30. tammikuuta 2017

UMK 2017 osoitti viisulavan erottavan jyvät akanoista

Suomen 51. euroviisuedustaja on valittu ja Uuden Musiikin Kilpailun kuudes tuotantokausi on saatu pakettiin. On aika yhteenvedon ja analyysin.

Suomen viisuedustajaduo Norma John. Kuva: ESCSTATS
Aloitetaan positiivisista aspekteista: Viime lauantaina Yleisradio on varmasti vilpittömästi pyrkinyt tarjoamaan kansakunnalle mahdollisimman hyvää euroviisuviihdettä. UMK on muuttunut vuosi vuodelta yhä leimallisemmin Suomen euroviisuedustajan valintatilaisuudeksi. Nykyään sen televisiolähetyksissä on huomattavan paljon enemmän "euroviisumaisia" elementtejä kuin aikoinaan perinteisissä euroviisukarsinnoissa. Lauantaina 28. tammikuuta Espoon Barona Areenassa järjestetty tilaisuus oli kuin Suomen omat minieuroviisut. Lähetyksen kulku seurasi aivan Eurovision laulukilpailun kaavaa: puitteena oli iso ja värikäs lava, lähetys alkoi euroviisutunnarilla, show'ssa oli nykyaikaisen viihdeohjelman standardit täyttävät juontajat, oma selostaja sekä alku- ja väliaikanumerot. Äänestyskin suoritettiin täsmälleen samalla tavalla kuin Euroviisuissa nykyään. Grafiikat olivat toimivat ja show oli visuaalisesti näyttävä ja runsaasti camp-estetiikkaa sisältävä. Toki Krista Siegfridsin – ja etenkin green room -juontaja Niina Lahtisen – tyylit ovat jakaneet voimakkaastikin mielipiteitä, mutta nämä ovat makuasioita. Heidän edustamaansa juontotyyliä 2010-luvun viihdeohjelmissa nyt tuppaa olemaan. Suurimmat kehut on ehdottomasti annettava selostaja Mikko Silvennoiselle, joka jatkoi jo keväällä viisuselostuksissa tutuksi tulleella erinomaisella tyylillä, jossa ammattitaito ja asiantuntemus osattiin tuoda esille erinomaisen viihdyttävällä tavalla. Toivottavasti Yleisradio hyödyntää Silvennoista viisuselostuksissaan jatkossakin. Kaiken tämän jälkeen ei ole suinkaan mikään ihme, että monet suomalaiset euroviisuharrastajat poistuivat lauantaina Metro Areenalta äärimmäisen tyytyväisinä.

Valitettavasti kolikolla on kääntöpuolensa. Etenkin viisukuplan ulkopuolella kilpailu on saanut paikoitellen todella murskaavaa kritiikkiä. Someviestinnässä sanavalinnat olivat tänä vuonna jopa poikkeuksellisen murhaavia. Jo viime vuoden marraskuusta lähtien – jolloin tämän vuoden UMK-kilpailijat julkistettiin – kansalaiset ovat ihmetelleet, miksi kilpailuun ei osallistu yhtäkään koko kansan tuntemaa suurta tähteä. Sellaiset tuntemattomat suuruudet, kuten Alva tai Anni Saikku eivät nyt välttämättä ole sellaisia nimiä, jotka houkuttelisivat suomalaisia seuraamaan sankoin joukoin viisulähetystä. Ja valitettavasti juuri monen kilpailijan kokemattomuus osoittautui UMK-finaalin lähetyksessä suurimmaksi kompastuskiveksi. Kansalaiskeskusteluissa suurin kritiikki kohdistui nimenomaan amatöörimäisiin esityksiin.

