23. tammikuuta 2016

Voittiko oikea viisu? – Suomen euroviisukarsinnat 1960-luvulla

Viisi viikkoa UMK 2016 -finaaliin, jossa valitaan Suomen 50. euroviisuedustaja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisen kuusiosaisen kirjoitussarjan, jossa ruoditaan vuosikymmen kerrallaan Suomen euroviisukarsintojen historiaa.

Ilmaisen tässä kirjoitussarjassa häikäilemättömästi omia subjektiivisia mielipiteitäni jokaisen karsintavuoden tuloksesta. Kerron christerbjörkmanmaiseen tapaan näkemykseni siitä voittiko oikea vai väärä laulu. Mikäli karsintatulos ei herätä suuria tunnepurkauksia tai tuloksen tuomitseminen yksiselitteisen oikeaksi tai vääräksi on haastavaa, tyydyn toteamaan valinnan olevan "ihan ok". Mainittakoon, että pelkkä lopputulos kansainvälisessä loppukilpailussa ei määritä näkemystäni. Huonostikin Eurovision laulukilpailuissa menestynyt laulu voi olla silti oikea valinta, mikäli karsinnassa ei ollut tarjolla parempaakaan. Vastaavasti Euroviisuissa hyvinkin menestynyt esitys voi tuntua väärältä valinnalta, mikäli vaikuttaa, että karsinnassa olisi ollut tarjolla vielä päräyttävämpi tai kiinnostavampi vaihtoehto.

1961

Suomen edustaja: Laila Kinnunen – Valoa ikkunassa
Sijoitus Cannesissa: 10. / 16, 6 ääntä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati


Aloitetaan positiivista puolista. On täysin oikeus ja kohtuus, että juuri Laila Kinnunen sai kunnian toimia Suomen ensimmäisenä euroviisuedustajana. Hän oli vuonna 1961 Suomen ylivoimaisesti suosituin kevyen musiikin esittäjä. Todellinen tähti, joka sai esimerkiksi televisiossa enemmän lähetysaikaa kuin kukaan muu suomalainen artisti. Laila Kinnunen sopi loistavasti Suomen ensimmäiseksi edustajaksi kansainväliseen laulukilpailuun etenkin sen vuoksi, että hänen imagonsa oli poikkeuksellisen kansainvälinen. Jo ennen läpimurtoaan hän ei halunnut esittää tanssilavoilla perinteistä tanssimusiikkia, vaan jatsahtavaa ohjelmistoa ja svengikkäitä bossa nova -numeroita. Laila Kinnusen kansainvälisyys ilmeni myös hänen kielitaidossaan: hänhän kävi levyttämässä muun muassa venäjäksi, unkariksi ja afrikaansiksi!

Mutta sitten se toinen kysymys: oliko hieman melankolinen ja kaihoisa Valoa ikkunassa (säv. Eino Hurme) paras mahdollinen edustuskappale? Laila Kinnunenhan on itsekin myöntänyt, ettei sävellys ollut hänen mielimusiikkiaan, vaikka se lisäsikin huomattavasti hänen suosiotaan vanhemman väestön keskuudessa – minkä seurauksena Laila joutui tekemään levytysuransa loppuun asti kompromisseja lauluvalinnoissa, jotta myös "Valoa ikkunassa -yleisö" tulisi huomioitua.

Suomen ensimmäisen viisukarsinnan taso oli äärimmäisen tasapaksu: neljästä ehdokassävelmästä oikein yksikään ei nouse esille, joten siitä joukosta ei olisi löytynyt potentiaalisempaa laulua. Mutta kuinka hienoa olisikaan ollut, jos Laila Kinnunen olisi saanut esittää jotain tyylilleen sopivampaa mannermaisempaa musiikkia. Siinä olisi voinut olla mahdollisuudet kansainväliseen läpimurtoon. Tai kuinka hienoa olisi ollut, jos hän olisikin päässyt viisuedustajaksi upealla Muistojen bulevardilla (säv. Börje Sundgren), joka osallistui viisi vuotta myöhemmin viisukarsintoihin.

Ylipäätään yksi ongelma Suomen euroviisukarsinnoissa on tainnut olla se, että Yleisradio piti kilpailua liian kirjaimellisesti sävellyskilpailuna. Ensimmäiseen viisukarsintaanhan säveltäjät osallistuivat lähettämällä Yleisradioon partituureja. Yleisradio tilasi itse myöhemmässä vaiheessa sanoitukset ja esittäjät sävellyksille, minkä vuoksi karsintaehdokkaat eivät olleet kovinkaan valmiita "kokonaispaketteja". Ei ole mikään ihme, että vuosikymmenen loppupuolella nimenomaan säveltäjät halusivat perustaa Syksyn sävel -kilpailun, jossa tuotokset saatiin esittää juuri siinä muodossa kuin lauluntekijät itse halusivat. Pöytälaatikkosäveltäjä Eino Hurme voitti Suomen euroviisukarsinnan sävellyksellään Valoa ikkunassa, ja Laila Kinnunen pyydettiin laulu esittämään. Sijoitus Euroviisuissa oli kohtuullinen, ja yksikään toinen karsinnassa esitetty kappale tuskin olisi voinut mitenkään pärjätä paremmin. IHAN OK VALINTA.

1962

Suomen edustaja: Marion Rung – Tipi-tii
Sijoitus Luxemburgissa: 7. / 16, 4 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alueraadit


Suomen euroviisukarsinnan finaalissa kilpaili neljä laulua: kolme mollivoittoista perinteisempää suomalaista iskelmää sekä yksi iloinen mannermainen kielimuurit ylittävä rallatus. Onneksi viimeisenä mainittu voitti karsinnan ylivoimaisesti. Suomi saavutti Euroviisuissa yhden parhaista sijoituksistaan ja Marion Rungin tähti alkoi loistaa suomalaisen iskelmämusiikin tähtitaivaalla. Ennen sävellyskilpailun alkamista Aarno Walli antoi televisiolähetyksessä ohjeita, kuinka säveltäjien kannattaa ottaa mallia kansainvälisestä iskelmämusiikista. Näin ollen voidaan saman tien unohtaa väitteet, joiden mukaan Eurovision laulukilpailuissa olisi varhaisina vuosina vaadittu esityslauluilta kansallisia ominaispiirteitä. Vaikka Tipi-tii (säv. Kari Tuomisaari) on oletettavasti tehty kansainvälistä yleisöä varten, laulusta tuli myös suuri menestys kotimaan listoilla. OIKEA LAULU VOITTI.

1963

Suomen edustaja: Laila Halme – Muistojeni laulu
Sijoitus Lontoossa: jaettu viimeinen / 16, 0 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: tavisraati


Ei tarvinnut kauan odottaa ennen kuin saatiin kunnon "kohukarsinta". Tavallisista suomalaisista musiikin kuluttajista koottu raati äänesti viisuedustajaksi Muistojeni laulun (säv. Börje Sundgren), joka on nimestään huolimatta yksi Suomen unohdetuimpia viisuedustajia. Kansainvälisessä viisufinaalissa Muistojeni laulu oli harmaavarpunen, joka unohtui armottomasti karismaattisempien joukossa. Tuloksena oli Suomen ensimmäinen jumbosija.

Viisukarsinnan kahdella muulla mitalistilla olisi ollut enemmän potentiaalia. Toiseksi sijoittuneessa Kaikessa soi blues -sävellyksessä (säv. Toivo Kärki) oli jo melko kansainvälinen tatsi. Laulu nousi myös Suomessa voittajaa huomattavasti suuremmaksi hitiksi. Mutta tarjolla olisi ollut myös Jorma Panulan häikäisevän hieno sävellys Olen mikä olen. Siinä oli dramaattinen sävellys, joka olisi kestänyt kansainvälisen vertailun. Sävellyksen on sanottu muistuttavan Bond-tunnaria. Tamara Lundin esittämänä rohkea laulu olisi herättänyt huomiota Euroviisuissa, toisin kuin varsinainen edustajamme Muistojeni laulu, joka vaipui välittömästi unholaan. Olen mikä olen -laulun ongelmaksi taisi muodostua laulun sanat. Sanoitus kertoi rohkeasti kevytkenkäisestä naishenkilöstä, rohkeimpien tulkintojen mukaan ilotytöstä. Tamara Lund on muistellut elämäkerrassaan Lohikäärmeen pahvikulissit, kuinka eräs raadin jäsen tuli myöhemmin sanomaan, että oli pitänyt Lundin esitystä parhaana, mutta ei ollut uskaltanut antaa suorassa lähetyksessä korkeita pisteitä niin suorasukaiselle laululle. Mitä kotikylän tytötkin olisivat ajatelleet? Sääli, sillä uskallan väittää, että mikäli raadilla olisi ollut rohkeutta äänestää Olen mikä olen Suomen viisuedustajaksi, se olisi kantanut Suomen menestyneimmän euroviisun titteliä vuoteen 2006 asti. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.

1964

Suomen edustaja: Lasse Mårtenson – Laiskotellen
Sijoitus Kööpenhaminassa: 7. / 16, 9 pistettä
Karsintatuloksenratkaisutapa: alkukarsinta – yleisöäänestys, loppukarsinta – alueraadit sekä Pohjola-raati


Usein euroviisukarsintojen raateja arvostellaan, kun ne eivät anna kansan tahdon toteutua. Joskus raadit ovat kuitenkin paikallaan varmistamassa, ettei kaiken maailman kansakunnan perversiot tule valituiksi kansainväliseen edustustehtävään. Vuonna 1964 Suomessa elettiin suurta tangobuumin aikaa. Niinpä suomalaiset tangohuumassaan äänestivät alkukarsinnassa ylivoimaiseksi ykköseksi tangokansan suosikkipojan Taisto Tammen laulullaan Rakkauden rikkaus (säv. Toivo Kärki). Lauluhan on itse asiassa beguine, mutta tarpeeksi "tangomainen" Suomen tangokansalle. Rakkauden rikkaus oli mukava laulu kotimarkkinoille, mutta Euroviisuissa sillä ei olisi ollut kummoisiakaan menestymismahdollisuuksia.

Loppukarsinnassa raadit viittasivat kintaalla kansan maulle ja äänestivät ylivoimaiseen voittoon Lasse Mårtensonin Laiskotellen, joka kuulosti nuorekkaalta ja kansainväliseltä. Valinta osoittautui viisaaksi, sillä Laiskotellen saavutti Euroviisuissa yhden Suomen parhaimmista sijoituksista. Toki Lasse Mårtenson saa kiittää hyvästä sijoituksestaan hieman myös pohjoismaista yhteistyötä, mikä alkoi tuohon aikaan nostaa päätään viisuäänestyksissä, mutta olipa Laiskotellen myös Britannian raadin mielestä kilpailun toiseksi paras. Ei vähän mitään. OIKEA LAULU VOITTI.

1965

Suomen edustaja: Viktor Klimenko – Aurinko laskee länteen
Sijoitus Napolissa: jaettu viimeinen / 18, 0 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: alkukarsinta – yleisöäänestys, loppukarsinta – alueraadit sekä Pohjola-raati


Varsinainen kohukarsintojen kohukarsinta. Kansakunnan kollektiivisen muistin mukaan tapahtumasarja meni seuraavasti: Suomen kansa olisi halunnut viisuedustajakseen Katri Helenan letkajenkan, mutta yhtäkkiä jostain nurkan takaa ilmestyi mystinen Pohjola-raati, joka lähettikin viisuedustajaksi Viktor Klimenkon Aurinko laskee länteen. Klimenko jäi viisuissa nollille ja voiton vei Luxemburg letkajenkallaan, jonka esitti Katri Helenan näköinen artisti. Letkajenkka oli noussut muotitanssiksi Euroopassa, joten Minne tuuli kuljettaa -laulu nähtiin menetettynä mahdollisuutena, millä olisi voinut iskeä eurooppalaisten makuhermoon.

Todellisuudessa kuvio ei mennyt ihan näin yksinkertaisesti. Alkukarsinnassa Katri Helenan Minne tuuli kuljettaa (säv. Toivo Kärki) keräsi toki selvästi eniten postikorttiääniä. Sääntöjen mukaan loppukarsinnassa tuloksen ratkaisivat – edellisvuotiseen tapaan – alueraadit sekä pohjoismaisista musiikkitoimittajista koottu raati. Alueraadit äänestivät voittajaksi Marjatta Leppäsen esittämän Iltaisin (säv. Lasse Mårtenson). Aurinko laskee länteen (säv. Toivo Kärki) sijoittui toiseksi ja kansan suosikki Minne tuuli kuljettaa vasta kolmanneksi. Alueraatien äänestyksen jälkeen Pohjola-raati ilmoitti suosikkinsa olevan Aurinko laskee länteen. Raatien erimielisyyden takia viisuedustajaa ei saatu ratkaistuksi suorassa lähetyksessä. Alueraatien äänestyksen voittanut Iltaisin saavutti kuitenkin sävellyskilpailun voiton. Muutamaa päivää myöhemmin Yleisradion raati ilmoitti luottavansa enemmän Pohjola-raadin makuun, minkä seurauksena viisuedustajaksi valittiin Viktor Klimenkon Aurinko laskee länteen. Kaikki meni loppujen lopuksi ihan sääntöjen mukaan, eikä Pohjola-raati suinkaan tullut yllättäen puskista, kuten myöhemmin niin useassa eri yhteydessä on väitetty. Pohjola-raatia oli käytetty jo edellisen vuoden karsinnoissa, mutta silloin sen rooliin ei ollut kiinnitetty huomiota, koska se oli alueraatien kanssa samaa mieltä voittajasta. Joka tapauksessa Pohjola-raadin takia syrjäytetyksi ei tullut kansan suosikki Minne tuuli kuljettaa, vaan alueraatien äänestyksen voittanut Iltaisin. Eurovision laulukilpailun voitti Serge Gainsbourgin sävellys Poupée de cire, poupée de son, joka ei missään nimessä ole letkajenkka, vaan ensimmäinen angloamerikkalaisia pop-musiikin konventioita seurannut viisuvoittaja. Poljennossa on kuitenkin hieman yhtäläisyyksiä meidän jenkkaamme.

Aurinko laskee länteen oli sangen tylsä valinta. Varman päälle tehty balladi ilman särmää, ja aivan liian melankolinen ja slaavilainen länsieurooppalaiseen makuun. Laulun vaikuttavuus perustuu hyvin pitkälti tekstiin, ja jos sitä ei ymmärrä, ei saa laulusta juuri mitään irti. Miltei kaikki muut loppukarsinnassa kilpailleet viisi laulua olivat kiinnostavampia ja niiden menestyspotentiaalia olisi ollut mielenkiintoista testata. Esimerkiksi Lapin taikarummut (säv. Toivo Kärki) olisi tuonut jo varhaisiin viisuihin harvinaislaatuista etnovivahdetta. Minne tuuli kuljettaa olisi ollut mielenkiintoista testata, koska suomalainen letkajenkka tunnettiin siihen aikaan Euroopassa. On kuitenkin hyvin vaikea uskoa, että laululla olisi ollut mitään mahdollisuuksia voittaa Eurovision laulukilpailua. Menestys olisi kuitenkin ollut oletettavasti parempaa kuin Klimenkolla. Lasse Mårtenson väittää elämäkerrassaan Laiskotellen – Niin kuin minä haluan muistaa, että Iltaisin olisi syrjäytetty, koska Yleisradio pelkäsi sen voittavan Euroviisut. No, eipä nyt sentään Lasse liioitella. On totta, että Iltaisin on tyylikkäämpi ja mannermaisempi balladi kuin Aurinko laskee länteen, minkä vuoksi olettaisin, että se olisi voinut saada edes yhden pisteen, mutta lopputulos olisi ollut huomattavasti lähempänä sitä yhtä pistettä kuin viisuvoittoa. Haluaisin nostaa vielä esille yhden mustan hevosen: Eero ja Jussi Raittisen Tahdon saaren (säv. Erik Lindström), joka oli sijoittunut kansan postikorttiäänestyksessä toiseksi, mutta loppukilpailussa raati jätti sen armotta jumboksi. Tahdon saaren on ainakin levyversiona tyylipuhdasta rock'n'rollia. Olisiko Suomi voinut mullistaa viisut jo vuonna 1965 lähettämällä viisuihin rokkia? Siinähän olisi voinut käydä vaikka miten. VÄÄRÄ LAULU VOITTI.


1966

Suomen edustaja: Ann Christine – Playboy
Sijoitus Luxemburgissa: 10. / 18, 7 pistettä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati


Sangen kovatasoinen karsinta, jossa olisi ollut useampikin potentiaalinen viisuedustaja. Karsinnassa kilpaili yhteensä yhdeksän laulua, joista kolmen eniten ääniä saaneen kesken järjestettiin vielä erikseen "superfinaali". Kärkikolmikko oli äärimmäisen tasokas, ja niistä oikeastaan mikä tahansa olisi voinut olla onnistunut valinta. Ann Chrstinen Playboyn (säv. Ossi Runne) ylivoimainen voitto superfinaalissa oli ymmärrettävä. Laulu oli iloinen, eurooppalainen pop-henkinen iskelmä, joka oli selvästi tehty kansainvälistä yleisöä varten. Valinnalla varmistettiin, ettei Suomi jälleen lähetä kilpailuun surumielistä melankoliaa. Monien euroviisuharrastajien mielestä Playboy on Suomen 1960-luvun viisuista paras.

Olisi kuitenkin mielenkiintoista spekuloida myös muiden superfinalistien potentiaalia viisulavalla, sillä nuo kaksi muuta sävellystä olisivat olleet kieltämättä tyylikkäämpiä kuin Playboy. Laila Kinnusen Muistojen bulevardi (säv. Börje Sundgren) on lumoava valssi, joka on sittemmin noussut syystäkin suureksi ikivihreäksi. Viktor Klimenkon Vieras rakastettuni (säv. Jaakko Borg) on kaikkea muuta kuin hänen edellisvuotinen molliviisunsa Aurinko laskee länteen. Vieras rakastettuni oli ottanut vaikutteita ranskalaistyylisistä iskelmistä ja se kuulosti aivan eteläeurooppalaiselta evergreeniltä. Menestymismahdollisuuksien kannalta se olisi ehkä saattanut olla jopa paras valinta? Edellämainitut kaksi laulua ovat sävellyksellisesti ansioituneempia kuin Playboy, mutta Playboy kaikessa yksinkertaisuudessaan ei vaadi useampia kuuntelukertoja avautuakseen. Ehkä ihanteellisessa maailmassa Laila Kinnunen ja Viktor Klimenko olisivat omina edustusvuosinaan saaneet esittää nämä tämän vuoden karsinnassa kilpailleet laulut. Playboy olisi voinut pärjätä Euroviisuissa paremminkin, mikäli se ei olisi kilpaillut juuri vuonna 1966, jolloin kilpailussa oli runsaasti nuorten naisten esittämiä pirteitä duurivoittoisia lauluja. OIKEA LAULU VOITTI, mutta samoin olisi voinut todeta myös Laila Kinnusen tai Viktor Klimenkon voittaessa.

1967

Suomen edustaja: Fredi – Varjoon - suojaan
Sijoitus Wienissä: 12. / 17, 3 ääntä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: asiantuntijaraati


Dannyn Keskiyöllä (säv. Jorma Panula) oli karsinnan ylivoimaisesti paras sävellys ja sehän olisi pitänyt valita Euroviisuihin. Mutta ei Varjoon - suojaan (säv. Lasse Mårtenson) ollut mikään huono valinta sekään. Varjoon - suojaan oli siinä mielessä mielekäs valinta, että se toi Euroviisuihin jotain uutta. Fredin karhea folk-vaikutteinen laulutapa ja haastava sävellys tarjosi tietynlaisen vaihtoehdon vuoden 1967 Eurovision laulukilpailuissa iskelmämassan joukossa, vaikka oli päivänselvää, ettei sellaisella ollut menestymismahdollisuuksia. Keskiyöllä ei kuulosta sekään itsestään selvältä viisumenestyjältä. Myös Laila Kinnusella oli kaksi mukavaa ehdokasta, mutta tuskin niistäkään olisi ollut viisumenestyjiksi.

Vuoden 1967 Eurovision laulukilpailuissa Sandie Shaw kahmi ison osan äänistä itselleen ja muille jäi vain rippeet. Sijoille 5-17 sijoittuneiden äänimäärät jäi välille 0-10, siinä missä voittaja Sandie Shaw keräsi jopa 47 ääntä. Ehkäpä Keskiyöllä olisi saanut muutaman äänen enemmän kuin Varjoon - suojaan, millä olisi mahdollisesti sijoituttu kärkikymmenikön paremmalle puolelle. Keskiyöllä-laulun häviäminen Fredille ei tunnu varsinaisesti suuren luokan oikeusmurhalta, joten voisi todeta, että IHAN OK VALINTA.


1968

Suomen edustaja: Kristina Hautala – Kun kello käy
Sijoitus Lontoossa: jaettu viimeinen / 17, 1 ääni
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys


Yleisradiossa elettiin Reporadion kukoistuskautta. Reporadion tavoitteena oli valistaa katsojia ja saada yleisö osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kansa saatiin aktivoitumaan myös euroviisukarsinnoissa, kun ensimmäistä kertaa kansa sai itse äänestää postikorteilla Suomen edustajan Euroviisuihin.

Karsinnan suurin ikivihreä sijoittui kolmanneksi. Aarno Ranisen esittämä On hetki (säv. Rauno Lehtinen) on noussut Suomessa todelliseksi kevyen musiikin klassikoksi, mutta Euroviisuissa sillä ei olisi ollut mitään jakoa, varsinkaan Aarno Ranisen esittämänä. Kaikella kunnioituksella edesmennyttä Ranista kohtaan, hän oli säveltäjänä huomattavasti lahjakkaampi kuin laulajana. Varsinainen kilpailu käytiin kahden nuorisoidolin välillä: Johnnyn ja Kristina Hautalan. Molemmat joutuivat esittämään omasta ohjelmistostaan poikkeavan laulun. Etenkin Johnnyn Kissankellojen aikaan (säv. Åke Granholm) taisi olla sunnattu Johnny-fanien sijaan heidän äideilleen. Voiton vei Kristina Hautala lennokkaalla ja tarttuvalla laulullaan Kun kello käy (säv. Esko Linnavalli).

Valinta vaikutti aluksi onnistuneelta. Ensimmäistä – mutta ei suinkaan viimeistä – kertaa toteutui asetelma, jossa Suomi oli noussut ennakkosuosikkien joukkoon, mutta lopulta menestyimme kilpailussa huonosti. Kun kello käy sai vain yhden äänen norjalaistuomarilta ja jäimme Alankomaiden kanssa jaetulle viimeiselle sijalle. Ongelmaksi osoittautui Euroviisujen äänestysjärjestelmä. Jokaisella raadin jäsenellä oli käytettävissään vain yksi ääni, jonka sai antaa suosikilleen. Äänestysjärjestelmässä korostuivat laulut, joilla oli potentiaalia nousta ykkössuosikeiksi. Kun kello käy saattoi olla monien mielestä mukava sävellys, mutta sillä ei ollut potentiaalia ykkössuosikiksi. Toki Kristina olisi voinut myös esiintyä hieman vapautuneemmin. Hän oli lavalla melkoisen tönkkösuolattu patsas moniin muihin kilpasisariinsa verrattuna (vrt. esim. Saksan liittotasavaltaa edustaneeseen eloisaan Wencke Myhreen).

Olisiko mikään muu Suomen karsinnan laulu mahdollisesti pärjännyt paremmin Lontoon Euroviisuissa? Hieman mietityttää olisiko Irina Milanin taiteellisempi kappale ja teatraalisempi laulutapa tehnyt vaikutuksen useampaan tuomariin Euroviisuissa. Irina Milanin esittämän Pois kuihtuu ruusu kaunein (säv. Aarno Raninen) ongelmaksi olisivat kuitenkin mahdollisesti osoittautuneet plagiontisyytökset. Laulun intro muistuttaa jo kiusallisenkin paljon edellisen vuoden Bond-tunnaria You only live twice.

Mielestäni suomalaiset tekivät viisaan valinnan, kun äänestivät Kun kello käyn Euroviisuihin. Laulussa oli kuitenkin jonkinlaista potentiaalia, minkä osoitti menestyminen ennakkoveikkauksissa. Euroviisut nyt vain on kilpailu, jossa paras ei aina voita eikä huonoin jää viimeiseksi. OIKEA LAULU VOITTI.

1969

Suomen edustaja: Jarkko ja Laura – Kuin silloin ennen
Sijoitus Madridissa: 12. / 16, 6 ääntä
Karsintatuloksen ratkaisutapa: yleisöäänestys


Katri Helena oli jo noussut sen verran suureksi kansansuosikiksi, että häntä pidettiin karsinnan selvänä ennakkosuosikkina. Viisuvalinnassa valta oli jälleen suurella yleisöllä ja yleisesti uskottiin myös, että kansa halusi hyvittää neljä vuotta aikaisemmin tapahtuneen letkajenkka-oikeusmurhan.

Suomen kansa pääsi kuitenkin yllättämään. Katri Helenan esittämä Maailman pihamaat (säv. Åke Granholm) jäikin vasta toiseksi, ja voittoon ylsi Jarkko ja Laura herttaisella renkutuksellaan Kuin silloin ennen (säv. Toivo Kärki). Kuin silloin ennen nousi Suomessa suureksi hitiksi, ja Jarkko ja Laura jättivät jälkensä Suomen euroviisuhistoriaan unohtumattomalla charleston-tyylisellä koreografiallaan.

Karsintatuloksesta täytyy nyt kuitenkin hieman motkottaa. Kuin silloin ennen on kieltämättä tarttuva, mutta myös hyvin yksinkertainen ja tasapaksu rallatus. Katri Helenan Maailman pihamaat on sävellyksenä paljon ansioituneempi: siinä on dramatiikkaa, mahtipontisuutta ja jännitteitä. Sävellyksessä on suorastaan räjähtävä intro, ja sitten kun meno alkaa, niin mennäänkin lujaa. Kertosäkeistökin on äärimmäisen tarttuva. Suomi oli arvottu esiintymään Madridin Euroviisuissa viimeisenä, joten pistää miettimään olisiko tämä räjäyttänyt pankin illan viimeisenä esityksenä. Ilmeisesti Katri Helena oli esittänyt Suomen karsinnassa laulun aikana tahattoman koomisen koreografian, minkä uskottiin rokottavan hänen äänisaalistaan. Typerää koreografiaa ei olisi kuitenkaan ollut pakko esittää Euroviisuissa. Uskon Maailman pihamaat -laulun mahdollisuuksiin sen verran, että totean tylysti: VÄÄRÄ LAULU VOITTI. Tosin Kuin silloin ennen oli kuitenkin karsinnan toiseksi paras vaihtoehto.

Vuosikymmenen synteesi

1960-luvun Suomen viisukarsintojen tuomioni on siis 4 oikeaa valintaa, 2 ookoota valintaa sekä 3 väärää valintaa, joista tosin vain kaksi on luokiteltavissa selkeiksi oikeusmurhiksi. Niin kutsutut kansan syvät rivit pitävät varmaan kaikkein suurimpana oikeusmurhana vuoden 1965 karsintatulosta. Itse kuitenkin nostaisin vuoden 1963 karsintatuloksen kuitenkin suuremmaksi "vääryydeksi". Olen mikä olen on mielestäni koko vuosikymmenen karsintasadon todennäköisin viisumenestyjä ja sen häviäminen unohdetulle täysin keskinkertaiselle iskelmälle tuntuu kohtuuttomalta.

Ylipäätään voisi todeta, että vuosia 1963 ja 1965 lukuun ottamatta Suomi pärjäsi Euroviisuissa olosuhteisiin nähden keskinkertaisesti. Eurovision laulukilpailu oli tuolloin vahvasti Keski- ja Etelä-Euroopan maiden hallinnassa. Pohjoismaat kokivat itsensä euroviisuperheen "marginaaliksi", joilla ei ollut realistisia menestymismahdollisuuksia menestyä Länsi-Euroopan suurten maiden joukossa. Samanlaista marginaalijoukkoa olivat myös Jugoslavia sekä Iberian niemimaan valtiot, tosin Espanja nousi vuosikymmenen loppupuolella menestyjien joukkoon. Toki on muistettava, että esimerkiksi äänilevyteollisuus oli Suomessa vielä hyvin alkeellista moniin Keski-Euroopan maihin verrattuna. Monet Suomen 1960-luvun viisuedustajista ovat kuvailleet, kuinka monilla muilla mailla oli Euroviisuissa mukana suuret delegaatiot pr-osastoineen, kun taas Suomen delegaatioon kuului lähinnä laulun solisti, kapellimestari ja Yleisradion selostaja.

Vuosikymmenen kuriositeetti

On harmillista, että 1960-luvun karsintojen televisiolähetyksistä ei ole jäänyt talteen minkäänlaisia audiovisuaalisia taltiointeja. Olisi esimerkiksi äärimmäisen mielenkiintoista nähdä vuoden 1966 euroviisukarsinnat, joihin osallistui myös Carola laululla Meren laulu. Carola esiintyi mustassa avokätisesti uurretussa mekossa. Muutama päivä karsintojen jälkeen nimimerkki Kolme järkyttynyttä perheenisää kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla Carolan esiintymisestä seuraavasti:
"Meidän oli pakko poistaa kuvaruudun äärestä ensin lapsemme, sitten vaimomme, kotiapulaisemme ja lopulta meillä itsellämmekin oli vaikeaa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti