikan päällä Bratislavassa ja Laila Kinnunenkin suuntasi heti kilpailun jälkeen lomailemaan Itävaltaan eikä hän raaskinut ottaa arvokasta palkintoaan mukaan vapaa-ajan matkalle.

Laila Kinnusella ei ollut Bratislavan esiintymisestä muuta kuin myönteistä sanottavaa:
"Nämä Intervision kilpailut ovat luonteeltaan paremminkin laulujuhlat, joissa eri maista kotoisin olevat kevyen musiikin esittäjät tapaavat toisensa. Juuri tällaiset tilaisuudet olla yhdessä ja esittää parasta mitä osaa, edistävät kansojen välistä yhteisymmärrystä. Tutustutaan toisiin positiivisessa hengessä ja isäntämaa yrittää kaikkensa, että siellä viihdyttäisiin. Olen erittäin iloinen kun sain edustaa Suomea tällaisessa kilpailussa." (Katso 29/1967)
Yleisradio näytti vuoden 1967 Kultaisen nuottiavaimen esitykset jälkilähetyksenä keskiviikkona 28. kesäkuuta klo 22.15.

Kultainen nuottiavain 1968: viisuilua Prahan keväässä


Keväällä 1968 uudet tuulet puhalsivat Tšekkoslovakiassa. Tammikuussa valtion johtoon astui Alexander Dubček, joka ryhtyi toteuttamaan vapaampaa ja inhimillisempää sosialismia. Valtionjohdon uudistusmielisessä ohjelmassa irtisanouduttiin diktatorisista toimenpiteistä, joten esimerkiksi lehdistösensuuri kumottiin ja kansalaisille taattiin matkustusvapaus ulkomaille. Tšekkoslovakian televisio ČST hyödynsi Prahan kevään vapautunutta ilmapiiriä luomalla kontakteja Länsi-Euroopan yleisradioihin. Myös Kultainen nuottiavain päätettiin uudistaa avoimemmaksi ja kilpailuun saivat osallistua kaikki halukkaat maat Länsi-Euroopasta. Tähtäimessä oli yhteinen Euroopan-laajuinen populaarimusiikin markkinatilaisuus.

Vuoden 1968 uudistuneet Kultaisen nuottiavaimen kilpailut järjestettiin 22. kesäkuuta Karlovy Varyn kylpyläkaupungissa. Kilpailu kokosi yhteen osallistujia idästä ja lännestä, sillä perinteisten Intervisio-maiden lisäksi siihen ottivat osaa Itävalta, Saksan liittotasavalta, Sveitsi, Belgia ja Espanja. Suomea näissä idän ja lännen kokoontumisajoissa edusti Irina Milan viisukarsinnoista tutulla laululla Pois kuihtuu ruusu kaunein (säv. Aarno Raninen), joka ei vedonnut kymmenettä sijaa korkeammalle. Voiton vei toistamiseen Karel Gott, jonka kilpailusävelmänä oli tällä kertaa Proč ptáci zpívají. Interviisuvoitto kompensoi aikaisemmin keväällä aiheutunutta pettymystä: Gott oli edustanut Itävaltaa Eurovision laulukilpailuissa kappaleella Tausend Fenster, joka ei ollut menestynyt mairittelevasti (13. sija / 17, 2 pistettä). Ei liene sattumaa, että Karel Gott sai tilaisuuden osallistua läntisiin Eurovision laulukilpailuihin juuri Prahan keväänä. Suomalaisille suotiin mahdollisuus tutustua Kultaisen nuottiavaimen 1968 tarjontaan Yleisradion jälkilähetyksen välityksellä lauantaina 6. heinäkuuta klo 22.15.

Vapauden huumassa tšekkoslovakialaiset kaavailivat vuoden 1969 Kultaiselle nuottiavaimelle vielä laajempaa osallistujalistaa. Kutsuja lähetettäisiin muun muassa yhdysvaltaisille televisiokanaville.

Vuoden 1969 Kultaista nuottiavainta ei koskaan järjestetty. Elokuussa 1968 Neuvostoliiton tankit vyöryivät Prahaan ja Varsovan liiton joukot miehittivät Tšekkoslovakian. Prahan kevät oli taaksejäänyttä elämää ja maa "normalisoitiin" takaisin Neuvostoliiton tiukkaan talutusnuoraan. Siihen päättyi Intervision laulukilpailujen tarina sillä erää.

Eurovision laulukilpailun menestyskulku sen kun jatkui 1970-luvulla. Ohjelma oli vuodesta toiseen maanosan katsotuimpia televisio-ohjelmia ja sen suosio tuntui vain kasvavan vuosi vuodelta. Kilpailuun osallistuvista sävelmistä muodostui kaupallisesti menestyviä kansainvälisiä hittejä. Euroviisut välitettiin Intervision verkossa, joten itäeurooppalainen yleisö oli erittäin tietoinen laulukilpailun merkityksestä. Näin ollen ei ollut varsinainen ihme, että vuosikymmenen edetessä Intervisio halusi kehittää vastaavanlaista sisältöä omaan televisioverkkoonsa. Vuonna 1977 puolalaiset elvyttivät Intervision laulukilpailun perinteisten Sopotin festivaalien yhteyteen. Intervision laulukilpailujen "toista tuotantokautta" (vuodet 1977–1980) ja Suomen osuutta niissä käsittelen kirjoitussarjan seuraavassa osiossa.

Lähteet


Kirjallisuus:


Olennaisimmat kirjallisuuslähteet:

Zilliacus Ville (1988) EBU – UER. Yleisradio, Helsinki.

Vuletic Dean (2018) Postwar Europe and the Eurovision Song Contest. Bloomsbury Academic, Lontoo.

Salokangas Raimo (1996) Aikansa oloinen. Teoksessa Tommila Päiviö et al. (toim.) Yleisradion historia 2. osa 1949–1996. Yleisradio, Helsinki.

Pajala Mari (2013) Intervision song contests and Finnish television between East and West. Teoksessa Badenoch Alexander, Fickers Andreas, Henrich-Franke Christian (toim.) Airy Curtains in the European Ether. Nomos Verslagsgesellschaft, Baden-Baden.

Henrich-Franke Christian, Immel Regina (2013) Making Holes in the Iron Curtain? – The Television Programme Exchange across the Iron Curtain in the 1960s and 1970s. Teoksessa Badenoch Alexander, Fickers Andreas, Henrich-Franke Christian (toim.) Airy Curtains in the European Ether. Nomos Verslagsgesellschaft, Baden-Baden.

Eugster Ernest (1983) Television Programming Across National Boundaries – The EBU and OIRT Experience. Artech House, Delham.

Muut mutta eivät missään nimessä vähäpätöisemmät kirjallisuuslähteet:

Ahomaa Petteri (2019) Kojo – Tasasta ku Sveitsissä. Docendo, Jyväskylä.

Autio-Sarasmo Sari, Miklóssy Katalin (2011) Reassessing Cold War Europe. Routledge, Lontoo.

Babitzin Kirill, Kinnunen Raila (1999) Enimmäkseen Kirkasta. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.

Fields Marek (2019) Lännestä tuulee – Britannian ja Yhdysvaltojen propaganda kylmän sodan Suomessa. Art House, Helsinki.

Ilmonen Kari (1996) Tekniikka, kaiken perusta. Teoksessa Tommila Päiviö et al.(toim.) Yleisradion historia 3. osa 1926–1996. Yleisradio, Helsinki.

Kallenautio Jorma (2005) Suomi kylmän rauhan maailmassa – Suomen ulkopolitiikka Porkkalan palautuksesta 1955 Euroopan unionin jäsenyyteen 1995. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Miklóssy Katalin, Ilič Melanie (toim.) (2014) Competition in Socialist Society. Routledge, Lontoo, New York.

Miklóssy Katalin (2014) Competing for popularity: Song contests and interactive television in communist Hungary. Teoksessa Miklóssy Katalin, Ilič Melanie (toim.) (2014) Competition in Socialist Society. Routledge, Lontoo, New York.

Murtomäki Asko (2007) Finland 12 points! – Suomen euroviisut. Teos, Helsinki.

Paasikivi J. K., Blomstedt, Yrjö (toim.), Klinge Matti (toim.) (1985) J. K. Paasikiven Päiväkirjat 1944-1956: 1, 28.6.1944–24.4.1949. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.

Pernaa Ville (2005) Suomi Neuvostoliiton naapurina. Teoksessa Pernaa Ville, Niemi Mari K. (toim.) Suomalaisen yhteiskunnan poliittinen historia. Edita, Helsinki.

Polvinen Tuomo, Heikkilä Hannu, Immonen Hannu (1999) J. K. Paasikivi – Valtiomiehen elämäntyö 4, 1944–1948. WSOY, Porvoo, Helsinki, Juva.

Tompkins David G. (2013) Early Cold-War Music Festivals in East-Germany and Poland. Teoksessa Giustino Cathleen M., Plum Catherine J., Vari Alexander (toim.) Socialist Escapes – Breaking Away from Ideology and Everyday Routine in Eastern Europe 1945–1989. Berghahn Books, New York.

Oy. Yleisradio Ab. vuonna 1965. Yleisradion vuosikertomus 1965. Yleisradio, Helsinki.

Oy. Yleisradio Ab. vuonna 1967. Yleisradion vuosikertomus 1967. Yleisradio, Helsinki.

Verkkolähteet:


Punatähdet: Interviisut.

Journalistinen aineisto:


Apu 35/1980: Kinnunen Raila, Apu Sopotissa: Voittajan nimi on Marion.

Helsingin Sanomat 24.9.1965: Pohjoismaat eivät osallistu ensi kevään euroviisuiluun.

Helsingin Sanomat 27.12.1965: Suomi osallistuu Interviisuiluun.

Helsingin Sanomat 24.6.1966: Intervisio laulaa.

Helsingin Sanomat 20.6.1967: Suomelle pronssia Intervision laulukilpailusta.

Helsingin Sanomat 2.7.1968: Marion Rungille kultaa Bulgarian laulukilpailusta.

Helsingin Sanomat 6.7.1968: Radio ja televisio.

Katso 15/1967: Walli Aarno, Intervisiokilpailu Bratislavassa 1966 – Kultaisen nuottiavaimen runsas anti.

Katso 29/1967: Uhari Liisa, En tee taikatemppuja mutta haluan ihmiset iloisiksi, sanoi Laila.

Katso 36/1980: Rasilainen Raimo, Kiihkeiden tunteiden hetkiä.

Suomen Kuvalehti 37/1973: Hava Jouko, Levanto Jouko, Länteen itään, eikö mitään – Tiedot tietovirroista mullistuivat.

4. huhtikuuta 2020

Katri Helena, Paula Koivuniemi, Marion & Lea Laven – Leidit levyllä (BMG / Warner, 2000)

Päivälleen 20 vuotta sitten – 4.4.2000 – järjestettiin ensimmäinen Leidit lavalla -konsertti. Espoolaisessa jäähallissa raikui ensimmäistä kertaa julkisesti muun muassa Leidien ikimuistoinen hittiputki. Puolisentoista vuotta sitten, kun ensimmäisestä Mestarit areenalla -konsertista oli kulunut tasan 20 vuotta, kirjoitin kattavan artikkelin Mestarit-projektista. Eiköhän yhtä lailla suomalaisen kevyen musiikin historiaan jäänyt "iskelmän naismestareiden" showkiertue ole myös historiointinsa ansainnut.

"En ole leidi
enkä missityyppinen."
(Lea Laven: Rotunainen, 1979;
sanat: Chrisse Johansson)

Näin lauloi levytyksessään kolmekymppinen Lea Laven. Myös Katri Helena oli mennyt kolmenkympin kynnyksellä levyttämään laulun nimeltään En ollut lady (1973). Mutta eiköhän viimeistään siinä vaiheessa, kun mittariin kertyy viisikymmentä ikävuotta ja yli kolmekymmentä vuotta jatkunut aktiivinen ura viihdetaiteilijana, liene ehdottomasti ansainnut arvokkaalta kuulostavan Leidi-tittelin.

Tämä albumiartikkeliksi naamioitu erityisen pitkä kirjoitus on oikeastaan Leidit lavalla -produktion historiointia. Teksti koostuu neljästä osiosta. Aluksi taustoitan ilmiön koko kehityskaaren sen syntymisestä päätepisteeseen. Toisessa osiossa analysoidaan studioalbumia Leidit levyllä. Kolmannessa käsitellään Leidien konserttien rakennetta ja ohjelmistoa. Lopuksi on lyhyehkö jälkikirjoituksen omainen osuus otsikolla Leidien perintö elää.

Iskelmän naismestarit


Olisiko Leidit lavalla -projektia järjestetty jos Mestarit areenalla -ilmiötä ei olisi koskaan ollut? Laitetaan käsi sydämelle: tuskin olisi, ainakaan moisessa konseptissa ja suuruusluokassa. Leidien virallisessa viestinnässä kaikki yhteydet Mestareihin pyrittiin hälventämään ja kiertueen esikuvaksi mainittiin ruotsalainen Tre tjejer -kokoonpano, jonka muodostivat 50- ja 60-lukujen vaihteessa laulu-uransa aloittaneet Lill Babs, Siw Malmkvist ja Ann-Louise Hanson – Ruotsin Pirkko, Vieno ja Marjatta. Kytkös ruotsalaiseen trioon on ilmeinen: yksi Leidit-prosessin alkuunpanijoista oli Niklas Rosström, joka kuului 1990-luvulla Tre tjejer -kiertueiden taustajoukkoihin. Sekä Ruotsissa että Suomessa vaikuttanut Rosström oli luonnollisesti pohdiskellut ketkä suomalaiset naisartistit voisivat muodostaa vastaavanlaisen ryhmän.

Vuonna 1999 Suomessa elettiin Mestarit-huumaa. Kirkan, Hectorin, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin yhteisesiintymiset saavuttivat ällistyttävän suuren suosion: areenat toisensa jälkeen myytiin loppuun ja ensimmäisestä konsertista äänitetty tuplalevy viihtyi kuukausikaupalla Suomen albumilistan kärkisijoilla. Ylipäätään Mestareiden kiertue oli ensimmäinen kotimaisin voimin järjestetty suuren luokan areenakiertue. Konserttien puitteet hipoivat kansainvälisten tähtien esiintymisten mittasuhteita. Mestarit-ilmiön jyllätessä muun muassa lehtien yleisönosastokirjoituksissa väläyteltiin ajatusta "naismestareista". Eivätkös legendaariset suomalaiset naislaulajat voisi vastaavasti lyödä hynttyyt yhteen?

Katri Helena totesi Näin tehtiin Leidit -tv-dokumentissa noteeranneensa nuo kirjoitukset – joissa hänen nimensä ymmärrettävästi esiintyi – mutta ajatelleensa, ettei ole syytä lähteä matkimaan muiden kuningasideaa. Katri Helenan pitkäaikaisella levytuottajalla Esa Niemisellä oli kuitenkin toisenlaiset ajatukset mielessään.

Kesäkuussa 1999 – samalla kun Suomessa valmistauduttiin Mestareiden historialliseen Olympiastadionin konserttiin – lontoolaisessa katukahvilassa Esa Nieminen, Niklas Rosström ja Aarni Kuorikoski löivät viisaat päänsä yhteen. Miehet kehittivät idean näyttävästä showkiertueesta, jota tähdittäisivät pitkän uran luoneet iskelmäkuningattaret. Kolmikko on sittemmin paljastanut, että he olivat ensisijaisesti kaavailleet juuri niitä neljää artistia, jotka lopulta muodostivat Leideiksi nimetyn kvartetin.

Näin tehtiin Leidit -dokumentissa Katri Helena selosti kuinka Esa Nieminen tuli tapaamaan häntä mukanaan nivaska papereita. Jos nyt kuitenkin tehtäisiin tällainen show. Katri Helena vakuuttui ja vaikuttui Niemisen, Rosströmin ja Kuorikosken suunnitelmista. Alusta lähtien oli selvää, ettei naislaulajien yhteiskonserteissa toistettaisi epätoivoisesti Mestareiden menestysreseptiä, vaan tehtäisiin aivan omanlaisensa ohjelmallinen show. Katri Helena ilmaisi olleensa aivan myyty miesten hahmotelmalle, joten hänen oli helppo suostua mukaan. Kovinkaan pitkään ei tarvinnut maanitella myöskään Paula Koivuniemeä, Marion Rungia tai Lea Lavenia. Tarjolla oli kuin hopeavadilla suuri valtakunnallinen projekti, joka oletettavasti tarjoaisi runsaasti julkisuutta ja huomiota. Ilta-Sanomien Tv-lehden haastattelussa toukokuussa 2000 Lea Laven veisteli miettineensä kiertueelle osallistumista kokonaisen minuutin (Ilta-Sanomat Tv-lehti 10.5.2000). Kun "ykkösprioriteetit" vastasivat miesten kutsuun myöntyvästi elokuussa 1999, pyörät nytkähtivät käyntiin ja kiertuetta ryhdyttiin toteuttamaan.

Leidit lavalla yhdisti Katri Helenan (s. 1945), Marion Rungin (s. 1945), Paula Koivuniemen (s. 1947) ja Lea Lavenin (s. 1948). Kaikki neljä ovat kotimaisen iskelmämusiikin kestosuosikkeja, joiden levytysurat ovat alkaneet 1960-luvulla. Ensimmäisenä alalle ajautui teini-ikäinen Marion, joka levytti 15-vuotiaana ensilevytyksensä Brigitte Bardot (1961). Lopullinen ponnahduslauta suosioon koitti alkuvuodesta 1962, jolloin Marion edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa Tipi-tiillä. Katri Helenan ensimmäinen levytys Poikien kuvat ikuistettiin elokuussa 1963 ja läpimurto Puhelinlangat laulaa maaliskuussa 1964. Paula Koivuniemen ensimmäinen visiitti levytysstudioon marraskuussa 1966 poiki saman tien hitin: Perhonen kohosi listoille ja avasi tien kansansuosioon. Lea Lavenkin ehti vielä 1960-luvun puolella korkata levytysuransa: hänen ensimmäinen singlensä Niin turhaan / Se on elämää äänitettiin lokakuussa 1969. Single nousi listoille ja B-puolen kappaleesta muodostui pienoinen hitti. Jokaiselle leidille on kertynyt melkoinen hittiputki ja he ovat vastaanottaneet vuosikymmenien saatossa lukuisia kultalevyjä, kukin heistä myös vähintään yhden timanttilevyn.

Neljä 1960-luvulla uransa aloittanutta kansansuosikkia. Kaksi vaaleaa ja heleä-äänistä, kaksi tummaa ja matalaäänistä laulajatarta. Sydämensä kotimaiselle iskelmälle menettänyt Ville Leinonen on kuvaillut Leidien artistiprofiileja hauskan oivaltavasti Yleisradion vuonna 2013 esittämässä Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjassa:
"Paula Koivuniemellä on tumma äänenväri, ja ne iskevimmät kappaleet on yömaailmallisia. Katri Helenalla taas tapahtuu ehkä päivällä enemmän ne kappaleet. Toisaalta sitten Lea Laven on ihan sydänyötä, jo suden hetken jälkeen. Niissä on hyvin vahvoja mielikuvia. Kun siihen otetaan vielä Marion, niin saadaan jo leidit lavalle! Koko Suomen naisten kirjo on siinä samassa." (Laine 2013, 25)
Leidien tummat naiset – yö ja sydänyö – ovat kotoisin Pohjanmaalta, Paula Etelä-Pohjanmaalta ja Lea Pohjois-Pohjanmaalta. Heillä on sama syntymäpäivä 19. kesäkuuta, mutta kaksosia he ovat vain horoskooppimerkeiltään. Leidien konserteissa Lea Lavenin rooliksi lankesi vastata illan kohtalokkaimmista ja dramaattisimmista esityksistä. Lean vahva ääni pääsi oikeuksiinsa hänen tulkitessaan Niin tai Tumman naisen ja lehtikirjoitusten perusteella hän sai konsertista toiseen sooloesityksillään suurimmat suosionosoitukset. Luonnehdinnat dramaattinen ja kohtalokas kuvaisivat osuvasti toki Paula Koivuniemeäkin, mutta siinä missä Lea Lavenin esiintyminen huokuu tietynlaista vakavuutta ja arvokkuutta, Paulasta kehkeytyi lavalla seksikäs, flirttaileva ja kujeileva. Esimerkiksi hänen Hei, buonanotte -esitykseensä oli viritetty melkoinen eroottinen lataus. Seurasin itse 12-vuotiaana Leidien ensimmäistä konserttia Espoon LänsiAuto Areenassa ja muistikuvieni mukaan Paulan esiintymisten sensuelli värinä sai ujon hädin tuskin esipuberteetti-ikäisen nuorukaisen hieman hämmennyksiin...

Eroavaisuuksia on yhtä lailla Leidien vaaleaveriköissä: Pohjois-Karjalassa varttuneella Katri Helenalla ja Helsingin Kampissa ruotsinkielisessä juutalaisperheessä kasvaneella Marionilla. Jopa väitöskirjan arvovaltaisilla lehdillä on analysoitu kuinka supisuomalainen Katri Helena mielletään sinivalkoiseksi kansalliseksi symboliksi kun taas Marionia pidetään poikkeuksellisen kansainvälisenä suomalaistähtenä (Pajala 2006, 264–295). Marion menestyi 1970-luvulla Saksan liittotasavallassa ja hän levytti Britanniassa englanninkielisen LP-levyn vuonna 1978. Kansainvälisyyttä voisi indikoida myös menestyminen Eurovision laulukilpailuissa. Sekä Katri Helena että Marion ovat saaneet kunnian edustaa kahdesti Suomea Euroviisuissa. Sinivalkoinen Katri Helena saavutti viisukilpailussa sijat 14 ja 17, kansainvälinen Marion sijoittui suomalaisittain poikkeuksellisen hienosti seitsemänneksi ja kuudenneksi – joka olikin 33 vuoden ajan Suomen kaikkien aikojen paras viisusijoitus. Marionin ansioluettelo sisältää lukuisia pääpalkintoja kansainvälisistä edustustehtävistä, kuten esimerkiksi Bulgarian Kultaisen Orfeuksen laulufestivaaleilta (1968) ja Puolan Sopotin festivaaleilta, missä Marion on voittanut niin levy-yhtiöiden välisen kilpailun (1974) kuin yleisradioiden välisen Intervision laulukilpailun (1980).

Samaisessa Iskelmä-Suomi -dokumentissa Katri Helena vertaili itseään ja Paula Koivuniemeä:
"Paula on hieno leidi. Me oltiin Leidit Lavalla, mutta mä olisin kaivannut vähän heinää varpaitten väliin. Mä en voi kuvitella, että Paula korkkareissaan kaipaisi heinää." (Laine 2013, 30)
Samankaltaisista lähtökohdista ja urakehityksistä huolimatta neljällä iskelmälaulajattarella oli omat profiilinsa ja vahvuusalueensa.

Ennen Leidit-projektia Katri Helena ja Paula Koivuniemi tunsivat toisensa erittäin hyvin. Yhteisenä linkkinä heillä oli Esa Nieminen, joka oli toiminut pitkään molempien levytuottajana. Paula Koivuniemen ja Esa Niemisen yhteistyö oli alkanut vuonna 1980, joten Leidit-kiertueen koittaessa heidän symbioosinsa oli jatkunut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Katri Helenan tuottajaksi Esa Nieminen ryhtyi vuonna 1986. Esa Niemisellä on ollut siten merkittävä vaikutus Suomen kansan rakastamien iskelmäkuningattarien urakehityksiin.
Katri Helena: "1980-luvun puolivälissä alkoi yhteistyöni Esa Niemisen kanssa. Etsimme uutta levytuottajaa 1985, ja olin kuullut joitain Esan tuottamia levyjä Paula Koivuniemelle. Kysyin Jaakko Salolta, voisiko Esa ryhtyä minun tuottajakseni. Jaakko puhui asiasta Esalle, joka sanoi ryhtyvänsä mielellään siihen hommaan." (Katri Helena 2003, 35)
Katri Helenan ja Paula Koivuniemen ystävyys syveni 1980-luvun viimeisinä vuosina. Koivuniemi oli henkinen tuki ja turva Katri Helenalle hänen aviomiehensä Timo Kalaojan elämästä erkaantumisen jälkeen. Vuonna 1991 Paula Koivuniemi juhli uransa 25-vuotistaivalta ja juhlakonserttinsa vierailevana tähtenä nähtiin tuolloin harvakseen esiintyvä Katri Helena. Hupaisassa ohjelmanumerossa naiset pallottelivat hittejään toisilleen. Katri Helena ja Paula Koivuniemi olivat solmineet yhteistyö- ja avunantosopimuksen, jossa he sitoutuivat ilmaisemaan suoraan toisilleen, mikäli esiintymiseen ilmaantuu kauheita maneereita.

1990-luvulla Esa Nieminen tuotti Katrin ja Paulan ohella supersuositun Arja Korisevan albumeja. Nieminen on ollut tuolloin Suomen menestyneimpien iskelmälaulajattarien levytysten laadunvalvoja. 90-luvulla kolmikkoa kutsuttiinkin "kolmen koon koplaksi" (Katri - Koivuniemi - Koriseva). Vielä alkuvuodesta 1999 – vain vuotta ennen Leidit-kiertuetta – Apu-lehti julkaisi kolmikosta laajan yhteishaastattelun teemalla kotimaisen iskelmämaailman sielunsisaret. Ajatuksen tasolla ei olisi ollut suinkaan mahdotonta, että iskelmäkuningattarien superkiertuetta olisikin tähdittänyt tämä kolmikko. Ja kun kyse oli kolmesta "koosta", ehkäpä joukkoa olisi voinut nimensä puolesta täydentää niin ikään 90-luvun ilmiö Kaija Koo, tosin ehkäpä Markku Impiön fantasiamaailmoista levytyksensä ammentava Kaija Koo olisi tuntenut itsensä ulkopuoliseksi kolmen puhdasoppisen iskelmäsolistin rinnalla. Katri Helenan ja Kaija Koon tiet kohtasivat vuonna 2012 Vain elämää -televisio-ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella. Leidit päätettiin kuitenkin koota Mestareiden tapaan 1960-luvulla aloittaneiden konkareiden varaan, joten vuonna 1989 levytysuransa aloittaneella Arja Korisevalla ei ollut vielä tässä vaiheessa legendojen kiertueelle asiaa.

Myös Lea Lavenille oli kertynyt juuri ennen Leidit-projektia kokemusta Esa Niemisen kanssa työskentelystä. Nieminen tuotti Lavenin syksyllä 1999 ilmestyneen albumin Missä olit silloin. Vaikka Katri Helena ja Paula Koivuniemi olivat ennestään sydänystäviä, yhteistyö Marionin ja Lea Lavenin kanssa käynnistyi saumattomasti. Marion on kuvaillut tuntojaan ensimmäisessä elämäkerrassaan Minä ja Marion:
"Marion oli vuosien varrella tietysti kohdannut Katri Helenan, Paula Koivunemen ja Lea Lavenin, mutta mitenkään erityisen tuttuja kollegat eivät hänelle olleet. Ensi hetkistä alkaen Marion saattoi kuitenkin huomata, että he eivät olleetkaan niin erilaisia – yhteinen sävel löytyi heti vaivattomasti. Jokainen oli toki oma luonteensa, mutta tutustuminen oli helppoa, sillä kaikessa tuli esille myös heidän elämänkokemuksensa ja ajatuksensa, ei vain ammattiminänsä. Kun oltiin niin pitkällä, että projekti työllisti jokaisen kokopäiväisesti, laulajat saattoivat mutkattomasti viettää vapaa-aikaakin yhdessä. Välipäivinä he saunoivat ja söivät hyvin hotelleissa. Kaikessa oli välittömyyden ja välittämisen tuntu. – – Mitään kiusallisia pettymyksiä ei matkan varrella ilmennyt, vaan päinvastoin tuttavuus pääsi syvenemään ystävyydeksi. – – Kaikilta riidoilta leidit välttyivät täysin, reipas, elämää paljon nähneitten naisten nauru sen sijaan väritti jokaista päivää." (Loivamaa, Bengtsson, Rung 2005, 215–219)
Leidien konsertit

4.4.2000 Espoo, LänsiAuto Areena
6.4.2000 Lahti, Suurhalli
8.4.2000 Jyväskylä, Jäähalli
10.4.2000 Vaasa, Botniahalli
15.4.2000 Oulu, Jäähalli
17.4.2000 Kuopio, Kuopio-halli
18.4.2000 Lappeenranta, Jäähalli
19.4.2000 Mikkeli, Jäähalli
2.5.2000 Tampere, Jäähalli
3.5.2000 Tampere, Jäähalli
5.5.2000 Turku, Elysée Arena
6.5.2000 Turku, Elysée Arena
9.5.2000 Espoo, LänsiAuto Areena
4.8.2000 Vimpeli, Saarikenttä
10.8.2000 Joensuu, Laululava
17.8.2000 Helsinki, Hartwall Areena
Lokakuussa 1999 Leidit lavalla -kiertue lanseerattiin. Keväällä 2000 järjestettävä rundi kiertäisi Mestareiden jalanjäljissä Suomen suurimpia jäähalleja. Pääkaupunkiseudun konsertteja ei tosin tohdittu järjestää Hartwall Areenassa, mutta konserttipaikaksi valikoitui yleisökapasiteetiltaan hitusen pienempi uunituore Espoon LänsiAuto Areena (nykyinen Metro Areena). Kiertueen järjestäjäksi ryhtyi vastikään perustettu ohjelmatoimisto Bluewest, jonka keulakuvana oli toimitusjohtaja Hilkka Ahde. Kiertueen tuottajana toimi Niklas Rosström. Tammikuun 5. päivänä vuonna 2000 julkistettiin kiertuepäivämäärät ja Leidien legendaarinen keikkajuliste. Leidit-logon sommitteli mainostoimisto Thompson-Interplan. Kiertue alkoi tiistaina 4. huhtikuuta 2000 LänsiAuto Areenasta ja päättyi samaan paikkaan tiistaina 9. toukokuuta. Konsertteja oli alun perin tarkoitus olla yksitoista, mutta Tampereen ja Turun konserttien liput menivät niin nopeasti kaupaksi, että suuren kysynnän vuoksi kaupungeissa järjestettiin lisäkonsertit.

Vertailuasetelmaa Leidien ja Mestareiden välillä on vaikea välttää. Mestarit areenalla -projektin lähtökohtana oli yksi ainoa konsertti, joka toteutettiin Hartwall Areenassa lokakuussa 1998. Konsertin ja sen televisiotaltioinnin kirvoittama ylistävä palaute rohkaisi järjestämään areenakiertueen alkuvuodesta 1999. Leidien tapauksessa suunniteltiin saman tien valtakunnallista jäähallikiertuetta. Mestarit areenalla oli raivannut latua kotimaisin voimin järjestetylle suurkiertueelle ja Leidit lavalla seurasi perässä Mestareiden viitoittamalle tielle. Alusta lähtien oli selvää, että Leidien kiertue olisi puitteiltaan viimeisen päälle organisoitu megatapahtuma. Sekä Mestareiden että Leidien konserttikiertueet osoittivat suomalaisen viihdemaailman harpanneen kohti kansainvälistä tasoa. Esimerkiksi Turun Sanomien päätoimittaja Ari Valjakka kirjoitti Leidien konsertin jälkimainingeissa kolumnissaan seuraavasti:
"Viihde on kehittynyt Suomessakin harrastelijamaisesta illanviettopuuhasta kansantaloudellisesti varteen otettavaksi liiketoiminnaksi, tuhansia ihmisiä työllistäväksi elinkeinoksi. Se haistelee trendejä, hakee markkinarakoja, iskee kulutusvoimaan ja korjaa talteen viihteellistyvän yhteiskunnan kulutuskohteita hakevia rahoja." (Turun Sanomat 7.5.2000)
Leidien Hittiputki ja värikompositioiden mukaiset puuhkat.
Vaikka Leidit lavalla olikin konseptina velkaa Mestarit areenalla -projektille, Mestareiden ja Leidien konserttien olemukset olivat lopulta hyvin erilaiset. Perinteisessä kapeakatseisessa ja putkiaivoisessa musiikkityylien kategorisoinnissa Leidit edustivat iskelmää siinä missä Mestarit täyttivät rockesiintyjien kriteerit – olkoonkin, että Kirka ja Pepe Willberg ovat levyttäneet paljon iskelmällistä materiaalia ja kaikkein fundamentalistisimmat rockpuritaanit ovat syyttäneet Pave Maijasen suomenkielistä tuotantoakin turhan iskelmälliseksi. Mestareiden kohdalla kyse olikin tyylipuhtaasta rock-konsertista. Nelikko bändeineen soitti valitsemansa laulut kokonaisuudessaan. Vaikka puitteet olivat näyttävät, pääosassa oli ainoastaan musiikki, eivät minkäänlaiset ulkomusiikilliset krumeluurit. Leidien illasta suunniteltiin kokonaisvaltaisempi show, jossa visuaalisuudella oli tärkeä merkitys. Kiertuetta varten Leideille palkattiin esimerkiksi koreografi ja stylisti. Jarkko Valtee loihti tähdille puvustuksen ja värikompositiot. Naisilla oli omat teemavärinsä: Katri keltainen, Paula punainen (tai pinkki), Marion sininen ja Lea oranssi. Mestarit tuskin olivat miettineet minkäänlaista puku- saati värikoodia, kunhan laittoivat jotain siistiä yllensä. Leidien konsertin draaman kaari mietittiin tarkasti ja konsertti koostui erilaisista teemallisista kokonaisuuksista: esimerkiksi konsertin alussa Leidit lauloivat toistensa varhaisimmat hitit, sitten jokainen esitti italialaista alkuperää olevan ikivihreänsä, jossain vaiheessa ohjelmistoon oli valikoitu peräkkäin Juha Vainion sanoittamia kappaleita, minkä yhteydessä olikin luontevaa muistella Junnua... Setti koostui lukuisista sikermistä ja konserttia varten Leideille oli sävelletty kaksi uutta laulua. Keikkaspiikit olivat etukäteen käsikirjoitetut ja niitä toistettiin orjallisesti jokaisessa konsertissa. Illasta toiseen esimerkiksi Lea Laven naljaili täsmälleen samalla tavalla nuoren Katri Helenan ääntämille kapeille e-kirjaimille ja Katri Helena pääsi aina sutkauttamaan tietyssä vaiheessa konserttia, kuinka viisikymmentä vuotta ei ole ikä eikä mikään, mutta kun miehissä se näkyy... Show oli sekunnilleen aikataulutettu, mikä taas mahdollisti esimerkiksi täsmällisen monitoroinnin jäähallien jättiscreeneille. Marionin elämäkerrassa on kiteytetty:
"Kaiken aikaa oli mietittävä, mikä [laulu] sopii mihinkin kohtaan. Kokonaisuuteen haluttiin ideoita, ajatuksia ja saumatonta sujuvuutta. Tavoitteena oli synnyttää ohjelmallisempi ilta kuin pelkkä laulusta toiseen ajelehtiva perinteinen konsertti." (Loivamaa, Bengtsson, Rung 2005, 217–218)
Leidien ja Mestareiden konsertteja rinnastettiin konserttiarvosteluissa. Ilkka-lehden Tero Hautamäki suitsutti Leidien onnistuneen päihittämään Mestarit joillain osa-alueilla:
"Leideillä on muutamia sellaisia avuja, joita vuosi sitten Suomen villinneillä tosikkomaisemmilla Mestareilla ei ollut. Ensinnäkin tässä showssa on käsikirjoitus, toiseksi siinä on huumoria ja kolmanneksi siinä on rahtusen parempi meininki. En uskonut kirjoittavani näitä sanoja vielä eilen aamulla, mutta toisinaan sitä joutuu yllätetyksi." (Ilkka 11.4.2000)
Pramean showkiertueen toteuttaminen edellytti mittavia valmisteluja. Esa Nieminen on valottanut syksyllä 2003 Selvis-lehden haastattelussa projektin työllistäneen häntä "puolitoista vuotta alusta loppuun". Haastattelija Pekka Nissilä luonnehti Leidien olleen suurimpia proggiksia, mitä kotimaisessa viihdemusiikissa oli siihen mennessä järjestetty.
Esa Nieminen: "Matsku oli loppuvuodesta [1999] selvillä, lähdössä oli 80 albumia pöydällä, kun haettiin biisejä. Tammikuussa aloin trenaamaan leidien kanssa pianolla – kimpassa, yksin tai kaksin. Puolitoista kuukautta joka päivä, niin että puolet päivästä he oli minun kanssa, ja puolet koreografilla tai puvustajalla. Treenivaiheen jälkeen alettiin tehdä levyä, sen jälkeen aloin treenauttamaan bändiä viikon verran, sitten leidit tuli siihen mukaan. Huhtikuussa oli ensi-ilta, ja olin mä ylpeä, kun muusikot soitti ja lauloi koko kakun ulkoa, kahden ja puolen tunnin konsertti. Teimme rundin, ja palasimme vielä elokuusta tekemään tilattuja lisäkonsertteja." (Selvis-lehti 3/2003)
Ohjelmistoa harjoiteltiin aluksi Esa Niemisen toimistossa Pursimiehenkadulla Etelä-Helsingissä. Myöhemmin harjoituksia varten varattiin tila Pasilasta VR:n varikoilta.

Ennen ensimmäistä konserttia järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Leidit kommentoivat tunnelmiaan kiertueen valmisteluista:
Marion: "Tässä on tehty kymmentuntista päivää jo jonkin aikaa. Esitystä on hiottu ja harjoiteltu niin pitkään, että on mahtavaa päästä vihdoinkin lavalle."
Paula Koivuniemi: "Tähän kiertueeseen on ladattu niin paljon aikaa, vaivaa ja ennen kaikkea tunnetta, että olemme todella innoissamme päästessämme viimeinkin tositoimiin." (Ilta-Sanomat 4.4.2000)
Viihteellinen iskelmäspektaakkeli merkitsi tähtisolisteilleen uudenlaista aluevaltausta. Etenkin tanssi- ja koreografiaharjoituksissa lavoja kolunneet laulajat ajautuivat mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Mindy Lindblom pestattiin vastaamaan Leidien konserttien lavaliikunnasta ja hänen tehtävänään oli valmentaa neljästä iskelmälaulajattaresta sulavaliikkeisiä ryhmäliikkujia koreografisiin yhteiskuvioihin. Lea Laven tunnusti Näin tehtiin Leidit -dokumentissa aluksi kauhistelleensa mihin oli joutunut. Nopeasti kukin leideistä tottui uuteen ja lopulta Leakin kertomansa mukaan viihtyi harjoituksissa niin mainiosti, että aina oikein odotti malttamattomana seuraavia treenejä. Kaksi vuotta sitten 70-vuotishaastattelussaan Lea Laven muisteli Leidit-kiertuetta lämmöllä:
"Leidit aukaisi minulle uutta maailmaa. Sen jälkeen on ollut hirveän helppo mennä laulamaan konsertteihin. Jollakin tavalla se toi myöskin itsetuntoa, mikä ei ole mikään vahva lajini." (Helsingin Sanomat 18.6.2018)
Jos Leidit joutuivatkin opiskelemaan kiertuetta varten uusia taitoja, megalomaaninen produktio tarjosi tervetullutta vaihtelua keikka-artistin arkeen. Tanssilavoilla ja ravintoloissa kiertäminen ei ole pelkästään glamouria vaan raakaa duunia, johon sisältyy paikoitellen inhorealistisia lieveilmiöitä. Leidien kiertueella neljä solistia saivat aistia pienoisen aavistuksen maailmantähtien kohtelusta. Henkilökuntaan kuului yli kolmekymmentä työntekijää. Kampaajat, meikkaajat ja puvustajat työskentelivät Leidejä varten, joten tähdet saattoivat keskittyä pelkästään laulamiseen ja esiintymiseen. Raili Hulkkonen meikkasi leidit ja Sonja Huopainen asetteli kampaukset. Leidit kehuivat vuolaasti kiertuejärjestelyjä. Heitä kohdeltiin kuin kuningattaria ja he saivat kaiken mahdollisen tuen, jonka esiintyvä taiteilija voi kaivata. Lea Laven valotti tätä näkökulmaa Ilta-Sanomien Tv-lehden haastattelussa toukokuussa 2000:
"Nythän valmiina olivat vaatteet, asusteet ja aina meikkaaja ja kampaaja. Omilla keikoilla on itse huolehdittava niistä." (Ilta-Sanomat Tv-lehti 10.5.2000)
Kaiken kaikkiaan Leidien kiertueen aikana Suomen maanteillä matkasi kahden bussin, viiden rekan ja kuuden Saabin muodostama karavaani.

Valtavaa kiertuetta edelsi valtava promootio. Iltapäivälehdet uutisoivat Leideistä näyttävästi jo harjoitusvaiheessa. Aikakauslehdet haastattelivat neljää leidiä milloin yksin ja milloin yhdessä. Kiertueen alkamista edeltävänä viikkona Leidit esittivät Tuttu Juttu Show'ssa uudet kappaleensa Nää laulut rakkaudesta soi ja Laulun mä sain. Varsinkin televisiokanava MTV3:lla oli merkittävä rooli projektissa. Bumtsibum oli tauolla kevätkauden 2000 ja sen tilalla lauantai-iltaisin esitettiin Pertti Koivulan isännöimää viihdeohjelmaa Koivula ja tähdet. Lauantaina 25. maaliskuuta 2000 ohjelman lähetys oli pyhitetty vain ja ainoastaan Leideille ja sitä mainostettiin nimellä Koivula ja Leidit. MTV3 taltioi Leidien Espoon konsertin 9. toukokuuta, mistä editoitiin kaksi 45 minuutin pituista lähetystä. Toukokuun toisella viikolla Maikkari tarjosikin melkoista Leidit-huumaa. Salatut elämät jäi kesätauolle keskiviikkona 10. toukokuuta, minkä myötä arki-illan paras katseluaika vapautui Leideille. Torstaina 11.5.2000 klo 19.30 MTV3 välitti uusintana Maarit Niiniluodon toimittaman henkilökuvan Lea Lavenista (ensiesitys 18.12.1999). Perjantaina 12.5. samalla kellonlyömällä lähetettiin produktiota esitellyt dokumentti Näin tehtiin Leidit ja lauantaina 13.5. klo 20 vuorossa oli Leidien konserttitaltioinnin ensimmäinen osa. Toinen osa esitettiin viikkoa myöhemmin, lauantaina 20.5. klo 20. Ensimmäistä konserttilähetystä tapitti 858 000 silmäparia ja se oli MTV3:n viikon neljänneksi katsotuin televisio-ohjelma. Konserttilähetysten uusinnat esitettiin 25. elokuuta ja 1. syyskuuta 2000.

Keväällä 2000 Suomessa jaksettiin vitsailla kyllästymiseen asti naisvaltaan siirtymisestä. Tasavallan ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen astui virkaansa 1. maaliskuuta. Iltapäivälehdet juhlistivat kissankokoisin kirjaimin naisenergian riemuvoittoa, kun valtakunnan ykkösleidi Tarja Halonen kunnioitti läsnäolollaan Leidien avajaiskonserttia Espoon LänsiAuto Areenassa. Konsertin päätyttyä Leideille ja Tasavallan Presidentille järjestettiin lyhyt tapaaminen. STT:n haastattelussa Leidit kuitenkin katsoivat aiheelliseksi painottaa, että kokoonpano "ei tietenkään ole vihainen feministipartio" (STT 15.3.2000). Ilta-Sanomien uutispäätoimittaja Hannu Savola innostui Leidien ensimmäisen konsertin jälkeen näpyttelemään kolumnin, jossa hän kehui naislaulajien tähdittämän kiertueen olevan suorastaan ajan merkki:
"Leidit lavalla -kiertueen avajaiskonsertin tunnelma ja yleisön koostumus selittävät omalla tavallaan sitä, miksi presidentinvaaleissa kävi niin kuin kävi, miksi maassa on naispuolinen eduskunnan puhemies ja ennen pitkää myös ensimmäinen naispääministeri. Neljän kotimaisen musiikkiviihteen kestotähden – – yhteiskiertueesta on luettavissa monenlaisia viestejä ja musiikki uppoaa otolliseen maaperään. Esiintymisestä huokuu rautainen ammattitaito – jos kohta koreografiassa onkin toivomisen varaa – ja niin lavalta kuin katsomostakin pursuu vapautettua naisenergiaa. – – Leidit lavalla tekee kunniaa niin suomalaisen naisen osaamiselle kuin musiikkiviihteellekin." (Ilta-Sanomat 6.4.2000)
Vaikka Leidien kohdalla puhuttiinkin viljalti naisenergiasta ja vahvojen naisten esiinmarssista, rehellisyyden nimissä on muistutettava, että Leidit lavalla oli hyvin pitkälti miehinen projekti. Prosessi ei lähtenyt esiintyjistä itsestään vaan sen primus motoreina olivat kolme miestä Esa Nieminen, Niklas Rosström ja Aarni Kuorikoski. Naiset eivät löytäneet toisiaan vaan heidät saatettiin yhteen. Leidien kiertuehenkilökunta koostui enimmäkseen miehistä ja heitä säestäneen 11-henkisen orkesterin kaikki soittajat olivat miehiä.

Leidien kiertue sujui onnellisten tähtien alla. Liput kävivät hyvin kaupaksi ja suurin osa konserteista oli loppuunmyytyjä. Sanomalehdet täyttyivät konserttiarvosteluista ja haastatteluista. Yleisönosastopalstoilla Leidejä kiiteltiin vuolaasti ikimuistoisesta elämyksestä. Iltapäivälehdet laativat hassunhauskoja juttuja, joissa pohdittiin kuka leidi olisi kukakin mestari (kyllä vain, sellainen on ihan aikuistenoikeasti tehty: Paula oli Kirka, Katri Helena Pave, Marion Pepe ja Lea Hector...). Leideille järjestettiin Helsingin Stockmannin tavarataloon pikainen esiintyminen, jonka jälkeen he jakoivat nimikirjoituksia. Visiitin aikana Stockan alakerta täyttyi ääriään myöten. Marionin ja Lea Lavenin entinen levy-yhtiö EMI Finland julkaisi kummankin tuotannosta tuplakokoelmat, joita mainostettiin näyttävästi televisiossa. Toisenlaistakin julkisuutta esiintyi. Ennen kiertueen alkamista television Uutisvuoto ilmoitti saaneensa kuvamateriaalia Leidit lavalla -konsertin harjoituksista, minkä jälkeen nähtiin insertti, jossa neljä vanhainkotimummoa esittivät mumisevaa laulua ja hakkasivat käsiään veltosti yhteen. Keväällä 2000 kuulin useaan otteeseen puhuttavan "mummokonsertista", vaikka yksikään Leidit lavalla -kiertueen tähdistä ei ollut täyttänyt edes 55 ikävuotta. Vielä kaksi vuosikymmentä sitten käsitys viisikymppisyydestä oli kovin erilainen kuin nykyään. Runsaasti huomiota sai myös Helsingin Sanomien NYT-liitteen (15/2000) Identtiset kaksoset -palsta, johon oli asetettu rinnakkain Teletapit ja Leidien konserttijuliste.

Onnistuneen kiertueen aikana kävi selväksi, että Leideille olisi enemmänkin kysyntää. Kiertueen molemmat Espoon-konsertit myytiin hyvissä ajoin loppuun ja palautteissa hämmästeltiin, miksi Leidit konsertoivat Espoossa mutta eivät Helsingissä. Onhan LänsiAuto Areenalta huikean pitkä nelisen kilometrin matka Helsingin ja Espoon kaupunkien maantieteelliselle rajalle. Ohjelmatoimisto Bluewest ilmoitti huhtikuussa, että loppukesästä järjestetään lisäkonsertteja, joista yksi tulee olemaan "yleisön pyynnöstä" Helsingissä. Alun perin Helsingin-konsertti suunniteltiin pidettäväksi Finnair Stadiumissa eli Töölön vastavalmistuneessa jalkapallostadionissa. Ympäristökeskus ei lämmennyt ajatukselle ulkoilmakonsertista asutuksen välittömässä läheisyydessä. Elokuuksi 2000 uudelle stadionille oli varattu jo kaksi Tina Turnerin konserttia ja näidenkin konserttijärjestelyjen suhteen viranomaiset asettuivat aluksi poikkiteloin. Kolmas musiikkitapahtuma saman kesän aikana oli liikaa, joten Leideille sanottiin ei. Torstaina 20. huhtikuuta Ilta-Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin kaksi paheksuvaa kirjoitusta ympäristökeskuksen linjauksista:
"Helsinki haloo! Useimmissa kaupungeissa Leidit esiintyvät, Espoossa tuplasti, mutta eivät Helsingissä. Jo on aikoihin eletty. Helsinki saisi hävetä. Kyllä jokin paikka varmasti löytyy, jos ei Finnair Stadium. Onhan T. Turner ihan yes, mutta Leidit ovat tällä hetkellä aivan ainutlaatuisia ja tuskin tällaista uutta yhteistä esiintymistä ei tule toista kertaa." (Nimimerkki Fio Maravilla, Ilta-Sanomat Lukijan ääni 20.4.2000)
"Eikö ole suoranainen häväistys Helsinkiä/helsinkiläisiä kohtaan jos tänne ei saada Leidien konserttia? Olemme kulttuurikaupunki ja Helsinki täyttää 450 vuotta. Eikö tässä ole tarpeeksi hyviä, tärkeitä pointteja tuoda Suomen arvostetuimmat pitkän linjan naisartistit Finnair Stadiumille? Hävetkää Ympäristökeskuksen päättäjät. Pitäisi olla ylpeä siitä, että Leidit olisivat halukkaita täyttämään Hesan kotimaisella, loistavalla musiikilla!" (Nimimerkki Leidifanit Tuula ja Rauno, Ilta-Sanomat Lukijan ääni 20.4.2000)
Finnair Stadiumille ei päästy mutta Hartwall Areena varattiin torstaiksi 17. elokuuta – Katri Helenan 55-vuotissyntymäpäivänä. Ennen Hartwall Areenan päätöskeikkaa Leidit valloittivat Vimpelin Saarikentän 4. elokuuta ja Joensuun Laulurinteen 10. elokuuta.

Eräässä asiassa Leidit onnistuivat huomattavasti paremmin kuin Mestarit. He osasivat lopettaa ajoissa huipulla. Leidien Hartwall Areenan konsertti ilmoitettiin vihoviimeiseksi esiintymiseksi, jonka myötä projekti saisi lopullisen päätöksensä. "Kyllä tämä on 'kerran elämässä' -kiertue. Kesällä vielä pari keikkaa, ja sitten tämä on loppu", linjasi Katri Helena STT:n haastattelussa 15.3.2000. Marion komppasi vieressä: "Kun tehdään vain tämä kiertue, kaikille jää hyvä mieli eikä kukaan ehdi kyllästyä." Mestarit eivät malttaneet lopettaa historialliseen Olympiastadionin-konserttiinsa, minkä seurauksena he saivat runsaasti kiusallista julkisuutta pahasti flopanneen millennium-rahastuskeikan vuoksi. Niin ikään Mestareiden epätoivoinen comebackyritys alkuvuodesta 2002 kuivui kasaan yhteen esiintymiseen miltei tyhjälle katsomolle. Leidien viimeinen konsertti Hartwall Areenassa oli tyylikäs lopetus. Areenalle myytiin kuutisen tuhatta lippua, mikä on iskelmäkonsertille oikein kelvollinen saavutus, vaikka yläkatsomot eivät avautuneetkaan lainkaan myyntiin. Päätöskonsertin vierailevana tähtenä nähtiin Kari Tapio, joka tulkitsi hittikappaleensa Myrskyn jälkeen. Konsertin loppupuolella Hilkka Ahde piti loputtomalta vaikuttaneen monologin, jossa hän kiitti erikseen nimeltä jokaista kiertueen henkilökuntaan kuulunutta henkilöä. Sinällään Finnair Stadium ei olisi ollut hullumpi ympäristö Leidien jäähyväiskonsertille: torstaina 17. elokuuta 2000 Helsingissä oli lämmin ja aurinkoinen kesäinen ilta.

Iltalehden Tiina Holopainen kirjoitti viimeisestä konsertista erittäin positiivisen arvion:
"Kyllä se vaan niin on, että täältä Suomestakin löytyy ainakin neljä tinaturneria. Kun Katri Helena, Paula Koivuniemi, Lea Laven ja Marion Rung eilen yhdistivät voimansa, niin Areenan jylhät raamit kumisivat silkkaa naisenergiaa. Konsertti oli juuri sopiva sekoitus sähäkkyyttä, herkkyyttä, huumoria ja kaihoa. Jälkimmäistä juuri sen vuoksi, että kyseessä oli viimeinen Leidit lavalla -show. Lisää ei ole luvassa." (Iltalehti 18.8.2000)
Kaiken kaikkiaan Leidit lavalla -kiertue sisälsi 16 konserttia. Yhteenlaskettu katsojamäärä oli laskelmien mukaan miltei 80 000. Konserttien ohella produktio poiki yllin kyllin medianäkyvyyttä ja kolme televisio-ohjelmaa (22 minuutin dokumentti ja kaksi 45 minuutin konserttitaltiointia). Raameiltaan Leidit lavalla oli ollut siihen mennessä suurimpia kotimaisin voimin toteutettuja viihdekiertueita. Seppo Roth kirjoitti Savon Sanomien arvostelussa konsertin merkinneen pitkän linjan taiteilijoille heidän työnsä arvostusta. Samalla massiiviset järjestelyt vaatinut korea show oli iskelmänkuuntelijoille osoitus siitä, että heidän kuuntelemaansa musiikkia pidetään muistamisen arvoisena arvokkaana kulttuurihistoriana. (Savon Sanomat 18.4.2000) Rothin terävä analyysi osuu oikeaan, sillä vielä vuonna 2000 kotimaisen iskelmäkulttuurin arvostaminen ei ollut yhtä itsestään selvää kuin nykyään. Valtakunnallinen Leidit-projekti voidaan helposti ajatella eräänlaisena iskelmämaailman oman hännän nostona. "Tämä [kiertue] on tehnyt viralliseksi sen, että me olemme ammattilaisia", määritteli Katri Helena Ilta-Sanomien haastattelussa 27. heinäkuuta 2000.

Katri Helenalle, Paula Koivuniemelle, Marionille ja Lea Lavenille Leidit lavalla edustaa epäilemättä uran kohokohtaa. Kukin leideistä teki kuitenkin kiertueen alkaessa selväksi, ettei kyse ole missään nimessä minkäänlaisesta jäähyväiskiertueesta. Paula Koivuniemi ylisti kokemusta Ilta-Sanomissa lokakuussa 2000, kun juhlavasta projektista oli ehditty palata arkeen: "Se oli ihmeellinen vuosi, meitä kohdeltiin kuin kuningattaria. Projektin jälkeen tuli tyhjä olo. En usko, että enää koskaan koen mitään Leideihin verrattavaa." (Ilta-Sanomat 21.10.2000) Yhtä lailla Leidit lavalla on eittämättä huipentuma konseptin ideoineelle ja musiikillisesta annista vastanneelle Esa Niemiselle, joka on tehnyt pitkän päivätyön kotimaisen kevyen musiikin parissa. Itse asiassa Leidit ovat esiintyneet kiertueensa jälkeen yhdessä kerran: syksyllä 2002 Tampere-talossa järjestettiin Esa Niemisen 50-vuotissyntymäpäiväkonsertti, joka huipentui Leidien yhteisesiintymiseen. Nelikko esitti kappaleensa Nää laulut rakkaudesta soi ja Laulun mä sain.

Studioalbumi Leidit levyllä


Leidit lavalla -kiertueen keskeisin oheismateriaali on maaliskuussa 2000 julkaistu studioalbumi, joka sai luonnollisesti nimekseen Leidit levyllä. Ääniterintamalla Leidien kohdalla toimittiin eri tavalla kuin Mestareiden, joiden ensimmäinen konsertti ikuistettiin tuplalive-CD:lle. Kuten edellä on selostettu, Mestareiden ja Leidien konserttien luonteet olivat aika lailla eri puista veistetyt, joten Leidien show ei olisi välttämättä toiminut liveäänitteellä parhaalla mahdollisella tavalla. Leidien esitys oli tarkoitettu myös katseltavaksi, ei ainoastaan kuunneltavaksi. Esimerkiksi Leidien lukuisat sikermät tuskin olisivat taipuneet käyttökelpoisiksi ja kuuntelua kestäviksi levytyksiksi.

Esa Niemisen tuottama albumi Leidit levyllä on – albumin esipuheen mukaisesti – "Leidien lähtölaukaus yhteiselle taipalelle". Levy äänitettiin alkuvuodesta MusicMakers -studioilla Jetro Vainion johdolla. Miksauksesta ja ohjelmoinnista vastasivat Niemisen ja Vainion lisäksi Leri Leskinen ja Markus Kaarlonen. Albumilla musisoi peräti kymmenen muusikkoa, mikä oli vuonna 2000 iskelmälevytykselle suorastaan luksusta. Esa Niemisen kokoamassa ryhmässä musisoivat alansa huiput: Jartsa Karvonen (rummut), Sami Kuoppamäki (rummut), Häkä Virtanen (bassot), Juha Lanu (kitarat ja taustalaulu), Peter Engberg (kitarat), Leri Leskinen (kosketinsoittimet ja taustalaulu), Heikki Pohto (saksofonit, huilu ja taustalaulu), Jukka Tiirikainen (trumpetti, flyygelitorvi ja taustalaulu) ja Matti Lappalainen (pasuuna ja taustalaulu). Tuottaja-kapellimestari Esa Nieminen soitti pianoa ja koskettimia sekä vastasi myös taustalauluista. Sami Kuoppamäkeä ja Heikki Pohtoa lukuun ottamatta albumin soittajat säestivät myös Leidien konsertteja. Vaikka muusikkopoppoo on harvinaislaatuisen laaja tuon aikakauden iskelmälevylle, sovituksissa on pysytelty erittäin turvallisissa ja sovinnaisissa ratkaisuissa. Pieni ripaus särmää ei olisi ollut pahitteeksi.

Leidit levyllä koostuu 13 raidasta. Kukin leideistä valikoi tuotannostaan kaksi ikivihreää, joihin Esa Nieminen laati modernisoidut sovitukset. Mukana on lisäksi kaksi duettoesitystä, kaksi täysin uutta kappaletta ja muuan 16 hitistä koottu superpotpuri.

Esa Nieminen ja Niklas Rosström kynäilivät Leidejä varten kaksi upouutta sävelmää, joihin Pekka Ruuska räätälöi tilanteeseen istuvat sanat. Nää laulut rakkaudesta soi on iloinen duuri-iskelmä, josta muodostui eräänlainen Leidien tunnussävelmä. Konserteissa se kuultiin aloitusnumerona ja bändi toisti sen teemaa pitkin iltaa. Pitkä tie on kuljettu, mutta nyt sielunsiskojen kanssa yhdessä hohdetaan aina vain kirkkaammin. Leidien tunnuslaulusta Nää laulut rakkaudesta soi muodostui ilmestyessään pienoinen hitti, sillä laulu oli parhaimmillaan radioiden kolmanneksi soitetuin kappale. Rumban 50 hittiä -listalla hitti noteerattiin parhaimmillaan neljännellä sijalla (viikot 15 ja 16/2000).

Laulun mä sain on syvällisempi ja koskettavampi laulu, joka kuultiin Leidien konserteissa varsinaisen ohjelmiston viimeisenä numerona. Pekka Ruuska oli ottanut vastaan haastavan tehtävän, jossa hän pyrki kielellistämään, mitä kaikkea laulaminen ja laulut merkitsevät näille neljälle naiselle, jotka ovat tehneet kokopitkän elämäntyön musiikin parissa. Iskelmälaulajan työ on kutsumusammatti, joka on antanut voimaa elämän kolhimissa hetkissä. Laulun mä sain ajaa asiansa toimivasti ja on "ajatuksia herättäväksi viihdeiskelmäksi" oikeastaan hyvinkin hyvä. Paula Koivuniemi on lähes jokaisen albuminsa ilmestyessä ilmaissut haastatteluissa, että uudella levyllä on yksi tunteita herättävä kappale, jonka levyttäminen kirvoitti koskettavuutensa tai omakohtaisuutensa vuoksi kyyneleet. Leidien levyllä se oli luonnollisesti Laulun mä sain. "Ja kuinka kertoisin että tänäänkin joka sekunnin, niin laulaa rakastin." Asian voisi varmasti ilmaista lyyrisemmin, mutta se on taatusti täysin totta. Kappale julkaistiin Nää laulut rakkaudesta soi -iskelmän tapaan singlenä, mutta se ei saavuttanut radiosoitossa vastaavanlaista menestystä kuin helpommin lähestyttävä iloinen ja positiivinen ralli.

Katri Helena on levyttänyt Leidien albumille uudet versiot ikivihreistään Katson autiota hiekkarantaa ja Paloma blanca. Sydämeni vuotaa verta joutuessani kritisoimaan maamme kiistatonta iskelmäkuningatarta, mutta ikäväkseni on todettava, että Katri Helenan sooloesitykset ovat Leidit levyllä -älppärin heikoimmat lenkit. Katson autiota hiekkarantaa on muovattu ihmeellisen laahaavaksi ja pitkäveteiseksi versioksi, josta uupuu kokonaan alkuperäisen Veikko Samulin sovittaman levytyksen (1979) elinvoimaisuus ja ainutlaatuinen tunnelma.

Katri Helena on kertonut Katson autiota hiekkarantaa -suuriskelmän syntyvaiheesta:
"Veikon kanssa olimme yhtä mieltä, että kokonaisuus oli hyvä, teksti ja melodia tukivat toisiaan loistavasti. Hän laulatti minulla tätä moneen, moneen kertaan studiolla, jotta saisimme nauhoitettua levylle mahdollisimman hyvän tulkinnan. Lopulta jo tuskastuin, että en kertakaikkiaan saa tästä enää yhtään parempaa. Sitten hyväksyttiin se versio, joka oli syntynyt. Katson autiota hiekkarantaa -laulun tein myöhemmin uudelleen kokoelmalevylle. Olin sitä mieltä, että uusi versio oli alkuperäistä paljon parempi. Mutta kun aikaa kului, huomasin, että vaikka teknisesti lauloinkin paremmin, ei ensiversion hurmaa voita mikään." (Katri Helena 2003, 34)
Katri Helena ei ole levyttänyt tästä klassikostaan muita uudelleenversiointeja, joten edellä mainitussa sitaatissa hän viitannee juuri tähän Leidit levyllä -levytykseen. On totta, että Leidien levyn versiossa Katri Helena tulkinnallisesti varmasti antaa itsestään enemmän kuin alkuperäisessä äänityksessä, mutta hänen sanoihinsa "ei ensiversion hurmaa voita mikään" ei voi muuta kuin yhtyä.

Paloma blanca on tietenkin alun perin hollantilaisen George Baker Selectionin letkeääkin letkeämpi pop-hitti (1975), joka on päivitetty Leidien albumilla persoonalliseksi banaaliksi sambaksi. Tempo on sävelmälle turhan hidas eikä alkuperäisen version sujuvasta rullaamisesta ole jäänyt mitään jäljelle. Katri Helena ja Esa Nieminen olivat esittäneet laulusta vastaavanlaisen version Katri Helenan uran 35-vuotisjuhlakonsertissa joulukuussa 1998 ja ilmeisesti he pitivät sitä levylle ikuistamisen arvoisena. Myöhemmin tämä Paloma blancan sambaversio on päätynyt useammille Katri Helenan kokoelmajulkaisuille. Miksiköhän alkuperäinen levytys vuodelta 1975 ei ole kelvannut, vaikka se on huomattavasti onnistuneempi. Muutenkin olen kiinnittänyt huomiota, että Katri Helenan kokoelmilla on usein sivuutettu tyystin hänen 70-luvun puolivälin "purkkapop"-kausi. Ehkä sellainen ei sovi enää parhaalla mahdollisella tavalla henkistyneen sinivalkoisen äänen imagoon?

Marion oli valikoinut kaksi hittiänsä 1970-luvun puolivälistä, jolloin hän oli iloluontoisilla levytyksillään Suomen suosituimpia pop-tähtiä. El Bimbo (1975) ja Kylähäät (1976) olivat molemmat aikoinaan Suomen listaykkösiä. Kummankin laulun Marion oli alun perin levyttänyt Länsi-Saksassa paikallisen sovittajan Rudi Bauerin johdolla. 1970-luvulla kepeimpiäkin rallatuksia levytettiin suuren orkesterin säestämänä. Vaikka Leidien levyllä soittaakin tuon ajan iskelmälevyksi poikkeuksellisen laaja kokoonpano, sovitukset heijastavat vuosituhannen vaihteen iskelmäsoundia, joten Marionin hittien uusien versioiden sovitukset ovat persoonattomampia ja kliinisempiä verrattuna alkuperäisiin 1970-luvun levytyksiin. Leidit levyllä tarjoaa mielenkiintoisen kurkistusaukon: miltä El Bimbo ja Kylähäät olisivat kuulostaneet, jos ne olisivat millenniumin ajan tuotoksia. Toisaalta höpsöjen sanoitustensa vuoksi niitä tuskin olisi kelpuutettu levylle enää vuonna 2000. Mitä lähemmäs tätä vuosituhatta lähestyttiin, sitä enemmän Marioninkin levytyskappaleiden tekstit ottivat pinnallisen iskelmän sijaan vaikutteita elämänmakuisesta pop-musiikista.

Lea Laven oli niin ikään poiminut repertuaaristaan kaksi hittiä kultaiselta 1970-luvulta: Niin ja Tumma nainen. Oikeastaan nämä kaksi hänen uransa virstanpylvästä ilmestyivät vuonna 1974 samalla singlellä! Aluksi huomiota herätti singlekiekon A-puolen euroviisukäännös Niin ja myöhemmin listoille nousi B-puolen Tumma nainen, josta on muodostunut ajan saatossa suoranainen Lea Lavenin tavaramerkki. Kyseinen tuplahittisingle merkitsi Lea Lavenin lopullista läpimurtoa eturivin artistien joukkoon, vaikka hän olikin levyttänyt jo viitisen vuotta ja saavuttanut kohtuullisesti menestystä.

Lea Laven levytti vuonna 1986 uuden version Tummasta naisesta. Markku Johanssonin sovituksessa esimerkiksi intron romaniviulu on korvattu sähkökitaroilla ja syntetisaattoreilla. Leidit levyllä -albumin näkemys Tummasta naisesta mukailee hyvin pitkälti tätä vuoden 1986 levytystä. En tiedä johtuuko sitten miksauksesta vai studiotekniikasta vai mistä, mutta Leidien levyn Tummassa naisessa Lean ääni kuulostaa ajoittain jotenkin kireältä. Tätä ongelmaa ei ollut kuitenkaan millään muotoa havaittavissa Leidien konsertin televisiotaltioinnin Tumman naisen esityksessä.

Niin on suomenkielinen käännös italialaisen Gigliola Cinquettin euroviisusta , joka sijoittui vuoden 1974 Eurovision laulukilpailuissa toiseksi ABBAn voittaessa Waterloolla. ABBAn kimalluksesta vähemmän mieltyneet olivat ja ovat edelleenkin suorastaan pöyristyneitä, kun "elämää suurempi" rakkausballadi hävisi moiselle kaupalliselle renkutukselle ja ulkomusiikillisia avuja hyödyntäneelle bändille. Niin on Lea Lavenille itselleen hänen tuotantonsa rakkaimpia lauluja ja artistin iloksi myös yleisön eniten toivomia. Leidien albumin soundimaailma on ymmärrettävästi kaukana menneiden vuosikymmenien isoja orkestereita hyödyntäneistä euroviisusovituksista, minkä seurauksena levyn Niin ei ole yhtä maaginen ja tunnelmallinen kuin aikoinaan 70-luvulla. Sovitus on kuitenkin toimiva ja tulkinnassa ei ole moitteen sijaa. Lean vahva ääni kantaa hienosti laulun pitkät nuotit.

Paula Koivuniemen levytykset ovat Leidit levyllä -albumin onnistuneimpia sooloesityksiä. Perhonen on Paulan esikoishitti, jonka hän levytti 19-vuotiaana syksyllä 1966. Yöllinen tarina katuja kiertävästä ja kiehtovaa kiellettyä elämää viettävästä laitapuolen kulkijasta sopii paremmin elämää nähneelle yli viisikymppiselle solistilleen – joskin 19-vuotiaan Paula Koivuniemen tulkinta oli toki osoitus nuoren lahjakkaan laulajattaren eläytymiskyvystä. Kuuleeko yö on italialaisen Ricchi e Poverin Come vorrei, jonka Paula versioi vuonna 1987. Tuolloin hänen pitkäsoitoilleen päätyi runsaasti italialaisia sävelmiä. Sekä Paulan tulkinta että Leidien levyn sovitus tukevat hienosti Tarleena Sammalkorven runollista sanoitusta vaikeasta elämäntilanteesta, jolloin mielessä liikkuu yön pimeinä tunteina jos jonkinlaisia ajatuksia. Paulan esitykset Leidien albumilla vetävät ehdottomasti vertoja laulujen alkuperäisille levytyksille – elleivät jopa päihitä niitä. Etenkin Kuuleeko yö tekee vaikutuksen.

Albumin duettolevytyksissä on saatettu yhteen tumma ja vaalea solisti. Paula Koivuniemi ja Katri Helena duetoivat ikonisen kasariklassikon Nothing's gonna change my love for you. Valinta on persoonallinen ja onnistunut, sillä laulun suomenkielinen versio Vaikka maailma minne veisi on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle. Paula Koivuniemi levytti laulun soolona albumilleen Ilman minua vuonna 1986. Suomenkielisen sanoituksen rustaili Jukka Itkonen. Leidien duettoversion myötä aiemmin unohduksiin vaipunut suomenkielinen käännös on saanut uuden elämän. Paulan alkuperäinen levytys lienee jäänyt paitsioon sen vuoksi, ettei Nothing's gonna change my love for you ollut ilmestymisajankohtanaan Suomessa minkäänlainen listamenestys, vaikka sittemmin se on noussut ikivihreiden kategoriaan täällä Pohjolan perukoillakin.

Virallinen Leidit lavalla -pressikuva vuodelta 2000.
© Juha Loikkanen
Marion ja Lea Laven tulkitsevat duettona Jokainen päivä on liikaa. Siis eh... Killing me softly (with his song) on alkuperäisenä ja tunnetuimpina versiointeinaan loistokas popmusiikin klassikko, mutta tuo suomenkielinen versio... Juha Vainio alkoi raapustaa tekstiä salanimellä Mirja Lähde. Työ eteni takkuillen eikä Vainio ollut missään vaiheessa tyytyväinen aikaansaannokseensa. Hän jätti projektin kalkkiviivoilla kesken. Levytyshetki lähestyi eikä suomenkielistä sanoitusta ollut valmiina. Vexi Salmi hälytettiin viimeistelemään Vainion aihio ja hän keksi Mirja Lähteen nimen perään pseudonyymin Irja Tähde. Kumpikin iskelmäsanoittamisen huippuammattilaisista häpesi kornia sanoitustaan. Marion sai laulun levyttääkseen vuonna 1973 ja Päivi Paunu lauloi toiselle levy-yhtiölle kilpailevan version, joka lienee nykyään tunnetumpi. Kaikella kunnioituksella Leidit levyllä -taustatiimiä kohtaan, Jokainen päivä on liikaa on käsittämätön kappalevalinta. Eihän se edes sovellu luontevasti duetoksi. Kaksi solistia eläytyvät samanaikaisesti jätetyn naisen tuskaan. "Et voi kai kunnioittaa sä naista milloinkaan." Jokainen päivä on liikaa -laulussa itseäni on aina hämmästyttänyt tarkoituksenmukainen pitkittäminen. Koko juttu tulee selväksi kolmessa minuutissa mutta silti elämystä täytyy vielä pitkittää huohotuksilla ja toistamalla kertosäkeistöä uudestaan ja vielä uudestaan... Marionin levytys vuodelta 1973 kestää miltei viisi minuuttia, Päivi Paununkin neljä minuuttia ja neljäkymmentä sekuntia. Leidien levyllä selvitään sentään reilussa neljässä minuutissa. Marionin duettokaveriksi valikoitui Lea, mutta mahtoiko Leidit-tiimissä kukaan muistaa tai tietää, että Paulakin on levyttänyt Jokainen päivä on liikaa vuonna 1974.

Leidit levyllä -albumin ikimuistoisinta antia on ehdottomasti raita numero 13. Hittiputki, pituus: yhdeksän minuuttia ja 21 sekuntia. Legendaarinen potpuri, joka on albumin kansivihon sisäsivuilla luokiteltu "bonusraidaksi".

Hittiputki rakennettiin kuudestatoista rakastetusta ikivihreästä. Neljä levytystä kultakin leidiltä. Valtaosa kansakunnan salattuun muistiin sitkeästi takertuneita iskusäveliä. Esa Nieminen ja Leri Leskinen sovittivat hiteistä intensiivisen sikermän, jossa ei ole sekuntiakaan "löysää" tai turhaa ilmaa. Toki potpuriin on valikoitu lähinnä nopeita kappaleita, minkä vuoksi siinä ei ole merkittäviä tempon vaihteluita, jotka tekisivät kokonaisuudesta hajanaisen.

Leidien Hittiputken kappaleet ja alkuperäiset levytysvuodet.
Ohje: Näin rakennat Leidien Hittiputken.
Sääntö 1: Lea Laven laulaa jokaisen kierroksen viimeisen laulun.
Sääntö 2: Sääntöä 1 ei kumota missään vaiheessa. Muutoin Paula
etenee kierros kierrokselta alusta loppuun ja Marion lopusta alkuun.
Katri Helena tyytyy jäljelle jääneisiin slotteihin.
Hittiputken 16 kappaletta ovat vuosilta 1972–1999. Vanhin on Lean Soley, Soley, tuorein Paulan Kun kuuntelen Tomppaa, joka oli Hittiputken syntymisen aikaan vasta vuoden vanha teos. "Tomppa" vaikutti kuitenkin lupaavalta ja Paulan uran kiinnostavimmalta kappaleelta moneen vuoteen. Nykyään laulu on vakiinnuttanut asemansa Paulan repertuaarin itsestäänselvyytenä, joka nostattaa tunnelman kattoon keikalla kuin keikalla. Paulan kolme muuta Hittiputken laulua ovat klassikoita hänen kultakaudeltaan 1980-luvun alkuvuosilta: Tummat silmät, ruskea tukka, Sata kesää, tuhat yötä ja Luotan sydämen ääneen. Sata kesää, tuhat yötä on erinomainen valinta Hittiputken aloitukseksi, sillä laulussa on vetävin ja tunnistettavin intro.

Lea Laven on omimmillaan vahvojen ja dramaattisten laulujen saralla, mutta hänen pitkälle uralleen on mahtunut kepeämpiä ralleja. Niitä edustavat Hittiputken Soley, soley, euroviisukäännös Niin se käy, rempseä Samppanjaa ja ikivihreä Syksyn sävel -voittaja Ei oo, ei tuu. Katri Helenan laajasta hittikavalkadista on riittänyt ammennettavaa: Katson sineen taivaan ja Paloma blanca ovat 1970-luvulta, Anna mulle tähtitaivas ja Vie minut 1990-luvun hittejä. Paloma blancaa lukuun ottamatta laulut ovat kotimaista alkuperää. Marionin hitit ovat kaikki hänen menestyskaudeltaan 1970-luvulta. Tom tom tom raikuu osittain englanniksi, kuten se aikoinaan Eurovision laulukilpailuissa esitettiin, ja El Bimbo lauletaan enimmäkseen saksaksi muistutuksena Marionin orastavasta kansainvälisestä suosiosta.

Hittiputken kotimaisuusaste on 6/16. Katrin kolmen laulun lisäksi suomalaisten säveltäjien kynästä ovat syntyneet Ei oo, ei tuu, Tom tom tom ja Kun kuuntelen Tomppaa.

Vaikka Paloma blanca ja El Bimbo ovat osa hittiputkea, niistä on levytetty Leidien albumille kokonaiset versiot, joten ne kuullaan levyllä kahteen kertaan. Hämmästyttävä ratkaisu, kun potentiaalisista levytyskappaleista oli varmasti runsaudenpulaa.

Leidien vastustamaton Hittiputki on osoittautunut vuosien saatossa kaikkien aikojen suomalaiseksi bileklassikoksi. Siitä huolimatta potpuri ei tuoreeltaan saanut täysin varauksetonta vastaanottoa. Vuonna 2000 ilmeni hämmennystä, koska niin Leidien levyllä kuin konserteissa "kaikki parhaat kappaleet" kuultiin ainoastaan sikermässä. Onhan kieltämättä eräänlainen rikos ihmiskuntaa kohtaa, että Leidit levyllä -albumilla on kokonaisena Jokainen päivä on liikaa ja esimerkiksi sellainen kansallisaarre kuin Katson sineen taivaan on typistetty osaksi hittiputkea. Aika on kuitenkin osoittanut, että Leidien Hittiputki oli nerokas innovaatio. Ja eiköhän Leidien oletettu kohdeyleisö ollut kuullut tummat silmät ja ruskeat tukat ja ei oo ei tuut moneen moneen otteeseen. Superpotpuri onnistui tarjoamaan jotain enemmän kuin mitä nämä kaikki laulut yksittäin esitettynä.

Jo vuoden 2000 aikana Hittiputki alkoi elää omaa elämäänsä. Sitä soitettiin baareissa ja yökerhoissa – etenkin sateenkaariväen suosimissa kuppiloissa siitä tuli erittäin suosittu. Suosio seksuaalivähemmistöjen keskuudessa on ollut niin merkittävää, että homomiehet ovat antaneet sikermälle lempinimen "Leidien hinttiputki". Leidien Hittiputkesta muodostui käsite. Eräänlaisen empiirisen havainnon tarjoaa Hittiputken saavuttamat suosionosoitukset Leidien kiertueen eri vaiheissa. Ensimmäisessä konsertissa huhtikuun alussa Hittiputki sai kyllä innostuneen vastaanoton mutta se oli katsojien silmissä ohjelmanumero muiden joukossa. Elokuun puolivälissä Leidien viimeisessä konsertissa suurelle yleisölle jo tutuksi tullut Hittiputki aiheutti suorastaan hurmoksellisen reaktion. Iskelmäkonsertille tyypilliseen tapaan katsojat Hartwall Areenassa seurasivat esitystä istualtaan mutta heti Hittiputken viimeisten tahtien ja loppupamauksen jälkeen penkkirivi toisensa jälkeen ampaisi haltioituneena ylös osoittamaan suosiota. Takamukset nousivat tuoleista kuin käänteisen dominoefektin lailla ja lopulta koko areena takakaarteen katsomoa myöten oli noussut seisomaan ja osallistumaan mielettömään huutomyrskyyn. Silloin ei osoitettu suosiota ainoastaan esiintyjille vaan myös Hittiputkelle, jonka yleisö sai kokea livenä.

Hittiputkeen on sittemmin törmätty monissa yhteyksissä: se on vakiinnuttanut asemansa esimerkiksi opiskelijabileiden ja baarien soittolistoilla. Se raikuu edelleen tänä päivänä sellaisissakin yhteyksissä, joissa ei muuten soi iskelmä. Hittiputki on genrerajat ylittävä kulttiklassikko. Yökerhojen DJ:t ovat kutsuneet raitaa kusitauokseen, koska yhdeksän ja puolen minuutin aikana ehtii käydä hoitamassa tarpeensa ja tanssilattia pysyy tyytyväisenä – tosin kerran eräs leipääntynyt levylässy kehtasi haukkua bailuklassikkoa yhdeksän minuutin painajaiseksi. Hittiputki on ikoninen monumentti 20 vuoden takaisesta Leidit lavalla -produktiosta. Ei tarvinne tähdentää, että suoratoistopalveluissa Hittiputki on Leidit levyllä -albumin menestynein raita. Spotifyssa sitä on tätä kirjoittaessa luukutettu 1,77 miljoonaa kertaa. Leidien levyn toiseksi kuunnelluimmalla levytyksellä Kuuleeko yö (hyvä valinta, en siis kehunut suotta) on hieman päälle 100 000 kuuntelua.

Esa Nieminen on ollut kotimaisen kevyen musiikin palveluksessa vuodesta 1978 lähtien. Frederikin Kolmekymppisen ja ehkäpä Anna Erikssonin parin suurhitin ohella Leidien Hittiputki lienee hänen elämäntyönsä suosituimpia ja parhaiten aikaa kestäviä teoksia. Esa Nieminen ja Leri Leskinen saisivat hyvästä syystä röyhistellä rintaansa: he ovat ideoineet ja sovittaneet Leidien Hittiputken.

Hittiputken lisäksi Esa Nieminen ja Leri Leskinen ovat sovittaneet Leidien albumilla uudet kappaleet Nää laulut rakkaudesta soi ja Laulun mä sain. Vaikka maailma minne veisi -duettoesityksen sovituksesta vastaavat Esa Nieminen, Leri Leskinen ja Markus Kaarlonen. Muut Leidit levyllä -albumin sovitukset ovat Esan omia.

Leidit levyllä -albumin julkaisivat yhteistyössä kaksi suurta levy-yhtiötä BMG Finland ja Warner Music Finland – tosin se sisältyi BMG:n katalogiin. Vuonna 2000 Paula ja Marion olivat BMG:n artisteja, Katri ja Lea levyttivät Warnerille. Leidit levyllä ilmestyi maaliskuun 20. päivä eli kaksi viikkoa ennen kiertueen alkua. Ensimmäisellä viikolla se debytoi albumilistan sijalla 19. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla levy kohosi listalla kymmenen myydyimmän joukkoon seitsemänneksi. Kiertue oli käynnistynyt ja levyn menekki lisääntyi. Korkeimmillaan Leidit levyllä oli albumilistan toisena. Kärkisijoituksen se saavutti toukokuun toisella viikolla (19/2000), jolloin Leidit nauttivat runsaasta mediahuomiosta televisiolähetysten ansiosta. Seuraavalla viikolla albumi oli Suomen kolmanneksi ostetuin. Leidit levyllä -listamenestys katsottavissa IFPI:n sivuilta.

Kesäkuun alkuun mennessä Leidit levyllä oli myynyt kultalevyyn vaadittavat 20 000 äänitettä. Vaikka albumin kokonaismyyntiluku – noin 23 000 myytyä levyä – on kalpea aavistus verrattuna Mestareiden livelevyn myyntilukuun (yli 130 000 kappaletta), kultalevy oli artisteilleen huomionarvoinen saavutus. Paula ja Lea olivat vastaanottaneet kultaa edellisen kerran 1980- ja 90-lukujen vaihteessa. Marionin edellisestä kultalevystä oli kulunut peräti 21 vuotta. Kultalevyt oli alun perin tarkoitus luovuttaa Leideille elokuun Hartwall Areenan konsertissa, mutta nelikko saikin ne haltuunsa heinäkuun 2000 lopussa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Olen kirjoittanut Leidit levyllä -albumista paikoitellen kriittiseen sävyyn. Kun ryhdyin suunnittelemaan tätä kirjoitusta, muistikuvieni mukaan en pitänyt levyä mitenkään erityisenä. Haluan ehdottomasti kaiken tämän jälkeen painottaa, ettei kyseessä ole missään nimessä mitenkään heikko esitys, vaan albumi on parhaimmillaan oikein mainio. Se on huolellisesti ja korkeatasoisesti tuotettu – ja onnistuneimmat vedot, kuten Kuuleeko yö tai Vaikka maailma minne veisi, ovat suorastaan erinomaisia iskelmälevytyksiä. Leidien uudet kappaleet ovat varsin miellyttäviä. Hittiputki on tietenkin omaa luokkaansa. Tuon ajan iskelmälevyille valitettavan tyypillinen halpahintaisuus loistaa poissaolollaan. Viime aikoina albumin antia kuunnellessani mieleeni ovat elävästi palanneet kahdenkymmenen vuoden takaiset muistot ja tunnelmat. Kevät, jolloin kuuntelin todella monena iltana suggestiivista Hittiputkea repeatina. Koskaan ei olisi saanut tarpeekseen, aina oli annettava sen soida vielä kerran uudestaan...

Leidien konserttiohjelmiston esittelyä ja ruodintaa


Leidit lavalla -konserttien ohjelmisto:

1. Nää laulut rakkaudesta soi
2. Vain elämää
Alkujuonto
3. Perhonen (Katri)
4. Puhelinlangat laulaa (Lea)
5. Tipi-tii (Paula)
6. Se on elämää (Marion)
7. Vasten auringon siltaa (Katri)*
8. Niin (Lea)*
9. Aikuinen nainen (Paula)*
10. Kylähäät (Marion)*
11. Juice Leskinen 50 vuotta:
        Jyrki Boy
        Norjalainen villapaita
        Viidestoista yö
12. Hei, buonanotte (Paula)
13. On elämä laulu (Katri)
14. Juha Vainion muistoksi:
        Sellaista elämä on
15. Suuria tunteita ja syksyn säveliä -potpuri:
        Nyt kun oot mennyt
        Meren taa
        Oven aukaisin
        Katson autiota hiekkarantaa
        Kriminal tango
        Rakkaus on hellyyttä
        Ei kauniimpaa
        Sua vasten aina painautuisin

VÄLIAIKA

16. Mirjamin valssi (Marion)
17. Johnny blue (Katri)
18. Chanson d'amour (Lea)
19. Kuuleeko yö (Paula)
20. Viimeinen / Sinä lähdit pois
21. Tumma nainen (Lea)
22. Halleluja (Marion)
23. Vaikka maailma minne veisi (Katri ja Paula)*
24. Jokainen päivä on liikaa (Marion ja Lea)*
25. Kansainvälisten hittien sikermä:
        Woman in love (Katri)
        Believe (Paula)
        Flashdance... What a feeling (Marion)
        (Simply) The Best (Lea)

Esa Nieminen: Bändin esittely / Kauan*

26. Hittiputki
27. Laulun mä sain

28. Encore-potpuri:*
        Juhannustanssit (Lea)
        Kun kellohame heilahtaa (Katri)
        My boy lollipop (Marion)
        Musiikki on niinku se on (Paula)
* tähdellä merkittyjä esityksiä ei sisällytetty MTV3:n
konserttitaltiointiin. Tosin esityksestä Niin näkyi
lyhyt pätkä dokumentissa Näin tehtiin Leidit.
Leidien konserttiohjelmistoa suunnitellessa johtoajatuksena oli, ettei kappalekavalkadissa keskityttäisi pelkästään nostalgiaan ja menneiden muisteluun. Show'ssa oli tarkoitus osoittaa, että viisikymppiset konkarit olivat tuolloin parhaimmillaan. Elämänkokemus ja pitkä ura olivat muovanneet heistä loistokkaampia kuin koskaan aikaisemmin. Leidien konserteissa olikin useampia osuuksia, jotka koostuivat covereista. Niissä todistettiin, että tähtisolistit ovat muuntautumiskykyisiä viihdyttäjiä eivätkä ainoastaan omien hittiensä vangeiksi jääneitä kehäraakkeja. Lea Laven oli kiteyttänyt omassa televisiodokumentissaan asenteen motoksi: "Jos joku väittää, ettei viiskymppisissä ole poweria, niin väittää väärin!"

Leidien omien kappaleiden suhteen toimittiin kuitenkin viisaasti, sillä niiden osalta konsertti nojautui tunnettuihin hitteihin. Valtakunnallinen kiertue voitaisiin nähdä mahdollisuutena uuden tuotannon promootioon, jossa suurelle yleisölle "pakkosyötetään" uusia kappaleita. Esimerkiksi Katri Helenan ja Jari Sillanpään MeStarat-areenakiertue loppuvuodesta 2004 oli lähinnä solistien uusimpien albumijulkaisujen mainostilaisuus. Kukin leideistä oli levyttänyt albumin vuosina 1998 tai 1999, mutta jokainen esitti jossain vaiheessa iltaa vain yhden tuoreen kappaleensa ja nekin osana sikermiä.

Leidien konserttien musisoinnista vastasi 11-henkinen orkesteri, jonka jäsenistä suurin osa soitti myös Leidien studioalbumilla: Jartsa Karvonen (rummut), Häkä Virtanen (basso, kontrabasso), Juha Lanu (kitarat ja taustalaulu), Peter Engberg (kitarat), Leri Leskinen (kosketinsoittimet, haitari), Jukka Tiirikainen (puhaltimet ja taustalaulu), Matti Lappalainen (puhaltimet ja taustalaulu). Konserttikokoonpanoa täydensivät toinen kosketinsoittaja Marko "Puke" Kataja, lyömäsoittimia paukutteli Leevi Leppänen ja puhalinpoppoon kolmantena jäsenenä oli Jouko Nyqvist. Maestro Esa Nieminen johti orkesteria flyygelin takana ja osallistui innokkaasti taustalaulustemmoihin. Toisin kuin Mestareilla, Leidien konsertissa ei hyödynnetty jousisoittimia. Vaikka Leidien levyn sovituksissa pelattiin hyvin pitkälti varman päälle, livetilanteessa bändin soitanta oli huomattavasti vivahteikkaampaa ja siinä oli enemmän svengiä ja lennokasta ilmavuutta.

Aloituskappaleena esitettiin luonnollisesti Leidien "tunnussävelmä" Nää laulut rakkaudesta soi. Toiseksi yhteislauluksi oli valikoitunut Irwin Goodmanin Vain elämää. No, mikäs siinä, iloinen ikivihreä sävellys vei tunnelmat 1970-luvulle. Kappalevalinnoissa Esa Nieminen pyrki olemaan mahdollisimman tasapuolinen neljää tähtisolistiaan kohtaan, joten ehkäpä sen vuoksi turvauduttiin lainakappaleeseen.
Esa Nieminen: "Jokainen heistä tietää olevansa tällä kertaa yksi neljästä, kukaan ei tahdo eikä saa muita enempää huomiota." (Ilta-Sanomat 4.4.2000)
Katri Helena: "Kun Leidit lavalla -kiertue päättyi, nauroimme, että Esan pitäisi saada tekemästään työstä diplomi. Hän osasi ohjata kaikille tasavertaisesti lauluja ja esiintymisosuutta, ristiriitoja ei siksi päässyt syntymään." (Katri Helena 2003, 44)
Tervetulojuonnon siivittämänä palattiin juurille. "Kaikki alkoi 60-luvulla" -osiossa leidit esittivät leukailevien kommenttien höystämänä toistensa läpimurtohitit. Katrilta kuultiin Perhonen, Lealta Puhelinlangat laulaa. Tipi-tii sai käheä-äänisen ja sensuellin Paula Koivuniemen tulkitsemana aivan uudenlaisia ulottuvuuksia. Marion lauloi Lean ensilevytyksen Se on elämää.

Viihdyttävän alkuosion jälkeen kukin leideistä tulkitsi soolona ikivihreän hittinsä. Kappalevalinnat alleviivaavat kuinka suuri merkitys italialaisella sävelaarteistolla on suomalaiselle iskelmälle. Vasten auringon siltaa, Niin, Aikuinen nainen ja Kylähäät ovat kaikki italialaista alkuperää. Vasten auringon siltaa ja Niin vieläpä saman esiintyjän – Gigliola Cinquetin – repertuaarista.

Kun Marion oli laulaa loilottanut Kylähäät-humppansa ja poistunut lavalta, kolme muuta leidiä olivat vaihtaneet keikkajulisteesta tutut värikkäät asunsa tummiin pukuihin. Illan ensimmäinen teemaosuus oli omistettu Juice Leskiselle, millä juhlistettiin sananikkarin 50-vuotissyntymäpäivää. Juice-potpuri koostui Jyrki boysta, Norjalaisesta villapaidasta ja Marion liittyi seuraan tulkitsemaan Viidestoista yö -klassikkoa. Laulu oli Marionille ennestään tuttu, sillä hän on esittänyt sitä konserteissaan 1980-luvun viimeisistä vuosista lähtien ja se on mukana vuonna 1989 julkaistulla Marion In Concert -LP:llä. Noina vuosina Marion halusi laulaa vakavampia sanoituksia sekä päästä eroon tekopirteästä imagostaan ja etelän gigoloiden perään haikailevista renkutuksista.
"Yhteisesti esitetty Juice Leskisen Viidestoista yö puri myös yleisöön. Sen, minkä leidit Aimo Massiselle hänen bravuurinumerossaan tunteessa häviävät, he tyylissä takaisin voittavat. Kappaleiden sovittajana ja orkesterin johtajana Esa Nieminen osoittaa olevansa tiellä iskelmämusiikin 2000-luvun Topi Kärjeksi, esimerkkinä tästä hänen uusi sovituksensa kappaleesta Kohti auringon siltaa." (Ari Valjakka, Turun Sanomat 7.5.2000)
Jos Turun Sanomien päätoimittaja Ari Valjakka vertasi Esa Niemistä Toivo Kärkeen, Ilta-Sanomien uutispäätoimittaja Hannu Savola taas luonnehti "Leidien Arajärveä" uudempien aikojen Jaakko Saloksi (Ilta-Sanomat 6.4.2000).

Konsertti jatkui Paulan Hei, buonanotte -esityksellä, jota seurasi Katrin On elämä laulu – molemmat ovat 1980-luvun jälkipuoliskolta "iskelmän kriisin" vuosilta. Kylähäät, Hei, buonanotte ja On elämä laulu ovat Juha Vainion sanoittamia, joten konsertissa syntyi sopiva hetki muistella mestarisanoittajaa, jonka tekstejä jokainen leideistä on urallaan saanut levytettäväksi. Etenkin Katri Helena ja Paula Koivuniemi. Esa Nieminen on Juha Vainio -tutkimuksessa kertonut, että Junnuun otettiin aina yhteyttä, kun Katrin tai Paulan uusi levy oli työn alla (Henriksson 2010, 65). Junnu Vainion muistoa vaalittiin hänen soolotuotantonsa kappaleella Sellaista elämä on (1983). Laulussa on neljä säkeistöä – kuin luotu Leidien yhteislauluksi. Olikohan Lea Lavenilla muistikuvaa, että hän oli levyttänyt kyseisen kappaleen Radio-orkesteri Putkimiesten säestämänä vuonna 1993 Junnun muistoalbumille Matkan varrelta – Juha Vainion lauluja.

Koskettavan mutta sympaattisen Sellaista elämä on -yhteislaulun jälkeen esiteltiin konsertin kapteeni Esa Nieminen. Paula kuvaili häntä mieheksi, jonka kanssa he kaikki olivat olleet ja kauan. Katri Helena täydensi: "Jos emme olisi olleet tämän miehen kanssa, olisimme tänään omien miestemme kanssa kotona." Konsertin ensimmäisen puoliskon päätti hittisikermä, johon Esa oli pyytänyt kultakin leidiltä kaksi laulua. Sikermään kertyi neljä Syksyn säveleen osallistunutta laulua, joten se sai nimekseen "Suuria tunteita ja syksyn säveliä". Samalla oli korkea aika muistuttaa, että lavalla oli esiintynyt koko illan Syksyn sävelen hallitseva voittaja. Lea Laven voitti vuoden 1999 Syksyn sävelen Veikko Samulin upealla sävellyksellä Nyt kun oot mennyt, joka aloittaa sikermän. Vaikkei Nyt kun oot mennyt noussut yhtä suureksi menestykseksi kuin muutamat muut tuon ajan voittosävelmät – kuten esimerkiksi Marita Taavitsaisen André (1998) tai Kari Vepsän Onnenmaa (1996) – kilpailun voitto piristi Lavenin uraa, sillä 1990-luvulla hänellä oli ollut hittirintamalla hiljaisempaa.

Neljälle leidille on kertynyt lukuisia osallistumisia tähän legendaariseen laulukilpailuun. Voittoon ovat yltäneet Marion ja Lea Laven, joka on ansainnut Syksyn sävelen kuningattaren tittelin, sillä hän on ainoa kilpailun kahdesti voittanut naissolisti. Ensimmäinen voitto oli napsahtanut 20 vuotta aikaisemmin klassikolla Ei oo, ei tuu. Marion voitti Syksyn sävelen vuonna 1977 laululla Rakkaus on hellyyttä. Marion on kilpaillut Syksyn sävelessä 11 vuoden sykleissä: vuosina 1977, 1988 ja 1999. Vuoden 1988 rallatuksesta Oo mamma mia mia maa ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, mutta vuoden 1999 kilpailukappale Oven aukaisin oli Marionin mieleen niin paljon, että se pääsi mukaan Leidien hittisikermään. Laulu edusti Marionin kaipaamaa syvällisempää sanoitusmaailmaa.

Ironista kyllä, koko kansan Katri Helena ei ole koskaan voittanut Syksyn säveltä, vaikka hänen seitsemän kilpailukappaleen joukossa on sellaisia ikivihreitä kuin Syysunelma ja Mun sydämeni tänne jää. Kakkossijoja Katrille on sentään kertynyt kunnioitettavat kolme. Paula Koivuniemi on esiintynyt Syksyn sävelessä neljästi ja hänen osallistumisistaan tunnetuin on Sua vasten aina painautuisin, joka sijoittui kolmanneksi vuonna 1978. Se kuultiin Leidien konsertin sikermän päätöskappaleena.

Leidien konsertin toinen puoliaika käynnistyi hillityllä ja akustisella balladiosuudella. Osion aikana lavan esirippu pysyi kiinni, joten käytössä oli ainoastaan lavan etuosa. Hitaita lauluja säesti vain muutama muusikko. Marion aloitti Mirjamin valssilla (1981), minkä myötä saatiin muistuma Marionin levytysuran hienoimmasta kuriositeetista eli juutalaisista ja israelilaisista lauluista. Samalta vuodelta on Katri Helenan Johnny Blue, jonka liikuttava tarina sokeasta pojasta on värisyttänyt kuuntelijoita vuodesta toiseen. Lean kappale oli Chanson d'amour (1977) ja Paula pysäytti tunnelman Kuuleeko yö -tulkinnallaan.

Esirippu avautui ja bändin koko arsenaali oli jälleen käytössä. Jartsa Karvosen rummuttelun aikana Leidit vaihtoivat hämärässä valaistuksessa mustat nahka-asut yllensä, minkä jälkeen luvassa oli konsertin yllättävin osuus. "Iskelmämummot" tekivät visiitin silloisen nykymusiikin tarjontaan esittämällä Nylon Beatin Viimeisen ja Ultra Bran Sinä lähdit pois.
"Hauskin veto oli nimittäin se kun hypättiin kunnolla kaikkien reviirien ja ennakko-odotusten yli ja ohi. Väliajan jälkeen mustaan nahkaan pukeutuneet leidit vetäisivät antaumuksella Nylon Beatin Viimeisen ja Ultra Bran Sinä lähdit pois. Etenkin Katri Helena otti kaiken irti Nylon Beatin lavanotkunnasta. Suhahtavat ässät olivat myös riemastuttavasti kohdallaan. Honotusfaktoria voisi vielä vahvistaakin." (Pirkko Kotirinta, Helsingin Sanomat 6.4.2000)
2020-luvulla on totuttu musiikkityylien konvergenssiin ja Vain elämää -ilmiöön, joten tänä päivänä voi olla haastavaa samaistua 20 vuoden takaisiin asenteisiin, joissa Leidien yllätysvetoa saatettiin luonnehtia radikaaliksi rajojen rikkomiseksi.

Lea Lavenin kohtalokas Tumma nainen mainittiin useammissa arvioissa konsertin huippuhetkeksi, minkä yleisö palkitsi mahtavilla suosionosoituksilla. Aikaisemmin kirjoituksessa viitattiin iltapäivälehtien hassunhauskoihin juttuihin, joissa mestareita ja leidejä verrattiin toisiinsa. Näitä leikkimielisiä rinnastuksia ei tietenkään ollut tarkoitettu vakavasti otettaviksi, mutta mieleen juolahtaa vetää yhtäläisyysmerkit Lea Lavenin ja Pepe Willbergin välille. Molemmat taiteilijat antavat itsestään introvertin kuvan – jos nyt välttämättä halutaan kaihtaa ilmaisua syrjäänvetäytyvä – mutta he lumoavat kuuntelijat upeilla äänillään ja vahvoilla tulkinnoillaan. Yhteistä on sekin, ettei Pepe Willbergillä ja Lea Lavenilla ole ihan niin mittavaa hittiluetteloa kuin muilla kvartettiensa jäsenillä.

Sivuhuomautus: Olen aikoinaan kehittänyt Leidit lavalla -juomapelin. Säännöt ovat yksinkertaiset: katso YouTubesta Leidien konsertin Tumma nainen -esitys ja ota paukku joka kerta, kun kuvassa vilahtaa rumpali Jartsa Karvonen.

Marionin Halleluja loi seesteistä tunnelmaa dramaattisen Tumman naisen jälkeen. Israelin euroviisuvoittaja vuodelta 1979 on ylityshymni rauhalle ja rakkaudelle. Mustissa nahka-asuissa laulettiin myös Leidien levyltä tutut duettoesitykset Vaikka maailma minne veisi ja Jokainen päivä on liikaa. Kansainvälisten hittien sikermässä Leidit astuivat ulos tutusta ja turvallisesta suomi-iskelmästä suuren maailman diivojen saappaisiin. Harvoin on kuultu Katri Helenaa laulamassa englanniksi. Tätä konserttiosuutta varten leidit puettiin monenmoisiin pastelliväreihin. Marionin esiintymisvaate kelpasi Linnan juhlien asusteeksi itsenäisyyspäivänä 2001 ja hän sai asuvalinnallaan kehuja.

Esa Niemisen esitellessä konserttia säestäneen yhtyeen Leideillä oli jälleen aikaa käväistä garderoobeillaan. "Ladies and gentleman, it's discotime: Naisenergiaa lavalle!" Ytimekäs alkujuonto alustaa vauhdikkaan ja sähäkän Hittiputken, jonka Leidit esittävät puuhkat viuhuen. Laulun mä sain oli todella tarkoitettu illan viimeiseksi varsinaiseksi esitykseksi. Encore-esityksessä ei enää räväytetty, vaan tyydyttiin jälleen sikermään, vieläpä melko latteaan sellaiseen.

Koska näinä koronapäivinä ei ole muutakaan tekemistä kuin kirjoittaa ylipitkiä artikkeleita, voisin avata ajatuksia Leidien konserttiohjelmistosta. Vaikka katsojana aina pyrkii nauttimaan siitä, mitä taiteilija haluaa tarjota, väistämättä ajoittain tulee miettineeksi miksi jokin kappale on päässyt mukaan keikkasettiin ja jokin ei.

Lea Laven lauloi encorepotpurissa Juha Vainion Juhannustanssit (1965). Miksi? Oliko encoresikermän tarkoituksena olla jonkinlainen retrohenkinen tanssilavavisiitti, koska siinä kuultiin myös Katri Helenan vanhahtava foxtrot Kun kellohame heilahtaa (1998) ja Marionilta 1950-luvun klassikko My boy lollipop. Eikö tosiaan Lean omasta tuotannosta olisi ollut ammennettavaa? Aamulla rakkaani näin? Rotunainen? Kortit kertoo kohtalomme? Tai edes hupaisa Ali Baba, jolla Lea on riemastuttanut monilla keikoillaan. Toinen Leaan liittyvä pointti: miksi ensimmäisen näytöksen hittisikermään poimittiin Kriminal tango. Miljoonaan kertaan versioitu kappale, jota lukuisat suomalaiset laulajat ovat esittäneet 1960-luvulta lähtien. Lea Laven on levyttänyt kappaleen vuonna 1987 ja ottanut sen ohjelmistoonsa tanssilavoille, mutta eihän se ole hänen "oma" kappaleensa. Jos konsertin tuohon osuuteen haluttiin välttämättä juuri Lea Lavenin tulkitsema tango, hänellä olisi ollut repertuaarissaan tilanteeseen sopivia lauluja. Jos Rotunainen ei olisi sopinut parhaalla mahdollisella tavalla Leidit lavalla -konserttiin sanojensa vuoksi ("en ole leidi"), niin miten olisi ollut intohimoinen Vie meidät rakkauteen, joka oli iso hitti vuonna 1977.

Katri Helenan kohdalla kappaleiden seulominen oli varmasti haastavainta. Pelkästään hänen omista hiteistään olisi voinut koota vastaavanlaisen kokoillan areenakonsertin. Siksi onkin mielenkiintoista, että hän lauloi konsertissa kokonaisuudessaan On elämä laulu vuodelta 1986. On elämä laulu ei ole suinkaan huono iskelmä – kaukana siitä – mutta se oli hämmästyttävä valinta kokonaan esitettäväksi ottaen huomioon, että esimerkiksi Katson autiota hiekkarantaa, Katson sineen taivaan, Ei kauniimpaa ja Anna mulle tähtitaivas pääsivät vain osaksi sikermiä. Syysunelma, Mun sydämeni tänne jää, Nuoruus on seikkailu, Lintu ja lapsi, Äänesi mä kuulen eivät kelvanneet konserttiin lainkaan. On elämä laulu on Esa Niemisen sävellys ja Leidien kapellimestarin rojaltituloihin kertyi varmaan pienoinen potti lisää, kun omaa sävellystä esitettiin konsertista toiseen. Jos olisin itsevaltiaana saanut päättää, Katri olisi laulanut On elämä laulun sijaan Katson autiota hiekkarantaa, josta levytettiin kokonainen uusi versio Leidien levylle. Sekin on Juha Vainion sanoitus, joten Junnun muistelu olisi voinut toteutua samassa kohdassa alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Hiekkarannan paikalle ensimmäiseen hittisikermään olisi vapautunut tilaa Syysunelmalle, joka olisi siihen Syksyn sävel -kytköksensä vuoksi sopinut saumattomasti.

Marionin osalta olisin miettinyt olisiko Hallelujan sijaan esimerkiksi Intervision laulukilpailut voittanut Hyvästi yö ollut juhlavampi ja tyylikkäämpi valinta. Ehkäpä tosin Tumma nainen ja Hyvästi yö olisivat aiheuttaneet peräkkäisinä esityksinä dramaattisuuden ylitarjontaa.

Ylipäätään Leidien konsertti ei ollut mitenkään erityisen pitkä koko illan konsertiksi, joten en usko, että sen dramaturgia olisi erityisemmin kärsinyt, jos esimerkiksi kukin leideistä olisi esittänyt yhden kappaleen lisää. Valinnanvaraa olisi riittänyt. Eräänlainen teema olisi voinut olla ajatuksia herättävät laulut. Katrilta Äänesi mä kuulen tai Mun sydämeni tänne jää, Paulalta Aikaan sinikellojen tai Laulut kun kuolevat, Marionilta koskettava A jidishe mame (tai sitten se Hyvästi yö) ja Lealta Aamulla rakkaani näin. Tietenkin olisi voinut myös repäistä. Lea Laven levytti uransa varhaisina vuosina rokahtavaa musiikkia ja esimerkiksi Suzi Quatron Can the can -veto On ja ei olisi voinut räväyttää tunnelman kattoon. Ja mikäli Rotunainen ei olisi ollut paras mahdollinen valinta Leidit-konserttiin niin miten olisi ollut hauska Baccara-käännös Sorry, jos oon lady.

Mutta kaikki edellä kirjoittamani on vain spekulointia ja ajatusleikittelyä vaihtoehtoisella historialla. Leidien konsertti oli toimiva sellaisenaan ja teki vaikutuksen kymmeniin tuhansiin katsojiin.

Leidien perintö elää


Leidien konsertit saivat osakseen ylistävän palautteen ohella irvailua – niin hyväntuulista kuin aidosti pahansuopaa. Rock-Suomessa ylenkatsottiin iskelmäkulttuuria, minkä vuoksi koko projekti oli helppo mollauksen kohde. Leidien edustama iskelmämusiikki edusti populistista "kansan syvien rivien" viihdettä, mikä ei nauttinut arvostusta eliitin ja kulttuuriväen keskuudessa. Myös esimerkiksi Leidien esiintymisasut teilattiin kretongeiksi ja tyyliä kritisoitiin vähemmän imartelevilla ilmaisuilla. Eräät tahot osasivat kuitenkin ottaa huvittaviin piirteisiin toisenlaisen lähestymistavan.

Leidien konsertit sisälsivät kieltämättä runsaasti aineksia camp-estetiikalle ja kaikenlaisille kitsch-arvoille. Naiset lauloivat värikkäissä ja mielikuvituksellisissa kostyymeissä tunteellista iskelmäutopiaa pompöösillä lavalla, josta ei puuttunut valoja eikä värejä. Show oli pullollaan glamouria ja hivenen glitteriäkin. Eipä siis mitenkään yllättävää, että Leidit ovat mitä otollisimpia esikuvia drag-taiteilijoille. Jo ennen kuin Leidit olivat edes ehtineet aloittaa kiertueensa keväällä 2000, drag-artisti Pola Ivanka esitti show'ssaan Leidit lavalla -osion. Paula Koivuniemi on ollut inspiraationlähde maineikkaalle Mega-Paula-hahmolle.

Sateenkaarikansan arvostus Leidejä kohtaan oli aavistettavissa jo 20 vuotta sitten Leidien konserteissa. Vaikka valtaosa yleisöstä koostui keski-ikäisistä ja keski-iän ylittäneistä pariskunnista tai naisseurueista, konsertteihin saapui paikalle myös nuorempia miehiä, jotka hurrasivat erityisesti Paula Koivuniemelle. Tätä väestönosaa kutkutettiin oikeasta pisteestä Leidien kansainvälisten hittien sikermässä, jossa Katri Helena tulkitsi Woman in loven ja Paula Koivuniemi Believen. Ovathan laulujen alkuperäiset esittäjät Barbra Streisand ja Cher maailman tunnetuimpia homoikoneita.

Mies mekossa on toki hauskuuttanut suomalaisia aina jostain Esa Pakarisen Impi Umpilammen toilailuista lähtien. Jopa tanssiorkesteri Finlanders pyhitti vuonna 2000 15-vuotisjuhlakonsertissaan Leideille osuuden, jossa yhtyeen miespuoliset jäsenet olivat pukeutuneet leideiksi ja esittivät heidän tuttuja kappaleitaan. Konsertti televisioitiin MTV3:lle ja se sai juuri Leidit-osion ansiosta huomattavasti julkisuutta.

Leidit-produktio sai alkunsa, kun Esa Nieminen, Niklas Rosström ja Aarni Kuorikoski vaihtoivat ajatuksia kesäkuussa 1999 lontoolaisessa katukahvilassa. Tammikuussa 2018 helsinkiläisessä ravintolassa kohtasivat Niko-Pekka Mäkinen, Aarni Mikkola, Mika Tepsa ja Antti Taipale. Suuri yleisö tuntee heidät paremmin drag-artistinimillään: Mäkinen on NikoLa, Mikkola Jayden Mars, Tepsa Pola Ivanka ja Taipale Sheila. Tapaamisen aikana miehet päättivät luoda Suomeen ennennäkemättömän dragshow'n. Vuotta myöhemmin Helsingin Aleksanterin teatterissa ensi-iltansa sai teatteriesitys Drag-leidit lavalla, joka on vallankumouksellinen suomalainen dragshow muun muassa sen vuoksi, että taiteilijat itse laulavat omilla äänillään esityksessä kuultavat laulut. Voivatko Leidit saada enää tämän mahtavampaa kunnianosoitusta? Vaikka Drag-leidit lavalla on ylistyslaulu muillekin suomalaisille naisartisteille, show'n varsinaisena inspiraationlähteenä on Leidien parinkymmenen vuoden takainen konserttikiertue. Drag-leidien ilmiömäinen esitys on kiertänyt useampien Suomen kaupunkien teattereissa. Ensi-iltaa 24.1.2019 kunnioittivat läsnäolollaan Katri Helena, Lea Laven ja Marion, joka saapui paikalle nykyisen miehensä Kalle Munckin seurassa. Esitys sai Katri Helenan kirjaimellisesti polvilleen. Esityksestä vaikuttunut Lea Laven sutkautti, että "on meistä jotain hyötyä ollut". Marion ei ilmestynyt takahuoneessa järjestettävään audienssiin. Mahtoiko show'n sisältö olla hänen seuralaisensa mieleen?

Drag-leidit lavalla -produktiosta katsottavissa klippejä Yle Areenasta.






Lähteet


Kirjallisuus:


Henriksson Laura (2010) Aivan kuin mainingit sois – Juha Vainion laulujen äärellä. Kustannusyhtiö Tammi, Helsinki.

Ikävalko Reijo (1998) Täyttä elämää – Kotkan poikii ilman siipii. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Katri Helena (2003) Tähtenä taivaalla – lauluja ja tarinoita. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.

Latva Tony, Tuunainen Petri (2004) Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, Helsinki.

Loivamaa Ismo, Bengtsson Niklas, Rung Marion (2005) Minä ja Marion. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.

Loivamaa Ismo (2015) Marion – Aidosti. Avain, Helsinki.

Pajala, Mari (2006) Erot järjestykseen! Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Journalistinen aineisto:


Apu 4/1999: Kinnunen Raila, Kaverit, kollegat.

Helsingin Sanomat 3.4.2000: Kotirinta Pirkko, Leidit ovat lähtökuopissa. (Luettavissa verkossa)

Helsingin Sanomat 6.4.2000: Kotirinta Pirkko, Leidit osaavat myös yllättää – Hittien lomassa pokeri kestää honotuksenkin. (Luettavissa verkossa)

Helsingin Sanomat NYT-liite 15/2000: Identtiset kaksoset.

Helsingin Sanomat 17.6.2018: Mattlar Mikko, Lea Lavenista tuli koko kansan suosikki, kun laulaja siirtyi iskelmään – "Harva rokkarinainen sai töitä siihen aikaan". (Luettavissa verkossa)

Ilkka 11.4.2000: Hautamäki Tero, Leidit lauloivat ja kansa nautti.

Iltalehti 4.4.2000: Oinonen Katariina, Leidit Lavalla tänään! – Presidenttikin katsomossa.

Iltalehti 5.4.2000: Hämäläinen Sanna, Aikuisten naisten ikimuistoinen ilta – Kultaiset muistot hellivät yleisöä Leidien avajaiskonsertissa.

Iltalehti 18.8.2000: Holopainen Tiina, Leidien upeat jäähyväiset.

Ilta-Sanomat 4.4.2000: Nyholm Tuomas, Suomen kovin tyttöbändi lähtee kiertueelle.

Ilta-Sanomat 5.4.2000: Nyholm Tuomas, Presidentti tarkasti Leidien rivit.

Ilta-Sanomat 6.4.2000: Savola Hannu, Naisenergiaa! – sitä on liikeellä.

Ilta-Sanomat 20.4.2000: nimimerkki Fio Maravilla, Leidit Stadiin!.

Ilta-Sanomat 20.4.2000: nimimerkki Leidifanit Tuula ja Rauno, Hävetkää, Leidien tyrmääjät!.

Ilta-Sanomat TV-lehti 10.5.2000: Saaristo Satu, Rankka konserttikiertue on pian ohi – Lea lähtisi uudelleen leidiksi.

Ilta-Sanomat 27.7.2000: Tukiainen Juhapekka, Iskelmän aateliset Leidit – Katri Helena, Lea, Paula ja Marion päättävät projektinsa kolmeen konserttiin.

Iltasanomat.fi 21.10.2000: On osattava lopettaa huipulla!. (Verkkolinkki)

Savon Sanomat 18.4.2000: Roth Seppo, Dame Spice Girls – Leidit lavalla on onnistunut show ja muistamisen arvoista kulttuurihistoriaa.

Selvis-lehti 3/2003: Nissilä Pekka, Esa Nieminen haluaa tuoda esiin – "Jotain muuta kuin Hiihtoliiton slaavimollia". (Luettavissa verkossa)

STT 21.10.1999: Tähtilaulajattaret esiintyvät yhdessä.

STT 5.1.2000: Iskelmän naismestarit konsertoivat kymmenellä paikkakunnalla.

STT 15.3.2000: Eerola Antti, Iskelmän naismestarit kimpassa.

Turun Sanomat 7.5.2000: Valjakka Ari, Työpaikkoja viihteen voimalla. (Luettavissa verkossa)

Televisiolähetykset:


Syksyn Sävel 1999 -voittaja Lea Laven - henkilökuva. Ensiesitys 18.12.1999, MTV3.

Näin tehtiin Leidit. Ensiesitys 12.5.2000, MTV3.

Leidit lavalla. Osa 1. Ensiesitys 13.5.2000, MTV3.

Leidit lavalla. Osa 2. Ensiesitys 20.5.2000, MTV3.

CD-julkaisujen kansitekstit:


Nieminen Esa, Rosström Niklas, Kuorikoski Aarni. Leidit levyllä (BMG Finland & Warner Music Finland, 2000).

Nikulainen Juha, Koikkalainen Jaripekka. Marion: Olkaa hyvä! – Kaikki singlet 1971–1986 (EMI Finland, 2005).

Salmi Vexi. Paula Koivuniemi: Kaikki parhaat (Warner Music Finland, 2001).

Norres Lasse. Arja Koriseva: 20 suosikkia – Hymyhuulet (Fazer Records, 1995).

Muut verkkolähteet:


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Rumban 50 hittiä -listat 1992–2007 sekä Musiikkituottajien sivulta.

Vilkaisepas blogistani myös


Kuukauden levyartikkeli: Paula Koivuniemi – Yöperhonen (Edel Records, 2006)

Kuukauden levyartikkeli: Katri Helena – Vie minut (Fazer Records, 1995)

Kirka, Hector, Pave Maijanen & Pepe Willberg – Mestarit Areenalla (EMI / BMG Finland, 1999)