Finaali päätettiin järjestää kahden studiovuoden jälkeen suurella areenalla, jossa kilpailijat pääsisivät heti näyttämään taitonsa isolla ja näyttävällä lavalla. Euroviisulavalla esiintyminen on ollut kova paikka monelle konkarillekin. Viisulava on osoittanut kuka on ammattilainen ja kuka ei. Nyt UMK:n "euroviisumainen" suuri lava erotti armottomalla tavalla jyvät akanoista, sillä monella esiintyjällä esitys meni ikävä kyllä penkin alle tavalla tai toisella. Varsinkin lähetyksen alkupuolella kuultiin paljon epävireistä laulua ja nähtiin ponnettomia esityksiä. Keskustelufoorumeilla on esitetty huhuja, että lähetyksen alussa olisi ollut suuremmankin luokan korvamonitoriongelmia. Oli ongelmia tai ei, niin juuri ongelmatilanteet mittaavat todellista ammattitaitoa. Niitä ongelmia kun saattaa esiintyä myös Euroviisujen suorassa lähetyksessä. Marion Rung aikoinaan vuonna 1973 Luxemburgissa esitti kappaleensa urheana loppuun asti, vaikka kesken esityksen saliääni viisuareenalla lakkasi kuulumasta kokonaan. Onneksi Marion jatkoi esiintymistään, sillä televisiolähetykseen ongelma ei vaikuttanut. Samanlainen ongelma kohtasi aikoinaan myös Carola Häggkvistiä Roomassa vuonna 1991. Jopa tällä vuosikymmenellä Euroviisujen suorissa lähetyksissä on esiintynyt ongelmia korvamonitorien kanssa. Karu fakta on sanottava ääneen, vaikka se kuulostaisikin ikävältä: jos ei handlaa esitystään tosi paikan tullen Espoon Metro Areenalla, niin ei valitettavasti ole asiaa Eurovision laulukilpailuun – kilpailuun, joka on 2010-luvun aikana muuttunut vuosi vuodelta yhä vain ammattimaisemmaksi. Jopa Bonnie Tylerin kaltainen pitkän linjan konkari paljasti aikoinaan haastattelussa, kuinka Euroviisujen ammattimaisuuden taso tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

Koska UMK-finaalin lähetys noudatti euroviisumaista kaavaa, myös suomalaisten äänestyskäyttäytyminen oli aivan samankaltaista kuin kansainvälisissä Euroviisuissa konsanaan. Tänä vuonna karsinnasta puuttui koko kansan tuntema suosikkiartisti, joka olisi voinut voittaa kilpailun pelkällä nimellään, joten suomalaiset äänestivät puhtaasti laadun perusteella. Ne kaksi esitystä, jotka onnistuivat parhaiten erottumaan ammattitaitoisella otteella edukseen, saavuttivat kaksi parasta sijaa. Kuudentena UMK-finaalin kavalkadissa esiintynyt Norma John teki vaikutuksen virheettömällä laulusuorituksella ja vaikuttavalla tunnelmallisella esityksellä. Norma Johnin esitys oli kilpailun ylivoimaisesti laadukkain ja onnistunein. Illan toiseksi paras laulusuoritus kuultiin Zühlkeltä, joten on täysin ymmärrettävää, että hän nappasi kakkossijan. Kaikki kunnia My First Bandille, jota itse povasin etukäteen kilpailun voittajaksi: yhtyeen biisistä Paradise tulee aivan varmasti suuri radiohitti, mutta valitettavasti ammattimuusikoiden ja rutinoituneiden keikkailijoidenkaan karisma ei täysin onnistunut täyttämään suuren lavan tarpeita. Näin raadollinen tilanne on suorassa lähetyksessä esiintyminen suurella lavalla.

Formaatin muutos sai risuja ja ruusuja


UMK:n formaattia muutettiin jälleen täksi vuodeksi: alkukarsinnat heivattiin romukoppaan ja kaikki paukut satsattiin yhteen finaalilähetykseen, joka järjestettiin kahden studiovuoden jälkeen suurella areenalla. Espoon Metro Areena olikin oivaltava valinta ainakin ennusmerkkien perusteella. UMK-finaali on järjestetty siellä kaksi kertaa aikaisemminkin: vuosina 2013 ja 2014 – ja juuri näinä vuosina onnistuttiin valitsemaan ne kaksi UMK:n kautta valittua Suomen viisuedustajaa, jotka ovat päässeet Euroviisujen loppukilpailuun asti. Eli joka kerta kun UMK on järjestetty Espoon Metro Areenalla (ent. Barona Areena), Suomi on äänestetty Euroviisujen finaaliin.

