6. maaliskuuta 2016

Kuukauden levyartikkeli: Katri Helena – Vie minut (Fazer Records, 1995)

Katri Helenaa on usein luonnehdittu muuttumattomaksi: aina yhtä positiivinen ja elämänmyönteinen sinivalkoinen ääni, joka on jo vuosikymmeniä tuonut iloa lukemattomille suomalaisille. Mutta Katri Helenankin pitkä ura voidaan selvästi jaksottaa erilaisiin vaiheisiin, joissa hänen levytysmateriaalinsa on noudattanut tietynlaisia aikansa musiikillisia trendejä ja tendenssejä. 1990-luvun puolivälissä alkoi pysyvänluonteinen siirtyminen kohti tekstivetoisempaa musiikkia. Ensimmäinen onnistunut näyte oli vuonna 1995 julkaistu pelimannityylinen menestysalbumi Vie minut.

Iskelmäteemaisissa illanvietoissa tupataan usein eksymään YouTuben pohjattomaan aarreaittaan. Kun ruudulla on pyörinyt jokin Katri Helenan konsertti- tai televisioesiintyminen 1980- tai 1990-luvulta, useampikin henkilö on todennut, kuinka Katri Helena on ollut silloin aivan samanlainen kuin nykyäänkin. Katri Helenaan assosioidaan hyvin usein tietynlainen muuttumattomuuden käsite. Hänen juhlakonserttiensa yhteydessä sanomalehdet haastattelevat yleisön joukosta vanhemman sukupolven edustajia, jotka toteavat, kuinka hän on edelleen ihan samanlainen iloinen ja elämänmyönteinen kuin silloin nuorena joskus 1960-luvulla...

Katri Helenan levytystuotanto ei kuitenkaan ole ollut missään nimessä muuttumatonta tai aina samanlaista. Katri Helenan pitkä ura voidaan selvästi jaksottaa erilaisiin vaiheisiin. 1960-luvulla hänen ensimmäiset levytyksensä olivat itse asiassa hieman vanhanaikaisia. Humpahtavat levytykset, kuten Budapestin sillat, Kulkurien kuningas, Muistan Ali-Baban tai Juliska eivät edustaneet 1960-luvun trendimusiikkia. Puhelinlangat laulaa oli jo 17 vuotta vanha sävelmä, kun se nousi keväällä 1964 Katri Helenan versioimana listojen kärkeen. Katri Helenan laulutyyli sopi tuottajien mielestä juuri tällaisiin reipaspoljentoisempiin lauluihin.
"Ääneni joka oli vähän erikoinen, jäi ihmisten mieliin. Siihen aikaan naiset olivat hyvin 'naisellisia' laulajia. Minulla taas oli kuin pikkupojan ääni, joka vain kirkastui seuraavat vuodet, kun jouduin laulamaan paljon ja aika väsyneenäkin, eikä ollut oikein mitään tietoa laulamisen oikeasta tekniikasta." (Katri Helena 2003, 11)
Katri Helenan kohdalla on mielenkiintoista, että hän on jo uransa alkuvaiheilla ollut kaikenikäisten suosikki: hän oli luontevasti nuorison ykköstapahtuman Danny show'n leading ladyna, vaikka humpahtavat levytykset kolahtivatkin vanhempaan yleisöön. 1960- ja 70-lukujen vaihteessa Katri Helenan levytysrepertuaari muuttui iskelmällisemmäksi ja ehkäpä – luvalla sanoen – "aikuisemmaksi". Ei kauniimpaa, Maailman pihamaat ja Paikka auringossa olivat jo toista maata kuin alkuaikojen rallatukset.
"Nyt viimeistään jäivät taakse letkikset, jenkat ja hoppel-poppelit... Tulin tietyllä tavalla omaan aikaani. Jenkat ja humpathan olivat edellisen sukupolven viihdettä, iskelmät ja popmusiikki paremminkin sitä oman aikani musiikkia." (Katri Helena 2003, 23)
1970-luvun alussa Katri Helena levytti Hectorin sanoittamat sodanvastaiset laulut Kuudenikäinen ja Äänesi mä kuulen. Olen joskus vitsaillut, että 1970-luvun ylipolitisoitunut ilmapiiri on ilmentynyt siinä, että jopa Katri Helena joutui olemaan kantaaottava. Katri Helena on kuitenkin itse kertonut, että nämä sanomalliset laulut olivat hänen omia toiveitaan.
"Halusin vaikuttaa ihmisiin laulamalla... heidän tunteisiinsa ja ajatusmaailmaansa. Yksinomaan iloisten tai rakkauslaulujen hehkuttaminen ei tuntunut mielekkäältä. Kun maailma kuohui, ei voinut vain olla syrjässä ja siihen reagoimatta." (Katri Helena 2003, 24).
1970-luvun puolivälissä Katri Helenan albumeilla oli paljon konstailematonta angloamerikkalaista pop-musiikkia: Paloma Blanca, Kesän lapsi, Lady Love ja Mamacita ovat aikansa kaupallisia pop-hittejä tyylipuhtaimmillaan. Vuosikymmenen lopulla hänen albumiraidoillaan soi ajanmukainen diskopoljento diskoviuluineen.

Kirje sulle -albumilla (1984) kuullaan Katri
Helenaa kasarisoundeilla.
1980-luvulla edes Katri Helenan levytykset eivät välttyneet vuosikymmenelle niin ominaisista konesoundeista ja syntetisaattorivetoisista sovituksista. Kasarisoundit korostuvat erityisesti Jori Sivosen sovittamalla albumilla Kirje sulle vuodelta 1984. Esimerkiksi albumin raita Luotu elämään on yksi suomidiskon ystävien suurista suosikeista. Joidenkin levytysten (kuten Kissanpentu vain, Maailma vie tai Sirkus) sovituksissa kuulostaa siltä, että koneilla kikkailu on tärkeämpää kuin sävellysten musiikilliset ansiot. Nuorekas meno vallitsee myös Juha Vainion ja Pave Maijasen yhteistyöllä syntyneessä aloitusraidassa Suomenniemi soi, jossa Katri Helena laulaa armottoman diskobiitin säestyksellä: "syksyyn asti estottomasti jengi bailaa kautta maan!"

Onneksi koneilla leikkiminen väheni, kun Esa Nieminen saapui Katri Helenan tuottajaksi vuonna 1986. Keväästä 1988 kevääseen 1992 Katri Helenalla oli tauko levyttämisessä. Hänen aviomiehensä – ja myös pitkäikäisen muusikkoyhteistyökumppaninsa – Timo Kalaojan yllättävä elämästä erkaantuminen kesäkuussa 1988 hiljensi Katri Helenan uran. Keikkailu tanssilavoilla päättyi ja hän keskittyi esiintymään ainoastaan tarkkaan valikoiduissa konserttitilaisuuksissa. Neljän vuoden levytyssapatin aikana hän kävi ikuistamassa vain kaksi laulua: Me teimme sen (1988) ja Kun rakastetaan (1990), jotka molemmat kilpailivat Syksyn sävel -kilpailussa. Levy-yhtiö osasi kuitenkin ottaa omansa pois myös näinä hiljaisina vuosina. Me teimme sen julkaistiin vuonna 1989 kokoelmalevyllä Kauneimmat rakkauslaulut, joka myi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Vuonna 1990 julkaistiin konserttitaltiointi Juhlakonsertti Katri Helenan uran 25-vuotisjuhlakonsertista.

Anna mulle tähtitaivas -albumi vuodelta
1992 oli Katri Helenan komea comeback:
yli 100 000 myytyä äänitettä!
Anna mulle tähtitaivas vuodelta 1992 merkitsi sitten Katri Helenan paluuta. Kansa ottikin rakastamansa taiteilijan avosylin vastaan: Anna mulle tähtitaivas -albumia myytiin yli 100 000 äänitettä ja se on Katri Helenan ylivoimaisesti myydyin albumi. Lama-ajan kurjuudessa "kansalliseksi rukoukseksi" luonnehditulla Anna mulle tähtitaivas -kappaleella oli selkeä sosiaalinen tilaus. Anna mulle tähtitaivas -albumin televisiokampanjassa Katri Helenaa mainostettiin ensimmäistä kertaa näyttävästi sinivalkoisena äänenä. Kahta vuotta myöhemmin ilmestyi seuraava albumi Lähemmäksi, joka on ainakin omasta mielestäni yksi Katri Helenan kaikkien aikojen onnistuneimpia iskelmäpitkäsoittoja. Kyseisellä albumilla ei ole yhtäkään huonoa laulua tai kiusallisen tarpeetonta albumiraitaa. Albumilta puuttuu se suuri hittikappale, mutta tasokas kokonaisuus myi siitäkin huolimatta kultaa.

1990-luvun puolivälin lähestyessä viihdelehdistössä kohistiin enemmän kuin tarpeeksi Katri Helenan uudesta parisuhteesta. Kihlautuminen kirjallisuuden dosentti Panu Rajalan kanssa synnytti otsikon jos toisenkin. Iskelmälaulajan ja akateemisesti ansioituneen tohtorin erilaiset taustat tuntuivat herättävän kansan syvissä riveissä voimakkaita mielipiteitä. Muistan itsekin ilmiselvästi lukeneeni aikoinaan jostakin naistenlehdestä (pahoittelen epäspesifiä ja epäluotettavaa lähdettä), kuinka toimittaja tivasi Rajalalta mielipiteitä iskelmämaailmasta. Lopulta Rajala saatiin tunnustamaan, että hän toivoisi Katri Helenan laulujen sanoitusten olevan hieman syvällisempiä. Katri Helena ja Panu Rajala kokosivat vuonna 1994 suosikkirunojaan Otavan julkaisemalle runokokoelmalle Tule luo. Tuolloin Rajala oli oman kertomansa mukaan ehdottanut, että eikö lyyrisiä runoja voisi käyttää myös levytysmateriaalina, mutta Katri Helena oli kavahtanut ajatusta ja ajatellut, ettei hänen yleisönsä pitäisi, jos hän alkaisi Tapani Kansan tai Arja Saijonmaan tapaan levyttää runoja (Rajala 2013, 99).

Oli Panu Rajalalla vaikutusta tai ei, vuonna 1995 käännettiin jälleen uusi sivu Katri Helenan uralla.
"Vie minut -levyn idea lähti Esa Niemisen ja minun pähkäilystä, mitä oikein tekisimme levylle, sillä minusta tuntui, etten jaksaisi laulaa samaan tyyliin iskelmiä kuin ennen. Esa kysyi, että mikä musiikin laji minua kiinnostaisi. Kansanlaulut ajattelin heti, kävin aikanaan pyrkimässä Joensuussa yhteen kansanlauluryhmäänkin, mutta siellä sanottiin, että laulan liian iskelmällisesti, ei käy. Kansanlaulut ovat kuitenkin jollain tavalla minua aina kutkuttaneet ja ylipäänsä etninen musiikki, maailman musiikki, olen aina sitä kuunnellut. Toivoin että saisimme jotenkin aikaan levyn, joka ei olisi suoranaista kansanmusiikkia, mutta jossa kuitenkin olisi pelimannityyliä, sellainen suomalainen etnovivahde mukana." (Katri Helena 2003, 40)
Elokuuksi 1995 valmistui kansanlauluvaikutteinen albumikokonaisuus Vie minut, jota pidetään yleisesti Katri Helenan pitkän levytysuran yhtenä merkittävimmistä huipentumista. Katri Helenan tuottajana 20 vuotta toiminut Esa Nieminen on esimerkiksi maininnut juuri tämän albumiprojektin ja sitä seuranneiden esiintymiskiertueiden olleen poikkeuksellisen "upeaa aikaa". Albumin pelimannityylisestä soundista vastasivat Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston soittajat.
"Esa Nieminen oli tehnyt aiemmin töitä Maria Kalaniemen ja Kimmo Pohjosen kanssa. Esa ehdotti, että otetaan mukaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston soittajaryhmä, sitä kautta saisimme oikeaa väriä levylle. Sitten aloimme etsiä kappaleita. Lauluja tilattiin eri säveltäjiltä, myös Esa itse sävelsi." (Katri Helena 2003, 40)
Kalaniemi soittaa albumin taustoilla haitaria ja Pohjonen haitaria ja huuliharppua. Heidän lisäkseen tähän "superpelimannien" kokoonpanoon kuuluivat Kristiina Ilmonen (lyömäsoittimet), Arto Järvelä (viulu ja "nyckelharpa"), Petri Hakala (kitara, mandoliini ja cittern), Olli Varis (kitara) ja Tapani Varis (kontrabasso). Lisäksi studiomuusikkoina hääräsivät Pentti Lahti (puhallinsoittimet ja klarinetti) sekä Esa Nieminen, Leri Leskinen ja Essi Wuorela, jotka vastasivat myös taustalauluista. Albumin kaikki 12 raitaa ovat tuottaja Esa Niemisen sovittamia.

Katri Helenasta ei tullut pysyvästi kansanlaulupoljentoista pelimannimusiikkia esittävä artisti, mutta tämän albumin myötä hänen levytysmateriaalinsa muuttui syvällisemmäksi. Sanoituksista tuli merkityksellisempiä ja vähemmän pinnallisia. Tietokannoissa Vie minut -albumin sisältö on luokiteltu usein tekstivetoiseksi iskelmäksi tai tekstivetoiseksi kevyeksi musiikiksi. Katri Helena oli jo 1980-luvun jälkipuoliskolla levyttänyt esimerkiksi Harri Saksalan kynäilemät laulut Laulu ja Vanhapoika kuu, jotka muistuttivat huomattavasti enemmän laulelmia kuin perinteisiä iskelmiä. Vasta kuitenkin Vie minut -albumin myötä alkoi pysyvänluonteinen siirtyminen kohti syvällisempää tekstimaailmaa – heppoiset iskelmärallatukset alkoivat olla ehdottomassa vähemmistössä.

Vie minut -albumin lauluntekijäkaartissa on tyylilajin vuoksi paljon niin kutsutun perinteisen iskelmämaailman ulkopuolisia nimiä. Lauluja ovat kynäilleet muun muassa muusikot ja lauluntekijät, joiden juuret ovat hengellisessä musiikissa. Kari Haapala on säveltänyt lauluja muun muassa Mustarastas-yhtyeelle ja hänen sävellyksiään on julkaistu Nuoren seurakunnan veisukirjassa. Teppo Nuorva esiintyi 1970- ja 80-lukujen vaihteessa gospel-musiikkia soittaneessa Kantrikustaa-yhtyeessä. Petri Laaksonen oli jo vuoteen 1995 mennessä säveltänyt paljon iskelmiä, mutta tälle albumille valikoituneen Laaksosen sävellyksen on sanoittanut Anna-Mari Kaskinen, joka on kirjoittanut tekstin suurimpaan osaan Laaksosen hengellisistä lauluista.

Täysin uutena lauluntekijänimenä Vie minut -albumin tiedoissa esiintyy muuan Sinikka Svärd, joka on sanoittanut albumin nimikkokappaleen. Sinikka Svärd oli ottanut yhteyttä Katri Helenaan ja kysynyt voisiko hänelle tarjota sanoituksia levytyskappaleiksi. Katri Helena oli kehottanut ottamaan yhteyttä tuottajaansa Esa Niemiseen. Katri Helena kiinnitti huomiota Svärdin kirjoittamaan tekstiin Vie minut, johon Nieminen laati artistin pyynnöstä raflaavan sävellyksen. Ennen Vie minut -laulua vain muutama Sinikka Svärdin sanoitus oli päätynyt levylle asti. Ensimmäiset Svärdin levytetyt sanoitukset on tiedettävästi julkaistu Tenavatähdestä tutun Johanna Virtasen albumilla Rakkauden pallomeri. Vie minut merkitsi Sinikka Svärdin sanoittajanuran läpimurtoa ja siitä alkoi hänen yhteistyönsä Esa Niemisen kanssa, mikä synnytti tulevina vuosina lukuisia menestyksiä, kuten esimerkiksi Yölinnun Mahdunko maailmaas sekä Anna Erikssonin jättihitit Kun katsoit minuun ja Kaikista kasvoista.

Vie minut -kappale julkaistiin heinäkuussa 1995. Se julkaistiin albumin singlelohkaisuna yhdessä Muistatko vielä -kappaleen kanssa. Laulu menestyi hienosti nousten radiosoittolistalla parhaimmillaan toiselle sijalle. Vie minut onkin ehdottomasti Katri Helenan 90-luvun levytysten toiseksi suurin hitti heti Anna mulle tähtitaivaan jälkeen. Laulun klassikkoasemaa ilmentää muun muassa sen päätyminen Leidien Hittiputkeen vain viisi vuotta ilmestymisensä jälkeen. Vie minut -kappale ei kuitenkaan tarjoa edustavaa kuvaa samannimisen albumin sisällöstä. Vie minut on radiosoittoa varten tarkoitettu reipas ja tarttuva hittikappale. Albumin yleisilme on kuitenkin huomattavasti rauhallisempi, tunnelmallisempi ja lyyrisempi kuin vauhdikas nimikkoraita.

Heti albumin toisessa raidassa Kaivatulle vallitsee toisenlainen tunnelma. Timo Seppäsen säveltämä ja Teppo Nuorvan sanoittama kaunis ja koskettava laulu muistuttaa enemmän laulelmaa kuin tyypillistä iskelmäkappaletta. Sanoitus luontokuvauksineen muistuttaa paikoitellen enemmän runoa kuin perinteistä iskelmätekstiä. Vie minut -albumin tunnelmalliset laulut korostavat erityisen hyvin sitä, kuinka loistavan upea tulkitsija Katri Helena on. Esa Nieminen on todennut osuvasti Pekka Laineen vuonna 2013 valmistuneessa Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjan toisessa osassa Kuningattaret, kuinka Katri Helenalla on ainutlaatuinen kyky luovuttaa yksinkertaisestakin laulusta tarina kuulijalle:
"Se puhuttelevuus ei tule äänen käytöstä vaan jostain äärimmäisestä rehellisyydestä ja tietyn tyyppisestä sydämen viisaudesta. 'Mä olen elänyt tämän myös. Sä saat tämän multa, mä laulan tämän sulle'." (Laine 2013, 27)
Olen tiedostanut, että monet Katri Helenaan kriittisesti suhtautuvat ovat toistuvasti ihmetelleet hänen suosionsa suuruutta perusteluinaan, että Suomessa on lukuisia laulajia, joilla on komeampi ääni tai laajempi ääniala. Katri Helena on itsekin todennut oivaltaneensa jo nuorempana kotikylänsä kuorossa, ettei "ole yhtään muita kummempi laulaja", kun monilla muilla laulajilla oli paremmat ja voimakkammat äänet (Katri Helena 2003, 8). Tulkitsijana Katri Helena on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, ja hänen kykynsä tulkita lauluja ja niiden tarinoita korostuu entisestään syvällisemmissä ja lyyrisemmissä lauluissa, joita muun muassa Vie minut -albumin sisältö edustaa. Katri Helenan ainutlaatuinen kyky välittää tarinoita ja lauluista syntyvää emootiota lieneekin merkittävä selitys hänen suosionsa salaisuuteen. Sivuhuomautuksena voisi mainita, että jo menneinä vuosikymmeninä Katri Helena erottui muista kollegoistaan tulkitsijantaidoillaan. Esimerkkinä voisi mainita vuonna 1973 levytetyn suomenkielisen version Carpentersin Yesterday once more -klassikosta Käy luonain eilinen. Muutkin laulajat levyttivät laulusta omat versionsa, mutta yksikään ei onnistunut saavuttamaan samanlaista lämpöistä ja sydämellistä tunnelmaa kuin Katri Helena. Merja Rantamäki levytti Linnun ja lapsen (1977) peräti täsmälleen samalle taustalle, mutta hänen tulkintansa ei vain mitenkään vedä vertoja Katrin tulkinnalle.

Kari Haapalan säveltämä ja Haapalan sekä Pekka Ruuskan sanoittama Tyyntä myrskyn edellä muistuttaa reipaspoljentoista irlantilaista kansanlaulua. Laulun teksti on vielä edellistäkin laulua selvästi runollisempi. Laulujen sanoittajat ovat käyttäneet teksteissään runsaasti luontoon viittaavia vertauskuvia ja metaforia: "on silmissäsi lempeä ilta / sinun ihollasi on suviyö" tai "ei tuulenvirettäkään / odotusta kuin haavanlehtiä". Tyyntä myrskyn edellä julkaistiin vuonna 1995 muutamilla eri esittäjien kokoelmalevyillä, joten siitä on mahdollisesti kaavailtu albumin toista hittikappaletta.

Katri Helenalle suuria menestyshittejä kynäillyt Jukka Kuoppamäki on myös edustettuna Vie minut -albumin lauluntekijäkaartissa. Hänen kahdesta sävellyksestään ensimmäisenä kuullaan Valkoisin purjein, johon sanoituksen on tehnyt Fazerille 1990-luvulla kuukausipalkalla sanoituksia rustaillut Turkka Mali. Valkoisin purjein on sävellyksenä albumin iskelmällisimmästä päästä. Laulun sanoituksessa on samanlainen tematiikka kuin esimerkiksi Kaikki paitsi purjehdus on turhaa -klassikossa. Laulussa pohditaan elämän kulkua ja tarkoitusta merimies-tematiikan kautta: tuulet keinuttavat laivoja ja ihmiset käyvät sisällään monenlaisia myrskyjä, mutta aina jokainen meistä saa allensa tyvenen ja lopulta voi valkoisin purjein käydä satamaan, jossa saavuttaa lopullisen mielenrauhan.

Eero Ainesmaan kynäilemä laulu Poika ja haitari tuo mieleen suomalaisen laulelman sodanjälkeiseltä ajalta. Laulun myötä toteutui Katri Helenan toive päästä levyttämään Tapio Rautavaaran tyylisiä kuplettitarinoita. 1960-luvun lopulla Katri Helena ja Rautavaara olivat molemmat D-tuotannon artisteina kiertäneet samalla esiintymiskiertueella, ja nuoret kollegat kuuntelivat korvat höröllään kokeneen reissumiehen tarinoita.
"Poika ja haitari liittyy minun Tapio Rautavaara -syndroomaani. Olimme kolme kuukautta kesäkiertueella 1969, nuori muusikkojoukko ja Tapio Rautavaara. Seurasin Tapsaa joka ilta hänen mennessä esiintymään. Kun tuli hänen osuutensa vuoro, hän nousi lavalle kitaransa kanssa ja odotti kunnes tanssiva ja hälisevä yleisö hiljeni. Sitten hän alkoi säestää itseään ja laulaa niitä tuttuja laulelmiaan – tanssilavalla! Siihen ei varmaan kukaan muu olisi pystynyt. Katselin aina jostain oven tai laudan raosta, että mitä se mies oikein tekee, kun yleisö noin hiljenee... Siinä oli esikuvaa hyvästä yleisön ja tilanteen hallinnasta. Eero Ainesmaan tekemä laulu Poika ja haitari oli kuin tuulahdus suoraan 1950-luvulta. Kun sain tämän laulun eteeni, sanoin että olen aina toivonut laulettavakseni näitä Rautavaara-henkisiä tarinoita ja nyt minä sen sain!" (Katri Helena 2003, 40–41)
Poika ja haitari kertoo erottamattomasta parivaljakosta. Stereotypisen miespuolisen henkilön voi olla vaikea paljastaa tunteitaan ääneen, mutta onneksi haitaria soittamalla voi ilmaista sielunsa syvimmät tunteet. Asetelmaan saapuu tietysti petollinen nainen. Hetken aikaa haitari soittaa onnea, mutta nopeasti sävel saa vaihtua haikeampaan. "Ei lempi ja elämä ensinkään / aina hellästi saattele meitä. / Nyt jo poika ja haitari ymmärtää / elon polkuja, oikkuja, teitä."

Hannu Pikkaraisen ja Teppo Nuorvan kynäilemä Jos oisit sä mun on melankolinen ja haikea laulu, jonka sanoituksessa Katri Helenan tuotannolle epätyypillisesti suorastaan ruikutetaan ihastuksen perään. "Jos oisit sä mun / mun vaan et muiden / minä hoivaisin hellimmin sua. / Kuin ruoho mä oon joukossa puiden / etkä laisinkaan huomaa sä mua." Sanoituksessa on jälleen luontoon viittaava sanasto vahvasti esillä. "Kuin tuulessa kulkee nuo koivujen lehdet / kulkee haaveeni sun luo." 1990-luvun iskelmissä kuuluu kieltämättä selvästi, että valtaosa niistä on miesten tekemiä. Poika ja haitari -laulun sanoituksessa tuomittavan pahiksen roolin saa petollinen tyttö, jonka "mieli on kuin perhosella". Jos oisit sä mun -laulun oletetussa heteroseksuaalisessa asetelmassa mies on tavoittelematon sankari, jonka huomiota tavoitellaan. Suomalaisen iskelmän kehitykselle on ollut ehdottomasti myönteistä, että nykyään myös yhä enemmän naiset tekevät lauluja. Sinikka Svärdin läpimurto Vie minut -laululla edustaakin tietyllä tavalla uuden ajan alkamista. Katri Helena on itsekin todennut, kuinka "Sinikan tekstit ovat naisen tekemiä tekstejä naisille, hyviä laulaa" (Katri Helena 2003, 40).

Kuuden ensimmäisen laulun perusteella on todettava, että Vie minut -albumin yleisilme on tunnelmallinen ja harmoninen, mutta ehkä myös hieman melankolinen ja vakava. Onneksi seitsemäs laulu tuo kokonaisuuteen hieman riemua ja tempoa. Pekka Laaksosen Hai, hai laulaisin kertoo ihmisen vapaudenkaipuusta: kuinka ihanaa olisikin vain liidellä tuulien mukana pilviin ja taivaisiin.

Jukka Kuoppamäen toinen albumille valikoitu sävellys Kaurapelto, kesäyö on Katri Helenan mukaan "aivan upea suomalaisen luonnon kuvaus" (Katri Helena 2003, 39). Valtaosa Kuoppamäen säveltämistä iskelmistä on selkeitä kolmisointuisia sävellyksiä, joiden melodiankulku noudattaa perinteisiä iskelmämusiikin konventioita. Kaurapelto, kesäyö poikkeaa Kuoppamäen yleisestä linjasta. Hidastempoinen – jopa hieman laahaava – laulelma on kuvaelma suomalaisesta kesäidyllistä. Sanoituksessa mainintaan uunilinnun liverrys, punaiset ahomansikat, juolavehnä, heinäseipäät ja tervapääskyn pyrähdys. Laulun kuvailema mielikuva mielessään suomalaiset jaksavat ahertaa talven yli kesää odotellessa – unohtaen, että useimmiten se kesäloma on jatkuvaa sadetta ja harmaata pilvisyyttä. Mutta todetaanhan laulun tekstissäkin suomalaisesta kesämaisemasta: "mikä totta, mi unelmaa / osaa en erottaa".

Hieman eksoottisempia sävyjä albumille tuo yhdeksäs raita McMahonee – ystäväni, jonka Jukka Vuolle on säveltänyt Chrisse Johanssonin tekstiin. Johansson oli 70-luvulla sanoittanut lukuisat Katri Helenan menestyshitit, muun muassa Syysunelman, jota on luonnehdittu ennemmin runoksi kuin iskelmäsanoitukseksi. Myös McMahonee – ystäväni on tekstinsä puolesta hyvin runollinen. Eksoottiselta kalskahtava nimi McMahonee vie ajatukset kauas pois Suomesta. Sillä ei ole kuitenkaan tarkoitus viitata kehenkään olemassaolevaan henkilöön tai mihinkään tietyssä maailmankolkassa asuvaan väestöön. Chrisse Johansson on kertonut, että nimi vain syntyi hänen päässään ja tuntui sopivan lauluun, johon "veikkovirtaset" olisivat kalskahtaneet turhan kovilta ja konkreettisilta.

Yksi Vie minut -albumin ehdottomia kohokohtia on raita numero kymmenen Jos mä ruusu oisin, joka on samalla levyn ainoa käännöslaulu. Jos mä ruusu oisin on suomenkielinen versio unkarilaisesta kansanlaulusta Ha én rózsa volnék, joka nousi 1970-luvulla sosialistisessa Unkarissa suursuosioon. Laulu päätyi Katri Helenan levytettäväksi Unkarissa Suomen suurlähettiläänä toimineen Pertti Torstilan kautta.
"Unkarilainen kansanmusiikki ja kansanlaulut tulivat minulle läheisiksi jo 1970-luvulla. Ihastuin melodiaan, jonka János Bródy ja Zsuzsa Koncz popularisoivat unkarilaisten vapaudentahdon suureksi symboliksi. 'Ha én rózsa volnékJos mä ruusu oisin' kertoo koskettavin sanoin maailmasta, johon pääsyä mikään vallanpitäjä ei voi estää. Käänsin laulun suomeksi ja tarjosin sitä Sotkamossa Naapurivaaran tanssilavalla kesällä 1993 ystävälleni Katri Helenalle. Vaihdoimme demoja, sanat kääntyivät rakkauslauluksi ja kappale ilmestyi 1994 Katri Helenan cd-levyllä 'Vie minut'. Laulusta tuli suosikki, ja Katri Helena lauloi sen 40-vuotisjuhlakonsertissaan Finlandia-talossa vuonna 1995 viimeisenä toivekappaleena. Aina kun minulta kysytään, mitä diplomaatit tekevät tai mitä olen diplomaatin uralla saanut aikaan, vastaan, että löysin Katri Helenalle laulun. Vastaus tuntuu riittävän. Kyllä diplomaateista on hyötyä." (Torstila 2010, 96–97)
Torstilan muistikuvista on toki korjattava, että Vie minut -albumi ilmestyi vuonna 1995 ja konsertilla hän viitannee Katri Helenan 50-vuotissyntymäpäiväkonserttiin elokuussa 1995. Torstila käänsi suomeksi alkuperäisen unkarinkielisen sanoituksen, jonka pohjalta Turkka Mali teki Katri Helenan suuhun sopivan sanoituksen. Malin suomenkielisessä sanoituksessa on yhtäläisyyksiä alkuperäisen tekstin kanssa, mutta esimerkiksi Torstilan mainitsemia aspekteja, jotka voitaisiin ymmärtää poliittisinakin viittauksina, ei Katri Helenan versiossa ole havaittavissa. Jos mä ruusu oisin on albumin vaikuttavimpia lauluja ja Katri Helenan tulkinta on äärimmäisen koskettava. Jos mä ruusu oisin on vienyt Katri Helenan levytystuotannon jo melkoisen kauas perinteisestä tanssi-iskelmän maailmasta ja tuonut siihen sellaista syvällisyyttä, mikä on iskelmälaulajan levylle harvinaista.

Albumin lopussa kuullaan vielä Jukka Vuolteen Syliis syvemmälle, joka on albumin vakavin ja surumielisin sävellys. Hieman valoisampia sävyjä tuo sentään päätösraita Muistatko vielä, joka julkaistiin samalla singlellä Vie minut -kappaleen kanssa. Petri Laaksosen ja Anna-Mari Kaskisen laulu on ollut olemassa jo vuosia ennen tätä albumiprojektia, ja itse asiassa Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat levyttivät laulun ensimmäistä kertaa vuonna 1993 omalle albumijulkaisulleen Sydän liekeissä. Muistatko vielä on kaunis laulu, jossa muistellaan yhteistä nuoruutta läheisen ystävän kanssa. Vaikka laulussa lauletaan auringon laskemisesta ja hämmästellään, mihin meni nuoruus, Katri Helenan tulkinta tuo laulun tarinaan toivoa ja valoisuutta. Vanheneminen ei ole sittenkään mikään kauhistuttava asia. Usein monet itsekin laulavat lauluntekijät versioivat muille laulajille tekemiään menestyssävellyksiä. Säveltäjämestari Petri Laaksonen levytti laulun nimellä Aurinko laskee (Muistatko vielä) omalle soololevylleen Janoinen sydän vuonna 1996. Mainittakoon myös, että Esa Nieminen levytti Vie minut -kappaleen omalle soololevylleen Omillaan vuonna 2005.

Vie minut -albumi ilmestyi elokuussa 1995 Katri Helenan 50-vuotissyntymäpäivien yhteydessä. Albumi debytoi Suomen albumilistalla viikolla 33 sijalla 10. Seuraavalla viikolla albumi nousi listalla peräti kolmanneksi, mikä oli Katri Helenan paras listasijoitus albumilistalla sitten vuoden 1976! Vielä seuraavillakin viikoilla levy oli albumilistan sijoilla viisi ja kahdeksan. Kaiken kaikkiaan Vie minut viihtyi albumilistalla kymmenen viikkoa. Katri Helenan myöhemmistä albumeista vain uusin julkaisu Taivaan tie on menestynyt albumilistalla yhtä hyvin – senkin korkein sijoitus oli kolmas.

Katri Helenan uusi aluevaltaus herätti huomiota ja Vie minut saavutti runsaasti positiivista huomiota. Katri Helena palkittiin vuoden 1995 naissolistin Emma-palkinnolla. Vie minut oli myös ehdolla vuoden albumiksi. Kesällä 1995 Katri Helenalta julkaistiin myös kaksi kokoelmaa 20 suosikkia -sarjassa. Toisen kokoelman esittelytekstissä Jaakko Salo äityi kehumaan uutta albumia.
"Viisikymmentä ikävuotta ja yli kolmekymmentä aktiivista lauluntaipaleen vuotta takanaan Katri yhä jatkaa menestyksekästä uraansa. Syntymäpäivän yhteydessä julkaistu uutuuslevy Vie minut todistaa suuresta laulamisen ilosta, joka saa hänen yhä uudelleen innostumaan uusista lauluista ja tyylisuunnista." (Salo 1995)
Vie minut -albumin sisältö kelpasi myös Panu Rajalalle, joka kirjoitti levystä positiivisesti runsaasti kyseenalaistakin julkisuutta saaneeseen muistelmateokseensa Lavatähti ja kirjamies:
"Hän on kehitellyt levyä, joka ilahduttaa suuresti hänen miestään. Vie minut! Nyt on siinäkin lähdetty uuteen suuntaan. On otettu aineksia kansanmusiikista, sekoitettu yhteen iskelmää ja etnoa, saatu hienot muusikot mukaan: nuori (sic) taitureita Sibelius-Akatemiasta, kärjessä harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi. Sanoissakin alkaa olla lyyristä lentoa." (Rajala 2013, 139)
Vie minut -albumista Katri Helena pokkasi itselleen nopeasti kultalevyn. Alkuvuodesta 1996 albumista julkaistiin kultapainos, joka sisälsi kaksi uutta raitaa. Uutena kappaleena kultapainoksella on Eero Ainesmaan säveltämä laulu Kun yksi tähti sammuu, missä kuvaillaan, kuinka läheisten poismenon jälkeen elämä ja arki kuitenkin jatkuvat muutoin radallaan. "Kun yksi tähti sammuu taivaalta, sitä tuskin huomataan, paitsi hän, joka ehti oppia sen tähden tuntemaan." Laulu itsessään ei ole sävellyksellisesti kovinkaan karismaattinen, joten sen julkaisematta jättäminen albumin varsinaisella painoksella ei ole mikään suuri menetys. Kultapainoksen kohokohtana on hulvaton ysärijumputuksella höystetty remix Vie minut -kappaleesta, jonka on sovittanut Sami Sarhamaa. Remixillä Katri Helenan alkuperäisen lauluraidan mukana laulavat Värttinästä tutut Sari ja Mari Kaasinen. Katri Helena oli Vie minut -albumilla tehnyt omanlaisensa avauksen suomietnon puolelle ja remixillä hänen tiensä yhdistyy kaikkien aikojen suosituimpien suomalaisten etnoesiintyjien kanssa. 1990-luvun alkuvuosina Suomessa puhuttiin suorastaan Värttinä-ilmiöstä, joten siinä mielessä Katri Helenan siirtyminen kansanlaulupoljentoiseen musiikkiin oli myös ajan hengen mukaista. 1990-luvulla Euroopassa elettiin muutenkin etnobuumia, mikä ilmeni muun muassa sellaisten esiintyjien, kuten Enyan ja Enigman suosiossa.

Kesällä 1996 Vie minut -albumin materiaali vei Katri Helenan aivan uudenlaiselle esiintymisfoorumille. Hän esiintyi ennätysyleisölle Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla. Yleisradio oli paikalla ja nauhoitti esiintymisestä konserttitaltioinnin, jonka valitut palat on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta. Kakkonen Kaustisella: Vie minut! Katri Helena välitettiin Suomen kansalle television välityksellä Katri Helenan 51-vuotissyntymäpäivänä 17.8.1996. 

Vie minut -albumi on erityisen tyylikäs albumikokonaisuus, joka on aivan omanlaisensa Katri Helenan pitkällä uralla. Pelimannityylinen säestys sekä keskivertoja iskelmätekstejä syvällisemmät ja runollisemmat sanoitukset luovat ehjän kokonaisuuden. Pahimmillaan iskelmälevy on rakennettu muutamasta singlebiisistä, joihin on satsasttu, ja loput laulut ovat pelkkiä täyteraitoja, jotka ovat olemassa vain siksi, että saataisiin täyspitkä albumi kasaan. Vie minut on kuitenkin kaikin puolin vaikuttava kokonaisuus alusta loppuun. Albumilla on kauniita melodioita, sovituksissa upeita harmonioita ja sanoituksissa kiinnostavia tarinoita, jotka Katri Helena välittää kuulijoille uskottavasti. Albumi ei sisällä helppoja iskelmiä, ja oikeastaan sen maailmaan tuntuu pääsevän kunnolla vasta useammalla kuuntelukerralla. Vie minut on albumi, joka voi parhaimmillaan viedä kuulijansa hetkeksi pois arjesta omaan maailmaansa. Lisäksi albumin suomietno-vivahde oli omiaan lisäämään mielikuvaa Katri Helenasta sinivalkoisena äänenä.

Kuten jo kirjoituksen alkuvaiheessa tuli todettua Vie minut -albumin myötä Katri Helenan uralla alkoi pysyvänluonteinen siirtyminen kohti syvällisempää tekstimaailmaa. Vuonna 1996 julkaistiin joululevy Hiljaisuudessa, joka on sävyltään melko harras ja ajoittain jopa hieman tummanpuhuva. Tällä albumilla on useita lauluja, joissa käsitellään niin sanottuja "elämää suurempia asioita", kuten esimerkiksi Aavistus, Kehtolaulu tai Nuku rauhassa rakkaani.

Missä oot -albumi vuodelta 1998 ei
menestynyt edeltäjiensä tavoin.
Katri Helenan seuraava varsinainen albumi Missä oot ilmestyi vuonna 1998. Tämän albumin soundimaailma edusti jälleen perinteisempää iskelmämusiikkia, tosin pieniä muistumia Vie minut -albumilta tuo Esa Niemisen sävellys Neito ja Ilmari, joka on kuin kuvaelma vanhojen suomifilmien tukkilaisromantiikan tummemmista sävyistä. Missä oot -albumin teksteissä jatkettiin jälleen hieman syvällisempien sanoitusten parissa – mitä ei tosin välttämättä uskoisi albumin tunnetuimman kappaleen perusteella, sillä Kun kellohame heilahtaa on kuin pastissi Katri Helenan nuoruudenaikaisesta tanssilavaiskelmästä. Missä oot -albumi ei kuitenkaan menestynyt kovinkaan mairittelevasti. Levy oli vain yhden viikon ajan Suomen virallisella listalla sijalla 33. Siinä missä edellinen albumi Vie minut oli kolme vuotta aikaisemmin onnistunut innostamaan suomalaisia ostamaan Katri Helenan uutta levyä aina albumilistan kärkisijoille asti, Missä oot -albumi meni suurelta yleisöltä ohi. 2000-luvulla Katri Helenan albumit ovat käyneet taas hyvin kaupaksi, sillä artisti on vastaanottanut tämän vuosituhannen puolella jo useammasta albumistaan kultalevyn. Vuonna 1995 käännetty uusi sivu kohti syvällisempää tekstimaailmaa on jatkunut jo 20 vuoden ajan. Erityisesti albumi Tulet aina olemaan (2009) on yleissävyltään melankolinen kokonaisuus, jonka sanoituksissa on pohdiskeleva sävy. Valon maa vuodelta 2011 sisältää lauluja muun muassa Tuure Kilpeläiseltä ja Paula Vesalalta, jotka eivät sorru sanoituksissaan banaaleihin iskelmäkliseisiin. Uusimmalla albumillaan Taivaan tie laulujen sanoitusten inspiraationa ovat toimineet Katri Helenan omat kokemukset henkimaailmasta.

Katri Helenalta on julkaistu 2000-
luvulla lukuisia kokoelmalevyjä. Vuonna
2003 40-vuotistaiteilijajuhlan kunniaksi
julkaistiin sekä 2 CD:n että 4 CD:n
kokoelmat sekä nuottikirja. Vie minut
-albumin materiaalia on julkaistu näillä
kokoelmilla hämmästyttävän vähän.
Vie minut -albumissa on hieman harmillista, että albumilta ei ole varsinaisesti jäänyt elämään muita levytyksiä kuin nimikkobiisi, vaikka albumi on täynnä hienoja levytyksiä. Vuonna 2003 Katri Helenan 40-vuotistaiteilijajuhlan yhteydessä julkaistiin Sydämeni laulut -tupla-CD-kokoelma, jossa oli useampiakin Katri Helenan levytyksiä 90-luvulta, mutta Vie minut -albumilta ei ollut kokoelmalta yhtäkään poimintaa, ei edes itse Vie minut -kappaletta! Samassa yhteydessä julkaistiin myös neljän CD:n boksi, jonka jokaiselle levylle oli koottu aina vuosikymmenen verran Katri Helenan musiikkia. Boksin neljännelle ceedeelle on siis koottu Katri Helenan musiikkia vuosilta 1994–2003. Tälle levylle on valikoitunut sentään neljä laulua Vie minut -albumilta: Vie minut, Kaivatulle, Tyyntä myrskyn edellä ja Jos mä ruusu oisin. Kuitenkin Vie minut on aliedustettuna levyllä, sillä Lähemmäksi-albumilta (1994) on julkaistu peräti kahdeksan laulua ja heikosti menestyneeltä Missä oot -albumiltakin (1998) viisi levytystä. Kokoelmien julkaisun yhteydessä julkaistiin myös nuottikirja Tähtenä taivaalla, johon on valikoitu Vie minut -albumilta Jos mä ruusu oisin, Kaivatulle, Muistatko vielä, Poika ja haitari sekä Vie minut. On tietysti hieman hupaisaa, että kokoelmalevyjen yhteydessä julkaistu nuottikirja sisältää sellaisia lauluja, jotka eivät päätyneet kokoelmalle lainkaan. Vuonna 2007 julkaistiin digitaalisen musiikin palvelimissa Katri Helenan sadan levytyksen kokoelma Täydet 100, joka sisälsi samat neljä laulua kuin muutamaa vuotta aikaisemmin ilmestynyt 4 CD:n boksi. Lähemmäksi-albumilta on julkaistu kaikki 12 laulua ja Missä oot -albumiltakin kuusi laulua. Jälleen kerran Vie minut -albumi on aliedustettuna. Vuonna 2012 julkaistiin Katri Helenan koko uran kattava tupla-cd-kokoelma Sinivalkoinen, mutta sillekin on valikoitu albumilta ainoastaan nimikkokappale Vie minut. Kuten myös vuonna 2016 julkaistulla 4 CD:n kokoelmalla Suuret suomalaiset – 80 suosikkia, kun muilta 90-luvun albumeilta on poimittu useampiakin raitoja. Olisi esimerkiksi toivottavaa, että edes sellainen helmi kuin Jos mä ruusu oisin tulisi julkaistuksi kokoelmalevyillä. Vie minut -albumin hienoja lauluja kelpaisi kuunnella vielä tänäkin päivänä myös Katri Helenan konserteissa, mutta kenties pelimannityyliset laulut menettäisivät jossain määrin hohtoaan tavallisen keikkabändin säestäminä.





Aiheesta muualla


YLE Elävä arkisto: Katri Helena valloitti Kaustisen

Lähteet


Kirjallisuus:

Katri Helena (2003) Tähtenä taivaalla – lauluja ja tarinoita. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Laine Pekka (toim.) (2013) Iskelmä-Suomi – Kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä. Warner Music Finland Oy.

Rajala Panu (2013) Lavatähti ja kirjamies. WSOY, Helsinki.

Torstila Pertti (2010) Seitsemän vuotta diplomaattina Unkarissa: 1990-luku ja kommunismin taakka. Teoksessa Sievers Jaakko (toim.) Veljeskansan keskuudessa – Suomen Unkarin-edustustoiminnan historiikki. Suomen suurlähetystö, Budapest.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Salo Jaakko. Katri Helena: 20 suosikkia – Syysunelma (Fazer, 1996).


Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt ja Suomen albumilistat sekä Musiikkituottajien sivulta, jossa on Suomen viralliset albumilistat kesästä 1995 lähtien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti