3. joulukuuta 2016

Hector – Hectorock I (PSO, 1974)

Vuosi 1974 oli Hectorin hullu vuosi. Hänen kolmas albuminsa Hectorock I ilmestyi levykauppoihin edellisen levyn komeillessa listaykkösenä. Rock-mystikosta kuoriutui yhteiskuntakriittinen tarkkailija, jolta taittui myös muodikas rock'n'roll. Hectorockista tuli vielä suositumpi kuin edellisestä levystä, ja siitä muodostui Hectorin myydyin pitkäsoitto. Vuoteen ajoittuu myös ikimuistoinen Syksyn sävel -esiintyminen, laulukilpailun voitto sanoittajana ja lisäksi Hectorin bändi Cumulus levytti yhtyeen menestyneimmän LP-levyn.

Hector oli Suomen suosituin artisti, kun hänen kolmas sooloalbuminsa Hectorock I julkaistiin maaliskuussa 1974. Edellisen vuoden alkukesästä ilmestyneen toisen soololevyn Herra Mirandoksen saavuttama huikea menestys siivitti hänet kotimaisen pop-taivaan kirkkaimpaan kärkeen.

Herra Mirandos on kiistatta yksi suomirockin merkittävistä klassikoista, joka on vaikuttanut uraauurtavalla tavalla kotimaisen rockmusiikin kehitykseen. Mirandos mullisti käsityksen suomalaisesta rockista niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti. Albumin vallankumouksellisen soundimaailman luomisessa käytettiin Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksen VCS-3-syntetisaattoria. Levyn luovasta orkestroinnista vastasivat Matti ja Pirjo Bergström, joiden nimiin kappaleiden vivahteikkaat ja idearikkaat sovitukset on merkitty. Mutta ennen kaikkea Mirandos herätti huomiota uudenlaisella tekstimaailmallaan. Hectorin mystiikkaa ja okkultismia viljelevät sanoitukset edustivat edistyksellistä ja omaperäistä laululyriikkaa täällä Pohjolan perukoilla. Hector loi albumillaan aivan omanlaisensa satu- ja fantasiamaailman, hieman kuten David Bowie, joka samoihin aikoihin älppäreillään esitteli mielikuvituksellista hahmogalleriaansa aina Ziggy Stardustista lähtien. Pekka Laine on kirjoittanut albumin merkityksestä kuvaavasti:
"Jos Hector ei olisi tehnyt urallaan mitään muuta kuin Herra Mirandos -albumin, hän kuuluisi silti kaikkien aikojen tärkeimpien suomalaisten rockartistien joukkoon." (Laine 2010, 267)
Kun otetaan huomioon, että samana vuonna julkaistiin Dave Lindholmin klassikkoalbumi Sirkus ja muuan Juice Leskinen levytti Coitus Int. -bändinsä kanssa ensimmäistä LP-levyään, voidaan todeta vuoden 1973 merkitsevän selkeää rajapyykkiä suomenkielisen rock-musiikin historiassa.

Rehellisyyden nimessä on toki mainittava, ettei Hector ollut suinkaan aivan ensimmäinen suomalainen laulaja-lauluntekijä, joka sanoituksissaan leikitteli mystiikalla. Vuonna 1970 Pekka Streng levytti Love Recordsille albumin Magneettimiehen kuolema, jota on luonnehdittu teoksessa Jee jee jee – suomalaisen rockin historia "suomalaisen hämyhymnistön perusteokseksi" (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 183). 1960- ja 70-lukujen vaihteessa Suomessa oli kaikenlaisia underground-viritelmiä (esimerkiksi Suomen Talvisota 1939–1940, Sperm, Haikara, Eero Koivistoisen Valtakunta-albumi, jossa käytettiin tiedettävästi ensimmäisenä Suomessa elektronista muokkausta silloisen studiotekniikan suomissa mahdollisuuksissa), joiden sanoitukset liikkuivat kaiken mahdollisen ja mahdottoman välillä. Mutta Hector oli ensimmäinen rock-lyyrikko, jota ei voinut sivuuttaa. Undergroundin ja psykedeellisen rockin tuotokset eivät levinneet pienen piirin ulkopuolelle. Pekka Strengin kahta albumia myytiin vähäinen määrä, vaikka vuosikymmenien saatossa levyt ovatkin nousseet todellisiksi kulttiklassikoiksi. Hectorin kaupallinen menestys aiheutti ilmiön, jossa mystiset ja esoteeriset sanoitukset nousivat osaksi valtavirtaa. Syksyllä 1973 Herra Mirandos kohosi albumilistan kärkisijoille. Joulukuussa se nousi ykköseksi, ja oli Suomen myydyin levy peräti neljän kuukauden ajan joulukuusta 1973 maaliskuuhun 1974. Albumia on tilastojen mukaan myyty kaikkiaan yli 70 000 äänitettä, joten timanttilevyyn oikeuttava 50 000 kappaleen myyntiraja ylittyi vaivatta.

Hectorin asemaa valtakunnan virallisena salatieteiden ylipappina ryydittivät hänen haastattelunsa ja esiintymisensä julkisuudessa.
"Kyllä mä tunnustan, että mä yllytin vähän tätä määrättyä mielikuvaa. Monissa haastatteluissa mä puhuin tietoisesti vähän outoja. Ylitin omaa älykkyyttäni haastatteluissa, koska mä oletin, että tätä multa kai odotetaan." (Hämäläinen 1996, 337)
Mystisellä julkisuuskuvalla oli kääntöpuolensa. Vanhemman sukupolven edustajat hämmästelivät, miksi Hectorin täytyi sekoittaa nuorison päät mystiikalla. Touhua pidettiin arveluttavana, koska Mirandoksen kansitekstissä levy omistettiin muun muassa Jorma Elovaaran luotsaamalle kyseenalaista mainetta niittäneelle rajatietoaiheiselle Tähti-lehdelle. Heimo "Holle" Holopainen – josta tuli myöhemmin Hectorin bändikaveri ja pitkäaikainen kollega Yleisradiossa – on muistellut, kuinka noihin aikoihin ensimmäinen tapaaminen Hectorin kanssa jännitti, koska "se on varmaan ihan seko niiden henkimaailmajuttujensa kanssa" (Holopainen 2000, 237–238). Hector alkoi vastaanottaa kirjeitä, joissa kyseltiin, mistä saisi Madame Blavatskyn kirjoja. Harman perhe sai puheluita epävakailta henkilöiltä eikä kotioveakaan jätetty rauhaan.
"Aloin saamaan öisin häiriköiltä uskomattomia puhelinsoittoja. Enhän mä naiiviuttani heti tajunnut, että on keksitty sellainen suojakeino kuin salainen numero. Eikä siinä vielä tarpeeksi. Sitten alkoi ovikello soida ja kaikenlaisia kummajaisia alkoi seistä oven takana. Tää oli sikälikin ongelmallista, että mä olin 70-luvun alussa perustanut perheen ja tarvitsin normaalia kotirauhaa, aivan kuten kuka tahansa. Yksikin tyyppi soitti ovikelloa ja kun avasin oven, hän sanoi tietävänsä, että Joan Baez asuu meillä. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vain (sic) nauraa. Pelotti. Se tyyppi sanoi tietävänsä, että Joan Baez on jättänyt Bob Dylanin ja asuu nykyään siis meillä. Nyt Joan hengaa mun kanssa ja asuu meillä, mutta se oli tän tyypin mukaan itse asiassa sen nainen ja nyt se oli tullut hakeen Joanin pois! Mä sanoin, että usko nyt helvetissä hyvä mies, että Joan Baez ei asu meillä, eikä asu myöskään Bob Dylan. Ellet usko, niin on pakko kutsua poliisit." (Hämäläinen 1996, 339–340)
Hämyisen imagon haittapuolet saattoivat vaikuttaa siihen, että seuraavalla albumilla Hector hylkäsi mystiikan. Kolmas albumi Hectorock I on dualistinen kokonaisuus. Vinyylin A-puoli (Hecto) esittelee Hectorin yhteiskuntakriittisenä tarkkailijana. Sadut vaihtuivat sanomaan. B-puolella (Rock) kuullaan tyylipuhdasta juurevaa rock'n'roll -nostalgiaa, mikä oli vuonna 1974 erittäin suosittua. Vaikka Hectorock I:llä ei jatkettukaan suoranaisesti Herra Mirandoksen mystiikan linjalla, albumin valmistamiseen osallistui sama tiimi: levy-yhtiönä oli PSO, joka julkaisi älppärin Top Voice -levymerkillä, ja sovituksista vastasivat Matti ja Pirjo Bergström, joiden taidokas työ ja rikkaat soinnit Herra Mirandoksella olivat saavuttaneet runsaasti kehuja. Aikalaishaastatteluissa Hector muisti mainita, kuinka hänen levytystensä korkeatasoiset säestykset olivat paljolti Bergströmien ansiota. Matti ja Pirjo taas korostivat, kuinka Hectorin oma panos hänen lauluihinsa oli ehdottomasti kaikkein merkittävin ja heidän tehtävänään oli vain toteuttaa artistin ideoita ja järjestää niille taustasäestys. Yhteistyö oli saumatonta ja molemmat osapuolet kunnioittivat toisiaan suunnattomasti.

Hectorockin Hecto-puolisko on Hectorin uran ensimmäinen yhteiskuntakriittinen albumikokonaisuus. Toki Hector oli ottanut kantaa aina ensilevytyksestään Palkkasoturi (1965) lähtien. Vuonna 1972 Hector suomalaisti Don McLeanin American pien Suomi-neidoksi, jonka sanoitus sisältää erittäin tarkkanäköistä ja kriittistä havainnointia suomalaisen yhteiskunnan ilmiöistä. Nostalgia-albumin (1972) Nostalgia osa 2 -kappaleessa podetaan maailmantuskaa, koska maailmassa on paljon nälänhätää samalla kun suurvallat sysäävät rahaa avaruusmatkailuun. Ja olihan toki Mirandoksella julkaistu Lumi teki enkelin eteiseen eräänlainen arkirealistinen kuvaus yhteiskunnan ankeasta ilmapiiristä ja Asfalttiprinssi tulkittavissa kannanotoksi kaupunkisuunnittelulle. Jos kuitenkin pitäisi luonnehtia Hectorin uran varhaisia pitkäsoittoja, niin Hecto-puolisko on ensimmäinen selkeä kokonaisuus, jossa ääneen pääsee maailman epäkohdista laulava Hector. Debyyttialbumi Nostalgia on kaihoisa, hieman Cat Stevens -tyylinen kokonaisuus, jossa kuuluu vielä kaikuja Hectorin folk-nuoruudesta. Samana vuonna singlellä julkaistua Suomi-neitoa ei sisällytetty albumille, koska sen rajut sivallukset suomalaista asenneilmastoa kohtaan eivät olisi istuneet herkkäsävyiseen kokonaisuuteen. Herra Mirandoksella esiintyy taas ennakkoluulottomalla soundimaailmalla pelaava visionäärinen rock-mystikko.

Hecto-puoliskon lauluja ovat inspiroineet ajankohtaiset maailmanpoliittiset tapahtumat kuten Chilen vallankaappaus ja Vietnamin sota. Hectorin sanoituksissa on kuultavissa yleisvasemmistolainen maailmankatsomus. Hectorin poliittinen suuntaus ei ole koskaan ollut mikään varsinainen salaisuus. Siihen on syynsä, että hän on aikoinaan toiminut presidentinvaaleissa SKDL:n Kalevi Kivistön valitsijamiehenä. Hector on kuitenkin muistanut painottaa lukuisissa haastatteluissa – sekä viimeksi omassa Vain elämää -jaksossaan – kuinka hän ei missään nimessä ole julistaja, jonka tavoitteena on saada kuuntelijat ajattelemaan samalla tavalla. Laulujen sanoittaminen on keino purkaa omaa maailmantuskaa ja kirjata ajatuksia ylös. Vuonna 1999 Helsingin Sanomien haastattelussa luonnehdittiin, kuinka Hector "on ollut aina poliittisesti korrekti kapinallinen". Hectorin lauluista puuttuu täysin poliittinen paatos, mikä oli 1970-luvun alkupuoliskolla eräissä piireissä muodikasta. Hector onkin muistellut Kansan Uutisten Viikkolehdessä maaliskuussa 2006, kuinka hän sai näihin aikoihin äärivasemmistolaisilta piireiltä nuivan vastaanoton.
"Minut melkein buuattiin ulos yliopiston lehdistö- ja tiedotusopin laitoksen tilaisuudesta, johon minut oli kutsuttu kertomaan Hectorock-albumin Hecto-puolen biiseistä, jossa oli juuri Chilen tapahtumiin liittyviä juttuja. Akateemisen Sosialistiseuran edustus siellä oli niin vahva ja asenne kielteinen siihen, että ensinnäkin teen tällaiselle levy-yhtiölle, PSO:lle, enkä ole sitoutunut puolueeseen. Melkein itku kurkussa keräsin kamppeet ja häivyin kesken tilaisuuden pois." (Kansan Uutisten Viikkolehti 24.3.2006)
Hectorock I:n ilmestymisen aikoihin
Hectorin bändi Cumulus julkaisi
"salanimellä" Dick Dynamite and His
Hot Lips hupaisan albumin, joka
sisältää menneiden vuosikymmenien
ikivihreitä. Levy viihtyi peräti puoli
vuotta albumilistoilla, joten se on
Cumuluksen menestynein LP-levy.
Hectorockin Rock-puoliskolla Hector julkaisi uransa tuohon mennessä kaupallisimmat ja kepeimmät levytykset. 50-luvun rock'n'rollin nostalgisointi oli albumin ilmestymisen aikoihin erittäin suosittua Suomessa. Kuin vastaiskuna 1970-luvun alkuvuosien progevillitykselle vuonna 1973 suureen suosioon nousi Hurriganes, joka ammensi musiikkinsa yksinkertaisesta rock'n'rollista. Vuoden 1973 menestynein kotimainen hitti oli Rauli "Badding" Somerjoen Fiilaten ja höyläten, joka on alun perin Chuck Berryn vuonna 1957 levyttämä Reelin' and rockin'. Rock-nostalgian kärkinimiin Suomessa lukeutui myös Jussi Raittinen, joka The Boys -yhtyeensä kanssa levytti vuosina 1973 ja 1974 kaksi erinomaisesti myynyttä albumillista suomenkielisiä versioita rock'n'roll-klassikoista. Jussi & The Boysin Mä tahdon rokata oli alkuvuodesta 1974 albumilistoilla kakkos- ja kolmossijoilla Herra Mirandoksen komeillessa ykkösenä. Nostalgiabuumiin osallistui oikeastaan myös Hectorin oma bändi Cumulus, joka julkaisi vuonna 1974 nimellä Dick Dynamite and His Hot Lips hupaisan älppärin menneiden vuosikymmenien ikivihreistä. Albumista tuli Cumuluksen ylivoimaisesti kaupallisesti menestynein levy Suomessa.

Hector on myöhemmin haastatteluissa todennut hieman vähätellen, kuinka Rock-puoliskon levytykset olivat "kansalle mitä kansa haluaa". Kenties Heikki Harma halusi kappaleilla osoittaa, kuinka mystisen ja salaperäisen Hector-roolin takana oli kuitenkin "ihan tavallinen paskiainen" – kuten hän on itseään luonnehtinut Jyrki Hämäläisen kirjassa Hopeinen kuu (Hämäläinen 1996, 337) – tyypillinen suurten ikäluokkien kasvatti, joka teini-ikäisenä innostui rautalankamusiikista ja angloamerikkalaisesta rockista ennen hullaantumistaan folkiin. Toisaalta Hectorin idoli Bob Dylan poukkoili vastaavalla tavalla eri musiikkigenrejen välillä ja David Bowiekin loi aina tarpeen vaatiessa musiikkityylin muuttuessa uusia sivupersoonia. Ennen Hectorockia Hector oli jo tehnyt aluevaltauksen nostalgisen poprockin puolelle esittämällä vuoden 1973 Syksyn sävelessä Cay Karlssonin kanssa duettona Bowie-henkisen glam rock -renkutuksen Marleena. Vaikka Herra Mirandos oli Syksyn sävelen aikoihin saavuttanut menestystä, ei sen suosio auttanut kilpailumenestykseen, sillä Marleena sijoittui postikorttiäänestyksessä vasta seitsemänneksi. Ja eihän heppoisella Marleenalla ollutkaan juuri mitään tekemistä Mirandoksen edustaman musiikin kanssa, mutta se enteili jo Hectorockin kepeämpää tyyliä.

Rock-puoliskon kepeys ja kaupallisuus vaikutti osaltaan siihen, että kriitikot eivät suhtautuneet Hectorockiin yhtä suopeasti kuin aikaisempiin albumeihin. Arvostelijat jäivät kaipaamaan edellisten levyjen omaehtoisuutta ja moittivat käännöskappaleiden suurta osuutta. B-puolelle Hector levytti suomenkieliset versiot kolmesta 1950- ja 60-lukujen rock-klassikosta, ja A-puolikin sisälsi Bowien Life on Mars -käännöksen. Mirandoksella kaikki laulut olivat varta vasten albumia varten sävellettyjä, ja Nostalgiallakin oli vain yksi käännöskappale Sadepäivälaulu, alun perin ruotsalaisen Bernt Stafin Familjelycka.

Hectorockin äänitykset aloitettiin joulukuussa 1973 Kulttuuritalon levytysstudiossa, eli samassa paikassa, jossa Hector 18-vuotiaana lukiolaisena ikuisti ensilevytyksensä Palkkasoturi. Albumilla musisoivat Bergströmien lisäksi Antero Jakoila (kitarat) ja Nappi Ikonen (lyömäsoittimet). Matti Bergström soitti bassoa, selloa sekä huiluja, Pirjo Bergström taas vastasi koskettimista. A-puolen levytyksissä käytettiin myös puhallin- ja jousisektioita. Hectorockin ilmavaa musisointia on ylistetty: erityisesti Nappi Ikosen rumputyöskentely yhdessä Matti Bergströmin bassokuvioiden kanssa on kerännyt kiitosta.

"Hui hai, onko maanantai" ovat Hectorock I:n alkusanat. Aloitusraita Coctail-sukupolven Satyricon sijoittuu enimmäkseen laulun kertojahahmon pään sisälle. Podetaan eksistentiaalista kriisiä, pohditaan oman elämän tarkoitusta, mietitään miten tähän on tultu ja mihin ollaan menossa. Teksti on melkoista tajunnanvirtaa, mutta siitä on jäänyt elämään muutamia herkullisen oivaltavia sitaatteja, kuten "Vänrikki Stool syöpi munkkeja Tarvaspäässä" ja "postiluukku sylkeepi maailmantuskaa".

Chilen sotilasvallankaappaus syyskuussa 1973 – jonka seurauksena demokraattisesti valittu vasemmistolainen presidentti Salvador Allende menehtyi ja Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta syrjäytti vasemmistohallituksen – herätti länsimaisissa vasemmistolaisissa piireissä suunnatonta raivoa. Chilen järkyttävät tapahtumat inspiroivat Hectorin kirjoittamaan useampia lauluja. Jo tuoreeltaan syksyllä 1973 hän kynäili Maaritin esikoisalbumille sanoituksen Uutisten jälkeen, jossa kommentoitiin Allenden kuolemaa ja fasismin nousua. Hectorockille syntyi koskettava Elämä filtterin läpi, jossa kuvaillaan vallankumouksen traagisten tapahtumien ("näin hullun tuulen saapuneen") synnyttämää suuttumusta ja epätoivon tunnetta ("painomusteen löyhkä vain kiehui vihassain, kun kuulin heidän kaatuneen"). Chilen tapahtumat mainitaan myös albumin kakkosraidassa Jatkuvuus. Laulussa kysytään miksi taiteilijan sormet katkaistiin. Säkeessä viitataan chileläiseen runoilijaan, laulajaan ja kansalaisaktivistiin Víctor Jaraan. Hän oli Allenden merkittävä tukija, minkä vuoksi hänet vangittiin vallankaappauksen ensimmäisinä päivinä. Vankeudessa hän alkoi laulaa poliittisia laulujaan itseään kitaralla säestäen, minkä seurauksena hänet ammuttiin. Aikalaiset saivat kuulla, että ennen tappamistaan hänen kätensä olisi katkaistu, jotta hän ei olisi voinut enää soittaa kitaraa, mutta väitteen todenperäisyys on sittemmin kyseenalaistettu.

Jatkuvuus onkin ehdottomasti yksi yhteiskuntakriittisen Hectorin onnistuneimpia levytyksiä. Laulun sanoitus on melkoista sivaltamista moneen eri suuntaan. Yltäkylläisyyteen tottuneet länsimaalaiset jatkavat turhamaista elämäntyyliä, vaikka maailma ympärillä kuohuu. Niko Peltonen on kirjoittanut blogiinsa Parhaat suomenkieliset biisit upean timanttisen kirjoituksen Jatkuvuudesta. Suosittelen lukemaan kirjoituksen kokonaan, sillä tekisi mieli siteerata teksti kokonaan. Tässä kuitenkin muutamia parhaita paloja Peltoselta:
"Hectorilla on aina ollut tarve esittää isoja lausuntoja ja summata maailman tilaa. Jatkuvuus edustaa tätä kategoriaa. Se on tietysti 'yhteiskuntakriittinen' ja nimenomaan siinä merkityksessä, että kritisoidaan kapitalismia, poroporvareita, rahan, vallan ja väkivallan epäpyhiä kytköksiä, moraalikatoa, sotaa... Vallankumouksellinen minä saa tekstissä vastakappaleekseen toisessa persoonassa puhutellun hahmon, joka edustaa velttoa, nousukasmaista, itsekästä stasista; nojatuolissaan dokailevaa tyyppiä, jota kiinnostaa enemmän luokkanousu kuin vääryyksien oikaiseminen." (Parhaat suomenkieliset biisit -blogi)
Peltonen on nostanut laulun parhaaksi "lainiksi" ymmärrettävästi "Marlon Brando nuorta likkaa köyrii keskiluokan hulluuteen / takaapäin / sen rullan näin":
"Hemmetti, tämä tällainenhan on nerokasta tykittelyä, jota kirjoitettaessa ei olla myötähäpeää pelätty, kuten ei tulekaan. Ja kuka muu poplyyrikko Suomessa vuonna 1974 kirjoitti takaapäin panemisesta? Ja miten Hector onnistui piilottamaan tuon viittauksen tekstiinsä ilman, että siitä käsittääkseni sen kummempaa kohua olisi noussut, vaikka hän oli maan suosituin artisti sillä hetkellä." (Parhaat suomenkieliset biisit -blogi)
Länsimaisen turhamaisen elämäntyylin banaaliutta edustaa vuonna 1972 valmistunut kohuelokuva Viimeinen tango Pariisissa, joka oli aikansa kassamagneetti. Sanoituksessa viitataan oletettavasti elokuvan loppukohtaukseen, josta on nyttemmin selvinnyt karmea tieto, että kohtaus kuvattiin ilman naispääosan näytelleen Maria Schneiderin suostumusta.

Jatkuvuus on tosiaan sanoitukseltaan nerokas, sillä viljelemällä lukuisia aikansa ajankohtaisia ilmiöitä (Víctor Jara, Viimeinen tango Pariisissa, Richard Nixon, Joulupukki ja joulukatu, näyteikkunat, teurastajat) Hector saa aikaiseksi upean kokonaisuuden, jossa käsitellään suuria ihmisyyteen ja eksistentialismiin liittyviä kysymyksiä. Niko Peltonen summaa hienosti:
"Jatkuvuus käsitteenä liittyy ihmiskunnan keskinäiseen kohtalonyhteyteen, meidän Irlannissa, Vietnamissa, Chilessä ja Afrikassa elävien kanssa jakamaamme ihmisyyteen, mutta ennen kaikkea ylisukupolvisuuteen, mihin taas väistämättä liittyy virheidenkin periytyminen jälkipolvien kannettavaksi, mutta tärkeämpänä positiivinen toivo tulevasta: ellemme me onnistu, ehkä jälkeemme tulevat sentään." (Parhaat suomenkieliset biisit -blogi)
Hector oli näihin aikoihin erittäin vaikuttunut David Bowiesta, jonka on useaan otteeseen maininnut esikuvakseen. Kuultiinhan jo Herra Mirandoksella ilmiselviä Bowie-vaikutteita. Bowien fanittaminen meni niin pitkälle, että Hector kasvatti samanlaisen pystytukan. Hectorockilla uskallettiin jo tarttua Bowien tuotantoon: Life on Mars -klassikosta tuli Hectorin käsittelyssä Sudenkorento. Itse asiassa Sudenkorento ei ole ensimmäinen Life on Mars -suomennos. 1960-luvun pop-idoli Johnny oli levyttänyt vuonna 1973 Life on Marsin suomeksi Vexi Salmen sanoituksella Jonglöörit. Kyseinen kummallinen "kantaa ottava" levytys lukeutuu mielestäni ehdottomasti karmeimpien suomenkielisten käännöskappaleiden joukkoon. Hectorin Sudenkorento sen sijaan on levytyksenä onnistunut. Sanoitus liittyy Vietnamin sotaan ja Yhdysvaltojen voimapolitiikkaan. Bowien tekstissä kerrotaan todellisuuteen pettyneestä tytöstä, joten Hectorin suomenkielisen sanoituksen tematiikalla ei ole juuri mitään tekemistä alkuperäisen kanssa, mikä ei ole Hectorin tuotannossa suinkaan tavatonta. Hector on useaan otteeseen todennut, kuinka hän ei varsinaisesti kääntänyt ulkomaalaisia lauluja suomeksi, vaan laati omia sanoituksia vaikutuksen tehneisiin melodioihin. Koska Hector oli siviiliammatiltaan radiotoimittaja, hän kuuli usein tuoreeltaan ensimmäisten joukossa Suomessa uusimmat levyt maailman musiikkimarkkinoilta, ja mikäli jokin biisi kolahti, hän päätti suomalaistaa sen.

Vaikka Sudenkorennon ja Life on Marsin aiheet poikkeavat toisistaan, Hector on oivaltavalla tavalla vetänyt yhtäläisyyksiä Bowien sanoituksen kanssa. Esimerkiksi alkutekstissä ensimmäisen säkeistön kolmannessa ja neljännessä säkeessä lauletaan "but her mummy is yelling no / and her daddy has told her to go" ja Sudenkorennossa samassa kohdassa lauletaan kiinniotetusta sudenkorennosta "mami huutaa se päästä pois / pappa kiljuu se tyhmäähän ois". Kertosäkeistön "it's the freakiest show" kuuluu suomeksi "onpa kamala show" ja "he's in the best selling show" taas "eiks' oo mahtava show". Bowien kertosäkeistössä lauletaan "Take a look at the lawman beating up the wrong guy" ja Hectorin levytyksessä taas "siinä vierasta lyödään kysymättä liikaa".

Imet piipustasi taivaat on raidan A4 nimi. Mirandoksella oltiin Sisämaan retkellä etsimässä yrttejä. Nyt kerrotaan todellisuutta pakoilevasta henkilöstä, joka vetää yrteistään tuoksut ja sen seurauksena "piirtää sielulle aamuruskot", "väistää amok-juoksut niin kuin päivän nousevan" ja talviseen aikaan "raivaa kevään illuusion kautta unelmiin". Hector liikkui 1960-luvun jälkipuoliskolla aktiivisesti Helsingin hippipiireissä, joissa poltettiin kannabista ja pyrittiin avaamaan aisteja vahvemmillakin päihteillä. Imet piipustasi taivaat ei kuitenkaan herättänyt aikoinaan minkäänlaista kohua "huumemyönteisyydestä", koska sanoituksessa on hieman valistuksellinen ja huolestunut sävy. Lauletaanhan kolmannessa säkeistössä: "Esität varmaa, kannat karmaa silti heikon / Miksi kauas meistä lähdet? / Yösi peikon tähdet toiset voivat karkoittaa." Todellisuudesta pakenemista ei kuvata suinkaan yksiselitteisen positiivisessa valossa. Aika oli muuttunut. Vuonna 1967 Hectorin ja Sakari "Oscar" Lehtisen duettolevytys Savu oli joutunut radion soittokieltoon, vaikka laulun sävy oli huumevastainen. Vuonna 1974 Yleisradio ei enää luokitellut levytyksiä soittokieltoon, eikä tällainen tematiikka laulun sanoituksessa enää hätkähdyttänyt.

A-puolen viimeisenä raitana kuullaan riipaisevan kaunis Jäävalssi, joka on noussut suurimpien Hector-ikivihreiden joukkoon. Jäävalssin kaltaiset koskettavat laulut osoittavat, että Hector ei ole suinkaan ainoastaan loistava tekstintekijä, vaan myös ansioitunut säveltäjä, joka säveltää uskomattoman kauniita ja luontevia melodioita.

Hecto-puolen levytyksiin Bergströmit ovat onnistuneet loihtimaan luovia sovituksia, jotka sisältävät nerokkaita nyansseja ja värittävät kuvaavasti laulujen tunnelmaa. Sovitusmaailmaltaan rikkaimmat levytykset ovat Elämä filtterin läpi ja Jäävalssi – molemmat lumoavan kauniita lauluja, joiden säestykset sisältävät upeita harmonioita. Sovitusten äänimaailma luo väistämättä muistumia Herra Mirandokselta. Sudenkorennossa on käytetty jousisektiota, minkä ansiosta levytyksen säestys tavoittaa Bowien alkuperäisen version mahtipontisuuden. Jatkuvuus ja Imet piipustasi taivaat -levytysten soundimaailman lähtökohta on ennemmin Bob Dylanin tyylissä, sillä molemmat laulut alkavat akustisella kitaralla, mutta laulujen edetessä syntetisaattorit ja muut soittimet tuovat "lihaa luiden ympärille". Jokaisessa levytyksessä on kekseliäitä yksityiskohtia: Jatkuvuudessa hi hat -isku, joka tuplaantuu b-osassa, Imet piipustasi taivaat -kappaleessa huiluriffi, joka kuvastaa todellisuudesta pakenemista, tai Elämä filtterin läpi -levytyksessä niin ikään Matti Bergströmin soittamat huilut maalailevat laulun riipaisevaa tunnelmaa. Hectorock I:n musiikillisia ratkaisuja voisi varmasti analysoida vähintään yhtä pitkän blogikirjoituksen verran. Monipuoliset sovitukset saattavat olla syy siihen, että Hecto-puoliskon lauluja esitetään nykyään harmittavan harvakseltaan Hectorin keikoilla. Perinteinen rock-kokoonpano ei välttämättä tee oikeutta levyversioiden moni-ilmeisille orkestroinneille. Jäävalssin Hector esitti sentään loppuvuodesta 2001 35-vuotistaiteilijajuhlakiertueellaan. Laulun livetaltiointi sisällytettiin livekokoelmalle Total Live! 1991–2003. Rock-puoliskon lauluja Hector sen sijaan on esittänyt keikoillaan säännöllisesti kaikki nämä vuosikymmenet.

Kuin puolustuspuheenvuorona albumin Rock-puoliskolle B-puolen Prologina kuullaan 56 sekuntia kestävä "humoristinen" kapakkakeskustelu, jossa Hector selittää, kuinka hänen innostuksensa rock'n'rolliin aikoinaan alkoi. "Keralla broidin, Reiskan ja Ollin, mä tempasin mun ekan rock'n'rollin." Hectorin isoveli Erkki tosiaan hankki Harmojen kotitalouteen ensimmäiset rock-levyt ja ensimmäisen sähkökitaran. Prologi (Löysät ajat) on luvalla sanoen turhauttava ja tarpeeton levytys, kuten eräät muutkin Hectorin tuotannon huumorilevytykset (kestoinhokkini on ehdottomasti vuonna 1992 levytetty Shkadamuu-Katapau). Prologin päätyttyä pärähtää soimaan rock'n'rollin ilosanomaa ja ylivertaisuutta ylistävä Takataan roos, alun perin Jerry Leiberin ja Mike Stollerin Yakety yak, jonka The Coasters levytti vuonna 1958. Takataan roos sopii kuin anthemiksi rock'n'roll-nostalgian aikakaudelle: rokataan taas, vaikka rock'n'rollin kulta-ajasta on kulunut jo vuosikymmeniä. "Ei kuole koskaan rock'n'roll!" Vuoden 1974 suosituin kotimainen yhtye Hullujussi levytti albumilleen Bulvania oman rock'n'roll-parodiansa, joka sai luonnollisesti nimekseen Takataan moos.

Oikeastaan vuonna 1947 syntynyt Heikki Harma oli vielä hieman liian nuori, kun rock'n'roll-villitys ensimmäistä kertaa valtasi Suomen 1950-luvun viimeisinä vuosina. Varsinaisen musiikillisen kipinän nuoreen Heikkiin sytytti rautalankamusiikki ja etenkin sen johtotähti The Shadows. 1960-luvun alkuvuosina jylläsi todellinen rautalankabuumi. Kunnianosoituksena The Shadowsille Hector levytti albumille instrumentaalikappaleen 1962 / Oodi "Varjoille", jossa Hector soittaa itse sähkökitaraa.

Hectorock I:n tunnetuin levytys on eittämättä Rock-puoliskon kolmas raita Ake, Make, Pera ja mä. Nuoruuden kasvukipuja muisteleva kappale on noussut vuosikymmenien saatossa kaikkien aikojen legendaarisimpien suomalaisten klassikkohittien armoitettuun joukkoon. Laulua on laulettu niin kuoroversioina kuin partioleireillä iltanuotion äärellä. Kappaleen tarttuva kertosäkeistö on porautunut kansakunnan kollektiiviseen muistiin, mikä on tietenkin jälleen osoitus Hectorin säveltäjän lahjoista. Ake, Make, Pera ja mä perustuu osittain Hectorin omiin teini-iän muistoihin. Erinäisissä haastatteluissa Hector on kertonut, että Aken ja Maken taustalla ovat oikeat henkilöt, mutta "Peralla" ei ole oikean elämän esikuvaa, vaan hän on pikemminkin yhdistelmä useammasta henkilöstä. Ake, Make, Pera ja mä on Hectorin tunnetuin levytys Lumi teki enkelin eteiseen -klassikon ohella. Ake, Make, Pera ja mä kuullaan jokaisella Hectorin keikalla – usein viimeisenä kappaleena tai ensimmäisenä encorena. Vuonna 1984 Hector levytti laulusta uuden version Toeloe Strings -yhtyeen kanssa. Mainittakoon, että Ake, Make ja Pera seikkailevat myös Hullujussin levyttämässä iskelmäparodiassa Cucuzza (1974): "Jos Ake, Make, Pera cucuzzaa jostain sais, ois riemu heillä rajaton, ja meitä naurattais."

Ray Petersonin vuonna 1960 levyttämä Tell Laura I love her oli ehditty kääntää suomeksi jo kahteen otteeseen ennen kuin Hector tarttui kappaleeseen. Matti Heinivaho levytti tuoreeltaan vuonna 1960 laulun suomeksi nimellä Mä kirjeitä toivon (san. Kari Tuomisaari) ja vuonna 1971 Danny levytti vähemmän onnistuneen version Voin viipyä myöhään (san. Pertti Reponen). Nuo kaksi levytystä ovat unohtuneet, mutta Hectorin versio Laura (sua kauheesti kaipaan) on päätynyt ikivihreiden sarjaan. Hectorin sanoitus on uskollinen alkuperäisen englanninkielisen tekstin tragikoomiselle teinirakkaustarinalle. Jake Nyman on muistellut, kuinka Hectorilla oli suunnattomia vaikeuksia pitää pokkaa äänityssession aikana. "Jos kuuntelette tarkasti, voittekin erottaa laulun lopun hitaassa osassa vaivoin tukahdutetun nauruntyrskähdyksen" (Nyman 1999). Vaikka Laura (sua kauheesti kaipaan) oli ilmeisesti tarkoitettu teiniromantiikan parodiaksi, herkässä puberteetti-iässä kipuilevia Hectorin faneja se onnistui liikuttamaan aidosti. Vielä tänä päivänä Hectorin keikoilla yleisö yhtyy kappaleen alussa yhteislauluun – ilman ironian häivääkään.

Sarjakuva-rock -kappaleessa Hector osoitti, että yhteiskuntakriittisyyden ja rockin voi yhdistää. Laulun sanoituksessa kritisoidaan purevasti Aku Ankkojen välittämää maailmankuvaa, sosiaalisia suhteita ja luokkaristiriitoja. Kriittinen teksti asettuu kuitenkin huvittavaan valoon, kun tiedetään, että Hector oli lapsuudessaan 1950-luvulla kova Aku Ankka -fani. Harman perheessä odotettiin kieli pitkällä Aku Ankka ja kumppanit -lehden kolahtamista postiluukusta. Carl Barksin Aku-sarjikset tekivät nuoreen Heikkiin syvän vaikutuksen ja hän leikki ystäviensä kanssa höpsismiä ympäri Helsinkiä. Vielä vanhemmalla iällä Hector on ostanut divareista 50-luvun akkarinumeroita. (Harma 1996, 15–16) Sarjakuva-rockiin Hector onkin myöhempinä vuosikymmeninä suhtautunut huvittuneen itseironisesti.
"[E]räässä vaiheessa rocktaiteilijaelämääni suhtauduin Disney-tuotantoon ja ankkalinnalaiseen sosiodraamaan varsin kriittisestikin, mm. kirjoittamalla laulun nimeltä Sarjakuvarock. Heh heh, se oli näet 70-luvun poliittisessa ilmapiirissä sopivan trendikästä. Heh heh." (Harma 1996, 15)
Sarjakuva-rockin sanoituksessa monia on hämmentänyt kolmannen säkeistön viimeinen säe, jossa julistetaan luokkaristiriitojen jatkuvan taas "seurnum". Mikä ihmeen "seurnum"? Kyseessä on luonnollisesti lyhenne "seur. num.", jolla viitataan Aku Ankoissa julkaistaviin jatko-osiin, jotka jatkuvat seuraavissa numeroissa. Toisessa säkeistössä lauletaan "on Roopen toinen nimi Martin Peyton". 26 vuotta myöhemmin Hectorin 35-vuotistaiteilijajuhlakiertueella Hector ei enää laulanut 70-luvun saippuasarjan Peyton Placen rikkaasta pohatasta, vaan Roopen toinen nimi oli väännetty ajankohtaisempaan termiin "globalization". Tämäkin taltiointi on kuultavissa Total Live! 1991–2003 -kokoelmalla. Ja kun laulun tematiikka liittyy Aku Ankkoihin, on luontevaa, että laulun a-osan sointukierto noudattaa niin kutsuttua akuankka-komppia. Sarjakuva-rockissa akuankka-komppi lähtee E:stä, eli E - C#m - A - H.

Hectorock I alkaa sanoilla "hui, hai, onko maanantai". Viimeiseen lauluun mennessä arkiviikko on jo edennyt, sillä se on nimeltään Perjantai on mielessäin – alun perin australialaisen The Easybeats -yhtyeen Friday on my mind. Tässäkin kappalevalinnassa on Bowie-kytkös, sillä Bowie oli levyttänyt vuonna 1973 laulun Pin Ups -albumilleen. Hectorin levytys on uskollinen Bowien versiolle omaperäisiä stemmoja myöten. Taustalaulut on sovittanut Sakari Lehtinen, Hectorin bändikaveri Cumuluksesta. Myös Friday on my mind oli ehditty kääntää aikoinaan suomeksi: First-yhtye levytti vuonna 1967 laulun suomeksi Juha Vainion sanoituksella Perjantai, mutta Hectorin versio on huomattavasti tunnetumpi. Ja jos Hecto-puolen lauluissa on yleisvasemmistolainen sävy, niin tuskaileehan Perjantai on mielessäin -kappaleen turhautunut työntekijä, kuinka "vieraat herrat työstäin hyödyn saa". Hectorin Perjantai on mielessäin -levytyksen ytimekästä sovitusta ja säestystä on kehuttu. Vaikka Rock-puolen kappalevalintoja arvosteltiin heppoisiksi, Bergströmit ja levylle soittava muusikkokaarti pitivät huolta, ettei korkeatasoisista ja laadukkaista sovituksista tingitty missään vaiheessa.

Hectorin albumit kiinnittivät huomiota myös kansitaiteellaan.
Hectorock I oli äänitetty ja miksattu valmiiksi helmikuussa 1974. Ennen levykauppoihin ilmestymistä albumille suunniteltiin kansikuvat, jotka Hector ideoi yhdessä sarjakuvataiteilija ja pilapiirtäjä Timo "Timppa" Mäkelän kanssa. Vinyylipainosten sisäpuolelle Timppa piirsi sarjakuvamaisia ruutuja. Rock-muusikot muuttivat myös käsitystä kotimaisten LP-levyjen kansitaiteesta. Siinä missä perinteisessä iskelmätuotannossa pitkäsoittojen graafiseen asuun ei juurikaan panostettu (useimmiten riitti laulajan kasvokuva ja korkeintaan jokin taustamaisema tai -kuviointi), rock-esiintyjät alkoivat satsata aivan uudella tavalla kansitaiteeseen, minkä seurauksena 1970-luvun rock-älppäreillä myös kannet ovat omanlaisiaan taideteoksia.

Ensimaistiainen albumilta saatiin, kun helmikuussa julkaistiin single Ake, Make, Pera ja mä / Perjantai on mielessäin. Maalis- ja huhtikuussa 1974 se oli Suomen toiseksi myydyin single. Kesällä lohkaistiin toinen single Takataan roos / Laura (sua kauheesti kaipaan), joka sekin nousi listoilla kärkikymmenikköön. Levykauppoihin Hectorock I ilmestyi maaliskuussa 1974. Herra Mirandos oli tuolloin edelleen listaykkösenä. Huhtikuussa 1974 Hector teki Suomen albumilistalla ainutlaatuista historiaa: Hectorock I nousi listan ykköseksi ja Herra Mirandos oli kakkossijalla. Vastaavanlaiseen suoritukseen on yltänyt ainoastaan Antti Tuisku, jonka albumit New York ja Rovaniemi valtasivat albumilistan ykkös- ja kakkossijan lokakuussa 2006 viikolla 41. Ja oikeastaan Tuiskun tapauskaan ei ole vertailukelpoinen, sillä hänen kaksi albumiaan ilmestyivät samaan aikaan. Hector on ainoa artisti, jonka uusi ja aikaisemmin ilmestynyt edellinen levy ovat komeilleet albumilistan kahdella kärkisijalla. Ja siinä missä Tuiskun kaksi levyä olivat albumilistan kärjessä viikon verran, Hectorin levyt olivat koko kuukauden myydyimmät kaksi levyä. Toukokuussa 1974 Hectorock I jatkoi listaykkösenä Herra Mirandoksen ollessa kolmantena. Hectorock I oli Suomen myydyin älppäri neljän kuukauden ajan huhtikuusta heinäkuuhun, kunnes elokuussa toinen suurikokoinen mies Demis Roussos saavutti albumilistan kärkipaikan. Hectorock I pysyi listoilla vuoden 1974 loppuun asti. Albumi myi nopeasti kulta- ja timanttilevyyn oikeuttavat määrät. Vaikka kriitikot hieman nyrpistivätkin nenäänsä Hectorockin kaupallisemmalle linjalle, suuri yleisö ei kääntänyt Hectorille selkäänsä. Levyä myytiin vielä enemmän kuin Herra Mirandosta. Kenties Hectorock I:n helpommin omaksuttava linja laajensi Hectorin kohdeyleisöä entisestään. Tähän päivään mennessä Hectorockia on myyty yli 87 000 äänitettä, joten se on Hectorin ylivoimaisesti myydyin soololevy.

Hectorock I on kiistatta kotimaisen rock-musiikin merkkipaaluja. Albumi on yksi kaupallisesti menestyneimpiä 1970-luvulla julkaistuja suomalaisia älppäreitä. Suurempiin myyntilukuihin ovat yltäneet ainoastaan Hurriganesin Roadrunner, Erkki Junkkarisen Ruusuja hopeamaljassa, Tapio Rautavaaran muistokokoelma Reissumiehen taival, Vesa-Matti Loirin ensimmäinen Eino Leino -levy sekä pari myydyintä Finnhits-kokoelmaa. Hectorock I on yksi 80 kotimaisesta pitkäsoitosta, jotka on valikoitu 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään -kirjan suomenkieliseen painokseen. Hectorock I ryyditti Hectorin ilmiömäistä suosiota nuorison keskuudessa. Levyn lauluja soitettiin viljalti radion Nuorten sävellahjassa ja Jokamiehen sävelradiossa. Samat nuoret, jotka olivat vaikuttuneet Herra Mirandoksesta, kuuntelivat nyt luontevasti Hectorin rokkeja ja sanomallisia lauluja. Hectorin menestys nuorison keskuudessa oli niin suurta, että Herra Mirandosta ja Hectorockia on luonnehdittu peräti sukupolvikokemuksiksi. Esimerkiksi 1990-luvulla ilmiömäiseen suosioon noussut laulaja Joel Hallikainen, joka oli Hectorock I:n ilmestymisen aikaan 12-vuotias, on muistellut:
"Mä sain 12-vuotiaana oman kasettimankan ja kasetteja ja koulussa vaihdettiin niitä. Me asuttiin Kerttulinkadulla Turun tuomiokirkon vieressä ja mul oli se pieni punainen kasettisoitin ja Hectorock ykköstä mä kuuntelin varmaan miljoonaan kertaan. Mä muistan ne puutalon portaat ja se mankkari kainalossa mä yksin hiivin sinne ylös ainoastaan kuuntelemaan. Se oli semmonen hiljentymisen ja herkkyyden hetki ja mä muistan miettineeni, miten joku ihminen voi tehdä jotain näin kaunista. Mä olin hirvee Hector-fani ja kirjotin Turun Sanomien yleisönosastoon ja kysyin mikä on Hectorin oikea nimi ja osoite. Varmaan kolme kuukautta joka aamu mä lärään sen Turun Sanomat mut sitä vastausta ei koskaan tullu." (Bruun, Lindfors, Luoto, Salo 1998, 438)
Hectorock II -albumi vuodelta 1985 ei
lukeudu Hectorin menestyneimpiin.
Hectorock I:llä on ollut vaikutuksensa suomalaiseen kulttuurielämään. Kilpailevassa levy-yhtiössä Finnlevyssä Vexi Salmi sai loistoajatuksen, kun Esa Pakarinen alkoi tulkita omintakeiseen tyyliinsä rock'n'roll-klassikoita. Kun Hectorilla oli Hectorockinsa, Salmi oivalsi, että Pakarisen levyn nimen oli oltava tietenkin Pakarock. Vuonna 1985 julkaistu Hectorin albumi sai nimekseen Hectorock II. Huvittavaa kyllä, siinä missä Hectorock I on Hectorin kaupallisesti menestynein albumi täynnä ikivihreitä hittejä, Hectorock II on yksi hänen vaatimattomimmin menestyneistä levyistään, miltä ei ole oikein jäänyt elämään yksikään kappale. Viittauksena "ykkösosaan" on levyn aloitusraita Jäävalssin jälkeen. Lisäksi albumin CD-painoksella on julkaistu bonusraitana vuonna 1984 Toeloe Stringsin kanssa levytetty uusi versio Ake, Make, Pera ja mä -klassikosta. 2000-luvulla Helsingissä on järjestetty urbaaneille nuorille aikuisille Hectorock-nimisiä kulttuuritapahtumia, joilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Hectorin kanssa.

Syksyllä 1974 Hector kilpaili jälleen Syksyn sävelessä. Kilpailukappaleena oli dramaattinen ja – jälleen – erittäin vahvasti Bowie-vaikutteinen Lapsuuden loppu, jonka synkeä sanoitus maalaili apokalyptisiä kuvia ihmiskunnan tulevaisuudesta. Sanoitus oli saanut ilmiselviä vaikutteita Arthur C. Clarken samannimisestä tieteisromaanista (1953), jonka suomennos oli ilmestynyt edellisenä vuonna. Hectorin hätkähdyttävä kilpailuesitys on jäänyt vahvasti aikalaisten mieliin. Hector esitti väkevän laulunsa verhoutuneena mustaan haudankaivajan viittaan, kasvot vahvasti valkoiseksi kalkittuna ja silmät mustaan silmämeikkiin peitettynä. Urbaanin legendan mukaan maski olisi johtunut siitä, että artisti yritti peittää tappelussa saamaansa mustaa silmää. Hector sai runsaasti kuittailua teatraalisesta esityksestään, jota esimerkiksi Leo Lastumäki parodioi television sketsiohjelmassa. Siitä huolimatta, että Hector oli Syksyn sävelen aikoihin ehdottomasti Suomen suosituin artisti, Lapsuuden loppu jäi postikorttiäänestyksessä neljänneksi 17 725 äänellä. Edelle sijoittuivat Kisun legendaarinen Juustossa löytyy (21 625 ääntä), Fredin ikivihreä Avaa sydämesi mulle (21 808 ääntä) sekä kilpailun ylivoimaisesti 35 234 äänellä voittanut Jussi & The Boysin Metsämökin tonttu. Hector pohti vuonna 2011 Syksyn sävel retro -dokumenttisarjassa, kuinka hätkähdyttävä stailaus saattoi pikemminkin karkottaa potentiaalisia äänestäjiä. Toisaalta kilpailun voittaneen Metsämökin tontun esityksessä oli niin ikään panostettu esiintymisvaatteisiin, mutta esimerkiksi lasten oli varmasti helpompi äänestää Tuck-munkiksi pukeutunutta Jussi Raittista kuin pelottavaa gootti-Hectoria. Valitettavasti vuoden 1974 Syksyn sävelen kilpailulähetys on kadonnut arkistoista, joten Hectorin legendaarisesta esityksestä ei ole jäänyt jäljelle taltiointia. Lapsuuden loppu julkaistiin singlenä, jonka B-puolelle poimittiin Jatkuvuus.

Nimeä Lapsuuden loppu kantoi myös Hectorin soolouran ensimmäinen konserttikiertue, joka alkoi Syksyn sävelen jälkeen.
"Tällä ekalla rundilla mulla oli musta viitta päällä ja mä yritin olla hirveen salaperäinen henkilö. Mulla oli rundia varten ostettuna kahdet platform-pohjaiset bootsit Kensington Marketista." (Hämäläinen 1996, 339)
Avajaiskeikka Tampereen Ylioppilastalossa meni kuitenkin penkin alle. Ja mikä pahinta, paikan päällä oli televisio, koska keikka oli tarkoitus taltioida Yleisradiolle.
"Se oli katastrofaalinen keikka mun kannalta. Mulla oli kurkku helvetin kipeä ja käheänä ja mä halusin perua keikan. Talo oli täynnä väkeä ja "Porski" Porola sanoi, että järjestelyt on niin pitkällä, et sä voi enää peruuttaa. Mä tein sen keikan ja se oli yhtä tuskaa. Sitten mä näin sen kuvanauhan jälkeenpäin ja se oli korinaa ja paskaa." (Hämäläinen 1996, 339)
Vuosi 1974 on suomalaisen rockin upea vuosi. Hectorock I:n lisäksi vuoteen ajoittuu muun muassa Juice Leskisen läpimurto Marilyn-megahitillä ja hänen yhtyeensä Coitus Int. julkaisi ylistetyn Per vers, runoilija -klassikkoalbumin. Vuoden albumisatoa edustavat myös Hullujussin hienosti menestyneet Hullujussi ja Bulvania, Kasevan Silloin kun, Baddingin Näin käy rock & roll, Wigwamin korkealle arvostettu Being ja aivan loppuvuodesta rävähti vielä Hurriganesin legendaarinen Roadrunner. Pekka Markkula kirjoitti Soundi-lehdessä, kuinka vuosi 1974 oli "uusien merkittävien kotimaisten sanoittajien esiinmarssi". Hector oli kuitenkin kiistattomasti vuoden 1974 suosituin sooloartisti Suomessa. Joulukuussa 1974 Yleisradion Iltatähti-ohjelmassa luonnehdittiinkin kuluneen vuoden olleen "Hectorin vuosi" ja samaisessa lähetyksessä Hector saavutti tunnustuksen "vuoden artistina" ja Ake, Make, Pera ja mä palkittiin "vuoden kappaleena". (Katso YouTubesta kappaleen esitys Iltatähdessä) Vuonna 1974 Hectorin soolouralla meni niin lujaa, että hän jätti Cumuluksen. Toisaalta jo syksyllä 1973 hän oli todennut Iltatähden haastattelussa jättäytyneensä Cumuluksen "ulkojäseneksi", sillä omat musiikkiprojektit ja siviilityö Yleisradiossa aiheuttivat tilanteen, jossa ei ollut enää tarpeeksi aikaa keikkailla Cumuluksen riveissä. Kaiken lisäksi Hectorin komeaan vuoteen sisältyi euroviisukarsintojen voitto sanoittajana kappaleella Älä mene pois. Eero Koivistoisen tyylikkään sävelmän tulkitsi Carita Holmström. Eurovision laulukilpailuissa Brightonissa laulu esitettiin kuitenkin englanniksi Frank Robsonin sanoituksella Keep me warm.

Käsittämättömiin mittoihin kasvanut menestys ja suosio aiheutti luonnollisesti omat lieveilmiönsä.
"Kyllä tää hemmetin kova, äkillinen suosio räjäytti tajuntaa ihan tarpeeksi. Siinä sitten joutui ympäristö kärsimään, myös perhe-elämä. Meni lujaa. Mulla oli vuosien vaatimattoman elämän jälkeen yhtäkkiä hetkellisesti enemmän rahaa kuin olin koskaan nähnyt. Sehän täytyi pistää menemään. Mä esimerkiksi varasin Inter-Continentalin saunan viideksi tunniksi ja kutsuin sinne kavereita saunomaan, syömään ja juomaan. Joskus mä sain päähäni syödä rapuja ulkoilmassa ja managerini Rainer-parka (Lindgren) varasi Tullinpuomin parvekkeen vain meille kahdelle, koska halusimme katsella Mannerheimintietä rapuja syöden. Pari-kolme vuotta meni, ennen kuin kolahdin takaisin todellisuuteen. Tajusin, että minulla on siviiliammatti hoidettavana ja perhe elätettävänä." (Hämäläinen 1996, 340–341)
Lapsuuden loppu jäi Hectorin viimeiseksi projektiksi PSO-levy-yhtiössä ja levytysyhteistyöksi Bergströmien kanssa. Hector vaihtoi levy-yhtiötä Love Recordsiin, jonne miltei kaikki hänen hengenheimolaisensa levyttivät. Vaikka Love Recordsia pidetäänkin varsinaisena 70-luvun rock- ja ungerground-musiikin levy-yhtiönä, on todettava, että PSO:llakin suhtauduttiin suopeasti epäkaupallisempaan musiikkiin. Saihan Cumulus juuri PSO:lla melko vapaat kädet levyttää persoonallisia albumikokonaisuuksia. Cumuluksen pitkäsoitoista legendaarisin lienee Herra Mirandoksen esiasteeksikin kutsuttu Sirkustirehtöörin pieni sydän (1973), jonka omalaatuinen ja taiteellinen kokonaisuus on vuosien saatossa noussut melkoiseksi kulttiklassikoksi. Hector totesikin vuonna 2001 Selvis-lehden haastattelussa pohtineensa, kuinka PSO:n levytysosaston johtaja Martti Piha "varmasti mietti joskus kotonaan niin Cumuluksen kuin omien ensimmäisten levyjenikin kohdalla, että miksiköhän olen antanut tällaisia tehdä! Eihän tällaista voi kukaan ymmärtää, saati sitten ostaa." Cumuluksen ja Hectorin lisäksi 1970-luvun puolivälissä Irina Milan levytti PSO:lle poikkitaiteellisia älppäreitään. 1970-luvun jälkipuoliskolla PSO profiloitui erityisesti vanhan tanssimusiikin levy-yhtiöksi. Suomessa alkoi Erkki Junkkarisen ja kumppaneiden johdolla suorastaan humppabuumi ja PSO kohosi maan johtavaksi humppamusiikin julkaisijaksi. Siinä mielessä Hector varmasti koki olevansa Love Recordsissa enemmän omalla mukavuusalueellaan ja "omiensa joukossa". Helsingin Sanomien haastattelussa syksyllä 2014 hän totesikin: "Tuntui siltä, että pääsin kotiin."

Nyt jäätiin innolla odottamaan, mitä Hector saa aikaiseksi Love Recordsilla. Ensimmäinen singlejulkaisu Menin kipsiin taas / Kuinka voit väittää kesällä 1975 saikin hyvän vastaanoton. Singlekiekko esitteli Hectorin molemmat puolet: A-puolen hullutteleva rokki on tiukka versio The Guess Whon Dancin' fool -hitistä ja B-puolen koskettava sanoitus yhteiskunnan ulkopuolelle jättämistä syntyi Ralph McTellin Streets of Londonin suomenkieliseksi versioksi. Kuinka voit väittää on yksi Hectorin rakastetuimmista levytyksistä.

Liisa pien -albumi (1975) meni suurelta
yleisöltä yli ymmärryksen...
Sen sijaan Hectorin ensimmäinen Love-albumi meni suurelta yleisöltä yli ymmärryksen. Hectorin neljäs pitkäsoitto Liisa pien äänitettiin Otto Donnerin johdolla syksyllä 1975 Tukholman Marcus Music -studioilla. Liisa pien on huomattavasti kunnianhimoisempi ja haastavampi kuin Hectorin aikaisemmat levyt. Albumin levytyksiä on luonnehdittu jopa progressiiviseksi rockiksi. Liisa pien on konseptialbumi: älppärin kappaleet kertovat tarinaa työläistaustaisesta naisesta, joka on naimakauppojen myötä ajautunut hyvätuloisten sosiaaliluokkaan, mikä aiheuttaa monenlaisia identiteettikriisejä. Herra Mirandoksen ja Hectorockin selkeärakenteisiin levytyksiin tottuneet Hectorin kuuntelijat olivat äimän käkenä kuunnellessaan albumia, jonka raidoista useammat kestävät seitsemästä minuutista yhdeksään minuuttiin. Liisa pien oli ilmestyessään marraskuussa 1975 Suomen kahdeksanneksi myydyin albumi – tokihan nyt Hectorin uusi albumi kiinnosti – mutta nopeasti sijoitukset albumilistoilla romahtivat kymmenen myydyimmän ulkopuolelle. Levyn kokonaismyynti jäi vain murto-osaan Herra Mirandoksen ja Hectorockin lukemista. Kun vielä vuoden 1975 Syksyn sävelessä kilpaillut Pikku Juulia menestyi vaatimattomasti (seitsemäs sija postikorttiäänestyksessä), saatettiin todeta Hectorin suurimpien menestyksen päivien valtakunnan suosituimpana sooloartistina jääneen taakse. Syksyn sävel retro -dokumenttisarjassa Hector muisteli, ettei olisi esittänyt Pikku Juuliaa kertaakaan kilpailulähetyksen jälkeen.

Liisa pien on kuitenkin kokenut vuosien saatossa melkoisen arvonnousun. Nykyään albumi lukeutuu Hectorin arvostetuimpien joukkoon. Jopa paatuneimmat Hectorin arvostelijat suhtautuvat kyseiseen levyyn sangen suopeasti. Svart Records julkaisi helmikuussa 2016 albumin uudestaan vinyylipainoksena, mikä on eräänlainen osoitus albumin "katu-uskottavuudesta". Liisa pien soi 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen hipsterisukupolven levylautasilla.

Seuraava albumi Hotelli Hannikainen sisälsi helposti omaksuttavampaa ja humoristisempaa Hectoria. Älppäri menestyi listoilla edellistä paremmin, sillä se oli ilmestyessään elokuussa 1976 Suomen toiseksi myydyin albumi. Uransa seuraavan kultalevyn Hector saavutti kuitenkin vasta vuonna 1978 ilmestyneestä Kadonneet lapset -albumista. Kadonneet lapset onnistui miellyttämään sekä kriitikoita että suurta yleisöä.

Hectorock I on julkaistu CD-formaatissa
useaan otteeseen. Toisinaan yhdessä
Hectorin toisen klassikkoalbumin Herra
Mirandoksen
kanssa.
PSO:n äänitearkisto on levy-yhtiöfuusioiden myötä päätynyt Fazerin ja sittemmin Warnerin omistuksiin. Fazer julkaisi Hectorock I:n CD-formaatissa ensimmäistä kertaa vuonna 1989. Warner Music Finland julkaisi vuonna 2001 albumin remasteroituna painoksena. Vuonna 1990 Fazer julkaisi 2 alkuperäistä -sarjassa Hectorock I:n yhdessä Herra Mirandoksen kanssa. Kokoelmasarjan CD-painokset tuottivat usein ongelmia, sillä kaksi albumillista eivät aina mahtuneet yhdelle levylle, minkä vuoksi jotkut kappaleet jouduttiin karsimaan CD-painokselta. Niinpä Hectorin 2 alkuperäistä -kokoelman CD-painokselta puuttuu Hectorock I:n Prologi (Löysät ajat). Ilman Prologia Mirandoksen ja Hectorockin kappaleet kestävät 73 minuuttia ja 6 sekuntia. CD-kiekolle mahtui aikoinaan musiikkia 74 minuuttia, joten 56 sekuntia kestävä Prologi oli kaksi sekuntia liian pitkä. Voi "harmi". Oikeastaan Hectorock I on melkein nautittavampi kuunteluelämys ilman moista vaivaannuttavaa täyteraitaa. Vuonna 2011 Warnerilta ilmestyi vastaavanlainen tuplakokoelma, jossa on samojen kansien alla Herra Mirandos ja Hectorock I. Fazer / Warner on julkaissut lukuisia ja taas lukuisia Hectorin kokoelmia, jotka sisältävät Hectorock I:n kappaleita. Näistä kokoelmista mainittavimmat lienevät Hectorin ensimmäinen 20 suosikkia -sarjan julkaisu Lumi teki enkelin eteiseen (1996) sekä tuplakokoelma Parhaat (1999). Molempia kokoelmia on myyty kultalevyyn oikeuttava määrä.

Miksi Hectorock I on Hectorin paras albumi?


Hectorock I (1974) on Hectorin uran kaupallisesti menestynein. Seuraavaksi yritän perustella, minkä vuoksi se on myös hänen uransa tasokkain albumikokonaisuus. Varoitus: Osuus sisältää subjektiivisia mielipiteitä.

Nyt tiedostan, että tätä mielipidettä joudun perustelemaan. Aikoinaan pitkän linjan Hector-fani suorastaan suivaantui minulle, kun kehtasin pitää Hectorockia parempana kuin Herra Mirandosta. Vuonna 1978 Musa- tai Soundi-lehti (pahoittelen epäspesifiä ja epäluotettavaa lähdettä) kirjoitti Kadonneet lapset -levyn arvostelussa, kuinka Hector on tehnyt parhaan albuminsa sitten Herra Mirandoksen ja kutsui Hectorockia ja Hotelli Hannikaista välitöiksi. Hectorin huumoriosastoa sisältävän Hotelli Hannikaisen kutsuminen välityöksi on ymmärrettävää, mutta Hectorockin haukkuminen sellaiseksi on aikamoista snobismia. Kriitikoiden keskuudessa vallitsee ymmärtääkseni melko vahva konsensus myös sen suhteen, että kunnianhimoisempia albumeja Liisa pien, Kadonneet lapset ja Eurooppa (1981) kuuluu pitää Hectorockia parempina – ainakin jos haluaa säilyttää edes jonkinlaisen "rock-uskottavuuden".

Hector ei itsekään ilahdu siitä, että kansakunta pitää näitä hänen 70-luvun klassikoitaan levytysuransa kruununjalokivinä. Lukuisissa haastatteluissa hän on suhtautunut vähättelevästi varhaisen uransa tuotoksiin. Esimerkiksi Selvis-lehden haastattelussa vuonna 2001, hän totesi:
"Kyllä itse painottaa aina viimeisimpiä töitään, pystyn vaivatta itsekin kuuntelemaan 90-luvun tuotantoa, ja suht hyvin vielä 80-lukuakin. Vanhemmassa tuotannossa on kuitenkin sellaista, mikä nyt tuntuu ehkä keskeneräiseltä, tai joka olisi voinut jäädä kokonaan tekemättä." (Selvis-lehti 02/2001)
Helsingin Sanomien haastattelussa syksyllä 2014 Hector harrasti hämmästyttävää itseruoskintaa väheksyessään alkuaikojen tuotantoaan "lähinnä sitaattitaiteeksi".
"[T]ai pikemminkin: se ei ole taidetta ollenkaan, vaan pelkkää käyttömusiikkia ja poppia. - - Ake, Make, Pera ja mä tai Lumi teki enkelin eteiseen ovat toki hänen keikkaohjelmistossaan, sillä niin moni haluaa kuulla ne. Mutta Harmalle ne ovat pakkosoittoa. 'Vieläkään en oikein ymmärrä, mikä niissä on muka niin ihmeellistä.'" (Helsingin Sanomat Kuukausiliite 31.10.2014)
Ymmärrän toki täysin, että Herra Mirandos on omaperäisempi ja siten vallankumouksellisempi taideteos kuin Hectorock I. Herra Mirandos on mullistanut kotimaisen kevyen musiikin mannerlaattoja huomattavasti enemmän kuin tavanomaisempi Hectorock, joka on "palapeli rock'n'rollia", kuten Hector itse kuvaili keväällä 1974 Iltatähden haastattelussa. Mutta minulla on Mirandoksen suhteen ongelma. En suoraan sanottuna hirveästi pidä sen B-puolesta. Etenkin Meira-jollotus ja Sisämaan retkellä -häröily tulee useimmiten skipattua. Toki tämä on vain minun mielipiteeni ja musiikkimakuni, ja paljon on myös sellaisia näkemyksiä, joiden mukaan "mystiset" kappaleet ovat Mirandoksen parasta antia ja "fiftaribiisit ovat peestä", kuten Rolf Jacksen on kirjoittanut Levyhylly-blogiinsa. Sen sijaan Hectorock I sisältää mielestäni kauttaaltaan onnistuneita levytyksiä. B-puolen hölmöä Prologia lukuun ottamatta levyllä on pelkästään neljän ja viiden tähden biisejä. Huikean hienoja sanoituksia (esim. Jatkuvuus), uskomattoman kauniita kappaleita (Elämää filtterin läpi, Jäävalssi) ja korkeatasoisesti toteutettuja poprock-vetoja. Ja mikä hienointa, levytykset toimivat sekä omillaan että soljuvat luontevasti osana albumikokonaisuutta. No, okei, ehkä 1962 / Oodi "Varjoille" vaatii poprock-nostalgiaa tihkuvan kontekstin ympärilleen.

Kun tarkastelun kohteena ovat albumikokonaisuudet, on laskettava mukaan vain kaikkein onnistuneimmat älppärit. Kyllähän esimerkiksi sellaisten Hectorin 90-luvun levyjen, kuten Ensilumi tulee kuudelta (1992) tai Salaisuuksien talo (1994) parhaimmat levytykset ovat loistavia, mutta näille levyille on eksynyt useampiakin rimanalituksia. Hectorin parhaimmista levyistä Hectorock I toimii erityisen hienosti kokonaisuutena. Myöhempien aikojen Hectorin albumituotannon parhaimmisto, kuten Varjot ja lakanat (1988) tai Yhtenä iltana (1990) ovat ennemminkin kokoelmia onnistuneista biiseistä, joilla ei välttämättä ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa. Hectorock I:ssä on havaittavissa ilmiselvä draaman kaari. Ja Hectorock I toimii nerokkaasti sekä kokonaisuutena että kokonaisuuksina. Hecto- ja Rock-puolet luovat omat kokonaisuutensa, ja yhdessä kahdesta eri puusta veistetyt puoliskot luovat hersyvällä tavalla hienon kotimaisen rock-albumin, joka kuvastaa aikansa kuvaa monesta eri näkökulmasta. Ja vaikka Hector itse kuinka pitäisi ensimmäisiä levyjään "epäammattimaisina", ikävä totuus on, että tämän hänen ensimmäisen menestyskautensa aikana hän on tehnyt innovatiivisimmat levytyksensä. Vaikka esimerkiksi Varjot ja lakanat ja Yhtenä iltana sisältävät hienoja biisejä, musiikillisesti ne eivät ole yhtä merkittäviä kuin Hectorin ensimmäiset menestykset, jotka mullistivat kotimaisen musiikin kentän. Kaiken lisäksi Hectorock I:n soundimaailma on kestänyt todella hyvin aikaa. Esimerkiksi Eurooppa on kasarisoundiensa vuoksi jäänyt hieman aikansa lapseksi.

Koska olen pohjimmiltani pinnallinen iskelmämies, joudun myöntämään Hectorockin kolahtavan parhaiten kenties sen vuoksi, ettei se ole niin "raskassoutuinen" kuin monet muut Hectorin kehutuista albumeista. Kuten on tullut todettua, Hectorockin kepeähköstä genrestä huolimatta sovitusten ja tuotannon korkealaatuisuudesta ei tingitty missään vaiheessa. Joulukuussa 1974 Iltatähdessä luonnehdittiinkin osuvasti: "Laatu ei ole ollut millään tavallaan este Hectorin menestykselle."





Lähteet


Kirjallisuus:

Asfalttiprinssi / Hector (1995). Toim. Leskelä Ari. Warner/Chappel Music Finland, Helsinki.

Bruun Seppo, Lindfors Jukka, Luoto Santtu, Salo Markku (1998) Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia. WSOY – Kirjapainoyksikkö, Porvoo.

Harma Heikki (1996) Kirje lukijalle. Teoksessa Aku Ankka ja kumppanit – näköispainos vuosikerrasta 1954 (toim. Kivekäs Markku, Riku Perälä). Helsinki Media, Helsinki.

Holopainen Heimo (2000) Sähköbasso – Hollen story vol. 1. Edita, Helsinki.

Hämäläinen Jyrki (1996) Hopeinen kuu – Kultainen nuoruus särkyneen toiveen kadulla. Otava, Helsinki.

Laine Pekka (2010) Herra Mirandos. Teoksessa Dimery Robert (toim.), Nyman Jake (suomenkielisen painoksen toim.) 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. WSOY, Helsinki.

Leino Annariikka (2014) Maarit. Johnny Kniga, Helsinki.

Verkkolähteet:

Gronow Pekka: PSO (Pohjoismainen Sähkö Oy). Suomalaisen musiikin historia -palvelimessa. (Verkkolinkki)

McAlpine Fraser: 10 Things You Need to Know About David Bowie’s ‘Life On Mars?’ (BBC America). (Verkkolinkki)

Nissilä Pekka: Heikki "Hector" Harma – Laulunlaatija Hector rakentaa edelleen - kuvia mielelle (Selvis-lehti 02/2001). (Verkkolinkki)

Peltonen Niko: #17: Hector: Jatkuvuus (1974) (Parhaat suomenkieliset biisit -blogi). (Verkkolinkki)

Journalistinen ainesto:

Helsingin Sanomat 8.10.1999: Uusitorppa Harri, Aika jätti. (Verkkolinkki)

Helsingin Sanomat Kuukausiliite 31.10.2014: Kemppainen, Jouni K., Hector ei vieläkään usko itseensä. (Verkkolinkki)

Kansan Uutisten Viikkolehti 24.3.2006: Hirvasnoro Kai, Hector – Sadunkertoja ja protestilaulaja.

Kokoelmalevyjen kansitekstit:

Nyman Jake. Hector – Parhaat (Warner, 1999).

Salo Markku. Hector – 20 suosikkia: Lumi teki enkelin eteiseen (Fazer, 1996)

Listasijoitukset on tarkistettu Timo Pennasen sivustoilta Sisältää hitin – Suomen listalevyt, Suomen albumilistat ja Suomen vanhat singlelistat sekä Populaarimusiikin museon pomus.net -sivuston Listatietokannasta.

Aiheesta muualla


Aution saaren levyt: 14. Hector: Herra Mirandos

Aution saaren levyt: 40. Hector: Kadonneet lapset

Musasto: Viikon levy: Hector – Herra Mirandos

Levyhylly: Hector - Herra Mirandos 1973

Levyhylly: Hector - Lapsuuden loppu 1974

Levyhylly: Hector - Liisa pien 1975

300 levyä: 54. Hector: Nostalgia (1972)

300 levyä: 240. Hector: Kadonneet lapset (1978)

Vilkaisepas blogistani myös


Hectorin keskipitkä oppimäärä

5. marraskuuta 2016

Miksi Saara Aalto ei ole edustanut Suomea Euroviisuissa?

Saara Aallon promokuva. Kuva: Ville Paul Paasimaa/saaraaalto.com
Saara Aalto menestyy hienosti Britannian X Factorissa. Menestymisen seurauksena euroviisubesserwisserit ovat kaivautuneet koloistaan. Somessa useat eri tahot ovat hämmästelleet, että minkä vuoksi Saara Aaltoa ei ole kelpuutettu tai ymmärretty lähettää Suomen euroviisuedustajaksi. Ajatuksenjuoksun logiikka menee ilmeisesti siten, että Saaran menestys kansainvälisissä yhteyksissä on kiistaton todiste sille, että hän olisi pärjännyt Euroviisuissa, ja suomalaiset ovat typeriä, kun ovat haaskanneet kaikkien aikojen tilaisuuden. Saara Aalto aletaan nähdä samanlaisena "menetettynä mahdollisuutena" kuin letkajenkka 1960-luvun puolivälissä tai Nightwish, joka osallistui vuonna 2000 Suomen euroviisukarsintoihin. Näinhän asia ei tietenkään ole.

Eurovision laulukilpailu ei ole artistikilpailu. Euroviisut ei ole talent- tai kykykilpailu. Euroviisuissa eivät kilpaile esiintyjät, eikä esiintyjiä arvoteta keskenään. Euroviisuissa kilpailevat esitykset. Saara Aaltoa ei ole valittu Suomen euroviisuedustajaksi, koska hän ei ole tähän mennessä kilpaillut tarpeeksi hyvillä kappaleilla. Ja on tietenkin Saaran onni, ettei häntä ole lähetetty viisuihin keskinkertaisilla tekeleillä.

Kuvakaappaus tyypillisestä Saara Aaltoon liittyvästä somekeskustelusta.
Erityisesti tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun aikana esiintyi voimakkaasti sellaista henkeä, että nyt olisi vihdoinkin Saara Aallon vuoro, koska hän ei ole aikaisemmin voittanut yhtäkään kilpailua. Kun Saara sijoittui taas toiseksi, monet olivat pahoillaan hänen puolestaan. Hänen viisu-unelmansa kehdattiin mennä pilaamaan. Kun UMK:n mediaraadin jäsen kritisoi Iltalehdessä Aallon esitystä, monet pahoittivat mielensä, kun taas Saaraa niin kiusataan "rajulla kritiikillä". Mikä tässä kaikessa diskurssissa toistuu: Saara, Saara, Saara... Kukaan ei missään yhteydessä puolella sanallakaan kommentoinut Saaran kilpailukappaletta No fear. Siitä ei ollut kenelläkään mitään näkemystä, kaikkialla keskityttiin vain ja ainoastaan laulun esittäjään.

Tässä on yksi tyypillinen helmasynti, minkä vuoksi Suomi ei pärjää Euroviisuissa. Kansalaiset äänestävät tunnollisesti suosikkiesiintyjiään – kuten Jari Sillanpäätä, Hanna Pakarista tai Laura Voutilaista – vaikka nämä kilpailisivat kuinka vaatimattomilla kappaleilla. Viime vuonna Saara Aalto saavutti UMK:n yleisöäänestyksessä eniten ääniä kummallisella kappaleella ja erittäin teennäisellä ja vanhanaikaisella esityksellä. Milloin viimeksi Euroviisuissa on menestynyt esitys, jossa on miljoona kertaa nähtyjä vaatetemppuja ja puolialastomia miehiä yläosattomissa? Kun Itä-Euroopan maat lähettivät 15 vuotta sitten Euroviisuihin vastaavanlaisia esityksiä, suomalaiset nauroivat partaansa ja pitivät niitä osuvina esimerkkeinä Euroviisujen laaduttomuudesta ja banaaliudesta. Vaikka viisuissa nähdään edelleen monenlaisia överiksi vedettyjä viritelmiä, 2010-luvulla kärkisijoille ovat päätyneet poikkeuksetta kilpailun laadukkaimmat ja tyylikkäimmät esitykset, joissa on selkeä punainen lanka. UMK:n mediaraadin edustaja luonnehti No fear -esitystä näin: "Saara Aallon esitys jätti kylmäksi. Esitys oli kuin tilattu halvan työvoiman Euroviisutehtaalta, niin kliseinen, persoonaton ja muovinen se oli." Lausunto herätti kohua, mutta en ymmärrä minkä vuoksi. Luonnehdinta on hyvinkin osuva. Katsokaa nyt tuota esitystä ja verratkaa sitä esimerkiksi sellaisiin esityksiin, jotka ovat viime vuosien aikana sijoittuneet Eurovision laulukilpailuissa kärkiviisikkoon.


Saara Aalto olisi mitä mainioin euroviisuedustaja. Toivottavasti hänet nähdään vielä joskus Suomen viisuedustajana. Hänellä olisi potentiaalia menestyä vaikka kuinka hyvin. X Factorissa hän on viimeistään osoittanut lahjakkuutensa ja häkellyttävän monipuolisuutensa. Mutta Euroviisuja varten Saara tarvitsee täydellisen tykkikappaleen ja viimeisen päälle ammattitaitoisesti suunnitellun tyylikkään ja sielukkaan esityksen, eikä kummallista sekasotkua temponvaihteluineen ja "aasiasoundi"-efekteineen. Eikä viisukarsinnoissa Saaran esityksissä ole tähän mennessä nähty vielä täysin samanlaista talenttia kuin onnistuneimmissa X Factor -performansseissa.

Saara Aallon menestys Britannian X Factorissa ei "todista", että No fear olisi menestynyt tänä vuonna Euroviisuissa. Yhtä lailla kuin Nightwishin myöhempi kansainvälinen menestys ei ole todiste sille, että yhtyeen muuhun tuotantoon verrattuna vaatimaton viisutyrkky Sleepwalker (jota Tuomas Holopainen on itsekin kritisoinut yhdeksi bändin huonoimmaksi kappaleeksi) olisi voittanut aikoinaan Euroviisuja. Entäpä jos No fear olisi päässyt edustamaan Suomea tämän vuoden Eurovision laulukilpailuihin ja jäänyt semifinaaliin. Olisiko silloin Saaralla – jolla olisi siinä tapauksessa ikuinen leima Euroviisuissa flopanneena artistina – ollut enää minkäänlaisia saumoja brittien X Factorissa? Toivottavasti sitten kun Saara Aalto pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin, hänellä on loistava kappale ja esitys, jolla on mahdollisuus sijoittua kärkikymmenikköön. Aivan kuten vuoden 2014 Eurovision laulukilpailuissa kymmenenneksi sijoittui Britannian X Factorissa erinomaisesti menestynyt espanjalainen Ruth Lorenzo.

7. lokakuuta 2016

Hectorin keskipitkä oppimäärä

Tänään on vuorossa monien mielestä Vain elämää -musiikki-iloittelun viidennen tuotantokauden varmasti mielenkiintoisin jakso, kun vietetään suomirockin legendan Hectorin päivää. Kuten Finnhitsaaja-blogin konventioihin kuuluu, aina kun tässä mainiossa televisio-ohjelmassa on vuorossa finnhits-mielessä kiinnostavan artistin jakso, julkaistaan hänen tuotantoonsa keskittyvä kirjoitus tietoiskuineen ja Spotify-soittolistoineen. Hectorin päivän kunniaksi kokosin 14 anekdoottikokonaisuutta hänen pitkän ja ansiokkaan uransa varrelta. Illan jaksoon voi valmistautua myös kuuntelemalla Hectorin tuotannon helmiä kokoamiltani Spotify-soittolistoilta.

Niin. Voidaanko Hector luokitella finnhits-artistiksi? Sovitaan tällä kertaa, että erittäin lavean käsityksen mukaan kyllä. Hänen läpimurtonsa koitti juuri niinä aikoina, kun käsite Finnhits lanseerattiin, ja lisäksi Ei mittään julkaistiin aikoinaan Finnhits 8 -kokoelmalla.

Idealistisen nuorison äänitorvi


Hectorin levytysura alkoi vuoden 1965 joulukuussa. Ikää töölöläisnuorella oli vasta 18 vuotta ja levytyspäivänä hän lintsasi koulusta. Hectorin ensilevytyksen aikaan suuret ikäluokat olivat varttuneet nuoriksi aikuisiksi. 60-luvun nuorisossa kasvoi idealistinen sukupolvi, joka kapinoi vanhempiensa arvomaailmaa ja yhteiskunnan patavanhoillista ilmapiiriä vastaan. 60-luvun nuorisoliike löysi kotinsa pasifistista hippiliikkeistä tai poliittisesta vasemmistosta. Kirjailija Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynti soti nuoren sukupolven oikeustajua vastaan. Vietnamin sota mobilisoi nuoren ikäpolven sodanvastaiseen liikehdintään ja protestoimaan Yhdysvaltojen politiikkaa vastaan. Näissä tunnelmissa Hector, joka oli niittänyt mainetta helsinkiläisnuorison folk-piireissä, pääsi levyttämään esikoislevyään Palkkasoturi. Kyseessä on Buffy Sainte-Marien laulu Universal Soldier, jonka Donovan ja Glen Campbell olivat coveroineet hitiksi. Hectorin itsensä suomentama sodanvastainen laulu edusti 60-luvun tiedostavan nuorison tuntoja. Samoihin aikoihin suomalaista levytyskenttää ravistelivat folkyhtyeiden kantaaottavat kappaleet ja Irwin Goodmanin protestilaulut. Uudella sukupolvella oli sanottavaa ja se halusi saada sanomansa myös äänilevyn muotoon.

Väärinymmärretty nero


Palkkasoturi pärjäsi erinomaisesti muun muassa radion Kahdeksan kärjessä -ohjelmassa ja nousi äänitemyyntilistoilla kymmenen myydyimmän levyn joukkoon. Suomen kansan suuri enemmistö ei kuitenkaan vaikuttanut olevan vielä ymmärtäväinen idealistisen nuoren sanomalle. Jo Palkkasoturia levyttäessä Scandia-levy-yhtiön levytyspäälliköt olivat vaatineet Hectoria muuttamaan laulunsa sanoitusta. Tekstin säkeestä "Ja protestantti, hindu myös" oli poistettava sana "hindu", koska se muistutti levypomojen mielestä liikaa sanaa "hintti". Tällainen ilmapiiri oli Suomessa vuonna 1965. Maailman yhden valtauskonnon edustajaa ei saanut mainita ääneen, koska se olisi saatettu assosioida seksuaalivähemmistöihin! Ja seksuaalivähemmistöihin viittaaminen äänilevyllä olisi todennäköisesti poikinut vähintään skandaalin. Sen vuoksi laulun levyversiossa Hector laulaa kohdan "ja protestantti on hän myös". Toisaalta Veikko Lavi oli jo vuonna 1953 saanut laulaa "hindupojasta" levytyksessään Savolainen fakiiri, mutta Lavi levyttikin pienelle levymerkille.

Palkkasoturin menestyksen myötä legendaarinen manageri Tappi Suojanen alkoi myydä Hectoria maaseudun tanssilavoille keikoille. Nuori aloitteleva tähti olisi halunnut saada ihmiset kuuntelemaan kantaaottavaa sanomaansa, mutta Palkkasoturia soittaessaan suomalaiset vain jatkoivat humppaamista aivan kuin minkä tahansa kepeän tanssi-iskelmän tahdissa. Kaiken huippu oli Hectorin ensimmäinen tv-esiintyminen. Hector oletti, että hän saa esittää televisiossa Palkkasoturin, mutta hänelle ilmoitettiinkin, että Juha Vainio on tehnyt lauluun uuden tekstin Palkkapotilas, ja Hectorin roolina oli esittää laskettelurinteessä loukkaantunutta henkilöä.

Hectorilla ja hänen levy-yhtiöllään oli suuria erimielisyyksiä levytysmateriaalin suhteen. Hector olisi halunnut jatkaa kantaaottavien folk-kappaleiden levyttämistä, mutta Scandia kaavaili hänestä kantrilaulajaa. Muutaman singlen jälkeen yhteistyö kariutui. Scandialla työskennellyt Jaakko Salo on myöhemmin katuen selittänyt levy-yhtiön toimintaa teoksessa Jee jee jee – suomalaisen rockin historia (1998): "Se toi niitä lapsellisia tekstejä, jotka oli plagiaatioita jostain, ja selitti, miltä sen pitäisi kuulostaa. Mä en nähnyt niissä ideoissa mitään. Sitten kun mä kuulin sen ensimmäisiä soololevyjä, mä jouduin toteamaan, että tässä on nyt jotain, mikä on meille ihan täysin uutta. Ei mitkään kotimaiset rocklevyt olleet aiheuttaneet samanlaisia tuntemuksia."

Hippie Jippie -taikaa


1960-luvulla Hectorin levytystahtina oli single tai pari vuodessa. Parhaiten levytyksistä on jäänyt elämään vuonna 1969 ikuistetut Kuningatar (Peter Sarstedtin Where do you go to my lovely) sekä folk-sisar Päivi Paunun kanssa levytetty Hassu huilumies.

Hectorin uralla käänteentekeväksi osoittautui legendaarinen Hair-musikaali, joka teki 60-luvun viimeisinä vuosina aikalaisiin merkittävän vaikutuksen. Hector ja Anki Lindqvist olivat kierrelleet ympäri Eurooppaa katsomassa Hair-musikaaleja ennen kuin heidät kiinnitettiin syksyllä 1969 Svenska Teaternin Hår-produktioon. Musikaalissa esiintyneet Hector, Anki, Oscar (Sakari Lehtinen) ja Cay Karlsson perustivat yhtyeen Cumulus, jonka jäseneksi liittyi pian myös Petri Hohenthal. Cumulus oli monipuolinen yhtye, joka esitti kaikenlaista musiikkia maailmanmusiikista folkiin ja laulelmista rock'n'rolliin. Yhtyettä leimasi epäkaupallisuuden ja vaihtoehtoisuuden leima, mikä oli varmasti yhtyeen jäsenten tarkoituskin. Valtakunnallista julkisuutta Cumulus saavutti Syksyn sävel -kilpailuissa, joissa se kävi useaan otteeseen tarjoamassa vaihtoehtoista linjaa valtavirran pop-iskelmien joukossa. Anki Lindqvistin mukaan Cumuluksen kohdalla suurin jännitys oli lähinnä siinä, jääkö yhtye kilpailussa viimeiseksi vai toiseksi viimeiseksi. Cumulus pääsi Ankin vanavedessä levyttämään PSO-levy-yhtiölle, jonne se levyttikin erittäin monipuolisia albumikokonaisuuksia. Hectorin nimi alkoi yhä useammin esiintyä levytiedoissa sanoittajan sarakkeessa.

Sooloalbumi


Yleisradion toimittajat valitsivat Hectorin
debyyttialbumin vuoden 1972 albumiksi.
PSO:n levytyspäällikkö Martti Piha oli Cumuluksen albumien myötä kiinnittänyt huomiota Hectorin sanoituksiin ja väläytti ideaa sooloalbumin toteuttamisesta. Loppuvuodesta 1972 julkaistiinkin Hectorin esikoisalbumi Nostalgia. Taustatukea tarjosivat Matti ja Pirjo Bergström, jotka vastasivat laulujen sovituksista joko yhdessä tai erikseen. Nostalgia-albumilla kuullaan vielä kaikuja Hectorin folk-kaudesta. Albumi sisältää muun muassa sympaattisen tarinan maailmaa kiertävästä Mandoliinimiehestä, romanttisen maalaiskuvaelman Heinäpellolla sekä riipaisevan laulun Yksinäisestä tinasotamiehestä, joka hylätään, kun kotiin hankitaan väritelevisio. Hector itse totesi albumin ilmestymisen aikoihin, kuinka "tekniikan aikakausi tarvitsee romantiikkaa". Yleisradion toimittajat valitsivat Nostalgian vuoden 1972 albumiksi, minkä seurauksena älppäri nousi kolmeksi kuukaudeksi Suomen viralliselle albumilistalle.

Läpimurto suomalaisen laululyriikan mullistajana


Herra Mirandos -albumi vuodelta 1973
on yksi suomirockin suuria klassikoita.
Hectorin lopulliseksi läpimurroksi osoittautui hänen toinen albuminsa Herra Mirandos, joka ilmestyi kesällä 1973. Suomirockin klassikoksi muodostunutta albumia on luonnehdittu käänteentekeväksi kotimaisen rock-musiikin historiassa, sillä se tarjosi jotain aivan uutta näillä lakeuksilla. Jo Mirandoksen soundimaailma hätkähdytti. Sovituksissa käytettiin ahkerasti VCS-3 -syntetisaattoria, jolla saatiin luotua aikansa "scifi-ääniä". Mutta ennen kaikkea Mirandos herätti huomiota uudenlaisella mystiikkaa ja okkultismia viljelevällä tekstimaailmallaan. Nostalgia vaihtui Mystalgiaan. Lauluissa kerrottiin salaperäisestä Herra Mirandoksesta ja aikatuolissa istuvasta Mikki Hiirestä. Sanoituksissa kuultiin lukuisia Bowie- ja Narnia-viittauksia. Solisti lauloi mullistavalla tavalla olevansa hautausmaa ja asfalttiprinssi. Entä minkälaisia metaforia sisältääkään esimerkiksi säe "astronautti ensimmäinen joka jäi aurinkoon". Aika oli vihdoinkin kypsä suomalaiselle rocklyriikalle. Samana vuonna julkaistiin myös Dave Lindholmin klassikkoalbumi Sirkus ja muuan Juice Leskinen levytti ensimmäisen albuminsa Coitus Int. -bändinsä kanssa. Juuri tätä kolmikkoa – Hector, Juice ja Dave – on pidetty suomirockin todellisina pioneereina. Aikaisemmin suomalainen rock-tuotanto oli nojautunut lähinnä ulkomaisten rock-hittien – enemmän tai vähemmän karismaattisiin – käännösversioihin, joiden sanoitukset noudattivat vielä kiltisti perinteitä. Vuosi 1973 mullisti käsityksen rockista. Nyt Suomessa tehtiin jo täysin kotimaisin voimin aivan omanlaistaan rokkia. Vaikka Hectorin sanoitukset teknisesti muodoltaan jatkoivat Helismaan, Saukin ja Juha Vainion perintöä, tekstien sisältö oli jotain aivan uutta ja vallankumouksellista täällä Pohjolan perukoilla.

Herra Mirandos sai aluksi varovaisen vastaanoton. Syksyllä 1973 se alkoi kohota kohti albumilistan kärkeä nousten joulukuussa ykköseksi. Listaykkösenä Mirandos pysyi maaliskuuhun 1974 asti. Albumi myi timanttilevyyn oikeuttavan määrän (50 000 äänitettä), ja tilastojen mukaan sitä on myyty tähän päivään mennessä yli 70 000 kappaletta. Ikivihreiksi ovat osoittautuneet Asfalttiprinssi, Olen hautausmaa sekä suomalaisen musiikin ikoniseksi klassikoksi muodostunut Lumi teki enkelin eteiseen, joka Markku Salon osuvan määritelmän mukaan "pääsi niiden armoitettujen viisujen joukkoon, jotka elävät tekijästään riippumatonta elämää edelleen kaikkialla missä lauletaan". Hectorista tuli albumimenestyksen perusteella Suomen ylivoimaisesti suosituin pop-tähti ja nuorison suosikki. Herra Mirandosta on luonnehdittu jopa sukupolvikokemukseksi. Kaikki eivät kuitenkaan olleet uudesta menestyjästä mielissään: vanhemman sukupolven edustajat hämmästelivät, miksi Hectorin täytyi sekoittaa lasten päät mystiikalla. Hector on itsekin muistellut, kuinka hänen kotiovensa takana alkoi hiippailla monenmoisia kummajaisia.

Listahistoriaa


Herra Mirandos pysyi albumilistan ykkösenä neljä kuukautta, kunnes sen syrjäytti Hectorin seuraava albumi Hectorock I. Huhtikuussa 1974 Hector teki Suomen albumilistan historiaa: Hectorock I oli ykkösenä ja Herra Mirandos kakkosena. Vielä toukokuussakin Mirandos oli kolmantena Hectorock I:n jatkaessa ykkössijalla. Hectorock I oli albumilistan ykkösenä neljä kuukautta, mikä tarkoittaa sitä, että Hector oli Suomen albumilistan ykkösenä yhtäjaksoisesti joulukuusta 1973 heinäkuuhun 1974 kunnes toinen suurikokoinen mies Demis Roussos syrjäytti hänet... Vuonna 1974 Hectorin sooloura oli jo lähtenyt niin kovaan liitoon, että hän jätti Cumuluksen.

Hectorock I vuodelta 1974 on Hectorin
myydyin albumi. Yli 87 000 äänitettä.
Hectorock I oli vielä edeltäjäänsäkin suositumpi albumi. Tilastojen mukaan sitä on myyty yli 87 000 äänitettä, minkä perusteella se on Hectorin ylivoimaisesti menestynein albumi. Hectorock I ei sisältänyt enää edeltäjänsä tavoin yhtä paljon mystiikkaa. Vinyylin A-puolella esiteltiin Hector kriittisenä yhteiskuntatarkkailijana, kun taas B-puoli sisälsi rock-nostalgiaa, mikä oli tuohon aikaan erittäin suosittua. Albumin A-puolelta ovat jääneet elämään muun muassa Sudenkorento ja Jäävalssi, B-puolelta taas Takataan roos, Ake, Make, Pera ja mä ja Laura (sua kauheesti kaipaan). Toisaalta Hector osoitti laulussa Sarjakuva-rock, että rockin ja yhteiskuntakriittisyyden voi oivaltavasti yhdistää. Laulussa kritisoitiin purevasti Aku Ankkojen välittämää maailmankuvaa, sosiaalisia suhteita ja luokkaristiriitoja.

Hector on tehnyt Suomen virallisilla listoilla muillakin tavoilla historiaa. Hän on noussut albumilistan ykköseksi aina 20 vuoden välein: 1974, 1994 ja 2014. Lisäksi Hector on kaikista Suomen artisteista saavuttanut pisimmällä aikavälillä virallisia listamerkintöjä: hänen ensimmäinen listahittinsä on Palkkasoturi tammikuussa 1966 ja viimeisimpänä Vain elämää -veto Tyttörukka nousi Suomen viralliselle striimauslistalle syyskuussa 2016. Yksikään toinen suomalainen artisti ei ole kyennyt nostamaan yli 50 vuoden ajan levytyksiään listoille. Hector on Eppu Normaalin ohella ainoa suomalainen viidellä vuosikymmenellä albumeja julkaissut esiintyjä, jonka jokainen varsinainen studioalbumi on noussut listalle. Tässä eivät ole onnistuneet edes Katri Helena eikä Juice Leskinen (Juicen albumeista Tauko I vuodelta 1978 on ainoa, joka ei saanut listamerkintää).

Idoleita ja covereita


Vuonna 2001 Hector julkaisi hupaisan
teemalevyn Helismaan lastenlauluja.
Hector on maininnut esikuvikseen ja vaikuttajikseen muun muassa Bob Dylanin, Leonard Cohenin ja David Bowien. Vaikka Hector on kynäillyt valtaosan lauluistaan itse, hän on varsinkin uransa alkuaikoina levyttänyt covereita idoleidensa tuotannosta. Bowien Life on Mars -klassikosta tuli Hectorin käsittelyssä Sudenkorento. Dylanilta Hector coveroi vuonna 1976 kappaleet Lay lady lay (Hei leidi, hei) ja When I paint my masterpiece (Kun tein suurteoksein). Cohenilta Hector levytti Suzanne-version jo vuonna 1972 ja myöhemmin 90-luvulla levylautaselle päätyi jopa Hallelujah. Hectorin uran alkuaikojen merkittävimpiin covereihin lukeutuvat myös vuonna 1972 levytetty Suomi-neito (Don McLeanin American pie) sekä 1975 ikuistettu Kuinka voit väittää (Ralph McTellin Streets of London). Hectorin suosikkeihin kuuluu myös Cat Stevens, jonka herkkää tyyliä jäljiteltiin etenkin esikoisalbumilla. Stevensin Sad Lisa kääntyi suomeksi Surullinen Liisa vuonna 1975. Neil Youngin tuotannosta Hector poimi kappaleen Tell me why, josta tuli Kerro vaan.

Hector on usein maininnut, että hänen kaikkien aikojen ensimmäinen ja merkittävin vaikuttajansa tekstintekijänä on ollut Reino Helismaa. Helismaalle Hector on tehnyt muutaman kunnianosoituksen: Vuonna 1992 hän esitti Toivo Kärjen muistokonsertissa väkevän rock-version Kulkurin iltatähdestä ja vuonna 2001 julkaistiin hupaisa lastenlevy Helismaan pikajuna, jossa Hector tulkitsee vauhdikkaina ja hilpeinä versioina Helismaan erityisesti lapsille soveltuvia kappaleita.

Irtiotto


Liisa pien' -albumi (1975) meni suurelta
yleisöltä yli ymmärryksen...
Kolmen PSO:lle tehdyn albumin jälkeen Hector siirtyi Love Recordsille, jonne miltei kaikki hänen hengenheimolaisensa levyttivät. Kahden erinomaisesti menestyneen älppärin jälkeen Hector halusi tehdä irtioton aikaisempaan: albumi Liisa pien' (1975) on kunnianhimoinen kokonaisuus, joka käytiin äänittämässä Tukholmassa Otto Donnerin johdolla. Tällä albumilla Hector alkoi luottaa entistä enemmän kykyihinsä laulujensa sovittajana. Liisa pien' sisältää lauluja, joista useammat kestävät yli seitsemän minuuttia, pisin (Epitaph (Tuulet kirkuu hautoihin)) on 11 sekuntia vaille yhdeksän minuuttia pitkä. Kontrasti edellisiin albumeihin on melkoinen. Kriitikot ylistivät haastavaa ja epäkaupallista albumikokonaisuutta, mutta suuri yleisö oli ymmällään. Kaupallisessa mielessä Remu Aaltonen osui oikeaan ennustaessaan, että "Hector kaivaa hautaansa tällaisella levyllä".

... mutta Kadonneet lapset (1978) toi
Hectorille jälleen kultalevyn.
Sen sijaan suurelle yleisölle kelpasi oikein hyvin samana vuonna singlellä julkaistut kappaleet Menin kipsiin taas / Kuinka voit väittää. Vuonna 1976 ilmestynyt albumi Hotelli Hannikainen edustaa taas kepeämpää ja helposti omaksuttavampaa Hectoria. 1977 Hector kierteli bändikokoonpanossa H.E.C., johon hänen lisäkseen kuuluivat Eeki Mantere, Holle Holopainen, Vando Suvanto, Kaj Westerlund ja Antero Jakoila. Kun niin monet rokkarit esiintyivät bändeissä, Hectorkin halusi kokeilla, millaista olisi olla vain rivimuusikkona muusikoiden joukossa. Yksi vuosi riitti kuitenkin bändielämän kokeiluun. Vuonna 1978 Hector palasi jälleen sapluunaan, joka miellytti sekä kriitikoita että suurta yleisöä. Kovasti ylistetty albumi Kadonneet lapset palautti Hectorin kultalevykantaan. Levyn kaupallinen menestys auttoi myös taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevaa Love Records -levy-yhtiötä. Tummanpuhuvan Kadonneet lapset -albumin teemana on lama-Suomen arkielämän kurjuus ja toivottomuus. Älppäriltä on jäänyt nimikkobiisin lisäksi elämään Tuulisina öinä, Kissojen yö – sekä tietenkin Ei mittään, jonka sanoitus työttömän arjesta on sen verran yksinkertainen, että laulu upposi suureen yleisöön.

Syksyn säveliä


1970-luvulla Syksyn sävel oli suomalaisen kevyen musiikin merkittävimpiä vuosittaisia kohokohtia. Kilpailulähetys oli poikkeuksetta vuoden katsotuimpia televisio-ohjelmia, ja kahden kanavan Kekkoslovakiassa silloiset katsojaluvut liikkuivat kahden ja puolen miljoonan tietämillä. Postinkantajat kantoivat kirjesäkkejä selkä vääränä Mainostelevisioon, kun sadattuhannet suomalaiset osallistuivat kilpailun postikorttiäänestykseen. 70-luvulla Syksyn sävel oli varma keino saavuttaa valtakunnallista julkisuutta.

Lapsuuden loppua ei ole julkaistu
yhdelläkään Hectorin albumilla, mutta
lukuisilla kokoelmalevyillä kylläkin.
Vaikka kilpailulla oli kaupallisen ja iskelmällisemmän musiikin leima, myös suomirokkarit lähettivät biisejä kilpailuun. Hectorin kollega Juice Leskinen ei saanut koskaan ehdokkaitaan loppukilpailuun, mutta sen sijaan Hector kuului koko vuosikymmenen ajan kilpailun vakiokasvoihin. Cumuluksen riveissä hän kilpaili lauluilla Länsituuli (1970, 2. sija), Rakkaus kysyy (1971, 10. sija), Toivo (1972, 8. sija) ja Eloheinä (1973, 10. sija). Soolona Hector taas kilpaili lauluilla Marleena (1973, 7. sija, duetto Cay Karlssonin kanssa), Lapsuuden loppu (1974, 4. sija), Pikku Juulia (1975, 7. sija), Lola (1976, 4. sija) ja Tunniksi luokseni jää (1978, 8. sija).

Hectorin Syksyn sävelet olivat kuitenkin useimmiten hänen muusta tuotannostaan irrallisia projekteja, mistä kertoo muun muassa, ettei niistä yhtäkään sisällytetty hänen albumeilleen. Oikeastaan vain Lapsuuden loppu muistutti Hectorin tyypillistä tuotantoa. Kyseisen laulun esitys vuoden 1974 Syksyn sävelessä onkin jäänyt vahvasti suomalaisten mieliin. Hector hätkähdytti esittämällä väkevän kappaleensa verhoutuneena mustaan haudankaivajan viittaan, kasvot vahvasti valkoiseksi kalkittuna ja silmät suorastaan goottimeikkeihin maalattuna. Urbaanin legendan mukaan maski olisi johtunut siitä, että artisti yritti peittää tappelussa saamaansa mustaa silmää.

Sanoittajana


Vuonna 2012 koottiin tupla-CD-kokoelma
Hectorin sanoituksista muille artisteille.
Hector mielletään usein ennen kaikkea tekstintekijäksi. Ei ole suinkaan mikään ihme, että häneltä on näiden kaikkien vuosikymmenien aikana tilattu satoja ja taas satoja sanoituksia muille artisteille. Jo 1970-luvun alussa – ennen Hectorin artistinuran läpimurtoa – Katri Helena levytti Hectorin sanoittamat sodanvastaiset laulut Äänesi mä kuulen ja Kuudenikäinen. Hectorin kynäilemiä tekstejä kuullaan muun muassa Maaritin esikoisalbumilla 1973. Samana vuonna Rauli "Badding" Somerjoki ikuisti hittikappaleensa Nuori rakkaus, jonka sanoitus on Hectorin käsialaa. Vuonna 1976 pop-sensaatio Freeman – Hectorin silloinen lankomies – nousi nuorison suosikiksi Hectorin sanoittamilla superhiteillä Ajetaan tandemilla, Kaksi lensi yli käenpesän ja Osuuskaupan Jane. 70-luvun jälkipuoliskolla uransa huipulla oli myös Seppo Närhi, jonka levytyskappaleista valtaosa on Hectorin sanoittamia – tunnetuimpina esimerkkeinä tietenkin Prinsessa '65 sekä Syksyn sävelessä kilpaillut Kujakissa. Kaksi kertaa Hectorin sanoitus on voittanut Suomen euroviisukarsinnat: 1974 Carita Holmströmin esittämä Älä mene pois sekä 1992 Pave Maijasen Yamma yamma.

1990-luvulla Hector kirjoitti paljon sanoituksia valtakunnan suosituimmille iskelmätähdille, kuten Arja Korisevalle, Jari Sillanpäälle, Laura Voutilaiselle ja Anna Erikssonille. Vuosikymmenen alussa Samuli Edelmann sinkosi eturivin tähtien joukkoon Hectorin sanoittamilla hiteillä Peggy ja Pienestä kii. Tavanomaisesta iskelmälinjasta poikkesivat muun muassa Susanna Haavistolle vuonna 1992 sanoitetut Odotusta Pariisissa ja Kanssasi on niin hyvä olla, jonka Hector esittää Haaviston kanssa duettona. Hectorin sanoittajanuran kohokohtiin kuuluvat muutamat albumikokonaisuudet, kuten Irina Milanin kunnianhimoinen Mitä tapahtuu (1979), johon sävellykset laati Jorma Panula, sekä Arja Saijonmaan elämäkerrallinen Yhteinen taivas ja maa (1989).

Suomirockin nousukausi


1980-luku on suomirockin kultainen vuosikymmen. Hector, Juice Leskinen ja Dave Lindholm olivat 1970-luvulla raivanneet tietä suomalaiselle rockille. 1980-luvulla uusia yrittäjiä alkoi ilmaantua ja suomirock nousi lopullisesti valtavirtaan. Suomalaisten suosioon nousivat Eppu Normaali, Hassisen Kone, Tuomari Nurmio ja myöhemmin , Dingo, Popeda sekä J. Karjalainen. Suomirock sai ylistystä omaehtoisuudesta ja persoonallisuudesta. Se nähtiin positiivisena vastaiskuna teolliselle iskelmämusiikille, joka leimattiin läpeensä laskelmoiduksi ja kaupalliseksi.

Eurooppa-albumilla (1981) kuullaan
Hectoria kasarisoundeilla.
Uuden aallon edustajat nousivat listojen kärkeen, mutta vanhat konkarit sinnittelivät edelleen mukana. Hector julkaisi 1980-luvun alussa albumeita ensin Otto Donnerin Ponsi-levymerkille, josta toiminta jatkui kuitenkin pian Johanna Kustannuksella, jonne merkittävä osa Love Recordsin artisteista oli siirtynyt. 1980-luvulla Hectorin tuotannon avainhenkilöksi osoittautui Jukka Hakoköngäs, joka tuotti lähes kaikki vuosikymmenen Hector-albumit. Ajan hengen mukaisesti Hectorkin päätyi kokeilemaan vuosikymmenelle ominaisia syntetisaattorisoundeja, jotka korostuvat erityisesti Eurooppa-albumilla (1981). 1980-luvun alussa Hectorin albumit eivät kuitenkaan menestyneet samalla tavalla kuin edellisellä vuosikymmenellä eivätkä ne poikineet merkittäviä koko kansakuntaa järisyttäviä hittejä. Hectorin älppärit saivat kuitenkin poikkeuksetta positiivisia arvioita rock-henkisiltä kriitikoilta.

Paluu kaupalliseen menestykseen


Vuonna 1987 Hector solmi levytyssopimuksen Flamingo Musicin kanssa. Albumien myyntikäyrä alkoi lähteä vuosikymmenen lopulla iloiseen nousuun. Ensimmäinen Flamingo-albumi Nuku idiootti (1987) toi Hectorille pitkästä aikaa kultalevyn. Albumin kantavana teemana on ajan hengen mukaisen juppikulttuurin, kasinotalouden, kulutusjuhlien ja sen seurauksena syntyneen pinnallisen elämäntavan kritisoiminen.

Seuraava albumi Varjot ja lakanat (1988) oli vielä suurempi menestys, sillä se myi timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 äänitettä. Albumin kokonaisuus on kieltämättä vahva, ja Hector on itsekin haastatteluissa usein maininnut tämän albumin yhdeksi suosikikseen tuotannossaan.

Yhtenä iltana (1990) on Hectorin uran
kolmanneksi myydyin albumi.
Kolmas Flamingo-albumi Yhtenä iltana (1990) jatkoi Hectorin huikeaa menestysputkea. Albumi myi platinaa (timanttilevy-luokitus poistettiin vuonna 1989 ja korvattiin platinalevy-luokituksella) ja on yli 64 000 äänitteen myynnillään Hectorin kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin levy – eli kaupallisesti menestynein heti Herra Mirandos ja Hectorock I -klassikoiden jälkeen. Vaikka Hectorin ei ole koskaan tarvinnut juosta kaupallisen menestyksen ja pikavoittojen perässä, niin 80- ja 90-lukujen vaihteessa hän sinetöi asemansa suomalaisten kestosuosikkina, jolta halutaan kuulla uusia lauluja vanhojen klassikoiden lisäksi. Tältä aikakaudelta ovat jääneet elämään muun muassa Yhtenä iltana, Juodaan viinaa, Mulla ei oo rahaa, Ota yhteyttä apinaan, Jos sä tahdot niin – jonka Jippu ja Samuli Edelmann päivittivät 20 vuotta myöhemmin alkuperäisversiota suuremmaksi hitiksi – sekä Kaikki tahtoo rakastaa, joka tosin julkaistiin ainoastaan singlenä. Hectorilla on useita klassikkobiisejä, joita ei ole sisällytetty yhdellekään hänen albumilleen.

Paven matkassa kohti Olympiastadionia


Yhtenä iltana -albumilla tuottajan puikoissa hääräsi Pave Maijanen. Pave on toiminut useaan otteeseen paitsi Hectorin levyjen tuottajana myös luotettuna keikkamuusikkona, joka on Hectorin juhlakiertueilla johtanut bändiä. Pave tuotti Yhtenä iltana -albumin lisäksi Hectorin 25-vuotisjuhlakiertueen livetaltioinnin In concert (1992) sekä studioalbumit Ensilumi tulee kuudelta (1992) ja Salaisuuksien talo (1994). Kaikki kolme levyä myivät kultalevyyn oikeuttavan määrän. Näihin aikoihin Hectorin tuotannossa alkoi olla havaittavissa entistä enemmän yhteiskuntakriittistä diskurssia ja jopa pessimististä suhtautumista maailmanmenoon.

1990-luvun alussa Hector ja Pave keikkailivat useaan otteeseen yhdessä. Vuosikymmenen edetessä kutsu kävi myös nostalgiateemaisiin tapahtumiin, kuten Vuokatin Katinkullassa järjestetyille Back to the sixties -festivaaleille. Kerran kyseisillä festareilla Kirka eksyi samalle lavalle Hectorin ja Paven kanssa, ja samassa tapahtumassa esiintyi säännöllisesti myös Pepe Willberg legendaaristen yhtyeidensä kanssa. Näissä tapahtumissa kylvettiin siemen vuosikymmenen lopulla suorastaan megalomaanisen suosion saavuttaneeseen Mestarit-ilmiöön. Kirkan, Hectorin, Paven ja Pepen yhteisprojekti synnytti Suomeen ennennäkemättömän nostalgiabuumin, mikä nosti Mestarit ennätysmäisen suureen suosioon. Mestarit Areenalla -kiertue kiersi loppuunmyytyjä jäähalleja ja huipentui elokuussa 1999 Olympiastadionilla järjestettyyn konserttiin, joka oli ensimmäinen kotimaisen esiintyjän oma konsertti Stadionilla. Historian siivet havisivat, kun 36 000 katsojaa yhtyi Hectorin kanssa laulamaan Lumi teki enkelin eteiseen pimenevässä elokuun illassa. Laskelmien mukaan Mestareiden konsertteja näki vuosien 1998-99 aikana yhteensä yli 130 000 katsojaa, ja konserttitaltiointi Mestarit Areenalla on myynyt triplaplatinaa niin ikään 130 000 äänitteen myynnillään.

Mestarit-projekti herätti jonkin verran myös vastalauseita. Etenkin pitkän linjan Hector-fanit olivat pettyneitä, kun kokivat Hectorin kaltaisen omaehtoisen ja yhteiskuntakriittisen taiteilijan myyneen sielunsa yltiökaupalliselle kiertueelle, jota puffattiin kaikkialla aina television viihdeohjelmia myöten. Mestarit-huuman laannuttua Hector antoi itsekin jonkin verran kriittisiä lausuntoja, joissa myönsi julkisuuden karanneen Mestareiden käsistä.

Suomirockin ikoniksi


Uskonnolliset teemat ovat vahvasti
esillä Ei selityksiä -albumilla (2004).
Vuonna 2004 Hector julkaisi pienen tauon jälkeen uuden albumin Ei selityksiä. Edelliset albumit Kultaiset lehdet (1995) ja Hidas (1999) eivät olleet menestyneet mairittelevasti. Ei selityksiä löysi kuitenkin erinomaisesti tiensä suomalaisiin kotitalouksiin, sillä sitä myytiin yli 40 000 kappaletta eli platinaa. Albumi keräsi myös poikkeuksellisen positiivisia arvosteluja. Erityisesti kuuntelijoihin teki vaikutuksen albumin neljäs raita Kuunnellaan vaan taivasta, josta Hector sai pitkästä aikaa merkittävän hitin. Näkemykseni mukaan tämän viimeisimmän suosion seurauksena Hector sinetöi lopullisesti asemansa suomirockin ikonina, joka nauttii laajaa suosiota kaikissa kansankerroksissa. Uudet sukupolvet löytävät Hectorin tuotannon ja ymmärtävät hänen arvonsa ja saavutuksensa suomalaisen populaarimusiikin hyväksi. Kenties Hector oli käynyt hakemassa nuorison silmissä katu-uskottavuutta jo vuonna 2003, kun hän feattasi Kapasiteettiyksikön hitissä Tää on mun Stadi.

Uusin albumi Hauras (2014) nousi
ilmestyessään listaykköseksi.
Hectorin suuresta menestyksestä kertoo hänen konserttikiertueidensa suosio. Kun Palkkasoturista oli kulunut 40 vuotta, Hector järjesti helmikuussa 2006 Helsingissä suuren juhlakonsertin. Ohjelmatoimiston ehdotuksesta konsertti järjestettiin Hartwall Areenalla. Hector oli itse aluksi empinyt ideaa ja epäillyt, ettei hän yksin saisi areenalle houkuteltua tarpeeksi yleisöä. Lopulta kuitenkin osoittautui, että ohjelmatoimisto oli oikeassa. Konsertti myytiin loppuun. Sittemmin Hector on järjestänyt useampia hyvin menestyneitä konsertteja Hartwall Areenalla – aina jäähyväis- ja comeback-kiertuetta myöten! Hectorille on irvailtu hänen syksyllä 2007 järjestämästään "jäähyväiskiertueesta" Näkemiin – kuulemiin. Artisti oli ajatellut, että silloiseen terveydentilaansa vedoten hänen olisi syytä lopettaa suuret areenakiertueet. Levyttämistä ja pienimuotoisempia esiintymisiä hän ei alun perin väittänytkään lopettavansa. Mutta areenakiertueetkin ovat taas 2010-luvulla maistuneet. Loppuvuodesta 2016 Hector juhlistaa 50-vuotista uraansa jälleen juhlakiertueen merkeissä. 10. joulukuuta järjestettävään Helsingin konserttiin on myyty tähän mennessä jo yli 6 000 lippua.

Hector, jos kuka, on kiistattomasti suomalaisen rockmusiikin legenda. Hän on raivannut tiensä huipulle läpi alkuaikojen ennakkoluulojen. Hän on luonut uutta ja omaperäistä suomalaisen kevyen musiikin kentälle. Hector on tehnyt Suomen musiikkipiireissä saman, minkä sellaiset musiikin suurnimet, kuten Bob Dylan ja David Bowie ovat tehneet kansainvälisesti. Ja mikä hienointa, hän ei ole jäänyt vain uransa klassikoiden vangiksi, vaan on vuosikymmen vuosikymmenen jälkeen onnistunut kynäilemään lukuisia puhuttelevia kappaleita ja albumikokonaisuuksia. Hectorin lauluissa paitsi kuvataan osuvasti ja terävästi meitä suomalaisia ja yhteiskuntaamme, myös pohditaan kaikkia mahdollisia elämän suuria kysymyksiä, jotka askarruttavat ihmismieltä. Rakkautta, kuolemaa, surua, kaipausta, epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta, maailmankatsomuksia ja filosofisia dilemmoja. Yksikään toinen suomalainen rock-muusikko ei ole onnistunut pysymään pinnalla puoli vuosisataa. Jo sen vuoksi sellaiset Hectoriin liitetyt luonnehdinnat, kuten legenda tai ikoni – tai jopa instituutio – eivät ole lainkaan perusteettomia ylisanoja.

Soittolistat


Yritin aluksi tiivistää Hectorin pitkän ja vakuuttavan uran "vain" noin kolme tuntia kestävään soittolistaan. Tehtävä osoittautui äärimmäisen haastavaksi, sillä kolme tuntia tuntui täyttyvän jo pelkästään kaikkein olennaisimmista hiteistä. Monta helmeä jäi ulkopuolelle. Niinpä päätin lopulta koota kaksi erillistä soittolistaa tähän kylkeen: yhden hittikimaran ja toisen muista vaikuttavista levytyksistä, jotka ovat jääneet vain albumiraidoiksi tai harvinaisiksi singlejulkaisuiksi tai muuten vähemmän tunnetuiksi.

Soittolista 1: Hectorin hitit

Soittolistalle on koottu kronologisessa järjestyksessä 48 Hectorin uran virstanpylvästä. Listalla kuulee Hectorin uran kehityksen folk-nuorukaisesta filosofiseksi pohdiskelijaksi ja samalla myös suomalaisen yhteiskunnan muuttumisen. Laulusta Kuningatar on valikoitu vuonna 1992 julkaistu liveversio, koska alkuperäistä vuonna 1969 levytettyä versiota ei ole Spotifyssa.



Soittolista 2: Helmiä vuosien varrelta

Toiselle soittolistalle on koottu mielestäni mainioita helmiä sellaisista levytyksistä, jotka eivät nousseet hittilistoille. Useimmiten albumilta voi nousta vain korkeintaan muutama laulu hitiksi ja sen vuoksi hienotkin kappaleet voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Jotkut laulut saattavat olla "liian vaikeita" suurten massojen suosikiksi. Soittolistan tarkoituksena on laajentaa kuvaa Hectorin tuotannosta ja osoittaa hänen monipuolisuutensa. Tarjolla on vakavia ja syvällisiä lauluja, muutamia kepeämpiä poppeja, Hectorin huumoriosastoa sekä näytteitä siitä, kuinka folk on pysynyt Hectorin tuotannossa olennaisena osana kaikki nämä vuodet.



PS. Tiesitkö, että...


Hector on aiheena inspiroinut muita lauluntekijöitä. Kari Peitsamo levytti vuonna 1978 laulun Ei kai Hectorillakaan ole helppoa ja parisenkymmentä vuotta myöhemmin hän halusi tehdä laulussa selväksi, että Hector on hyvä jätkä. Juliet Jonesin sydän levytti vuonna 1993 albumilleen Joneskaupunki kappaleen Kuka tekis Hectorin eteiseen. Sleepy Sleepers ikuisti vuonna 1976 vähemmän mairittelevan laulun Traktori kostoksi siitä, että toimittaja Heikki Harma oli radio-ohjelmassa kritisoinut Sliippareiden levyä. Ainakin kerran Hector on maininnut itsensä omassa kappaleessaan. Laulussa Timantti ja ruoste (1988) lauletaan: "Tällä laidalla musiikin sektorin / Irwin kuuroutuu, kuinka käy Hectorin." Irwin taas on viitannut Hectoriin jo vuonna 1966 levyttämässään kappaleessa Sotilas: "Yksi laulaa protesteja vuoksi Vietnamin / toinen kertoo tarinan taas palkkasoturin."

Aiheesta muualla


Kolme rakkaudentunnustusta Hectorille | Nuorgam

Tihkusateen masentama puisto: Hectorin matkassa halki Helsingin

Listablogi: Harma-eminenssi