Formaatin muutos on herättänyt viisufoorumeilla mielipiteitä puolesta vastaan. Toisaalta on järkevää, jos alkukarsintalähetyksistä säästetyt rahat voidaan priorisoida Suomen viisubudjetissa johonkin olennaisempaan ja järkevämpään. Toisaalta alkukarsinnat onnistuvat herättämään mielenkiintoa kilpailua kohtaan. Kansalaiset leiriytyvät niiden perusteella jo ennen finaalia omien suosikkiensa taakse. Viime vuonna julkisuudessa käytiin melko kiivastakin sananvaihtoa Saara Aallon ja Mikael Saaren kannattajien välillä. Tämänvuotinen "kerrasta poikki" -asetelma aiheutti tilanteen, jossa monet kansalaiset eivät olleet sisäistäneet, että Suomen edustussävelmä valitaan tosiaan jo näin nopeasti ja aikaisessa vaiheessa. Kenties olisi auttanut, mikäli esikatselulähetys olisi lähetetty lähempänä finaalin ajankohtaa?

Kansainväliset raadit


Suomalaiset viisuharrastajat ovat jo vuosikymmenien ajan heitelleet ilmaan ajatuksen, että jonakin vuonna Suomen viisukarsinnan tuloksen voisivat ratkaista kansainväliset raadit. Kansainväliset raadit ovat auttaneet muun muassa naapurimaitamme nousemaan euroviisumenestykseen. 1990-luvun jälkipuoliskolla Virossa viisukarsintojen päätösvalta oli kansainvälisten tuomaristojen hallussa, mikä synnytti onnistuneita tuloksia: Viro oli vuosina 1996–2002 yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä viisumaita, joka sijoittui poikkeuksetta aina kärkikymmenikköön, usein jopa viiden parhaan joukkoon. Myös Ruotsissa kansainväliset raadit otettiin samassa laajuudessa (50 % pistepotti) käyttöön vuonna 2011, ja sen jälkeen Ruotsi on menestynyt viisuissa suorastaan erinomaisesti, sillä saldona on peräti kaksi voittoa ja yhteensä viisi TOP-5-sijoitusta. Tulos on ollut huikea parannus siihen nähden, että vuosina 2005–2010 Ruotsi menestyi yleiseen tasoonsa nähden heikosti. Toki on muistettava, että eivät kansainväliset raaditkaan ole oikotie onneen. Mikäli karsinnassa ei ole ensimmäistäkään potentiaalista menestyjää, ei tietenkään auta, vaikka kansainväliset raadit valikoisivat surkeatasoisesta karsinnasta edustussävelmän.

Yleisradio teki mielestäni viisaan ratkaisun, kun päätti tänä vuonna ennakkoluulottomasti kokeilla kansainvälisiä raateja Suomen viisuedustajan valitsemisessa. Hieman motkotusta tuotanto sai siitä, että raatien maantieteellisessä painopisteessä korostui länsi- ja pohjoiseurooppalainen maku. Euroviisuissa puolet äänistä tulee kuitenkin Itä-Euroopasta, jossa musiikkimaku on paikoitellen hyvin erilainen kuin Suomen lähimmillä mailla. Maantieteellinen vastakkainasettelu korostui esimerkiksi vuoden 2011 Euroviisuissa, jossa Irlannin Jedward (8. sija, 119 pistettä) ei saanut itäisimmästä Euroopasta kuin muutaman hajapisteen, kun taas Georgian Eldrine (9. sija, 110 pistettä) ei saanut pisteen pistettä Länsi-Euroopan "perinteisiltä" viisumailta. Joka tapauksessa Norma Johnin esitys oli niin ylivoimainen muihin esityksiin verrattuna, että se olisi mitä todennäköisemmin voittanut minkä tahansa raatiäänestyksen. Mikä hienointa, Norma John oli molempien äänestyskomponenttien (kv. raadit + yleisöäänestys) ylivoimainen suosikki. Tämän vuoden karsinnasta ei pitäisi syntyä jälkipolville spekuloitavaa, koska voittajasta oltiin niin yksimielisiä.

Toivottavasti Lauri Yrjölä on ennakkotapaus


Vuoden 2017 UMK:n äänestyksessä oli eräs yksityiskohta, johon toivoisin kiinnitettävän huomiota. UMK-finaalissa oli mukana vain yksi suomenkielinen esitys: Lauri Yrjölän Helppo elämä. UMK:n ainoa suomenkielinen esitys herätti jälleen iänikuiset mantrat siitä, kuinka suomen kielellä ei voi menestyä Euroviisuissa. Somessa jotkut saattoivat ilmaista pitävänsä kappaleesta, mutta eivät halunneet äänestää sitä, koska Euroviisuissa ei heidän mielestään voi menestyä laulamalla suomeksi.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että Lauri Yrjölä saavutti huomattavasti enemmän menestystä kansainvälisten raatien äänestyksessä. Raadit sijoittivat Laurin viidenneksi 43 pisteellä. Sen sijaan yleisöäänestyksessä Helppo elämä sai toiseksi vähiten ääniä – ainoastaan 3,49 % äänistä (15 pistettä), millä Lauri Yrjölä onnistui nippa nappa päihittämään yleisöäänestyksen jumbon Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubiesin (3 % äänistä, 13 pistettä). Äänestystuloksen perusteella suomen kieli osoittautui suomalaisille paljon suuremmaksi kynnyskysymykseksi kuin ulkomaalaisista koostuneille raadeille. Ulkomaalaisten raatien mielestä suomenkielinen laulu oli parempi kuin monet kilpailun englanninkielisistä. Toivottavasti Lauri Yrjölän äänestystulos rohkaisisi jatkossa lähettämään UMK:uun entistä ennakkoluulottommammin lauluja, joita ei esitettäisi englanniksi.

Kielikysymyksen nouseminen esille toistuvasti vanhoilla ja väsyneillä argumenteilla on hieman harmillista. Esimerkiksi suomen sukulaiskielellä viroksi esitetyt kappaleet ovat menestyneet Euroviisuissa erinomaisesti (6. sija vuosina 2009 ja 2012), ja onhan Teräsbetonikin aikoinaan yhdeksän vuotta sitten päässyt semifinaalista jatkoon suomenkielisellä kappaleella.

Ennakkopöhinä ei merkitse juuri mitään


Koko UMK-prosessin aikana Suomen viisuedustajan valintatilaisuutta on pyritty viemään nuorekkaampaan suuntaan muun muassa some-viestinnän avulla. #UMK-hashtag "trendaa" aina suorien lähetysten aikana, ja tv-lähetysten lisäksi ennakkoon pyritään herättämään pöhinää esimerkiksi Facebook-livelähetyksillä ja Snapchat-videoilla. Joka tapauksessa UMK:nkin kohdalla edelleen todellinen kantava voima on oletettavasti vähintään keski-ikäinen suomalainen, joka istuu lauantaina perinteisen viestinnän instituution – eli television – ääreen ja kuulee kilpailukappaleet ensimmäistä kertaa suorassa lähetyksessä. Tämä kansanosa on se suuri enemmistö, joka myös vaikuttaa UMK:n yleisöäänestyksen tulokseen.

Tänä vuonna ennakkosuosikin viittaa kantoi harteillaan Emma laulullaan Circle of life. Koska tänä vuonna minkäänlaisia live-esityksiä ei ollut nähty ennen finaalilähetystä, ennakkoveikkaukset perustuivat muihin kriteereihin, kuten laulujen musiikkivideoihin. Kenties sen vuoksi koko kilpailun tulosta on luonnehdittu "yllättäväksi". Circle of life nousi nopeasti euroviisufanien suosioon, eikä mikään ihme, sillä laulu edustaa juuri sellaista musiikkityyliä, mikä kutkuttaa viisufanaatikkoa oikeasta pisteestä. Monien luonnehdintojen mukaan kappale olikin UMK-kattauksen ”euroviisumaisin”. Emma saavutti suomalaisten viisufanien perinteisen fanipalkinnon. Euroviisufanit olivat selvästi yliedustettuina esimerkiksi UMK:n ennakkoäänestyksessä, jossa Emma sai ylivoimaisesti eniten ääniä, peräti 30,4 % kaikista äänistä ja kaksi kertaa enemmän ääniä kuin toiseksi sijoittunut My First Band (15,0 %). Ylivoimaisen ennakkoäänestystuloksen perusteella Emman asema ennakkosuosikkina kasvoi ennestään. Siitä huolimatta, kun tuli lopullisen yleisöäänestystuloksen aika, Emma saavutti vasta kolmanneksi eniten ääniä (12,3 % äänistä, 53 pistettä), vaikka tähän pottiin oli laskettu mukaan ennakkoäänet. Eroavaisuudet kuvastavat, että suorassa lähetyksessä annetaan huomattavasti enemmän ääniä kuin ennakkoäänestyksessä. Voittaja Norma Johnin Blackbird sijoittui ennakkoäänestyksessä vasta viidenneksi (8,3 %), mutta se oli lopulta yleisöäänestyksen ylivoimainen voittaja (20,5 % äänistä, 88 pistettä). Viime vuoden UMK-finaalissa suoran lähetyksen aikana annettiin noin seitsemän kertaa enemmän ääniä kuin ennakkoäänestyksessä. Itse asiassa tänä vuonna toistui samanlainen asetelma kuin viime vuonna, sillä Saara Aallon No fear oli sijoittunut niin ikään finaalin ennakkoäänissä vasta viidenneksi, mutta onnistui kuitenkin nousemaan suoran lähetyksen aikana yleisöäänestyksen selkeäksi ykköseksi.

Vielä vuonna 2017 olisi hyvä ymmärtää, että kaikenlaiset ennakkoveikkaukset ja faniarviot edustavat loppujen lopuksi vain marginaalia. Lopullisen ratkaisun tekevät edelleen niin kutsutut "kansan syvät rivit" suorassa lähetyksessä live-esitysten perusteella. Monien arvioiden mukaan Norma Johnin laulu Blackbird puhkesi kukkaan livetilanteessa, ja juuri live-esitysten perusteella äänestetään myös Euroviisuissa. Katsojat tarttuvat puhelimeen, kun jokin esitys onnistuu tekemään vaikutuksen. Usein voittoesitykset onnistuvat olemaan pitkän televisiolähetyksen dramaturgisia kohokohtia. Ja sitähän Norma Johnin vaikuttava ja onnistunut esitys UMK-finaalissa oli. Siinä mielessä Norma Johnin voitto ei ollut missään nimessä yllättävä, vaikka se ei ennakkoveikkauksissa ja -pöhinöissä olisikaan kuulunut kärkikahinoihin. UMK:sta puuttui koko kansan tuntema tähti, joka olisi voinut pelkällä nimellään voittaa yleisöäänestyksen, joten suomalaiset tekivät kuten kansainvälisissä viisuissa: äänestivät jälleen kerran laadukkainta – ja that's it.

Ylipäätään näinä kansalaisjournalismin aikoina on syntynyt ilmiö, missä euroviisufanien sivustot ja blogikirjoitukset ovat päätyneet yhä useammin viisu-uutisoinnin lähteiksi. Kun halutaan tietää, mitä mieltä ulkomaalaiset ovat Suomen viisukappaleista, tieto löytyy helpoimmin viisuharrastajien sivustoilta. Olisi kuitenkin syytä muistaa, että viisufanien arviot perustuvat usein heidän omaan musiikkimakuunsa, joka ei välttämättä mittaa millään tavalla laulun menestyspotentiaalia viisuissa. Jos euroviisufanit saisivat yksin päättää viisutuloksista, Lordi ei olisi ikinä voittanut eikä Teräsbetoni päässyt semifinaalista jatkoon.

Vihdoinkin vaikeampi sävellys Suomen viisuksi


Suomen 51. viisuedustajaksi valittiin kokonaispaketti, joka ei millään tavalla vastaa "perinteisen euroviisun" mielikuvia. Blackbird ei ole syntynyt sen vuoksi, että lähdettäisiin tehtailemaan mahdollisimman toimivaa euroviisua, vaan se on aidosti kunnianhimoinen sävellys. Ja hyvä niin. 2010-luvulla euroviisukliseet eivät ole enää menestyneet. Yhä useammin Euroviisujen kärkisijat valtaavat kappaleet, jotka olisivat olemassa ilman Euroviisujakin. Blackbirdin myötä on osoitettu, että suomalaiset ovat valmiita lähettämään Euroviisuihin taiteellisemman ja vaikeamman vaihtoehdon.

Vuosi sitten UMK:ssa Mikael Saaren kilpailukappale On it goes herätti runsaasti kiivasta keskustelua. Laulu sai paljon ylistystä muun muassa kulttuuritoimittajilta ja muusikoilta, mutta sitä luonnehdittiin monissa yhteyksissä aivan "vääränlaiseksi" Euroviisuja varten. Sävellystä pidettiin liian vaikeana ja haastavana. Euroviisukelpoisuus ei täyttynyt, koska laulua ei voinut hyräillä mukana. Viime vuoden UMK:n äänestyksissä suosittiin vielä helpoimpia vaihtoehtoja: Mikael Saaren päihittivät Sandhja ja Saara Aalto, joiden esitysten "euroviisukelpoisuutta" ei lainkaan kyseenalaistettu. Kuitenkin viime vuoden toukokuussa Ukrainan Jamala osoitti, että Euroviisut voidaan voittaa taiteellisella ja jopa synkällä kappaleella, joka ei millään tavalla edusta tyypillistä euroviisukliseetä. Ukraina saavutti viime vuoden euroviisufinaalissa Suomen yleisöäänestyksessä täydet 12 pistettä. Jälleen kerran suomalaiset osasivat äänestää laadukkainta. Joku voisi päätellä, että Jamala on avannut latua haastavammalle ja omaehtoisemmalle tunteita herättävälle musiikille. Jamala ei ole kuitenkaan ainoa haastavammalla kappaleella Euroviisuissa menestynyt artisti. Esimerkiksi vuonna 2012 Albania sijoittui viidenneksi Rona Nishliun esittämällä laululla Suus. Kappale on kaikkea muuta kuin helppo, ja esitys suorastaan veretseisauttava.

Kuinka Norma Johnin käy Kiovassa? Sitä on hyvistä edellytyksistä huolimatta tässä vaiheessa mahdotonta arvioida, koska Kiovan Euroviisuihin 2017 on valittu vasta viisi kappaletta (Suomen lisäksi Albania, Georgia, Valko-Venäjä ja Iso-Britannia) ja kilpailuun on ilmoittautunut peräti 43 maata. Suomen kilpailukappale on erittäin laadukas ja musiikillisesti ansioitunut, mutta euroviisumenestys perustuu kuitenkin myös hyvin pitkälti siihen, millaiseksi kilpailuseura muodostuu. Yksinkertaistettuna esimerkkinä: balladivoittoisessa vuosikerrassa usein nopeat kappaleet erottuvat edukseen, vastaavasti uptempo-vuosina balladien on helppo menestyä. Toistaiseksi ei myöskään tiedetä kummassa semifinaalissa Suomi esiintyy ja mitkä maat on valikoitu kilpailemaan samaan semifinaaliin. Viisuharrastajat ovat pelänneet, että Jamalan voiton myötä kilpailusta on tulossa naisartistien ja vahvojen balladien vuosi. Toistaiseksi ennusmerkit skenaarion toteutumiseen on olemassa, sillä jo valituista viidestä kappaleesta neljä on naisoletettujen tulkitsemia balladeja. Albanian, Georgian ja Britannian voimaballadit edustavat kuitenkin ennemmin perinteisempää viisuballadin muottia, siinä missä Suomen Blackbird on näihin verrattuna taiteellisempi ja indiehenkisempi, minkä vuoksi se kilpailee ainakin toistaiseksi omassa sarjassaan. Joka tapauksessa mikäli viisuvuosikerta – ja etenkin Suomen semifinaali – täyttyy useammasta vastaavanlaisesta taideballadista, ei viisufanien jo varmaksi julistama finaalipaikka ole missään nimessä täysin selviö.

Norma Johnin esitys UMK:ssa oli erinomaisen vaikuttava. Joka tapauksessa UMK-finaalissa se sai myös vetoapua siitä, ettei yksikään toinen esitys onnistunut vakuuttamaan samalla tavalla. Kiovassa kilpailuseura tulee olemaan väistämättäkin huomattavasti korkeatasoisempi. Suomella on ollut viisuhistoriansa aikana toistuvasti ongelmia lopullisen kilpailuesityksen suhteen. Milloin muutoin niin varmalla esiintyjällä on ollut ramppikuumetta, milloin esitys kaatuu tyylittömiin asuvalintoihin, milloin koko esitys on ollut kuin kalpea varjo verrattuna Suomen karsinnassa nähtyyn lupaavaan esitykseen. Esimerkiksi viime vuonna Tukholmassa Sandhjan esityksestä puuttui kaikki se vilpitön ilo ja vapautunut energia, mikä UMK:ssa oli vielä havaittavissa. Suomen viisudelegaation on syytä keskittyä pohtimaan, kuinka samanlainen vaikuttava tunnelataus ja intensiteetti saadaan aikaiseksi vielä suuremmalla lavalla. Peruslähtökohta on toimiva: esitys on ilman muuta syytä pitää pelkistettynä, mitään sirkustemppuja tai ilotulituksia ei tähän kokonaispakettiin tarvita. Mutta viisuesityksissä pienillä yksityiskohdilla, kuten kamera-ajoilla ja kuvakulmilla sekä taustascreeneille heijastettavilla väri- ja valomaailmoilla voidaan saada ihmeitä aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti