30. tammikuuta 2016

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 1970-luvulla

Neljä viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

Edellinen teksti: Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla




Huom! Suomen euroviisukarsinnat vuodesta 1973 lähtien on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta.

1971

Suomen edustaja: Markku Aro & Koivistolaiset – Tie uuteen päivään
Sijoitus Dublinissa: 8. / 18, 84 pistettä (keskiarvo: 2,47 / 5)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: raati (5/6 taviksia, 1/6 asiantuntijoita)


Yleisradio palasi boikottivuoden jälkeen euroviisuosallistujien joukkoon, mutta kansan kiinnostus viisuja kohtaan oli melko laimeaa. Kovinkaan moni suomalainen ei edes muista, että Markku Aro on edustanut Suomea Euroviisuissa, eikä kilpailukappaletta Tie uuteen päivään tunneta nykyään juuri lainkaan, vaikka se on saavuttanut yhden Suomen parhaimmista sijoituksista.

Miksi juuri Tie uuteen päivään menestyi niin hyvin? Syyksi voisi mainita laulun säveltäjän: Rauno Lehtinen. Ulkomailla nuoruutensa viettänyttä Rauno Lehtistä on luonnehdittu säveltäjäksi, jonka sävellyksissä noudatettiin erityisen paljon mannermaisia ja eurooppalaisia – suorastaan epäsuomalaisia – sävelkonventioita, joissa ei kuulunut suomalaisille tyypillistä mollimentaliteettia. Tie uuteen päivään saattoi siis kuulostaa eurooppalaisen korvaan tutulta ja miellyttävältä. Lisäksi on mainittava, että Suomella oli äärimmäisen edustavannäköinen esiintyjäjoukko. Nuoresta Markku Arosta ja viehkeistä Koivistolaisista riitti silmäniloa itse kullekin.

Suomen karsinnasta ei ole syytä noteerata kuin sen kärkikaksikko. Ainoa varteenotettava haastaja Markku Arolle ja Koivistolaisille oli Jukka Kuoppamäen dramaattinen ja mahtipontinen Uinu poikani vain. Uinu poikani vain on sävellyksenä taiteellisempi ja moniulotteisempi, eli siten todennäköisesti ansioituneempi kuin Tie uuteen päivään. Uinu poikani vain herättänee kuulijassa huomattavasti enemmän tunteita kuin Markku Aron ja Koivistolaisten laskelmoitu euroiskelmä. Pelkään kuitenkin pahoin, että Uinu poikani vain -laululle olisi käynyt viisuissa vähän samalla tavalla kuin kyseisen vuoden Jugoslavian edustajalle. Sekin on komea ja paatoksellinen sävellys, mutta sijoittui heikosti, koska se taisi olla liian paljon keskiverron länsieurooppalaisen musiikkimaun mukavuusalueen ulkopuolella. OIKEA LAULU VOITTI, mutta toki Kuoppamäkikin olisi ollut tyylikäs valinta.

PS. Vuonna 1971 Euroviisuissa alkoi esikatseluiden aika. Alkuvuosina esikatseluvideot olivat melkoisia matkailumainoksia, ja myös Suomi luotti ensimmäisessä videossaan talviseen eksotiikkaan.

1972

Suomen edustaja: Päivi Paunu ja Kim Floor – Muistathan
Sijoitus Edinburghissa: 12. / 18, 78 pistettä (keskiarvo: 2,29 / 5)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys


Karsintojen ennakkosuosikkina pidettiin jälleen Katri Helenaa, joka kilpaili ranskalaistyylisellä chansonilla Sua rakastan (säv. Valto Laitinen). Suomen kansa jätti kuitenkin Katri Helenan toistamiseen toiseksi ja äänesti voittajaksi Päivi Paunun ja Kim Floorin slaavilaista temperamenttia tihkuvan "humppa-chansonin" Muistathan (säv. Juha Flink & Nacke Johansson). Voiton selvittyä duon molemmat osapuolet haukkuivat lehdistössä suomalaisten musiikkimaun pystyyn ja varoittivat, ettei humpalla ole menestystä kansainvälisillä areenoilla.

Vuoden 1972 Suomen karsinnan kattauksessa oli Suomen karsinnoille hyvin tyypillinen helmasynti: kaikki laulut olivat ihan kivoja seiskan ja kasin kappaleita, mutta kun Euroviisuja varten pitäisi olla edes se yksi kympin suoritus. Viktor Klimenkon Romantique (säv. Rauno Lehtinen) oli ihan pätevä, mutta vanhanaikainen ja persoonaton estradi-iskelmä. Kirkan Kaikkea on (säv. Erik Lindström) oli yritys tuoda nuorekkaampaa pop-musiikkia Euroviisuihin, mutta lopputulos jäi kauas tuon ajan karismaattisimmista pop-hiteistä (joista saatiin melko pätevä näyte tuon vuoden Britannian viisussa). Monet ovat sitä mieltä, että Katri Helenan Sua rakastan olisi pitänyt lähettää viisuihin, koska se kuulosti "kansainvälisimmältä". Mutta kun sekään ei vaikuta ensikuulemalta varsinaisesti viisumenestyjältä. Sua rakastan -laulusta tulee itse asiassa jossain määrin mieleen kyseisen vuoden Sveitsin edustussävelmä C'est la chanson de mon amour, joka sijoittui kahdeksanneksi. Tuohon aikaan kahdeksas sija oli lumoavalle ranskankieliselle balladille jopa yllättävän heikko, joten on vaikea kuvitella, että eurooppalaisten korvaan kummallisella kielellä esitetty balladi olisi pärjännyt edes niinkään hyvin, vaikka se olisi kuinka "ranskalaishenkinen".

Muistathan-laulun ongelma ei mielestäni ole sen liika "slaavilaisuus", vaan pikemminkin liian laahaavat säkeistöt, jotka pysäyttävät hyvän menon ja tekevät kokonaisuudesta hieman hajanaisen. Päivi Paunu ja Kim Floor tekivät kuitenkin karismaattisen esityksen, josta saivat kehuja, ja sijoitus oli varmaankin niin hyvä kuin tuollaiselle laululle saattoi olla. OIKEA LAULU VOITTI. Ehkä Katri Helena olisi sijoittunut pari sijaa paremmin, ehkä ei.

Myös Porvoossa kuvattu esikatseluvideo on jäänyt suomalaisten mieliin.

Ylipäätään on todettava, että näinä vuosina Syksyn sävel -kilpailu osoittautui huomattavasti euroviisukarsintoja kovatasoisimmaksi, ja kyseisen kilpailun sadosta olisi löytynyt useampiakin potentiaalisia viisuedustajia. Esimerkiksi edellisen syksyn kilpailun kärkikaksikosta – Irwin Goodmanin Poing poing poing tai Markku Aron Vain eteenpäin (säv. Toivo Kärki) – kumpi tahansa olisi ollut varteenotettavampi viisuedustaja kuin yksikään näihin viisukarsintoihin osallistuneista sävellyksistä. Entä olisiko saman vuoden Syksyn sävel -voittaja Sammy Babitzinin Daa-da daa-da (säv. Kari Kuuva) ollut kovaa valuuttaa viisulavalla? Irwin Goodman levytti 1970-luvun alussa lukuisia tarttuvia sävellyksiä. Mahdollisesti hänen hampparimainen renttuolemuksensa olisi herättänyt eurooppalaisissa kummastusta, mutta Irwin olisi voinut kernaasti säveltää Suomelle euroviisun. Joku nuori komea pop-tähti (esim. Markku Aro) esittämässä viisuissa Poing poing poing – siinä olisi voinut olla ainesta melkoiseksi eurohitiksi!

1973

Suomen edustaja: Marion Rung – Tom tom tom
Sijoitus Luxemburgissa: 6. / 17, 93 pistettä (keskiarvo: 2,91 / 5)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati


Rauno Lehtinen sävelsi jälleen iloisen, tarttuvan ja mahtipontisen viisun, joka kuulosti enemmän eurooppalaiselta kuin suomalaiselta, ja Marion Rung esitti sen rautaisella ammattitaidolla. Tuloksena oli siihen mennessä Suomen paras (absoluuttinen) sijoitus, jonka päihittämiseen meni 33 vuotta. Marion sai viisujen myötä näyttävän comebackin ja hänestä tulikin yksi vuosikymmenen suurimpia suomalaisia tähtiesiintyjiä. Suomalaisten kiinnostus Euroviisuja kohtaan kasvoi, ja kilpailussa kuullut laulut nousivat meidän hittilistoillemme. Esimerkiksi kyseisen vuoden Britannian viisu Power to all our friends nousi Suomessa peräti listaykköseksi, vaikka se jäikin itse kilpailussa vasta kolmanneksi.

Tietysti OIKEA LAULU VOITTI ilman mitään epäilystä, mutta haluaisin nostaa esille myös toisen varteenotettavan ehdokkaan. Karsinnan suurimpana ennakkosuosikkina pidettiin Syksyn sävelestä suureen suosioon ponnahtanutta Sammy Babitzinia. Daa-da daa-dan tavoin myös Sammyn viisutyrkky Riviera oli Kari Kuuvan sävellys. Rivierassa oli paljon onnistuneita elementtejä, sillä se kuulostaa paikoitellen iloiselta eurooppalaiselta tuon ajan pop-hitiltä. Yleisradio oli kuitenkin tietoinen hulivilipoika-Sammyn melko eloisista elämäntavoista. Koivistolaiset kutsuttiin Sammyn taustalle pitämään raikulipojan maineessa ollut solisti kurissa. Koivistolaiset ovat muistelleet, että raatia olisi ohjeistettu antamaan Rivieralle huonoja pisteitä, koska Sammya pidettiin liian epävarmana kansainväliseen edustustehtävään. Raati teki työtä käskettyä ja jätti Rivieran peräti kolmanneksi viimeiseksi. Riviera ei olisi kuitenkaan ollut yhtään pöllömpi viisuedustaja, mikäli se olisi osattu paketoida Luxemburgin lavalle oikein. Mikäli Sammy Babitzin olisi ollut viisulavalla karismaattisimillaan ja Koivistolaiset edustavimmillaan, Riviera olisi englanninkielisenä voinut olla hyvinkin pätevä aloitusnumero vuoden 1973 Euroviisuille. Pidän jopa mahdollisena, että siinä tapauksessa se olisi mahdollisesti voinut hätyytellä Marionin sijoitusta. Jos Marionia ja Tom tom tomia ei olisi ollut karsinnassa lainkaan, Rivieran surkeaa karsintasijoitusta voisi pitää melko suurena oikeusmurhana.


Ennen kuin siirrytään seuraaviin vuosiin, ajattelin jo tässä vaiheessa varoittaa disclaimerina, että vuosien 1974 ja 1975 osalta oma musiikkimakuni saattaa poiketa melko selvästi tyypillisten euroviisufanien mieltymyksistä.

1974

Suomen edustaja: Carita Holmström – Keep me warm
Sijoitus Brightonissa: 13. / 17, 4 ääntä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati


Suomen euroviisuedustajaksi valittiin nuori omaehtoinen musiikin ammattilainen Carita Holmström laululla Älä mene pois (säv. Eero Koivistoinen). Musiikin ammattilaisista koottu raati päätyi valitsemaan ammattitaitoisen sävellyksen ja esityksen, joka edusti kieltämättä sofistikoitunutta ja professionaalista otetta. Älä mene pois -laulun arvot olivat musiikillisia, sillä sävellyksellä ei ollut kaupallisia tarkoitusperiä valloittaa hittilistoja. Tuloksena Brightonin viisufinaalissa oli neljä ääntä, millä päihitettiin neljä laulua, jotka kaikki kolmen äänen saalillaan jakoivat viimeisen sijan.

Nyt on oltava hieman varovainen sanoissaan, sillä noin kaksi kolmasosaa suomalaisista viisufanaatikoista on sitä mieltä, että Carita Holmström ja Älä mene pois on ylivoimaisesti parasta, mitä Suomi on koskaan lähettänyt Euroviisuihin. Menestymisen kannalta ongelmaksi osoittautui kuitenkin ajoitus. Vuonna 1974 kaupallinen pop-musiikki rantautui vahvasti Euroviisuihin. ABBAn Waterloon lisäksi myös esimerkiksi kolmanneksi sijoittui hollantilainen hittiduo Mouth & McNeal menestyslaulullaan I see a star. Vaikka Älä mene pois erottuikin Suomen karsinnassa edukseen, niin Brightonin viisulavalla ensimmäisenä esityksenä se ei tehnyt samanlaista vaikutusta. Caritan hillitty esiintyminen flyygelin ääressä tuntui vähän kuin lämmittelynumerolta ennen kun lavalle saapui seuraavaksi raikuvien aplodien saattelemana isäntämaan oma edustaja Olivia Newton-John pröystäilevämmällä esityksellä.

Vuoden 1974 euroviisukarsintojen finaalia on pidetty yhtenä kovatasoisimmista karsinnoistamme. Syksyn sävel -kilpailun vaikutus alkoi näkyä selvästi myös euroviisukarsinnoissa, sillä myös viisukarsinnat alkoivat täyttyä aikansa eturivin esiintyjistä. Jo alkukarsinnoissa karsiutui kovia nimiä: Marion, Kirka, Kisu ja Irwin Goodman, joka kilpaili laululla Se on minimaalista. Laulu ei kuitenkaan millään vetänyt vertoja Irwinin tuon ajan suurimmille hiteille. Myös esitys oli ilmeisesti mennyt penkin alle: Irwin oli ensin erehtynyt alkukarsinnan päivämäärästä ja lisäksi orastava alkoholiongelma alkoi taas nostaa päätään.

Jos Suomi ei halunnut lähteä kaupalliseen pop-musiikkiin mukaan, niin finaalissa tarjolla olisi myös vielä taiteellisempia vaihtoehtoja. Anneli Sarin esittämä Jäähyväiset (säv. Kaj Chydenius) on yksi kauneimpia ja rakastetuimpia "vasemmistolaismusiikin" klassikoita. Ritva Oksasen teatraalinen Musta tango (säv. Jorma Panula) kuulosti suuren orkesterin esittämänä upean mahtipontiselta. Ulkomaalaiset olisivat saattaneet olla vähintäänkin hämillään, mutta ainakaan Oksanen ei olisi lavalla hukkunut kulisseihin. Ritva Oksanen totesi itsekin lehdistössä, että näihin totisiin kilpailuihin pitäisi saada enemmän huumoria. Kaupallisemman musiikin edustajista mainitsemisen arvoinen olisi Pepe Willbergin Sinä ja minä (säv. Markku Johansson), joka on onnistunut eurooppalaishenkinen pop-iskelmä. Se olisi varmaankin menestynyt vähintään siinä missä Älä mene poiskin, tosin ehkä laulun olisi saanut esittää sellainen artisti, jolla olisi ollut Pepeä enemmän ulospäin suuntautuvaa karismaa. Markku Aron Anna kaikkien kukkien kukkia (säv. Toivo Kärki) on noussut vuosien saatossa ikivihreäksi, mutta laulu olisi kieltämättä ollut samalla tavalla vanhanaikainen kuin esimerkiksi saman vuoden Saksan liittotasavallan viisu, joka jäi jaetulle viimeiselle sijalle. Markku Aro myös esitti laulun hieman ponnettomasti. Kenties menestymismielessä paras valinta olisi ollut Jukka Kuoppamäen hippi- ja new age -vaikutteinen menoiskelmä Aurinkomaa. Laulussa oli jo Suomen karsinnassa näyttävä esitys hyppykeppeineen. Suomi oli arvottu esiintymään Brightonissa ensimmäisenä, ja Aurinkomaan rakenne sopii mielestäni hyvin aloitusnumeroksi: aluksi lyhyt a-osa esitetään rauhallisena kunnes kertosäkeistössä pamahtaa meno päälle. Englanniksi esitettynä Aurinkomaa olisi voinut olla varteenotettava valinta 70-luvun poppisten joukkoon. Kuoppamäen sävelkynä oli tuolloin vielä terävä ja hänen laulunsa ja esityksensä olivat menestyneet hyvin Itä-Euroopan festivaaleilla. Olisi ollut mielenkiintoista testata, millaisen vastaanoton hän olisi saanut länsieurooppalaisessa musiikkikilpailussa. Onneksi Suomen edustajaksi valittiin kuitenkin Carita Holmström, eikä Dannyn lastenlaulua tai Babitzinin sisarusten Muskan ja Ykän renkutusta. Carita Holmströmin valinta oli toki täysin ookoo, mutta mielestäni näin mielenkiintoisen ja kovatasoisen karsinnan perusteella Euroviisuista olisi ollut otettavissa korkeampi sijoitus. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1975

Suomen edustaja: Pihasoittajat – Old man fiddle
Sijoitus Tukholmassa: 7. / 19, 74 pistettä
(HUOM! tästä vuodesta lähtien käytetään tuttua 12 pisteen järjestelmää.)
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Vuoden 1975 sangen kovatasoisessa karsinnassa kuultiin paljon epätyypillistä euroviisumusiikkia. Esimerkiksi Kirkan soulahtavassa Oh, New York rakkain (säv. Carita Holmström) on todella kansainvälinen groove. Vesa-Matti Loiri yhtyeineen esitti barokkikampauksissa komean Laulun (säv. Eero Koivistoinen), jota ei ollut suinkaan tehty hittilistoja silmällä pitäen. Melkoista epäkaupallista avantgardea oli Maaritin esittämä Mätämakee (säv. Paroni Paakkunainen). Myös poliittinen laululiike oli edustettuna Agit Propin On jotain mikä yhdistää (säv. Henrik Otto Donner) myötä. Epätyypillinen euroviisu oli myös karsinnan voittaja. Kansanmusiikkia esittänyt Pihasoittajat vei Viulu-ukollaan (säv. Kim Kuusi) voiton täpärästi ennakkosuosikki Dannyn nenän edestä.

Pihasoittajien valinta Suomen euroviisuedustajaksi ei herättänyt suomalaisissa varauksetonta ihailua. Kansanmusiikkityylisellä laululla ei uskottu olevan menestymismahdollisuuksia kilpailussa, jonka ABBA oli voittanut edellisenä vuonna. Joissakin yleisönosastokirjoituksissa esitettiin, että Suomen kannattaisi jättää Euroviisut epäonnistuneen karsintavoittajan takia kokonaan väliin.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Tukholman Euroviisuissa Pihasoittajien englanninkielinen esitys Old man fiddle tarjosikin piristävän vaihtoehdon kaupallisten pop-hittien ja formaattiviisujen joukossa. Euroviisuja vastaan kohdistettiin tuohon aikaan huomattavan paljon massakulttuurikritiikkiä, ja näille arvostelijoille Pihasoittajien vilpitön ja laskelmoimaton esitys tarjosi raikkaan ja luonnollisen vaihtoehdon. Tuloksena oli yksi Suomen parhaista sijoituksista.

Hyvästä sijoituksesta huolimatta jään itse hieman haikailemaan Dannyn perään. Danny on suomalainen kevyen musiikin merkittävimpiä hahmoja, joka on omilla määrätietoisilla näkemyksillään kehittänyt populaarimusiikin kehitystä Suomessa esimerkiksi estraditaiteen suhteen. Danny olisi ilman muuta ansainnut päästä joskus edustamaan Suomea Euroviisuissa, ja vuonna 1975 hänellä oli siihen juuri oikeanlainen paketti. Sähäkkä Seikkailija (säv. Kari Kuuva) on mahtipontinen ja vauhdikas poppis, joka pitää otteessaan koko kolmeminuuttisen ajan. Jo Suomen karsinnan esityksessä nähtiin melko näyttävä show. Seikkailijassa on niin paljon hyviä elementtejä, että väkisinkin käy mielessä kuinka pitkälle sillä olisi voinut pötkiä englanniksi esitettynä Tukholman lavalla. Pidän mahdollisena, että Seikkailijalla olisi onnistuneella esityksellä voinut sijoittua vielä Pihasoittajiakin paremmin. Jos Danny olisi voittanut Suomen euroviisukarsinnat ja kuitenkin flopannut Tukholmassa, on vaikea uskoa, että suomalaiset olisivat siinä tapauksessa osanneet haikailla Pihasoittajien perään, sillä Viulu-ukon seitsemäs sija tuli niin suurena yllätyksenä kaikille. Pitäisikö kaiken tämän jälkeen uskaltaa jopa todeta, että väärä laulu voitti? Pihasoittajien menestys kuitenkin herättää sen kysymyksen, että kuinka paljon Suomen karsinnassa onkaan vuosien varrella kilpaillut vastaavanlaisia potentiaalisia yllätysmenestyjiä, jotka on tuomittu vääränlaisiksi Euroviisuja varten.

1976

Suomen edustaja: Fredi & Ystävät – Pump pump
Sijoitus Haagissa: 11. / 18, 44 pistettä

Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit

Vuonna 1976 Euroviisut herättivät entistä enemmän arvostelua lauluntekijöiden keskuudessa. Kilpailulaulujen kaupallisuus suututti muusikoita, joiden mielestä laulukilpailu ei mitannut millään tavalla sävellysten taiteellisia ansioita. Fredi ei kuitenkaan kuulunut näiden kriitikoiden joukkoon, vaan hän näki Euroviisuissa huomattavaa potentiaalia. Viisukarsinnan lähetyksessä esitysten välissä haastateltiin laulujen säveltäjiä, jotka kävivät vuoron perään ajan hengen mukaisesti haukkumassa Euroviisuja, paitsi Fredi, joka avoimesti rupesi maalailemaan euroviisuvoiton suomia positiivisia mahdollisuuksia. Fredi sävelsi karsintaan laulun Pump pump, joka tarjosi kansalle sitä mitä kansa haluaa: häikäilemätöntä glamouria, kimallusta ja seksiä. Pump pump voitti karsinnan ylivoimaisesti ja sen avoin läpinäkyvä kaupallisuus sai Kekkoslovakiassa monet näkemään punaista.

Jälleen kerran Suomi lukeutui Eurovision laulukilpailussa ennakkosuosikkien joukkoon. Pump pump istui hyvin vuoden 1976 kilpailukavalkadiin, jota on luonnehdittu jopa kaikkien aikojen kaupallisimmaksi. Kansainvälisessä kilpailussa esimerkiksi kaikki kuuden kärkeen sijoittuneet laulut noudattivat enemmän tai vähemmän ajalle ominaisten kaupallisten pop-hittien konventioita. Suomen ennakkosuosikin asema ei kuitenkaan realisoitunut toivotulla tavalla. Koko delegaatio oli äärimmäisen pettynyt 11. sijaan.

Olisiko Suomen karsinnassa ollut laulua, jolla olisi voinut sijoittua paremmin? Tuskinpa vain. Kirkan Neidonryöstö (säv. Jukka Siikavire) on kieltämättä erittäin vaikuttava ja ansioitunut sävellys, joka on jäänyt turhan vähälle huomiolle, mutta se olisi tuskin saanut oikeutta kilpailussa, jossa tuohon aikaan valttia olivat helpot ja tarttuvat sävellykset. Tyylikäs valinta oli myös karsinnassa toiseksi sijoittunut Anneli Sarin Mustalaiskaravaani (säv. Deszö Balogh), mutta pahoin pelkään, että sille olisi käynyt yhtä huonosti kuin kaikille muille tuon vuoden viisuille, jotka sisälsivät vähänkin etnisiä elementtejä: Kreikan, Portugalin ja Jugoslavian viisut jäivät ansioistaan huolimatta jäännöspisteille. Kaupallisuus oli niin pop vuonna 1976. Mustalaiskaravaani ja varsinkin Neidonryöstö olisivat saattaneet olla helmiä sioille euroviisukontekstissa.

Mielestäni alueraadit tekivät ehdottomasti viisaan valinnan äänestäessään Fredin ystävineen Euroviisuihin. Ehkä odotettua heikompi sijoitus johtui kuitenkin hieman kotikutoisesta esityksestä. Monien Keski-Euroopan poppisten laskelmoiduissa esityksissä oli vielä suurempaa ammattitaitoa ja paremmin lausuttua englantia. OIKEA LAULU VOITTI.

1977

Suomen edustaja: Monica Aspelund – Lapponia
Sijoitus Lontoossa: 10. / 18, 50 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit


Hälventääkseen Euroviisujen kaupallista mainetta Yleisradio toivoi, että karsintaan lähetetyissä lauluissa olisi mahdollisimman paljon "kansallisia elementtejä". Niinpä Suomen karsinnassa kuultiin lauluja Lapista, yöttömästä yöstä ja suomalaisesta väkivaltakulttuurista (Liehuva liekinvarsi, säv. Jukka Siikavire). Alueraadit äänestivät ylivoimaiseen voittoon Monica Aspelundin Lapponian (säv. Aarno Raninen), joka on kokonaisuutena suorastaan nerokas. Toisaalta sävellys on ehtaa laskelmoitua EEC-humppaa, toisaalta siinä myydään mielikuvaa Lapin eksotiikasta. Lapponia on yksi Suomen rakastetuimpia Euroviisuja. Toiseksi sijoittuneen Hortto Kaalon slaavilaistyylinen Kauan sitten (säv. Reino Markkula) on myös mukaansatempaava, mutta ei suinkaan Lapponian veroinen. Karsinnoista elämään on jäänyt myös Mikko Alatalon Rokkilaulaja (säv. Mikko Alatalo & Harri Rinne), jota ei kuitenkaan olisi kannattanut lähettää sovinnaisiin Euroviisuihin. Mikko Alatalon taustayhtyeessä soittanut kitaristi Veltto Virtanen uhkasi suorassa lähetyksessä riisua housunsa kokonaan pois. Siinä olisi ollut ainekset valtakunnalliseen kohuun, sillä vuoden 1977 euroviisukarsintoja seurasi yli 3 miljoonaa suomalaista ja se oli vuoden katsotuin ohjelma. OIKEA LAULU VOITTI.

1978

Suomen edustaja: Seija Simola – Anna rakkaudelle tilaisuus
Sijoitus Pariisissa: 18. / 20, 2 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit


Paha paikka. Karsinnassa kuultiin yhteensä seitsemän laulua, joiden joukossa on neljä upean naisartistin esittämää tasavahvaa sävellystä: Lea Lavenin Aamulla rakkaani näin (säv. Raul Reiman), Anneli Saariston Sinun kanssasi, sinua ilman (säv. Eero Tiikasalo), Katri Helenan Ystävä (säv. Timo Kalaoja) sekä Seija Simolan Anna rakkaudelle tilaisuus (säv. Reijo Karvonen). On vaikeaa määritellä, mikä näistä neljästä olisi ollut paras valinta, etenkin kun Anna rakkaudelle tilaisuus -laulua kohdeltiin Euroviisuissa törkeästi. Kolmanneksi viimeinen sijoitus oli täysin kohtuuton balladille, joka oli kuin räätälöity Euroviisuihin mahtipontisine orkesterisovituksineen. Ennakkoveikkauksissa Suomi oli parhaimmillaan noteerattu jopa kahdeksannelle sijalle, joten näin surkea lopputulos ällistytti monet. Ehkäpä Lea Lavenin dramaattinen Aamulla rakkaani näin – joka nousi myös karsintojen jälkeen suurimmaksi hitiksi – olisi voinut kuitenkin olla hieman parempi valinta, mutta on vaikea kuvitella senkään menestyvän kovinkaan korkealle, jos kerran Seija Simolankin kohtalona oli saada vain kaksi pistettä. Tiedän, että euroviisufanit haluaisivat nostaa esille myös Mirumaru-trion hömppäpopin ABC (säv. Antti Hyvärinen), mutta se olisi tuskin pärjännyt paremmin kuin kyseisen vuoden Portugalin vastaavanlainen renkutus. Tosin tuo Portugalinkin viisu onnistui saamaan peräti viisi pistettä, eli kolme enemmän kuin meidän Seijamme. Häpeällistä! IHAN OK VALINTA. Minkäs sille mahtaa, jos eurooppalaiset eivät ymmärtäneet hyvän päälle...

1979

Suomen edustaja: Katri Helena – Katson sineen taivaan
Sijoitus Jerusalemissa: 14. / 19, 38 pistettä.
Karsintatuloksen ratkaisutapa: raati (2/3 taviksia, 1/3 asiantuntijoita)


Vihdoin ja viimein Katri Helena pääsi edustamaan Suomea. Katson sineen taivaan (säv. Matti Siitonen), jos mikä, on "iso" laulu. Mahtipontinen iskelmä, joka toisaalta muistuttaa aikansa ranskankielisiä euroviisuja, mutta on kuitenkin toisaalta hyvinkin sinivalkoinen, minkä vuoksi laulua on luonnehdittu jopa kansallisaarteeksi. Menestys Euroviisuissa jäi käsittämättömän alhaiseksi jälleen kerran. Suomi edusti Euroviisuissa marginaalia, jonka olisi vain pitänyt yrittää muita kovemmin pärjätäkseen. Jos Katson sineen taivaan olisi esitetty ranskaksi (siis kokonaan ranskaksi, ei pelkästään "muaaa" ja "suaaa" -osuudet), niin sijoitus olisi ollut varmaankin viiden parhaan joukossa. Ja vaikka Katri Helena esiintyikin Jerusalemin lavalla ammattitaitoisesti, niin hän oli kenties lavalla vähän liikaa vartijana. Eteläisemmän Euroopan naistähdet esittivät laulunsa itsevarmemmin ja pöyhkeilevästi diivaillen. En tosin ikinä lakkaa ihmettelemästä sitä, miten esimerkiksi Sveitsin raivostuttavan typerä mukahuumori sijoittui meidän Katrimme edelle.

Olisiko karsinnassa ollut laulua, joka olisi voinut menestyä paremmin. Tokkopa vain. Toiseksi potentiaalisin ehdokas olisi varmaan ollut Markku Aron Sano Susanne (säv. Esa Nieminen), joka muistutti jossain määrin kansainvälisiä 70-luvun midtempo-pophittien kaavaa, mutta olisi todennäköisesti jäänyt Euroviisuissa karismaattisempien varjoon. Babitzinien sisarusten Aikuiset anteeksi antaa (säv. Eero Lupari) on hupaisa, mutta sillä ei olisi ollut mitään jakoa Dschingis Khanin ja Black Lacen joukossa. Pepe Willbergin Päivä tuskin päättyis kauniimmin (säv. Markku Johansson & Pepe Willberg) on levyversiona sangen onnistunut tunnelmallinen iskelmä, mutta tuskinpa silläkään olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia viisuissa. OIKEA LAULU VOITTI.

Vuosikymmenen synteesi

1970-luku on ollut toistaiseksi Suomen menestyksekkäin vuosikymmen Euroviisuissa: Suomi ei jäänyt viimeiseksi kertaakaan ja kärkikymmenikköön sijoituttiin peräti neljä kertaa. Suomen euroviisuvalinnat olivat pääsääntöisesti viisaita. Niinäkin vuosina kun sijoitus jäi kärkikymmenikön huonommalle puolelle, ei karsinnassa mitä todennäköisimmin olisi ollut potentiaalisempaa vaihtoehtoa, paitsi ehkä vuonna 1974. Suomen menestystä saattoi auttaa merkittävästi, että vuosina 1973–1976 Euroviisuissa ei ollut kielisääntöä, minkä vuoksi Suomen viisut esitettiin englanniksi. 1970-luvun lopulla alkoi vaikuttaa siltä, että Suomi sijoittuu aina hieman huonommin kuin muualta Euroopasta tulleet vastaavanlaiset laulut. Lapponia, Anna rakkaudelle tilaisuus ja Katson sineen taivaan jäivät tulostaululla monen huonomman sävellyksen taakse. Suomen lisäksi esimerkiksi Portugali, Turkki ja Jugoslavia kuuluivat euroviisuperheen "marginaaliin", joiden parhaatkaan viisut eivät hätyytelleet kärkisijoituksia.

Vaikka Euroviisuja arvosteltiin etenkin 70-luvun puolivälissä melkoisen paljon, kansan kiinnostus kilpailua kohtaan oli suurta, etenkin taas vuodesta 1973 lähtien. Sekä Suomen karsinnoilla että kansainvälisillä loppukilpailuilla oli miljoonia katsojia, ja ne olivat vuosittain television katsotuimpien ohjelmien joukossa. 1970-luvun puolivälissä Eurovision laulukilpailut alkoivat tuottaa lukuisia hittejä Suomen listoille. Esimerkiksi vuoden 1975 Eurovision laulukilpailun kärkikolmikon laulut sijoittuivat huhtikuussa 1975 Mitä Suomi soittaa -listalla viiden parhaan joukkoon.

Vuosikymmenen kuriositeetti

1. Yksi Suomen euroviisukarsintojen uskomattomampia ehdokkaita on vuonna 1973 kilpaillut laulu Super-extra-wonder-shop. Esa Pethmanin säveltämän laulun esitti hänen 13-vuotias tyttärensä Nina, ilmeisesti pihakavereidensa kanssa. Laulu on noussut suomalaisten euroviisufanaatikkojen keskuudessa jo melkoiseen kulttiklassikon asemaan.



2. Vuonna 1975 euroviisukarsinnoissa kilpaili Agit Prop, joka oli varmasti tunnetuin vasemmistolaisen poliittisen laululiikkeen edustaja. Kvartetti oli niittänyt vuoteen 1975 mennessä mainetta jo lukuisilla Itä-Euroopan sosialististen valtioiden laulufestivaaleilla. Euroviisukarsinnoissa Agit Prop pysyi tyylilleen uskollisena. He esittivät Otto Donnerin sävellyksen On jotain mikä yhdistää. Pentti Saaritsan sanoituksessa laulettiin avoimesti muun muassa lokakuun vallankumouksesta ja vapusta. Kansan syvät rivit hätkähtivät. Tällaisen tekstin sisältänyt laulu ei saisi missään nimessä toimia Suomen edustajana länsieurooppalaisessa musiikkikilpailussa. Vuonna 1975 euroviisukarsintojen finaalia edelsi neljä alkukarsintaa. Jokaisessa alkukarsinnassa kilpaili neljä laulua, joista kaksi pääsi jatkoon. On jotain mikä yhdistää sijoittui viimeisessä alkukarsinnassa kolmanneksi ja putosi sääntöjen mukaan jatkosta. Kuitenkin ennen finaalia Yleisradio ilmoitti, että se tulee nostamaan loppukilpailuun mukaan yhdeksännen laulun parhaaksi katsotusta pudonneesta ehdokkaasta. Valinta osui Agit Propiin ja jälleen Suomen kansan syvät rivit olivat helisemässä: miksi Yleisradio halusi väen vängällä kaikkein punaisimman laulun mukaan loppukarsintaan. Mikko Alatalo kuulusteli Iltatähdessä viisutuottaja Erkki Pohjanheimoa asiasta. Pätkä on katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa. Alueraadit sijoittivat kuitenkin Agit Propin vasta seitsemänneksi. On jotain mikä yhdistää on kuitenkin mainio ajankuva ylipolitisoituneesta vuosikymmenestä, jolloin poliittinen paatos löysi tiensä jopa euroviisukarsintoihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti