10. huhtikuuta 2016

Onko Nuku pommiin niin huono viisu kuin väitetään?


Vuonna 2007 Suomen euroviisukarsintojen televisiolähetysten yhtenä osiona nähtiin Simo Frangénin ankkuroimat Euroviisu-uutiset. Kerran euroviisu-uutisissa käsiteltiin kaikkien aikojen huonoimpia euroviisukappaleita. Osioon sisältyi katugallup, jossa satunnaisilta kansalaisilta kysyttiin näkemystä kaikkien aikojen huonoimmasta euroviisusta. Heti ensimmäisen vastaajan vastaus kuului: "Kaikkien aikojen huonoin euroviisu? Nuku pommiin!" Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä hetkeäkään epäröimättä.

24.4.1982 Eurovision laulukilpailuissa Harrogatessa koettiin Suomen euroviisuhistorian ikimuistoisimpia hetkiä. Yleisradion edustajaksi oli valittu Jim Pembroken sävellys Nuku pommiin, jonka esitti Kojo bändeineen. Suorassa lähetyksessä Erkki Toivanen pääsi näyttämään peukkuaan sadoille miljoonille televisionkatsojille. Suomen postikortissa soi taustamusiikkina sekä Maamme-laulu että Finlandia ennen kuin alkoi yksi euroviisuhistorian kontroversiaalisimpia esityksiä.


18 kilpailuesityksen kavalkadissa Nuku pommiin jäi ainoana esityksenä kokonaan pisteittä. Nuku pommiin on Suomen euroviisuedustajista ainoa, joka on jäänyt pisteittä sen jälkeen, kun Euroviisuihin vuonna 1975 lanseerattiin 12 pisteen äänestysjärjestelmä. Suomalaisen Heikki Seppälän ideoiman pisteytysjärjestelmän yhtenä tarkoituksena oli varmistaa, ettei yksikään kilpailuesitys jäisi enää kokonaan pisteittä. Ihanteellinen tavoite ei kuitenkaan onnistunut. Vuonna 1978 Norjan edustaja Jahn Teigen sai kyseenalaisen kunnian saavuttaa ensimmäiset nollat viisullaan Mil etter mil. Vuonna 1981 Norjan edustaja jäi toistamiseen nollakerhoon. Vuonna 1982 saatiin kolmas nollakerholainen Nuku pommiin -viisusta.

Kojon Nuku pommiin -viisun lisäksi kaksi muutakin Suomen viisuedustajaa on jäänyt kilpailuissa pisteittä: Laila Halmeen esittämä Muistojeni laulu vuodelta 1963 sekä Viktor Klimenkon esittämä Aurinko laskee länteen vuodelta 1965. Näiden laulujen kohdalla nollan pisteen saldo ei merkitse kuitenkaan samaa asiaa kuin Nuku pommiin -viisun kohdalla. 1960-luvulla Euroviisujen äänestysjärjestelmä oli toisenlainen ja pisteettä jääminen oli huomattavasti yleisempää. Sekä vuosina 1963 että 1965 Suomen edustajan lisäksi kolme muuta edustussävelmää jäivät pisteittä. Vuonna 1963 Eurovision laulukilpailuissa kilpaili vain 16 sävelmää, joten neljä pisteittä jäänyttä esitystä tarkoitti sitä, että joka neljäs esitys jäi ilman pisteitä. Vuoden 1975 jälkeen nollan pisteen tuloksesta on tullut sen verran harvinainen, että siitä on tullut erityinen huomion kohde.

Vaikka Suomi ei ole jäänyt Eurovision laulukilpailuissa nollille kertaakaan vuoden 1982 jälkeen, kansalaiskeskustelussa Suomen surkean viisumenestyksen perusteella on luotu myytti ikuisesta nolla-Suomesta. Varsinkin ennen Lordin voittoa hoettiin usein lausahdusta "Suomi, nolla pistettä" vaihtelevan oikeakielisesti joko ranskaksi tai englanniksi. Suomalainen euroviisutohtori Mari Pajala onkin ansiokkaassa väitöskirjassaan luonnehtinut, kuinka "nolla on enemmän vertauskuva kuin konkreettinen lopputulos".
"Stereotyyppinen kuva nolla-Suomesta toimii käytännössä välineenä, jonka avulla suomalaiskappaleiden historiaa Eurovision laulukilpailussa voi tehdä ymmärrettäväksi." (Pajala 2006, 99)
Vaikka suomalaisilla on ollut mielikuva "ikuisesta" nolla-Suomesta, Nuku pommiin -viisun saavuttama poikkeuksellinen tulos herätti kansalaisissa poikkeuksellisia reaktioita. Kojo on saanut koko loppuelämäkseen kantaa liikanimeä Nolla-Kojo. Urheilukilpailujen selostajat puhuvat "kojo-kojo"-tuloksista, kun ottelu päättyy 0–0-tulokseen. Kojo on haastatteluissa muistellut, kuinka satunnaiset ohikulkijat suhtautuivat häneen julkisilla paikoilla hyvinkin aggressiivisesti, esimerkiksi jääkiekko-ottelun katsomossa hänen päälleen heitettiin limsatölkkejä. Monet suomalaiset tietävät nykyään Kojon lähinnä surullisenkuuluisasta euroviisuedustuksestaan ja yhdistävät hänet ainoastaan nollan pisteen euroviisuunsa.

1980-luvun alkuvuosina suomalaiset suhtautuivat Eurovision laulukilpailuun hyvin vakavasti ja sovinnaisella tavalla. Euroviisusävelmän esittäjä koettiin Suomen edustajana Euroopassa. Kun muut eurooppalaiset olivat äänestystuloksen perusteella tehneet selväksi, ettei Suomen edustaja ollut heidän mieleensä, viisuedustaja koettiin maanpetturiksi, joka oli häpäissyt muun maanosan silmissä huonoitsetuntoisen kansakuntamme.

Häpeäksi Suomelle -aspekti oli vahvasti esillä Suomen Espanjan-suurlähettilään Joel Pekurin Helsingin Sanomissa 27.4.1982 julkaistussa mielipidekirjoituksessa:
"Olen kahtena vuotena peräjälkeen joutunut seuraamaan Eurovision laulukilpailua Espanjan televisioista. Olen myös kaksi kertaa ollut äärettömän pettynyt Suomen suoritukseen, huippu tässä oli kai laulu 'pommiin nukkumisesta', josta Suomi ainoana maana 18 osanottajasta jäi täysin ilman pisteitä. Kun tämä melko näkyvällä tavalla mainitaan lehdistössä, tuntuu siltä kuin Suomen edustustojen työ ulkomailla maamme kulttuurin tunnetuksi tekemiseksi olisi täysin turhaa. Nämä hoitamattoman näköiset nuorukaiset, jotka ilmeisesti kalliilla rahalla lähetetään 'edustamaan' Suomea miljoonille ihmisille ulkomaille, ovat häpeäksi maallemme. Tuo tekohuumori, joka tuskin Suomessakaan ketään naurattaa, ei saa minkäänlaista vastakaikua ulkomailla. Nukkukaa pommiin, pysykää Suomessa, älkää osallistuko tämän kaltaisiin kilpailuihin."
Pekurin reaktio on jäänyt kansakunnan mieleen, mutta pelkkien muistikuvien perusteella siitä on esitetty monenlaisia liioiteltuja versioita. Eräänkin legendan mukaan joku suurlähettiläs olisi soittanut ulkoministeriöön karjuen, että "mikä pelle siellä laulaa" ja kilpailun jälkeen lähetystössä olisi vedetty Suomen lippu puolitankoon.

Nuku pommiin -kappale on leimautunut viisutuloksensa myötä. Nollan pisteen tuloksen ajatellaan olevan ikään kuin kiistaton objektiivinen todiste sille, että kyseinen laulu on järkyttävän huono. Tässä kirjoituksessa pyrin hieman ravistelemaan Nuku pommiin -euroviisuun liitettyjä ajatustapoja. Ensinnäkin voisiko laululla kuitenkin olla jonkinlaisia ansioita, mitkä eivät saaneet tunnustusta 1980-luvun euroviisuäänestyksessä. Toisekseen voisin miltei uskaltaa väittää, että toisenlaisissa olosuhteissa Nuku pommiin olisi voinut menestyä Eurovision laulukilpailuissa edes hieman paremmin. Suhtauduttaisiinko lauluun aivan toisenlaisella tavalla, jos tuloksena ei olisikaan ollut nolla pistettä? Hypoteesini on, että Nuku pommiin -laulun kohdalla suurimmaksi ongelmaksi osoittautui, ettei se istunut tyypillisen euroviisukappaleen muottiin, ja 80-luvulla monet maat pyrkivät saavuttamaan kilpailussa menestystä valitsemalla mahdollisimman "euroviisumaisia" lauluja.

Miten Kojo päätyi euroviisukarsintoihin?


Eurovision laulukilpailut olivat olleet pitkään kaikkea muuta kuin rock-uskottava instituutio. Rock-piirien suhtautumista Euroviisuihin kuvaa osuvasti seuraava sitaatti teoksesta Kun Suomi-rock puri ja löi:
"Mutta mikäs musiikkiohjelma onkaan ainoana elänyt 60- ja 70-luvuilta tähän päivään asti? 'Aitojen' rokkareiden mielestä kaikkein paskin ja epärokkimaisin eli iskelmällisin ohjelma, joka onkin ainoana sinnitellyt vuosien mylleryksessä kaikkien muiden ohjelmaformaattien nähtyä alkunsa ja loppunsa... Onko näin 'kapinoinnin' kannalta ajateltavissa, että kaiken ihmisarvoisen tuhoutuessa paska, tyhmyys ja Euroviisut ovat ne asiat, joihin ei tule naarmuakaan?" (Valtonen, Konttinen, Starck 2015, 171)
Tämän kuvaavammin asiaa tuskin voisi esittää. 1980-luvun alkuvuosina suomalaiset rock-piirit kokivat suuren hämmästyksen, kun progemies Jim Pembroke kutsuttiin säveltämään laulua Suomen euroviisukarsintoihin vuosina 1981 ja 1982. (Moni ei muistanut, että Pembroke oli säveltänyt jo vuonna 1971 euroviisukarsintoihin laulun Uusi viikko.) Pembroke oli koko 1970-luvun ajan ollut suomalaisen progressiivisen rockin ja hienostuneen taiderockin merkittävimpiä nimiä, joten Euroviisut koettiin mahdollisimman vääränä areenana Pembroken kaltaiselle muusikolle.

Vielä hämmästyttävämpi uutinen oli, kun Kojo kutsuttiin vuoden 1982 euroviisukarsintoihin yhdeksi solistivaihtoehdoksi. Vuonna 1982 Yleisradio kutsui euroviisukarsintoihin neljä solistia, joiden joukosta säveltäjien oli valittava tulkitsija viisuehdokkaalleen. Kojon lisäksi kutsuartisteja olivat Tapani Kansa, Ami Aspelund sekä lauluyhtye Opus 5. Kojo oli noussut 1970- ja 80-lukujen vaihteessa suomalaisen rockin kuninkaaksi, joka hämmästytti härmäläisiä rock-piirejä poikkeuksellisen kansainvälisellä otteellaan. Kojon albumit So mean (josta on kirjoitettu tähän blogiin albumiartikkeli) ja Lucky street olivat olleet sekä myynti- että arvostelumenestyksiä, jotka myivät kultaa ja nousivat albumilistan kärkisijoille. Kojon albumit koostuivat englanninkielisestä rockista, soulista, funkista ja reggaesta. Euroviisuissa kuultava tyypillinen musiikki oli mahdollisimman kaukana hänen repertuaaristaan.

Kojo on vuosien saatossa antanut lausuntoja, joiden mukaan hän ajautui Euroviisuihin levy-yhtiönsä takia. Kojon kolmas albumi Go all the way (1981) ei ollut enää menestynyt samalla tavalla kuin kaksi ensimmäistä. Olisiko Finnlevy patistanut Kojon mukaan euroviisukarsintoihin, joka oli ollut perinteisesti katsotuimpia televisio-ohjelmia Suomessa, joten näkyvyys kansan keskuudessa oli ainakin taattu.

Kojo oli vuosien saatossa herättänyt huomiota poikkeuksellisella laaja-alaisella äänellään ja hän pystyi tulkitsemaan vaivattomasti haastavampiakin lauluja. Kenties sen vuoksi joissakin piireissä Kojosta saatettiin kaavailla tietynlaista suomalaista "yleislaulajaa", jonka kehtasi lähettää kansainvälisille estradeille. Kojo esiintyikin 1980-luvun alkuvuosina Euroviisujen lisäksi muun muassa Roskilden festivaaleilla, Koreassa World Song Festivalissa sekä Bulgariassa Kultaisen Orfeuksen laulukilpailuissa. Kojo, Aspelund ja Kansa olivat kaikki lahjakkaita tulkitsijoita ja myös Opus 5 koostui taitavista koulutetuista laulajista. Kenties Yleisradio halusi varmistaa, että solistit kykenisivät esittämään mahdollisimman vaivattomasti erilaisia musiikkityylejä, sillä euroviisukarsintojen ehdokkaat saattoivat edustaa useita eri genrejä laidasta laitaan. Kojo sai esitettäväkseen vuoden 1982 euroviisukarsinnoissa hovisäveltäjänsä Jim Pembroken sävellyksen Nuku pommiin sekä Jukka Siikavireen sävellyksen Video-Venus.

Joka tapauksessa Kojo antoi viisukarsintaruljanssin aikana lausuntoja, joista voisi päätellä, ettei hän oikein ollut perillä siitä, mihin oli ryhtynyt. Kojo oli kritisoinut, ettei saanut esiintyä oman bändinsä kanssa ja joutui vielä laulamaan suomeksi, mikä oli hänen mielestään täysin "tönkkö-tönkköä".

Brittiläinen toimittaja Tim Moore on kirjoittanut hykerryttävän kirjan Nul Points, jossa hän on pyrkinyt haastattelemaan kaikkia Euroviisuissa nollille (vuodesta 1975 lähtien) jääneitä artisteja. Vuonna 2005 tehdyssä haastattelussa Kojo on määritellyt suhteensa Eurovision laulukilpailuun seuraavasti:
"'Eurovision was never my thing,' he drawls - - 'I was rock musician, you know? I didn't get into music to sing la-la-la songs to Spanish grandmothers – I wanted to get girls!'" (Moore 2006, 132)

Miten Nuku pommiin päätyi euroviisukarsintoihin?


Vuoden 1982 euroviisukarsinnat järjestettiin kokonaan kutsukilpailuna. Valmiiksi kutsuttujen solistien lisäksi Yleisradio lähetti kutsun kymmenelle säveltäjälle. Yksi kutsusäveltäjistä oli Jim Pembroke. Nuku pommiin -kappaleen ei tarvinnut siis läpäistä minkäänlaista esiraadin seulaa. Jim Pembroke oli yksi kutsuista säveltäjistä ja hän käytti kutsunsa Nuku pommiin -sävellykseen. Pembroken sävellys Reggae OK oli edellisenä vuonna voittanut euroviisukarsinnat.

Reggae OK oli edustanut uudenlaista modernimpaa ja kokeilevampaa tyyliä Euroviisuissa, joten se oli tavallaan jo avannut rockille latua viisuihin. Dublinin Eurovision laulukilpailuissa 1981 se sai tunnustuksen omaperäisyydestään (originality) ja Suomen delegaatio oli ainoa, joka pääsi esiintymään myös samaan aikaan järjestetyillä vaihtoehtofestivaaleilla. Erilainen euroviisu keräsi 27 pistettä, jolla saavutettiin 16. sija. Erilaisuutensa vuoksi Reggae OK herätti jossain määrin huomiota Euroopassa ja laulu lähti kansainväliseen levitykseen. Ruotsissa Reggae OK nousi jopa listoille. Euroviisujen merkitys on valtava. Reggae OK'sta muodostui Pembroken kaupallisesti menestynein sävellys. Pembroke oli säveltänyt 1970-luvulla lukuisia suomalaisen progemusiikin monivivahteisia klassikoita, mutta kepeä Reggae OK toi hänen pankkitililleen rojalteja paljon enemmän kuin mikään muu sävellys. Miksipä siis ei osallistuisi uudestaan viisuihin, jos kutsu käy. Nuku pommiin -sävellyksellä Jim Pembroke jatkoi edustamaansa kokeilevampaa linjaa viisukarsinnoissa.

Jim Pembrokella olisi ollut varmasti mahdollisuus säveltää maailmanluokan hittejä. Barbra Streisand olisi aikoinaan halunnut levyttää Wigwamin vuonna 1971 levyttämän Pembroken sävellyksen Lost without a trace. Progemies sanoi kuitenkin ei.
"Nyt täytyy muistaa minkälainen aika oli ja millä kokemuksella ajattelin. Ja aika moni muukin. Oltiin aika puhdasotsaisia ja idealisteja kuin myös naiiveja. Ajattelin asiaa ja sanoinkin ääneen, että biisi varmaan pilattaisiin jollain makeutetuilla Hollywood-jousilla ja sellaista. Ja Streisand edusti kaikkea Las Vegasin kimmellystä, sellaista jolla ei ollut mitään sijaa niin kutsutussa edistyksellisessä rockmaailmassa, silloin 70-luvun alussa. Ei silloin ajatellut jotain Teosto-fyrkkaa, ei ollut tapana." (Selvis-lehti 04/2003)
Pembroken oma yhtye Wigwam oli saanut 70-luvun puolivälissä kansainvälisen levytyssopimuksen, joten potentiaalia menestyä Suomen rajojen ulkopuolella olisi ollut. Pembroke oli lisäksi kynäillyt muun muassa Kojolle lukuisia kansainvälisen tason levytyksiä (kuten esimerkiksi upea Veronica Hillside So mean -albumilta) sekä raflaavia sävellyksiä Hurriganesille. Mikäli Pembroke olisi asennoitunut euroviisusävelmän tekemiseen samalla tavalla, olisi voinut syntyä menestyksestäkin tulosta. Euroviisuihin rock-mies ei kuitenkaan voinut suhtautua täysin neutraalisti. Pembroke on itsekin myöhemmin haastatteluissa myöntänyt, että Nuku pommiin oli tietyllä tavalla protestikappale. Petri Kaivanto on tuonut esiin näkökulman, kuinka laulun sovittajan Otto Donnerin mukaan "Nuku pommiin oli testi, 'kuinka huonolla biisillä' voi voittaa" (Kaivanto & Leskelä 2007, 72). Suomen euroviisukarsinnoissa Nuku pommiin -esityksessä taustalaulajina toimi Opus 5 -yhtye ja olihan se varmasti rockmiesten mielestä hupaisa näky, kun koulutetut nuoret laulajat lukivat partituurista höpsöä lauluosuuttaan "nuku tuuti aa... aa... aa...".

Oli luontevaa, että Pembroke valitsi kutsusolisteista viisunsa esittäjäksi Kojon, sillä valtaosa Kojon levytyksistä oli ollut Jim Pembroken kynäilemiä. Nuku pommiin ei kuitenkaan Kojoa miellyttänyt.
"I said: the melody is awful, it's a nothing melody, you can't catch it. I'm sorry Tchim [Jim]. The first version had a great middle eight, but then even this was taken out before Eurovision." (Moore 2006, 133)
Kojo mainitsi useaan otteeseen haastatteluissa, ettei ikinä pistäisi sävellystä omalle albumilleen, mutta Juice Leskisen laatimassa sanoituksessa on ajatusta, jonka hän voi allekirjoittaa. Levy-yhtiön pyynnöstä Nuku pommiin levytettiin kuitenkin sekä suomeksi että englanniksi ja se julkaistiin singlellä. Parjatusta maineestaan huolimatta Nuku pommiin -single nousi Suomen singlelistalla parhaimmillaan peräti seitsemänneksi ja laulu oli hetken aikaa jopa jukebox-listan ykkönen. Nuku pommiin on Kojon ainoa listoille noussut singlelevytys. Laulun englanninkielinen versio Bomb out julkaistiin keväällä 1982 samannimisellä kokoelmalevyllä, jonka tarkoituksena oli promota Kojoa ulkomaille. Harva oli kuitenkaan Harrogaten viisujen jälkeen kiinnostunut nollan pisteen euroviisuilijasta. Sen sijaan Jugoslaviassa laulusta levytettiin serbokroatiankielinen versio Ne bacaj.

Miksi Nuku pommiin voitti euroviisukarsinnat?


Nuku pommiin ei missään nimessä vastannut mielikuvaa tyypillisestä euroviisusävelmästä. Siitä huolimatta Suomen euroviisukarsinnoissa asiantuntijaraati äänesti laulun voittajaksi melko selkein lukemin. Nuku pommiin saavutti äänestyksessä 95 pistettä, kun toiseksi sijoittunut Mitt äppelträd sai 82 pistettä. Nuku pommiin -sävellyksen voittoa voitaisiin perustella kahdella teorialla.

Ensinnäkin Nuku pommiin -viisussa oli ajan henkeen erittäin sopiva sanoitus. Juice Leskisen tekstissä kritisoitiin ajankohtaisia ilmiöitä, kuten euro-ohjuksia ja ydinkilpavarustelua. 1980-luvun alkuvuosina ihmiset ympäri maailman olivat mobilisoituneet erilaisiin rauhanjärjestöihin, jotka vastustivat ydinaseita ja kilpavarustelua. Juuri samana keväänä 1982 suomalaiset taiteilijat lanseerasivat Rauhanjuna-kampanjan. Mobilisoituminen rauhan vuoksi noteerattiin populaarikulttuurissa monella eri tavalla. Eppu Normaali levytti samana vuonna laulun Terve vaan ja onnea, jossa Rauhanjuna-kampanjaan suhtauduttiin viiltävän ironisesti: "Rauhanjuna maailman lähdössä on / joka siitä myöhästyy / on presidentti kelvoton. - - Jos en ehdi ajoissa minä rauhanjunaan / Paasikiven-Kekkosen-linjan mä munaan". Vuonna 1982 Suomen katsotuin elokuva oli Spede Pasasen käsikirjoittama Uuno Turhapuro menettää muistinsa, jossa ironisoitiin rauhanyhdistysten toimintatapoja. Härski-Hartikaisen perustamaan Rauhanturvaajat-yhdistykseen liitettiin jäseniä vaikka väkisin uhkailemalla ja nyrkillä hakkaamalla, eivätkä sen jäsenet saaneet hyväksyä minkään muun yhdistyksen tarjoamaa rauhaa. Euroviisulauluja oli jo pitkän aikaa kritisoitu liiasta kaupallisuudesta ja etenkin laulujen sanoituksia kuvailtiin usein tyhjänpäiväisiksi ja banaaleiksi. Pasifistinen Nuku pommiin oli kantaaottava ja edusti varmasti monien tahojen mielestä edistyksellisiä arvoja aikana, jolloin kylmän sodan tuoksinassa Eurooppa alkoi täyttyä ydinaseista.

Toisekseen Yleisradion suhtautuminen Euroviisuihin oli sangen negatiivinen ja vuonna 1982 kilpailun tulevaisuudennäkymiin suhtauduttiin pessimistisesti. Mahdollisesti protestiehdokkaan valitsemisella ei uskottu olevan kovinkaan merkittävää vaikutusta, koska arvostus laulukilpailua kohtaan oli niin matala. Jos laulukilpailun uskottiin vetelevän viimeisiään, ei ollut mitään väliä, vaikka Yleisradion edustuskappale ei olisi istunutkaan instituution sovinnaisiin raameihin.

Yleisradiossa Eurovision laulukilpailuun oli suhtauduttu penseästi jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Televisioitava iskelmäkonsertti ei sopinut lainkaan esimerkiksi Reporadion aikaisiin ihanteisiin. Mari Pajala on tutkimuksessaan tuonut esille, kuinka esimerkiksi vuonna 1969 Yleisradion Euroviisuista vastanneet tahot Poppe Berg ja Aarno Walli kertoivat lehtihaastatteluissa, että Euroopan yleisradioliiton kokouksissa oltiin "liikuttavan yksimielisiä siitä, että iskelmäkilpailu on huono ohjelma" (Pajala 2007, 293). 1970-luvulla Eurovision laulukilpailuihin kohdistettiin runsaasti massakulttuurikritiikkiä. Laulukilpailun kaupallisuus herätti äänekästä vastustusta ja kilpailun katsottiin edustavan vastenmielistä kulttuuri-imperialismia. Vuonna 1981 Yleisradion viisuvastaavat taisivat tosissaan uskoa, että Eurovision laulukilpailu oltaisiin lähitulevaisuudessa lopettamassa, koska kilpailun järjestäminen oli kallista eikä kilpailun katsottu edustavan ihanteellisia arvoja. Vuoden 1981 euroviisukarsintojen juontaja Erkki Pohjanheimo mainitsi lähetyksessä suorasukaisesti, että kansainvälisissä kokouksissa keskustellaan vakavasti Euroviisujen lakkauttamisesta. Eurovision laulukilpailun katsojaluvut olivat kuitenkin erittäin korkeat, ja Suomessakin sekä kansainvälinen loppukilpailu että kotimainen karsintakilpailu olivat vuosittain katsotuimpien televisio-ohjelmien joukossa. Vaikka Yleisradion viisuvastaavat suhtautuivat vuonna 1981 Euroviisuihin penseästi, suomalaiset osallistuivat erittäin aktiivisesti Suomen karsintakilpailun alkukarsinnan yleisöäänestykseen, johon lähetettiin yhden päivän aikana peräti 265 000 postikorttia. Suomen Sosialidemokraatti -lehdessä 31.1.1981 Heikki Seppälä totesi Euroviisujen formaatista, että "kai se sitten ainakin katsojien mielestä toimii", vaikka hän ei itse ollut vakuuttunut ohjelman laadusta (Pajala 2006, 362).

1980-luvun alkaessa Yleisradio harjoitti Euroviisujen suhteen kokeilevampaa linjaa, mikä ärsytti monia suomalaisia. Vuonna 1980 alkukarsinnassa asiantuntijaraati tiputti kaikki iskelmällisemmät sävellykset, joita esittivät Suomen kansan suosikkilaulajat Paula Koivuniemestä Tapani Kansaan. Jatkoon finaaliin äänestettiin muun muassa vasemmistolaisissa taidepiireissä profiloituneet Sinikka Sokka, Liisa Tavi ja Eija Ahvo epätyypillisillä viisukappaleilla, joita olivat säveltäneet Otto Donner, Pekka Tegelmann ja Jukka Linkola. Suomen viisuedustajaksi valikoitu Vesa-Matti Loirin jatsahtava Huilumies (säv. Aarno Raninen) ei sekään edustanut kaikkein tyypillisintä euroviisusävellystä. Tuloksena Haagissa oli viimeinen sija kuudella pisteellä.

Jos vuonna 1980 Yleisradio oli suosinut taiteellisempaa, runollisempaa ja poliittisesti tiedostavampaa kevyttä musiikkia, niin vuonna 1981 rock rantautui vaihtoehtona viisukarsintoihin. Ennakkoveikkauksissa hehkutettiin Frederikin Titanicia (säv. Jori Sivonen) sekä Markku Aron ja Nisa Sorayan duettoa Mun suothan tulla vierees sun (säv. Veikko Samuli). Rock-henkinen raati viittasi kuitenkin kintaalla kansan maulle ja jätti kaupalliset ennakkosuosikit jäännöspisteille. Ylivoimaiseen voittoon ylsi Riki Sorsan Reggae OK, ja viisumuottiin sopimattomat Mikko Alatalon Leuhkat eväät sekä Juice Leskisen Ilomantsi sijoittuivat nekin hyvin sijoille kaksi ja neljä. Perinteisistä iskelmistä vain Taiskan esittämä Hiroshima (säv. Raul Reiman) onnistui lyömään kiilaa rocktaustaisen mieskolmikon väliin. Ehkäpä laulun kantaaottava ja amerikkalaisvastaiseksi tulkittava sanoitus antoi anteeksi sävellyksen liian "iskelmällisyyden".

Myös vuoden 1982 viisukarsinnoissa Yleisradio jatkoi kokeilevan linjan suosimista. Kutsuttujen säveltäjien joukossa olivat muun muassa Upi Sorvali, Nono Söderberg ja Toni Edelmann, jotka olivat ensikertalaisia euroviisukarsinnoissa, eikä näistä säveltäjänimistä juuri oikein ketään mielletty tyypillisten kaupallisten iskelmien tehtailijoiksi. Yleisradio oli 1980-luvun ensimmäisten vuosien aikana tehnyt lukuisia linjauksia, joiden perusteella Suomi ei pyrkinytkään lähettämään Euroviisuihin mitään tyypillistä.

Nuku pommiin -viisun voitto euroviisukarsinnoissa oli epäsovinnaisuuden juhlaa.


Yleensä viisukarsinnan voittajasävelmän esittäjä ja säveltäjä olivat saapuneet kiltisti ja korrektisti lavalle kukitettavaksi. Vuoden 1982 euroviisukarsinnat päättyivät kuitenkin melkoiseen kaoottiseen koheltamiseen, kun maistissa olleet Otto Donner ja Jim Pembroke saapuivat Kulttuuritalon lavalle. Ulvovaa Otto Donneria lähetyksen juontanut Heikki Kahila kutsui "sievästi haukkuvaksi terrieriksi". Voittoesityksen jälkeen lavan takaa saapui mies tuulettamaan kuohujuomaa sisältävän pullon kanssa. Kahila ehti juuri ja juuri pelastaa mikrofoninsa vaahtoavan juoman alta, ja Pembroke ja Donner heittelivät aggressiivisesti saamiaan kukkasia ympäri lavaa. Rock-piirit olivat vallanneet perinteisen instituution ja käyttäytyivät tyylilleen uskollisesti.

Euroviisujen tulevaisuus vaakalaudalla?


Suomi ei ollut suinkaan ainoa maa, jossa Euroviisuihin suhtauduttiin penseästi. Ruotsissa etenkin vasemmistolaisesti suuntautuneet piirit suhtautuivat erittäin negatiivisesti Eurovision laulukilpailuun. Kun kaupallisuutta tihkunut ABBA toi Euroviisut Ruotsin yleisradion järjestettäväksi, viisuareenan ulkopuolella järjestettiin näyttävä mielenosoitus Euroviisujen kaupallisia arvoja vastaan. Vääränlaisia arvoja edustanut ABBA ei saanut Ruotsin yleisradiolta edes lupaa esiintyä Tukholman Eurovision laulukilpailuissa esimerkiksi väliaikanumerona. Euroviisujen aikaan Tukholmassa järjestettiin vaihtoehtofestivaali, jossa esiintyi muun muassa suomalaisen vasemmistolaisen laululiikkeen tunnetuin lauluyhtye Agit Prop. Ruotsin yleisradio välitti samaan aikaan Euroviisujen kanssa toiselta kanavaltaan vaihtoehtofestivaalin suorana lähetyksenä. Kritiikin seurauksena Ruotsi jättäytyi Eurovision laulukilpailusta pois vuonna 1976, mutta saapui kuitenkin seuraavana vuonna kiltisti takaisin euroviisuperheeseen. Ruotsin 70-luvun lopun euroviisut edustivat kuitenkin kaikkea muuta kuin ABBAn tarjoamaa kimallusta. Etenkin Björn Skifsin hienostunut balladi (1978) ja Tomas Ledinin rokkikukkoilu (1980) tarjosivat vaihtoehdon tyypilliselle viisumuotille.

Italia oli jättäytynyt Euroviisuista pois jo vuoden 1980 jälkeen. Vuonna 1982 myös Ranska ja Kreikka boikotoivat kilpailuja. Ranskalaiset olivat suivaantuneita, kun edellisenä vuonna heidän komeaäänisen edustajansa Jean Gabiloun tyylikäs balladi Humanahum oli hävinnyt Buck's Fizzin pinnalliselle renkutukselle Making your mind up, jonka uskottiin pelanneen vaatetempun vuoksi myös ulkomusiikillisilla keinoilla. Ranskalaiset tuomitsivat Eurovision laulukilpailun hölynpölyn monumentiksi ja jättäytyivät kilpailuista pois. Kreikassa kulttuuriministeri Melina Mercouri piti koko kilpailua ala-arvoisena ja vulgaarina, minkä seurauksena maa vetäytyi kilpailusta pois, vaikka Kreikassa oli jo ehditty valita edustussävelmä vuoden 1982 viisuihin. 1980-luvun alussa Keski-Euroopan valtioissa hoettiin toistuvasti, ettei Eurovision laulukilpailu ole enää niin merkittävä kuin aikaisemmin. Vielä edellisen vuosikymmenen puolella kilpailu oli tuottanut lukuisia kaupallisia menestyshittejä. Eipä siis mikään ihme, että Suomen Yleisradiossa ei uskottu Euroviisujen tulevaisuuteen. Vuonna 1982 kolmen maan poisjäänti saatettiin helposti tulkita kilpailun lopun aluksi, etenkin kun sitä kohtaan esitettiin muutenkin runsaasti kritiikkiä.

Protestiehdokas väsyneessä kilpailussa


Vuoden 1982 Eurovision laulukilpailuissa Harrogatessa Suomen aggressiivinen edustussävelmä kilpaili aivan omassa sarjassaan. Nuku pommiin oli illan ainoa selkeä rock-numero. Esitystä oli onneksi muutettu Suomen karsinnan hieman sekavasta esityksestä. Kansainvälisessä laulukilpailussa päätettiin käyttää taustanauhaa, joten säestys oli uskollisempi laulun levytetylle versiolle ja siinä rock-instrumentit pääsivät paremmin esille. Kojo herätti huomiota Kari Lepistön suunnittelemalla punaisella nahka-asulla ja Kojon taustabändi oli pukeutunut yhtenäisesti Blues Brothers -veikoiksi. Juha Björninen pääsi soittamaan playbackina euroviisuhistorian kaikkien aikojen toisen sähkökitarasoolon. Se ensimmäinen – huomattavasti lyhyempi – oli kuultu kolme vuotta aikaisemmin Ison-Britannian Black Lacen viisussa Mary Ann. (Kitarasoolo kohdassa 2:13–2:26).

Euroviisut? EVVK!
Kojo suhtautui kilpailuun paikan päällä sangen välinpitämättömsti, vaikka hän hoitikin osuutensa harjoituksissa ja suorassa lähetyksessä moitteettomasti. Tim Mooren kirjan mukaan Kojo muisti euroviisureissustaan lähinnä Portugalin Doce-yhtyeen erään jäsenen miellyttävän takapuolen. Kojon managerina toiminut Lasse Norres on muistellut, kuinka Kojolle iski Jim Morrison -kausi kesken Euroviisujen:
"Se kulki Jim Morrisonin elämäkertakirja kainalossa ja haistatti pitkät koko tapahtumalle." (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 317)
Kilpailun voittosävelmän Ein bißchen Friedenin 17-vuotiasta esittäjää Nicolea Kojo oli kuulemma kutsunut vähemmän mairittelevalla luonnehdinnalla "ugly virgin from Germany".

Vuoden 1982 Eurovision laulukilpailun musiikillista tasoa on luonnehdittu monissa arvioissa vaatimattomiksi. Siinä missä 1970-luvulla Euroviisuissa kuultiin vielä ajan hengen mukaista pop-musiikkia, 80-luvun alkaessa Euroviisut alkoivat eristäytyä musiikillisesti omaksi saarekkeekseen, jossa esitettiin sellaista musiikkia, mitä ei kuullut missään muualla. Vuoden 1982 sadossa monissa lauluissa hoettiin merkityksettömiä tai kielimuurin ylittäviä hokemia: Bem bom, Video video, Halo, halo... Vuoden kilpailun yleisestä tasosta saa hyvän käsityksen katsomalla lyhyen koosteen kaikista kilpailukappaleista.


Erityisesti huomio kiinnittyy lukuisiin tekopirteisiin renkutuksiin ja rallatuksiin. Kojon jälkeen lavalle saapui sveitsiläinen 60-luvun poptähti Arlette Zola, jonka humppapoljentoinen viisu Amour on t'aime oli kuin pastissi Those were days -ikivihreästä. Vanhanaikainen humppa, jolla ei ollut oikein mitään tekemistä 1980-luvun alun populaarimusiikin trendien kanssa, saavutti 97 pistettä enemmän kuin Kojo ja palkittiin peräti kolmannella sijalla. Itävallan Mess-duon Sonntag ja Jugoslavian Aska-trion Halo, halo muistuttivat lähinnä lastenlauluja, ja aivan oma lukunsa oli Alankomaiden Bill van Dijkin lapsellisen typerä huumorirenkutus Jij en ik. Kuuntelivatko aikuiset ihmiset 1980-luvun alussa todella tällaista musiikkia? No tuskinpa sentään. Sonntagilla, Halo, halolla ja Jij en ikilla ei ollut mitään tekemistä keskivertoitävaltalaisen, -jugoslaavin tai -hollantilaisen musiikkimaun kanssa, vaan laulut olivat Euroviisuja varten kyhäiltyjä tuotteita. Tekopirteät renkutukset kuitenkin istuivat hyvin Euroviisujen raameihin, ja sen vuoksi ne saivat äänestyksessä pisteitä. Nuku pommiin ei istunut viisumuottiin lainkaan, joten se jäi pisteittä. Tim Moore on myös kiinnittänyt huomiota asetelmaan:
"[T]hree hefty, booming, Yougoslav women who look like the one from The Golden Girls we all thought was a man – a relentless procession of songs and performances that by most sensible artistic criteria, and all snidely aesthetic ones, deserve no more than Nuku pommiin. But because their performers do not sneer, or smirk, or slap themselves about the face, they will go home with a respectable haul of points." (Moore 2006, 125)
Itse asiassa vuoden 1982 Eurovision laulukilpailussa kaksi eniten massasta poikennutta kappaletta jäivät tulostaululla peräpään vartijoiksi. Nuku pommiin jäi nollille ja Tanskan modernia syntikkapoppia edustanut Video, video toiseksi viimeiseksi viiden pisteen saaliilla.
"Eurovision has never responded well to contemporary trends in pop culture." (Moore 2006, 125)
Jos miettii vuoden 1982 Eurovision laulukilpailua tällaisesta näkökulmasta, lienee ymmärrettävää, minkä vuoksi kilpailuun suhtauduttiin tuohon aikaan monissa piireissä niin penseästi. Eikö tällainen sovinnainen, teennäisiä tekopirteitä rallatuksia sisältänyt kilpailu suorastaan jopa vaatinut – peräti kerjännyt verta nenästään – hieman edes jonkinlaista "ravistelua", jota Nuku pommiin edusti mitä mainioimmalla tavalla. Nuku pommiin -esityksen voisi vaivattomasti tulkita keskisormen näytöksi vaivaannuttavia piirteitä sisältäneelle kilpailulle. Vaikka Nuku pommiin ei ollut varsinaisesti genrenä punkia, Kojon ja Nuku pommiin -performanssin asenne oli todella punk. Suomi on tavallaan lähettänyt Eurovision laulukilpailuun punk-asennetta jo 33 vuotta ennen Pertti Kurikan Nimipäiviä. Rähinärockin piirissä esimerkiksi suurlähettilään julkinen närkästyminen saattoi olla vain sulka hattuun. Vaikka laulusta ei melodisesti pitäisikään, niin Nuku pommiin -viisun ansioiksi voisi luokitella sen punk-asenteen. Laulua on kuvailtu brutaaliksi ja aggressiiviseksi, mutta punk-asenteenhan on tarkoitus ärsyttää ja herättää tunteita. Suomen edustussävelmän voisi helposti tulkita edustavan myös laulukilpailun vastaista protestiliikettä. Rajoja ja normeja rikottiin vuolaasti. Ainakaan Suomi ei jäänyt kolmen boikotoivan maan tapaan kotiin kiukuttelemaan, vaan pyrki vaikuttamaan vaihtoehtoisella esityksellään itse laulukilpailun sisällä.

Nollan pisteen vastaanotto


Nollan pisteen tulokset on otettu vastaan mitä monenkirjavimmilla tavoilla. Vuonna 1978 norjalainen Jahn Teigen nousi nollan pisteen tuloksensa myötä suuresti juhlituksi kansallissankariksi. Mil etter mil nousi Norjassa listojen kärkeen vasta euroviisufinaalin jälkeen. Nollan pisteen tuloksen vuoksi laulu muodostui Norjassa melkoiseksi kulttiklassikoksi. Norjalaiset karnevalisoivat koko nollan pisteen tuloksen, minkä myötä Jahn Teigenista tuli yksi Norjan legendaarisimpia kevyen musiikin esittäjiä. "Zero made me hero" oli hänen sloganinsa. Espanja jäi vuonna 1983 nollille voimakkaan etnosävyisellä flamencoviisulla ¿Quién maneja mi barca? Tyypillisestä euroviisuehdokkaasta melkoisesti poikennut laulu on huonosta kilpailutuloksesta huolimatta noussut Espanjassa miltei rakastetuksi kansallisaarteeksi.

Kojon nollan pisteen tulosta pyrittiin pitämään osoituksena rock-uskottavuudesta. Rock-uskottavuus säilyi täysin, kun ei tullut ensimmäistäkään virhepistettä. Lasse Norres totesi: "Tietysti se on nolla pistettä, jossain määrin myöskin hiveli tätä rock-imagoa." (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 318). Kojo itse julisti lehdistössä rock-henkiseen tapaansa: "Mikä onni, ettei tullut mitään mitätöntä kolmea tai neljää pistettä. Vain ensimmäinen ja viimeinen muistetaan!" Myös Apu-lehdessä pyrittiin heti viisujen jälkeen korostamaan, että Kojo kilpaili viisuissa musiikillisesti aivan eri sarjassa, joten hän ei varsinaisesti hävinnyt vaan erottui.

Suomen kansan syvät rivit eivät kuitenkaan ostaneet tällaista diskurssia. Kojo koettiin maanpetturiksi ja hän sai huonon tuloksen myötä osakseen kylmää kyytiä.

Mari Pajala on tutkimuksessaan tuonut esille, kuinka suomalaisten kokemaa häpeän tunnetta on perusteltu sillä, että Nuku pommiin ei istunut Euroviisujen normeihin.
"Häpeää tunnetaan usein tilanteessa, jossa on rikottu kulttuurisia normeja. Niinpä häpeää ilmaistaan erityisesti silloin, kun suomalaiskilpailijat eivät noudata Eurovision laulukilpailujen konventioita, kuten vuosina 1981 ja 1982. Tuolloin karsintakilpailujen 'asiantuntijaraadit' suosivat kappaleita, jotka olivat mahdollisimman kaukana tavanomaisesta euroviisutyylistä. Raatien valinnat, Riki Sorsan esittämä Reggae OK ja Kojon Nuku pommiin, saivat osakseen runsaasti kritiikkiä yleisönosastoissa. Keskeiseksi häpeän aiheeksi esitettiin vaikutelma, että esiintyjät ja raadit eivät ottaneet kilpailua vakavasti ja tekivät siten naurunalaisiksi itsensä ja edustamansa maan. Myös laulajien epäsiistiä ulkoasua ja musiikin heikkoa laatua pidettiin häpeällisinä. - - 1980-luvun alussa - - häpeä liitettiin tunteeseen siitä, että esitykset eivät noudata Eurovision normeja." (Pajala 2006, 330)
1980-luvun alun kansalaiskeskustelut tukevat näkemystä, jonka mukaan tavoitteellisena pidettiin, että Eurovision laulukilpailuun kannatti lähettää mahdollisimman "euroviisumaisia" lauluja.

Euroviisujen tulevaisuus Nuku pommiin -viisun jälkeen


Vuonna 1982 Eurovision laulukilpailun tulevaisuuteen suhtauduttiin pessimistisesti. Eurovision laulukilpailu jatkoi kuitenkin vuonna 1983 porskuttamistaan, jopa entistä vahvempana. 1980-luku oli ylipäätään huomattavasti epäpoliittisempi vuosikymmen kuin 1970-luku, joten viisuissakaan ei esiintynyt enää suuria poliittisia tai kulttuurisia kiistoja. Vuonna 1982 kilpailuja boikotoineet kolme maata – Ranska, Italia ja Kreikka – palasivat heti vuodeksi 1983 kiltisti takaisin euroviisuperheeseen. Ruotsalaiset unohtivat lopullisesti vanhat kaunansa Euroviisuja kohtaan, kun 16-vuotias Carola Häggkvist hurmasi koko kansakunnan voittamalla ylivoimaisesti maansa euroviisukarsinnat. Kansankodissa peräti 6,5 miljoonaa silmäparia seurasivat jännittyneenä, kuinka maan edustussävelmälle Främling käy kansainvälisessä loppukilpailussa. Aikaisemmin suhtautuminen Euroviisuihin oli jakanut kansan kahtia, mutta nyt ruotsalaiset olivat kuin yhtä suurta euroviisuhullua kansakuntaa.

Myös Suomessa Yleisradio muutti asennoitumistaan Eurovision laulukilpailuun. Euroviisukarsinnat eivät enää vuoden 1982 jälkeen olleet kulttuurisotien tantereita. Vuoden 1983 viisukarsintoihin kelpuutettiin lähinnä perinteisiä iskelmiä, jotka istuivat Euroviisujen yleisiin raameihin. Päätösvalta edustussävelmän valinnasta annettiin pitkästä aikaa suurelle yleisölle. Suomen vuoden 1983 edustussävelmä – Ami Aspelundin Fantasiaa – saavutti 41 pistettä ja 11. sijan, mikä oli huima parannus kolmen viisunormista poikkeavan viisun jälkeen. 1980-luvulla Suomi onnistui saavuttamaan kolme sijoitusta kärkikymmenikössä viisuillaan Hengaillaan (1984), Eläköön elämä (1985) ja La dolce vita (1989).

Euroviisujen historiassa vuosien 1982 ja 1983 välillä on selvä rajapyykki. Vuodesta 1983 alkoi Euroviisujen pitkä seesteinen aikakausi, johon eivät kuuluneet enää näyttävät boikotit tai poliittiset kiistat. Nuku pommiin kaltaista laulua ei olisi ikinä enää valittu viisuedustajaksi vuoden 1982 jälkeen. Ehkäpä Euroviisujen historian jaksottamisessa voisi ajatella, että pitkä 70-luku kesti vuoteen 1982 asti ja 80-luku käsitti vuodet 1983–1992 ennen kuin sosialismista irtautuneet Itä-Euroopan valtiot tulivat myllertämään Euroviisujen osallistujalistaa.

Entä jos Nuku pommiin ei olisikaan jäänyt nollille?


Hypoteesini mukaan euroviisuäänestyksen lopputulos on leimannut Nuku pommiin -lauluun suhtautumista. Nollan pisteen tulos on kuin objektiivinen todiste sille, että laulu on yksiselitteisen huono, eikä siitä kuulu pitää. Suhtauduttaisiinko Nuku pommiin -kappaleeseen yhtä negatiivisesti, mikäli lopputulos äänestyksessä olisi ollut toisenlainen. Aion seuraavaksi leikkiä ajatuksella, että Nuku pommiin ei olisikaan jäänyt viisuäänestyksessä nollille. Pidän täysin mahdollisena, että toisenlaisissa olosuhteissa Nuku pommiin olisi voinut menestyä viisuissa toisella tavalla. Euroviisujen äänestyskäytännöt ovat muuttuneet vuosikymmenien varrella useita kertoja ja erilaiset käytännöt ovat tuottaneet hyvin erilaisia lopputuloksia.

Vuonna 1982 Eurovision laulukilpailun tuloksen ratkaisivat kansalliset raadit. Jokaisessa osallistujamaassa istui 11-henkinen raati, joka koostui tavallisista musiikin kuluttajista. Raadin kokoonpanon oli tarkoitus heijastaa kansakuntaa pienoiskoossa. Raatilaiset antoivat jokaiselle kilpailuesitykselle (paitsi luonnollisesti oman maansa) arvosanan välillä 1–5 tai 1–10. (Alaviite: Tiedossani ei ole, kumpaa skaalaa käytettiin vuonna 1982. 1970-luvun lopulla käytettiin skaalaa 1–5 ja 1990-luvulla raadit käyttivät skaalaa 1–10, mutta en tiedä missä vaiheessa muutos on tapahtunut.) Laulujen saavuttamat arvosanat laskettiin yhteen ja kymmenelle suurimman summan saavuttaneelle esitykselle annettiin euroviisupisteet (12-10-8-7-6-5-4-3-2-1). Nuku pommiin ei saanut äänestyksessä pistettäkään, joten se ei ollut yhdenkään raadin arvostelussa kymmenen parhaan joukossa.

Tällainen äänestystapa ei ole suotuisa esityksille, jotka polarisoivat mielipiteet. Vaikka jokaisen maan raadissa olisi istunut esimerkiksi kaksi henkilöä, jotka olisivat pitäneet rock- tai protestihenkisestä Nuku pommiin -kappaleesta, heidän arvosanansa eivät olisi mitenkään voineet nostaa Nuku pommiin -viisua pistesijoille, mikäli kaikki muut raadin jäsenet eivät pitäneet siitä ja antoivat heikon arvosanan. Rautalangasta väännettynä: mikäli raadissa kaksi jäsentä antaisi esitykselle viitosen ja kaikki muut ykkösen, sen arvosanasumma olisi 19 (2 x 5 + 9 x 1 = 19). Esityksen, joka miellyttäisi tasaisesti raatia ja saisi jokaiselta raatilaiselta kolmosen, summa olisi 33 (11 x 3 = 33). Eli tasaisesti miellyttävä esitys pärjää huomattavasti paremmin kuin polarisoiva esitys.

Euroviisujen äänestyksessä koettiin merkittävä muutos 1990-luvun lopussa, kun raadit korvattiin puhelinäänestyksellä. Suuri yleisö pääsi välittömästi itse ilmaisemaan mielipiteensä kilpailuesityksistä. Vuonna 1997 puhelinäänestystä kokeiltiin jo viidessä maassa, loput 20 maata antoivat pisteensä perinteisesti raatiäänestyksen perusteella. Vuoden 1997 viisuissa puhelin- ja raatiäänestyksen erot ilmenivät selvimmin suhtautumisessa Islannin edustussävelmään Minn hinsti dans. Paul Oscarin esittämä kilpailukappale oli hyvin epätyypillinen euroviisu ja se poikkesi selvästi viisunormista. Raskaiden festivaaliballadien joukkoon eksyi armottoman teknobiitin säestämä moderni teos, johon sisältyi hätkähdyttävä taideperformanssi. Minn hinsti dans saavutti äänestyksessä 18 pistettä, jolla saavutettiin vaatimaton 20. sija. Kuvaavaa kuitenkin on, että laulun saavuttamasta 18 pisteestä peräti 16 tuli mailta, joissa oli käytössä puhelinäänestys. Vain yhden maan raati oli nostanut esityksen pistesijoille.

Puhelinäänestykseen siirtymisen myötä Eurovision laulukilpailussa nähtiin monenlaisia uudentyylisiä menestyjiä. Saksalainen Guildo Horn vastasi vuonna 1998 vuosikerran protestiehdokkaasta viisullaan Guildo hat euch lieb. Perinteisissä raatiaikojen viisuissa Guildon karnevalisoivalla huumorinumerolla tuskin olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta menestyä, mutta puhelinäänestäjät eivät suhtautuneet viisuihin tosikkomaisesti ja yhtyivät protestiin äänestämällä Guildon peräti seitsemänneksi. Vuonna 2003 Itävallan edustaja Alf Poier vastasi vuoden protestinumerosta esityksellään Weil der Mensch zählt. Vanhan liiton viisuilijat haukkoivat henkeään, kun puhelinäänestäjät ympäri Eurooppa äänestivät ennakkoveikkausten hännillä olleen kilpailukappaleen peräti kuudenneksi ja yli sadan pisteen arvoiseksi. Kahvipöytäkeskusteluissa Itävallan tulosta hämmästeltiin: "Miten sellainen laulu saattoi menestyä niin hyvin, kun ennen sellainen olisi jäänyt ilman muuta nollille." Vuonna 2004 Turkki valitsi Euroviisuihin ska-tyylisen menopalan For real, jonka esitti yhtye Athena. Vanhanaikaisissa viisuissa esitys olisi tuskin menestynyt, sillä se poikkesi melkoisesti Eurovision normeista. Biisissä ei ollut kunnollista melodiaa ja esittäjätkin vaikuttivat melkoisilta hunsvoteilta. Puhelinäänestäjiin esityksen hyvä fiilis ja energinen meininki kuitenkin tarttui kuin häkä, ja Turkki sijoittui peräti neljänneksi.

Sekä Guildo Hornin, Alf Poierin että Athenan kohdalla puhelinäänestystulokseen lienee vaikuttanut vahvasti myös erottuminen laulukavalkadista. Vuoden 1998 viisuissa kuultiin runsaasti traditionaalisia festivaaliballadeja. Vuonna 2003 kilpailukavalkadissa kuultiin lukuisia radiopoppeja ja vuonna 2004 miesten esittämiä balladeja. Guildo Horn, Alf Poier ja Athena ovat olleet piristysruiskeita, jotka ovat herättäneet kiinnostusta sellaisissa katsojissa, jotka eivät pidä tyypillisestä euroviisumusiikista ja ovat turhautuneita toinen toistaan muistuttaviin balladeihin tai radiopoppiksiin. Erottuvat viisut ovat todennäköisesti herättäneet myös runsaasti vastustusta, mutta puhelinäänestyksessä ei voi antaa miinusääniä. Raatiäänestyksessä esityksen vastustajat saattoivat kumota siitä pitävien korkeat arvosanat.

Kuvitellaanpa nyt, että vuonna 1982 Eurovision laulukilpailun tulos olisikin voitu ratkaista nykyaikaisella puhelinäänestyksellä. Olisiko Nuku pommiin silloin jäänyt nollille? Euroviisujen puhelinäänestykselle on tyypillistä, että samaan "alueelliseen blokkiin" kuuluvat maat antavat helposti toisilleen pisteitä, oli näiden viisut sitten minkälaisia tahansa. Ruotsissa asui jo vuonna 1982 runsaasti suomalaisia siirtolaisia, jotka olisivat voineet äänestää korkeankin pistemäärän Suomelle. Kenties myös Norjassa olisi ymmärretty Suomen rock-viisua ja mahdollisesti Tanskastakin olisi voinut tulla pisteitä. Pelkillä naapuripisteilläkin Nuku pommiin olisi saattanut jäädä viimeiseksi, mutta tulokseen tuskin oltaisiin suhtauduttu Suomessa yhtä dramaattisesti, koska sentään tuloksena ei olisi ollut poikkeuksellista nollaa pistettä.

Mutta olisiko mahdollista, että Nuku pommiin olisi voinut yleisöäänestyksessä kerätä laajaltikin vaihtoehto- ja protestiääniä? Eurovision laulukilpailulla oli vuonna 1982 todella paljon katsojia, koska televisiotarjonta ei ollut 80-luvun alussa vielä kovinkaan runsasta. Euroviisujen ei tarvinnut kilpailla katsojista. Monet viisujen katsojat olivat kuitenkin varmasti turhautuneita vuoden 1982 viisujen yleiseen tasoon, joten Nuku pommiin olisi varmasti erottunut renkutusten keskellä. Olisiko vaihtoehtoväki voinut mobilisoitua äänestämään protestina Suomen punk-henkistä performanssia, joka edes yritti tarjota teennäisille tekopirteille rallatuksille vaihtoehtoa? Olisivatko esimerkiksi raggarit ympäri Eurooppaa voineet liittoutua ja äänestää protestiksi Suomen viisua vastalauseena viisujen banaalille tasolle? Vaikka suuri enemmistö viisuäänestäjistä olisi edelleen kammoksunut Suomen meluisaa ja aggressiivista esitystä, he eivät olisi voineet antaa Suomelle miinusääniä. Teoriassa perinteisen viisumusiikin ystävien äänet olisivat hajautuneet usealle perinteiselle ehdokkaalle, siinä missä vaihtoehtoväen äänet olisivat keskittyneet vain Suomen esitykselle. Kuvitellaanpa, että Suomi olisi saavuttanut naapuriääniä (esimerkiksi Ruotsilta 7 pistettä, Norjalta 5 ja Tanskalta 4) ja sen lisäksi noin puolessa äänestävistä maista vaihtoehtoväki olisi onnistunut nostamaan Suomen pikkupisteille (1–3). Britanniasta – punkin kotimaasta – olisi myös voinut tulla hieman enemmänkin pisteitä. Tuloksena olisi voinut olla reilut 30 pistettä, jolla oltaisiin sijoituttu vuoden 1982 Eurovision laulukilpailuissa sijojen 12–13 tienoille. Suhtauduttaisiinko Suomessa silloin Nuku pommiin -viisuun yhtä negatiivisesti, kun viisuäänestys olisi konkreettisesti osoittanut, että edes jossain piireissä laulua arvostettiin. Todennäköisesti laulua pidettäisiin silloin edelleen kummajaisena, joka ei pärjännyt kovinkaan mairittelevasti, mutta kansan keskuudessa tuskin vallitsisi enää miltei yksimielistä näkemystä siitä, että laulua kuuluu pitää katastrofaalisen järkyttävänä.

Kuvaavaa on, että vuonna 2006 Lordin kohdalla ennen viisuja kansalaiskeskustelussa esiintyi täsmälleen samanlaisia näkökulmia kuin Riki Sorsan ja Kojon kohdalla. Lordin viisuedustukseen suhtauduttiin paikoitellen hyvinkin negatiivisesti, mutta soraäänet loppuivat välittömästi, kun eurooppalaiset olivat todistaneet pitävänsä Lordin esityksestä. Yhtä lailla kuvaavaa on, että Lordi menestyi juuri puhelinäänestysajan viisuissa. Vuoden 2006 Eurovision laulukilpailujen finaalissa vain kahdessa maassa – Albaniassa ja Monacossa – ei käytetty puhelinäänestystulosta vaan viisupisteistä päätti raati, ja juuri nämä kaksi maata kuuluivat siihen vain kolmen maan joukkoon, joka jätti Lordin ilman pisteitä.

Nuku pommiin vs. Aina mun pitää


Ajat muuttuvat. Vuonna 2015 Suomen euroviisukarsinnan virkaa toimittaneeseen Uuden Musiikin Kilpailuun osallistui Pertti Kurikan Nimipäivät suoraviivaisella punk-kappaleellaan Aina mun pitää. Aina mun pitää ei missään nimessä edustanut Euroviisujen normeja, sillä viisuissa ei ollut aikaisemmin kilpaillut puhdasoppinen punk-kappale. Vuonna 2015 tätä ei kuitenkaan enää pidetty minkäänlaisena ongelmana. Pertti Kurikan Nimipäivien osallistumisen puolesta järjestettiin mittavia kampanjoita sosiaalisessa mediassa. Euroviisujen normeista poikkeavuutta pidettiin tällä kertaa suorastaan suotavana ja ihailtavana. Suomen kansa äänesti PKN:n ylivoimaisella äänivyöryllä (yli 40 % äänistä yhdeksän esityksen kilpailussa) euroviisuedustajaksi ja odotti viisuista lupaavaa tulosta. Pertti Kurikan Nimipäivien valintaa viisuedustajaksi kuvattiin historialliseksi ja ainutlaatuiseksi.

Viisuviikolla Pertti Kurikan Nimipäivät sai huomattavan paljon mediahuomiota, mutta yhtye jäi siitä huolimatta Euroviisujen semifinaalissa viimeiselle sijalle. Jälleen kuvaavaa on, että puhelinäänestäjät suhtautuivat PKN:n esitykseen suopeammin. Pelkällä puhelinäänestyksellä Aina mun pitää olisi saavuttanut 55 pistettä, kun taas pelkällä tuomariäänestyksellä saldo olisi ollut vaivainen yksi piste. Jumbosija ei kuitenkaan enää haitannut suomalaisia, vaan punk-yhtye sai omiltaan suorastaan kansallissankarin vastaanoton ja poppoolle järjestettiin Helsingin Piritorilla kansanjuhla. Suhtautuminen viisutappioon on muuttunut vuosien 1982 ja 2015 välillä huomattavasti. Vaikka vuoden 1982 viisujen jälkeen Kojon huonoa tulosta pyrittiin selittämään rock-uskottavuuden säilymisenä, ei Suomen kansa hyväksynyt selitystä. Maanpetturi mikä maanpetturi. Euroviisuihin suhtauduttiin haudanvakavasti, eikä Nuku pommiin -esityksen punk-asennetta ja vaihtoehdon tarjoamista osattu arvostaa. Vuonna 2015 menestymättömyyttä itse kilpailussa ei pidetty lainkaan negatiivisena asiana, koska Pertti Kurikan Nimipäivien katsottiin edustavan joka tapauksessa positiivisina pidettäviä arvoja, ja yhtyeen tarjoamaa tasavertaisuuden sanomaa ja punk-asennetta luonnehdittiin "Euroopalle näyttämisenä". Vuonna 1982 suomalaisten tosikkomainen suhtautuminen Eurovision laulukilpailuun yhdistettynä kansakunnan huonoon itsetuntoon ja siihen aspektiin, että viisusolisti nähtiin kansan "edustajana" maailmalla, aiheuttivat sen, etteivät Kojo ja Nuku pommiin voineet aikoinaan saada samanlaista vastaanottoa kuin Pertti Kurikan Nimipäivät ja Aina mun pitää tai Jahn Teigen ja Mil etter mil.

Nuku pommiin camp-estetiikkana


Suomalaisten suhtautuminen Eurovision laulukilpailuun on muuttunut vuosien saatossa huomattavasti vähemmän ryppyotsaiseksi. Eurovision laulukilpailuun on Suomessa assosioitu sellaisia käsitteitä kuten "kansallinen trauma" tai "kompleksi". Suomen ensimmäisen viisuvoiton jälkeen suomalaisten asennoituminen laulukilpailuun on muuttunut huomattavasti vähemmän tosikkomaiseksi. Kilpailuun ei enää tarvitse osallistua hampaat irvessä ja nykyään vaikuttaisi siltä, että suomalaiset olisivat hieman jo oppineet ymmärtämään Euroviisuihin liitettyä camp-aspektia. Suomen viisuvoiton jälkeen myös Nuku pommiin -viisuun on voinut suhtautua jo hieman humoristisemmin. Vuonna 2007 helmikuussa Espoon LänsiAuto Areenalla järjestettiin suuri euroviisukonsertti, jossa esiintyivät kymmenet suomalaiset kestotähdet. Yksi esiintyjistä oli Kojo, joka tuli urheasti viisuhittien ja iskelmätähtien joukkoon esittämään konstailemattomasti oman euroviisunsa. Nuku pommiin on kiistaton osa Suomen Euroviisujen historiaa, ja se soi tasavertaisena Suomen menestyneimpien viisujen ja viisuklassikoiden suomenkielisten versioiden joukossa. Kojo ei ole oikein koskaan suhtautunut ryppyotsaisesti Nolla-Kojon maineeseensa, vaan on silloin tällöin lehdistössä antanut pilke silmäkulmassa lausuntoja Euroviisuista. Yksi legendaarisimpia oli NYT-liitteessä (24.2.2012) julkaistu haastattelu, jossa hän kritisoi Uuden Musiikin Kilpailun tasoa otsakkeella Homot järjestäisivät paremmat euroviisut.

Uuden Musiikin Kilpailusta on vuodesta 2015 lähtien pyritty tekemään entistä viihdyttävämpi ja viisuhenkisempi show, jossa ei säästellä glamourista ja camp-aspektista. Vuonna 2015 erään alkukarsinnan väliaikanumerona nähtiin huikea esitys, kun kolme Suomen viisuedustajatarta – Vicky Rosti, Laura Voutilainen ja Krista Siegfridsesittivät humoristisen version Nuku pommiin -viisusta. Surkeasti menestynyt viisu, joka on aikoinaan aiheuttanut suomalaisille häpeän tunteita ja traumoja, on muuttunut itseironian ja camp-estetiikan kohteeksi. Ehkäpä tällainen suhtautuminen olisi ollut terveempää jo vuonna 1982?

Aiheesta muualla


Tobson och alla bidragen: Nuku pommiin / Finland 1982

Lähteet


Kirjallisuus:

Bruun Seppo, Lindfors Jukka, Luoto Santtu, Salo Markku (1998) Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Porvoo.

Kaivanto Petri, Leskelä Ari (2007) Suomen Euroviisut kautta aikojen. F-Kustannus, Helsinki.

Moore Tim (2006) Nul Points. Jonathan Cape, London.

Murtomäki Asko (2007) Finland 12 points – Suomen Euroviisut. Kustannusosakeyhtiö Teos, Helsinki.

Pajala Mari (2006) Erot järjestykseen – Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Pajala Mari (2007) Epätelevisionomaista spektaakkelitelevisiota? – Eurovision laulukilpailu 1960-luvun suomalaisessa televisioympräistössä. Teoksessa Wiio Juhani (toim.) Television viisi vuosikymmentä – Suomalainen televisio ja sen ohjelmat 1950-luvulta digiaikaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Valtonen Mato, Konttinen Moog, Starck Kjell (2015) Kun Suomi-rock puri ja löi – Kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho. Bazar, Helsinki.

Verkkolähteet:

Tegelmann Pekka: Englantilaismies Stadissa. Selvis-lehti 04/2003. (Verkkolinkki)

1 kommentti:

  1. Great article.....Thanks to Google Translate I could read it.

    I am a big fan of ESC. Not because of glamour etc....which I don't like. But because I love MUSIC, and ESC comes as a natural prolongment.

    And I think both Finland 1982 and 2015 are two of the best Fentries ever. We need more rock, more punk...more music that can stir up things a little, and create good musical variation. Tey are great at what they do. Brave musically. Too bad ESC is often too much about glamour and superficial music to some....but not fr all of us, thankfully

    VastaaPoista